Vertaistukea nuorelle, lapsettomalle äitipuolelle?

buahhahaaaaaa...

Olet miehen uusi puoliso, et äitipuoli. Ehkä sinulla on lapsellisia ajatuksia, koska olet vielä itsekin lapsi. Ainakin minun silmissä. Jos sinulla on negatiivisia ajatuksia ja olet tyytymätön, niin kuinka sinulla ja lapsella voi olla lämmin suhde? Lapset vaistoavat teennäisyyden ja tuon sinun tsemppaamisesi. Ehkä ajatuksesi johtuvat siitä, että tuo lapsi ei ole sinun omasi. Lapsella on siis oma äiti. Ja näin tulee olemaankin. Ehkä olet mustasukkainen tuolle lapselle. En tiedä. Mutta jos ryhtyy parisuhteeseen miehen kanssa, jolla on jo lapsi, niin kannattaisi varmaan miettiä, että pystyykö kuitenkaan oikeasti sen hyväksymään. Rohkeasti keskustelemaan jonkun kanssa. Vaikka hyvän ystävän.

Olisiko ongelma kuitenkin se, ettet tiedä miten olla ja mikä olet? Äitipuoli on turhan voimakas sana, olet isän naisystävä. Olet osallinen mutta kuitenkin osaton. Jokaisella on varmasti omat tavat kasvattaa lapsia, mutta kun tulet osaksi lapsen arkea, et saakkaan toteuttaa omaa visiotasi, vaan tyydyt sivustakatsojan rooliin. Kuitenkin pitää olla vastuuta ja velvollisuutta, mutta ei kuitenkaan kasvattajana olemista. Lapsen vanhemmilla on omat kasvatusmetodit ja vaikka ne itsestäsi tuntuisi kuinka vierailta tahansa, niitä on noudatettava.

Roolittomuus tuntuu lapsettomasta turhauttavalta, ei ole luonnollista jatkumoa lapsen kanssa, koska et kuitenkaan ole lapselle kukaan muu kun isän naisystävä. Yrität parhaasi muttei sinulta haluta mitään vaikka kuitenkin pitää olla läsnä, tukea ja vahtia, ruokkia ja hoitaa.. Kaikki tämä olisi normaalimpaa, jos olisi jo omia lapsia, joille tekee kaiken tuon, mutta kun ei ole.

Vetäytyminen laspsen läsnäollessa alkaa tuntumaan helpommalta. Kun omassa kodissaan ei saa odottaa itselle tärkeitä asioita, muutut tasavertaisesta kumppanista seinäruusuksi siksi aikaa että lapsi palaa äidilleen, turhautuminen väkisinkin alkaa iskeä iholle. Silloin kun lapsi ei ole paikalla saat olla kuka olet, tiedät roolisi, pystyt kommunikoimaan epäkohdista tuntematta syyllisyyttä, olet osa teidän perhettä. Ei se mielestäni ole kohtuutonta silloin todeta, että turhautuu lapseen ja alkaa tuntemaan lapsellisia tunteita.

Uusioperhekeskustelussa syyllistetään juuri tuolla negatiivisten tunteiden kokemisella. Olet huono ihminen jos et osaa solahtaa osaksi jo rikkimenneen perheen sääntöjä ja elinkulttuuria ilman oireilua. Olet itsekäs jos et samantein muutu lapsen äidin kaltaiseksi ja hyväksy kaikkea mitä muut päättää. Sinun pitäisi heti poistua kuvioista, jos tunnet olosi tukalaksi sinua huomioimattomassa ympäristössä. Siksipä uusioperhemalli on vaikea, kun asenteet ovat noin jyrkät. Ei ole minkäänlaista mahdollisuutta joustamiseen ja uuden ihmisen läsnäolon noteeraamiseen, vaan vastassa on kiviseinä, jonka kanssa vaan pitäisi oppia elämään.

Höpöhöpö sanon minä. Vuorovaikutus on jokaisen parisuhteen edellytys. Jokaisessa parisuhteessa haetaan luonnostaan rajat ja säännöt, se on sairas ihmissuhde, jos toinen joutuu alistumaan kaikkeen, ilman, että asioista voitaisiin edes keskustella. Tietenkään kuvioon tullut isän naisystävä ei voi alkaa sanelemaan omia sääntöjään esim tapaamisiin, mutta kyllä mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus kotiin, jossa itsellä on hyvä olla ja jossa henkilö itse otetaan huomioon. Lapsella voi olla säännöt äitinsä luona, mutta se ei tarkoita, että samat säännöt olisivat isän luona voimassa.

Aloittajalle suosittelenkin pohtimaan sitä, mikä tai mitkä asiat painaa omaa mieltä ja sen jälkeen keskustelemaan niistä rauhallisesti oman miehensä kanssa. Joudutko mielestäsi ottamaan äitipuolen roolin vaikket sitä halua? Pidätkö huolta miehesi lapsesta enemmän kuin miehesi? Lapsen saavuttua muuttuuko sinun olemisesi olemattomuudeksi vai äidiksi? Pohjimmiltaan sinä et kuitenkaan ole vanhempi, sinä olet yksi aikuinen lisää välittämässä lapsesta. Kenenkään ei pitäisi odottaa sinulta äidillistä toimimista, koska lapsella on jo äiti. Sinä olet isän naisystävä, olet läsnä ja tuet isää isän vanhemmuudessa, mutta et ota pääsääntöistä vastuuta, etkä ole pääroolissa kun lapsi on paikalla.

Omat negatiiviset tunteet voivat joissain tapauksissa olla perusteettomia ja niiden kanssa pitää oppia elämään tai sitten on vaan todettava, ettei tämä toimi ja poistuttava kuvioista kokonaan. Jos kuitenkin tilanteessa on hämmennysta ja epätietoisuutta ja se aiheuttaa negatiivisia tunteita, kannattaa ensin keskustella miehensä kanssa, koittaa löytää joku ratkaisu limbomaisen roikkumistilan sijaan. Jos mies ei halua joustaa, eikä halua ottaa sinua huomioon, ei voi muuta kuin päättää; joko tyytyä vallitsevaan tilaan, joka ei ota sinua huomioon lainkaan silloin kun lapsi on paikalla tai kerätä kamansa ja mennä sellaiseen paikkaan, jossa sinutkin noteerataan osana perhettä. Et ole saamassa mitään marttyyripalkintoa siitä, että jäät murjottamaan tilanteeseen ja siedät sekasortoa ympärilläsi, se vaan aiheuttaa kaikille pahaa mieltä ja tulehtuneita ihmissuhteita, joka voi pahimmillaan vaurioittaa isän ja lapsen välistä suhdetta.

Lisään vielä tähän loppuun; jos yksi variaatio uusioperhekuviosta ei toimi, se ei tarkoita, ettei mikään uusioperhe koskaan voisi toimia. Jos tämä miehesi ei halua joustaa ja ottaa sinua huomioon joku toinen voi olla kypsempi ja kyvykkäämpi mukautumaan. Jotkut miehet (ja naiset) kokevat, että heillä on jo valmis perhe ja siihen voi joku tulla sivulle katselemaan ja pikkasen osallistumaan jos haluaa.. Perhe ei voi joustaa senttiäkään. Sitten on myös niitä miehiä ja naisia, jotka ymmärtävät, että ihminen pitää hyväksyä osaksi perhettä, ei vanhemmaksi, vaan vaikuttavaksi osaksi perhettä, jotta parisuhde ja perhekuvio voisi oikeasti toimia.

Hei!

Olen itse samassa tilanteessa. Olen 21-vuotias ja mieheni tytär on kuusi vuotias. Olemme olleet yhdessä nyt kolme vuotta, mutta asuneet yhdessä vasta vuoden. Voin heti alkuun sanoa, että et ole tunteidesi kanssa yksin. Itseasiassa minusta tuntui hyvin lohdulliselta lukea viestiäisi. Olen itse tuntenut valtavan huonoa omatuntoa ja ahdistusta negatiivisista tunteistani.
Meillä kaikki sujui alkuun todella hyvin. Olin innostunut viettämään aikaa lapsen kanssa. Minulla oli kuitenkin myös kovat paineet siitä, että hän hyväksyy minut ja tykkää minusta. Minulla ei myöskään ollut minkäänlaista kokomusta lapsista. Lähisuvussani ei ole pieniä lapsia, enkä muutenkaan ole päässyt viettämään aikaa lasten kanssa, joten alussa minua jännitti aivan hirveästi. Nyt jälkeen päin tuntuu, että yritin jatkuvasti ylisuoriutua - olla täydellinen "Papan tyttöystävä", joka jaksaa aina leikkiä ja pelata. Lähennyimmekin lapsen kanssa aika nopeasti. Yksi syy tähän on varmasti myös se, että mieheni ei ole suomalainen ja puhuu lapselle edelleen vain omaa äidinkieltään, jota lapsi ei ole koskaan oppinut. Lapsen suomalainen äiti ja mieheni erosivat lapsen olessa 2-3-vuotias, jonka jälkeen lapsi on tavannut isäänsä vain pari kertaa kuussa. Lapsi ymmärtää "papansa" äidinkielellä ainoastaan yksinkertaisia lauseita, muttei osaa vastata. Lapsi onkin edelleen innoissaan, kun joku pystyi puhamaan hänen kanssaan suomea hänen olessaan papalla.
Lapsi viettää meillä joka toisen viikonlopun. Alussa mieheni sanoi, että haluaa meidän olevan perhe, kun lapsi on luonamme. Olin onnellinen siitä, että minut haluttiin ottaa mukaan heidän yhteisiin tekemisiinsä. Pian minusta alkoi kuitenkin tuntua, että miehen ei juurikaan halua kuunnella mielipidettäni mihinkään lapsea koskevaan, vaikka hän oli luvannut menettelevänsä aivan toisin. Tuntuu turhauttavalta olla osapuoli, jolla ei ole "oikeutta" tähän lapseen tai hänen elämäänsä, kun kuitenkin olen hänen elämässään yhtä paljon mukana kuin hänen papansa. Mainitsin asiasta miehelleni. Kysyin, miksi emme voi keskustella esimerkiksi siitä mitä tänään tehtäisiin tai siitä, mihin aikaan syödään ja mitä. Hän sanoi olevansa isä, joka tekee päätökset. Minä saan osallistua olessani siihen halukas. Tästä äityi valtaisa riita, jonka päätteeksi mieheni totesi, että minun ei tarvitse enää ottaa vastuuta hänen tyttärestään, johon totesin, että en halua enää olla paikalla tyttären vieraillessa meillä. No, tilanteen rauhoituttua me molemmat totesimme ylireagoineemme. Riidan jälkeen olen kuitenkin ottanut tietoisesti etäisyyttä tyttöön. En enää suunnittele viikonloppumenojani mieheni ja lapsen menojen mukaan, vaan olen mielelläni omilla teilläni.
Jo enne kyseistä riitaa olin toisinaan tuntenut mm. olevani kateellinen lapselle. En varsinaisesti edes osaa sanoa, että mistä. Kenties hänen saamastaan huomiosta?
Ketjun kolmatta kommenttia kompaten: tiedän olevani vielä "lapsi". Kenties, siksi minulla on tällaisia lapsellisia ajatuksia. Tajuan myös sen, että on varmaan mahdotonta muodostaa vilpittömän lämmin suhde lapseen, jos ajatukset eivät ole kovin lämpimiä. Siksi olenkin todennut paremmaksi vaihtoehdoksi, että toistaiseksi pidän etäisyyttä lapseen.
Tiedän, että tilanteessa ei ole kovin montaa vaihtoehtoa. Itse en kuitenkaan aio miestäni jättää. Minun on siis vain mukauduttava ja tyydyttävä tilanteeseen.
Sinulta Äitipuolihukassa, haluaisin kysyä millaisia negatiivisia tunteita olet kokenut? Oletko onnistunut tunnistamaan tunteita, jotta voist antaa niille nimen? Entä millainen on suhteesi lapsen äitiin? Omassa suhteessani tytön äitiin ei ole kehumista...
Jaksamista sinne!

Älkää nyt sitten VAAN ryhtykö tekemään yhteisiä kakaroita. Se ei yleensä auta tilannetta, pahentaa vain. Olkaa pliis järkeviä, jookosta.

Meillä aika helppoo kun miehen lapset on aika liki mun ikäsiä, joten suurin ongelmia en ole näissä lapsissa huomannut. Vaikka olen heille äitipuoli ja auktoriteetti ja toinen kasvattaja ikäerosta huolimatta, joka on noin 5 v, niin tunnen itseni todellakin heille äidiksi ja vanhemman oloiseksi, kuin he, ovat aika lapsellisia.
Ei se ikä ole tärkein vaan ihmisen asenne ja psyyke. Nämä miehen lapset ovat joskus kavereita joskus saan ohjentaa ja määräillä ja ptiää kuria. Hassuahan se on että olen kuin heidän kavaeri joka kasvattaa omaikäisiä mutta koska olen heidän isän uusi vaimo, niin luo9nnollisesti he joutuvat kohtelemaan minua äitinään ja kunnioittavasti sekä tottelemaan. Se musta on kaikista kivointa kun saa määrätä ja leikkiä heidän äitiä.

Heidän äiti e kuulu elämäämme mitenkään, ja olenkin sanonut lapsille että hänesstä ei sitten mainita täällä ollessa ja hvyin on tytöt totelleet. En halua exä ongelmia tänne kun noissa lapsissa on sitä jo tarpeeksi.
Kaikki tietty ajallaan, ja uskon saavani omalla senteella ja tiukalla vaativalla luonteellani kasvatettua tytöistä normaaleja kansalaisia mieleni mukaan. Vaikka olenkin lähes heidän ikäisensä, mutta olen paljon viisaampi ja määrätietoisempi, täydellinen äiti ja kasvattaja heille.

Kuinka vanhoja miehiä te tytön reppanat oikein otatte itsellenne? Isähahmoako te etsitte?

Vihdoinkin kohtalotovereita! Olen 26-vuotias kahden lapsen äitipuoli (6- ja 8-vuotiaat). Olen seurustellut mieheni kanssa reilun vuoden. Lapset suhtautuvat minuun hyvin ja ovat minulle kovin tärkeitä, mutta oman roolin löytäminen tässä uusperhekuviossa on minulle hyvin vaikeaa.

Aloittaja, haluaisitko jutella esim. sähköpostitse enemmän? Minäkin kaipaan kovasti vertaistukea tähän tilanteeseen eikä lähipiiristäni sellaista oikein löydy. En haluaisi avata tilannettani julkisesti.

Kiitos fiksuista, pitkistä vastauksista. Herättivät kyllä ajatuksia.

Sinä, joka pyydät ettei yhteisiä lapsia hankita: ei, en aio hylätä elinikäistä haavettani omasta perheestä ainoastaan siitä syystä, että olen rakastunut mieheen, jolla on jo yksi lapsi. Joten yhteiset lapset varmasti tulevat ajankohtaiseksi jossakin vaiheessa.

Ja sinä, joka syytät isähahmon etsimisestä: nuoresta iästäni huolimatta mieheni on minua vielä muutaman vuoden nuorempi, joten se siitä isähahmon etsimisestä. Jätin tämän mainitsematta, koska se olisi herättänyt entistä enemmän ystävällisiä kommentteja.

Te, jotka olette samankaltaisessa tilanteessa: jos kiinnostaa jutella enemmän, niin laittakaa ihmeessä viestiä osoitteeseen [email protected]. Jaetaan mielummin kokemuksia s-postin välityksellä, koen tilanteen tarpeeksi raskaaksi ilman asiattomia kommentteja. :)

Hei,
Tiedän, että on kulunut aikaa kun olet viestin laittanut. Itse olen hyvin samankaltaisessa tilanteessa ja kaipaisin vertaistukea. Löysitkö jostain vertaistukea, jos niin mistä? Hyvät vinkit olisi tarpeen :)

Mikset hommaa lapsetonta miestä?

Vieläkö Raision vieraannuttaja "äitiä"- ja "lasten" suojelua naitattaa, ettekö vielkäään ole saanut sitä pippeliä näiden kaikkien vuosien jälkeen, minkä olette täällä kirjoitelleet
ja lapsistaan tarkoitushakuisesti vieraannutettuja isejä haukkuneet. Eikö kukaan ole huolinut "äiti"vieraannuttaja sossu parkaa, että se vähän aikaa olisi tyytyväinen elä-määnsä. Luulisi että vieraannuttajasossu "äidillä" olisi ne halut terapeuttina jo menneet iän myötä, mutta nähtävästi
se narsismi vaivaa, näin ei ole käynyt. Hän vain huutaa, huutaa ja huutaa. Huuutaa himoissaan tyhjässä huushollis saan- Raision narsismi "lasten" suojeluvirastossaan. Dildot-kaan ei anna heille tyydytystä. Vieraannuttasossu "äiti" haluaa miehen, joka työntäisi heille suuhun, niin heidän ei tarvitsisi enää narsismissaan huutaa Raision kaupungin perättömin "viranoamis" selvityksin, lausumin mm. tuomio-istuimessa lapsen olosuhteista. Valitettavasti kai, miestä ei ole löytynyt ja narsismisossu vieraannuttaja "äiti" jatkaa huutamistaan..