äiti velkaa tyttärelle

velkoja tyttö

Yleensähän perheesä teini tyttö on se joka kinuaa kokoajan rahaa tai ottaa sitä omin nokkineen äidiltä salaa, mutta meillä asia on toisin. Äiti kokoajan on "lainaamassa" rahaa ja sanoo, että maksaa takaisin seuraavana tilipäivänä. Hitot maksa. Joskus äiti voi vain ottaa minulta rahaa kertomatta minulle ja saattaa sanoa vasta viikon päästä asiasta. Ei sillä ole oikeutta minun rahoihin. Ja ennen kun joku alkaa kirjottaa, että periaatteessa ne on alunperin äidin antamia viikkorahoja, niin voin sanoa että ei hitossa ole. Itse olen ne tienannu lapsenvahtina ja saanu sukulaisilta joulu/syntymäpäivä lahjaksi. En edes saa viikko- enkä kuukausi rahaa. Kun äiti oli lainannut kaikki setelit säästöpossusta aloin siirtää saamani rahat piiloon, koska se auttoi velan määrän tarkkailua. Tahdon rahani takaisin ja mielestäni minulla on oikeus itse hankkimiin rahoihin, mutta äiti ei ota minua tosissaan. Kun alan vaatimaan rahaa takaisin, äiti vain suuttuu, on vaiti tai sanoo että maksaa sitten kun on taas tilipäivä. Koskaan tilipäivänä hän ei ole maksanut velkaansa rahana. Hän saattaa tuoda jonkin "lepyttely lahjan" kuten pizzaa, vuokraleffan tai itse tehtyjä sämpylöitä, mutta minä haluan vain rahani takaisin. Viime laskujen mukaan, äiti on velkaa minulle tänä ja viimevuonna yhteensä 200€. Kolme vuotta sitten 147,45€ mutta aloitin laskun alusta, kun olin menettänyt toivon rahojen palautumiseen. Äiti on siis velkaa yhteensä 387,45€. Minulle. Hänen 14-vuotiaalle tyttärelle. Olen vannonut itselleni että jos joskus äiti maksaa velkansa takaisin, aion siirtää kaiken pankkitilille ja pitää huolen, että äiti ei pääse enää lähellekkään rahojani. Onko oikein, ettei äiti maksa velkojaan takaisin? Miten saisin hänet maksamaan?

8

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 58asdfg

      Kirjoittele lappuja, joissa lukee 387,45e, ja liimaile niitä ympäri taloa.

    • joumoromatafaka

      minä olen 99% prosenttisen varma että tunnen sinut >:DDDDD
      ihan oikeesti, vaikutat ihan mun tutulta,
      mutta se ei ollut pointti tässä paskassa asiassa,
      vaan asiassa oli pointti se että,
      tästä lähtien jos saat rahaa niin laita ne rintsikoihin/lukolliseen rasiaan :D
      ja älä suostu tekemään mitään kotitöitä yms muuta vastaavaa ennenkun sinun rahasi ovat sinulla takaisin 8)

      • velkoja tyttö

        Mikä kaupunki?


    • Velat D:<

      Mulla sama juttu, mulle ollaan velkaa rahaa, eikä palauteta3:

    • ...

      Kun olet 15v, sinulla vasta on oikeus omistaa "omaa rahaa" sitä ennen äitisi voi vaikka polttaa rahasi. Piste.

      Sen jälkeen taas voit tehdä rahoilla mitä haluat ja äitisi on pakko kunniottaa omaisuuttasi ja tulevia velkoja.

      • Asdfgh1134

        Oikeus omistaa alkaa jo syntyessä.. Ei 15-vuotiaana, ellet vietä tätä aikaa kohdussa (kai) :D


      • ...
        Asdfgh1134 kirjoitti:

        Oikeus omistaa alkaa jo syntyessä.. Ei 15-vuotiaana, ellet vietä tätä aikaa kohdussa (kai) :D

        Huoltajasi pitää huolta rahoistasi kunnes olet 15v. Nyt jonne hiljaa ja älä tule pätemään väärää tietoa. Oikeus omistaa ei sitä paitsi ole sama asia kuin "omistaa rahaa" jolla viittasin huoltajan oikeuteen esim. estää rahojesi tuhlaamisen koska aikuinen luuötavasti osaa pitää rahoista huolta paremmin.


    • ...........

      ettekö tajua vanhemmat ei oo teille mistään velkaa ne ostaa teille ruokaa vaatteita,pelejä siis melkein kaiken ja katon pään päälle miettikää vähä pennut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe