Jälleenmyyntiarvon varaan laskeminen

Aika paljon asuntojen hintoihin tulee jatkossa varmaan vaikuttamaan jälleenmyyntiarvon alentuminen. Esim. ainahan on ollut houkuttelevaa ostaa asunto kaupungin keskustasta, vaikka siellä joutuu hieman kärsimään melusta, naapureista yms, silti on ollut kannattavaa maksaa vähän enemmän kuin lähiö-kt:sta jo ihan siksi kun on sijoituksena varma ja asunnosta tietää pääsevänsä eroon tarvittaessa.

Nythän on niin että tässä menneinä jatkuvan nousun vuosina maksettiin huikeita hintoja myös ns. kehyskuntien ok-taloista ihan siksi kun kuviteltiin että ne jatkossakin ovat yhtä houkuttelevia asuinpaikkoina kuin aiemmin mutta tilannehan on nyt nopeasti alkanut kääntymään siihen suuntaa että kohonneiden liikennekustannusten ym. vuoksi se houkuttelevuus on kärsinyt. Uudet ostajat haluaa lähemmäs keskustoja, lisäksi näin tiukentuneiden lainasäädösten aikana heillä on paremmin varaa vaikkapä lähiössä muutaman kilometrin päässä keskustasta olevaan rt- tai kt-huoneistoon kuin ok-taloon kaukana kaikesta.

Paljonko luulette että tuo äkillisesti laskenut savipeltotalon haluttavuuden/ oletetun jälleenmyyntiarvon rapistuminen reaalisesti tulee vaikuttamaan niiden hintoihin? Itse veikkaan että semmoinen 30% ainakin sulaa pois tässä jo ihan lähiaikoina.
385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On sulanut jo muutamassa päivässä 20 - 30%. Itse tarjosi n 6 kk sitten 170 000€ pyyntihintaisesta ok-talosta 130 000E myyjä nauroi päin naamaa ja vit-tuili oikeesti. Vaan kuinkas kävi, eilen hän soitti ja kysyi vieläkö kiinnostaa tuo talo nyt hän olisi valmis keskustelemaan ja neuvottelemaan hinnasta. Päätin antaa takaisin ja kerroin että kiinnostaa kyllä, mutta tarjoukseni on 110 000€. myyjä olisi ollut valmis myymään 120 000€. Ilmoitin että valitettavasti olen jo ostanut paremman talon ja hinta oli minulle sopiva.
Älkää hyvät ihmiset hosuko nyt kauppojen kanssa, kohta on todelliset ostajan markkinat, Odotelkaa kunhan pankeilta palaa käämit sitten tulee tulenrapinat.

Äänestä

Ihmiset haluavat yhä enemmän omaa rauhaa, väljyyttä ja omaa taloa isolla pihalla, naapuriin riittävä etäisyys, sitä arvostetaan. Suomessa kun voi asua maalla jo 5 - 25 kilometrin päässä kaupungin keskustasta, lähemmäs ei ole mitään tarvetta. Köyhät joutuvat tyytymään slummeihin ja joukkokuljetusvälineisiin, ei omassa talossa asunut sellaiseen sopeudu, kuin pakon edessä, jos silloinkaan.

Äänestä

Tuo arvon jatkuva alentuminen tulee olemaan pitkään ajurina asuntokaupassa. Sen tulevat näkemään kaikki viimevuosina asunnon ostaneet jos joutuvat myymään tai vaihtamaan asuntoa. Aivan turha kuvitella saavansa lähellekään sitä hintaa kuin mitä itse on maksanut. Pakkomyynteihin joutuvat ovat ne todelliset putoajat tässä pelissä ja heidän halvalla huutokaupattavat asuntonsa määrittelevät kaikkien muidenkin alueen asuntojen hintatason.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hahhahhhahhaa kirjoitti:

Aika paljon asuntojen hintoihin tulee jatkossa varmaan vaikuttamaan jälleenmyyntiarvon alentuminen. Esim. ainahan on ollut houkuttelevaa ostaa asunto kaupungin keskustasta, vaikka siellä joutuu hieman kärsimään melusta, naapureista yms, silti on ollut kannattavaa maksaa vähän enemmän kuin lähiö-kt:sta jo ihan siksi kun on sijoituksena varma ja asunnosta tietää pääsevänsä eroon tarvittaessa.

Nythän on niin että tässä menneinä jatkuvan nousun vuosina maksettiin huikeita hintoja myös ns. kehyskuntien ok-taloista ihan siksi kun kuviteltiin että ne jatkossakin ovat yhtä houkuttelevia asuinpaikkoina kuin aiemmin mutta tilannehan on nyt nopeasti alkanut kääntymään siihen suuntaa että kohonneiden liikennekustannusten ym. vuoksi se houkuttelevuus on kärsinyt. Uudet ostajat haluaa lähemmäs keskustoja, lisäksi näin tiukentuneiden lainasäädösten aikana heillä on paremmin varaa vaikkapä lähiössä muutaman kilometrin päässä keskustasta olevaan rt- tai kt-huoneistoon kuin ok-taloon kaukana kaikesta.

Paljonko luulette että tuo äkillisesti laskenut savipeltotalon haluttavuuden/ oletetun jälleenmyyntiarvon rapistuminen reaalisesti tulee vaikuttamaan niiden hintoihin? Itse veikkaan että semmoinen 30% ainakin sulaa pois tässä jo ihan lähiaikoina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu