Hei,
Olen menossa käymään San Franciscossa kolmeksi yöksi ja mietin mistä hotelli kannattaisi ottaa? Mitä nähtävyyksiä/tekemistä suosittelette? En ole koskaan aiemmin käynyt, joten ensikertalisia ollaan.
Hotelli? mistä päin kannattaa?
11
1430
Vastaukset
- oakland
Milloin aiot menna?
- Mä kans pian
Keskustasta, Union Squaren lähistöltä. Siitä pääsee kätevästi joka puolelle. Autoa keskustassa ei tarvitse.
Nähtävyyksistä tietty Golden Gate, China Town, Pier 39, Alcatraz (siellä en tosin ole käynyt)... ajele vanhalla tramilla... - Viime vuonna käynyt
Katso sääennusteet tarkkaan. Viime vuonna näihin aikoihin Fran oli jäätävän kylmä. Ota mukaan vähintään pieneksi pakkautuva untuvatakki. Lämmin jakso on kuulemma yleensä vasta myöhään syksyllä.
Jos on vuokra-auto alla, niin kaupungista ei tarvitse ajaa kuin muutamia maileja koiliseen, niin ilmasto muuttuu täysin! Hyytävä merituuli muuttuu paahteiseksi helteeksi.
Tram oli pettymys. Muuten tuo yllä oleva lista keskeisistä nähtävyyksistä on ok. Union Squaren kulmalla, maan alla on turisti-info ja aukion ympärillä on lukuisia kiinostavia liikkeitä.
Hyvän ravintolan löytäminen ei ollut yhtä helppoa kuin parissa muussa käymissäni USA:n kaupungeissa. Pier 39 vaikutti ensin niin turistirysältä, ettemme suunnanneet sinne illalla. Jälkikäteen sekä Pier 39, että ennen kaikkea siinä vieressä olevat paikat, voisivat olla ihan järkeviä ruokapaikkoja.
Kaupunki eroaa kaikista muista tuntemistani suurkaupungeista siinä, että ainakin keskusta kuolee täysin ilta yhdeksän jälkeen. Siihen aikaan kun Keski-Euroopassa mennään normaalisti syömään, on Fran jo pääosin nukkumassa. - CALIFORNIAHEREICOME
Kiitos paljon vastauksista!
Olen menossa syyskuun puolivälissä! :)
Laittakaa vaan lisää vinkkejä nähtävyyksistä/tekemisestä/ravintoloista. - SF...........
Tulimme juuri San Franciscosta. Ennenkin on siellä käyty, mutta aina tuo ilmanala jaksaa hämmästyttää. Siellä nimittäin ei ole mitenkään lämmin. Lämpötila on periaatteessa 20 C ympäri vuoden. Aamuisin on usein kolea sumu, päiväksi lämpenee jopa 22:een (auringossa on lämmin), mutta kun ilta pimenee jo ysin aikaan, tulee viileä ja tuulee kovasti. Kapreilla kyllä pärjäsi, mutta pitkähihainen kannattaa pitää mukana. Kaupungilla näkeekin sitten kaikenlaista asustetta uggeista ja karvaliivistä kevyeen kesävaatetukseen (nuorilla oli sielläkin mikroshortsit...). Kevytuntuvatakki ei ole liioittelua, mutta villatakillakin pärjää. Mutta tosiaan, heti kun lahdelta lähtee sisämaahan päin, kuumuus iskee vastaan niin ettei lämpötilaeroa uskoisikaan.
Kolmessa päivässä ehtii aika hyvin katsoa kaupungin. Pier 39 ja Fisherman's Wharf vaikuttavat todellakin turistirysiltä t-paita-matkamuistokauppoineen, mutta ovat loppujen lopuksi aika kivoja käydä kuitenkin. Tyrkyttämään ei tulla ja ravintoiloissa on mistä valita.
Jos shoppailusta tykkää, niin parhaat paikat ovat Union Squaren lähistöllä. Sieltä löytyvät tavaratalot Macy's ja Saks jne., Victoria's Secret ja kelvollinen kenkä/laukkukauppa DSW (olikohan se noin, joka tapauksessa outlet-tyyppinen ketjuliike, josta itse tein pari löytöä). Forumin tyyppinen kauppakeskus Westlake löytyy Marketin ja Powellin kulmasta, siellä on myös tavaratalot Bloomingdales ja Nordstrom sekä Abercrombie&Fitch. Vieressä Nordstrom Rack, jossa myydään tavaratalon poistoeriä.
SF:ssä on suuret korkeuserot, joten lyhytkin matka voi olla aika rankka taivaltaa. Hyvät kengät kannattaa olla! Me kyllä kävelimme urheasti Union Squarelta Pier 39:lle asti. Muuten eivät etäisyydet ole ihan mahdottomia ja jalkakäytävät ovat ihan kunnossa. Kaupungissa on kiva kävellä ja ihailla kauniita taloja ja maisemia kukkuloilla.
Tenderloinin kaupunginosaa meitä kehotettiin ilta-aikaan välttämään. Kokemuksesta voin sanoa, ettei sen liepeillä ollut päivälläkään kovin mukavaa; kun pienelle sivukadulle eksyttiin, vastaan tuli vain täysin kamoissa olevia ihmisiä.
Mitäs muuta... rannassa on myös Ripley's believe or not ja Madame Tussaudin vahakabinetti sekä jokin uusi vankityrmäseikkailupaikka, jos sellaiset kiinnostaa. Sen vieressä Rain Forest Cafe, jossa annokset ovat suuria ja suht edullisiakin (ruokaa saa nimestä huolimatta). Me kävimme Bubba Gump-ravintolassa Pier 39:llä. Se on Forrest Gump-teemainen ravintolaketju. Iso rafla, joka kiireestä ja hälinästä huolimatta on onnistunut tarjoamaan varsin hyvää ruokaa aina kun on eri paikoissa käyty. Ei ihan halpa, mutta pieni elämys kuitenkin.
Jos ylimääräistä aikaa on, voi toki mennä Napan viinialueelle.
Outlet-kauppakeskukset ovat myös kaupungin ulkopuolella (n. tunnin matkan päässä esim. Premium Outlets Livermore, siellä kävimme), mutta ainakaan nyt alennusmyyntien aikaan ei outletistä mitään ihan huippulöytöjä tehnyt, kun kaupungillakin oli ihan hyvät alet...- red wood
Ihmettelen aina miten tarkasti on jaksettu koluta kaupat ja outletit. Onko kukaan nahnyt punapuita vai eiko kiinnosta?
- Viime vuonna käynyt
red wood kirjoitti:
Ihmettelen aina miten tarkasti on jaksettu koluta kaupat ja outletit. Onko kukaan nahnyt punapuita vai eiko kiinnosta?
Punapuita on toki lähellä San Franciscoa, mutta sanoisin että niitä kannattaa lähteä katselemaan joko Yellowstonen tai Sequoia kansallispuistoihin. Eli eivät kuulu ihan San Franciscon kohteisiin vaikka toki kannattaa yhdistää samalle matkalle.
http://www.nps.gov/yell/index.htm
http://www.nps.gov/seki/index.htm
Itse valitsimme paikallisen tutun suosituksesta jälkimmäisen puiston ja sen keskellä olevan hotellin. Varasimme kansallispuistoon vain yhden yön, mikä oli liian vähän. Siellä olsii hyvin mennyt kaksi, jopa kolme yötä. Toivottavasti voimme joskus palata.
http://www.visitsequoia.com/lodging.aspx
Puiston punapuut eivät ole aivan suurimmasta päästä, sen sijaa sequoiat ovat sitä. Aivan upea kohde. Jos haluaa, voi samalla ajaa myös viereisen puiston läpi.
- SF..................
Se, että käyttää shoppailuun pari päivää on luonnollisesti pois muusta. Riippuu tietysti kohteesta, kuinka paljon kaupoille kannattaa uhrata, mutta tuolla isossa maassa on valikoima kerta kaikkiaan niin paljon suurempi, että ostoksille piti päästä! Pienikokoisena tykkään kun on saatavilla vaatteista petite-mallistoja ja kenkiäkin löytyy pienelle jalalle ihan valinnanvaikeudeksi asti. Aviomies taas inhoaa shoppailua, joten tipautettuaan outletin pihalle häipyi kiinnostavampiin kohteisiin!
Jos kohteessa viipyy vain vähän aikaa, asettaisin nähtävyyksien tutkimisen shoppailun edelle.
Punapuut kyllä ehdittiin nähdä nekin, sekä Big Surissa, että Yosemiten Mariposa Grovessa.
Henk.koht. en esim. jaksaisi istua tuntikaupalla kahvilassa katsomassa ohikulkijoita, mikä sekin on kuulemma mukavaa ajanvietettä. Makuasia.- Viime vuonna käynyt
Sitä paitsi San Franciscossa ei oikein ole noita kahviloita. Ravintoloita on, mutta nekin menevät kiinni kovin aikaisin Euroopan suurkaupunkeihin tai vaikka New Yorkiin verrattuna.
- Hyi Saaatana
On se kyllä matalaohtasten touhua, että ensin lennetään toistakymmentä tuntka Yhdysvaltoihin ja sitten mennään SHOPPAILEMAAN!
Hävetkää! Samaa kaukoidän roinaa joka paikassa! Isse olin USAssa vasta kolme viikkoa ja ainoat mitä ostin oli hammasharja ja pari puhtaita kalsareita. Toki viinoa ja kaljaa tuli aikalailla ostettua, mutta nehän onkin elintarvikkeita.- Viime vuonna käynyt
Ei nyt ihan noinkaan. Kun tietää tarkalleen, mitä hakee, niin USA:sta voi yhä ostaa tuotteita Made In USA! Itse löysin tuolta mm. kesähatun, joka oli tehty L.A:ssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798