Vanha virsi

Hyvät ihmiset käyttäkää vilkkua kun poistutte liikenneympyrästä! Porvoon pieniin liikenneympyriin pääsee paremmin sisään kun tietäisi että seuraava auto onkin poistumassa ympyrästä.
9171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nehän singahtelee ulos ympyrästä vailla mitään logiikkaa. Käy joskus seuraamassa K-Raudan nurkalla olevan ympyrän liikennettä. Siellä ajellaan korvakuulolla.

Äänestä
  • Kun oppisivat muuallakin käyttämään vilkkua esim. kaistanvaihdossa ja kääntymisessä risteyksessä. Ja vilkku ajoissa päälle

    Äänestä

Suuntavilkun käyttö on tarkoitettu merkinantoon muulle liikenteelle sellaisissa tilanteissa missä on useampia kuin yksi mahdollinen suunta ajamiseen.
Näin juurikin ei-etuajo-oikeutetusta suunnasta tulevaa helpottaisi ajoissa annettu suuntamerkki siltä etuajo-oikeutetulta.
Jos muuta liikennnettä tai vaihtoehtoisia ajomahdollisuuksia ei ole, vilkuttelu on turhaa mutta ei haittaakaan.

Tavaksi tullut vilkutus ilman ajtusta sen tarpeestakin onkin parempi kuin olla käyttämättä vilkkua tai käyttää sitä myöhään.
Vilkuttavan auton eteen ajamisessa on myös aina riski että vikuttava auto ei käännykään merkinanntonsa suuntaan.
Tällöin eteen ajanut on heikoilla kolaritilanteessa, voi olla vaikeaa todistaa tulleensa harhautetuksi vilkulla.

Defensitiivinen ajotapaa noudattava olettaa muiden tekevän virheitä ja edellyttää varautumista myös sellaisiin.

Äänestä

Nämä porvoolaiset voisivat mennä harjoittelemaan esim. Espon Olariin ja lähiympäristöön. Siellä on ympyröitä vaikka muillekin jakaa.
Ja nuo espoolaiset osaavat ajaa niissä ympyröissä. Ihme ja kumma.
Miksi se on niin vaivaloista porvoolaisille?

No en oikeastaan yhtään ihmettele? Eiväthän porvoolaiset edes Porvoon kaupunkialueella käytä vilkkua kääntyessään oikealle tai vasemmalle.
Tosi surkeata porukkaa!

P.S. Porvoolaiset eivät pärjää Hesan liikenteessä. Siksi ne eivät edes uskalla
ajaa sinne omalla autollaan.
Pysyvät tässä tuppukylässä ja sen palvelusten äärellä.

Äänestä

Vapaavuorihan ihan konkreettisesti haluaa Porvoolaiset Itäkeskukseen ja Jumboon. Siksi kielsi kaupan rakentamisen Kuninkaanporttiin. Autollahan sinne on pakko ajaa joten sen verran ajotaitoa on oltava.

Äänestä
  • Olipas hyvä ettei Vapaavuoresta tullut pääministeriä, olis varmaan liittänyt Porvoon osaksi Helsinkiä.

    Äänestä

  • Porvoon syöjä kirjoitti:

    Olipas hyvä ettei Vapaavuoresta tullut pääministeriä, olis varmaan liittänyt Porvoon osaksi Helsinkiä.

    Sehän olisi ollut hyvä ratkaisu, olisi loppunut RKPn valta täältä.

    Äänestä

  • Kielirasistit pois kirjoitti:

    Sehän olisi ollut hyvä ratkaisu, olisi loppunut RKPn valta täältä.

    RKP:n valta loppuu sillä hetkellä kun suomalaiset lopettavat keskenään kinaamisen. Turha siitä RKP:tä syyttää, sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • itse aiheutettu kirjoitti:

    RKP:n valta loppuu sillä hetkellä kun suomalaiset lopettavat keskenään kinaamisen. Turha siitä RKP:tä syyttää, sitä saa mitä tilaa.

    Mitähän nyt seuraa kun toisen pääpuolueen puheenjohtaja elää menneisyydessä ja toisella ei jalat ota maahan ollenkaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei arvailua kirjoitti:

Hyvät ihmiset käyttäkää vilkkua kun poistutte liikenneympyrästä! Porvoon pieniin liikenneympyriin pääsee paremmin sisään kun tietäisi että seuraava auto onkin poistumassa ympyrästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu