miten HTM-tilintarkastajaksi?

Eli opiskelen kolmatta vuotta laskista ammattikorkeassa ja kiinnostaisi kovasti tilintarkastus. Jonkinlaisena pitkän tähtäimen tavoitteena olen pitänytkin HTM-tutkinnon suorittamista hamassa tulevaisuudessa. Mutta kuinka päästä sisään alalle? Työkokemusta tarkastushommista kuitenkin vaadittiin ihan kohtuullisesti, että tenttiä pääsee edes kokeilemaan. Menneenä kesänä olin touko-elokuun töissä tilitoimistossa, jossa olen tehnyt tunteja myös nyt syksyllä. Parin viikon päästä menen samaiseen toimistoon kahden kuukauden harjoittelujaksolle (sisältyy pakollisena opintoihin). Onko tästä mitään hyötyä tilintarkastushommiin pyrkiessä? Eli voiko toivon jo heittää? Vai aloittavatko kaikki tarkastajat tuottamispuolelta, kuten ehkä voisi olettaa...
Entä miten tilintarkastajan töitä sitten pääsee harjoittelemaan, että saa sitä kokemusta? Kun tuntuu, kaikki tekevät hommiaan ylhäisessä yksinäisyydessä. Eivätkä varmaankaan halua kloppia jalkoihin pyörimään.
1544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

parhaiten hankkiutumalla töihin johonkin suurista toimistoista. Lienee nopein ja vähäkipuisin vaihtoehto saada tenttivaatimukset kasaan ja ennenkaikkea oppia tekemään ko. hommaa. Palkkaakin ovat kuulemani mukaan maksavinaan, joskaan hommalla ei ilmeisesti ainakaan heti alkuvaiheessa rikastumaan pääse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


amk-laskija kirjoitti:

Eli opiskelen kolmatta vuotta laskista ammattikorkeassa ja kiinnostaisi kovasti tilintarkastus. Jonkinlaisena pitkän tähtäimen tavoitteena olen pitänytkin HTM-tutkinnon suorittamista hamassa tulevaisuudessa. Mutta kuinka päästä sisään alalle? Työkokemusta tarkastushommista kuitenkin vaadittiin ihan kohtuullisesti, että tenttiä pääsee edes kokeilemaan. Menneenä kesänä olin touko-elokuun töissä tilitoimistossa, jossa olen tehnyt tunteja myös nyt syksyllä. Parin viikon päästä menen samaiseen toimistoon kahden kuukauden harjoittelujaksolle (sisältyy pakollisena opintoihin). Onko tästä mitään hyötyä tilintarkastushommiin pyrkiessä? Eli voiko toivon jo heittää? Vai aloittavatko kaikki tarkastajat tuottamispuolelta, kuten ehkä voisi olettaa...
Entä miten tilintarkastajan töitä sitten pääsee harjoittelemaan, että saa sitä kokemusta? Kun tuntuu, kaikki tekevät hommiaan ylhäisessä yksinäisyydessä. Eivätkä varmaankaan halua kloppia jalkoihin pyörimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu