Näin turisteja kauniille seudullemme

Kun muutama vuosi sitten kiersin Suomea asuntoautolla, pienellä budjetilla, hämmästyin, miten vähän mahdollisia yöpymispaikkoja matkan varrella oli. Ajoimme läpi Hämeen ja Satakunnan, kunnes lopulta illansuussa löysimme kivan paikan joen rannalta, ja jäimme sinne pariksi päiväksi.

Ehdottaisin, että täällä meidän kauniissa Päijät-Hämeessämme kunnat tekisivät teihin levikkeitä sopiviin paikkoihin, joille muutama asuntoauto voisi pysähtyä. Voihan sellainen olla vaikka lähellä paikallisia ruokakauppoja, joissa turistit sitten mahdollisesti täydentäisivät varastojaan. Tai vaikka eivät ensi alkuun mitään ostaisi, levittäisi tällainen ele hyvää mieltä ja kaunistaisi kunnan kuvaa ihmisten mielissä. Ihan hyvän mielen takia voisi auttaa turisteja jäämään yöksi. Vessathan heillä on autoissaan, joten edes käymälöitä ei olisi pakko järjestää. Tai miksei joku kompostoiva huussi. Voihan vaikka laittaa myös keräyslippaan, johon voi jättää muutaman lantin, jos on palveluun tyytyväinen, mutta ei olisi pakko. Tätä projektia voitaisiin hoitaa vapaaehtoisvoimin.

Unohdetaan ahneus. Levitetään hyvää tahtoa. Se alkaa olla uhanalainen luonnonvara.
9203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

joo, lirintäalueet konkursiin ja ilmaispalveluitaasuntoautoilijoille

jows on varaa ostaa asuntoauto niin on varaa maksaa palveluista

Äänestä
  • Jotkut ostavat uuden asuntoauton ja heillä lienee varaa yöpyäkin hotellissa tai leirintäalueella. Joku ostaa vielä juuri ja juuri ajokelpoisen rottosen, jolla kierretään hiukan ennen kuin siitä tulee kesämökille vierasmajoitus; he arvostavat ilmaisia pysähdyspaikkoja. Niin myös he, jotka ovat saaneet asuntoauton lainaksi, ulkomaiset turistit pienemmä budjetilla, ja monet muutkin. Eivät kaikki asuntoautoilla ajavat ole rikkaita sen enempää kuin kaikki omakotitaloissa asuvat.

    Äänestä

No, täällä on vain yksi ruokakauppa ja sen takana on parkkipaikalla tilaa asuntoautollekin.

Äänestä

Ja laitetaan vielä höpömies oppaaksi karavaanarille , niin kokemus on ikimuistoinen.

Äänestä

Päijänteen ranta on upea, ja sitä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Jospa oppisimme keskittymään kansalaisten hyvinvointiin sen sijaan, että yritämme kiskoa jokaiselta mahdollisimman paljon rahaa omiin taskuihimme.

Äänestä

Outo aloitus tässä ketjussa. Kunnat tekemään valtion teihin levikkeitä, että matkailuautoilijat voivat niissä viipyä muutaman vuorokauden.

Käyn tämän tästä Päijänteen rannalla, mutta ei multa kukaan ole tullut rahaa pyytämään.

Kävin muuten hiljattain Kalkkisten satamassa. Oli täysin matkailuajoneuvojen valloittamaa aluetta. Laivalaiturilla oli auringonpalvojia niin, että ei siihen ainakaan mitään laivaa voisi jäädä odottamaan.

Äänestä

Matkailuautoilija käyttäisi mielellään ns. matkaparkkeja,
jos niitä olisi. Ne saisivat maksaa, tämä ei ole maksukykyasia.
Kuntien hallinnossa pitäisi vain sisäistää m.autoilun idea.
Virkamiehet voisivat käväistä opintomatkalla Keski-Euroopassa.
Vähiten juovuksissa oleva toimisi kuskina. Vuokra-autoilla
tietysti.

Äänestä
  • Niin, minusta olisi hyvä, jos olisi sekä maksullisia että ilmaisiakin pysäköimispaikkoja, kauniilla paikoilla. Ne ilmaisetkin toisivat ihmisiä paikkakunnalle ja tekisivät sitä tunnetuksi. Nelostien varren sijainti on hyvä tällaiseen. Ilmaiset paikat olisi hyvä olla palvelujen lähellä, vaikka kaupan, jossa matkailija todennäköisesti sitten ostaisi jotain. Paljon varmaan on niitäkin, jotka voivat maksaa palveluista. Heillekin tarvitaan enemmän paikkoja. Minulla, aloittajalla, osasyy pysähtymispaikkojen löytämättömyyteen varmaan oli maan ja seutujen huono tuntemus. Mutta se on ongelma, joka on lähes jokaisella ulkomaisella turistilla ja paluumuuttoa harkitsevalla. Auttakaa heitä tekemällä teidän paikkakunnallanne pysähtyminen helpoksi ja miellyttäväksi. On turhauttavaa paahtaa läpi kauniiden seutujen ainoana ajatuksenaan löytää paikka, johon jäädä yöksi, kun kello alkaa lähennellä yhdeksää illalla ja alkaa jo uuvuttaa.

    Äänestä

  • sdtgtdruhtyi kirjoitti:

    Niin, minusta olisi hyvä, jos olisi sekä maksullisia että ilmaisiakin pysäköimispaikkoja, kauniilla paikoilla. Ne ilmaisetkin toisivat ihmisiä paikkakunnalle ja tekisivät sitä tunnetuksi. Nelostien varren sijainti on hyvä tällaiseen. Ilmaiset paikat olisi hyvä olla palvelujen lähellä, vaikka kaupan, jossa matkailija todennäköisesti sitten ostaisi jotain. Paljon varmaan on niitäkin, jotka voivat maksaa palveluista. Heillekin tarvitaan enemmän paikkoja. Minulla, aloittajalla, osasyy pysähtymispaikkojen löytämättömyyteen varmaan oli maan ja seutujen huono tuntemus. Mutta se on ongelma, joka on lähes jokaisella ulkomaisella turistilla ja paluumuuttoa harkitsevalla. Auttakaa heitä tekemällä teidän paikkakunnallanne pysähtyminen helpoksi ja miellyttäväksi. On turhauttavaa paahtaa läpi kauniiden seutujen ainoana ajatuksenaan löytää paikka, johon jäädä yöksi, kun kello alkaa lähennellä yhdeksää illalla ja alkaa jo uuvuttaa.

    Venäläiset valtaa Urajärven.Kuka hullu näille vuokraa mökkejä.Häiritsevät luontoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdtgtdruhtyi kirjoitti:

Kun muutama vuosi sitten kiersin Suomea asuntoautolla, pienellä budjetilla, hämmästyin, miten vähän mahdollisia yöpymispaikkoja matkan varrella oli. Ajoimme läpi Hämeen ja Satakunnan, kunnes lopulta illansuussa löysimme kivan paikan joen rannalta, ja jäimme sinne pariksi päiväksi.

Ehdottaisin, että täällä meidän kauniissa Päijät-Hämeessämme kunnat tekisivät teihin levikkeitä sopiviin paikkoihin, joille muutama asuntoauto voisi pysähtyä. Voihan sellainen olla vaikka lähellä paikallisia ruokakauppoja, joissa turistit sitten mahdollisesti täydentäisivät varastojaan. Tai vaikka eivät ensi alkuun mitään ostaisi, levittäisi tällainen ele hyvää mieltä ja kaunistaisi kunnan kuvaa ihmisten mielissä. Ihan hyvän mielen takia voisi auttaa turisteja jäämään yöksi. Vessathan heillä on autoissaan, joten edes käymälöitä ei olisi pakko järjestää. Tai miksei joku kompostoiva huussi. Voihan vaikka laittaa myös keräyslippaan, johon voi jättää muutaman lantin, jos on palveluun tyytyväinen, mutta ei olisi pakko. Tätä projektia voitaisiin hoitaa vapaaehtoisvoimin.

Unohdetaan ahneus. Levitetään hyvää tahtoa. Se alkaa olla uhanalainen luonnonvara.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu