Olen aloitteleva metsästäjä, kiinnostuksen kohteena linnustus, niin kanalinnut kuin sorsatikin. Aion hankkia jossain vaiheessa, kun aikaa ja rahkeita riittää metsästyskoiran tehostamaan metsästystä, sekä muutenkin lenkkikaveriksi. Muutaman sopivan rodun olen löytänyt: saksanseisoja, irlanninsetteri tai käyttölinjainen kultainennoutaja, onko kenelläkään kokemuksia näistä roduista ja niiden kouluttamisesta? Kyseessä olisi itselle ensimmäinen koira joten helppo luonne olisi plussaa... Mikä koirarotu siis kannaittaisi noista hankkia, muita hyviä saa myös ehdottaa.
-kiitos
-kiitos
Vastaukset 2
Vanhimmat
Noutajasta ei niin apua kanalinnuille, mutta seisojista hyvinkin ja noutokin toimii. Opetusasioissa suosittelen kääntymään ko koirien kanssa harrastavien puoleen ihan naamatusten.
Olen tavannut muutaman karhukoira ja laika nartun jotka ovat haukkuneet teeret ja hakeneet sorsat, sivussa vielä supikoiratkin ja minkit hoidelleet.