Olen 17v ja asun ensimmäistä kertaa yksin oman koiran (9kk) kanssa. Meillä on ollu aikasemmin koiria mutta kukaan ei oo ollu samanlainen tai omistanu samaa tapaa eli ovien avaamista. Asun rivitalossa ja kun lähden esim. Viemään roskat koira avaa oven ja lähtee perään, ja se saa sen auki vaikka ovi on lukko asennossa.. Alan olla toivoton. Myöhästelen paikoista ja saanut jo yhden varoituksen siitä että koira on juoksennellu irti jahaten kissoja ja oleskellen toisten terasseilla. Kolme varotusta tarkoittaa häätöä ja niitä kahta vielä odotellessa.. Miten saan tuon ärsyttävän tavan lopettua?! Oven kahvoja en saa kuulemma kääntää enää, kerran sitä koitin välioveen ettei koira pääse ulko-ovelle mutta sitte tuliki käymään rivitalijen vuokraaja joka siis omistaa talot nii hän tuli näyttämään joitain papereita ja huomasi oven kahvan josta alkoi valittamaan että pitää palauttaa omaan asentoonsa. Huoh.. Kertokaa mitä pitäisi tehdä? En todellakaan ole luopumassa koirasta sillä se on muuten todella herttanen ja rauhallinen tapaus ja se on ollu mulla jo ihan pienestä..
koira avaa ovet!!
5
159
Vastaukset
Koiralla taitaa olla murrosikä, keksii ajanvietettä ihan itekseen. Sille voi lisätä koulutusta ja lenkitystä...
Yksin jäädessä jätä joku esim puruluu tai purulelu, niin että koiran mielenkiinto on siinä. Joitain puruleluja kannattaa antaa vain silloin kun koira jää yksin, niin ne pysyvät mielenkiintoisempina.
Saatko vedettyä selkänojallisen tuolin perästäsi oven raosta oven eteen; se voi olla riittävä este ettei koira pääse rämppäämään oven kahvaa.- apua kaipaava
Koira saa kyllä paljon liikuntaa, kavereilla on koiria ja sitte netin kautta oon tutustunu muihin koiraharrastajiin niin energiaa käydään porukalla tai kahestaan kuluttamassa esim. Pelloilla ja pitkillä lenkeillä. Uskoo se myös jos kiellän sitä. En saa sitä tuolia myöskään oven eteen lähtiessä sillä testasin sitä ja se pukkaa sen pois edestään.. Tämä on kyllä hankala tilanne. En olisi millään valmis luopumaan siitä vain sen takia että se aukoo ovet ja voi jopa joskus jäädä auton alle :/
- samankokenut
apua kaipaava kirjoitti:

Koita etsiä jotain lapsilukkoja tai -portteja ne ovat varmasti sallittuja koska lapset kuuluvat normi elämään. Meillä on kaikkiroskikset ja ruokalaatikoista lähtien niillä kiinni.
- apua kaipaava
samankokenut kirjoitti:
Koita etsiä jotain lapsilukkoja tai -portteja ne ovat varmasti sallittuja koska lapset kuuluvat normi elämään. Meillä on kaikkiroskikset ja ruokalaatikoista lähtien niillä kiinni.
Tuota vois kokeilla, ei itellä tullu edes mieleen kokeilla lapsilukkoja, portteja olen aatellu mutta se osaa hyppiä esteitä nii mietin että olisiko se sitte mikään hyvä ajatus..
- ninii
Fiksu koira sulla.
Ei auta muu kuin pitää ovat lukossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881305
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t250609Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560