Retki suolistoon

Hoksasinpa juuri, että biologiaanhan kuuluu myös ihmisen biologia. Siksi istuutukaa mukavasti ja nauttikaa matkasta.

Retkemme alkaa suusta. Kieli kuljettaa meidät hampaille, jotka jauhavat meidät epämääräiseksi muusiksi, johon sekoittuu sylkeä. Sylki tekee meistä helpommin nieltäviä ja sen sisältämä amylaasi-entsyymi aloittaa hiilihydraattien pilkkomisen. Pitkään emme suussa viivy, kunnes tapahtuu nielaisu.

Kurkunkansi läpsähtää kiinni ja estää meitä joutumasta "väärään kurkkuun" , siis henkitorveen. Olemme ruokatorvessa. Sen seinämien sileä lihaskudos supistelee hitaasti, mutta määrätietoisesti, vieden meitä mahaa kohti.

Mahanportti aukeaa, ja olemme aivan uudenlaisessa maailmassa. Täällä amylaasi ei enää pysty toimimaan, koska mahanesteen sisältämän suolahapon takia on niin hapanta. Pepsiini-entsyymi puolestaan alkaa hajottaa proteiineja. Mahan sileä lihaskudos sekoittaa massaa, jossa olemme.

Sitten aukeaa tie ohutsuoleen. Huh, pääsimmehän me siitä happamasta läävästä. Sappineste alkaa hajottaa rasvoja, ohutsuolen ja haiman entsyymit myös muita ravintoaineita. Vanha tuttavamme amylaasikin astuu kuvioihin, tosin nyt se on haiman erittämää.

Ravintoaineet imeytyvät metrien pituisen ohutsuolen nukkalisäkkeisiin ja jatkamme matkaa paksusuoleen. Olemme osa vetistä massaa, mutta paksusuoli imee suurimman osan nesteestä pois. Varastoidumme ulosteena.

Ja hupsistakeikkaa, päädymme peräsuoleen, joka pusertaa meidät ulos - siis sen mitä meistä on jäljellä. Retki oli ikimuistoinen.

Tässä on biologin versio suolistotarinasta. Haluaisin kommentteja sekä mahdollisesti kysymyksiä ja keskustelua ruuansulatuskanavan toiminnasta.