Suolisto. Tuo aina niin eloisa ja meluisa ja hauska paikka, jossa vakkarit saivat rällästää ja paeta pahalaatuisia mielenterveysongelmiaan. Aamuisin siellä oli joskus 1-2 tyyppiä. Päivällä siellä oli lähes aina edes joku. Iltaisin hullut puhuivat jatkuvasti nyrskytyksestä. Kerrassaan riemukas paikka.
Mutta nyt. Nyt ei ollut oikea aika. Oli yö. Suolisto oli autio. Vain yksi hahmo vaelsi pimeydessä etsien tovereitaan. Tuo hahmo oli Siiliö.
Siiliö oli ollut jännittävällä ja huisin hauskalla retkellään kiertämässä jalkapallomaalia ja nyt hän oli tullut väsyneenä ja ylienergisenä suolistoon omituisten nyrskytyspuheiden toivossa ja huomannut kauhean asian.
Yöllä kello kaksi suolisto... oli tyhjä. Ei ristin sielua. Siiliö yritti löytää jonkun, mutta kaikkialla oli hiljaista ja karmivaa. Vanhat viestit peittivät seiniä, mutta uusinkin oli tullut tunti sitten ja sekin oli ollut joku säälittävä toisten asioihin puuttuva ihmisriekale, joka ei kestänyt sitä, että suolistolaisilla oli hauskaa.
Siiliö oli aivan yksin ja surullinen. Hänen aivotoimintansa ei riittänyt mihinkään järkevään ja hän oli valvonut niin kauan niin riehakkaasti, ettei hän halunnut mennä nukkumaan tietäen, että huomisaamuna hän saisi taas herätä kukon karmaisevaan rääkynään, joka kantautuisi hänen aaveidentäyteisiin kostonjanoisiin uniinsa.
Sitten hän alkoi kirjoittaa. Jos hän ei selviäisikään, hän halusi muiden tietävän, minkälaista suolistossa oli... öisin.
[Luultavasti LOPPU]
Mutta nyt. Nyt ei ollut oikea aika. Oli yö. Suolisto oli autio. Vain yksi hahmo vaelsi pimeydessä etsien tovereitaan. Tuo hahmo oli Siiliö.
Siiliö oli ollut jännittävällä ja huisin hauskalla retkellään kiertämässä jalkapallomaalia ja nyt hän oli tullut väsyneenä ja ylienergisenä suolistoon omituisten nyrskytyspuheiden toivossa ja huomannut kauhean asian.
Yöllä kello kaksi suolisto... oli tyhjä. Ei ristin sielua. Siiliö yritti löytää jonkun, mutta kaikkialla oli hiljaista ja karmivaa. Vanhat viestit peittivät seiniä, mutta uusinkin oli tullut tunti sitten ja sekin oli ollut joku säälittävä toisten asioihin puuttuva ihmisriekale, joka ei kestänyt sitä, että suolistolaisilla oli hauskaa.
Siiliö oli aivan yksin ja surullinen. Hänen aivotoimintansa ei riittänyt mihinkään järkevään ja hän oli valvonut niin kauan niin riehakkaasti, ettei hän halunnut mennä nukkumaan tietäen, että huomisaamuna hän saisi taas herätä kukon karmaisevaan rääkynään, joka kantautuisi hänen aaveidentäyteisiin kostonjanoisiin uniinsa.
Sitten hän alkoi kirjoittaa. Jos hän ei selviäisikään, hän halusi muiden tietävän, minkälaista suolistossa oli... öisin.
[Luultavasti LOPPU]
Vastaukset 7
Vanhimmat
Se on varmasti kamala tunne. Mie olen täällä nyt enkä ollut täällä silloin herätyksen takia. Meidän täytyy herätä viimeistään kahdeksalta, joten nukkumaanmenoa ei voi myöhäistää. Mutta ylihuomenna olen VAPAA valvomaan niin pitkään kuin haluan!
Voi raasua... Minä en voi olla täällä oikein tänään, koska tietokoneeseen ei ole nettiä ja porukka hermostuu, kun kössin tabletin....
Eläköön tarinat! Pitäis kyl löytää inspis mun omaan tarinaan :l
*muminaa* kun se läppäri ilmestyisi hyppysiini, minä näytän minä näytän...
Huoh. Aamulla kattelen eilisiä kirjoituksia (Ei sillä, etten muistaisi, vaan ihan turhamaisuuttani.) ja huomaan, että taas synkkä teema. Enkö koskaan pääse synkästä teemasta eroon?
Valvo myöhään ja kisko sokeria... Minulla ainakin käy niin, että silloin nauraa mitä typerimmille asioille... Vai oletko yliväsynyt?
Joskus tulee aikakausia, jolloin on niin pirteällä päällä, että ulkona kävellessä vaikutus on samanlainen kuin Muumilaakson Möröllä. Ympäristö muuttuu pimeäksi, lämpötila laskee ja kulkureitin reunoilla olevien kasvien päälle ilmestyy kuuraa...
MUTTA! Uusi tarina on jo alkanut muotoutua päässäni. Oletettavassti ei mene kovinkaan kauaa siihen, että se ilmestyy.