Forssa

Kiusatut

Forssa ja koko Häme ovat paha paikka asua. Täällä rikotaan ja varastetaan autot, polkupyörät ja kaikki mikä irti lähtee. Polkupyörä on rikottu lukitussa pyörävarastossa vain osa rungosta on jäljellä. Autoa on rikottu jatkuvasti, vaikka asuisi ns rauhallisella alueella. Autojen rikkomista pidetään 'normaalina'. Mitään korvausta ei saa vakuutuksista, kun rikkominen tapahtuu vähitellen ja yleensä omavastuut ovat korkeat..

Ihmiset täällä ovat lähimmäistensä asioiden nuuskijoita. Työpaikoilla on henkilöitä, jotka vievät kaikki työkavereiden asiat johtajille. Valtion johtajat kuluttavat aikaansa Iltasanomia lukien.Valtion organisaatioissa koko suku tulee samalle työpaikalle. Nimitykset tehdään naamataulun, varallisuuden ja asunnon koon ja ulkonäön mukaan. Koulutusta ja työkokemusta ei katsota. Ihmisiä nimitellään milloin milläkin nimellä ja heidän asioitaan puhutaan asianomaisen itsensä kuullen. Koulutusta ylipäätään ei arvosteta, vain varallisuudella on hämäläiselle arvoa. Muualta muuttaneita mustamaalataan ja heidän päälleen levitetään valheita. Asunnoissa kuljetaan. Jostain he saavat avaimet, vaikka olisi turvalukko ovessa. Ihmiset ovat sadisteja, jotka keksivät erilaisia keinoja, joilla kiusata lähimmäistään. Poliisi ei välitä mistään.

23

1189

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • johanolireissu

      Ihan samaa mieltä. Tuohon kun vielä lisää ainakin Forssassa rehottavan huumeongelman niin eipä paljoa olla Suomen lapsiystävällisin kunta. Itse juuri ilmoitin poliisille, että minulle yritettiin kaupata pilveä keskellä kirkasta päivää erään anniskeluravintolan terassilla kun lomanalkajaisiksi poikkesin oluelle. Eipä paljoa tuntunut poliisia kiinnostavan kun ei koskaan partio saapunut paikalle. Ilmeisesti ei alkoholia myymällä tienaa tarpeeksi niin pitää laittomuuksiin ryhtyä. No vaikka hampulta saatankin näyttää niin en toiste ko. kuppilaan poikkea. Taitaa kyllä sama meno olla miltei jokaisessa baarissa.

      • 1241234-4234

        Voi kyynel kun oot joutunu kohtaamaa raakaa rikollisuutta! Ihan rehottava huumeongelma jos joku on vähän yrittäny kukkaa sulle kaupata! Aika apina taidat olla kyllä! Ihan tiedoksi että kyllä se pilvi on paljon vaarattomampi kuin se sun terassilla lipittämä keppanas! Miksi pitäisi poliisia kiinnostaa!?! Hyvä että pysyt poissa saatanan välkkypää! Meidän piireissä tollasia sanotaan vasikaksi ja nössöksi jotka menee poliiseille itkee pikku asioista. Nyrkkiä vaan sullekin naamaan niin kyllä opit olemaan!


      • blala

        Sanotko vielä paikan?
        Minäkin haluaisin ostaa pilveä, mutten tiedä mistä sitä Forssasta saisi..


    • KADE

      mitä ostat hienoja pyöriä häh mua ainakin kyrsii jos jolLAIN ON ENEMPI KU MULLA PERK.. semmoselta oikeen jos viedään jotain.HAH HAA.EN OO KADE. ja mites toi sun lääkitys musta ainakin tuntuu koko ajan et joku seuraa mua tuolta avaruudesta eikä poliisi välitä. ja enkä astu jalkakäytävällä viivoile ja sit kartano kadun TÖYSYT kamalaa eikä presidentti ees välitä niistä TÖYSYISTÄ.JA ENKÄ MEE HOITOON PERKULE.

      • ketä enää uskoo

        oskee varmaan Viksperiä, Tölöä ja muita sellaisia,
        on kyllä kirjoitettu "että ongelmat ovat ohi"


      • kiusatut

        OLi vanha vaihteeton mummopyörä. Ei tarvitse kadehtia. Jotkut jättää lapsensa kasvattamatta lähes heitteille ja niistä tulee kaiken paikan rikkojia ja täystuhoja.


    • Jobs

      Forssassa asuneena voin kokemuksesta sanoa, että Suomi on täynnä parempia paikkoja. Lähtekää hyvät nuoret vaikka ensiksi opiskelemaan muualle ja jääkää sille tielle. Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja vaatikaa itsellenne parempaa. Ei kannata jäädä puistonpenkille pussikaljalle. Jos sitten muutaman vuoden jälkeen tuntuu siltä, että haluaa palata Forssaan niin pääseehän sinne. Itse en palaa, ei vain ole mitään syytä.

      • Gates

        Forssassa asuvana voin sanoa, että samat paskat, joita täällä forssalaisiksi ilmiöiksi haukutaan, tunkevat esiin joka ikisessä suomalaisessa kylässä, koosta riippumatta. Ja jos lukisit muutakin kuin Seiskaa, niin huomaisit, että joka kylä on täynnä oman pesän likaajia ja turhasta valittajia.
        Joskus kannattaisi ennen paskanlevittämistä ottaa pää pois omasta pyllystä ja avata silmät ihan ammolleen, käydä muuallakin kuin Jokioisten keskustassa tai Tammelan kirkolla. Voisit oppia jotain uutta.


    • jeesbox8

      Forssassa asuvana minäkin olen olen huomannut, että on samaa, mutta täällä epäluulo, ammattitaidottomuus ja negatiivisuus on viety ihan uudelle tasolle.
      Hauskin esimerkki on Mc Donaldsin tulon estäminen forssaan :) keneltä se olisi ollut pois.
      Surullisin tietysti nuo tietyöt, ja pari muutakin remonttia, jotka kilpailutetaan ja sitten paikkaillaan ja lopuksi se kokonaishinta onkin sitten kaikkine vaikutuksineen jotain ihan muuta kuin alussa.
      Väkivaltaisin kaupunki kisassa ollut voittajana kerran.

      Työttömiä on paljon, tyhjiä rakennuksia on paljon, uudet yritykset eivät vain eksy forssaan, täällä on hieno systeemi niiden poissa pitämiseksi.

      • näkymätön hiippari

        "Hauskin esimerkki on Mc Donaldsin tulon estäminen forssaan "


        kai joltain kaupungintalolla töitään tekevältä


    • puolikuusta

      Eihän Forssassa ole muuta vikaa kuin forssalaiset? Jos haluaa elää rauhassa, eikä välitä mahdollisista ihmisten takana päin jorinoista onnistuu tuo Forssassa siinä missä tahansa muuallakin. Forssa on kuoleva kylä ja monet varmaankin sen vuoksi vähän happaman näköisiä mutta mitäpä tuosta? Muutoin surettaa kyllä kun huomaa taas yhden jos toisenkin kivan firman lopettavan toimintansa kannattamattomana. Kuten viimeksi kahvila Kanelikuun.

    • nyt se selvis

      Jo kehräämön ajoista on selvinnyt täkäläinen tapa luistaa työnteosta, tehtiin vain kenkiä itselle vaikka sen olisi voinut hoitaa vapaa ajallakin.

    • afn

      Tää Forssa on hieno paikka. Ite muutin tänne viis vuotta sitten ja oon viihtyny helvetin hyvin. Ystäviä en tullu tänne etsimään, joten hyvä paikka mulle.

      • hyvä forssa

        Forssa on hyvä paikka asuakkin!
        Jokunen häirikkö mustamaalaa, ei kantsi välittää!

        Joka paikkakunnalta löytyy näitä uhoajia, kenties ei ole itsetutunto/kunto kohdalla.


    • Pyörätön..

      Juu, täällä toinen, ihan ok asua silleen tavallisesti, töitä ja kotitöitä, kaikki vapaa aika tuleekin sitten vietettyä lähes kokonaan muualla. Välillä tulee ostoksetkin tehtyä tuolla naapuri pitäjässä :)
      Pyörävarkaista en tiedä, pyörä tuli myytyä jo parisen vuotta sitten, jos nyt kun katuja kunnostetaan tulee vielä kunnon pyöräteitä niin voisi vaikka ensi kesäksi jonkin jopon ostaakin.

    • asssssssssss

      Hei, tuohan oli ihan kuin se YLE:n ohjelma Espanjan mädännäisyydestä. Siellä jos joku pääsi valtiolle johonkin hieman parempaan hommaan päättämään asioista, niin sitten kasvatti organisaatiota tarpeettomilla ihmisillä. Koko suku palkattiin töihin, joita kukaan ei olisi oikeasti tarvinnut.

      • työpaikat

        Ja jotkut toiset, pätevätkään, eivät koskaan saa työtä tai virkaa. Minä olisin kerran saanut, mutten ottanut hommaa vastaan.


      • tarjoilijat
        työpaikat kirjoitti:

        Ja jotkut toiset, pätevätkään, eivät koskaan saa työtä tai virkaa. Minä olisin kerran saanut, mutten ottanut hommaa vastaan.

        Asuin kauan sitten Forsassa' ja ei voi puhua pahaa.
        Siihen aikaan kävimme Wigsberkin-krouvissa,Ismo oli siellä tarjoilemassa ja hänen äitinsä tais keppinsä kanssa olla rekvisiittana, 'muuten vaan'.

        Onkohan kukaan käynyt mainutassa paikassa, titäisköhän kukaan.
        Ps. Ruoka siellä oli myös hyvää!


    • P.Äreistö

      Ja kaiken maailman pikku-hitlerit ideoi pakkotöitä työttömille. Siinä oivaa mainosta Forssalle.

      • Lorvikatarit!

        Työttömät pitääkin laittaa pakkotöihin!


      • töissä lorvii hän
        Lorvikatarit! kirjoitti:

        Työttömät pitääkin laittaa pakkotöihin!

        Tekisit sinäkin joskus edes jotain palkkasi eteen..


    • Live, love

      Käpykylä, joskus ollut tyykikylä.
      Sisäänkääntyneitä he ovat,ne Vorsalaiset.
      Paha paikka työväelle kun Kokomus otti voiton. HURRAA!
      Haamu kaupunki. Missä kaikki ihmiset?
      Forssa vaikenee.

      • III-pullo

        Aivan niin täältä Kartanonkadulta kirjoitellaan.
        Elämä täällä loppui kun "Bulevardi" saapui kaupunkiin.
        Positiivistä on että puolue vaihtui raikkaaseen ajatteluun.
        Missä ihmiset? istuvat torin laidalla juoden olutta kesäsin( talvella K-supermarketin nurkilla minne myöskin voi tarpeen mukaan virtsata).
        Lisääntykäämme koska täällä tarvitsemme lisää olut juojija!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      42
      3462
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2645
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2604
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1836
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1576
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1341
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1288
    8. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1259
    9. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      109
      1201
    10. Kosulan Keisari karviossa

      Non ni. Kosulan keisari karviossa käväsemässä,kamera pyöri ja tubetulot lopsahti tilille,myös VEROVÄHENNYLSIIN ajo
      Tuusniemi
      24
      1166
    Aihe