Taas näkyy maalareita maalamassa kerrostalon ulkoikkunoiden ulkopuolia.
Pelkkä ulkopuolen maalaustyö on pääosiltaan vain kosmeettinen parannus.
Paljon, paljon muutakin pitäisi tehdä, jos halutaan parantaa ikkunoiden elinkaarta ja varmistaa maalipintojen pysyvyyden.
Halpahintainen ja melkein turha työ parantaa eniten maalareiden työllisyystilannetta.
Maalarit pilaa kerrostalon ulkoikkunat.
44
497
Vastaukset
- On järkeä
Kukahan lienee ollut päättämässä tuonkin työn toteuttamisesta...?
Saahan tuosta tehdystä työstä urakoitsija leipää työn suorittajalle. Raha kiertoon vaikka näin.
Mieluitenhan sitä ammattilainen tekisi kaiken kattavaa työtä kuin pinnallista, ns "turhaa" ja juurikin kosmeettista työtä. - minä vaan
Nyt olisi hyvä tietää, tiedätkö mitä kaikkea nuo maalarit tai muut työntekijät ovat tehneet pohjatöiksi ennen maalausta?
Eikä se ole maalareiden vika jos maalaavat vaan tilaajan - Sutijat
Alimmissa kerroksissa oli ainakin kittaukset korjaamatta. Puuttuvia kittipaloja ja rakoisia kittisaumoja. Tuskin silloin on tehty paljon muitakaan pohjatöitä.
Opetetaanko maalareita koulutusvaiheessa maalaamaan vain ikkunoiden ulkopuolet?- minä vain
Jos on tilattu maalaus, maalataan. Jos ei urakkasopimuksessa lue "Irronneet ikkunakitin kohdat puhdistetaan, pohjamaalataan, kitaaan ja maalataan kahdesti yli" niitä ei korjata.
Samoin, jos sopimuksessa ei lue "Maalattavat osat puhdistetaan ennen maalausta" niitä ei puhdisteta, koska ne veisivät työaikaa työtehtävissä, joista urakoitsija ei saisi korvausta.
- Eri ammatialoja
Ei maalareita ole koulutettu tekemään ikkuna ja ovi remontteja. Korjaus ja huoltotyöt ovat jotain aivan muuta. Vasta ikkunakorjauksiin erikoistuneiden tekijöiden jälkeen, suoritetaan maalien sutiminen.
- Ei kannata tehdä
Ei kannata tehdä liian vaikeesti. Jos ikkunat ja puitteet ovat kunnossa, silloin usein ulkopinnan maalaus riittää.
Itsellä alkuperäiset, tummalla kuullokkeella maalatut 35 v vanhat ikkunat. Hyvin toimivat ja ihan omatoimisesti olen pariin kertaan hionut ja ruskealla Pinoteksilla maalannut etelä sivustan ikkunoiden pokat ja karmit (ulkopinnat). Siinä välitöinä olen sivellyt ulkopintaan puuöljyllä. Ei paljon uutta häpee. Tiivisterempan olen tehnyt 15 v aikana kertaalleen ja tiiviit on. Nuo toimisi hyvin vielä ainakin toiset 35 v, tämän tasoisella huollolla mutta ajattelin tässä jossain vaiheessa pyytää tarjoukset uusista ikkunoista. Niissä kun on ulkopinnat maalattua alumiinia niin ovat vielä kertaluokkaa huoltovapaampia, astetta parempi eristyskyky ja vaihtelu virkistää. - -lm lmlmLM :L;M :;M
Maalausta monenlaista.
Kaikki riippuu, miten työ tilattu. Jos ulkopokien kunnollinen kunnostaminen edellytys, pokat vpi kestaa kymmeniä vuosia ilman huolia. Maalin levittäminenvanhan päälle halvempaa, joten sitä saa, mistä maksaa.
Ulkopokien kunnostaminen hyvä asia. Ikkunafirmat mieluusti vaihtaa mitkä tahansa ikkunat kokonaan uusiin, vaikka entisissä ei ole muuta vikaa, kuin kehno maali. Joku tossa kirjoittikin asiallisesti ylläpidetyt pokat kestää todella kauan. Ja lasien takiahan ei kai ikinä ole ikkunoita jouduttu vaihtamaan. Ehyitä ne on. Asia erikseen, haluaako lämmöneristystä lisää. Siinäkin ikkunafirmat iskee kimppuun. Ehytet ikkunat vaihdetaan uusiin, eikä maksaja tajua, että homma ei energiasäätön kannalta ikinä maksa itseään. Vika pokissa ja lämmön eristyksessä ei korjaannu lasikerroksia lisäämällä, käytännössä aina kyse pokien ja rungon välisestä huonosta eristyksestä, joka korjataan remontin yhteydessä pruutauksella polyuretaania. Sen kun vois tehdä pokien kunnosttuksen yhteydessä, mutta kustannukset olisiva tietenkin ikkunafirman mielestä liian pienet omaa liikevaihtoaan ajatellen.
Niin siis. AIVAN turha syyttää maalareita, ne tekee vain töitään, mitä niiltä on tilattu. Kuka tilannut, kysele siltä, Kuulosti että et ole osakas, pelkkä vuokralainen. Jos olisit osakas itse, voisit mennä vessaan, katsoa peilist ja haukkua itseäsi. Mytkin voit kyllä tehdä saman. Kuka helekutti ei ole valmis vuokrankorotuksiin, asunnon kunnossapidon takia? - Halpaa halvalla
Miksi niitä maalarin ammattikouluja pitää käydä, jos hallituksen maallikko jäsenien pitää osata ohjailla ammattitaitoisia maalareita. Eikö maalarien pitäisi ohjailla ja neuvoa maallikkoja. Ei kai, koska eivät osaa antaa ulkoikkunoiden oikeita kunnostus ohjeita. Helppo raha ratkaisee.
Loput jutut lienee kirjoitettu tinneri hu..... - liuotin vapaa
palkataan kesän 2014 ajaksi raitis maalari.työmaat etelä suomessa. yht otot maalaus ja markkinointi mulkukka oy 095-72256097 m.nättimäki
- Älytöntä?
Maalaaks ne viel silleen jotta ne "liimautuu" kii eikä akkunoita saa enää auki?
Ja välistä jää kaistale maalitta? - Sutivat veikot
Rahasta maalari tekee mitä vain. Taidot ja tiedot on vähissä.
Mikä lienee opetuksen taso? - Kosmeettinen työ
Eipä osakkaiden tai asukkaiden rahoja pysty paljonkaan turhempaan laittamaan kuin vain ikkunoiden ja ovien ulkopuolisiin maalaustöihin.
- Ammattimaalari
Kyllä puinen ulkopoka pitää huoltaa ja maalata kauttaaltaan.
- Järki mukaan
Kun taloyhtiössä suunnitellaan maalaustöitä. Kutsukaa kokoukseen kuultavaksi puolueeton maalausalan asiantuntija, ei maalausurakoitsijaa.
Oikeat työtavat ovat kestäviä ja tarkoituksen mukaisia. Ajan kanssa halvin. - Ei mitään
Ei puolueeton maalaus-alan asiantuntija tiedä ikkunoiden huoltotöistä yhtään sen enempää kuin maalaritkaan.
- Ikkunoiden maalaus
Rivitaloon tulossa ikkunoiden maalausurakka ja tiivistys. Urakoitsijan tarjouksessa: Ikkunoiden ja karmien maalaus. Ulkopuolelle uudet lasituslistat ja pellavaöljykittaukset. Sisäikkunaan laitetaan teipattavat solukumitiivisteet, ulkopuolen ikkunoihin asennetaan pystytiivisteet.
Lukot voidellaan. - Sutta ja sekundaa
Huh huh. Jos työselitys on noin yksinkertainen. Saatte sattumanvaraiset työt.
- Höpö höpö
Naapuri talossa nousi kelkka seinälle. Maalarit tuhertaa "maalailee" ulkoikkunoita ulkopuolisilta osilta. Talossa taitaa olla höpö höpö hallitus.
- yrjö yksinäinen ?
Olet vakoillut ja todennut että sisäpuoli jäi tekemättä ??
Mikä järki on toistaa samaa avausta ??
Mikä järki on vastailla itselleen ??
- Höpö höpö
Ainakin kaksi samanlaista maalaustyötä. Avaajan ja minun näkemät.
- Turhia töitä
Maalarit tekee mitä tilataan.
- Höpö höpö
Tarkistin. Vain ulkopuolet maalataan.
- maalarimestari
Suomessa on laadukas ja pitkä koulutus maalareilla, 2-5 vuotta. Ongelma on usein se, että ammattilaisia ei kuunnella eikä niitä käytetä. Homma halutaan tehdä halvalla ja se on se tärkein kriteeri. Kyse on siis siitä mitä tilaaja haluaa. Suurin osa työmaista on täynnä virolaisia "ammattilaisia", joilla ei ole päivänkään koulutusta tai työkokemusta siitä mitä ovat tekemässä. Mutta halvalla saadaan ja tilaaja on tyytyväinen.
Ensimmäiseksi siis kannattaisi kääntyä työn tilaajan puoleen. Mikä työ on tilattu ja millä perusteella on valittu urakoitsijat. Turha syyttää ammattilaisia sitä ennen. - Mitä koulutetaan?
Ei tilaaja ole edes kotimaalarin tasoa. Millä ihmeen tiedoila pystytään edes tilaaman oikea maalaustapa tai edes valvomaan lopputulosta.
Sitten myöhemmin auotaan väkisin kiinni maalattuja ikkunoita.
Ei maalarien pitkä koulutus aika takaa ikkunoille oikeaoppisia korjaus, huolto ja maalaustöitä. Se on nähty jo vuosikymmeniä, että maalarien ammattitaito ei riitä. - Koulutuksen puutteet
Maalarien koulutukseen pitäisi kytkeä myös ikkunoiden monipuoliset huoltotyöt ja maalaustaidot. Etenkään Maalarikoulun käynnyt maalari ei kykyne huoltamaan ja maalaamaan eri aikakauden ikkunoita.
- Laatutyö
Ikkuna ja ovialan korjausmies suorittaa korjaus, huolto, kittaus ja massaustyöt.
Tämän jälkeen alan ammattitaitoinen maalari suorittaa puupintojen suojaustoimet.
Viimeiseksi ammattitaitoinen tiivistäjä tiivistää ikkunat ja ovet.
Näin tehdään jos halutaan järkevät ja pitkäkestoiset työsuoritukset.- Mikä ettei
Monessa paikassa varmaan kannattaa miettiä uusien ikkunoiden asentamista. Paljonkohan yksistään yhden ikkunan pohjatyöt ja kauttaaltaanmaalaus mahtaa maksaa = PALJON! Silti ne on edelleen ne samat vanhat ikkunat vanhoine heloineen.
- verhon takana
Monessa paikassa varmaan kannattaa miettiä UUSIEN IKKUNOIDEN HINTOJA.
Paljonkohan yksistään yhden ikkunan 1/2 litran maali maksaa rautakaupassa= EI PALJONKAAN. Kuka niitä uusia tai vanhoja ikkunoita sieltä verhojen takaa oikein katselee =ERITTÄIN HARVA. - Mikä ettei
Halvinta on jättää ne maalipurkit ostamatta. Vetäsee verhot kiinni asti ja ummistaa vielä varmuudeksi silmät.
Jos taas meininki on tehdä ikkunaremontti, silloin tärkeintä on hinta ja laatu. Miksi räpeltää vanhan ritsan kanssa kun samaan hintaan saa uuden ja kaikinpuolin paremman, kauniimman, toimivamman jne? Lisäksi jos asunnossa on uudet ikkunat, ne nostavat asunnon arvoa aivan toisella tapaa kuin remontoidut vanhat. - Laatutyö
Ikkunan myyjänä sinun pitäisi tietää.
Ikkunan valmistajat suosittelevat ikkunoiden tarkastusta ja huoltotoimia viiden vuoden välein.
Wanhassa kiinteistössä, wanhan ikkunan tilalle asennettu uusi ikkuna on "kuin hajuvesi lihapullaan".
Vanhat kunnostetut tai uudet ikkunat ovat aivan yhtä arvokkaita asunnon arvossa. Vanhassa kiinteistössä alkuperäiset ikkunat ovat jopa arvostetuimpia, kuin uudet vettä ja ilmaa vuotavat ikkunat. - Mikä ettei
"Ikkunan myyjänä sinun pitäisi tietää."
Aivan. Viimeinen Ässä tietysti on kyseenalaistaa eri mieltä olevan motiivi. Itse en edusta missään mielessä ketään ikkunbisneksen kanssa tekemisissä olevaa, en edes ikkunoita huoltavaa ja korjaavaa firmaa.
"Vanhat kunnostetut tai uudet ikkunat ovat aivan yhtä arvokkaita asunnon arvossa."
Vanha ikkuna on aina vanha ja vanhasta ei uutta saa millään ja se näkyy aivan taatusti asunnon arvossa.
Ainoastaan suojelukohteissa kannattaa miettiä, selvittää ja tutkia teettääkö uudet ikkunat vai hyödyntääkö remontissa vanhoja ikkunoita. Erikoisikkunoiden teettäminen on aina kallista, kuten vanhojen laajamittainen saneerauskin. - Laatutyö
"Itse en edusta missään mielessä ketään ikkunabisneksen kanssa tekemisissä olevaa, en edes ikkunoita huoltavaa ja korjaavaa firmaa".
Millä tiedoilla, taidoilla tai alan ammattitaidolla sitä pystyt esittämään kyseiset asiasi? Tunne tai luulo ei ole alan asiatietoa.
Maassamme on vanhoja huoltamattomia ja huollettuja ikkunoita ja ovia yli 20 miljoonaa yksikköä.
Uusia vettä ja lämpöä vuotavia puu/alumiini ikkunoita ja ovia on hieman yli 10 miljoonaa yksikköä. Tosin osa niistä on jo vesivaurioiden ja huoltotöiden puutteesta, jouduttu jo kertaalleen vaihtamaan.
Yksikään maamme asunnoista ei nouse arvossaan niin paljon, että niillä saataisiin korvattua uusien ikkunoiden hankintahintoja.
Asunnon arvonnousu on ikkunamyyjien keksimä legenda.
Huoltotöillä ylläpidetty ikkuna ja ovi on asunnon omistajan kannalta, järkevintä ja taloudellisinta toimintaa. Huolletun ikkunan elinkaari on yli 100 vuotta. - Mikä ettei
"Millä tiedoilla, taidoilla tai alan ammattitaidolla"
Koulutuksella hankittu ammattipätevyys ja -taito ja erityisesti pitkä kokemus niin rakentamisesta, remontoinnista, kiinteistöhuollosta kuten myös em. kilpailuttamisesta, valvonnasta ja alan hallinnollisista tehtävistä sekä hallinnollisista luottamustehtävistä.
"Asunnon arvonnousu on ikkunamyyjien keksimä legenda."
Itse asiassa ikkunamyyjät eivät juurikaan mainosta asunnon arvonnousua vaan lähinnä energiansäästöä sekä käyttö- ja asumismukavuuden parantumista. Itse arvostan samoja asioita mutta myös kokonaistaloudellisuutta, johon lasken mukaan myös asunnon arvon nousun.
Oli raksapuolella toimiala (lähes) mikä hyvänsä, harvemmin myyjä painottaa asunnon arvonnousua. Erikseen on sitten nämä "keisarin uudet vaatteet/pientä pintaremonttia" porukat. Enkä nyt tarkoita näitä TV:n sarjoja joissa oikeasti tehdään jotain asiallista.
Sen myönnän tietysti, että ikkuna kestää ja toimii paljon pidempään kuin mikä usein on sen käyttöikä, mutta niin kestää moni muukin laite tai rakenne.
Jääkaappi ymv. kestää sopivalla huollolla ja asiallisella käytöllä hyvinkin 50 vuotta (itsellä mökillä noin 45 vuotias jääkaappi, jota muuten ei ole koskaan korjattu tai huollettu). Pesuhuoneremontteja tehdään täysin ehjiin ja käyttökelpoisiin pesuhuoneisiin, moni maalipinta olisi kuin uusi pelkällä pesulla, parketteja uusitaan vaikka kevyellä hionnalla vanhasta saisi uudenveroisen jne.
Näin se vaan menee ja painotan edelleen tässä ikkuna-asiassa kokonaistaloudellisuutta. Kevyt säätö ja tiivisteiden fiksaus on paikallaan sopivalla jaksotuksella, mutta mitään isompia ikkunanfiksaustalkoita en suosittele vanhempaan kerrostaloon ja omakotitalossakin se on kyseenalaista, ellei pääosaa hommasta saa tehtyä itse. - Minkä juurella....
Tuo on vain sinun mielipiteesi. Tutkitut tosiasiat ikkunoiden huollosta, kunnostuksesta ja ylläpidon kannattavuudesta ovat aivan jotain muuta.
Uusien ikkunoiden hankinta helpottaa ainoastaan vaajaa tietoisen valvojan ja isännöitsijän työmäärää. Olet valinnut puolesi ja asettunut selkeästi ikkunateollisuuden edun valvojaksi. - Luulee tietävänsä
Mikä ettei. Odotin tasoiseltasi vaikuttajalta hieman enemmän kyseisen alan tietämystä.
- Sääsuoja
Ikkunoita ja ovia huolletaan ja maalataan myös syksyllä, talvella ja keväällä.
Ikkuna-aukon eteen laitetaan ulkosuoja ja sisäpuolelle tarpeen mukaan lämmittimet. Ulkosuojaa pitäisi käyttää aina. Silloin maalaustyötä ei pääse häiritsemään säänvaihtelut (UV-säteet, kosteus, sadevesi, pöly jne).
Ulkopuitteet viedään joka tapauksessa työtilaan ja työstetään siellä lopulliseen kuntoon. - Pakkasraja
Mikä on sääsuojan kanssa pakkasraja?
- Käytäntö
Jos hyvin eristetty ulkosuoja ja tehokkaat lämmittimet n - 18 C astetta.
- Pienestä kiinni
Eniten puisen ulkoikkunan maalipintoja pilaa, irtonaiset pellavaöljykittaukset tai lasituslistojen avonaiset saumakohdat lasi/lista. Sadevedet pääsevät esteettä puuhun ja maali hilseilee.
Puu sekä puu/alumiini-ikkunoille aiheuttaa maalivaurioita pääasiassa ala-arvoiset ja väärin asennetut tiivisteet. Puutteelliset ikkunativisteet vaurioittavat kaikkein eniten ja toistuvasti ikkunoiden maalipintoja.
Tiivistä ikkunat oikein, riittävin aikavälein ja hyvillä tiivistelaaduilla, niin kosteuden ja sadevesien aihettamat maalivauriot vähenee 90%. - Kosmeettinen työ
Ulkoikkunoiden maalarit eivät korjaa vaurioituneita puuosia tai uusi ja massaa lasituslistojen liitoksia. Yksikään maalari ei liimaa ulkoikkunan harottavia kulmaliitoksia. Harva maalari uusii kittaukset tai asentaa elastisia kittimassoja. Ennen näitä toimenpiteitä ei ulkoikkunoita saisi maalata.
Vain kosmeettinen maalaustyö on aivan turha ja lyhytkestoinen toimenpide. - Luulevat vain
Eivät raukat ossoo.
- Kostea ilma
Sääsuojat ja lämmittimet käyttöön tai pensselit purkkiin.
- Hyvää talvessa
Ainakin yksi hyvä puoli on talvessa. Ei tule ikkunamaalarit tekemään sutta ja sekundaa.
- Lakkapinnat irti
Tammiset ulkoikkunat remppaa vailla. Mikä lakka pysyisi edes muutamaa vuotta kauemmin. Ulkoikkunan lakkapinnat repsottaa jo muutaman vuoden jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808