allergia kokemuksia

huolestunut1234

Avopuolisoni kotona on ollut koiria hänen syntymästään asti mutta muutamia vuosia sitten viimenen koira jouduttiin lopettamaan. Hänellä ei ollut allergisia reaktioita vaikka kyseessä on samainen rotu joka meillä tälläkin hetkellä on. Talouteemme muutti vajaa vuosi sitten pk collie pentu. Koira allergisoi hyvin vähän koiraa pentuna ja myöhemmin ei ollenkaan. Nyt vuoden iässä koirallamme on runsas karvan lähtö koska pentukarva vaihtuu lopullisesti. Avopuolisoni on sittemmin alkant saamaan pahoja nuha ja tukkoisuus oireita.
Asiaa pohdittuani olen päätynyt siihen että hänellä on ollut allergia lapsesta asti muttei ole puhjennut koska on elänyt koiran kanssa päivittäin. Monen vuoden tauon aikana hän ei ole ollut suuremmin koirien kanssa tekemisissä joten allergia puhkesi nyt pahana.
Allergiaa ei siis ole diagnosoitu. Olen koittanut saada häntä lääkäriin että allergia saataisiin diagnosoitua ja saataisiin lääkkeet joilla oloa voisi helpotta. Toivottavasti tilanne helpottaa kun karvanlähtö hellittää koska asuntoa ei saa pidettyä puoleksikaan niin puhtaana kuin ilman karvan lähtöä.
Millaisia tilanteita teillä on näissä tapauksissa ollut? Oletteko saaneet asiaan helpotusta jne ja jos olette niin miten. Koira on meille hyvin rakas ja viimeinen vaihtoehto on koirasta luopuminen. Haluaisimme kuiteniin että miehelläkin olisi hyvä olla koiran kanssa.

1

182

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lubas

      Nyt myös heinä kukkii, ja koivukin vielä jonkin verran, voiko mukana olla siitepölyallergiaa? Siitepölyallergikot reagoivat siitepölyaikaan herkemmin sellaisellekin mitä muina vuodenaikoina sietävät ilman ongelmia.

      Kannattaa imuroida päivittäin karvanlähtöaikaan ja kokeilla vaikka ilmanpuhdistajaa, mutta tietenkin sinne allergiatestiin kannattaa nyt mennä mahdollisimman äkkiä jotta varmistuu allergian aiheuttaja ja voimakkuus. Minun mieheni reagoi myöskin koirani karvanlähtöön silloin kun tutustuin häneen, vaikka heilläkin oli ollut kotona koira. Hänellä se reagointi väheni ja loppui kun muutimme yhteen asumaan ja koira oli kaiken aikaa samassa talossa. Enää ei ole ollut mitään oireita moneen vuoteen. Että niinkin voi mennä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe