Kissani on kärsinyt jo kuusi päivää ummetuksesta. Eläinlääkärissä käytiin edellispäivänä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Eläinlääkäri ei ottanut meitä tosissaan vaan alkoi testaamaan, onko kissalla virtsaoireita. Tiesimme, ettei virtsaongelmista ole kyse, sillä puolisen vuotta sitten kissa vietiin niiden takia eläinlääkäriin, oireet olivat erilaiset ja pissaa kissalta nytkin tulee oikein hyvin.
Eläinlääkäri teki kuitenkin kevyen suolihuuhtelun ja poisti hyvin vähän ulostetta, joka kuulemma oli todella kovaa. Kuitenkaan hän ei tehnyt kunnon huuhtelua vaan sanoi, että loput ulosteesta tulee varmasti ulos, kunhan kissa virkoaa. Kakkaa ei kuitenkaan tullut ennen seuraavaa päivää, ja silloinkin vasta suuren levolac -annoksen jälkeen.
Kissa on alkanut kipujen takia pelkäämään hiekkalaatikkoa, eikä se auta asiaa ollenkaan -hän kun ei siistinä herrasmiehenä tee tarpeitaan muualle. Kyse on lyhytkarvaisesta maatiaiskissasta. Kissa saa vain märkäruokaa runsaalla lisätyllä vedellä ja sekoitan joukkoon aina millin tai pari levolacia. Se kuulemma on parempaa kuin parafiiniöljy.
Keinot alkavat olla vähissä ja huoli lemmikistä on kova. Onko kenelläkään ollut vastaavasta kokemusta? Eläinlääkäri ei ollut valmis selvittämään mistä väittämämme ummetus voisi johtua, olihan työpäiväkin jo lopussa. Ruokavaliota ei ole pitkään aikaan muutettu ja kissa saa laadukasta ruokaa. Minkäänlaista muutosta elinympäristössä ei myöskään ole tapahtunut.
Kissan ummetus ei mene ohi
Kisusta huolissaan
0
85
Luetuimmat keskustelut
- 1111030
- 62949
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun91746- 77723
- 41665
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la34627- 62570
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27559Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488