Heips!

Siinä purtilossa oli käynnissä ihan mahdoton pulina. Kaikki heiluttelivat vain käsiään ja jälkojaan koskemattakaan airoihin jotta matka edes johonkin suuntaan jatkuisi.
Vene alkoi tuntua hirvittävän pieneltä mitä enemmän puheeseen otti osaa niitä hiljaa istuvia jotka uittivat kättään vedessä, odottaen että sormeen nappaisi kuvitteellinen kala meren syvyyksistä. Puhe oli kuin tungos ahtautessa, muistojen hissi joka jumittui kerrosten väliin ja aiheutti vain hätää ja paniikkia herkimmissä matkustajissa. Hissiin ei tuullut sen enempää kuin tuuli nyt meren tyyneydenkään yllä. Ajattelin: että jotain on kohta tapahduttava tai joku hullu hyppää mereen ja sitten olisi kaikki sekaisin. Kenties koko vene menisi ympäri ja jokainen joutuisi veden varaan uimataidottomuuttan kokeilemaan, tai uhmaamaan eteläisenmeren ahnaita haiden leukoja jotka piilevät jossain kauhistuttavissa syvyyksissä tuntemattoman meren kidassa.

MInua peloitti. Veneen keikkuminen aiheutti aaltoja tyyneen pintaan ja poisti luonnonvoimien olemassaolon kokonaan - jäivät vain ihmiset mielettöminen aiheineen ja ongelmineen, kysymyksineen ja vastauksineen. Tämä ei ollut terve tilanne. Airot kolisivat kun niitä yritettiin asetella johonkin pois käsistä ja jaloista, ne tuntuivat olevan aina jaloissa ja jonkun otsankulmassa mustelman alla.

Toivoin myrskyä, jotta luonto jälleen huutaisi ihmisen äänen ylitse ja yhdistäisi heidät yhdeksi, toimivaksi ja päättäväiseksi joukoksi jolla on tekemiselleen jokin järkevä suunta - mutta ei. Kamala hälinä jatkui jatkumistaan auringon paahtaessa joiltakin ajatukset höyryksi ja savuksi korvakäytäviin. Jotkin yksilöt raápivat palaneita olkapäitään tuijottaen puolihulluina eteensä näkemättä muuta kuin unelmansa. Joillakin oli silmissään vastaus omiin kysymyksiinsä, ja he istuivat mutisten aloillaan ja väittivät että rantaviivan olevan aivan tuossa horisontin takana.
Pistin jalkani veteen ja potkuttelin ajatuksissani veneelle vauhtia, mutta se lähti vain hiljalleen pyörimään ympyrää paikoillaan. Taivaalla ei ollut yhtään lintua tai pilveä, suunnattoman kuuma kirkkaus porotti suojattomaan veneeseemme piittaamatta siinä istuvien ihmisten vääntelehtimisestä tuon taivaallista.

Miksi minä lähdin tähän mukaan? Kyselen itseltäni ja tuijotan meren kimaltavaan pintaan kuin siellä olisi minulle jokin vastaus.

Herään kauheasta valvetilasta ja tuijotan tuoppiini ymmärtämättä missä olin äsken vielä ollut. Mikä se oli? Hetkellinen mielenhäiriö -syvyyteen jollaista ei ole olemassakaan. Vilkaisen kauhuissani ympärilleni ja näen pinen kapakantapaisen edessäni. Ihmiset killuvat tuoleillaan ja pulisevat kiivaasti jostain asioista jotka sekoittuvat toisiinsa kadoten ymmärrykseni toiselle puolelle - minulta karkuun. Uitan sormeani oluessa ja näen siellä pieniä saaria ja tähtiä.

Oloni on kaikesta huolimatta kovin vapaa. Työnnän sormen suuhuni ja maiskautan kuuluvasti.