Osakkeiden hnkintahinta?

13579

Olen oikeastaan vahingossa hankkinut liikaa Outokummun osakkeita vuosien aikana osakeantien vuoksi (yli 200 000). Nyt olen vihdoin päässyt plussalle niiden kanssa omien laskujeni mukaan. Arvo-osuustililläni keskihinta oli mielestäni laskettu liian alhaiseksi, en tiedä miten se oli niin saatukin. Kysymys on siitä, että olen ajatellut vähentää näiden osakkeiden määrää. En ole koskaan myynyt osakkeita, vain oatanut. En ymmärrä yhtään miten hankintahinta määritellään kun matkalla on ollut osakeanteja. Ensimmäiset osakkeet taisivat maksaa jopa yli 9 eur/kpl ja siitä alaspäin. Halvimmat ovat kevään osakeannista hankitut. Haluaisin myydä osan pois, mutta tarkoittaako se, että esim. 9 eur hinnalla hankituista osakkeista saisi 27 snt kappaleelta? Eli tappiota tulisi reippaasti näistä vanhemmista osakkeista. Uudemmathan ovat reilusti plussalla enkä halua niitä myydäkään.

4

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakuusvaje

      Periaatteessa jokaiselle ammoin ostetulle erälle voi laskea nykyisen määrän, joka on syntynyt antien kautta. Lähdetään jokaisen erän kanssa alkuperäisestä hinnasta ja määrästä. Lasketaan paljonko kyseisten osakkeiden perusteella on voinut merkitä annissa uusia osakkeita ja paljonko ne ovat maksaneet. Tämän jälkeen alkuperäiseen erään lisätään uudet ja niiden hankintahintaan antihinta. Sitten vain kohti seuraavaa antia, ja näin jatketaan kunnes päästään myyntipäivään. Pääomanpalautukset pitää tietenkin ottaa huomioon vähentämään hankintahintaa.

      Kun annissa merkitään uusia osakkeita vanhojen perusteella "normaalilla" suhteella, uusien hankintapäiväksi tulee vanhojen hankintapäivä. Mutta jos olet tehnyt ylimääräistä merkintää, niiden osakkeiden hankintapäivä on antipäivä. Ja niiden perusteella seuraavassa annissa merkittyjen osakkeiden hankintapäivä on taas tämä ensimmäinen antipäivä...

      Itse olin turhautua, kun laskin keväällä sukulaiseni veroilmoitukseen parikymmentä vuotta sitten hankittujen OKO:n osakkeiden myyntivoittoa. Alkuperäiset osakkeet olivat tuplautuneet annissa kolme kertaa ja lisäksi kahdessa annissa oli merkitty pieni määrä ylimääräisiä osakkeita. Kun merkintäsuhteet olivat epätasaisia, lopputuloksena oli jopa eri aikoina hankittuja osakkeen seitsemäsosien kokoisia eriä. Onneksi välittäjä oli pystynyt laskemaan näille hankintamenon tiedoistaan. Alkuperäiset ja niistä kertautuneet osakkeet menivät hankintameno-olettamalla, mutta pitihän oikeat hinnatkin laskea vertailua varten.

      Toivotan menestystä ja kärsivällisyyttä.

      • 1357911

        Kiitos. Täytyy yrittää laskea, mutta tosiaan kun ostoeriä on monia ja olen joka kerta merkinnyt myös kaikki ylimääräiset osakkeet mitä on saanut, niin tuntuu menevän ihan sekaisin laskut. Osaakohan verottaja varmasti laskea ne oikein, ettei vie liikaa pohjattomaan pussiinsa? OK on ollut oikea murheenkryyniosake, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä, jos hinta pysyy yli 20 sentin tai mitä se sitten osakkeiden yhdistämisen jälkeen onkin. Tuntuu vaan, että pitää vähentää varmuuden vuoksi, kaukana ei ole aika jolloin olin yli 20 000 euroa miinuksella.


    • vero_kakofonia

      Herää kysymys miksi välittäjän ilmoittama keskihita ei sellaisenaan olisi validi (lähtien ajatusesta, että sen laskelma on oikea)?

      Monissa maissa on lisäksi myyntivoittojen veroaste porrastettu hallinta-aikaan, jossa hankintahinnasta voi vähentää tietyn prsenttiosuuden hallanta-ajasta riippuen, vaikapa 20% 30% 50% jne. ja lopusta progressiivinen tai kiinteä veronpidätys.

      Tai veroaste ilman edellä manittuja vähennyksiä voi olla useammassa postaassa riippuen hallinta-ajasta.

      Jotta homma ei menisi liian helpoksi, niin myös tappioiden laskennassa on vastaava hallinta-aikaan perustuva käänteinen kaava jolla tapioita saa vähentää. Mitä pidemmät tappiot, sitä vähemmän voi vähentää.

      Sitten teoreettisessa vaikkapa 1500 osakkeen myynnissä saattaisi olla monen eri verokategorian osakkieta, eri aikoina, eri määriä ja eri hinnoilla hankittuina ja myös vastaavasti erikategorioisia tappioita vähennettäviksi. Hommasta tulee megaluoka laskenallinen ja kirjanpidollinen painajainen.

      Tulee väistämättä mieleen, että verolakeja sorvaavat eivät itse ole koskaan olleet sijoitamisen kanssa tekenmisissä.

      Milestäni pelisäännöt tulisi luoda mahdollisimman yksinkertaisiksi, joka säästäisi kustannuksia myös verohallinnoinnin tasolla yhteiskunassa.

      Kaikessa yksinkertaisudessaan kiinteä veroprosentti voitoista, joka lasketaan laskennallisesta keskihinnasta. Muutama toni myyntivoittoja vuodessa voisi olla verovapaatakin ja sen ylittävät voitot verollisina. Kannustaisi piensijoittajia.

      Sama osingoissa. Kiinteä veroprosentti ja vaikkapa ensimmäiset 3000e vuodessa verovapaana.

      Siinä olis kannustimia sijoittamiseen, jossa osinkoverotuksella samalla kannustettaisiin hieman holdaamiseenkin.

    • 135791113

      Keskihinnasta vielä. Laskin itse sen niin, että laskin yhteen kaikki rahasummat (otin toki välityspalkkiot huomioon), joilla olin ostanut Outokummun osakkeita ja jaoin sen nyt omistamieni osakkeiden määrällä. Sain osakkeen hinnaksi monta senttiä enemmän per osake kuin mitä välittäjä oli laittanut keskihinnaksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1575
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1559
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1431
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1213
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      45
      1005
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      171
      875
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe