Pitsiä ja fantasiaa

Pitsiä ja fantasiaa

Hei!
Olen kolmikymppinen neljän lapsen äiti, jonka rahahuolet pääsivät yllättämään. Ajattelin kokeilla löytyisikö tästä ratkaisu asiaan.

Kerron nyt kuitenkin ensin itsestäni vähän enemmän. Olen 170cm pitkä, en ole lihava, mutta muodokas. Pidän rinnoistani (D) ja pyllyäni on kehuttu.

Pidän seksistä, joku voisi kuvailla minua kai jopa nymfoksi. Olen seksin suhteen kokeilunhaluinen ja pidän monista jutuista. Tykkään olla domina ja johtaa, mutta myös alistua ja antaa miehen viedä. Rakastan ottaa suihin ja peppuleikeistä saan sellaiset kiksit, ettei tosikaan. Olen harrastanut seksiä monissa erilaisissa paikoissa, ollut kahden miehen käsittelyssä, leikkinyt roolileikkejä ja toteuttanut "raiskausfantasiani".

Sitten... Mitä myyn?
Tässä kohden täytyy tuottaa pettymys. En myy seksiä. En ainakaan varsinaista.

Ajatus lähti siitä perinteisestä: Haluaisitko ostaa pikkuhousuni suoraan päältäni? Ajattelin kuitenkin, että taatakseni sinulle kokonaisvaltaisemman tyydytyksen, pakkaan pikkuhousujen mukaan kolme mieltymyksiesi mukaan otettua/valittua valokuvaa minun ja dildoystävieni viimeisimmistä seikkailuista sekä kertomuksen viimeisimmästä seksikerrastani tai fantasiastani. Tämä paketti maksaa 50e.

Lisäksi tarjoan kuukausipakettia, jossa maksamalla 200e saat pikkuhousupaketin lisäksi seuraavan kuukauden aikana sähköpostiisi kaksi tarinaa ja kaksi kuvapakettia. Lisäksi lähetän sinulle 15 seksisävytteistä tekstaria. Ajattele minkä kuumotuksen saakaan aikaan, kun kesken työpäiväsi muistutan olemassaolostani?



Jos hinnoista sovitaan, voin järjestää sinulle esim. webcam itsetyydytysesityksen tai säännöllisempääkin viestien vaihtoa. Mutta irl-seksiä ei tarjoa.

Jos kiinnostaa, laita sähköpostia: [email protected].

4

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dioscjfidvjfi

      Kahellasadalla saa jo pillua sexwork.netistä

    • vittuuntunut 454

      siinähän ryvet rahapulassas lol.. hirveet on puheet mutta ne teot...

      • Kiinnostuin

    • rodeli

      Veäkkö paskarannut pikkareihin jos hinnasta sovitaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      77
      4542
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      11
      2543
    3. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      175
      1725
    4. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      260
      1592
    5. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      124
      1460
    6. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      122
      1347
    7. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      9
      1277
    8. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      72
      1269
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      76
      1242
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      996
    Aihe