EU vaatii että Suomen pitää alkaa maksaa sossutukea myös ulkomaille, jos joku ulkomailla asuva on joskus ollut töissä Suomessa.
Suomessa oikeus sosiaaliturvaan on perustunut vakituiseen asumiseen maassa!
EU puolestaan katsoo, että sosiaaliturvasta vastaa se maa, jossa henkilö on työssä.
On ollut epäselvyyttä esimerkiksi siitä, ovatko Suomessa lyhytaikaisesti käyvät keikkatyöläiset oikeutettuja sosiaaliturvaan vai ei.
Eli kun joku muussa maassa asuva tulee tekemään Suomeen vaikkapa 1 tunnin yhden päivän aikana, niin hän saa täydet sossutuet sinne ulkomaille?
No täytyy sitten itsekin muuttaa halvempaan maahan asumaan ja vaan käydä täälä kääntymässä niin elää paremmin samalla rahalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) sanoi käynnistävänsä syksyllä uudistamisen niin kutsutussa soveltamisalalaissa, joka määrittelee henkilön oikeuden sosiaaliturvaan?!!
Mikä toi nyt sitten on?!
Pitääkö veronmaksajien maksaa niin halvan työvoiman käytön kustannukset, että edes asumisestaan ei pysty henkilö itse, lähettävä firma tai työn ostava asiakas huolehtimaan?
Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva ei tarvitse pikaista muuttamista EU:n vaatimusten vuoksi.
Sosiaaliturvasta on eri näkemys Suomessa ja EU:ssa. Suomessa oikeus sosiaaliturvaan on perustunut vakituiseen asumiseen maassa. EU puolestaan katsoo, että sosiaaliturvasta vastaa se maa, jossa henkilö on työssä. Tämän vuoksi on ollut epäselvyyttä esimerkiksi siitä, ovatko Suomessa lyhytaikaisesti käyvät keikkatyöläiset oikeutettuja sosiaaliturvaan vai ei.
Selvityksen mukaan tarvetta radikaaleihin muutoksiin ei näytä olevan, vaan Suomen systeemi voidaan sovittaa unionin vaatimuksiin. Selvittäjien mielestä Suomen pitäisi kuitenkin ottaa aktiivinen rooli EU:ssa muun muassa etuuksia koskevien määräysten uudistamisessa.
Selvityksessä huomautetaan, että ulkomaalaisille sekä Suomessa että Suomen ulkopuolelle maksetut sosiaaliturvaetuudet ovat vain murto-osa suomalaisille maksetuista etuuksista. Myöskään EU-kansalaisten harjoittamasta etuuksien laajasta väärinkäytöstä tai niin sanotusta sosiaaliturismista ei ole näyttöä.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok) sanoi käynnistävänsä heti syksyllä uudistamisen niin kutsutussa soveltamisalalaissa, joka määrittelee henkilön oikeuden sosiaaliturvaan.
- Lakiin pitää kirjata selkeästi, mitkä etuudet perustuvat Suomessa asumiseen ja mihin on oikeus Suomessa työskentelyn perusteella, Risikko sanoi.
STT