Aloitan kirjoituksen sanomalla, että tiedän tämän olevan vain vaihe. Minulla on siis 9kk vanha tyttö. Hän on nykyään alkanut takertumaan minuun hyvin vahvasti. Päivisin olen hänen kanssaan kotona. Lapsi tarvitsee täyden huomioni koko päivän. Hänen kanssaan on leikittävä ja juteltava, muuten alka huuto. Kun koitan tehdä ruokaa tai muita kokotitöitä, hän roikkuu kiinni jalassani. Jos en ota heti tyttöä syliin (kuivaan vaikka kädet ensin) alkaa järkyttävä huuto, lyöminen, nipistely ja pureminen. Toinen vaihtoehto on, että jos en heti häntä huomaa, alkaa hän mahdollisimman kovaäänisesti (jotta varmasti huomaan) kiipeillä sohvalla, paukuttaa televisiota..
Ennen tyttö viihtyi hienosti omien lelujen kanssa, välillä käyden tutkimusmatkoilla.
Ulkoilemme päivittäin paljon, senkin takia, että olen takertuvan lapsen kanssa mielummin ulkona hiekkalaatikolla, jossa on toinenkin äiti. En siis todellakaan hauku lastani. Tahtoisikin kysyä, onko jotain keinoja rohkaista lastani? Olen kokeillut myös, että nostan syliin ja lasken heti itkun loputtua lattialla leikkimään. Ei toimi, huuto muuttuu kahta kauheammaksi..
Todella tiedän tämän olevan vain vaihe.
Ennen tyttö viihtyi hienosti omien lelujen kanssa, välillä käyden tutkimusmatkoilla.
Ulkoilemme päivittäin paljon, senkin takia, että olen takertuvan lapsen kanssa mielummin ulkona hiekkalaatikolla, jossa on toinenkin äiti. En siis todellakaan hauku lastani. Tahtoisikin kysyä, onko jotain keinoja rohkaista lastani? Olen kokeillut myös, että nostan syliin ja lasken heti itkun loputtua lattialla leikkimään. Ei toimi, huuto muuttuu kahta kauheammaksi..
Todella tiedän tämän olevan vain vaihe.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksi sana: eroahdistus. Ei sille voi mitään tehdä, on aivan luonnollista ja tyypillistä tuon ikäiselle. Menee itsestään ohi, anna vain lapselle läheisyyttä nyt, kun hän sitä erityisesti tarvitsee.
On se oikeasti hirveetä,
kun on äitinä hirviö,
jonka mielestä rakkaus
on epänormaalia.
Jospa heität sen
vauvan vaikka kellarihäkkiin,
niin että siitä tulee
kunnon lapsi?
Voi kuule.. Kysyin täydestä rakkaudesta lastani kohtaan, onko minun mahdollista helpottaa lapseni oloa ja rohkaista häntä. Neuvoa saa ja pitää kysyä, jos tuntee itsensä epävarmaksi. Pelkäsin myös tehneeni jotain väärin aikaisemmassa vaiheessa kun lapsi nyt näin kovin minuun takertuu. On hyvin kohtuutonta tulla haukkumaan minut hirviöksi. En ymmärrä mikä sinua vaivaa..
Ensimmäinen vastaaja tässä vielä lisää, että lapsesi on tosi pieni, vauva vielä. Olisi epänormaalia, jos hän olisi kovin itsenäinen. Eroahdistuskaudet ovat lapsen normaalia kehitystä ja niistä pääsee parhaiten ohi antamalla lapselle hänen tarvitsemaansa läheisyyttä ja antamalla lapsen kasvaa ja rohkaistua omaan tahtiin. :)
älä välitä, tuo on joku sekopää joka täällä huutelee kaikille :)