Myooma kohdussa

Minulla todettiin hiljattain kohdussa myooma joka on noin 3,5 senttinen eli ilmeisesti ei vielä kovin iso. Lääkärin mukaan tuo paise on hyvällä alueella eli sen ei pitäisi juuri mahdollisia raskauksia vielä haitata. Olen 29.v ja en ole vielä koskaan synnyttänyt, elämäntilanne on se, että olen suunnitellut opiskelevani vuoden.

Pelottaa todella paljon tämä tilanne, koska tahtoisin kuitenkin joskus äidiksi ja tiedän, että raskaus pitäisi tapahtua sitten muutaman vuoden sisällä, ettei tilanne vaikeudu. Onhan minulla vakituinen parisuhde, mutta mieheni kanssa ei edes asuta saman katon alla ja hänellä on lopputyö suorittamatta. Aina siis oletin, että voisin suunnitella raskauden päälle 30.v iälle, jolloin elämäntilanteeni olisi mahdollisesti vakaampi.

Kamalaa odottaa tuo 6kk, että otetaan seuraava ultrakuvaus ja vasta silloin tiedän miten nopeasti aikapommi kohdussani tikittää. Olen kuullut, että myooma voisi hävitä itsellään, kuten äidilläni oli käynyt? Mielestäni elämäntapani ovat olleet ihan nuhteettomia, en tupakoi/käytä juuri alkoholia, olen ihan hyvässä kunnossa ja urheilen kai tarpeeksi, olen aina ollut pienikokoinen ja hoikka. En osannut odottaa tällaista vitsausta, josko minulla on aina ollut runsaat kuukautiset ja nopea aineenvaihdunta. Mistähän tuo myooma voisi aiheutua? Voikohan sen kasvua jollain hidastaa? Entäpä onko täällä ketään jolta olisi leikattu myooma ja minkä kokoinen se silloin oli?
3207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perintötekijät sen todennäköisimmin aiheuttavat. Kasvukäyttäytymistä on ihan mahdoton ennustaa, mutta eiköhän lääkärin arvio myoman sijaintipaikasta suhteessa raskauksiin ole ihan paikkansapitävä. Onko oikeasti järkeä 30-v iässä lykätä lapsentekoa jos sellaista tekee mieli ja suhde kunnossa..? Opiskella ehtii aina.

Äänestä

Mulla on todettu hieman pienempi myooma kohdun takaseinämässä v.2008,silloin myös asennettiin hormonikierukka,hillitsee kuulemma myooman kasvua,ja oli pysynyt saman kokoisena,kun nyt mitattiin kierukan vaihdon yhteydessä.Olen liki 50v.eikä myooma ole vaivannut mitenkään,löytyi satunnaislöydöksenä.Keltarauhashormoni hidastaa myooman kasvua,sanoi gynegologi.Itse en mieti asiaa sen enempää kun ei se haittaa mitenkään.Ei kait se ole kummonen homma poistaa,jos vaivaa mieltä,laparoskopiassa tekevät,yhdelle ystävälle tehtiin.

Äänestä

Itse olen 30 lapseton nainen .Myoma huomattiin kun kuukautiseni muuttuivat yhtäkkiä runsaiksi 30senä. Silloin se oli jotain 3 cm. Myomaa seurailtiin ja se kasvoi ja eikä kyllä hävinnyt eikä pienentynyt minnekään. Se leikattiin ja koko oli n.4cm. Leikkaus auttoi ja nyt kuukautiseni ovat kuin ennenkin. Olen tyytyväinen. Kohtu säästettiin mahdollista raskautta varten. Myomien syntyyn ja kasvuun vaikuttaa hormonitoiminta. Vaihdevuosien aikaan myomat usein pienenevät.Olen myös pienikokoinen,hoikka ja terveelliset elämäntavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahdistaaa kirjoitti:

Minulla todettiin hiljattain kohdussa myooma joka on noin 3,5 senttinen eli ilmeisesti ei vielä kovin iso. Lääkärin mukaan tuo paise on hyvällä alueella eli sen ei pitäisi juuri mahdollisia raskauksia vielä haitata. Olen 29.v ja en ole vielä koskaan synnyttänyt, elämäntilanne on se, että olen suunnitellut opiskelevani vuoden.

Pelottaa todella paljon tämä tilanne, koska tahtoisin kuitenkin joskus äidiksi ja tiedän, että raskaus pitäisi tapahtua sitten muutaman vuoden sisällä, ettei tilanne vaikeudu. Onhan minulla vakituinen parisuhde, mutta mieheni kanssa ei edes asuta saman katon alla ja hänellä on lopputyö suorittamatta. Aina siis oletin, että voisin suunnitella raskauden päälle 30.v iälle, jolloin elämäntilanteeni olisi mahdollisesti vakaampi.

Kamalaa odottaa tuo 6kk, että otetaan seuraava ultrakuvaus ja vasta silloin tiedän miten nopeasti aikapommi kohdussani tikittää. Olen kuullut, että myooma voisi hävitä itsellään, kuten äidilläni oli käynyt? Mielestäni elämäntapani ovat olleet ihan nuhteettomia, en tupakoi/käytä juuri alkoholia, olen ihan hyvässä kunnossa ja urheilen kai tarpeeksi, olen aina ollut pienikokoinen ja hoikka. En osannut odottaa tällaista vitsausta, josko minulla on aina ollut runsaat kuukautiset ja nopea aineenvaihdunta. Mistähän tuo myooma voisi aiheutua? Voikohan sen kasvua jollain hidastaa? Entäpä onko täällä ketään jolta olisi leikattu myooma ja minkä kokoinen se silloin oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu