Viikon klubiputki ja korvat soi

Eli tulin juuri ulkomailta ja luonnollisesti olin joka päivä yökerhossa 6-8h. Nyt korvissa on pari päivää soinut sillai että nukkumaan mentäessä huomaa. Korjaantuuko tämä vaiva ajan kanssa. En tiedä onko kuulokin huonontunut
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi korjaantuakin, mutta aikamoisen melurasituksen olet itsellesi hankkinut. Kuulemma joka ikinen hälytysajoneuvon ohiajokin on rasite korville.

Itselläni tinnittää ajoittain, homma alkoi parikymmentä vuotta sitten. Mielestäni kuulen hyvin, mutta olen tullut tosi melun araksi. Nyt olen menossa kuulotutkimukseen lääkärin määräämänä.

Suosittelen ostamaan useita hyviä korvatulppia, ja myös pitämään niitä mukana. Pidä aina korvatulppia tilanteessa, jossa musiikkia soitetaan äänenvahvistimien kautta tai jos käytät mitään työkoneita (jopa vasaraa). Musiikkiliikkeistä voi saada tulppia, jotka alentavat kaikkia taajuuksia tasaisesti. Nyt ostin kokeeksi myös yliopiston apteekista silikoniset 3M Clear AER -tulpat. Ovat huomaamattomat ja tuntuvat varsin hyviltä. Eli mieluummin antaa osan musiikista mennä "ohi korvien" kuin lisää melualtistusta, kun vaurioita/oireita jo on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelokassdsd kirjoitti:

Eli tulin juuri ulkomailta ja luonnollisesti olin joka päivä yökerhossa 6-8h. Nyt korvissa on pari päivää soinut sillai että nukkumaan mentäessä huomaa. Korjaantuuko tämä vaiva ajan kanssa. En tiedä onko kuulokin huonontunut

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu