Poliisin resursseja on leikattu, tulli oli koskematon

Tulli joutuu seuraavan neljän vuoden aikana leikkaamaan budjetistaan arvioilta 6–9 miljoonaa euroa. Säästötavoite on 180 henkilötyövuotta.

http://yle.fi/uutiset/leikkuri_heiluu_tullissa__saastotavoitteena_180_henkilotyovuotta/7298854

Olenkin ihmetellyt, miten poliisilta on viety valtavasti resursseja, mutta Tulli on ollut koskematon. Ei olisi huono ratkaisu siirtää valtion budjetissa 500 henkilötyövuotta Tullista Poliisiin.
8105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eri laitos, eri koulutus, eri kalusto ja eri tarkoitus.

Äänestä
  • Henkilötyövuosien siirto ei tarkoita henkilöiden siirtymistä. Kyse on resursseista. Eihän tuollainen muutos hetkessä tapahtuisi mutta ajan kanssa kannattaisi siirtää poliisille resursseja.

    Äänestä

  • 500 htv Poliisille kirjoitti:

    Henkilötyövuosien siirto ei tarkoita henkilöiden siirtymistä. Kyse on resursseista. Eihän tuollainen muutos hetkessä tapahtuisi mutta ajan kanssa kannattaisi siirtää poliisille resursseja.

    Siirretäänkö samalla palokuntien työt poliisille? Jos kerta ehtivät poliisitoimen lisäksi tullata vuosittain miljoona laivakonttia, niin muutama kymmenentuhatta paloa ja onnettomuuttahan luonnistuu siinä ohessa ihan hyvin?

    Äänestä

  • 18+2 kirjoitti:

    Ei kyse ole töiden siirtämisestä vaan resurssien eli henkilötyövuosien arvioimisesta sen mukaan missä on eniten työtä tehtävänä.

    Äänestä

  • 500 htv Poliisille kirjoitti:

    Ei kyse ole töiden siirtämisestä vaan resurssien eli henkilötyövuosien arvioimisesta sen mukaan missä on eniten työtä tehtävänä.

    Kukas tekee tullin työt?

    Äänestä

  • 15+15 kirjoitti:

    Kukas tekee tullin työt?

    No ne jäljellä jäävät työntekijät. Luulitko että Tullissa on vain 500 työntekijää?

    Äänestä

  • 500 htv Poliisille kirjoitti:

    No ne jäljellä jäävät työntekijät. Luulitko että Tullissa on vain 500 työntekijää?

    Tullilla on liikaa henkilökuntaa, koska ehtivät kytätä minun omaan käyttöön tilattuja muutaman luontaistuote purkin tilauksia.

    HAA! tässä tuotteessa on 50mg liikaa magnesiumia per pilleri nyt se pitää lähettää tuhottavaksi. Nyt ei kuule enää auta, että kaikissa muissa maissa maailmassa tätä magnesium valmistetta saa myydä reseptivapaasti ruokakaupoissakin.

    Oikeasti nyt kukaan ei saa mitään negatiivisia terveysvaikutuksia siitä, että hän saa 350mg sijaan 400mg magnesiumia. Päivässä. Asian voi tarkistaa keneltä tahansa lääkäriltä, liikuntatieteen professorilta tai huippu valmentajalta.

    Samaan aikaan magnesium pulveri, jota voi itse annostella vaikka 5000% yli päivittäisen suositellun on kunnon kamaa jota saa ostaa ja myydä miten paljon tahansa.

    Tarina ei ole keksitty vaan todellinen. Itseltäni meni 50€ bensaa ja useampi tunti aikaa tuonkin jutun selvittämiseen miksi magnesium lisäni on jäänyt tullipostiin.

    En ole edes ainoa kenen magnesium lisät on lähetetty tuhottavaksi. Samassa urheiluseurassa samoja kokemuksia on kymmenillä muillakin. Kysynpä vaan, että mitkä työt?

    Äänestä

  • Jalkapalloilija kirjoitti:

    Samasta asiasta puhutaan tuolla

    http://cfs.gehennom.org/foorumi/viewtopic.php?f=3&t=718

    Magnesiummalaatti, jota ei Suomessa myydä
    Source Naturals, Magnesium Malate, 1,250 mg, 360 Tablets, $18,47 eli n. 14,5€.
    3 tabletista irtoaa Magnesiumia 425 mg ja omenahappoa 2,5 grammaa.

    Toinen huomionarvoinen seikka on, että tietyt iHerbissä myytävät tuotteet (esim. melatoniini, DHEA...?) ovat Suomessa lääkeainelistalla, eli jos tilaa sellaisia aineita, niin paketin jäädessä tulliin paketti voidaan takavarikoida. Monet näistä tulee tietenkin tullista läpi kun niin harva paketti jää tarkastukseen, mutta varoituksen sana on silti paikallaan.

    Suomessa on kieltolaki voimassa luontaistuotteisiin koska esim. pakurikäävän kieltoa on rajoitettu joka on saman tyylinen aine kuin ashwagandha, eli adaptogeeni.

    http://www.kareliashop.fi/pakurikaapapalat-40-g-p-173.html

    Vaikka pakurikäävän ominaisuuksia
    on hyödynnetty vuosisadat, nykyinen muovilääketeollisuus
    ei halua markinoille vakavasti otettavia kilpailijoita, ja
    pakurikääpää ei siis ole vaivauduttu tutkimaan muutoin
    kuin eläinkokeilla. Näin väitetään monissa lähteissä. Ja
    Evira on tiukkana, ja ehti jossain vaiheessa kieltää myymisen
    ennen kuin asian juridinen puoli on tutkittu.

    Evira kielsi vuonna 2010 pakurin kaupallisen käytön tutkimusten ajaksi, mutta on sallinut sen pienimuotoisena seuraavan vuoden syksystä alkaen esimerkiksi teen ja mausteiden sekä ravintolisien yhteydessä. Evira katsoo, että laajempi kaupallinen käyttöönotto edellyttää, että sille myönnetään uuselintarvikeasetuksen mukainen ravintolupa.

    Ja asiaa ashwagandhasta

    http://perhosjahti.blogspot.fi/2011/09/ashwagandha-yrttien-kuningas.html

    Herb is for the use of a man
    - Jamaicalainen rastafari

    koko lääketeollisuus on niin läppä - pyrkii jäljittelemään luonnon ainesosia/herbsejä ja sit taotaan isot massit ku kukaan ei tiedä niistä!

    Kieltoon meneviä yrttejä myytävänä

    http://jakejoogi.blogspot.fi/2011/02/kieltoon-menevia-yrtteja-myytavana.html

    On todella kummallista, että joku ministeri tai kuka tahansa voi saada päähänsä mitä luontaistuotteita joku toinen napsii. Miten tällainen asia voi kuulua kellekään muulle tai edes kiinnostaa ketään jos joku saa helpotusta paremmin luontaistuottesta kuin kaupallisesta pilleristä. No lääketeollisuus menettää asiakkaansa koska luontaistuotteet tepsivät ainakin minuun satakertaa paremmin. Ashwagandhalla tosin voi olla sivuvaikutuksiakin ja on aina yksilöllistä miten kukin reagoi luontaistuotteisiin ja lääkkeisiin. Jos ei ole omaa immuunipuolustusjärjestelmää (esim. HIV tai vakava syöpä) niin silloin ei kannata ashwagandhaa kokeilla ja kannattaa tietenkin tutustua ensin aiheeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

500 htv Poliisille kirjoitti:

Tulli joutuu seuraavan neljän vuoden aikana leikkaamaan budjetistaan arvioilta 6–9 miljoonaa euroa. Säästötavoite on 180 henkilötyövuotta.

http://yle.fi/uutiset/leikkuri_heiluu_tullissa__saastotavoitteena_180_henkilotyovuotta/7298854

Olenkin ihmetellyt, miten poliisilta on viety valtavasti resursseja, mutta Tulli on ollut koskematon. Ei olisi huono ratkaisu siirtää valtion budjetissa 500 henkilötyövuotta Tullista Poliisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu