Oletko käyttänyt auton ruostesuojauksessa? Suomen oloissa kaikki autot ruostuu TAKUULLA mikäli niitä ei suojauta ja pese maantiesuolaa säännöölisesti pois. Tehtaan lupaama puhkiruostumattomuus takuu on ainoastaan takuu siitä ettei pelti ruostu puhki annetussa ajassa ja tuohonkin liittyy ehdot auton säännöllisestä huoltamisesta/pesemisestä. Takuun varaan ei kannata jättää.
0Äänestä
-03visia
Väittäisin että vaikka kuinka olisit sen ruostesuojannut niin se ei silti olisi estänyt sitä että ruostetta tulee takaluukun kahvan juureen!
0Äänestä
Keke66
Se näkyy nissanissa,se huonontui kun valmistus siirtyi englantiin. Kohta jossa ruoste on ja miltä se näyttää kertoo että prosessi on lähtenyt käyntiin jo valmistus linjalla. Olen aina pitänyt autoistani huolta pessyt ja vahanut, kilsatkin kertoo sen että ajan sillä vain kauniina kesä päivinä. Työssä käyttämäni auto on 5 vuotta vanha pari kertaa voudessa pesulinjan läpi, eikä ruostetta näy ja on vielä ranskalainen. Asiasta toiseen vaikuttiko massaus melu tasoon, ajattelin kyllä massata ja yksi vaikutin oli melutason pienentyminen. Espoossa oleva ruosteensuojaus liike tarjas erillistä äänieristys massausta noin 200? ja siihen ruosteensuojaus päälle 400?.
0Äänestä
ptgt
Olettaisin sinun autosi ruosteen johtuvan talven aikaisesta nastapölystä. Paikka on nimittäin tyypillinen nastapölyn tarttumiselle. Nastoista irtoaa palasia jotka ovat kuumia ja tarttuvat helposti auton maalipintaan. Pölyn tarttumista voi pienentää esim. vahauksella säännöllisesti. Nasta pöly on silkkaa rautaa ja kun se muhii siellä sun kahvan vieressä nii???
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko käyttänyt auton ruostesuojauksessa? Suomen oloissa kaikki autot ruostuu TAKUULLA mikäli niitä ei suojauta ja pese maantiesuolaa säännöölisesti pois. Tehtaan lupaama puhkiruostumattomuus takuu on ainoastaan takuu siitä ettei pelti ruostu puhki annetussa ajassa ja tuohonkin liittyy ehdot auton säännöllisestä huoltamisesta/pesemisestä. Takuun varaan ei kannata jättää.
Väittäisin että vaikka kuinka olisit sen ruostesuojannut niin se ei silti olisi estänyt sitä että ruostetta tulee takaluukun kahvan juureen!
Se näkyy nissanissa,se huonontui kun valmistus siirtyi englantiin. Kohta jossa ruoste on ja miltä se näyttää kertoo että prosessi on lähtenyt käyntiin jo valmistus linjalla. Olen aina pitänyt autoistani huolta pessyt ja vahanut, kilsatkin kertoo sen että ajan sillä vain kauniina kesä päivinä. Työssä käyttämäni auto on 5 vuotta vanha pari kertaa voudessa pesulinjan läpi, eikä ruostetta näy ja on vielä ranskalainen.
Asiasta toiseen vaikuttiko massaus melu tasoon, ajattelin kyllä massata ja yksi vaikutin oli melutason pienentyminen. Espoossa oleva ruosteensuojaus liike tarjas erillistä äänieristys massausta noin 200? ja siihen ruosteensuojaus päälle 400?.