Miksi Saksassa, Itävallassa, Italiassa ja Virossa suojaikäraja on 14 vuotta?
Miksi se on Ruotsissa 15 vuotta?
Miksi se on Ruotsissa 15 vuotta?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Vähemmän ikisinkkuja kukkahattuja lainsäätäjissä.
Viimeksi kun asiaan on Suomessa kajottu, hallituksen esitys oli Ruotsin mallin mukaan 15. Eduskunta ajatteli olevansa viisaampi kuin selvitystyötä tehnyt hallitus ja päätti toisin.
Voi herran jumala sentään, sinä taas? Teet aloituksen ja vastaat itse itsellesi... Mene muualle kertomaan kuinka haluat ahdistella lapsia.
Koitahan nyt vähän rauhoittua. Ei tuommoisella suu vaahdossa meuhkaamisella saa kuin tehtyä itsestään pellen.
Jos sinulla ei ole itse aiheeseen mitään järkevää argumenttia, niin parempi kuin et kirjoita mitään. Tuo iänikuinen "vastaat itsellesi" on jo aika kulunut, eikä ota itse asiaan mitään kantaa.
Olisit lukenut sen komiteanmietinnön vuodelta 1993, johon lain muutos perustui. Siellä oli sakkotuomioita raiskaajille, raiskauksen tuomioiden kaikenkaikista lieventämistä ym. Tuossa hengessä se oli tehty.
Miksikö? Siksi että siellä on katsottu että 14-15 vuotiaat ovat riittävän kypsiä päättämään itse omasta seksielämästään, toisin kuin Suomessa.
Vain Suomessa teinit ovat niin jälkeen jääneitä ettei heille tätä samaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta antaa.
Suomessa on EU:n korkein suojaikäraja.
Suomessa nykyisin voimassa oleva laki tekee seksistä alle 16-vuotiaan kanssa AINA TÖRKEÄÄ lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja koska 15-vuotias on jo RIKOSOIKEUDELLISESSA vastuussa teoistaan, niin periaatteessa on mahdollista että jopa 15v voi saada syytteen.
Tässä eräitä vastaavia seksuaalirikosjuttuja:
15-vuotias tyttö harrasti seksiä kahden 13-vuotiaan pojan kanssa totuus vai tehtävä -pelin jälkeen. Tyttö sai syytteen kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjä vaati tytölle rangaistusta, koska seksi alle 16-vuotiaan kanssa on rikos. Tyttö myönsi harrastaneensa seksiä poikien kanssa, mutta kielsi tehneensä rikosta.
"olen 16 vuotias poika ja olin sukupuoli yhteydessä 15-vuotiaan tytön kanssa tammikuussa. nyt tytön vanhemmat ovat nostaneet kanteen minua vastaan. iäkseen tyttö sanoi minulle 17. minulle se valhe meni läpi kun hän näytti ikäistään vanhemmalta. ja ei siinä henkilökorttia tullut mieleen kysyä. pelottaa miten käy ja mikä on tuomio. vartiakouluun hakemisen voin unohtaakun tollainen syyte nostettu:( pitää alkaa vissin henkilötodistuksia kysymään ennen kuin mitään menee hommailemaan. asiassa ei ole mikään väkisin makaamista, sillä tyttö teki aloitteen ja selvin päin olime molemmat"
Varminta siis on kun ei pane alle 16-vuotiasta lainkaan, ei vaikka se esittäisi väärät henkkarit joiden mukaan on täysi-ikäinen.
"Suomessa nykyisin voimassa oleva laki tekee seksistä alle 16-vuotiaan kanssa AINA TÖRKEÄÄ lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja koska 15-vuotias on jo RIKOSOIKEUDELLISESSA vastuussa teoistaan, niin periaatteessa on mahdollista että jopa 15v voi saada syytteen."
Tässä on ihan pieni virhe. Vain sukupuoliyhteys alle 16-vuotiaan kanssa on aina törkeä tekomuoto. Muunlainen teko voi olla edelleen perusmuotoinen.
Eivät vanhemmat mitään kannetta nosta, vaan ilmoittavat teon poliisille. Syyttäjän tehtävänä on Suomessa nostaa rikoksista syyte.
Rikoksesi on nimeltä, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, mistä laki määrää vankeutta 1- 10 vuotta.
Todennäköisesti saat ehdollista vankeutta. Rikosrekisteriin tulee merkintä ja poliisin rekistereissä olet loppuelämäsi.
Totta, hyvä tarkennus.
Vastasitko LapsiPETOjen jälkimmäiseen esimerkkiin?
Luultavasti kyseeseen tulisi kyseisen luvun 7a§, eikä syytettä nostettaisi, tai ainakaan tuomiota ei tulisi. Vuoden ikäeron tuskin katsotaan olevan merkittävä, varsinkin kun lainsäätäjän tahto nimenomaan on ollut, että seksuaalirikoslainsäädäntö ei estäisi nuorten keskinäisiä suhteita.
VALEHTELIJA.
Suomessa ei ole EU:n korkein suojaikäraja, mm. Kyproksella, Maltalla ja Irlannilla ikäraja on korkeampi, lisäksi monella maalla se on sama 16 vuotta kuin Suomellakin. Ja viitsisikö arvon valehtelija laittaa jotain lähteitä näihin "seksuaalirikosjuttuhisi" jotka ovat jo itsessään täynnä naurettavuuksia "vartiakouluineen [sic]" ja vanhempineen jotka nostavat kanteita...
Kyproksen ikärajaa nostettiin vuonna 2002. Peruste oli taas kerran homoseksuaalisuuden pelko. Lakialoitteessa yritettiin alunperin laskea homoseksuaalisuuden suojaikäraja 18 vuodesta samalle 16 vuoden tasolle heretoseksin kanssa. Tämä ei mennyt läpi, ja sen seurauksena myös heteroseksin suojaikäraja nousi. Oliko tämä nyt sitten esimerkki järkevästä suojaikärajalainsäädännöstä mielestäsi? Ihan tulee mieleen suomalainen lainsäätäminen 70-luvulla, mistä oma suojaikärajamme juontaa juurensa...
Tuon ohella ainoat maat, joissa on korkeampi ovat Malta ja Irlannit ("tavallinen" ja Pohjois-Irlanti, sikäli kun ne on tarvetta erottaa). Voinet hyvin kuvitella miksi näissä maissa on tämä ikäraja, jos perehdyt niiden kulttuuriin ja kristinuskon, tuon Islamin ohella kaiken seksuaalikasvatuksen ja seksuaaliterveyden suurimman tuhoajan, historian merkitykseen siinä.
EU:ssa itse asiassa on ihan hieman alhaisempi suojaikärajojen keskiarvo kuin Euroopassa kokonaisuutena (15,108 vs. 15,107), ja mediaani on kummassakin ryhmässä 15. Tämä siis siitä huolimatta, että nämä äärikristilliset maat, joista Malta 18 vuoden rajallan ihan omassa sarjassaan, yrittävät epätoivoisesti jarruttaa biologisia tosiasioita.
Maailman mittakaavassa tuo keskiarvo on muuten vielä alhaisempi siitäkin huolimatta, että rapakon takana muutamat muut ahtaat ja puutteell... eikun puhtaat ja aatteelliset nurkkakristilliset valtiot ja osavaltiot sitä nostavatkin.
Vielä on jäänyt osoittamatta, että miksi suomalaiset nuoret traumatisoituvat niin paljon helpommin meillä kuin muualla Euroopassa, jossa kokonaisuutena on suojaikärajan osalta saman verran tai enemmän maita kummassakin niin 14 vuoden (9) kuin 15 vuodenkin (8) ryhmässä kuin 16 vuoden ryhmässä (8), ja miksi hallituksen valmisteltu esitys ei kahteen otteeseen ole kelvannut eduskunnalle.
Ehkä sinä voit valaista asiaa?
Muistelen lukeneeni sellaista, että 15-vuoden suojaikäraja olisi käynytkin tyttöjen kohdalla, mutta lainsäätäjä halusi suojella henkisesti(kin) hitaammin kehittyviä poikia. Ikäraja haluttiin selkeyden vuoksi samaksi sekä tytöille että pojille, joten vuotta korkeampi ikäraja valittiin. Tuskinpa tuo päätös on oikeasti ketään vahingoittanut, ehtii sitä vanhempanakin, ja on edes jotain suojaa hyväksikäyttäjiä vastaan.
Vastaus vaatii vielä hieman tarkentamista.
Alunperin, kun nykyiselle tasolle päädyttiin useampi vuosikymmen sitten, korkeampi suojaikäraja todellakin lähti poikien suojelemisesta, mutta tarkoitus oli nimenomaan suojella poikia homoseksuaaliselta hyväksikäytöltä. Argumentti oli tuolloin, että alemman suojaikärajan tapauksessa "vanhemmilla ei ole mitään keinoa häätää aikuista homoseksuaalia pois poikansa kimpusta, mikäli tällainen sattuisi silmänsä häneen iskemään".
Kun sitten viitattiin Ruotsin tuolloin vallinneeseen (ja muistaakseni edelleen vallitsevaan) 15 vuoden rajaan, erään kansanedustajan (nais)poliisiavustaja argumentoi, että "kyllä sen Ruotsin homojen määrästä näkee".
Viimeksi kun asia on ollut lainsäätäjällä tapetilla hallitus esitti, että "suojaikärajaamme" tarkistettaisiin muiden pohjoismaiden ja Euroopan normaalitasolle (14-15, josta 15 ehdotettiin), mutta jostain syystä se ei eduskunnalle kelvannut.
Mitä tulee siihen, että "ehtii sitä vanhempanakin", niin siinä nyt vaan tulee luonto peliin, eikä ihmisen luoma keinotekoinen sosiaalinen rakennelma sille pärjää: nuoret tulevat sukukypsiksi ja seksuaalisuudesta kiinnostuneiksi huomattavasti ennen 16 vuoden ikää.
Se suojakin toimisi huomattavasti paremmin, jos se olisi jollakin tapaa preventatiivinen eikä vasta reaktiivinen. Hyvällä (seksuaali)kasvatuksella olisi tässä avainasema ja paras mahdollisuus, mutta ikävä kyllä lapsen tekeminen on subjektiivinen oikeus, eikä läheskään kaikilla vanhemmilla ole siihen rahkeita.
Itseasussa ongelmana tässä oli se, että raja haluttiin samaksi homoseksuaaleille. 15 vuotta olisi vielä heteroille kelvannut. Muista, että Räsänen oli asiassa aktiivisena. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, etä iän pitäisi olla 18 vuotta. Sitten olisi nuorten välisiin suhteisiin kattavat poikkeukset. Jos 17-vuotias ei saa edes pankkitiliä enää avata, niin onko hän kykenevä seksuaalisuhteeseen jonkun aikuisen kanssa. Toinen tapa olisi erikseen kieltää suhteet, jossa toinen on esimerkiksi yli 30 ja toinen alle 18.
Ihan sopii miettiä, onko todella seksi se, josta aikuistuminen pitää aloittaa? Joskus 50 vuotta sitten porukka meni 15-vuotiaina töihin ja elätti itsensä. Seksi sitten aloitettiin hieman yli parikymppisenä. Nyt nämä iät ovat kääntyneet päälaelleen.
S a a t a n a n pedarit, vetäkää itsenne jojoon. Ette ole ihmisiä vaan p a s k a a.
Viitannet termillä pedari pedofiiliin. Eksyitkö väärään keskusteluun? Ei täällä ole puhuttu mistään sellaisesta asiasa, jolla olisi mitään tekemistä pedofilian kanssa.
Luultavasti asia on ymmärrettävissä sen valossa, että et tiedä mitä niin hieno sana tarkoittaa, mutta ei se silti tee hyväksyttäväksi sitä, että asiasta kuitenkin meuhkaa vahvalla mielipiteellä.
Nämä ovat juridisia kysymyksiä, joita jokainen voi pohdiskella ihan vapaasti. Kuten vaikka verotusta, pakkokeinoja, tai EU-asioita. Lähetätkö palautetta myös päättäjille, että he ovat rikollisia koska käsittelevät näitä asioita?
Suomi EI ole oikeusvaltio sen perinteisessä merkityksessä eli siinä että parempi syyllinen vapaana kuin että yksikään syytön tuomittuna.
Tiedän useita tapauksia jossa syytön on tuomittu jopa vankilaan.
Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu että "jos on vain sana vastaan sana, ratkaistaan juttu syytetyn hyväksi".
Miksei Suomi halua noudattaa länsimaisen oikeusvaltion perusperiaatteita?
Suomessa varsinkin seksuaalirikostuomioissa noudatetaan ns. käänteistä todistustaakkaa eli tuomio tulee jollei itse pysty todistamaan itseään syyttömäksi.
Lähes kuka tahansa saa kenet tahansa tuomituksi seksirikolliseksi, jos vain haluaa ja on riittävän hyvä valehtelemaan poliisille ja oikeudelle.
Riittää että väittää jonkun tehneen jotain seksuaalista, sillä ei ole mitään väliä onko oikeasti mitään tapahtunut vai ei.
Jutun asiakirjat ovat salaisia, niin kukaan ei pääse edes tutkimaan kuinka naurettavien väitteiden perusteella niitä tuomioita annetaan.
>> Luulen, että suomessa ollaan pian espanjan mallissa 14 tai sitte 1970 ja 1997 esitetyssä 15 vee
Ette te nyt tiiä asioista yhtään mitään. Uhrin todellakin pitää todistaa sanansa tosiksi. Ja alle 16vt saavat harrastaa seksiä ikäistensä kanssa. Miksi papparaiset eivät voi panna niitä mummeleitaan eikä lahjoa lapsia rahalla tms ja käyttää hyväksi sitä, että lapset eivät välttämättä muutoin saisi kuin sen 2e viikkorahan, toisinkuin mummeli palkan tai eläkkeen. Eli voisiko sanoa että he eivät saa vanhempia naisia, vaan pitää lahjoa jollain tapaa vastakkainen sukupuoli (tai samaa sukupuolta oleva) seksiin. Se on säälittävää.
Alottajalle lohduksi eräs tosielämän kertomus:
Varakas mies tapasi ulkomailla 14-vuotiaan tytön johon rakastui.
Tyttö muutti miehen luo toiseen maahan asumaan.
Kun laillisesti oli mahdollista he menivät naimisiin, saivat yhteisen lapsen.
Kun nainen oli 27-vuotias, hän petti miestään valmentajansa kanssa. Pariskunta erosi. Mies masentui syvästi ja alkoi käyttää lääkkeitä ja muita päihteitä, jotka johtivat muutamassa vuodessa hänen kuolemaansa.
Oliko mies mielestänne "pedofiili"? Arvatkaas kuka tämä mies oli?
Suuri osa ihmisistä maailmassa ihailee ja kaipaa edelleen tätä miestä, siitä huolimatta että hän rakastui 14-vuotiaaseen teinityttöön ja oli tämän kanssa.
Ylihysteeristen tätien takia eräs maailman tunnetuimmista rakkaustarinoista olisi jäänyt toteutumatta.
Heidän onnekseen tämä nuori nainen asui Saksassa jossa tämä rakkaussuhde oli mahdollista, koska Saksassa suojaikäraja on vain tuon 14-vuotta.
P.S. Tämä tarinan nainen edelleen rakastaa ja kaipaa tuota teidän "pedoksi" leimaamaa miestä. Voitteko väittää ettei kyseessä olisi ollut aito rakkaus?
Edellä kirjottaneelle tepelle tiedoksi, ei sinun eikä kenenkään muunkaan teinin ole suojaikärajasta huolimatta mikään pakko panna vanhempaa. Mutta mikä oikeus sinulla tai viranomaisilla on kieltää se niiltä jotka sitä haluavat?
> Jos 17-vuotias ei saa edes pankkitiliä enää avata, niin onko hän kykenevä seksuaalisuhteeseen jonkun aikuisen kanssa.<
VÄÄRIN
15-vuotias voi itse avata tilin ansaitsemilleen rahoille sekä tallettaa ja nostaa esimerkiksi kesätöissä tienaamiaan tuloja ilman muiden (vanhempien) lupaa.
15-vuotias saa työntekijänä itsenäisesti solmia ja purkaa työsopimuksen.
15-vuotias saa tehdä kokopäivätyötä normaalin säännöllisen työajan puitteissa enintään yhdeksän tuntia vuorokaudessa ja 48 tuntia viikossa. 15-vuotias saa tehdä ylityötä enintään 80 tuntia kalenterivuodessa.
15-vuotias voi itsenäisesti perustaa yhdistyksen, liittyä yhdistykseen ja erota siitä.
15-vuotias voidaan nimittää yhdistyksen hallituksen jäseneksi.
15-vuotias on äänioikeutettu yhdistyksen kokouksessa.
15-vuotias voi suorittaa mopon, mopoauton, traktorin, traktorimönkijän ja moottorikelkan kuljettamiseen vaadittavan ajo-oikeuden.
15-vuotias saa kuljettaa moottorikäyttöistä ajoneuvoa, kuten moottorikelkkaa tai mönkijää maastossa ja saa kuljettaa rekisteröintivelvollisuuden piiriin kuuluvaa yli 5,5 metriä pitkää tai teholtaan yli 15 kW / 20 hv venettä, vesiskootteria tai muuta alusta, sekä voi aloittaa yksityislentäjän lupakirjan saamiseksi vaadittujen kurssien suorittamisen.
15-vuotias voi saada poliisin myöntämän aseluvan!!!
15-vuotias voi suorittaa rippikoulun ja ryhtyä lapsen kummiksi.
15-vuotias voi ostaa pornografisia lehtiä!!!
jne...
Mutta kaikesta tästä huolimatta 15-vuotias ei muka olisi riittävän kypsä päättämään itse omasta seksielämästään, siitä keneen rakastuu ja kenen kanssa rakastelee?!