Onko yleistäkin toiminta, että työkkäri soittaa työttömälle täysin yllättäen ja alkaa pitää pitkää puhelua, kyselee asiakkaan tilanteesta tarkemmin jne.?
Itse sain tällaisen yllätyssoiton todella hankalassa paikassa, jossa oli ihmisiä vieressä kuuntelemassa. Olin noin viikon sisällä käynyt tarkastamassa (kuten aina noin viikon välein) mollin sivuilta omista tiedoistani, että työnhaun uusiminen (=käy te-keskuksessa x.x. päivänä) oli edelleen se tietty päivä, joka on jo pitkään siellä ollut. Ja se päivä olisi ollut siis vasta tulevana syyskuuna.
Yllätyssoitto meni hieman hankalaksi, sillä ilmoitin, että olen paikassa, jossa en voi yksityisasioistani puhua. Virkailija mm. kysyi, mikä on oma näkemykseni siihen, miksi en ole onnistunut työllistymään.
Muutenkaan en ollut lainkaan varautunut soittoon millään tavoin.
Kyselenpä vain, kuinka yleistä tällainen on? Miten voin tietää, että kyseessä on todella te-keskuksen virkailija vai joku muu taho (pilasoitto), kun yhtään mitään kirjettä eikä tietoa mollin sivuilla ollut puhelinsoitosta. Lisäksi tällaisissa yllätyssoitoissa on omat hankaluutensa, asiakas ei välttämättä istu kotona, vaan on pankissa, apteekissa, asioilla, kaupan jonossa, auton ratissa, leffassa, suihkussa yms. muussa paikassa, jolloin vastaaminen ei onnistu tai puhelua ei voida suorittaa.
Työkkäri soittaa yllättäen
62
11420
Vastaukset
- kiusantekoa
Niin miksei näitä puheluita kirjata ylös?
- jufimfr
Tämä puhelu kirjattiin ylös soiton jälkeen. Luki: kartoituspuhelu. Menin puhelun jälkeen myöhemmin illalla molliin katsomaan.
- jufimfr
Puhelu kirjattiin siis ylös tietoihini vasta puhelun jälkeen, sillä siihen oli kirjoitettu kooste vastauksistani.
- kukkahattuu
jufimfr kirjoitti:
Puhelu kirjattiin siis ylös tietoihini vasta puhelun jälkeen, sillä siihen oli kirjoitettu kooste vastauksistani.
Sanoo olen vessassa pökäleellä ja luen lehdestä, joku Rinne lupaa työpaikkoja oletkos nähnyt, koskas tavataan näissä merkeissä jne.
- Olegsander
jufimfr kirjoitti:
Puhelu kirjattiin siis ylös tietoihini vasta puhelun jälkeen, sillä siihen oli kirjoitettu kooste vastauksistani.
Ei kannata vastata puheluun jos on tuntematon tai työkkäri ei se ole pakko.
- on pakko...
Olegsander kirjoitti:
Ei kannata vastata puheluun jos on tuntematon tai työkkäri ei se ole pakko.
Jos olet te-toimiston asiakas ja jos et vielä tiennyt että te-toimiston yhteydenttohin eli siis myös puheluihin tulee ihan lain mukaan vastata. Tuntemattomiin ei toki, te-toimisto ei sellaisista soittelekaan.
- sfgsdafgasg
on pakko... kirjoitti:
Jos olet te-toimiston asiakas ja jos et vielä tiennyt että te-toimiston yhteydenttohin eli siis myös puheluihin tulee ihan lain mukaan vastata. Tuntemattomiin ei toki, te-toimisto ei sellaisista soittelekaan.
Puhelinnumeroaan ei kannata työkkäriin antaa. Tai voi antaa prepaidin numeron, jota ekrtoo pitävänsä auki vain soittaessaan työnantajille. Eikä autolla ajaessa voi vastata puhelimeen. Eikä puhelinta ole pakko pitää aina mukanaan (sen mukana pitämisestähän on sekin huono puoli, että se paikallistaa sinut kartalle joka hetki ja nämä liikkumiset tallennetaan NSA:han, käytettäväksi ties mihin sinua vastaan vielä joskus).
- ei normaalia
Ei tuo kovin normaalilta kuulosta! Vähintäänkin kiusaamiselta. Kotirauhan häirintä voisi olla lähempänä!
Kyllä nuo työkkärin asiat ovat sen verta henkilökohtaisia juttuja että ei voida olettaa että sitä yllättäen voisi olla aina vastaamassa luuriin ilman sille erikseen varattua aikaa. Eipä sitä kuitenkaan kotona tuu istuttua päivästä kuin murto-osa. Vähän samaa meininkiähän on monesti sovituissakin ajoissa - eli sovitaan vain soittopäivä muttei edes osviittaa antavaa kellonaikaa, jolloin joutuu koko päivän pönöttää kotona kunnes soitto tulee. Asiat semmoisia, että hankala niitä on alkaa jossain keskellä kauppaa puimaan ja jos soitto meneekin ohi niin karenssit paukkuu. Olis ihan kiva jos soittopäivänä varattais ihan soittoaika, ettei tarvitsis kököttää himassa 8-16 väliä.
Mutta kannattaa muistaa että jos soittopäivästä ei erikseen ole sovittu, niin voit olla vastaamatta ja vaikka vedota siihen että luulit kyseessä olevan puhelinmyyjä. Jos tärkeää asiaa, niin joutuvat sitten lähettämään paperilla asiansa ennen kuin voivat antaa karenssia. Itse ainakin pidän yksityisyydestäni sen verran kiinni että jos ei olla sovittu soitosta mitään niin minä en vastaa mihinkään TE-keskuksen soittoon hetijustnyt, vaan odotan sitten virallista paperista versiota johon voin rauhassa kotona vastata jos ja kun on tarvis.- hömsöt
Lääkärikin antaa soittoaikavälin, TE-toimiston tantat "ei turhaan sellaista viitsi, jos kiireet ihmeellisesti ylläyttäisi".
- jufimfr
Eikö muilla ole vastaavaa kokemusta?
- 1 työtön
Ei oo en oo kuullutkaan koskaan. Te-keskus vs me lopunikää. Jos ne kohta huomaa jtn.. Pielessä joka toisella karenssi päällä.
- Yllätys soitto
Kun mää olin kaljalla, niin määki sain soiton. Mut mää menin eriöön puhumaa.
Toiseki kerra soitettiin, mut mää sanosin et mää oon linjabiilis. Sit mää soitin takasi kun mää pääsin kotia. - vaikka näin
- Älä vastaa yllätyssoittoihin.
- Jos tunnistat numeron, mutta et halua puhua, vastaa tekstiviestillä ja lupaa soittaa päästyäsi kotiin, tai pyydä soittamaan uudestaan - anna aika.
- Kerro puhelun alussa, että et ole kotona äänityslaitteesi luona, joten et voi käydä keskustelua juuri nyt; puheluista tulee jäädä sinulle tosite (vaikka et todellsiuudessa äänittäisikään, kannattaa kertoa, että teet niin).
- Kysy soittajan koko nimi, virkanimike ja muut haluamasi tiedot, ja sen jälkeen kerro, että soitat työvoimatoimistoosi ja pyydät yhdistämään hänelle, tai jos hän työskentelee kotonaan, ainakin varmistat työvoimatoimistosta, että hän on legitiimi, eikä joku pilasoittaja.
- Jos voit puhua, käytä tilaisuus hyväksesi ja kysele virkailijalta hänen asenteistaan työnhakijoiden työllistymiseen ja siitä, mitä hän on tehnyt erityisesti löytääkseen sinulle työpaikan.
- Kysy, miksi puhelusta ei tiedotettu sinulle etukäteen.
- Älä missään vaiheessa myönny virkailijan manipuloiviin kysymyksiin, jotka yrittävät syyllistää sinua tai saada sinut orjatöihin tai jonnekin muualle, jonne et halua; jos et osaa vastata, sano, että tarvitset enemmän miettimisaikaa ja että et pidä tällaisesta yllätystaktiikasta.- fgfghfhfj
Ja muista, että hän kyllä äänittää puhelun, ja hänelle jää todiste sinun sanomisistasi, joten ole varovainen, mitä sanot.
- AmpiasisPösilöt
Minä lopetin kokon suhteen te-toimistoon, kun viime kesänä oli jonotettava jo ulko-ovella afrikkalaisten työnhakijoiden jäljessä. Mulle riitti, tekeydyn sairaaksi/kuoliaakis, ei tässä enää muuta. Soitot aivan järkyttäiviä. Kuolen kyllä varmasti, kun teeskentelen kuollutta. Mutta sanokaahan muut. montako muuta vaihtoehtoa jää jäljelle.
- Oonko väärässä?
fgfghfhfj kirjoitti:
Ja muista, että hän kyllä äänittää puhelun, ja hänelle jää todiste sinun sanomisistasi, joten ole varovainen, mitä sanot.
Luulisi, että äänitykseen pitäisi saada vastauksia siitä, että mitä te-neuvoja on tehnyt saadakseen työnhakijalle työtä. Sehän olisi oikein hyvä, kun te-neuvoja itse puhuu nauhan. Mitä siltä voisi muuta kysellä, jos nauhotus kestää 5 min.
- nimi, virka, miksi soitetaan, mitä pitäisi tehdä, milloin pitäisi tulla käymään, pitääkö hakemus poistaa järjestelmästä
- onko järjestelmässä mahdollista hakea, jos ei hae päivärahaa
- saako ulkomaille hakea samalla hakemuksella
- kuka auttaa ulkomaantyönhaussa.
Jotenkin tuntuisi, että neuvojaa pitää puhuttaa, että sen oma ääni täyttäisi sen 5 min. - sygteryteryt
Oonko väärässä? kirjoitti:
Luulisi, että äänitykseen pitäisi saada vastauksia siitä, että mitä te-neuvoja on tehnyt saadakseen työnhakijalle työtä. Sehän olisi oikein hyvä, kun te-neuvoja itse puhuu nauhan. Mitä siltä voisi muuta kysellä, jos nauhotus kestää 5 min.
- nimi, virka, miksi soitetaan, mitä pitäisi tehdä, milloin pitäisi tulla käymään, pitääkö hakemus poistaa järjestelmästä
- onko järjestelmässä mahdollista hakea, jos ei hae päivärahaa
- saako ulkomaille hakea samalla hakemuksella
- kuka auttaa ulkomaantyönhaussa.
Jotenkin tuntuisi, että neuvojaa pitää puhuttaa, että sen oma ääni täyttäisi sen 5 min.Niin, kuulusteluun alistumisen sijasta voi käyttää tilaisuuden tiedon saantiin, tai jos virkailija ei osaa auttaa asiallisissa kysymyksissä, niin keskittyä virkailijan toimiin henkilökohtaisemmin. Pitää säilyttää oma korrektius ja yrittää saada virkailija tuohtumaan, valehtelemaan, olemaan ilkeä, paljastamaan ennakkoluulonsa.
Minä olin antanut virkailijalle numeroni, mutta sainkin häneltä sähköpostin (mikä on minusta hyvä asia). Väitti, ettei hänellä ollut numeroani. Arvelen kuitenkin syynä olevan se, että hän luki tiedoistani, että äänitän keskustelut. Tuskinpa kovin moni haluaa soittaa meille, jos tietää joutuvansa tallennetuksi.
- Kuukausimaksu
Tuskin se, että soitto tulee odottamatta, on mikään ongelman syy. Eiköhän se ole oma epävarmuus. Mitä ne on taas minulta vailla... Kohta pelkäät soittoja niin kuin bakteereja tai hämähäkkejä. Kannattaako näistä asioista oikeasti tehdä elämää suurempia.
Jos ongelma on se, että on kaupassa tai muussa paikassa jossa ei pysty puhumaan, voi itse soittaa takaisin tai pyytää soittajaa ottamaan yhteyttä vartin päästä. - piruvieköön
No hei oikeasti millä sanoilla joku pystyy kieltäytymään orjatöistä tuossa tilanteessa kun puhelimessa on? Ne pirulaisethan nauhoittaa kaiken ja siinä onkin sitten todiste karenssille. Miksi tämä maailma on mennyt siihen pisteeseen että kieltäytyminen ilmaistöistä on sama asia kuin kieltäytyminen palkallisista töistä. Eihän näissä ole mitään yhteistä? En ymmärrä tätä systeemiä. Jos soittais minulle ja sanois että on palkkatöitä niin sanoisin että olen jo matkalla keskustelemaan asiasta.
- Puhelut
Ei muuta kuin puhelu poikki tekosyyllä, "en voi nyt puhua, soittelen huomenna tai kotoa".
Näitä selvästi pitäisi treenata ja mallivastauksia tänne laatia.
- edward67
"Miksi tämä maailma on mennyt siihen pisteeseen että kieltäytyminen ilmaistöistä on sama asia kuin kieltäytyminen palkallisista töistä"
Kohta alkaa varmaan satelemaan yllärisoittoja. "Sinulle on tarjolla rivusavotta paikka 50km päässä 9e päiväkorvauksella. Otatko vastaan paikan? kyllä / ei ? Huomautan että kieltäytymisestä voi seurata karenssi 3kk." - fgdgfhfgh
"Odotan juuri soittoa eräältä yritykseltä vastauksena hakemukseeni. Ja puhelut sinun edustamastasi laitoksesta äänitän aina. Äänityslaite ei ole nyt mukanani, joten en voi keskustella kanssasi juuri nyt. Sovitaanko toinen päivä ja aika, jolloin soitat?"
- kyrpiintynyt
kannattaa pyytää kirjallinen lausunto KAIKESTA, mitä työkkärissä jutellaan. Siellä on henkilöitä jotka mielivaltaisesti kirjoittelevat täyttä paskaa ja väittävät olevansa oikeassa kun lakimiehen palkkaa.
- 0295...
Te-toimisto soittaa 0295-alkuisesta numerosta. Jos tulee puhelu jostain muusta numerosta tai tuntemattomasta, kyseessä ei ole TE-toimisto.
- Räkättirastas Tzirk
No, johan on jotakin. Ei ole ennen tällaisesta kuultu. Oletko käynty työkkärin kotisivuilla nyt, jos siellä on joku uudistus?
Minulle tuli puolestaan täytenä yllätyksenä kirje kotiin jo talvella. Se oli lähinnä vitsikästä, koska en ole työnhakijana, mutta siellä voi nykyään pitää omaa työnhakuilmoitusta.
Mistähän kenkä nyt puristaa, koska te-toimisto ei missään oloissa välitä itse työtä. Sen toimiala on lausunnot tilanteesta työlakien suhteessa ja se on kelan apuautomaatti. Kelan korvaus maksetaan usein vain lausunnon jälkeen, jos se ei ole kielteinen.
No, niin, nyt kysynkin sinun fiiliksiä soitosta. Minkä kuvittelet olevan tuon puhelinsoiton syyt ja motiivit? Se ei voi olla uteliaisuus, vaan se on must, niiden on pakko ottaa yhteyttä kirjeellä tai soitolla yms. Miksi luulisit sen tapahtuneen? Onko se vain, että saadaan esim. joka 6 kk merkintä sinne omaan rekisteritietoon, missä tilanne milloinkin menee?
Niin, voi vielä pohtia, tuleeko tuon vaivan ja ajan jälkeen kannattavuutta tietojen hyödyntämiseen. Kyllä se yhteydenoton motiivi olisi syytä kertoa työkkärin asiakkaille. - tökäri
Nooh niinhän ne nykyään toimivat, itselle virkailija sanoi vaan kuukauden koska soittavat ja tämä on elokuun aikana tarkkaa päivää eivät kertoneet. Eikä tuolla pitänyt ees käydä kun soitin itse sinne ja kirjasivat tiedot uudelleen ja sillä selvä. Hyvähän tuo on että ei tartte mennä sinne jonottamaan ja kun pääset virkailijan pakeille niin siellä 5 minuuttia istua turhan panttina...
- huihygyg
olit siis jättänyt tyonhakusuunnitelnman tekemättä`?pöljä!!!se on lakisääteinen!!!!
- jufimfr
Työnhakusuunnitelma tehtiin jo silloin heti, kun jäin työttömäksi. Siitä on aikaa.
- r3rfe3d
se pitää uusia väliillä tai karenssi pukkaa
- Kaikki varattuja
Parempi niin että soittelevat sieltä päin ja voi hoitaa asioita puhelimessa.
Se on huomattavasti kätevämpää kuin olla jonossa ja odottaa sulkematta puhelinta. - Neuvoa tässä
NEUVO:
Älä anna tyovoimatoimistolle puhelinnumeroasi. Defaulttina ne jakaa sen myös omille yhteistyökumppaneilleen, jos et ole sitä erikseen kieltänyt. Silloin voi esim. Työvoimanpalvelukeskuksesta soittaaa joku kesken kauppareissun ja jos et vastaa tai sovi tapaamista, niin kohta tulee KELAlta lappu, jossa pyydetään selvitystä ja työmarkkinatuki katkaistaan.
Paras tapa asioida työvoimatoimiston kanssa on edelleen perinteinen posti. Kaikki paperilla, mustaa valkoisella. Ja kannattaa kieltää omien tietojen jakaminen niiden yhteistyökumppaneille. Sieltä kaikenmaailman rekryfirmat noukkii tietosi.- Anonyymi
näin on
- jufimfr
No mitä kun sen numeron on jo antanut? Jos sen poistaa omista tiedoista mollin sivuilta, se ei hyödytä mitään, sillä työkkärillä on ns. päälleikkäiset tiedot hakijasta (= tiedot, jotka vain työkkäri näkee ja tiedot, joita työtön pääsee itse muokkaamaan, mutta se ei muuta yhtään niitä työkkärin virkailijan takana olevia tietoja). Vaikka hakija poistaisi mollin sivuilta numeronsa, se jää silti siihen rinnakkaiseen tiedostoon olemaan, jota pääsee muokkaamaan vain työkkärin virkailija. Itse olen poistanut numeroni mollin sivuilta ja kas vain, sieltähän se soitto silti tupsahti.
- yigig
Ilmoita kirjallisesti sinne, että puhelin on kadonnut eikä ole rahaa ostaa uutta. KIRJALLISESTI ilmoita. Näin sulle jää mustaa valkoiselle ilmoitus eikä kukaan voi väittää mitään, jos et vastaakaan puhelimeen, kun turhaan yrittävät soittaa.
Itse tein ilmoituksen sähköpostilla. - ilmoita muutoksesta.
Ilmoita puhelinnumeron muutoksesta. Keksi joku numero mitä ei ole olemassa, niin tantta korjaa omaan virkailijan tietoihin uuden numerosi jotai ole, ja kas, et saa soittoja.
- etatet
Ei kun sinun pitää poistaa ne tiedot silloin, kun käyt asioimassa työkkärissä. Asioi siellä varta vasten, että saat tiedot poistettua ja kiellettyä yhteystietojesi välittämisen kolmansille osapuolille. Itse tein niin, eikä soittoja ole tullut. Se on sinun oikeus, ei ne siitä mitään voi sanoa.
- ei soi
Minulle ei ole kertaakaan soitettu, vaikka numero on papereissa. Mitenköhän nuo soitot valikoituu?
- rimpautellen
Sillein kuka virkailija on sattunut ottamaan henkilökohtaisesti sinun työttömyyden
- 44544
Minä en ainakaan antanut puhelinnumeroani työkkärille. Ei tarvitse miettiä omia sanomisiaan tms. niin tarkasti, kun asiat hoidetaan sähköpostitse. Jääpähän samalla mustaa valkoiselle.
- kppkpkp
Itse annoin numeroni, mutta poistin sen puhelimeni hajotessa. Saapa nähdä, yrittävätkö silti soitella minulle, kun numeroni kerran heille annoin.
- gigfif
Eipä soita kun ei anna numeroa vaan ilmoittaa "ei puhelinta". Merkintä/täppä jää myös omille sivuille kohtaan "ei puhelinta".
- NauhoitusKäyttöön
Kyllä tuota tapahtuu, valitettavasti. Olen joutunut vastaavan puhelun uhriksi aivan väärässä paikassa.
Olen itse ryhtynyt nauhoittamaan kaikki tällaiset puhelut oman oikeusturvan ja valitusmahdollisuuksien takia. Sanon suoraan puhelun alussa, että puhelu nauhoitetaan mahdollisten virkavirheiden ja epärehtiyksen takia, jotta minulla on "mustaa valkoisella" siitä mitä on puhuttu ja/tai sovittu.
Tämä puhelujen nauhoittaminen on estänyt aika hyvin laittomuuksien käytön. - hyinl
nosto
- nönnönnöö
Minulle kerran puhelin soi kun olin sairaalassa. Kun kerroin että en voi nyt puhua niin uhkailtiin karenssilla. Jouduin sitten soittelemaan takaisin ja antamaan selvityksen miksi en voinut puhua. Eikö se käy syyksi että sanoo olevansa sairaalassa, nähtävästi ei. Pitää erikseen madella ja selvitellä asiaa vielä paperilla tai netissä.
- 03-31164668 Kenen?
Mulle oli tullu soitto tälläsestä numerosta 03-31164668
Ei aavistustakaan onko se työkkärin vai ei.
Soitto oli niin lyhyt etten ole edes kuullut sen soimista.
Ei siihen takaisinkaan uskalla soittaa koska sehän voi vaikka olla niitä huijaus numeroita.
Numerotiedustelusta ei löytynyt tietoja numerosta.
Mistä sitä voi tietää onko se numero työkkärin vai puhelinmyyjän tai jonkun hujarin?
Eikai ne voi antaa karenssia siitä ettei ehdi vastaan puhelimeen?
Ne ei oo soittanu kun yhden kerran.- kyllä voivat
Voivat soittaa toiselta puolen Suomea.
- 03 ei 02
Ei ole ainakaan Parpo soittanut, sillä Rauman suuntanumero on 02. 03 on Hämeen suunta.
- Aku te-toimistossa
- ihmetyttää
Minulle oli tullut puhelu työkkäristä, kun en ollut puhelimen lähettyvillä enkä siis pystynyt vastaamaan. Ihmetyttää miksi soittavat nyt, kun viimeksi tietoihin kirjattiin erikseen soittoaika (joka on maaliskuun lopulla). Sivuilla ei näy mitään tietoa soitosta (sovittu soittoaika näkyy kyllä), mutta numero oli työkkärin numero.
Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta? Mistä aiheesta soittelevat sovittujen aikojen ulkopuolella? Mitä seuraa, jos ei vastaa puheluun muulloin, kuin sovittuna aikana?- Karenssia 15pv
Työttömyysturvalakiin (2a luku 9§) ehdotettiin lisäystä siten, että työtön työnhakija voi menettää oikeutensa työttömyysturvaan 15 vuorokauden ajalta, jos häntä ei tavoiteta puhelimitse työllistymissuunnitelman laatimista tai tarkistamista varten. Puhelinaika ilmoitetaan vähintään päivää ennen työttömälle.
Muutosta perustellaan sillä, että käytännössä suunnitelman laatiminen ja tarkastaminen voidaan hoitaa niin tapaamisella kuin puhelimessa. Soittoon vastaamatta jättäminen rinnastetaan siihen, että työnhakija jättää saapumatta tapaamiseen.
Mutta menikö se läpi? Jos meni se tuli voimaan 1.1.2015. - Sanktioita vai ei?
Karenssia 15pv kirjoitti:
Työttömyysturvalakiin (2a luku 9§) ehdotettiin lisäystä siten, että työtön työnhakija voi menettää oikeutensa työttömyysturvaan 15 vuorokauden ajalta, jos häntä ei tavoiteta puhelimitse työllistymissuunnitelman laatimista tai tarkistamista varten. Puhelinaika ilmoitetaan vähintään päivää ennen työttömälle.
Muutosta perustellaan sillä, että käytännössä suunnitelman laatiminen ja tarkastaminen voidaan hoitaa niin tapaamisella kuin puhelimessa. Soittoon vastaamatta jättäminen rinnastetaan siihen, että työnhakija jättää saapumatta tapaamiseen.
Mutta menikö se läpi? Jos meni se tuli voimaan 1.1.2015.Hesari kirjoittaa:
"Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mielestä työttömille ei saa asettaa karenssia puhelinasioimisen perusteella. Jos siis työtön ei vastaa puhelimeen, kun hänelle soitetaan työ- ja elinkeinotoimistosta, työtöntä ei voi asettaa sen takia karenssiin.
Nykyään on tullut käytännöksi, että työnhakijoita tavoitellaan puhelimella sovittuna aikana. Jos työtön ei vastaa silloin puhelimeen, hänelle on voitu asettaa vähintään 30 päivän korvaukseton määräaika eli karenssi.
Hallitus on esittänyt, että työttömyysturvalakiin kirjattaisiin, että puhelimitse tavoittamatta jääminen rinnastettaisiin työllistymissuunnitelman laatimistilaisuuteen saapumatta jäämiseen. Tällöin työnhakijalle tulisi vähintään 15 päivän korvaukseton määräaika eli karenssi.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ei hyväksy soittokarenssia ollenkaan ja ehdottaa lakiesitykseen muutosta.
Valiokunnan mielestä työnhakijan oikeusturvan kannalta on ongelmallista määrätä seuraamus puhelinasioinnin perusteella, koska puhelinyhteyden saaminen voi olla sattumanvaraista ja epäonnistua työnhakijasta riippumattomista syistä.
"On kohtuutonta, että esimerkiksi työmarkkinatuella oleva joutuu karenssiin, jos ei vastaa tiettynä päivänä puhelimeen. Voi olla, että hänellä ei ole puhelimessa saldoa tai on muita ongelmia. Lisäksi te-toimistoon on vaikea saada yhteyttä soittamalla", sanoo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov (sd)." - ihmetyttää
Karenssia 15pv kirjoitti:
Työttömyysturvalakiin (2a luku 9§) ehdotettiin lisäystä siten, että työtön työnhakija voi menettää oikeutensa työttömyysturvaan 15 vuorokauden ajalta, jos häntä ei tavoiteta puhelimitse työllistymissuunnitelman laatimista tai tarkistamista varten. Puhelinaika ilmoitetaan vähintään päivää ennen työttömälle.
Muutosta perustellaan sillä, että käytännössä suunnitelman laatiminen ja tarkastaminen voidaan hoitaa niin tapaamisella kuin puhelimessa. Soittoon vastaamatta jättäminen rinnastetaan siihen, että työnhakija jättää saapumatta tapaamiseen.
Mutta menikö se läpi? Jos meni se tuli voimaan 1.1.2015.Mutta minulle ei ole tullut mitään ilmoitusta puhelinajasta, eikä sitä tosiaan ole kirjattu edes työkkärin sivuille. En osannut yhtään odottaa puhelua, enkä tosiaan tiedä mitä kys. puhelu voisi edes koskea. Sovimme viimeksi reilu kuukausi sitten puhelinajan maaliskuun lopulle, ja tämä aika näkyy siellä sovituissa tehtävissä edelleen. Eli mitään karenssia ei ilmeisesti tässä tapauksessa voi tulla?
- julha
Heh työkkärin täti yritti soittaa puhelimeeni kello 16:00 jälkeen. Luuli varmaan, että vastaisin tuntemattomaan numeroon kello 16 jälkeen. Tädin numeron ole katsonut JULHA:sta.
- puhelinpäivystys
Sekin on jännä homma, jos on sovittu joku päivä milloin työkkärin pitäisi soittaa, niin puhelua ei koskaan tule. Sitten kuukauden kahden päästä tulee ns: yllätyssoitto. Ei taida mennä oppikirjan mukaan tuokaan. Tympeää olla montakuukautta puhelin orjana.
- dffdsfdsfd
joo on mullekin käynyt noin. tosin nykyään työttömiä on niin paljon että ei ole soiteltu mulloin kuin työnhaun umpeutumisen lähestyessä.
- Siinai
Ei kusipää virkailiat kato kellon aikaa koska soittavat,kerran olin jonottamassa kaupan kassalla klo 12,niin puhelin soi,ja työkkärin MirjaMaireTyyne soitti,sanoin,etten voi tässä jonossa puhua omia asioitani,niin virkailia sanoi,selvä työttömyysetuus katkaistaan kun et voi puhua
- enomistapuhelinta
Tähänkin ongelmaan hyvä konsti.Älä pidä puhelinta mukansasi aina ja joka paikassa.
Minä en koskaan ota kotoani puhelinta mukaan kun lähden kotoa.
Jos työkkäripaska soittaa,soittakoon uudelleen.
- Anonyymi
Ajat on muuttuneet nyt työtön joutuu soittaa piinaajilleen ja maksaa siitä extraa.
Tupla kärsimys.- Anonyymi
Ellei valitse sähköistä asiointia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellei valitse sähköistä asiointia.
Ja käy paikan päällä haasteteltavana...
Voi tietysti heti puhelun alussa sanoa, että soittavat sinulle, niin ei tule sen suurempaa puhelinlaskua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellei valitse sähköistä asiointia.
Mitä sähköistä tarkoitat ne ei osaa sitä edes käyttää huono kokemus 5 vuotta jo, nytkin siellä lukee soita asiointi pisteeseen siis minne? Oman kunnan te toimistoon ei nroa ei mitään. Hohhoijaa
- Anonyymi
Kylän suurin juorutoimisto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1216030- 292120
- 1771952
Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.661114Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101113Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä24997- 73987
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,24902Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty42897Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12765