Tavallinen "risteytysmaatiaiskani"?

Osattaisiinko täällä neuvoa mistä saisi juuri luovutusikäisen kahdeksan viikon ikäisen aivan tavallisen kaninpoikasen! En nimittäin halua eläinkauppojen kalliita rotukaneja, niillä on kuulemma usein purentavikoja ja muita sairauksia. Haluaisin naaraskanin, koska se on kuulemma urosta siistimpi. Väri olisi hyvä olla ruskea.

Kertokaa myös kokemuksia kanin sisäsiistiksi, ts. vessalaatikolla "asioimisen" opettamisesta!

Asun Lahdessa enkä omista autoa, joten maalta hakeminen voi olla vaikeaa. Tiedän että eläinsuojeluyhdistyksessä on saatavilla kaneja. Onko se totta, kun joku sanoi, että ne ovat useinkin kovin arkoja, koska ovat joutuneet kokemaan kovia. Joten ne eivät aina kesyynny.

Haluaisin kahdeksan viikon ikäisen poikasen siksi, että kesyttäminen ja sisäsiistiksi totuttaminen olisi mahdollista. Silloin myös kani voisi oleilla mahdollisimman paljon häkin ulkopuolella vapaana. Yleistietoa kanin hoidosta ja ruokinnasta minulla on, koska olen kirjastosta lainannut opaskirjasia.
2166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osta kanisi kasvattajalta. Se ei pidä tosiaan paikkaansa, että eläinkauppa möisi vaan rotukaneja. Siellä on vaikka mitä sekasin. Ei niillä eläinkaupan kaneilla ole yhtään enempää purentavikoja tai sairauksia kuin muillakaan, koska eläinkaupan henkilökunta tarkistaa elukat aina ennen ostamista. Kasvattajalta saat rotukanin vk-tatuoituna ja sukupapereineen sekä loppu ikäisen kaninhoitoneuvonnan.

Eläinsuojelu yhdityksen kanit voi oll arkoja tai sitten ei. Riippuu tapauksesta.

Muista aina, että 8-viikkoinen pentu kani on pentu, joten sille tulee vielä se ihanan ihana murkkuikä, jolloin sisäsiisteys unohtuu pariksi kuukaudeksi ja tuhoja tulee. Muista myös, että kaikki kanit ei aina opi sisäsiistiksi.

Maatiaskani on rotu ja sitä on vähän Suomessa eli virallisesti se on vaan risteytyskani. Käyppä hakemassa tietoa vielä näistä osoitteista:

www.kaniyhdistys.com
www.puput.net

Äänestä

Eläinsuojeluyhdistyksestä ottamalla teet hyvän työn, sillä yhdistyksistä harvoin ihmiset tajuavat kysyä kaneja ja näin ikävän moni jää vaille lopullista kotia...
Eläinsuojeluyhdistyksiin voi tulla yksittäisiä kaneja tai vaikka lauma pentuja, joista sitten kannattaakin ottaa sisarukset, jolloin niistä on seuraa toisilleen ja ne tulevat TODENNÄKÖISESTI toimeen hyvin. Ainakin minun sisko ja velikani rakastavat toisiaan hyvin paljon. Tosin nämä laumassa onnellisesti alunperin kasvaneet ovat aika riehuleita, eikä tule vapaaehtoisesti syliin, kun taas kovia kokenut kaniparkani taas ylikaiken rakastaa hellittelyhetkiä. Paikanpäälle pääsee tutustumaan eläimiin ja siinä aika hyvin näkee mikä kani on karvojaan. Soitahan toki edes mielenkiinnosta paikalliseen löytöeläinkotiin ja muista, että kanitilanne voi hyvin muuttua parin viikon välein, joten ei kannata heti luovuttaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puppe kirjoitti:

Osattaisiinko täällä neuvoa mistä saisi juuri luovutusikäisen kahdeksan viikon ikäisen aivan tavallisen kaninpoikasen! En nimittäin halua eläinkauppojen kalliita rotukaneja, niillä on kuulemma usein purentavikoja ja muita sairauksia. Haluaisin naaraskanin, koska se on kuulemma urosta siistimpi. Väri olisi hyvä olla ruskea.

Kertokaa myös kokemuksia kanin sisäsiistiksi, ts. vessalaatikolla "asioimisen" opettamisesta!

Asun Lahdessa enkä omista autoa, joten maalta hakeminen voi olla vaikeaa. Tiedän että eläinsuojeluyhdistyksessä on saatavilla kaneja. Onko se totta, kun joku sanoi, että ne ovat useinkin kovin arkoja, koska ovat joutuneet kokemaan kovia. Joten ne eivät aina kesyynny.

Haluaisin kahdeksan viikon ikäisen poikasen siksi, että kesyttäminen ja sisäsiistiksi totuttaminen olisi mahdollista. Silloin myös kani voisi oleilla mahdollisimman paljon häkin ulkopuolella vapaana. Yleistietoa kanin hoidosta ja ruokinnasta minulla on, koska olen kirjastosta lainannut opaskirjasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu