Tällainen oli nousukauden viimeinen kesä.

– muistatko?


Kesällä 2007 taloudella meni lujaa. Nokia oli elämänsä kunnossa ja Facebook vasta tulossa, eikä juuri kukaan ennakoinut nurkan takana vaanivaa romahdusta. Muistatko vielä ajan ennen talouskriisiä? (no muistanhan minä)!!!!


http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/06/11/tallainen-oli-nousukauden-viimeinen-kesa-muistatko/20148199/139
29199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Kuluttajan kukkaro köyhtyy ensi vuonnakin säästöjen ja veronkorotusten takia
Kuluttajien ostovoiman negatiivinen kehitys jatkuu ensi vuonnakin, arvioivat ekonomistit. Syynä ovat hallituksen päättämät menoleikkaukset ja veronkorotukset sekä kuntien valtionosuuksien karsiminen. Kuntien tehtävien karsiminen miljardilla eurolla on vielä täysin avoinna.

Äänestä

Suomeksi sanottuna suomessa on pitkä lama ja jatkuu ja kauan.

Äänestä

Laman on kaksi pääsytä: Facebok sekä vaikeus saada takapyränlakeria. Tiedän nämä tarkkan olen seurannut mytäviä kauan.

Äänestä

Sehän tässä Asuntovelallisena on lohdullista, että lama on jatkunut jo 7 vuotta, mutta ei vaan rommaa.

Äänestä
  • EKP teki toivotun korkopäätöksen ja se näkyikin euriboreissa heti. Markka-aikaan olisi oltu yhtä lirissä kuin 90-luvulla, kun huonoon talouskehitykseen olisi kumminkin taas yhdistynyt huono finanssipolitiikka.

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    EKP teki toivotun korkopäätöksen ja se näkyikin euriboreissa heti. Markka-aikaan olisi oltu yhtä lirissä kuin 90-luvulla, kun huonoon talouskehitykseen olisi kumminkin taas yhdistynyt huono finanssipolitiikka.

    Juuri koron alhaisuus onkin se asia mikä pitää tässä laskusuhdanteesta asuntovelallisten aseman ihan hyvänä, jopa työttömäksi jäämistäkin kestetään jos pankilta lyhennysvapaata saadaan. Eli jos euro pysyykin vahvana niin silloin myös korot pysyvät alhaalla. Jos taasen rahamassat lähtevät liikkeelle ja eurovaluutta-alueen taloudet elpyvät ja sitä myötä inflaatio alkaa kiihtyä ja korot lähtevät nousuun, niin ei siinäkään mitään edellyttäen että omakin talous tai tulot samalla lähtevät mukana nousuun. Mutta tähän liittyykin se pahempi juttu, eli se jos oma talous tai Suomen talous ei lähdekkään samalla tavalla nousuun kuin muiden taloudet tai muiden eurovaluutta-alueen maiden taloudet ja korot kuitenkin nousevat.

    Äänestä

  • Ei lama ole jatkunut seitsemää vuotta, ollaan oltu taantumassa, vasta tänä kesänä Nordealla oli munaa julistaa lamaan painuminen. Hitaimmatkin tulevat tajuamaan laman tulevana syksynä.

    Äänestä

  • Joskus isäntä kirjoitti:

    EKP teki toivotun korkopäätöksen ja se näkyikin euriboreissa heti. Markka-aikaan olisi oltu yhtä lirissä kuin 90-luvulla, kun huonoon talouskehitykseen olisi kumminkin taas yhdistynyt huono finanssipolitiikka.

    Näkyihän tuo, mutta... Jos tällä hetkellä olisi 100 000 euroa lainaa, niin viitekoron osuus vuosikuluista olisi noin 190 euroa. Ei siinä oikein ole varaa enää tippua. Miinuksellehan se ei oikein voi mennä...

    Äänestä

  • Alkusoitto kirjoitti:

    Ei lama ole jatkunut seitsemää vuotta, ollaan oltu taantumassa, vasta tänä kesänä Nordealla oli munaa julistaa lamaan painuminen. Hitaimmatkin tulevat tajuamaan laman tulevana syksynä.

    Se mitä milloinkin julistelevat on aika merkityksetöntä. Kylmät numerot kuitenkin kertovat, että samanlaista nollakasvua - miinusta on ollut jo 7 vuotta.

    Äänestä

"Kuluttajien ostovoiman negatiivinen kehitys jatkuu ensi vuonnakin, arvioivat ekonomistit. Syynä ovat hallituksen päättämät menoleikkaukset ja veronkorotukset sekä kuntien valtionosuuksien karsiminen. Kuntien tehtävien karsiminen miljardilla eurolla on vielä täysin avoinna" - kertoo YLE päivän uutisissaan.

MTV3 uutisoi samaan aikaan "Maailmanpankki on alentanut ennustettaan maailman talouskasvusta".

Nousseiden työvoimakustannusten takia vientiteollisuuden työpaikkojen massiivinen katoaminen alkaa vaikuttaa viiveellä Suomessa kun ansiosidonnaiset tuet ovat loppusuoralla ja valtion lisävelalla ostettu valtion menojen kasvamisen jatkoaika on kulunut loppuun ilman merkkiäkään uudesta noususta. Nousukauden huumassa pilviin karanneet asuntojen hinnat ja työvoimakustannukset iskevät nyt lujaa kun lama alkaa viiveellä vaikuttamaan ja edessä on väistämättömät valtavat sopeutustoimet myös valtion ja kuntien ylimitoitetun virkamieskoneiston osalta.

Hyvin synkältä näyttää nyt edessä oleva. Kreikan tietä kuljetaan.

Äänestä
  • Ja ota huomioon se että näissä asuntojen korkeissa hinnoissa verojen osuus on jo nyt näytellyt valtaosaa jos asuntorakentamisessa mukana olleiden palkoistakin maksetut verot huomioidaan. Lisäksi tietenkin vielä asuntokauppaan liittyen varainsiirtoverot, kiinteistövälittäjien palkkiot alveineen, lainoista verot ja perintöverot y.m.s laskevat nekin hintojen laskiessa, ja uudisrakentaminen ja korjausrakentaminenkin (Ihmiset köyhtyvät eivätkä enää niin haluakkaan asuntojensa korjauksiinkaan satsata, kun asuntojen omistaminen on alkanut merkitä enemmänkin vaan lisätaakkaa siitä alati suurempien verojen kisomisen myötä. Kunnatkin vetävät kiinteistöveron tappiinsa) hiipuvat ja verotulot pakosta näistäkin lähtevät laskuun vaikka niitä vielä nosteltaisiinkin( kovin paljon ei ole näitä veroja enää varaakaan nostaa, kun jo nyt suurin osa menee veroihin). Eli se on selvä että massiiviset julkisen sektorin leikkaukset ja väen vähennyksetkin vielä on väistämättä edessä jos talous ei lähde vetämään, veroja kiristämällä ja velalla ei voi enää tätä peliä jatkaa. Toki jo nyt nämä julkiset palvelut ovat siihen mittaan karsittuja että ne alkavat terveydenhuollon osaltakin olla jo pelkkä muodollisuus, mutta hintoihinsa nekin silti edelleen tulevat, kun tälle väelle kuitenkin vielä palkkaa maksetaan eikä ole lähdetty irtisanomisiin mistä niitä isompia julkisen puolen säästöjäkin olisi saatavissa.

    Äänestä

Aivan kuin nousukauden pullistelun viimeisenä kaikuna, ovat ahtaajat tänään pysäyttäneet koko Suomen vientiliikenteen laittomalla lakolla. Nyt katkaistaan sitä Suomen vientiteollisuuden viimeistä elämänlankaa, joka vielä on jäljellä. Suomen kansainvälinen uskottavuus kokee viimeisiä kolauksiaan ja tänne mahdollisesti investointia suunnittelevat yritykset suuntaavat toisaalle samaan aikaan kuin jo olemassa olevat pakenevat.

Äänestä

Lisää kylmää suihkua tulee nyt joka tuutista:

"Kaksoistaantuma on osoittautumassa jopa 1990-luvun lamaa vakavammaksi. Näin sanoo LähiTapiola keskiviikkoisessa suhdanne-ennusteessaan."

Tilastokeskus: "Vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin loppuun 4 810 velkajärjestelyasiaa. Määrä on 271 asiaa (6,0 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin."
ja
"Yrityssaneerauksia käsiteltiin loppuun viime vuonna 11,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna"

Äänestä
  • > Yrityssaneerauksia käsiteltiin loppuun viime
    > vuonna 11,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna

    Tiedätköhän sinä, mitä yrityssaneerauksen loppuminen tarkoittaa? Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi:
    1. Yritys suoriutuu yrityssaneerauksessa määritellyistä velvoitteistaan
    2. Yritys ei suoriudu niistä ja saneeraus keskeytetään. Seurauksena useimmiten konkurssi.

    En ole tarkistanut, paljonko viime vuonna konkkia tehtiin, mutta jos niiden määrä ei merkittävästi kasvanut, niin tuohan tarkoittaisi, että veloista selviydyttiin huomattavasti paremmin 2013 kuin 2012.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    > Yrityssaneerauksia käsiteltiin loppuun viime
    > vuonna 11,8 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna

    Tiedätköhän sinä, mitä yrityssaneerauksen loppuminen tarkoittaa? Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi:
    1. Yritys suoriutuu yrityssaneerauksessa määritellyistä velvoitteistaan
    2. Yritys ei suoriudu niistä ja saneeraus keskeytetään. Seurauksena useimmiten konkurssi.

    En ole tarkistanut, paljonko viime vuonna konkkia tehtiin, mutta jos niiden määrä ei merkittävästi kasvanut, niin tuohan tarkoittaisi, että veloista selviydyttiin huomattavasti paremmin 2013 kuin 2012.

    Ai että niin kuin olisi ajettu kolari ja halvaannuttu kaulasta alaspäin, mutta ei sentään kuoltu. Sitäkö yrität kertoa tästä surkeaakin surkeammasta tilanteesta kun yritysten ja yksityisten velkaongelmien määrä kasvaa koko ajan? Jo saneeraukseen tai velkaneuvontaan joutuminen kertoo isoista vaikeuksista.

    Äänestä

  • joopa joo kirjoitti:

    Ai että niin kuin olisi ajettu kolari ja halvaannuttu kaulasta alaspäin, mutta ei sentään kuoltu. Sitäkö yrität kertoa tästä surkeaakin surkeammasta tilanteesta kun yritysten ja yksityisten velkaongelmien määrä kasvaa koko ajan? Jo saneeraukseen tai velkaneuvontaan joutuminen kertoo isoista vaikeuksista.

    > Jo saneeraukseen tai velkaneuvontaan joutuminen kertoo isoista vaikeuksista.

    Tietysti.

    Mutta kun tuossa ei puhuttu velkasaneeraukseen joutumisesta, vaan saneerauksen loppumisesta. Käytännössä siis useita vuosia sitten alkaneet ongelmat ovat loppuneet viime vuonna. Tavalla tai toisella.

    Yksityisten velkaongelmien taustalla ovat jo vuosia olleet pikavipit. Toki lähinnä vuokraloisten ongelma tuo, mutta kaipa niitä on jokunen omistusasujakin ottanut.

    Äänestä

pitäisikö nyt alkaneelle aikakaudelle keksiä joku kuvaavampi nimitys kuin lama tai taantuma, sillä nehän käsitetään kuitenkin ohimeneviksi ajanjaksoiksi ei pysyviksi.

Äänestä

Muistan hyvin. 90-luvun lama opetti sen verran, että pitää varautua pärjäämään omillaan. Rahaa kertyi hyvinä vuosina niin, että maksoin syksyllä 2006 kerralla pois loput asuntolainastani. Muutama ajoitus sijoitusmarkkinoilla sattui kohdalleen seuraavien vuosien vaihteluissa ja tuotti lisää rahaa. Sen jälkeenkin on mennyt hyvin ja tilanteeni on nyt ratkaisevasti parempi kuin seitsemän vuotta sitten. Enää ei tarvitse pelätä lamaa, vain sota voisi aiheuttaa suurempia ongelmia.

Äänestä
  • Kyllä se taantuma kuristaa velatonta omistusasujaakin. Kun verotuolo tutantoelämän puolelta hiipuu niin jatkuvasti verobyrokraatit ja budjettien vartijat 'talausasiantuntijoiden' selityksillään tukemana kiristelevät ja ideoivat uusia veroja juurikin asumiseen liittyviin juttuhin ja asuntojen omistajille.

    Äänestä

  • 44555666222222222222 kirjoitti:

    Kyllä se taantuma kuristaa velatonta omistusasujaakin. Kun verotuolo tutantoelämän puolelta hiipuu niin jatkuvasti verobyrokraatit ja budjettien vartijat 'talausasiantuntijoiden' selityksillään tukemana kiristelevät ja ideoivat uusia veroja juurikin asumiseen liittyviin juttuhin ja asuntojen omistajille.

    Tässä vaiheessa asuntoverotus ei enää ole ongelma. Varallisuudesta on asunnossa kiinni niin pieni osa, ettei sen raskaampi verottaminen juuri tuntuisi. Paljon kipeämmin ovat koskeneet pääomaverotuksen kiristykset, mutta eihän vero koskaan kaikkea vie. Aina jää osa itselle, kun vain saa voittoa tehdyksi.

    Äänestä

  • Velaton asukas kirjoitti:

    Tässä vaiheessa asuntoverotus ei enää ole ongelma. Varallisuudesta on asunnossa kiinni niin pieni osa, ettei sen raskaampi verottaminen juuri tuntuisi. Paljon kipeämmin ovat koskeneet pääomaverotuksen kiristykset, mutta eihän vero koskaan kaikkea vie. Aina jää osa itselle, kun vain saa voittoa tehdyksi.

    No empä tiedä. Veroa peritään paljon myös inflaatiosta ja jos ei muuta ole tulona kuin inflaation tuomaa näennäistuloa ja siitä veroa makselet, niin pakostakin siinä niin mennen päädyt köyhtymään. Toki nyt on inflaatio matalalla ja dseflaatiokin uhkaa, mutta inflaatiota on paljon toteutunut ja siitä päästään rokottamaan ja saattaapi inflaatio kiihtyä realitalouden taantuessakin.
    No ei mullakaan omassa käytössäni olevasta asunnosta kovin paljon päästä rokottamaan kun minimoin oman asuntoni tässä maassa jo yli 3 vuotta sitten vanhemmassa julkisivusaneeratussa ja kunnostetussa talossa olevaksi yksiöksi, toisaalla kyllä minulla on nyt isompi uusi asunto ainakin toistaiseksi omassa käytössäni sekin.

    Äänestä

Muistatko kun puhuit 15% koroista, hehhehehehe

oikein annustaja eukko sinä olet......hehehhehee

Äänestä
  • Se olisi ollut se toiseksi huonoin tilanne. Nyt tilanne on todella paljon huonompi, josta kertoo mm. nämä euroopan keskuspankin toimetkin. Täysin poikkeuksellisia ja ennen kokeilemattomia keinoja otetaan käyttöön vain kun tilanne on hyvin vakava ja paniikinomainen. Vain rahaa tolkuttomasti printtaamalla ja ilmaiseksi jakamalla saadaan yskähtelevä moottori pidettyä joten kuten käynnissä. Nyt vaan sitten toivotaan kädet ristissä, että jokin ihme tapahtuu ja pelastutaan. Muuten on edessä ennen näkemätön talousromahdus ja hyvin suurella todennäköisyydellä siitä syttyvät sodat. Koko maailmassa.

    Äänestä

  • doomsday soon? kirjoitti:

    Se olisi ollut se toiseksi huonoin tilanne. Nyt tilanne on todella paljon huonompi, josta kertoo mm. nämä euroopan keskuspankin toimetkin. Täysin poikkeuksellisia ja ennen kokeilemattomia keinoja otetaan käyttöön vain kun tilanne on hyvin vakava ja paniikinomainen. Vain rahaa tolkuttomasti printtaamalla ja ilmaiseksi jakamalla saadaan yskähtelevä moottori pidettyä joten kuten käynnissä. Nyt vaan sitten toivotaan kädet ristissä, että jokin ihme tapahtuu ja pelastutaan. Muuten on edessä ennen näkemätön talousromahdus ja hyvin suurella todennäköisyydellä siitä syttyvät sodat. Koko maailmassa.

    Se on tosiaankin niin että suurin turvallisuusuhka on nyt talouden romahtaminen. Toki sotilaallinen uhkakin tästä seuraa ja mahdollinen kolmas maailmansotakin voi siitä lähteä eskaloitumaan, mutta siis talouden romahtaminen on se josta nämä kapinat ja sodatkin lähtevät eskaloitumaan.

    Äänestä

Jos vaikka helsingin energiakohteet yms. merkittävät kohteet pommitetaan tuusan nuuskaksi, niin silloin lähestytään todellistan lamaa. Voimme kaikesta huolimatta olla vielä onnekkaita ja toivorikkaalla mielellä. Jos terveyskin on kohtuullinen, niin on suhteellisen hyvin asiat. Ihminen valittaa, kun ruuvi kiristyy, mutta kun kiristys kovenee huomaa, että ei se ollut vielä mahdotonta, sitten kiristetään lisää ja taas lisää ja taas lisää, niin alkaa lähestyä toivottomuus. Jos sinulla on joitakin hyviä asioita, niin iloitse niistä.

Äänestä
  • "Ruuvi voi kiristyä"

    "Jos sinulla on joitakin hyviä asioita, niin iloitse niistä."

    Tuo oli sitten niin hyvin sanottu ja pläjäytetty ettei paremmin voi kertoa asuntojen hintojen laskua.

    Äänestä

Olettepas te saannet tänään tänne aikaiseksi mukavaa ilta lukemista.

joku kysyy mikähän olisi nimitys tälle aikakaudelle?

Voisko se olla (riutumisen ajan jakso),joka näyttää kestävän ja kestävän ja loppua ei oikeasti näy tavallisen eemelin elämässä.
Tämmönenhän voi kestää kymmeniä vuosia.

Äänestä

Ei tässä ole kaikki.

Eu:n mahdolliset pakotteet saa suomen polvilleen,hitto kun tuosta eu:sta pääsin irti,me riudutaan kohta ,meille käy huonosti ,kohta ei tuu sähköä tarpeeksi ja polttoaine säänöstely voi olla todellista.

Äänestä

Ja leipäjonot myös.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

– muistatko?


Kesällä 2007 taloudella meni lujaa. Nokia oli elämänsä kunnossa ja Facebook vasta tulossa, eikä juuri kukaan ennakoinut nurkan takana vaanivaa romahdusta. Muistatko vielä ajan ennen talouskriisiä? (no muistanhan minä)!!!!


http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2014/06/11/tallainen-oli-nousukauden-viimeinen-kesa-muistatko/20148199/139

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu