Koirat on perseestä

tottuuen torvi

Inhoan koiria ja inhoan myös koiraihmisiä!!
Koiraihmiset ei osaa puhua mistään muusta kuin rakeistaan! Niitä kohdellaan vauvoina/ lapsina ja itseä nimitellään mamiksi (ällöä). Jos Rakki repii verhot, ne poistetaan. Jos Rakki kaluaa huonekalut, ne poistetaan. Rakille tehdään oma kiva prinsessapeti sängyn jalkopäätyyn… ja aamuyöstä käy niin, että siellä nukkuu omistaja Rakin vallatessa sängyn.

Koiraihmisillä kyläillessä Rakkia pitää aina rapsuttaa ja kuunneella loputtomiin " eiks oo ihana" - juttuja. Koiraihmiset ei tajua, että kun Rakki pöyrii jaloissa kun vieras yrittää ottaa kenkiä pois, niin vieraalla on ajatuksissa ainoastaan potkaista piskiä munille ja kovaa (kun ei käskystäkään älyä häipyä), kun omistajan mielestä se osoittaa vaan lempeää ihmisrakkautta (ällöä).

Koiraiihmisillä kyläillessä vaatteet on täynnä haisevaa karvaa ja vihreää kuolaa, koska Rakki haluaa tuoda kaikki lemuiset vinkulelunsa nähtäväksi (samalla pitää rapsuttaa niin että kynnet alkaa haista) ja taas omistaja kertoo puolituntia mitä Rakki teki viime vuoden joulukuussa… (ällöä) Samalla Rakki on ihan älyttömän mustasukkainen, että joku kehtaa puhutella hänen isäntäänsä ja alkaa kiskoa hampailla vieraan lahkeesta muristen, mutta isänän mielestä Rakki on niin hupaisa kun se leikkii…

Koiraihmisiä ei saa koskaan lähtemään extempore mihinkään, koska Rakkia ei voi ilman ennakkovaroitusta jättää muutamaa tuntia yksin. Rakki ikävöi ja Rakki kärsii, nyyh!

Rakit on syvältä! Rakit haisee!

120

3303

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voi poikaparkaa

      No on sulla ongelma. Heh!

      • sinullaseomgelmaon

        Se ongelma on koiraihmisillä, mikäli omat sosiaaliset suhteet merkitsevät mitään. Koira rajoittaa omistajansa elämää huomattavan paljon verrattuna muihin lemmikkeihin. Ei teitä oikein haluta nähdä.

      • Anonyymi
        sinullaseomgelmaon kirjoitti:

        Se ongelma on koiraihmisillä, mikäli omat sosiaaliset suhteet merkitsevät mitään. Koira rajoittaa omistajansa elämää huomattavan paljon verrattuna muihin lemmikkeihin. Ei teitä oikein haluta nähdä.

        Haha meeppä töihi paska jos ottaa koiran siihen pitää varautua jos sää et siitä tykkää nii ei voi mitää mutta turhaa valitat ja itellä koira jätän sen vaan yksin rajatulle alueelle ei se ole mikään ongelma ps ammu ittes pliis

      • Anonyymi

        Kerropa tädille, mistä haluaisit keskustella. Sinunkin kirjoituksistasi saa sen kuvan, että koirista ja niiden omistajista.

      • Anonyymi

        koirat on vittua

    • 5+5

      No mitä sä sitten koirapalstalla edelleen pyörit? Päässäs vikaa? Ei ole tervettä touhua jauhaa kokoajan asioista, joita vihaa.

      • 775478

        Ai tämä salaliittoteoria on jo neljä vuotta vanha: yksi ja sama "koiravihaaja" kirjoittaa tänne kaikki viestit, joissa ei ihannoida koiran anaalirauhasten nuolemista.

    • Rantasaunio

      Onko pakko kyläillä? Ei vaikuta kovin hyvältä ystävyyssuhteelta tuollainen.

      • sekopäitä

        Ei ole. Viettäkää te koiraihmiset ihan rauhassa laatuaikaa koirienne ja toistenne kanssa. Itsehän ette tosiaan kyläile missään kymmeneen vuoteen kuin parin tunnin ajan kerrallaan. Kun se oma pseudovaavi on teille niin rakas mussukka.

    • Hyvä ketju

      Kyllä näin on.

    • ML.

      Kaikesta ei tarvitse tykätä, eikä kuulukkaan! Mutta ei tarvitse myöskään jauhaa tuollaisesta asiasta. On ihan ok, että et pidä koirista ja koiraihmisistä, mutta se ei ole ok, että jauhat siitä tuolla tavalla. Saat totta kai olla sitä mieltä, mitä oletkin, mutta asian voi sitten jättää sikseen...

      • minäolisin

        Ei tarvitsekaan. Jos olisin koiraihminen, ottaisin kuitenkin vakavasti sen, että koira asettaa erittäin vakavia esteitä normaalille sosiaaliselle kanssakäymiselle: milloin voi nähdä muita ihmisiä, missä, kuinka pitkän ajan kerrallaan jne.

      • omiavalintoja
        minäolisin kirjoitti:

        No mulla ei oo tarvetta nähdä kavereita kun muutama tunti kerrallaan.Ei koira tarvitse minua, pärjää kotona ilman minua On muita perheenjäseniä, jotka hoitaa jos reissataan. Enkä viihdy muiden nurkissa kun kyläilyllä.Naimisissa olevana, viihdyn perheeni luona .Halitaan elää yhteistä elämää.
        Mulla on paljon tuttuja joilla on koiria.Joskus puhutaan niistä, joskus ei puhuta pitkiin aikoihin.Koirattomia kavereita on muutamia.Ei heidän kanssa kauheasti koirista puhuta, paitsi nyt kun itse kyselivät muotovaliotittelistä.Ja näyttelyissä käyttämisestä.Monilla koirattomilla, on myös koira tulossa.Yhellä kaverilla on nyt yksvuotias koira.Ja se on heidän perheen ensimmäinen.Ovat siitä ihan innoissaan.
        Jos koirat on ongelma jollekkin, kannattaa pysyä kaukana.Poissa perheiden nurkista, ja muutenkin.Jos siten välttyisi siltä, et kovasti häirittee.Jos ei auta, niin kannattaa jutella lääkärille Ei muiden ihmisten omistamat elukat pitäs normaalia ihmistä häiritä😉

      • sekopäitä
        omiavalintoja kirjoitti:

        Haukuit mut sitten. Oikein kiva. HAISTA VITTU!

      • ihanperusjuttua
        sekopäitä kirjoitti:

        Haukuit mut sitten. Oikein kiva. HAISTA VITTU!

        En löydä kirjoituksesta muuta kun neuvoja.Taidat ylireakoida.Kannattaisi kiinnittää huomiota omaan käytökseen.On heikkoa.

      • IdeanaHyväMutta
        omiavalintoja kirjoitti:

        No mulla ei oo tarvetta nähdä kavereita kun muutama tunti kerrallaan.Ei koira tarvitse minua, pärjää kotona ilman minua On muita perheenjäseniä, jotka hoitaa jos reissataan. Enkä viihdy muiden nurkissa kun kyläilyllä.Naimisissa olevana, viihdyn perheeni luona .Halitaan elää yhteistä elämää.
        Mulla on paljon tuttuja joilla on koiria.Joskus puhutaan niistä, joskus ei puhuta pitkiin aikoihin.Koirattomia kavereita on muutamia.Ei heidän kanssa kauheasti koirista puhuta, paitsi nyt kun itse kyselivät muotovaliotittelistä.Ja näyttelyissä käyttämisestä.Monilla koirattomilla, on myös koira tulossa.Yhellä kaverilla on nyt yksvuotias koira.Ja se on heidän perheen ensimmäinen.Ovat siitä ihan innoissaan.
        Jos koirat on ongelma jollekkin, kannattaa pysyä kaukana.Poissa perheiden nurkista, ja muutenkin.Jos siten välttyisi siltä, et kovasti häirittee.Jos ei auta, niin kannattaa jutella lääkärille Ei muiden ihmisten omistamat elukat pitäs normaalia ihmistä häiritä😉

        "Jos koirat on ongelma jollekkin, kannattaa pysyä kaukana.Poissa perheiden nurkista, ja muutenkin.Jos siten välttyisi siltä, et kovasti häirittee.Jos ei auta, niin kannattaa jutella lääkärille Ei muiden ihmisten omistamat elukat pitäs normaalia ihmistä häiritä"

        Nimen omaan, niin sen pitäisi olla! Mutta kun koiranomistajat eivät ymmärrä pysyä kaukana. Asettuvat asumaan samoihin kerrostaloihin kuin normaalit ihmiset, juoksuttavat niitä koiriansa normaalien ihmisten seassa, vievät niitä kulkuvälineihin, joissa on normaaleja ihmisiä....

      • Anonyymi
        minäolisin kirjoitti:

        Ei tarvitsekaan. Jos olisin koiraihminen, ottaisin kuitenkin vakavasti sen, että koira asettaa erittäin vakavia esteitä normaalille sosiaaliselle kanssakäymiselle: milloin voi nähdä muita ihmisiä, missä, kuinka pitkän ajan kerrallaan jne.

        Hittooko sua haitannu muiden esteet? Oletko ollut kade koiralle joka on edellesi mennyt? Sua ei koirat rajoita joten elä turhaan vaahtoa asiasta. (Toivottavasti on asenne muuttunut, koiria aina vaan enemmän.)

      • Anonyymi
        omiavalintoja kirjoitti:

        No mulla ei oo tarvetta nähdä kavereita kun muutama tunti kerrallaan.Ei koira tarvitse minua, pärjää kotona ilman minua On muita perheenjäseniä, jotka hoitaa jos reissataan. Enkä viihdy muiden nurkissa kun kyläilyllä.Naimisissa olevana, viihdyn perheeni luona .Halitaan elää yhteistä elämää.
        Mulla on paljon tuttuja joilla on koiria.Joskus puhutaan niistä, joskus ei puhuta pitkiin aikoihin.Koirattomia kavereita on muutamia.Ei heidän kanssa kauheasti koirista puhuta, paitsi nyt kun itse kyselivät muotovaliotittelistä.Ja näyttelyissä käyttämisestä.Monilla koirattomilla, on myös koira tulossa.Yhellä kaverilla on nyt yksvuotias koira.Ja se on heidän perheen ensimmäinen.Ovat siitä ihan innoissaan.
        Jos koirat on ongelma jollekkin, kannattaa pysyä kaukana.Poissa perheiden nurkista, ja muutenkin.Jos siten välttyisi siltä, et kovasti häirittee.Jos ei auta, niin kannattaa jutella lääkärille Ei muiden ihmisten omistamat elukat pitäs normaalia ihmistä häiritä😉

        Koirst pakotetaankaikille. Piyävät kovaa melua.

        Eli väkivaltaa.

    • korder pollie

      Eräällä tutulla perheellä oli "energinen" border collie. Oli se niin energinen, että kaikki tutut ja ystävät katosivat. Kukaan ei jaksanut enää sitä kun koira oli vieraitten kimpussa koko ajan, ei purrut mutta haroi etusillaan jopa naamaankin eikä isäntäväki viitsinyt kiellellä "se kun on semmonen, ei sille aina jaksa huutaa". Jos he itse olivat menossa kylään niin yleensä heille neuvvottiin nätisti, että josko ette sitten ottaisi koiraanne mukaan.

      Kyllä sekin perhe teki monta "koiravihaajaa", jotka päättivät että meille ei ikäpäivänä oteta koiraa kun ne ovat tuollaisia.

      • gfdgdfgdfg

        No onpa avuttomia ihmisiä. Naurattaa ihan. :D Yksi koira vastaa kaikkia koiria, juupa!

      • tsetew5we
        gfdgdfgdfg kirjoitti:

        No onpa avuttomia ihmisiä. Naurattaa ihan. :D Yksi koira vastaa kaikkia koiria, juupa!

        Eihän kukaan ole niin väittänyt. On puhuttu koirien ja etenkin koiraihmisten yleisistä tavoista. Kukaan yllä ei ole yleistänyt kaikkiin koiriin saati koiraihmisiin.

      • saurassairastuttaa

        Niin tyhmiä ihmisiä ei olekkaan, et kuvittelis kaikkien koirien olevan samanlaisia.
        Sellanenhan lukee lehdestä, ku jonku koira purrut.Ja hysterisoi sillä itsensä sairaaksi.Eikä uskalka ulos mennä.

      • Anonyymi

        Ois kiva omistaa koira

    • fargot

      Juu,meille ei ainakaan tartte tulla,ei kuulu ystäväpiiriin moiset koiranvihaajat. Se on jokaisen oma valinta missä vierailee ja seuransa saa ihan vapaasti valita jos ei jutut kiinnosta.
      Säälittää tuo aloittajan viha koiria ja koiraihmisiä kohtaan, mutta sille en mahda mitään sillä en aio luopua koiramaisesta elämästäni.
      Miten kenelläkään on ylipäätään oikeuksia puuttua ja arvostella toisten elämäntapaa ja harrastuksia?
      Itsekkään en jaksa esim lapsiperheitä, mutta en lietso itseäni vihaamaan ja inhoamaan heitä.

      • mene.pois

        Älä huoli, en tule. Äläkä sinä anna rakkisi häiriköidä esim haukkumalla öisin kerrostalossa tai paskantamalla joka paikkaan.

      • tiedoksi
        mene.pois kirjoitti:

        Älä huoli, en tule. Äläkä sinä anna rakkisi häiriköidä esim haukkumalla öisin kerrostalossa tai paskantamalla joka paikkaan.

        Asun maalla, lenkkeilen keskustassa.Pussitan kakat riskikseen.
        Koirani ei hauku.Ja on rotunsa mv, ei mikään rakki.Rakki, tarkoittaa sekarotuista.Ne saattaa haukkua, ja jotku saattaa jättää keräämättä kakat.

        Jotkut juopot häiriköi jopa virkavaltaa, ja jotkut heittelee tumppeja maahan, hyi YÖK.

      • mitäh
        tiedoksi kirjoitti:

        "Rakki, tarkoittaa sekarotuista.Ne saattaa haukkua, ja jotku saattaa jättää keräämättä kakat.

        Jotkut juopot häiriköi jopa virkavaltaa, ja jotkut heittelee tumppeja maahan, hyi YÖK. "

        Kerrotko vielä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa?

      • enpidälapsista

        nm. fargot

        Minule näiden koiravihaajien mielipiteet ovayksihaileita.
        Vihatkarauhassa, minä taas rakastan koiria.

      • Anonyymi
        tiedoksi kirjoitti:

        Asun maalla, lenkkeilen keskustassa.Pussitan kakat riskikseen.
        Koirani ei hauku.Ja on rotunsa mv, ei mikään rakki.Rakki, tarkoittaa sekarotuista.Ne saattaa haukkua, ja jotku saattaa jättää keräämättä kakat.

        Jotkut juopot häiriköi jopa virkavaltaa, ja jotkut heittelee tumppeja maahan, hyi YÖK.

        Vitut olisi kiva omistaa koiria

    • fargot

      Aloittajaa lainaten: Koiraihmisiä ei saa koskaan lähtemään extempore mihinkään, koska Rakkia ei voi ilman ennakkovaroitusta jättää muutamaa tuntia yksin. Rakki ikävöi ja Rakki kärsii, nyyh!

      Miksi sitten ylipäätään haluat pyytää koiraihmisiä mukaasi jos kerran inhoat niitä ? :)
      Taitaa näillä olla vaan tekosyy tuo,ettei voi jättää koiraa edes muutamaksi tunniksi kun et taida olla itsekkään ihan parasta seuraa heille.

      • vihaansievistelyä

        Fargot, logiikkasi ei aivan aukea minulle. Voisitko selventää sanomaasi, kiitos. Miksi muuten sanot koirista "he?"

      • enolefargotmutta
        vihaansievistelyä kirjoitti:

        Fargot, logiikkasi ei aivan aukea minulle. Voisitko selventää sanomaasi, kiitos. Miksi muuten sanot koirista "he?"

        Koska aloituksessa puhuttiin monikossa, niin myös vastauksessa puhutaan monikossa. Siksi he.

      • vihaansievistelyä
        enolefargotmutta kirjoitti:

        Koska aloituksessa puhuttiin monikossa, niin myös vastauksessa puhutaan monikossa. Siksi he.

        Aloituksessa sanotaan "ne." Perustelepa sitten m sitten perustele muut sanomasi asiat.

      • voiv
        enolefargotmutta kirjoitti:

        Koska aloituksessa puhuttiin monikossa, niin myös vastauksessa puhutaan monikossa. Siksi he.

        Etkö todella ymmärrä, että IHMINEN ON "HÄN" JA ELÄIN ON "SE?"

      • Vihaanidiotismia
        vihaansievistelyä kirjoitti:

        Aloituksessa sanotaan "ne." Perustelepa sitten m sitten perustele muut sanomasi asiat.

        Ei muuten sanota missään "ne" vaan "niitä". Ja mainittu "he" muoto on "heille", joka myöskin on monikko. Siis perustelu on yksi sana: MONIKKO! Ymmärräthän?

      • Anonyymi
        Vihaanidiotismia kirjoitti:

        Ei muuten sanota missään "ne" vaan "niitä". Ja mainittu "he" muoto on "heille", joka myöskin on monikko. Siis perustelu on yksi sana: MONIKKO! Ymmärräthän?

        Ois upeeta omistaa eri rotuisia koiria

    • hauhau

      Koirat ovat monella tapaa hyödyllisiä. Esimerkiksi poliisi ja tulli pystyvät hyödyntämään koirien tarkkaa hajuaistia..Siinä moni konna joutuu kiinni,kun hauvelit haistavat huumeet,rahanpiilotukset,ym-.ym.
      Kadonneiden etsinnöissä koira on korvaamaton apuri. Karkuun juoksevat konnat hauveli juoksee kiinni,siinä on turhaa yrittää "lymyillä" puskissa.
      Koirat ovat monille mukavia ilontuottajia,koirat ovat ok..

    • Rakasrakki

      Oma mielipide koirien inhoaminen, mutta ei kaikki koirat ole semmosia karvapalloja jotka pyörivät toisten jaloissa... Ainakaan oma koirani ei ole sellainen, hyvin koulutettu jne.

    • äijäntursakekoirineen

      Pakko tunkea lusikkani mukaan soppaan vaikka aloitus on vanha ja aloittaja ilmeisen vihainen :'D
      Koiraihminen olen. Harvoin kuitenkaan puhun koirastani, ellei ihmiset itse ala siitä kyselemään. Koirani on se, ei hän. Ihmiset ovat hän. En pidä koiraani lapsena, vaan koirana, eläimenä. Koirani ei ole repinyt verhoja eikä sohvaa, ikinä. Koira nukkuu omassa sängyssään makkarissa, ei ihmisten kanssa samassa. En ole koirani mami. Olen sen isäntä.
      Meillä kyläillessä koira ei pyöri jaloissa. Ei tuo lelujaan näytille eikä tunge niitä ihmisten syleihin. Osaa käyttäytyä. Tulee silitettäväksi jos vieras sitä itse kutsuu ja poistuu kun vieras sille sanoo että nyt riittää. Koskaan ei ole kenellekään murissut.
      Voin lähteä extempore vaikka mihin, koira osaa kyllä olla yksin kotona muutaman tunnin enemmän.

    • MielipiteeniMuista

      Pidän koirastani joka päivä enemmän mitä enemmän tapaan suomalaisia...se kertoo jo kai kaiken? Ihmiset ovat paskaa mitkä tuhoavat planeetan.Eläimet olivat ennen meitä eikä mikään saastunut ennenkuin ihminen tuli...Koira ei petä mutta ihminen pettää ja etenkin jos se on politiikko.

      • Nännännää

        Huomatkaa pilikunnusasijat: Tämä sanoi oikein että "...ihminen pettää, etenkin jos SE on poliitikko". =D

      • ytutft
        Nännännää kirjoitti:

        Huomatkaa pilikunnusasijat: Tämä sanoi oikein että "...ihminen pettää, etenkin jos SE on poliitikko". =D

        Koiraihmisille ihminen on "se" ja koira on "hän."

        Ei ihan pikkujuttu mielestäni. Koiran inhimillistäminen ei ole ok. Se on kuvottavaa söpöilyä.

      • Huolestuttavaa
        ytutft kirjoitti:

        Koiraihmisille ihminen on "se" ja koira on "hän."

        Ei ihan pikkujuttu mielestäni. Koiran inhimillistäminen ei ole ok. Se on kuvottavaa söpöilyä.

        Toivottavasti saat apuja ongelmiisi.

      • ytutft
        Huolestuttavaa kirjoitti:

        Toivottavasti saat apuja ongelmiisi.

        Ole hyvä ja perustele, miksi minulla on mielestäsi ongelmia, jos koiran inhimillistäminen on mielestäni kuvottavaa söpöilyä?

        Näkemyksesi mukaan inhimillistämistä harjoittaneilla kansoilla ja kulttuureilla on ollut ongelmia vuosituhansien ajan:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Antropomorfismi

        Koirien käyttäytymistä on turha inhimillistää; koirat toimivat vain vaistojensa ja geeniensä pohjalta. Koiran inhimillistäminen kertoo lähinnä inhimillistäjästä itsestään, hänen psyykkisistä tarpeistaan. Inhimillistäminen on järjenvastaista.

        Sinun kannattaisi vaikkapa googlata sanalla inhimillistäminen, niin asia saattaisi avautua sibnulle paremmin.

        Se että inhimillistäminen on mielestäni kuvottavaa, on taas oma mielipiteeni. Jos olet eri mieltä, en katso tarvitsevani "apuja ongelmiini." Ei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Minä pohjaan kantani rationaalisuudelle, sinä et ja se on ihan ok. Uskoohan kolmannes suomalaisista ufoihinkin ja suurin osa Jumalaan.

      • Anonyymi
        ytutft kirjoitti:

        Koiraihmisille ihminen on "se" ja koira on "hän."

        Ei ihan pikkujuttu mielestäni. Koiran inhimillistäminen ei ole ok. Se on kuvottavaa söpöilyä.

        Ois kiva omistaa koiria ja kasvattaa näitä

    • Lumikettu

      Enemmän kuin koirat, ovat vastuuttomat, typerät, itsekkäät ja tietämättömät koiran omistajat perseestä. Ei kannata inhota viatonta luontokappaletta eli koiraa, sillä jos aihetta, inhoa sen omistajaa ellei hän toimi kuten kunnollisen koiran omistajan pitää. Koira ei ole paha, se on koira, se on eläin ja hyvä niin. Ihminen saattaa olla pahaakin pahempi.

      Mulla on ollut 5 omaa koiraa ja nyt "bonuskoira". Yksikään niistä ei ole ollut perseestä eikä aiheuttanut muille ihmisille tai eläimielle ongelmia, vaikka ovat edustaneet eri rotuja ja osa ollut ei niin sosiaalinen yksilö. Se on minun asiani pitää huolen siitä, ettei koirani pääse irti väärissä paikoissa, ei hyökkää toisen koiran tai muun eläimen kimppuun, eikä pure ihmistä. Jos en sitä tee ja koirastani on häiriötä tai vahinkoa niin syy ei ole koiran vaan minun.

      Koirat ovat viattomia. Koirat ovat erittäinkin mukavia ystäviä kuin myös korvaamattomia apulaisia monessakin asiassa. Koirassa ei ole mitään vikaa, ihmisissä saattaa olla.

      • Valetta

        "Yksikään niistä ei ole ollut perseestä eikä aiheuttanut muille ihmisille tai eläimielle ongelmia, vaikka ovat edustaneet eri rotuja ja osa ollut ei niin sosiaalinen yksilö"

        Väärin: joka ikinen niistä on ollut perseestä ja syvältä. Aiheuttanut riesaa ja harmia kaikille.

      • Anonyymi

        Minulla on nin onnellinen tilanne, että suurin osa, valtaosa, jotka asuvat samassa yhtiössä, kuin minä nyt 5 vuotta, ei ole koiravihajia. Yleensä ihmiset pitävät koirastani.
        Mutta olenkin itse tarkka, että ei häiritse muita. Touho on kakkien ystävä ja ihmiset antavat sille taskussaan kantamiaan herkkupaloja, josta en oikein välittäisi.
        Napurini. Koposen pappa oikein odottolee Touhoa ulos, namipala taskussaMuutkin ovat ihastuneet Touhoon, mutta Touho onkin aivan ihastuttava koira
        Ilhduttaa talon asukkaita, kun on aina niin ystävälinen.

    • Randomgurl

      Mä oon sunkaa ihan samaa mieltä:DD

    • sniffff

      Koirien vihaajille voitaisiin perustaa oma asuinalue jossa saavat sitten vapaasti kyläillä keskenään ja vihata.Sitten kun ei ole niitä koiria eikä koiraihmisiä lähellä,voivat hakea vaikka vihan kohteen toisistaan.

      • Syrjäiseen_paikkaan

        Jep, johonkin syrjäiseen saareen josta ei ihan heti uida mantereelle. Varmuuden vuoksi vielä piikkilanka-aita ja miinat rantaveteen, niin pysyvät poissa ihmisten ilmoilta.

      • sAdAD
        Syrjäiseen_paikkaan kirjoitti:

        Jep, johonkin syrjäiseen saareen josta ei ihan heti uida mantereelle. Varmuuden vuoksi vielä piikkilanka-aita ja miinat rantaveteen, niin pysyvät poissa ihmisten ilmoilta.

        Nykyisinhän koiranomistajille koirineen on omat aidatut alueet (koirapuistot). Valitettavasti he eivät ymmärrä pysy aitojen sisällä. Joka päivä kaupungilla näkyy koiranomistajia, jotka ovat karanneet aitauksesta koiransa kanssa.

      • Nauran_etukäteen_jo

        On se sitten mukava, että sitä kullannuppu-takkuturkki-räksyttäjä-kuolanaama-kirppukasaa raahataan joka paikassa mukana ja paskatetaan minne se ihanuus vaan sattuu paskansa haluamaan laskea.

        Verotetaan autoista. Verotetaan taloista. Verotetaan tonteista. Verotetaan ties vaikka mistä mahdollisesta turhasta, mutta ei sitten näistä yhteiskunnan vihollisista! Tupakalle on haittavero nimeltä tupakkavero. Autoille on haittavero nimeltä päästövero. Mutta sitten yhtä suurelle riesalle eli näille rapaperseille ei saada sitä haittaveroa mitenkään tehtyä?! Siinä olisi monella takkuturkin omistajalle miettimistä, kun heitä koskisi samat säännöt kuin muita yhteiskunnan pilaajia.

        On tietysti suuri loukkaus olla näiden silmät kiiluen läähättävien piskien vastustaja, kun eihän ne mitään pahaa tee. Se on niin kiva kuunnella kerrostalossa sitä jatkuvaa räksytystä ja katsella pihallaan niitä lihapullia, mitkä on ihan harmittomia jne. Mitäs tykkäisitte, kun teidän ovelle tai pihalle kävisi joku naapuri vääntämässä omansa? Niinpä!

        Jokainen rakki on vaan geenimuunneltu jalostettu susi, eikä sitä faktaa muuta mikään.

        Asia ei minua henkilökohtaisesti hetkauta, asun onneksi kaukana omassa rauhassani, mutta onhan se kiva kertoa totuus tähänkin asiaan. Pysykää kaukana täältä rakkeinenne!

        No, onneksi on rotanmyrkky, se kyllä tehoaa ja on tehonnut kautta aikojen.

      • Anonyymi

        Mahtaa ollava ahdistava olo, kun kantaa sisällään,niin voimaks viha. Siihen kannattaisi hakea apua ammattiauttajilla.

      • Anonyymi
        Nauran_etukäteen_jo kirjoitti:

        On se sitten mukava, että sitä kullannuppu-takkuturkki-räksyttäjä-kuolanaama-kirppukasaa raahataan joka paikassa mukana ja paskatetaan minne se ihanuus vaan sattuu paskansa haluamaan laskea.

        Verotetaan autoista. Verotetaan taloista. Verotetaan tonteista. Verotetaan ties vaikka mistä mahdollisesta turhasta, mutta ei sitten näistä yhteiskunnan vihollisista! Tupakalle on haittavero nimeltä tupakkavero. Autoille on haittavero nimeltä päästövero. Mutta sitten yhtä suurelle riesalle eli näille rapaperseille ei saada sitä haittaveroa mitenkään tehtyä?! Siinä olisi monella takkuturkin omistajalle miettimistä, kun heitä koskisi samat säännöt kuin muita yhteiskunnan pilaajia.

        On tietysti suuri loukkaus olla näiden silmät kiiluen läähättävien piskien vastustaja, kun eihän ne mitään pahaa tee. Se on niin kiva kuunnella kerrostalossa sitä jatkuvaa räksytystä ja katsella pihallaan niitä lihapullia, mitkä on ihan harmittomia jne. Mitäs tykkäisitte, kun teidän ovelle tai pihalle kävisi joku naapuri vääntämässä omansa? Niinpä!

        Jokainen rakki on vaan geenimuunneltu jalostettu susi, eikä sitä faktaa muuta mikään.

        Asia ei minua henkilökohtaisesti hetkauta, asun onneksi kaukana omassa rauhassani, mutta onhan se kiva kertoa totuus tähänkin asiaan. Pysykää kaukana täältä rakkeinenne!

        No, onneksi on rotanmyrkky, se kyllä tehoaa ja on tehonnut kautta aikojen.

        Et ilmeisesti ole saanut koskaan rakkautta osaksesi, koska olet noin katkera koirille ja niiden omistajille, jotka rakastavat koiriaan enemmän, kuin ihmisiä.Sinun kannattaisi, tai ehkä olet jo, hakeutua hoitoon.

      • Anonyymi

        Hyvä idea.

    • sairaitaliikaa

      On se surullista, että näinkin paljon löytyy yhdeltä julkiselta palstalta mieleltään järkkyneitä ihmisiä. Viha kohdistetaan koiriin ja koirien omistajiin. Eikö maailmalla ole näille ihmisraunioille mitään muuta annettavaa kuin turhanpäiväinen sairaiden mielipiteiden julkituominen.

      • sniffff

        Eikö rasismiksi luokitellla vihaa jotakin ihmisryhmää kohtaan?
        Tämä ei mielestäni poikkea ulkomaalaistaustaisten ihmisten vihaamisesta,suosittelisin aloittajalle pikaisesti vihan hallintakurssia.

    • eläinvain

      "On se surullista, että näinkin paljon löytyy yhdeltä julkiselta palstalta mieleltään järkkyneitä ihmisiä. Viha kohdistetaan koiriin ja koirien omistajiin"

      Näin todella on. Pitäisköhän koiranomistajienkin tajuta koiriensa aiheuttama ongelma. Vaikka ei pitäisi yleistää kaikkia koiran omistajia, mut kyllä koirien aiheuttamista ongelmista saa lukea niin paljon, että näille pitäisi joku rajalaittaa kuka koiraa saisiyleensäkään pitää.
      Useita tapauksia joissa paljastuu kymmeniä kissoja ja koiria samassa huushollissa, jonka omistaja ihastunuta niii elukoihin ettei enää tajua sitä ongelmaa ettei pysty niistä huolehtimaan. Kun yksikin on suurimmalleosalle liikaa. On järjetöntä pentutehtaita ym.. Ja nämäihmiset vielä kirjoittelevat tänne olevinaan ollakseen niin eläinrakkaita.
      Suurinosa ihmisen kajotessa milläänlailla eläimeen on eläinrääkkäystä.Piste

    • Scheisse

      Kevät saapui ja koiranpaska haisee pitkin ulkoilupolkuja. On aika taas terästettyjen herkkupalojen!

      • KoiraonYmpäristörikos

        Tosi ikävää että ei ole laillisia keinoja vähentää koiramäärää tässä maassa. Iso koira on yhtä haitallinen ilmastolle kuin kaksi katumaasturia, joten kahden katumaasturin verot koirasta hoitaisi koiravähennyksen ja toisi valtion kassaan verotuloja, eikä kenenkään tarvitsisi turvautua laittomiin keinoihin koirahaitan hillitsemiseksi.

      • Riesat_pois_äkkiä

        Onneksi ne elukat on niin tyhmiä että ne yllä mainitut terästetyt herkkupalat auttaa noiden tuholaisten vähentämisessä.

      • Kauhukennel
        Riesat_pois_äkkiä kirjoitti:

        Onneksi ne elukat on niin tyhmiä että ne yllä mainitut terästetyt herkkupalat auttaa noiden tuholaisten vähentämisessä.

        Ei kai muutakaan keinoa jää jos koirista on kohtuutonta haittaa. Itse en hyväksy eläinrääkkäystä, mutta monien koirien kohtalo rahanahneiden kasvattajien potkimana on niin karmea että rotanmyrkkyyn kuoleminen on jopa helpotus. Olen tehnnyt eläinsuojeluilmoituksenkin vierestä seuraamastani väkivaltaisesta kasvattajapariskunnasta, mutta se ei johtanut mihinkään. Päinvastoin, oli niin hyvin kuulemma koirilla asiat kun niillä on peräti ulkoaitaus jossa ne ulvovat yksinään 24 h! Välillä ovat viikonkin talvipakkasessa keskenään kun työtön /eläkeläispariskunta ajelee ympäri Suomea. Ulkona -20 pakkasta, soitto häkeen; eivät tule paikalle. Jne. Lisäksi koiria hakataan ja potkitaan. Uskomatonta mutta totta.

        KATSOKAA MISTÄ OSTATTE LAUMANVARTIJAPENNUN!

      • Anonyymi
        KoiraonYmpäristörikos kirjoitti:

        Tosi ikävää että ei ole laillisia keinoja vähentää koiramäärää tässä maassa. Iso koira on yhtä haitallinen ilmastolle kuin kaksi katumaasturia, joten kahden katumaasturin verot koirasta hoitaisi koiravähennyksen ja toisi valtion kassaan verotuloja, eikä kenenkään tarvitsisi turvautua laittomiin keinoihin koirahaitan hillitsemiseksi.

        Mutta vielä ikävempää on että ei ole laillisia keinoja vähentää ihmisiä suomessa....voisin ampua vaikka takaraivoon satoja päivässä eikä hetkauttaisi yhtään...poistaisin näin tyhmyyttä suomesta jota tälläkin palstalla on reilusti näköjään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen koiranomistaja kirjoittaa ja haaveilee joukkomurhasta. Koiranomistajat ovat muita todennäköisemmin väkivaltarikollisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen koiranomistaja kirjoittaa ja haaveilee joukkomurhasta. Koiranomistajat ovat muita todennäköisemmin väkivaltarikollisia.

        Ikävö kyllä näin on
        Ei normaali ihminen tarvitse reviirin vartijaa puolustamaan vaan antaa tilaa muille. Ei tarvitse persuksen nuolijaa joka vahtii mustasukkaisena omistajaa ja nostaa tappoäläkän päälle jos nökee saman lajin edustajan, auton, ihmisen jne

    • Anonyymi

      Aloittajalle tekee hyvää purkautua mutta sen jälkeen voikin lähteä keräämään koiranpaskoja lähialueilta...minä äitinäsi käsken sinua keräämään sitä vokkien edustoilta ,senkin loinen.

      • Anonyymi

        Hassua kun ainoat politiikkaa koirakeskusteluihin änkeävät ovat äärioikeistolaisia... natsilippua on heilutetava vaikkei liity keskusteltavaan asiaan asiaan lainkaan

    • Anonyymi

      Sen kun ihhoat. Minä rakastan niitä, ennemmän kuin ihmistä

      • Anonyymi

        Enemmän kuin ihmistä? Kiitos paljon!

    • Anonyymi

      Mikä saa jonkun vihaamaan ihmisiä noin paljon? Mitä esimerkiksi sinulle on tapahtunut?

    • Anonyymi

      wuf wuf wow hau hau murrr murr wow murr murr.

    • Anonyymi

      Jos koirat ovat per---stä niin mistä sinä sitten olet?

    • Anonyymi

      Laittakaa rotanmyrkkyä niille tienne varteen ja pihaanne ja maillenne sen sijasta että voivottelette. Toimii!

      • Anonyymi

        Voi olla että joku tulee kylään jos niin teet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla että joku tulee kylään jos niin teet

        Jaa niin luulet, että joku jättää lapun ja yhteystiedot, että kuka ne myrkyt on laittanut? Voi hyvää päivää...

      • Anonyymi

        LUE TARKASTI...
        Laittakaa rotanmyrkkyä niille tienne varteen ja pihaanne ja maillenne sen sijasta että voivottelette. Toimii!

        EI TARVITSE YHTEYSTIETOJA KUN TIETÄÄ KUKA TORPASSA ASUU.

        SITTEN KUN SE KOIRA PELASTAISI SUN HENGEN, NIIN ENPÄ TIEDÄ OMISTAJANA AUTTAISONKO, VAI KÄVELISINKÖ OHI.

    • Anonyymi

      Eipä tulisi mieleenkään lukea sellaisia sivustoja joiden aiheita inhoan. Trollihan tämä on.

    • Anonyymi

      Koira on omistajalleen peheenjäsen ja yleensä myös omistajalleen hyvin rakas.
      Kuka sitten puhuu autoista, kuka lapsistaan, kuka harrastuksistaan, kuka mistäkin.

      Jotkut vaan ei ole eläinrakkaita, ovatko sitten itserakkaita, vai tykkäävätkö kenestäkään, tai mistään.

      • Anonyymi

        "Jotkut vaan ei ole eläinrakkaita, ovatko sitten itserakkaita, vai tykkäävätkö kenestäkään, tai mistään."

        Eiköhän tosi eläinrakkautta liene se että antaa eläinten elää luonnossa alkuperäistä luonnollista elämäänsä eikä vangitse niitä itselleen leluiksi.

        Lemmikin ottaminen on paremminkin itserakkautta kuin eläinrakkautta sillä lemmikin kanssa eletään siinä harhassa että on itse lemmikkinsä jumaloinnin kohde. Koira on tähän tarkoitukseen laumaeläimenä parhaasta päästä.

        Vaan jos joskus keksittäisiin laite, joka tulkkaa lemmikkien ajatukset, saattaisivat nämä "eläinrakkaat" kokea monenlaisia yllätyksiä. Esimerkiksi kissan arvoituksellisen katseen takana saattaisikin piillä ajatus: "Tuossa sitä olisi syömistä jos vain saisin sen jotenkin tapetuksi".

        Kyllä!.. Onneksi me kissaihmiset nöhdään tuo katse, ja se ei haittaa, vaikka kissa söisi meidät heti kun mahdollista, . Tottakai, tulisi hyvään tarkoitukseen lihat.

        Me emme halua pakottaa ketän rakastamaan meitä itseämme, kissa saa hakutessaanlöhteä, valita asua vaikka kadun toisella puolella.

        Emme halua sitä että meitä palvotaan.
        Emme vaadi palkkiota kissan ruoadta ja hiekasta ja hellyydestä.

        Emme halua että elöimemme vahtuu, ärhentelee muille.

        Että aiheuttaa kärsimystä.

        Kysyin miksi koiranulkoiluttajat eivät käytä isompaa tietä.

        Kuulemma puhekumppanini ei itseköön, koska siinä on melua autoista.

        Silti koiraihniset teeskenrelet että koiramelu ei ole iso haitta, mutta eivät mene itse ison tien varteen koiran kanssa

    • Anonyymi

      Ihana ku näitä sairaista paskojaki tääl maailmas on mun mielest kaikki tämmöset rivii ja ampua paskaksi :))

    • Anonyymi

      Taitaa nää koira vihasta puhuvat olla yks ja sama henkilö eri nimimerkillä. Luultavasti isin pikku prinsessa joka ei ole saanut itse omaa koiraa ja nyt kateellisena haukkuu muita koiranomistaja.

    • Anonyymi

      Koiranvihaajat, ajatelkaapas sitä suurta hyöyä, mitä koirista voi saada,sekä myöskin suurta iloa.
      Poliisikoirat löytävät kadonneita mummoja ja pappoja tuolta metsistä hyvinkin nopeasti tehokkaan hajuaistnsa ansiosta.
      Tullikoirat nappaavat huumekuljetuksia,todella hienoa toimintaa hauveleilta,eikä tarvi palkaksi kuin herkkuluun tai jotain vastaavaa.
      Yksinäisten ilona koira on tosi hyvä kaveri.
      Kuinka joku voi väittää että koirat ovat p--------stä.
      Koirat ovat hyödyllisiä ja mukavia.

      • Anonyymi

        "Poliisikoirat löytävät kadonneita mummoja"

        Jos koira esim. kerrostalossa aiheuttaa naapureille harmeja niin millä lailla asiaa lieventää se että poliisikoira löytää mummoja?

    • Anonyymi

      Rakit teuraaksi Kiinaan ja riviin vaan. Niiden liha on hyvää.

    • Anonyymi

      Koiran omistajat, hoitakaa itse koiranne ja hyvin.

    • Anonyymi

      Saatteko jotakin mielihyvää tuosta että purkaatte vihanne koiriin. INHOAN tuollaisia ihmisiä. Joo minulla on koira ja meinannu joutua kärsiin tuollaisten koiravihaajien takia. Enkä voi sietää tuollaista miksi pitää kostaa viattomalle eläimelle.
      Jokaisen koiran omistajan on huolehdittava että oma koira ei pääse liian lähelle vieraita ihmisiä.

      JA JOS!! on noin vastenmielistä että tutullasi,kaverillasi, sukulaisella on koira kuka sua pakottaa meneen kylään jos inhoat noin paljon että aiheuttaa sulle noin syviä tuntemuksia. miettisit hei nyt vähän kuka tai mikä tässä on ongelma.

    • Anonyymi

      Koirat on ihania, ja usein ongelma tulee omistajan takia, jos ei siivoa lakkoja kadulta. Minullakin oli koira, en kuitenkaan sanonut, koirasta et hän, sillä olimme niin läheisiä ja "sinuttelimme", en unohda, niin kiva koirani oli.

      • Anonyymi

        Hei! joo kyllä omistajien pitäisi siivota kakat,mutta on myös sellaisia jos koiralla on löysää se on vaikea ottaa pois. :)

        itse siivoan julkisilla ja näkyvillä paikoilla mutta jos menemme johonkin mettään tai syrjäsempään en kerää.

        minäkin puhun pikkuselleni sillain että olen koirani mamma. vaikka kyseessä koira on pikkuinen minulle kuin oma lapsi.

        saanko kysyä koska menetit koirasi ja miksi?

    • Anonyymi

      tarkoitin kakkoja :))

    • Anonyymi

      Ennemmin koirankakkoja sietää kuin kaikenlaisten vihaajien nettiräksyttelyjä.

    • Anonyymi

      "Hei! joo kyllä omistajien pitäisi siivota kakat,mutta on myös sellaisia jos koiralla on löysää se on vaikea ottaa pois. "

      Joka koiran ottaa, se sitoutuu monenlaiseen, esimerkiksi huolehtimaan jätöksistä jätösten olomuotoon katsomatta.

      • Anonyymi

        Et voi olla tosissasi...? Se että olen koiran ottanut ei tarkoita ettenkö sitoutuisi moneenlaiseen? Olen täysin sitoutunut koiraani ja hoitanut hänen tarpeensa sekä myös ulkona. mutta suoranaista ripulia en ole ulkoa siivonnut kun se ei ole ollut edes niin yleisesti näkyvissä. vai oisko mun pitänyt tulla huuhtoon se kohta vesi sangolla :D tai pyyhkiin paperilla

        Sillehän en voi nyt yhtään mitään jos joku siitä mielensä pahoittaa, jos jossain heinikossa tai pusikon alla on hieman löysempää kakkaa.. Ulkona liikkuu myös muita eläimiä niin miksi kaikki kiinnittää huomion nimenomaan koiriin. Tää on vain elämää...

        älä nyt pahoita mieltäsi turhan takia

        "hoitanut hänen tarpeensa"

        po: sen tarpeet

        " vai oisko mun pitänyt tulla huuhtoon se kohta vesi sangolla :D tai pyyhkiin paperilla"

        Siinä suhteessa vallitsee valinnan vapaus. Pääasia että menetelmä toimii.

    • Anonyymi

      KOIRAN PASKAA JOKA PAIKASSA

      PASKAA PASKAA PASKAA

      • Anonyymi

        Kerää paskat talteen ja survo koiranomistajien postilaatikoihin. Palautetaan paskat omistajille.

    • Anonyymi

      Suuri osa koiranomistajista on valitettavasti TODELLA ITSEKÄSTÄ porukkaa! Ihmetyttää myös miksi Suomessa ei monestikaan koiria kouluteta, ja ne on juuri näitä "pikku vauvoja" ja omistajat on sitten "mameja" ??? Ihan käsittämättömän tyhmää. Nämä koiranomistajat sitten pilaa fiksujenkin koiranomistajien maineen. Ja niiden koirista tulee yleensä ongelmakoiria.

      • Anonyymi

        Koiranomistajat sata kertaa fiksumpia kuin vihreät kusipäät, jotka murskaavat söhkölaudoillaan ym. kulkineillaan vanhusten kalloja Helsingin keskustassa...ja äärikommunistinen matuttaja SInnemäki vain nauraa tälle saatanalliselle kaaokselle.

        "Koiranomistajat sata kertaa fiksumpia kuin vihreät kusipäät, jotka murskaavat söhkölaudoillaan..."

        Ahaa! Sitten kun päästään sähkölaudoista eroon niin koiranomistajat myös luopuvat koiristaan?

        Koiria on kyllä ollut kauan ennen sähkölautoja. Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koiranomistajat sata kertaa fiksumpia kuin vihreät kusipäät, jotka murskaavat söhkölaudoillaan ym. kulkineillaan vanhusten kalloja Helsingin keskustassa...ja äärikommunistinen matuttaja SInnemäki vain nauraa tälle saatanalliselle kaaokselle.

        Vihreillä eniten rakkeja, reetallakin kaksi isoa hurttaa. Pitävät myös isoja autoja millä kuskaavat rakkejaan metsään, näyttelyihin, kokoontumisiin... Jos haluavat lopettaa lihan syönnin niin miksi eivät aloita omista rakeistaan, nehän sitä lihaa eniten syö.

    • Anonyymi

      on teilläkin murheet ja huolet :D

    • Anonyymi

      Höpö höpö. Ei ne perseestä ole, vaan kennelistä. Sivistä itseäsi!

    • Anonyymi

      Sääliksi käy sinua. Pistä välit poikki koiran omistajiin.Mitä sitä kannattaa surra, kyllä saat uusia ystäviä. Nimittäin uskon, ettäHEIDÄN VELVOLLISUUTENSA ON PITÄÄ SINUA NS. ystävänään, vaikka eivät välittäisi sinusta tippaakaan..

    • Anonyymi

      Ois kiva omistaa koiria ja 224 eri rotusta

    • Anonyymi

      Huh, mikä ongelma!

    • Anonyymi

      Pitää eritellä ihmisen ajatukset, kun suuntaa toimintansa koiraan, viihtyy koiran kanssa.

      Koira on kokonaan riippuvainen omistajastaan. Ei koira voi tehdä mitään oman viettinssä mukaan. Koiran omistaja käyttää sitä omiin tarkoituksiin, rankaisee, paijaa, antaa makupalan, jos se toimii halutulla tavalla jne.

      Ihminen ystävänä ai tee niin. Siis, koira korvaa ihmiselle henkisessä vinoutumassa tyydytystä. Ei koiraa tarvita, jos riittää aviopuoliso tai ystävät antamaan täyteläisen elämän.

    • Anonyymi

      Tajusin kun luin tämän, että Mää en oo kosketuksissa omiin tunteisiini

      Tajysin kun luin tämän että koen aina hirveää ahdistasvaa epömukavuutta kun joudun koirien lähelle tai mulle tulee tunne että mun odotetsan hymyilevän ja oletetaan olevan/viihtyvän koiran lähellä, vaikka todellisuudessa, inhoittaa, ahdistaa, pelottaa, että kohta on poski, nenä, silmä, käsi, tai kurkku vähemmän ruumiinosia, kuin ennen koiran lähellä oloa

      Koirat on saatanan mustasukkaisia omistajistaan ja se on realistinen pelko että on pää irti jjos on pakotetty olemaan koiran lähettyvillä

      Ja ei halua tuottaa pahaa mieltä

      Koiraihmiset näyttää vielä huonommin kuin lapsiperheet tajuavan että heidän ilo on muille yleensö kova melu ja haitta ja lisöksi koiraihmiset välittää lähinnä koirasta ja toisiata koiraihmisistä.

      Lapsiperheetköän eibjaksa, ehdi välittää kuin lapsistaan, mutta osa heistä ymmärtää et heidön ilo on muille haitta jls liian lähellä eikä kasvatettu tai kasvatettu ajattelemsan että maailman napa js kaikki mikä suusta tulee on filmaattista ja söpöä

      • Anonyymi

        Lapsia ei sentään kuseteta ja paskateta joka puskan juurelle tai ovien eteen, eikä lapset hyökkäile ihmisten kimppuun. Ainakaan täällä ei kuulu lasten huudotkaan tai itku seinien läpi, mutta rakkien räkytys kuuluu asunnoista ja kadulta.

    • Anonyymi

      Koiran perseestä on mahtavin ja voimallisin kirosana mitä maailmassa voi olla-varsinkin lisättynä saatanan perkeleellä, siinä oksennetaan kaikki maailman vilutus T-viivalla ulos...

    • Anonyymi

      Ja ne Oksettavat lahkeeseen kiimaansa nylkyttävät hurtat...9 mm otsalohkoon parantaa nekin kummasti.

    • Anonyymi

      Tuo koirien nylkytys on kammottavaa. Käyvät nylkyttämässä kyvyttömiä.

    • Anonyymi

      Mikä yhdistää narkomaaneja, alkoholisteja, douppaajia, pervoja, rikollisia... no rakitpa tietysti. Muiden aseiden kuljettaminen mukana kielletty, mutta rakkia voi aina pitää ja monta yhtä aikaa, voi myös tehdä kiusaa naapureille, lenkkeilijöille ja kenelle tahansa vastaantulijoille ja laskea irti puremaan kun siltä tuntuu. Rakin omistajissa on eniten psykopaatteja ja sosiopaatteja ja sen kyllä huomaa.

    • Anonyymi

      Koirat on vittua

    • Anonyymi

      Koira = Putin

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe