Helsingin EBS

Hei,
Onko joku teistä opiskelemassa Helsingin EBS:ssä? Millaista opiskelu on? Painottuuko opiskelut viikonloppuihin vai onko luentoja viikollakin? Kuinka usein?
3305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Opintojen lähiopetuspäivät painottuvat to-la päiville, joita järjestetään kahden viikon välein, pisimmillän ollut kuukauden tauko. Käsittääkseni niin pitkästä tauosta tuli jonkin verran sanomista, joten tavallisesti opetusta 2-3 viikon välein. Muu aika siis itsenäistä opiskelua. Suurin osa porukasta on samaan aikaan vähintään osa-aikasesti töissä, jotkut jopa kokoaikaisesti.
Joka jaksossa ollut myös ryhmätöitä, joihin pitää varata aikaa.

Itse olen ollut ihan tyytyväinen valintaani koulun suhteen, jos ajattelee kokonaisuutta ja tutkintoa. (maisterin voi tehdä missä vaan.) tosin joukkoon mahtuu useampikin "turha" kurssi, joista ei ole jäänyt käteen oikeastaan yhtään mitään. Mutta niin varmasti monessa muussakin koulussa:-P Koululla myös hyvät vaihtomahdollisuudet.

Äänestä

Miten mahdolliset kurssikorvaavuudet onnistuvat? Voiko esim. Aallon avoimessa suoritettuja kursseja (perus- tai aineopintokurssit) käyttää tutkinnossa?

Äänestä

Kannattaa varmaan kysellä koulusta suoraan, kurssit täytyy olla ainakin käytynä englanniksi. Valinnaisia kursseja (12ECTS) pystyy suorittamaan ainakin muissakin yliopistoissa, tosin kurssin sisältö pitää olla samantyyppinen.

Meillä ainakin muutamia, jotka saaneet mm. hyväksiluetuksi kaikki Business englannin kurssit, koska käytynä englanninkielinen lukio tai vastaava. Luulisi että joitakin kursseja ainakin saisi hyväksiluettua. Ei ainakaan käydyt kurssit hukkaan mene!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kkkak kirjoitti:

Hei,
Onko joku teistä opiskelemassa Helsingin EBS:ssä? Millaista opiskelu on? Painottuuko opiskelut viikonloppuihin vai onko luentoja viikollakin? Kuinka usein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu