Kiertopalkinnot

Usein jutuissa moititaan isännöitsijöitä, mutta voi asiakaskin eli taloyhtiö olla hankala. Uudellamaalla on taloyhtiö, joka "pääsee" vaihtamaan isännöintitoimistoa 1-2 vuoden välein, kun isännöitsijä sanoo sopimuksen irti eikä tarjoa uutta. Kohde on muidenkin kuin isännöitsijöiden tiedossa, eikä kovin suuri. Onko näitä tapauksia muiden tiedossa ja kirjoitelkaa.
12227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä näitä kiertopalkintotapauksia on pilvin pimein. Isännöitsijätoimistot eivät vaan niistä kauheasti huutele.

Homma menee yleensä niin, että isännöitsijätoimisto tekee hankalalle taloyhtiölle huomattavan palkkiokorotusesityksen, ehkä tuplaakin palkkionsa.

Hallitus siinä sitten pähkäilee, että "voi hyvänen aika, nyt se pölkkypää meni ja esitti tupalkorotusta palkkioonsa".

Hallitukselle ei tule mieleenkään, että isännöitsijä antoi hankalalle hallitukselle viimeisen mahdollisuuden sanoa itse irti sopimus. Näin hallitus ei menetä kasvojaan. Ei ole kiva mennä kertomaan yhtiökokoukseen, että isännöitsijä sanoi sopimuksen irti.
On paljon "kivempaa" kertoa osakkaille, että sanottiin se saamaton vässykkä irti, kuin kertoa, että isännöitsijä ei tätä taloyhtiötä halua enää asiakkaaksi.

Isännöitsijöillä on yleensä paksu nahka, mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan.

Tänäpäivänä isännöitsijöillä on todellakin varaa valita asiakkaansa. Ei tarvitse kuunnella taloyhtiön hallitukselta tai osakkeilta huutamista, kiroilua, haistattelua eikä mitään epäasiallista käytöstä. Kiertoon vaan!

Äänestä

Asiansa osaavalla isännöitsijällä ei ole hankalia tapauksia. Jos hoitaa hommansa asiallisesti ja sen mukaan mitä on sovittu, omaa kohtuulliset sosiaaliset taidot ja tulee ihmisten kanssa toimeen, pitää mielessä sen, että hallitus ja osakkaat tekevät loppukädessä päätökset, homma sujuu kohtuullisen mutkattomasti "hankalammankin" taloyhtiön kanssa.

Lisäksi sopimus kannattaa laatia niin, ettei hallitus pääse maksutta juoksuttaan. Sitten kun ruvetaan jostain puupenninarvoisen asian vuoksi teettämään pohjatyötä oikein urakalla, voi mainita, että menevät erillislaskutuksella.

Äänestä

Kannattaa muistaa, että taloyhtiö on työnantaja, ja isännöitsijä on renki. Tästä lähtökohdasta taloyhtiö ei voi olla koskaan hankala. Vanha sananlaskuhan sanoo, että asiakas on aina oikeassa.

Äänestä
  • Eikö sinulla ole koskaan ollut hankalaa työnantajaa? Nämä ovat yleensä pieniä, kannattavuudeltaan heikolla alalla toimivia pienyrityksiä.

    Äänestä

  • Käsittämättömän typerä mielipide. Sellainen yhtiö, jonka puheenjohtajan tai hallituksen käsitys yhteistyöstä isännöitsijän kanssa on tuollainen, lähtee hyvin nopeasti kiertoon. Emme myöskään ota isännöintiin yhtiöitä, joilla on ollut esim. viimeisten viiden vuoden aikana useita eri isännöitsijöitä. Se on varma merkki ongelmayhtiöstä.

    Äänestä

  • Isännöitsijä kirjoitti:

    Käsittämättömän typerä mielipide. Sellainen yhtiö, jonka puheenjohtajan tai hallituksen käsitys yhteistyöstä isännöitsijän kanssa on tuollainen, lähtee hyvin nopeasti kiertoon. Emme myöskään ota isännöintiin yhtiöitä, joilla on ollut esim. viimeisten viiden vuoden aikana useita eri isännöitsijöitä. Se on varma merkki ongelmayhtiöstä.

    Oho. Jos edelinen kirjoittaja ihan aikuisten oikeasti edustaa jotain isännöintifirmaa, niin sellaisen firman kanssa en todellakaan halua olla tekemisissä kuuna päivänä.

    Kirjoituksesta heijastuu sellainen omahyväisyys ja yhteistyökyvyttömyys, että toivon kyseisen lafkan lopettavan toimintansa hyvin lyhyeen. Jos tietäisin, mikä firma on kyseessä, tekisin siitä kantelun Isännöintiliittoon, sillä tuollaisen asenteen viljeleminen on aivan perseesta, ikäänkuin isännöintitoimisto olisi jokin hidalgo.

    Isännöintitoimisto on palveluyritys, taloyhtiöt ovat niiden asiakkaita. Tämä on tainnut päästä unohtumaan, eh?

    Äänestä

  • Työ ei siis kelpaa kirjoitti:

    Kyllä ainakin Helsingin seudulla isännöintitoimisto voi valita asiakkaansa, ei kellään ole varaa uhrata aikaa tämän "työ ei siis kelpaa" edustamaan taloyhtiöön, kuulostaa jo liian tutulta. Jos hallitus potkii isännöitsijää kaikilta suunnilta eikä itse halua kehittää hyvää yhteistyötä, on parempi että isännöitsijä irtisanoo yhteistyön. Kirjoittaja elää kaukana reaalimaailmasta, ehkä on saanut kaiken vähän liian helpolla.

    Äänestä

  • 88sd8rr kirjoitti:

    Eiköhän ne ole nämä isännöintitoimistot, jotka ylimielisyydessään ovat erkautuneet reaalimailmasta, kun ovat saaneet kaiken liian helpolla.

    Äänestä

Miten taloyhtiön hankaluus yleisimmin näkyy käytännössä?

Itse asustelin aikoinaan taloyhtiössä jossa oli tosi hankala pariskunta ja se tosiaan oli hankalaa kaikille muille asukkaille ja varmaan myös isännöitsijälle. Hallitukseen näitä ei valittu, joten mitään kohtuutonta vaivaa näistä ei ollut isännöitsijälle. Ainoa oli yhtiökokoukset joissa purnasivat joka ainoassa asiassa. Siinäkään ei muuta mutta kokoukset tahto venhtää. Se tietysti olis ollut hankalaa jos olisivat muutoin pommittaneet isännöitsijää, mutta tässä tapauksessa purnaus ja moitiskelu rajoittui yhtiökokouksiin, jossa kyllä sai kuulla kunniansa myös hallitus ja vähintään joka toinen asukas.

Äänestä

Muistakaa että kaikki eivät tule toimeen kaikkien kanssa.
Jokaisessa as yhtiössä on useita kiinteistön ylläpidosta "tietäviä" osakkaita.
"Kylähullujen" määrä lienee enemmän vakio, kuin poikkeus.
Sama pätee "tietävissä" isännöitsijöissä, ei se ala ole mikään poikkeusellinen ala.

Äänestä

Jokainen isännöitsijätoimisto tietää yhtiöitä, jotka kannattaa kiertää kaukaa. Yleensä vikana on asenneongelmainen hallitus, jonka kanssa yhteistyön tekeminen on hyvin hankalaa. Näissä yhtiöissä ne hankalimmat tyypit yleensä myös istuvat hallituksessa vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Itse olen ollut useammassakin hallituksessa, joten kiinnostaisi kuulla vaikka ihan esimerkkien muodossa niistä hankaluuksista?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korva Kuulolla kirjoitti:

Usein jutuissa moititaan isännöitsijöitä, mutta voi asiakaskin eli taloyhtiö olla hankala. Uudellamaalla on taloyhtiö, joka "pääsee" vaihtamaan isännöintitoimistoa 1-2 vuoden välein, kun isännöitsijä sanoo sopimuksen irti eikä tarjoa uutta. Kohde on muidenkin kuin isännöitsijöiden tiedossa, eikä kovin suuri. Onko näitä tapauksia muiden tiedossa ja kirjoitelkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu