Helluntai

onko sillä mitään merkitystä oikeasti kenenkään elämään.
65158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Kaupat on kiinni. Ei mitään muuta.

Äänestä
  • Sais olla kaikki kaupat kiinni niin helluntain kun muinakin ns.juhlapyhinä, kyllä ne rahat ehtii tuhlaamaan muulloinkin ja ostamaan ruokaa niin että suurimman osan saa heittää pois kun ei ehdi kaikkea syömään kun pilaantuu.Mutta se ihmisen ahneus on kumma juttu.

    Äänestä

Pian vilahtaa lauantai muistojen joukkoon, vielä ehtii kaipailemaan mennyttä joka ei koskaan enää palaa. Sunnuntai - helluntai sinihämärässä tulee uutena toiveena elämään, mutta ikävä on ikävää joka hälvenee ajan myötä:

https://www.youtube.com/watch?v=MTIOSSDrD-U

Kuuntele ja mieti laulun sanomaa, hyvää helluntaita!

Äänestä

Ei taida olla mitään, sen verran maallistuneita olemme.

" Kuin morsian kauniina seisovi luonto Iltana helluntain."

Äänestä

Kaupat päivän kiinni-ei vaikuta oikein mitään.

Helluntai sotkee ihmisten elämää vähemmän, kuin monet muut huuhaapäivät, koska viikonloppuna. Se tietenkin, kaupanalalla kaikki xtraajat jäävät tuloitta, mikä on tietenkin kehno asia. Mutta oletettavasti ravintola-alalla menee sitten vähän tavallista paremmin. Kun ei saakkaan lähikaupasta makkaraa grillattavaksi, menee sitten mäkkärille.

Pakkojuhlat pitäisi lailla kieltää. Elikkäs tehdä vapaaehtoisiksi. Joku joulu on monille joutavin juhla. mitä olla ja voi. Pakko olla poissa töistä, ei mitään tekemistä, kaikki paikat kiinni, telkkaristakin tulee ainoastaan lastenfilmejä tai uskonnollista propagandaa. Koita siinä sitten odotella pyhien yli arjen alkamista. Pileilköön ne, jotka sitä haluavat, ei pilata muitten ihmisten elämää.

Jos jossain järjestettäisiin vakkajuhlat, sellaisissa voisi pistäytyä.

=DW=

Äänestä

Prisma ja Citymarket auki 12-18,joten tarkastakaa asia, ennenkuin kirjoitatte täyttä palturia palstella.

Äänestä
  • Ja millähän paikkakunnalla? Ainakin Tampereella molemmat on suljettu tänään! Tarkistapa asia vielä kertaalleen. Verkkokaupat kai on auki, mutta ei myymälät. On sentään Helluntai!

    Äänestä

  • väärää tietoa annat kirjoitti:

    Ja millähän paikkakunnalla? Ainakin Tampereella molemmat on suljettu tänään! Tarkistapa asia vielä kertaalleen. Verkkokaupat kai on auki, mutta ei myymälät. On sentään Helluntai!

    Voi sentään.

    Vantaalla ainakin Jumbo on auki, pari muutakin isoa suomessa. Lisäksi tietenkin Siwat, Alepat jne pikkukaupat, sekä kaikki huoltoasemilla olevat kaupat. Sekä kioskit.

    http://aukioloajat.com/helsinki

    Tarkasta Kaakkois-Suomen tilanne. Jookos.
    City ja Prisma avoinna 12-18.
    SIWA 9-21.

    Äänestä

  • väärää tietoa annat kirjoitti:

    Ja millähän paikkakunnalla? Ainakin Tampereella molemmat on suljettu tänään! Tarkistapa asia vielä kertaalleen. Verkkokaupat kai on auki, mutta ei myymälät. On sentään Helluntai!

    Ainakin Kalevan Prisma on avoinna klo 12 - 18, jospa tarkastelisit itse.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Voi sentään.

    Vantaalla ainakin Jumbo on auki, pari muutakin isoa suomessa. Lisäksi tietenkin Siwat, Alepat jne pikkukaupat, sekä kaikki huoltoasemilla olevat kaupat. Sekä kioskit.

    http://aukioloajat.com/helsinki

    =DW=

    Oulussa kaikki kiinni...

    Äänestä

Jos on taskut tyhjät on auki

Äänestä

Oikeaa tietoa: Prisma,Kotka Hakamäentie 1 Avoina tänään 12-18.

Äänestä
  • Prisma Lappeenranta Puhakankatu

    AVOINA TÄNÄÄN 10-16

    Äänestä

Ei taida olla, muuten kuin siten, että onko kaupat auki ja kuinka pitkään.
On se K-Rautakin avoinna, sieltä saapi kesäkukka-amppeleita kympillä, jos tarvis vaatii.
Mie en tarvii, koko menneen viikon olen peuhannut kukkien kanssa, nyt saavat kasvaa ihan itsekseen, vettä heitän juurelle.

Äänestä

Valepukille:

K-Citymarket Tietäjänkatu 2 Imatra

Avoina 08.06.2014 Helluntai 10-18

Äänestä

Sokos Kouvola 12-16.

Äänestä

Vaasa. Ympäriämpäri kaupunkia on 13 Siwaa ja 6 Salea auki klo 8-22 tai 9-23.
Niin ja ABC on auki aina ja aina ja aina.

Äänestä

Heh.

Ketjussa tulikin tärkein helluntain merkityksestä loistavasti esille. Tässä ei nyt puhuttu heiloista, mutta kauppojen aukioloajat kiinnostavat kaikkia. Niettä olen sitä mieltä, pakanalliset juhlapyhät pitäisi muuttaa vapaaehtoisuuteen perustuviksi. Tahtovat haitata tavallisen ihmisen elämää.

=DW=

Äänestä
  • Eipä kiinnosta kauppojen aukioloajat, joten jätä minut pois laskuista.
    Vähän samaan tyyliin kuin sinä, kirjoitin minäkin, ei helluntain uskonnollinen puoli kiinnostanut ketään, vain onko kauppa auki...
    Muistatko mitä se Jesse helluntaina tekikään, nousiko vai laskeutuiko?
    :)

    Äänestä

  • heiloista puheenollen, vanha sanonta on vähän muuttunut: ei heilaa helluntaina, juhannuksena jonoksi asti

    Äänestä

Kyllä Pääkaupungissa suuret tavaratalot pitäisi olla auki turisteille. Tänäänkin heitä hyörii Keskustassa katselemassa kauppojen ikkunoita. Eivät he ruokakauppoja katsele, joita on. auki .

On niin vähän uskovaisia. Kirkko pitäisi erottaa valtiosta.

Äänestä
  • Kompataan.

    =DW=

    Äänestä

  • Joka maalla on omia tapojaan, juhliaan ja pyhiään. Kun lähtee turistiksi jonnekin, niin on aina hyvä ottaa etukäteen vähän selvää sen maan tavoista ja esim. kauppojen aukioloista. En ymmärrä, että Suomessa pitäisi kauppojen aukiolot soveltaa turisteille.

    Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    Joka maalla on omia tapojaan, juhliaan ja pyhiään. Kun lähtee turistiksi jonnekin, niin on aina hyvä ottaa etukäteen vähän selvää sen maan tavoista ja esim. kauppojen aukioloista. En ymmärrä, että Suomessa pitäisi kauppojen aukiolot soveltaa turisteille.

    Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan.

    Tuo on totta. Kyllä ruoka maksaa jo tarpeeksi, vaikkei kaupat olekaan aina auki.

    Äänestä

Helluntai ihan tarpeeton juhlapyhä, ainakin Ruotsissa, koska kansallispäivä korvaa sen nykyisin punasena päivänä almanakassa. Kaupat auki niinkuinnormaalina sunnuntaina ja huomenna onkin tavallinen arki.
Muuten ent. siivojaparan kanssa samaa mieltä (ruksi kattoon: kerrankin) talo elää tavallaan. Ei kauppoja tarvi pitää auki vieraita varten.

Äänestä
  • Turismi on synonyymi rahalle. Ei sillä mitään muuta merkitystä turistimaana olevalle maalle ole. Enpä usko, että mikään maa saa turisteja, jos siellä kaikki on kiinni, silloin, turisti käymässä maassa. Majatalon huone ja kadulla käveleskeleminen ei ellätä oikein ketään, eikä turistille jää mieleen oikein mitään muuta. En muista suoraa, mutta se on valtava simma, mitä turistit käyttävät ostoksiin suomessa. Ja siitä puutuu paljon hyvää kauppa-aikaa, koska kaupat on kiinni. Kansantaloudellista merkitystä ja globaalisemminkin. Seuraavaa reissua tuskin tekevät samaan maahan, missä ei ole niinkuin mitään. Lisäksi imagon kärsiminen laajemminkin, joka taas on haitaksi turismin kehittämisessä.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Turismi on synonyymi rahalle. Ei sillä mitään muuta merkitystä turistimaana olevalle maalle ole. Enpä usko, että mikään maa saa turisteja, jos siellä kaikki on kiinni, silloin, turisti käymässä maassa. Majatalon huone ja kadulla käveleskeleminen ei ellätä oikein ketään, eikä turistille jää mieleen oikein mitään muuta. En muista suoraa, mutta se on valtava simma, mitä turistit käyttävät ostoksiin suomessa. Ja siitä puutuu paljon hyvää kauppa-aikaa, koska kaupat on kiinni. Kansantaloudellista merkitystä ja globaalisemminkin. Seuraavaa reissua tuskin tekevät samaan maahan, missä ei ole niinkuin mitään. Lisäksi imagon kärsiminen laajemminkin, joka taas on haitaksi turismin kehittämisessä.

    =DW=

    Suomi nyt tuskin on kuuluisa sellaisena turistimaana, minne tullaan vasiten tekemään yhden päivän ostosmatkoja. Jos joku nyt sellaiselle reissulle lähtee, niin eikö olisi aiheellista tarkistaa, onko kaupat sinä päivänä edes auki?

    Jos sinä lähdet jotain nähtävyyttä katsomaan, niin tuleeko yhtään mieleen ottaa selvää aukioloajoista? Vai pökäsetkö vain liikkeelle?

    Eikai Suomi mikään varsinainen suuri turismin kohdemaa ole paitsi ehkä Lappi, mutta huoltareita sais olla tiheempään ja auki sunnuntai-iltaisin. Ainakaan Pirkanmaalla ja Pohjois-Hämeessä on vaikeeta löytää aukiolevaa huoltoasemaa kello kuuden jälkeen sunnuntai-iltapäivänä ; bensaa saa yleensä automaatista kortilla (jos saa, jotkut ei ota ulkomaalaisia kortteja vaikka olis kuinka visa taii mastercard-dekaali) tai setelillä...kuinka monella meistä jotka ajellaan Suomen teitä kesällä on enää nykyisin europinoja taskussa? Kortti ja otot ovat korvanneet täysin käteisen käytön.

    Ihan noin vain mutu-tuntumalla luulen että turistit ei paljoakaan muuten häkelly jos joku K-kauppa tai City-Market on kiinni juhlapyhänä. Vähän turistit asioivt supermarketeissa tai ruokakaupoissa yleensäkään. Luulenkin että tää kansantaloudellinen tappio on aika vähäinen ja liikeille tietysti kannatamatonta pitää putiikkeja auki jos ei ole tietoakaan asiakkaista (paitsi joku jodlaava turisti keran vuodessa) ja henkilökunnalle maksettava juhlapyhä-yms ylityökorvauksia tyhjässä kaupassa seisomisesta. Ne on kalliita tunteja.

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Mnaah.

    Toi huoltsikka homeli johtuu oikeastaan kahden suuren, nesteen ja s-ryhmän monopolista. Älä kysele syitä. Mutta pikkuhuoltsikat aika vähissä, isot teki isoja asemia, joista saa kyllä pensaakin. Monet öljy-yhtiöt häipyneet maasta, hankala sitten sanoa, onko se mitä perua. Pieni maa, pienet markkinat.

    Sama päivittäistavara/ruokakaupoissa.Kahden suuren kivaa S ja K. Jotain mafiaa toi mun mielestä on. Periaate on pisneksen pitää kannattaa, pikkukaupat pois. Eipä siinä, kunnan rajalle iso market, siinä meni hikiän pikkukaupat.

    Mutta ei turistit mitään marketteja hae. Tarkoitin just lippulaivoja, stokka, tms. Isot harrods tyyppiset liikkeet puuttuvat, koska isot marketit on automarketteja jossain missälie. Tsadin keskuta ällistyttävän kuollut paikka, ei siellä muutenkaan ole mitään, saati sittn kirkolliina pakkopullapäivinä.

    Aikanaan, vieläkin suomessa on ostosturismia. Itänaapurista puski aikoinaan niin paljon ostosmatkailijoita, että kukaan kerinnyt myymään niille- Mainitaan .Aikanaan, kun rautaesirippu muka murrettiin, Lappeenrannassa oli kauppojen ovilla "Vain yki venäläinen kerrallaan". Net kun tuli bussitolkulla taskut täynnä rahaa nimenomaan ostoksille, kuin suomalaiset aikanaan sinne ostamaan pilua ja votkua.

    Nyt, parin kymmenen vuoden päästä suomessa hokattu, että pitäisi olla venäjänkielentaitoisia myyjiä...

    Mutta tarkoitin normaaleja turisteja. Eipä maassa ole kateltavaa, jos joulupukki jossain korvatunturilla kesälomalla. kaikki vähäiset liikkeet kiinni ja suokavaihtoehdot löytyy abc-aseman sämpylä valikoimista. Siis oikeasti, mitä hittoa täällä voi tehdä muutenkaan, ei ihmisiä kiinnosta haistella palavaa poronshittiä sikahintaan jossain keskellä korpea olevassa tiipiissä. Luonto yleensäkää ei ole matkailuvaltti. Matkailu kun tarkoittaa turismia ja turismi tarkoittaa jotain muuta, kuin erämaata.

    Tapahtumia on, mutta niitä ei pahemmin markkinoida ulkomaille. Suomessa pieni populaatio, kaikki pitää mitoittaa sen mukaan. Ei paljon turistia kiinnost joku kaivarin musapäivä, jossa suomalaist mongertaa kummaa kieltä ja koittavat matkia ulkomaisia maailmantähtiä, Rockchilde naapurissa, missä oikeasti on kv-esiintyjät.

    Kiinnostaako airo- ja äyskärimuseo? Ei ketään muutakaan.

    Ai niin.

    Toi oli kyllä perustavaa laatua oleva suomalainen pisneslausunto: " tietysti kannatamatonta pitää putiikkeja auki jos ei ole tietoakaan asiakkaista", Jaapa, miten ne missään liikeessä käy, jos ne on kiinni?

    Joku valopää keksinyt, hommataan tsadiin kukkelehaim, siitä suomi ja etenkin tsadi nousuun. Joopa joo. hieno idea, laitetaan tsadin arvokkain liikepaikka jonkin jenkkifirman pisnekselle ja jo alkaa kalliit turistiristeilyt jenkeistä tulemaan suomeen. Joopa joo. On meillä jo muutamia nykytaiteen museoita, mainittava sara hilden. Mutta ne niin pieniä, ei niitten takia kukaan tule.Miks ne tulis kattoon jotain kukkenhaimia, joita nyt on maailmassa kuin mäkkäreitä konsanaan, käsittämätöntä.

    Ei sen puoleen. En nopeasti keksi sveduista muuta nätävää, kuin se sotalaiva, joka uppiösi satmaan neitsytmatkallaan ja on nyttemmin museoitu. Hapansilakka ei kiinnosta, eikä paikalliset kuninkaalliset. Mitä hittoahan sielläkään lie, ei tietoa. Sma suomen kanssa, ei tästä kukaan tule mitään tietämään, koska täällä ei oikein ole mitään.

    Ei edes avoinna olevia tavarataloja, meininki kuin neuvostoliitossa.

    =DW=

    Äänestä

  • omaa hölmöyttään kirjoitti:

    Suomi nyt tuskin on kuuluisa sellaisena turistimaana, minne tullaan vasiten tekemään yhden päivän ostosmatkoja. Jos joku nyt sellaiselle reissulle lähtee, niin eikö olisi aiheellista tarkistaa, onko kaupat sinä päivänä edes auki?

    Jos sinä lähdet jotain nähtävyyttä katsomaan, niin tuleeko yhtään mieleen ottaa selvää aukioloajoista? Vai pökäsetkö vain liikkeelle?

    Helsinkiin tulee paljon risteilyaluksia, jättävät aika paljon päivässä rahaa jos vaan on vastaaottajia.

    Jaa-a, toi on niinkuin se iluinen kana ja muna-debatti: kumpi oli ensin: asiakaspula vai liikkeet kiinni. Markkinat luo omat tarpeensa. Jos olisi riittävästi kysyntää niin varmasti alkaisi löytyä aukioloaikojakin. No se siitä, se on ikuisuusväittely.

    Kyllä täällä sveduissa on ruokakauppoja ja tavarataloja auki juhlapyhinäkin, tosin ne sulkee aikaisemmin. Esimerkiksi IKEA: sadepäivien suuri matkailukohde ruotsalaisille viikonloppuina ja juhlapyhinä.

    Mitään erityistä nähtävää ei ole täälläkään. Hyviä maita asua, Ruotsi niinkuin Suomikin, mutta jos haluan matkailuelämyksiä ja upeita maisemia, niin maailmalta löytyy pilvin pimein hienoja paikkoja. Suomea lähimpänä on kait Norjan vuonot.....

    Äänestä

  • omaa hölmöyttään kirjoitti:

    Suomi nyt tuskin on kuuluisa sellaisena turistimaana, minne tullaan vasiten tekemään yhden päivän ostosmatkoja. Jos joku nyt sellaiselle reissulle lähtee, niin eikö olisi aiheellista tarkistaa, onko kaupat sinä päivänä edes auki?

    Jos sinä lähdet jotain nähtävyyttä katsomaan, niin tuleeko yhtään mieleen ottaa selvää aukioloajoista? Vai pökäsetkö vain liikkeelle?

    Yleensä näillä maailman satamia kiertelevillä risteilyaluksilla on matkustajilleen tietoa avoinna olevista tavarataloista, jos kaupat ovat kiinni niin turistit käyvät vain kävelemässä sataman läheisyydessä, napsivat kuvia suurkirkosta ja pressan linnasta. Nämä varakkaat turistit käyttävät sitten rahojaan seuraavassa satamakaupungissa missä liikkeet ovat avoinna.

    Äänestä

  • paloma.se.co kirjoitti:

    Jaa-a, toi on niinkuin se iluinen kana ja muna-debatti: kumpi oli ensin: asiakaspula vai liikkeet kiinni. Markkinat luo omat tarpeensa. Jos olisi riittävästi kysyntää niin varmasti alkaisi löytyä aukioloaikojakin. No se siitä, se on ikuisuusväittely.

    Kyllä täällä sveduissa on ruokakauppoja ja tavarataloja auki juhlapyhinäkin, tosin ne sulkee aikaisemmin. Esimerkiksi IKEA: sadepäivien suuri matkailukohde ruotsalaisille viikonloppuina ja juhlapyhinä.

    Mitään erityistä nähtävää ei ole täälläkään. Hyviä maita asua, Ruotsi niinkuin Suomikin, mutta jos haluan matkailuelämyksiä ja upeita maisemia, niin maailmalta löytyy pilvin pimein hienoja paikkoja. Suomea lähimpänä on kait Norjan vuonot.....

    Ihme jankuttaja.

    Haloo, ei espanja, portugal, kypros, jne ei ne mitään turismiin perustuvia kanakuntia ole olleet alunperin. Joku espanja oli maailmanvalta jne. Mutta kulttuurin, historian, maisemien, ilmaston, ruuan jne ansiosta niistä tuli erittäinkin suosittuja turistikohteita.

    Siis historia ja muut asiat. Suomi nuori maa, harva tietää, missä edes sijaitsee, jos kuullut nimenkin. Hah, suomesta tiedetään, että aito coca cola- joulupukki asuu täällä ja ruotsista muuten se, että ne on kaikki homoseksuaaleja.

    Ruotsissa tietenkin käynyt, ei mitään erityisempää mun mielestä, sen verran lähellä ja tuttua. En tiedä ruotsin turismista muuta, kuin että aikanaan siellä käytiin ahkerasti rasvareissuilla suomesta. Myöhemmin juopottelureissut risteilyaluksilla. Muutama nähtävyys ja hapansilakka, siinäpä se.

    Suomella ei paljoa enenpää tarjottavaa. Lähinnä luonto ja just joulupukki. Vaaan, itänaapuri erittäin merkittävä turisti täällä. Nimenomaan ostosturisti. En muista summia, mutta venäläisten matkailijoiden tänne tuomat rahat ei ole mitään purkkarahoja. Ja kesäisin tosiaan on paljon muutakin. Suomi läikulkumaa venäjän ja euroopan välillä(vaikka suomi nyt onkin osa eurooppaa. Ja nämä läpikulkumatkalaiset todella merkittävä turistiryhmä tämäkin.

    Kaupasta ei voi ostaa, jos se on kiinni. PERUSKYSYMYS nyt onkin siitä, että helluntai on jonkin suomalaisen uskonlahkon juhlapyhä, että kauppoja ei saa pitää silloin auki, näin säädetty lailla. Elikkäs turismi ja kauppa KÄRSII tappioita luterilaisten huuhaariittien takia. Kyllä kauppiaat tekisivät kauppaa mielellään, mutta lainlaatijoiden kieltämää se on.

    Jos suomessa olisi edes palvelut kunnossa, turistimäärät kasvaisivat ja sitä mukaa tietenkin palvelutkin kasvaisivat.

    Elikkäs suomessa on muna/kana-ajattelu. Kuka keksi, että uskontovapaassa maassa rajoitetaan yrittämistä ja ihmisten vapautta jonkin yksittäisen uskonlahkon takia? Tuskin kauppiaat tai asiakkaat.

    Otan kantaa tuohon DW:n viimeiseen kappaleeseen.
    Elikkä myös juhannus on satunnaisen turistin kannalta ihan mahdoton paikka saapua esim. Helsinkiin. Keskusta on aavemaisen autio. Nekin vähät jotka eivät ole ruuhka-ajelleet maaseudulle kossupulloja tyhjentämään, ovat jossain Mustikkamaalla tai Seurasaaressa itikoiden syltävinä. Jos/kun kaupat, kahvilat, ravintolat, torit olisivat auki, niin ilme olisi toinen.
    Joulusta puhumattakaan.

    Itse saat olla "ihme jankuttaja". Sun juttusi on monologeja ja jauhaa aina samaa shaittia edestakasin koska et koskaan pysty näkemään omien raamiesi ulkopuolelle.

    Kauppoja ei kannata pitää auki jos ei ole ostoshalukasta kansaa liikkeellä. Näin markkinataloudessa.

    Espanjasta: aikanaan Franco ja hänen hallituksensa päättivät että Espanja tekee suursatsauksen "savupiiputtomaan teollisuuteen" eli siis turismiin, oiskohan ollut joskus kuuskytluvulla, en ole guuglettanut. Jokainen maa markkinoi omaansa ja Suomessa ei ole hiekkarantoja, mutta on eksoottisia soita, keskiyön aurinkoa ja linnunlaulua. Elikkä siis: ekoturismia, luontoturismia, lintujen seuraajia jne jne....Suomella olisi tosi paljon tarjottavaa turistille, mutta ei upeita näkymiä, ei vuonoja, ei alppeja ei aurinkorantoja. Turismi keskittyy Lappiin.

    Helsingistä kesäkaupunkina tiedän tosi vähän. Ainoa mitä katson markkinoinnin arvoiseksi on arkkitehtuuri ja puhtaus. Voin tietenkin olla väärässäkin, mutta älä ihmeessä tule tunkemaan omia juttujasi ja ennakkoluulojasi sekaan yleismaailmallisena totuutena.

    Helsinki suitsutettiin muutama vuosi sitten jollei ykköseksi, niin ainakin kärkipäähän Euroopan mielenkiintoisimmista kaupungeista. Se on niin sääli, kun on hidasta tämä turistiystävällisemmäksi muuntatutuminen. Kauppatori, senaatintori, torikorttelit ovat pikkuhiljaa muuntumassa. Lupien kanssa taistelu yrittäjillä kestää liian kauan.
    Mutta näiden varsinaisten kultajyvien arkkitehtoonisten ja historiallisten kohteiden läheisyydessä ruoka-kahvilapaikkoja on vähän.
    Hiljattain avautui Lunnan saari, josta saa mm. luomuliha-aterioita, kalasta puhumattakaan, ja samalla reissulla pääsee Suomenlinnaan.

    Äänestä

  • mollamaija kirjoitti:

    Otan kantaa tuohon DW:n viimeiseen kappaleeseen.
    Elikkä myös juhannus on satunnaisen turistin kannalta ihan mahdoton paikka saapua esim. Helsinkiin. Keskusta on aavemaisen autio. Nekin vähät jotka eivät ole ruuhka-ajelleet maaseudulle kossupulloja tyhjentämään, ovat jossain Mustikkamaalla tai Seurasaaressa itikoiden syltävinä. Jos/kun kaupat, kahvilat, ravintolat, torit olisivat auki, niin ilme olisi toinen.
    Joulusta puhumattakaan.

    @mollamaija,
    juhlapyhät ovat yleismaailmallisesti huonoja päiviä turismille. Jos poikkeaa vähänkin tavallisten turistirysien ulkopuolelle, pienempiin kaupunkeihin, maaseudulle jne. Espanjassa tai Latinalaisessa Amerikassa, joissa on runsaasti uskonnollisia juhlapyhiä niin kirkot on auki, isommat ravintolat ja jokuinen museo. Hiljaista on itse kaupungeissa kun paikalliset ovat paenneet viikonlopuksi tai juhlapyhiksi maaseudulle, vuoristoon, rannoille.

    Helsingissä kannattaisi ehkä satsata suurimpien turistinähtävyyksien aukipitoon juhlapyhinäkin, kuten myös ravintoloiden ja museoiden aukioloaikoihin etenkin kevät-kesä turistisesonkina. Talvellahan ei varmaan ole paljoakaan turismia.

    Äänestä

Helsinki-Vantaan lentokenttä on välipysähdyspaikka monesta esim. Aasian maista matkustavalle. Jatkolentoja odotellessa piipahtavat keskustassakin. Jotkut jopa viipyvät jokusen vuorokauden. Ensi vuonna toivottavasti saadaan junarata kentältä keskustaan. Kun saataisiin vielä Pajunen ja muut päättäjät nopeuttamaan monien yrittäjien toimintalupia, esim. terassien avaamiseksi.

Äänestä
  • Minne ne niinkuin on silloin menossa ne aasialaiset, jos ne tekee välipysähdyksen Helsingissä?

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    Minne ne niinkuin on silloin menossa ne aasialaiset, jos ne tekee välipysähdyksen Helsingissä?

    No vaikkapa Tokiosta Helsinki-Vantaalle ja jatkolento sitten vaikka Pariisiin. Helsinki-Vantaan lentokenttä on aikamoinen nivelkenttä. Yritysmaailma saa olla kiitollinen, että Finnavia on tehnyt niinkin paljon muun bissneksen puolesta.

    Äänestä

  • mollamaija kirjoitti:

    No vaikkapa Tokiosta Helsinki-Vantaalle ja jatkolento sitten vaikka Pariisiin. Helsinki-Vantaan lentokenttä on aikamoinen nivelkenttä. Yritysmaailma saa olla kiitollinen, että Finnavia on tehnyt niinkin paljon muun bissneksen puolesta.

    Mutta meneehän Tokiosta lentoja Pariisiin ilman Helsingin kautta kiertämistä.

    Äänestä

  • ei ummarra kirjoitti:

    Niin varmaankin menee, mutta niin menee Helsinki-Vantaankin kautta.

    Äänestä

  • rahat pois vaan kirjoitti:

    Niin varmaankin menee, mutta niin menee Helsinki-Vantaankin kautta.

    Saahan sitä kierrellä mistä kautta vaan, jos ei halua suoraan Pariisiin, mutta mitä mieltä siinä on.

    Äänestä

  • ei ummarra kirjoitti:

    Mutta meneehän Tokiosta lentoja Pariisiin ilman Helsingin kautta kiertämistä.

    Kaikki aikataulut eivät sovi kaikille. Ja tuo Tokio-Hki-Vantaa-Pariisi oli vain esimerkki.
    Itse olen usein lentänyt esim. Keski-Euroopan kautta Kanadaan.

    Äänestä

  • mollamaijamoll kirjoitti:

    Kaikki aikataulut eivät sovi kaikille. Ja tuo Tokio-Hki-Vantaa-Pariisi oli vain esimerkki.
    Itse olen usein lentänyt esim. Keski-Euroopan kautta Kanadaan.

    Ohoh, ei pitäis puhua puhelimessa yhtäaikaa.
    Liikemiehillä on usein kireät aikataulut ja Hki-Vantaa-lentokenttä nyt on vaan nivelkenttä. Hyvä edes niin!
    Monissa äänestyksissä Hki-Vantaaa -kenttä on sijoitettu kärkipäähän viihtyisyyden ja selvyyden vuoksi.
    Nythän siellä on myllätty paljon ja yritetään kovasti turvatarkasuksia nopeuttaa.

    On se varmaan nivelkenttä, jos on matkustamassa vaikka Rovaniemeltä suureen maailmaan. En silti ymmärrä, miksi joku aasialainen kiertäisi Helsingin kautta Keski- Eurooppaan. Mutta omapa on asiansa, kiertäköön vaikka Afriikan kautta.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    On se varmaan nivelkenttä, jos on matkustamassa vaikka Rovaniemeltä suureen maailmaan. En silti ymmärrä, miksi joku aasialainen kiertäisi Helsingin kautta Keski- Eurooppaan. Mutta omapa on asiansa, kiertäköön vaikka Afriikan kautta.

    ..ehkä ei kannata edes yrittää selittää.

    Äänestä

  • ent. siivoojaparka kirjoitti:

    On se varmaan nivelkenttä, jos on matkustamassa vaikka Rovaniemeltä suureen maailmaan. En silti ymmärrä, miksi joku aasialainen kiertäisi Helsingin kautta Keski- Eurooppaan. Mutta omapa on asiansa, kiertäköön vaikka Afriikan kautta.

    Vaikeaa on yrittää selittää, mutta jos kiinnostaa niin googleta mitkä lentoyhtiöt lentävät ja mihin ja millä aikatauluilla esim. Thaimaasta, Japanista, Kiinasta, Intiasta jne. Ja tietty mistä kaupungista mihin kaupunkiin. Huomaat, että Finnairilla on aikas hyvä jalansija tai pitäiskö sanoa siipien sija nimenomaa Aasian maissa.

    En jää tätä tämän enempää jankkaamaan.

    Vilkaisin juuri tuota flightradaria. Olihan siinä tulossa muutama Finnairin kone idästä Helsinkiin, mutta samaan aikaan oli tulossa sieltäpäin suoria lentoja vähän jokaiseen Euroopan maahan. Olisihan se tietysti hyvä syy vaihtaa konetta Helsingissä, koska siellä on niin selvä kenttä, mutta sekö se olisi ainut autuus.

    http://www.flightradar24.com/55.73,18.67/5

    Tietysti, jos tulee äkkilähtö, eikä saa enää paikkaa suoraan lentoon, niin silloinhan sitä valikoi minkä vaan mahdollisen sinne suuntan menevän koneen.

    Äänestä

Tämä on tänäänkin ihmiskunnan valtavin voima ja toivo. Kyllä helluntain sanomalla on hyvinkin suuri merkitys tämän päivän maailmassa. Tulin juuri kotiin naapuripaikkakunnalta helluntaijuhlilta.
Tämä sama taivaallinen Pyhän Hengen voima, jonka johdosta seurakunta syntyi, synnyttää uskoa niin kauan kun Jeesus Kristus tulee toisen kerran.
Kyllä tällä sanomalla on itselleni todellinen merkitys. Asia askarruttanee sinuakin, kun oikein aloituksen siitä teit.

Apostolien teot

Pyhä Henki vuodatetaan, Luku 2.

1 [i] Kun sitten koitti helluntaipäivä*, he olivat kaikki yhdessä koolla. 2 Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. 3 He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. 4 He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

5 Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. 6 Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. 7 He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? 8 Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? 9 Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, 10 Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, 11 toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia -- ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." 12 He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä oikein on?" 13 Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."

Pietarin puhe
14 Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan. Hän alkoi puhua kuuluvalla äänellä:
"Kuulkaa minua, juutalaiset, te kaikki, jotka asutte Jerusalemissa! Tietäkää tämä: 15 [i] Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette -- nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti*. 16 Tämä on sitä, mikä profeetta Joelin suulla on ilmoitettu:

17 -- Viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
minä vuodatan Henkeni kaikkiin ihmisiin.
Teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat,
nuorukaiset näkevät näkyjä ja vanhukset ennusunia.
18 Näin teen: palvelijoihini ja palvelijattariini
minä vuodatan Henkeni niinä päivinä,
ja he profetoivat.
19 Minä näytän ihmeitä ylhäällä taivaalla,
merkkejä alhaalla maan päällä:
verta, tulta ja suitsevaa savua.
20 Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen,
ennen kuin koittaa Herran päivä,
suuri ja häikäisevä.
21 Mutta joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu.

Äänestä
  • Osta menolippu Uranukseen.

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Osta menolippu Uranukseen.

    =DW=

    Jess, hyvä sinä :)

    Äänestä

Olen kuvitellut että helluntai oli joskus juutalaisille sadonkorjuu juhla.

Äänestä

  • Viikatemies kirjoitti:

    Tuossa sinulle valejuutalaisten sadonkorjuusta: http://www.magneettimedia.com/katketty-tyrannia/
    Pitkä juttu, mutta asiaa.

    Buahahhakkkakkkaaaaaa

    Magneettimedia on lestaatiolaisen liikemies Kärkkäisen mainoslehti, Sen päätoimittaja sai jokin aika sitten tuomion oikeudessa rasmista ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Asia koski mm. juutaisvastaisia kirjoituksia, jotka on alunperin kirjoitettu jossain jenkkilöissä äärinationalistisiin julkaisuihin ja jotka julkaistiin siis lestaatiolaisen kauppiaan mainoslehdessä suomessa.

    Skepsis ry myönsi pari vuotta sitten samaiselle Magneetti medialle perinteisen Huuhaa- palkinnon, tässä perustelut:

    "Ensimmäistä kertaa Suomessa on ilmaisjakelussa oleva mainoslehti valjastettu näin vahvasti uskomuslääkinnän, salaliittojen sekä virheellisen ja näennäistieteellisen tiedon levittämiseen.

    Magneettimedian toimittajat ovat erikoistuneet mielikuvituksellisten tarinoiden kirjoittamiseen. Lehden toimitukselta puuttuu paitsi taito lähdekritiikkiin, myös halu pysyä hyvissä journalistisissa käytännöissä.

    Magneettimedian artikkelit ovat lähinnä uutisiksi naamioitua uskomushoitojen mainontaa sekä mielikuvituksellisia salaliittoja kehitteleviä kolumneja. Erityisen valitettavaa on, että lehti antaa täysin väärän kuvan uskomushoitojen vaikutuksista.

    Skepsis ry:n mielestä yleisön on voitava odottaa ilmaisjakelulehdiltäkin vastuuntuntoa sisällön suhteen, erityisesti silloin, kun liikutaan niinkin tärkeän aihepiirin kuin terveyden parissa."

    Että suosittelen ehdottomasti kaikkia palstalaisia tutustumaan Magneettimediaan.

    Sehän on lopettanut ajat sitten. Tilalla KauppaSuomi-lehti.
    Itse luin/luen kummastakin vain mainokset.

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1383533912962

    Äänestä

  • lehtipoika. kirjoitti:

    Ei ole lopetettu.

    Paperiversion julkaiseminen kyllä, mutta nettilehti ilmestyy edelleen, aivan sama meininiki. Kärkkäinen agitoi tunnetun liikemiehen Arto Merisalon edistämään pisnestään. Merisalo tunnettu mm. poliittisista vaalirahasotkuista, seä lukemattomista talousrikos

    Toukokuussa 2014 kristillisdemokraattien kansanedustaja Jouko Jääskeläinen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hallitukselta pyydetään vastausta siihen, "mihin toimenpiteisiin viranomaiset aikovat ryhtyä, että oikeuden tuomiossa mainitun ja sopimattomaksi todetun Magneettimedian aineiston julkinen levittäminen myös käytännössä loppuu". Magneettimedia-verkkolehti on jatkanut holokaustin kiistämistä useiden artikkelien sarjalla ja väittänyt Natsi-Saksan sotarikollisten joutuneen väärin tuomituiksituomioistaan."

    Toimitusjohtaja Kärkkäisen mukaan uusi nettijulkaisu ei sisällä poliittista materiaali. Mutta mitä materiaalia sitten on juutalaisten solvaaminen ? Kundi on jos saanut yhdet sakot käräjiltä aiheesta, homma jatkuu, keulakuvana kukalie. Mainiten, kundi dokas ajokorttinsa taannoin, kuten kunnon lestaatin kuuluukin. Hupaisa uutisointi tapauksesta:

    http://www.pohjalainen.fi/uutiset/poliisiuutiset/ylivieskan-kauppias-karkkaiselle-tuomio-alajarvella-1.1014581

    Mutta mitäpä lestaatia maallinen oikeus häiritsenee, sehän saa kaiken anteeksi vain pyytämällä sitä omalta taruolennoltaan.

    Unohtui.

    Linkki Magneettimedian tämäpäiväiseen nettijulkaisuun, leukemia ja aivosyöpä sen mukaan luettuna paranee syömällä kasviksia.....

    http://www.magneettimedia.com/

    Kiitos, että sivistit, vaikken noita juttuja luekaan, harvoin avaan lehtiä.
    Kuin kaupan ovea.

    Äänestä

  • lehtipoika. kirjoitti:

    Kiitos, että sivistit, vaikken noita juttuja luekaan, harvoin avaan lehtiä.
    Kuin kaupan ovea.

    Kaupanovea avaan todella harvoin.

    Noh, periaattellisiakin syitä, mutta syynä myös hinnoittelu. Ok. sisäänvetotuotteet kai myydään tappiolla. Mutta muuten Kärkkinen ei ole halpa ostospaikka. Olen juu muutamia kertoja ostanut jotain Oulun Kärkkäiseltä, mutta ainoastaa alihinnoiteltuja tuotteita.

    Ensivaikutelpa jotenkin psyjedeelinen. Kun astuu stanan suureen halliin, keskellä teollisuusaluetta, menee jotnkin hämilleen. Kaupan suuri koko hämmentää mys- Kaitpa vähän sama idea kuin Tuurissa, ihmiset menee sekaisin "halvassa ostsparatiisissa".

    Seuraavaksi pistää silmään henkilökunnan valtava määr., niitä on jokapaikassa. Kas, kaikki alle lisääntymisiän olevia nuoria lestaateja jollain työkkärin tukiaisilla palkattuina. Vanhoja myyjiä, ainakaan naisia ei ole, koska nelisääntymässä tai hoitelemassa lapsenlapsiaan. Miesmyyjiä muutama, johtotehtävissä, eivät "palvele" asikkaita kuin käsittääkseni erä ja rakennuspuolella.

    Kaljaa ei myydä, ei kondareita. Hitisti "vitamiinivalmisteita" kyllä. Sama ilmiö tosin hellarien Halpa hallissakin". Uskikset ei hyväksy ehkäisyä tai kemikaaleja, uskontohurman kyllä. Lasten vaatteet jne aina edukkaita, koska pitäähän lapsukaisilla vaatteet olla. että selviävät terveinä jatkan
    maan uskona lisääntymist' bioloogisesti.

    Mutta olen mä jotain ostanut sieltäkin. Mieluiten just tuotteita, joitten myymimisestä Kärkkäiselle jää käteen miinusmerkkinen tulos >:/

    >:/

    =DW=

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ei ole lopetettu.

    Paperiversion julkaiseminen kyllä, mutta nettilehti ilmestyy edelleen, aivan sama meininiki. Kärkkäinen agitoi tunnetun liikemiehen Arto Merisalon edistämään pisnestään. Merisalo tunnettu mm. poliittisista vaalirahasotkuista, seä lukemattomista talousrikos

    Toukokuussa 2014 kristillisdemokraattien kansanedustaja Jouko Jääskeläinen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa hallitukselta pyydetään vastausta siihen, "mihin toimenpiteisiin viranomaiset aikovat ryhtyä, että oikeuden tuomiossa mainitun ja sopimattomaksi todetun Magneettimedian aineiston julkinen levittäminen myös käytännössä loppuu". Magneettimedia-verkkolehti on jatkanut holokaustin kiistämistä useiden artikkelien sarjalla ja väittänyt Natsi-Saksan sotarikollisten joutuneen väärin tuomituiksituomioistaan."

    Toimitusjohtaja Kärkkäisen mukaan uusi nettijulkaisu ei sisällä poliittista materiaali. Mutta mitä materiaalia sitten on juutalaisten solvaaminen ? Kundi on jos saanut yhdet sakot käräjiltä aiheesta, homma jatkuu, keulakuvana kukalie. Mainiten, kundi dokas ajokorttinsa taannoin, kuten kunnon lestaatin kuuluukin. Hupaisa uutisointi tapauksesta:

    http://www.pohjalainen.fi/uutiset/poliisiuutiset/ylivieskan-kauppias-karkkaiselle-tuomio-alajarvella-1.1014581

    Mutta mitäpä lestaatia maallinen oikeus häiritsenee, sehän saa kaiken anteeksi vain pyytämällä sitä omalta taruolennoltaan.

    =DW=

    Eihän mitään hölökaustia ollutkaan! Otapa selvää asioista. Miten riittäisi polttouunien kapasiteetti väitetyille uhrimäärille? Ainakaan Dachaussa niitä viittä uutta uunia ei monta kertaa oltu lämmitetty. Oli tehty sellainen lavastuslaitos, että kokonaan olisi palanut jos olisi valeen mukaisessa käytössä ollut. Se yksi vanha uuni kyllä oli käytetyn näköinen.

    Se valejuutalaisten (= talmudinuskoisten kasaarien) 6 miljoonan taru on monta sataa vuotta vanha juttu. Muistaakseni kuolleita kaikissa Saksan keskitysleireissä oli jotain alle 300 tuhatta. Valejutkut sekä Neukkulassa että liittoutuneissa maissa saivat tilaisuuden julistaa omaa propagandaansa. Ensin oli muutamia satoja tuhansia, sitten miljoona ja viimein 6 miljoonaa. Vaikka koko Euroopassa näitä valejutkuja oli olemassa ehkä puoli miljoonaa. Vaan valejutkuthan omistaakin lähes kaikki tiedotusvälineet.

    Magneettimedia netissä ei ole yhtään sen epäluotettavampi kuin mikä tahansa muukaan. Mielenkiintoisia ja silmiä avaavia juttuja kuitenkin. Aika usein tottakin, joten ei poikkea ainakaan negatiiviseen suuntaan muusta aineistosta. Paperilehti sensijaan meni pilalle. Otsikot olen vielä viitsinyt lukea, tekstejä en. Kaupassa käyn silloin kun on asiaa, sama juttu muittenkin kauppojen suhteen. Hinta ratkaisee usein, missä käyn.

    Äänestä

  • lehtipoika. kirjoitti:

    Kiitos, että sivistit, vaikken noita juttuja luekaan, harvoin avaan lehtiä.
    Kuin kaupan ovea.

    Tuossapa vähän totuutta: http://www.magneettimedia.com/katketty-tyrannia/
    Haastattelu on siis annettu 1976. Vertaa sen jälkeisiin maailmantapahtumiin, onko asiat näin vai ei. Pitkä juttu, mutta kannattaa lukea!

    Äänestä

  • Kenoveeva kirjoitti:

    Tuossapa vähän totuutta: http://www.magneettimedia.com/katketty-tyrannia/
    Haastattelu on siis annettu 1976. Vertaa sen jälkeisiin maailmantapahtumiin, onko asiat näin vai ei. Pitkä juttu, mutta kannattaa lukea!

    Tossapa "totuutta" sulle.

    Pitkä juttu, mutta kannattaa lukea, että ymmärtää, kuinka sekaisin osa ihmisistä on uskoessaan kaikken painettuun roskaan:

    http://www.evl.fi/raamattu/

    =DW=

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

heilinhelluntai kirjoitti:

onko sillä mitään merkitystä oikeasti kenenkään elämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu