Käsitteet kuntoon

Klohos

No niin kristuksen lampaat, nyt oikaistaan pari asiaa. Tämä siksi, että ihmiset puhuvat suuressa virheellisyydessään satanismista tarkoittaen saatananpalvontaa, ja toisin päin.

Eli:

Satanismi on ateistinen elämänkatsomusfilosofia, jonka sysäsi kunnolla liikenteeseen Anton LaVey 60-luvulla. Kyseessä on on New age- liike, joka korostaa itsekkyyttä, nautintoa, vastuuta ja yksilöllisyyttä (haitallisen) kollektiivisuuden sijaan. Satanismi/satanisti kunnioittaa elämää ja korostaakin elämänmyönteisyyttä sen tuhoamisen sijaan. Satanisti voisikin perustella tätä väitettä sanomalla "oman itseni tuhoaminen ei tuottaisi minulle riittävää hyötyä tässä hetkessä. Onkin vähemmän haitallista elää ja nauttia kauneudesta".

Vaikka LaVey halveksuikin kristittyjä, satanismin perusajatuksia ei ole tuhota heikompia edestään. Sen sijaan, satanismissa on olennaista erilaisuus ja rauha erilaisten yksilöiden välillä. Tappaminen on täysin turhaa, ellei sille ole TODELLA hyvää syytä (kosto ei riitä, itsepuolustukseksi tappaminenkin on käytännössä hutera peruste, paitsi ehkä sodassa jne.)

Lisäksi: Satanistit pyrkivät kehittämään itseään mustan liekin ja magian avulla. Tarkoitus on edetä kohti jumallallista ykseyttä oman itsensä kanssa. Koska satanismi on hyvin yksilökeskeistä, siinä ei hyväksytä samaa periaatetta lähetystyöstä kuten kristinuskossa. Satanisti toki vastaa kysymyksiin, jos niitä kysytään kohteliaasti. Näin.

Saatananpalvonta on karkeasti käänteiskristillisyyttä (kristillinen arvomaailma on käännetty ylösalaisin ja puettu mustaan jne). Tässä nihilistisessä ja väkivaltaisessa uskonlahkossa vain vahvin saa elää, heikot tulee tuhota. Elämä on jatkuvaa muutosta saatanan nimeen, saatana on päämäärä ja herra, jolle saatananpalvojat ovat suuressa kiitollisuuden velassa. Kaikki toimii pelon ja terrorin ympärillä.

Erona satanismiin saatananpalvonnassa olennaisinta on uskon ulkoistaminen konkreettiseen palvonnankohteeseen, eli saatanaan. Satanismissa saatana on fiktiivinen kysymysten esittäjä valon tiellä kohti tasapainoa ja ykseyttä itsensä kanssa, ikään kuin esimerkki siitä, miten yksilö VOISI tai SAATTAISI toimia oman prosessinsa aikana. Saatananpalvoja puolestaan tahtoo vain irti tästä kaikesta "valheesta" ja tuhota kaiken ja osoittaa sen saatanalle.

Ja kirjoittajahan on itse satanisti.

Jos kysyttävää, kysykää. Tämä viesti on vain karkea ja hyvin yksinkertainen luonnos näiden kahden käsitteen eroavaisuudesta.

Peace.

19

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OletPerseestä

      Satanismi on saatananpalvontaa. Saatananpalvonta on satanismia. Laveylaisuus on paskaa ja sinä olet kusenpolttama lutkapatja joka kuvittelee olevansa joku kansankynttilä. Runkkukoira sinä olet. Paskainen vessanpytty. Jätevaalien ääniharava. Kauhallinen kusta huorasaunan kiukaalla kihisemässä. Räkä kuonakirkon portailla.

      • Veikko.

        Satanismi on luvun laskentaa: 10 x 10. niskassako sillä niin monta luista kyhmyä?
        Satanismi on samaistamista. Saattanan palvoja pohjimmiltaan osaisi laskea luvuilla minkä tahansa asian ja kantalukuinformaation ihan samaksi, kuin mikä tahansa muu, jos lakinsa silti osaa sen edes keskinkertaisen virheettömästi. Mutta merkitysten kannalta saattanismilla ei ole kovin suurta merkitystä, satanistien puheet ovat taidetta pilkkapuheina, mutta piikikkäitä, jos pilkkaamisensa joskus osuu tosiasiaan, jolloin ne ovat vaarallisia vain, jos kohde rohkaistuu tekemään samoin....Pelästyminen on yleensä terveellistä, pilkkapuheiden kanssa, mutta kuitenkin herra sanoo:"Älä pelkää"... Pelästytkö lisää, jos rikot käskynsä ja silti pelästytkin Herraa enemmän kuin palvelijaansa, Paholaista Saattana....


        Mulla tuli muuten ÄO testisti 7½, 116 pistettä.

        http://www.ao-testi.eu

        Niille pitää maksaa viisi euroa, jos haluat tuloksen, tuskin ne keltään enempää ottaa.. Varmaan jos maksaakin enemmän antavat isommat tulokset, eli jos kokeilee useammin kuin kaksi kertaa?

        En mää tosta tuloksesta ylpistynyt, mutta ei se ollut liian heikko esitys, mutta silti vain jätkä.
        Se on suunnattu ihan perusjunteille, vain pelkkiä kuviotestejä, varsinaisesti ei mitään laskutehtävää, joissa olisin yleensä kyllä päälle 8½ taso.....


    • sudet lampaiden vaat

      Erikoinen nimivalinta tuo 'satanismi' taikauskomattomilta sikäli että nimenne viittaa perinteiseen pöllöilyyn kristillisyyteen, sieltä se viittaus taikauskon satuhahmoon.

      Huvittava on tuo määritelmännekin("Kyseessä on on New age- liike, joka korostaa itsekkyyttä, nautintoa, vastuuta ja yksilöllisyyttä (haitallisen) kollektiivisuuden sijaan.") koska siinä samasssa lauseessa on itsensä kumoavia väitteitä.
      Minulle se kuvastaa tietämättömyyttänne.
      Mitä mm. kollektiivisuus todellisesti merkitsee?
      Yksilöllisyys mahdollistuu yhteiskunnassa vain silloin kun kollektiivi on kunnossa.
      Jotta kollektiivisuus on toimiva vaatii se uhrauksia v a h v i m m i l t a a n ja se on täysin muuta kuin sitä korostunutta yksilöllistä itsekkyyttä tai nautinnon hakemista.

      Jutuistanne tulee mieleeni ainoastaan itsekäs ajattelu ja ihminen.
      Osuva esimerkki "satanistisesta"/itsekkäästä ihmisestä on kansan suomasta suojatyöpaikastaan nauttiva ns. 'sosiaalidarwinisti' poliitikko.
      Hänenlaisensa poliitikko itse asiassa peittää avuttomuutensa hyökkäämällä ja "puremalla kättä joka hänet ruokkii". Mikään ja mitään ei olisi hällekään suotu ja mahdollista ilman kollektiivia.

      Puheet; 'menestyjistä', 'pärjääjistä' puoleessa,,kuin olisivat itse ansioituneet jossain,,"ja paskat", heidänlaisensa elävät säälistä(kansan)sen lisäksi että elävät 'kuplassaan'.

      Kotipojille/tytöille maailma on tasoitettu lapsesta asti rahalla, heidänlaiset eivät tiedä siis ns. 'luonnovalinnasta' paljoakaan.
      Siellä missä rahaa ei ole--> kuten kaduilla,, siellä vallitsee todelliset viidakon lait, eli jos haluvat oppinsa mukaan elää niin tulkoot kaduille koettamaan sitä "onneaan" ja "menestymis"-kykyään.

      • Peeseus

        Mitä vittua sä selität, kirottu kabbalainen?


      • Polarisaatio

        Miten kollektiivissa voi olla vahvin, jos kaikki sen yksilöt ovat samanarvoistettu ja mukautettu samaan muotin ja mallin kautta/avulla? Miten erkaneminen on mahdollista? Ja millaisesta kollektiivisuudesta ylipäätänsä saa/voi/pitää puhua?
        Ehkä keskustelussa nyt on kyse uskonnollisesta kollektiivista, vai?

        Miten muka erkaneva yksilö on aina sosiaalidarwinisti, jopa niissä tilanteissa, joissa hän kuitenkin hyväksyy ympäröivän normin ja käyttäytyy sen mukaan, vaikkei lue itseään osaksi laumaa? Ovatko kaikki menestyjät (jopa hyväksytyn menestysmallin työläiset) sosiaalidarwinisteja?

        Lisäksi poniateismisi on huvittavaa hötön höttöä. Et itsekään vaikuta tietäväsi oman ateismisi perustaa.


    • satanismi on /ceestä

      Toisinsanoen satanismi on rehellisesti sitä mitä kristityt ovat aina olleet.

      • mitä pelkäätte?

        Ihmisen täytyy olosuhteiden pakosta ollakin hieman narsisti, muuten ei selviä, mutta joillakin narsismi menee vain sairauden puolelle.


      • ._.
        mitä pelkäätte? kirjoitti:

        Ihmisen täytyy olosuhteiden pakosta ollakin hieman narsisti, muuten ei selviä, mutta joillakin narsismi menee vain sairauden puolelle.

        niinkuin kristityillä ja satanisteilla?


      • fcvfrrv
        ._. kirjoitti:

        niinkuin kristityillä ja satanisteilla?

        Satanisti tunnustaa itsekkyytensä ja tarvittavan käytännöllisen 'kylmyytensä' itseään(omatunto) ja kanssaihmisiään kohtaan(ja sellaista tarvettahan tulee aina, koska kukaan ei elä yksin maailmassa).
        Kristitty verhoaa saman yli-narsistisen ajatuksen ja sen mukaisen toiminta-asenteen mm. "Jumalan tahdoksi".
        Nuo 'Jumalan käres elävät' (suuruudenhullut) keskittyvät itseensä niin vakavasti, että ajattelevat Kaikkivaltiaan siunaava (ja varjelee siihen päälle) ja katsovan juuri heidän perään.

        Menestys = mielihyvää jota tuovat kauniit&tehokkaat&mukavat ja arvostetut esineet, että henkisesti ajatellen kehut ja kiitokset joilla voi määritellä sen mitä muut ovat ja siten sen mitä itse on.

        ps. Rakkaus ei tarvitse tuollaisia 'peilejä' tunnistaakseen mikä on.


      • Punkero

        Ovatko kristityt epärehellisesti satanisteja?


      • kyllä
        Punkero kirjoitti:

        Ovatko kristityt epärehellisesti satanisteja?

        tähän johtopäätökseen on tultu


      • seliseliä
        Punkero kirjoitti:

        Ovatko kristityt epärehellisesti satanisteja?

        Ehkä kömpelö vertaus yhteiskunnasta selventää asiaa?

        Siirrytään vertailun vuoksi hetkeksi realipolitiikkaan ja vaikkapa SDP;eehen Suomessa.
        SDP;een toiminta erinomaisesta aatteestaan huolimatta Urpilaisen aikakaudella oli porvarillisempaa kuin itse (rehellisillä) porvareilla!
        Puoluejohdon päätökset ja niiden seuraukset todistavat ( "hedelmät") SDP,een johdon todellisen luonteen.
        Yhteneväisyys kristittyihin on tässä se, että kuten SDP;een aate vesitettiin kristityn opettajatar Urpilaisen vallan himon vuoksi, niin samoin on käynyt uskonnoissa, joissa mm. Raamatun sinänsä fiksut eettiset "jeesuksen opit" muunnettiin 'opiksi jeesuksesta'!
        Miksi?
        No siksi, että asenne ja motiivit eivät olleet kohdallaan, eli alku-aatteen mukaiset.
        Uskonnoista muodostui siksi (samoin kuin politikkasta) lähinnä 'verho' itsekkäille ja itsekeskeisille pyrkimyksille.
        Uskonnosta muodostui hierarkisuutta joka ruokkii epä-tasa-arvoa, suvaitsemattomuutta etc. koska niitä tarvitaan että hierarkia tomisi ja valta pysyisi hierarkian huipulla.


      • Veikko.
        seliseliä kirjoitti:

        Ehkä kömpelö vertaus yhteiskunnasta selventää asiaa?

        Siirrytään vertailun vuoksi hetkeksi realipolitiikkaan ja vaikkapa SDP;eehen Suomessa.
        SDP;een toiminta erinomaisesta aatteestaan huolimatta Urpilaisen aikakaudella oli porvarillisempaa kuin itse (rehellisillä) porvareilla!
        Puoluejohdon päätökset ja niiden seuraukset todistavat ( "hedelmät") SDP,een johdon todellisen luonteen.
        Yhteneväisyys kristittyihin on tässä se, että kuten SDP;een aate vesitettiin kristityn opettajatar Urpilaisen vallan himon vuoksi, niin samoin on käynyt uskonnoissa, joissa mm. Raamatun sinänsä fiksut eettiset "jeesuksen opit" muunnettiin 'opiksi jeesuksesta'!
        Miksi?
        No siksi, että asenne ja motiivit eivät olleet kohdallaan, eli alku-aatteen mukaiset.
        Uskonnoista muodostui siksi (samoin kuin politikkasta) lähinnä 'verho' itsekkäille ja itsekeskeisille pyrkimyksille.
        Uskonnosta muodostui hierarkisuutta joka ruokkii epä-tasa-arvoa, suvaitsemattomuutta etc. koska niitä tarvitaan että hierarkia tomisi ja valta pysyisi hierarkian huipulla.

        Lainaa. seliseliä
        No siksi, että asenne ja motiivit eivät olleet kohdallaan, eli alku-aatteen mukaiset.

        Viisaitapa turiset, mutta älä ylpisty, ennekuin lasket noille puheillesi kantaluvun, äläkä runkkaa Urpilaista, vaikka sen melkein aina teen, kun shen nään....Sitä vartenhan se kyllä siellä onkin, joten turhapa sitä on liikaakaan kieltää, mutta saastumisen, finnien, spitaalin mm. välttämiseksi, silti kannattaa olla runkkaamatta, vaikka Jesurun(1,2,3 Moos 5:15) olisi runkku, niin ehkä se ei ole sinun "ristisi".... Jesurun nimihän esiintyy mm. Mooseksen ja Jesajan kirjoissa....Satanismia on kuolla ristillä, senhän ne alunperin teki vain pahimmille murhaajille.....


      • veke hei
        Veikko. kirjoitti:

        Lainaa. seliseliä
        No siksi, että asenne ja motiivit eivät olleet kohdallaan, eli alku-aatteen mukaiset.

        Viisaitapa turiset, mutta älä ylpisty, ennekuin lasket noille puheillesi kantaluvun, äläkä runkkaa Urpilaista, vaikka sen melkein aina teen, kun shen nään....Sitä vartenhan se kyllä siellä onkin, joten turhapa sitä on liikaakaan kieltää, mutta saastumisen, finnien, spitaalin mm. välttämiseksi, silti kannattaa olla runkkaamatta, vaikka Jesurun(1,2,3 Moos 5:15) olisi runkku, niin ehkä se ei ole sinun "ristisi".... Jesurun nimihän esiintyy mm. Mooseksen ja Jesajan kirjoissa....Satanismia on kuolla ristillä, senhän ne alunperin teki vain pahimmille murhaajille.....

        Satanismia on mm. kirjoittaa itsekkyyttä ylistäen!

        Mitä tulee kuolemaan, niin kuolemahan on ystävämme.
        Tämä elämä on kuolemaamme ja tästä pois kuolema on siten elämää.
        Näin se vain on sellaisille, jotka asiat pohjamutia myöden ymmärtää.


    • AUM leader

      Satanismi saatanan palvonta erot huom!! TIIVISTYS:

      • veri uhrit
      • voima kasvi käyttö
      • järjästöt
      • kasvo maalit
      • tuho voima

      • AUM leaker

        Mutta myös HUOM!1!

        -kahvi tarjoilut

        -raivo reagtiot

        -Sgeledor

        -sexual healing

        -kasvis grillaus

        -nahka housut


    • Veikko.

      Joo, satanismi kuitenkin perustuu siihen "saatanalliseen säikeeseen", että tähdet tuhoavat heikommat tähdet, eli kenet hyvänsä saisi murhata hänen heikkona hetkenään, kun sillä on heikko hetkensä, esim. sairaus, tai muuten intiimi tilanne.

      Älkää luulko, etten Saattanasta mitään tiedä, mulla on Äiti Saimi ja veli Tapani. Mutta ne ei onneksi kovin paljon kai insestiä harjoittaneet, eli Saattana meni vain yleensä poikki, koska isoveli on ylpeä matemaatiiko, ehkä ylpein Suomessa, eikä täysin ansiotta, että kuka hyvänsä häntä nöyryyttäisi, sen voi tehdä yksin Herra. Eikä mikään kuollut Herra Taivaassa, vaan elävä maan päällä. Kaikki ette te sitä usko, että hänellä ei fysiikassa ja matikassa ole montaa teoriaa, mitä ei tietäisi, eikä montaa tietokonekieltä, mitä ei manuaalista osaisi heti programmoida.... Ja jopa satuja paljon harrastaa. Mutta aikaa on vähän, ja siihen hänenkin kunnianhimonsa aina kaatui, vaikka isoveli on minulle aina ollut hyvä, toivottavasti ei siitä koskaan lankea. Vaikka suurentelikin itsensä aina "isoveljeksi", pelkän syntymisjärjestyksen perusteella, ja syntymisjärjestys, se ei ole se kaikkein älykkäin teoria, kuitenkaan, koska kaikki jotka syntyivät he vain syntyivät ja elivät, järjestys kuitenkin hänellekin tärkeä, koska Jeesukseen uskoo, niin minäkin....
      Silmä unohtaa silti syntymisjärjestyksen, jos nuorempi näyttää vanhemmalta, kuin vuosiluvultaan aikaisempi....

      • Suatana

        Miä oon kotoisin savosta ja meilläpäi kunjoitetaan tätä tällasta meininkiä. Hirvee härdelli antakkee armoo.


    • Illuminati

      No okei sit.

      trollauksen sijaan.

      Satanismi on samanlainen kuin mikä tahansa ismi.

      Annatko ismisi taluttaa sinua vai "modaatko" sen sellaiseksi että se palvelee sinun elämääsi?

      oma asiasi mutta sosiaalisena olentona kannattanee miettiä tuletko toimeen yhteiskunnassa jossa ismiäsi ei yleisesti tunnisteta

      Ismit tekevät joukko ihmisiä. haluatko hyväksyntää joltakin mystiseltä "satanismi" porukalta ja kuuluuko se sinun henk. koht. polkuusi on oma asiasi.

      jokaisen ismin sisällä silti löytyy useita konflikteja koska kyse on ihmisolennoista ja näinollen näkemys-eroista.

      kannat tai raahaat mitätahansa ismiä, se tuskin itsessään ratkaisee kaikkia inhimillisiä ongelmiasi.

      jos haluat yhdistellä laveyta ja new agea ja se toimii just sulle niin tosi siisti juttu hei.

      Kristinusko on myös ismi, vain huomattavasti isompi sellainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1007
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe