PROTESTIPISSA

Onko kenenkään koira pissinyt tahallaan mieltä osoittaakseen sisälle?
Jos on niin, missä tilanteessa?
Miten toimit?
Loppuiko käytös vai kestikö pitkään?

Monestikaan väitetään ettei koira mukamas ole tarpeeksi "älykäs" pissimään tahallaan sisälle, mutta voisin lyödä vaikka vetoa että kyllä jotkun koirat näin tekee!

Eli meillä on vuoden ikäinen narttu, jonka kanssa on menny alusta asti hyvin.
Oppi täysin sisäsiistiksi 3 kk ikäisenä.
On ollut tottelevainen ja leikkimistä rakastava.
Koira saa päivässä 3 lenkkiä, aamulla tunti, iltapäivällä 30(ajan pyörällä vieressä),
Ja illalla reilu tunnin lenkki.

Kaikki alkoi 2 kk sitten.
Meille tuli kummityttö yökylään ja hänen matkasänkynsä piti valitettavasti laittaa koiran nukkumapaikalle kun ei ollut muualla tilaa(koira on nukkunut meidän makuuhuoneessa). No aamulla heräsin ja koira istui keskellä lattiaa ja tuijotti minua oudosti, yhtäkkiä alkoi pissimään. No ihmettelin asiaa, mutta en ajatellut sen enempää.
Yleensä jos lenkille lähtö viivästyy ja koiralla on hätä niin se kyllä raapii ovea.

No pian tapahtui toinen kerta.
Se ruoka mitä koira yleensä on tottunut saamaan oli lopussa ja minun piti antaa toista.no koira haisteli ruokaansa,kävi istumaan ja kävi pissimään. Tämä oli mielestäni jo selkeä protesti?

Näitä tilanteita on nykyään päivittäin ja alan olemaan jo poikki.
Kaikki matot on korjattu pois jne.
Koira pissii aina kun sitä pyydetään jotain tekemään tai kun sitä torutaan.
Esim koira on aina tykännyt tehdä erilaisia temppuja ja palkintona on nami.
Olen esim opettanut koiraa työntämään kuonolla pallon tiettyyn paikkaan ja muuta vaativaa.
Nykyään kun otan namit esiin ja pyydän koiraa vain istumaan niin jo heti alkaa lorottaa.

Olen väsynyt, me kaikki ollaan.
Koiran kanssa ei enää viitsi paljoa tehdä kun "kiitos" on tuollainen.
Jos heitän koiralle palloa ja pyydän sitä tuomaan senminulle niin pissiminen alkaa.
Ennen se ei varmaan parempaa tiennyt kun pallon hakeminen ja tuominen.
Joku koirassa on muuttunut.
Voiko murrosikä aiheuttaa jotain tälläistä?
Niin ja olen testannut 3 päivän ajan etten ole pyytänyt koiraa tekemään mitään tai edes torunut sitä, ja silloin ei pissiä ole tehnyt,
Tämä siis todistaa ettei mitään vikaa ole, esim tulehdusta.

Ajattelin ottaa yhteyttä johonkin koirankouluttajaan, mutta mistä löytäisin hyvän?
9931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jep! Et tarvi koirankouluttajia kun hoidat homman itse. Eli taikasana on aluksi se perushuomioimattomuus. Annat koiran olla, ei niinkuin ellunkana vaan koirasi elämää turvaten. Siis estät ja kiellät vain päättömyydet, kuten autojen alle menot ja myrkkymakkaroiden syönnit. Opetat peruskäskyt kuten, seis, odota, ei_mennä, mene_vain, vasen ja oikea, sekä tänne ja tule niin hyvin että ne ovat haukulla selkäytimessä.

Kiinnitä huomiota erityisen paljon äänenkäyttöösi. Kun opetat jotain uutta asiaa, niin teet sen innostavalla äänellä ja palkkaat hyvin kun onnistuu. Kehut koiraa kun se tekee jotain mikä menee hyvin lyhyellä lakonisella kiitos-sanalla, esim. kulkee lenkillä vetämättä tai kulkee oikeata puolta oikea-käskyn alla.

Ethän vain sinä, tai joku muu perheestä ole yrittänyt opettaa sitä jollain krouvilla tavalla? Eihän siinä ole pelkopissistä kyse eikä mistään protestista?

En pystynyt päättelemään viestistäsi minkä ikäinen koirasi nyt on, mutta jos on yli vuoden ikäinen, niin lisää ihmeessä tunti lisää lenkkeilyä ja pidä huoli että vähintään 10km täyttyy päivän aikana. Seuraa koiran kiinnostuksen kohteita silmä kovana ja yllytä tutkimaan niitä tarkemmin. Tästä pl. kiinnostuksen kohteena mahdollisesti olevat ihmiset, fillaristit, mopot, harrikat, autot, skeittarit ja hiphopparit sun muut epämääräisesti kulkevat öttiäiset jotka saattavat aiheuttaa ei-toivottua kiinnostusta. Nämä kun saattavat aiheutta ongelmia sekä nyt että tulevaisuudessa joten ne kitke heti pois.

Äänestä

Kumpi narttu vai uros ? Murkkuikä voi aiheuttaa, nartuilla juoksujen alkamiset, uroksilla tulee merkkailua. Ja kai tajuat, että esim. lapsi tulee hoitoon ja vie koiran oman paikan = koira ei tajua sellaista ja voi vähän aiheuttaa ongelmia. Samoin virtsatieinfektiot voivat aiheuttaa pissailua.

Äänestä

Miksi ihmeessä te kyselette koiran ikää ja sukupuolta, kun ne selvästi aloituksessa on kerrotu?

Äänestä
  • Niinpäs onkin, hitto kun silmät harittaa... Olisko tuolla aloitustarinan pituudella ollut jotain tekemistä asian hahmottamisen kanssa?

    Äänestä

Samaa mieltä, että protestipissa on totta! Meillä se vain tapahtui 'salaa', eli ei koskaan tarkoituksella minun nähteni. Joka kerta samaan paikkaan, yleensä yöaikaan. Meillä kyse oli ilmeisesti lenkkeilyn määrästä: kertoja oli tarpeeksi (5/pvä), mutta pituutta ei. Kasvatettuani päivittäistä lenkkeilyn pituutta, pissiminen loppui (meinas täälläkin mennä hermot, kun joka aamu alkoi lattian luuttuamisella, mut otin sen kylmän viileesti enkä sanonu koiralle mitään). Osaksi kyseessä on voinut olla myös herkkujen saaminen; vähensin niitä melko paljon, sillä koirallani oli hieman ylipainoa.

Meillä ei kyse ollut ainakaan murkkuiästä, mutta voihan sekin/ensimmäiset juoksut muuttaa luonnetta. Teillä kyllä oli noita tapahtumiakin, mitkä tosiaan ovat voineet pissimisen laukaista.. Entäs jos jonkin aikaa koulutat ja teetät temppuja vain ulkona? Siellähän pissaaminen ei haittaa. Sitten esim. kuukauden kuluttua kokeilet jotain helppoa sisällä -> jos pissii, siirry taas ulos. Liikuntaa teillä on mielestäni tarpeeksi.

Äänestä
  • Mistä päättelet, että liikuntaa on tarpeeksi ? Ajastako ? Me kävellään koiran kanssa puolessa tunnissa kolme kilometriä, aamulla käydään lenkillä n. 15-20 minuuttia = 1,5 - 2 km, eli kun en käy tunnin lenkkiä koira saa liikuntaa liian vähän ? Matka siis ratkaisee ei aika.

    Äänestä

  • pituus ei aika kirjoitti:

    Mistä päättelet, että liikuntaa on tarpeeksi ? Ajastako ? Me kävellään koiran kanssa puolessa tunnissa kolme kilometriä, aamulla käydään lenkillä n. 15-20 minuuttia = 1,5 - 2 km, eli kun en käy tunnin lenkkiä koira saa liikuntaa liian vähän ? Matka siis ratkaisee ei aika.

    Koirasi nauttisi varmasti enemmän vähempivauhtisesta liikkumisesta vaikka aika pidenisikin. Koiran kanssa ei pitäisi olla suorittamassa mitään ennätyksiä juoksuajoissa vaan nauttia sen kanssa yhdessäolosta muualla kuin torpassa kököttäen.

    Itsekin saisit enemmän raitista ilmaa kun viihtyisit turren kanssa pihalla enemmän.

    Äänestä

  • pituus ei aika kirjoitti:

    Mistä päättelet, että liikuntaa on tarpeeksi ? Ajastako ? Me kävellään koiran kanssa puolessa tunnissa kolme kilometriä, aamulla käydään lenkillä n. 15-20 minuuttia = 1,5 - 2 km, eli kun en käy tunnin lenkkiä koira saa liikuntaa liian vähän ? Matka siis ratkaisee ei aika.

    Huoh. Niin harmittaa, kun miinuspeukut on poistettu.

    Minun mielestäni 2,5 tuntia liikuntaa vaikuttaa sopivalta määrältä. Voisin olettaa, että yhteispituudeksi tulee 10-15km/päivä vaihdista riippuen, vähintään tuo 10km kuitenkin, kun mukana on puolen tunnin pyöräilykin. Tämän lisäksi aloittaja mainitsee tekevänsä muutakin aktivointia kuten temppujen opettamista ja leikkimistä. Ongelmat tuskin siis johtuvat liikunnan/tekemisen puutteesta. Toki voi kokeilla, onko vaikutusta, jos iltapäivän lenkkiä vielä pidentäisi.

    P.S. Tunnissa pääsee kyllä joka tapauksessa pidemmän matkan kuin tuo sinun 1,5-2km, joten ainakin aloittajan koiralla lenkitys on paremmin kunnossa.

    Äänestä

Koiralla ilmenee ongelmakäytöstä. Mitä pitää tehdä?

No ensin tietenkin viedään koira eläinlääkärille tarkastukseen, jotta selvittää, johtuuko käytöksen muutos jostakin sairaudesta.

Jos fyysistä vikaa ei löydy, hakeudutaan luotettavan, tunnetun ja koulutetun koirakouluttajan puheille. Sitä kautta tilannetta selvitetään kokonaisvaltaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On totta kirjoitti:

Onko kenenkään koira pissinyt tahallaan mieltä osoittaakseen sisälle?
Jos on niin, missä tilanteessa?
Miten toimit?
Loppuiko käytös vai kestikö pitkään?

Monestikaan väitetään ettei koira mukamas ole tarpeeksi "älykäs" pissimään tahallaan sisälle, mutta voisin lyödä vaikka vetoa että kyllä jotkun koirat näin tekee!

Eli meillä on vuoden ikäinen narttu, jonka kanssa on menny alusta asti hyvin.
Oppi täysin sisäsiistiksi 3 kk ikäisenä.
On ollut tottelevainen ja leikkimistä rakastava.
Koira saa päivässä 3 lenkkiä, aamulla tunti, iltapäivällä 30(ajan pyörällä vieressä),
Ja illalla reilu tunnin lenkki.

Kaikki alkoi 2 kk sitten.
Meille tuli kummityttö yökylään ja hänen matkasänkynsä piti valitettavasti laittaa koiran nukkumapaikalle kun ei ollut muualla tilaa(koira on nukkunut meidän makuuhuoneessa). No aamulla heräsin ja koira istui keskellä lattiaa ja tuijotti minua oudosti, yhtäkkiä alkoi pissimään. No ihmettelin asiaa, mutta en ajatellut sen enempää.
Yleensä jos lenkille lähtö viivästyy ja koiralla on hätä niin se kyllä raapii ovea.

No pian tapahtui toinen kerta.
Se ruoka mitä koira yleensä on tottunut saamaan oli lopussa ja minun piti antaa toista.no koira haisteli ruokaansa,kävi istumaan ja kävi pissimään. Tämä oli mielestäni jo selkeä protesti?

Näitä tilanteita on nykyään päivittäin ja alan olemaan jo poikki.
Kaikki matot on korjattu pois jne.
Koira pissii aina kun sitä pyydetään jotain tekemään tai kun sitä torutaan.
Esim koira on aina tykännyt tehdä erilaisia temppuja ja palkintona on nami.
Olen esim opettanut koiraa työntämään kuonolla pallon tiettyyn paikkaan ja muuta vaativaa.
Nykyään kun otan namit esiin ja pyydän koiraa vain istumaan niin jo heti alkaa lorottaa.

Olen väsynyt, me kaikki ollaan.
Koiran kanssa ei enää viitsi paljoa tehdä kun "kiitos" on tuollainen.
Jos heitän koiralle palloa ja pyydän sitä tuomaan senminulle niin pissiminen alkaa.
Ennen se ei varmaan parempaa tiennyt kun pallon hakeminen ja tuominen.
Joku koirassa on muuttunut.
Voiko murrosikä aiheuttaa jotain tälläistä?
Niin ja olen testannut 3 päivän ajan etten ole pyytänyt koiraa tekemään mitään tai edes torunut sitä, ja silloin ei pissiä ole tehnyt,
Tämä siis todistaa ettei mitään vikaa ole, esim tulehdusta.

Ajattelin ottaa yhteyttä johonkin koirankouluttajaan, mutta mistä löytäisin hyvän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu