alanyan kitisijöille

jannis
14.6.2014 00:29
0
Olen seurannut tätä palstaa jo kauan aikaa. Kuukausikaupalla, oikeastaan jo vuosia. Tietenkin siksi, että suomi.24 on aloitussivuni. Olen pannut merkille, että lähes aina täällä voivotellaan turkin matkakohteista. Talviaikaan ehkä enemmän kanariansaarista. Milloin on valitusta siitä, että hotellihuoneeseen ei saa viedä sämpylöitä, tyttöjä ahdistellaan tai jotakuta henkilöä on huijattu mattokaupoissa. Ainaista valitusta. Miksi te rakkaat ihmiset ette voisi vaihtaa lomakohdettanne. Olen itse käynyt ihan vieressä 27 vuotta Rodoksella, ja aina kantanut huoneeseeni ruokaa jääkaappiin niin paljon kun olen halunnut. Tarvittaessa jääkaappi on vaihdettu isompaan niin halutessani. Kohtelu on aina ollut ensiluokkaista edes sitä vaatimatta. Vaikka koetan miettiä ja löytää mielestäni negatiivisia asioita, en osaa niitä löytää Rodokselta. Olen myös muutamien paikallisten ihmisten kanssa tullut perhetutuiksi ja he ottavat minut mielellään syömään yhteisille aterioille. Tapaan myös kesäisin siellä n. 30 suomalaista ihmistä heinäkuussa. Samaan aikaan ja melken samassa paikassa. Tietenkin kolhujakin matkalla sattuu, mutta ne on hoidettu suomea puhuvalla lääkärillä asiallisesti. Eikö jotain kerro se, että nämä 30 ihmistä tulevat joka vuosi samaan paikkaan, tapaamaan toisiaan, nauttimaan vieraanvaraisuudesta ja ihanasta ilmapiiristä vuosi vuoden jälkeen. Rodokselle. Enkä puhu vain meidän puolesta, vaan kymmenientuhansien muidenkin suomalaisen mielipiteestä. Ymmärrän kyllä ihmisiä, jotka ovat saaneet lomakohteessaan alaarvoista palvelua ja haluavat purkaa tuntonsa täällä. Minä en ole yksi heistä. Minä menen Rodokselle

5

510

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • helle2

      Aivan, kuin mun suulla olisit kertonut tuota. Ole käynyt Rodoksella noin 30 kertaa. Yleensä lomailen siellä toukokuussa nyt (11.05-26.05) ja toisen kerran syksyllä (24.10-31.10). Kreikkalaiset ovat paljon ystävällisempiä, kuin turkkilaiset. Ei tarvitse olla koko ajan varuillaan, että mitä tapahtuu, missä asiassa petetään, onko lasku oikein, onko hinnat kohdillaan. Samaa sanon siinäkin, että tuttuja suomalaisia siellä on, ainakin toukokuulla, joka vuosi. Paljon oli meitä vaasalaisiakin, vaikka ei ollut suoraa lentoa, vaan jouduimme matkustamaan Helsingin kautta ja osa jopa yöpymään siellä. Kyllä Rodos on aivan huippukohde suomalaisen lomailla, jos turvallisuutta haluaa.

    • Ja vielä eu-maaks...

      Turkki on IHAN PASKA PAIKKA!!111111!!!1 Varkaita ja juonittelijoita ovat kaikki, niin kauppiaat, rantavahdit kun OMAN hotellin henkilökunta. EI IKINÄ TURKKIIN, enää...

    • matkailija 2014

      Alanya on hyvä paikka. Muualle en enää menekkään :-D Ei mitään negatiivista sanottavaa :-)

    • reko varjo

      Eka ulkomaanreissuni tein Rhodokselle 90-luvulla. Nyt on reissuja muihin maihin paljon takana ja vielä edessäkin, jos hengissä ollaan. Mikä lie hullunväläys lähteä vuosien jälkeen taas katsastamaan Rhodos...kyllä vaan siellä oli edelleen samat naamat, kaljamahat ja pöhötys vaan kasvaneet. 80-90 luvun gimmat ovat edelleenkin ahtautuneina niihin pantterikuosiin ja minimekkoihin, vaikka ikää on jo ainakin 50. Aivan järkyttävää, kyllä taatusti oli viiminen kerta turistihelvetissä.

    • Apo-CaIypso

      Rannalla voi kyräillä rantarosvo...tai sitten joku voinut ruikuta rantaveteen...yääks!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      405
      1696
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1101
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1055
    4. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      94
      952
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      142
      802
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      731
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      669
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      644
    Aihe