Asun vuonna 1974 rakennetussa kerrostalossa ja välillä nukkumisesta ei tule mitään kun naapurin sälli soittaa musaa niin kovaa että biisien sanat kuuluvat seinän läpi. Eilen kuulin selvästi miten tyyppi puhui puhelimessa jostain auton kesärenkaista.
Millaisia kokemuksia teillä on kehnoista äänieristyksistä?
Kerrostalojen äänieristys
346
17001
Vastaukset
- 52 naapuria
1969 rakennettu . Kyllä kuuluu, mutta en kuuntele .
Se kun kuuluu osana kerrostalo asumiseen , tai kaikki jotka muuttavat betonielementti taloon varmasti tietävät , että äänieristys on olematon.
Viime yönä. (Kun on muutoin hiljaista), kuulin jostain naapurista selkeästi keskustelun, nostin hieman päätä tyynyltä ja jatkoin uniani.- Rauhallista on
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
- Ripuli expert
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä.
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Jepp asun 2000 rakennetussa talossa,,naapuri kyttää ja hommailee varotuksia turhaan sain 3 kappaletta vaikka en ollut edes kotona mutta sain kumminkin toisen asunnon,,vituttaa tuommoiset kyttääjät eikös,,kerrostalossa on aina joku ilon pilaaja,,katsoisivat peliin ja lopettasivat paskan ja juoruamisen ,,odotan tätä nuorta juippia joka luulee olevansa oikein juudas talossa,,en vastaa kyllä mitä sille hepulle keksin mutta jotain oikein sellaista,,t
- Kommunikointia
sanremo kirjoitti:
Jepp asun 2000 rakennetussa talossa,,naapuri kyttää ja hommailee varotuksia turhaan sain 3 kappaletta vaikka en ollut edes kotona mutta sain kumminkin toisen asunnon,,vituttaa tuommoiset kyttääjät eikös,,kerrostalossa on aina joku ilon pilaaja,,katsoisivat peliin ja lopettasivat paskan ja juoruamisen ,,odotan tätä nuorta juippia joka luulee olevansa oikein juudas talossa,,en vastaa kyllä mitä sille hepulle keksin mutta jotain oikein sellaista,,t
Vai menikö sittenkin juudaksen arviot oikeaan siitä ettet sovellu asumaan kerrostalossa?
Se selviää lopullisesti vasta sen jälkeen kun keksit hepulle jotain. - Turhaa kitinää
Ripuli expert kirjoitti:
Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä.
"Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä."
Entä sitten, jos ei kelpaa aina voi muuttaa pois, aivan oma valinta. - hankikorvatulpat
Ripuli expert kirjoitti:
Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä.
Mitä se nyt on jos puhe auton kesärenkaista kuuluu. Odota, kun se raahaa jonkun kimman kämpilleen ja alkaa kuulua n.imisen äänet. Jos sattuu vielä kovaääninen ja vaatelias nainen, niin nuku siinä sitten. Jos hakkaat seinään, niin meno sen kuin kovenee, kun tietävät olevan "yleisöä".
- jölkj
sanremo kirjoitti:
Jepp asun 2000 rakennetussa talossa,,naapuri kyttää ja hommailee varotuksia turhaan sain 3 kappaletta vaikka en ollut edes kotona mutta sain kumminkin toisen asunnon,,vituttaa tuommoiset kyttääjät eikös,,kerrostalossa on aina joku ilon pilaaja,,katsoisivat peliin ja lopettasivat paskan ja juoruamisen ,,odotan tätä nuorta juippia joka luulee olevansa oikein juudas talossa,,en vastaa kyllä mitä sille hepulle keksin mutta jotain oikein sellaista,,t
Ei varoitusta turhan päiten anneta. Ei riitä, että yksi valittaa , nimiä täytyy olla useampia , ennen kuin varoituksen sa. Eli katsopa peiliin sanremo
- Turhaapa hyvinkin
Turhaa kitinää kirjoitti:
"Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä."
Entä sitten, jos ei kelpaa aina voi muuttaa pois, aivan oma valinta.Missä kohtaa luit kitinän. Totesin vain faktan. Taitaa lukijalla itsellä päässä löysät ruuvit kitistä. Laita rasvaa välillä.
- Asunnonomistaja
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Äläpä kirjoittele soopaa. Asun 2011 rakennetussa talossa ja kylläpä vaan kaikki kuuluu. Silloin se ärsyttää kun pitäisi saada keskittyä omiin asioihin, niin jatkuva lasten huuto ja aikuisten tappelu kuuluvat aivan kuin meillä huutelisi. Niin ja omistusasunnossa asun joka on minun ei pankin.
- muuta erämaahan
sanremo kirjoitti:
Jepp asun 2000 rakennetussa talossa,,naapuri kyttää ja hommailee varotuksia turhaan sain 3 kappaletta vaikka en ollut edes kotona mutta sain kumminkin toisen asunnon,,vituttaa tuommoiset kyttääjät eikös,,kerrostalossa on aina joku ilon pilaaja,,katsoisivat peliin ja lopettasivat paskan ja juoruamisen ,,odotan tätä nuorta juippia joka luulee olevansa oikein juudas talossa,,en vastaa kyllä mitä sille hepulle keksin mutta jotain oikein sellaista,,t
Enhän minä koskaan mitään mutta kun ne muut ................
- booooa
Aloittajalle:
Voi jumankauta että on vaikeeta nyt kun vähän kuuluu seinän läpi puheensorinaa, hah! - bieber58
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Kaikki nykyajn kerrostalot tehdään samalla elementti piperryksellä! Älä puhu soopaa että omistus asuntoja tehtäisiin eritysellä tavalla.Talot valmistuvat 2-3 kuukaudessa ja siinä ei äänieristyksiä erotella. Olet olevinasi...Itse asun 56 valmistuneessa kivitalossa!
- Suomi on surkea
Suomi on todella surkea maa surkeineen ihmisineen. Korruptio rehottaa joka riistää ihmisoikeudet. Tätäkö on Suomen kansan itsenäisyys.
- vanha = huono
bieber58 kirjoitti:
Kaikki nykyajn kerrostalot tehdään samalla elementti piperryksellä! Älä puhu soopaa että omistus asuntoja tehtäisiin eritysellä tavalla.Talot valmistuvat 2-3 kuukaudessa ja siinä ei äänieristyksiä erotella. Olet olevinasi...Itse asun 56 valmistuneessa kivitalossa!
Hahhah, noissa pula-ajan kerrostaloissa ei hirveästi kannata äänieirstyksellä yms. keulia. Pahimmissa taloissa asukkaat valittaa, ettei voi edes puhelimessa keskustella lääkärin kanssa, kun naapuritkin kuulee!
Ja nuohan ne vasta on lätkitty vauhdilla läjään...
Nykyaikaisen kerrostalon rakentamiseen kuluu 1-1½ vuotta, vaikka runko tehtäisiinkin elementeistä. Kyllähän se runko nousee jopa alle kuukaudessa harjakorkeuteen, kun on ensin käytetty 3 kk pohjatöihin ja perustuksiin, ja tähän kuukausi lisää, niin on vesikatto päällä ja ikkunat paikoillana ja vielä 1 kk, niin on jo ulkopintakin rapattu. Eli asiaa tuntemattomasta voi näyttää, että talo valmistui 3 kuukaudessa, vaikka työt tontilla alkoivat jo 6 kk aiemmin.
Mutta tuon jälkeen alkaa aikaa palaa, kun ensin kuivatellaan rakenteita ja sitten alkaa sisustustyöt. Näihin meneekin vähintään puoli vuotta. Ex asuintaloni edistymistä seurasin ensimmäisestä kaivinkoneen kuopaisusta lähtien. Työt alkoi vuodenvaihteessa, talot (2 kpl) harjakorkeudessa toukokuun lopulla ja päällisin puolin täysin valmiin näköisiä (parvekkeiden lasitukset yms. paikoillaan) elokuun lopulla. Mutta muuttopäivä oli just ennen pääsiäistä!
On muuten äänieristyskin aivan eri planeetalta kuin noissa vanhoissa pula-ajn mörskissä tai 70-luvun taloissa. Noin niinkuin keskimäärin en tiennyt, onko edes naapurit kotona. Täysin osattomaksi jäi siis heidän perheriidoistaan ja musiikkimaustaan. - Kantsiskos
Asunnonomistaja kirjoitti:
Äläpä kirjoittele soopaa. Asun 2011 rakennetussa talossa ja kylläpä vaan kaikki kuuluu. Silloin se ärsyttää kun pitäisi saada keskittyä omiin asioihin, niin jatkuva lasten huuto ja aikuisten tappelu kuuluvat aivan kuin meillä huutelisi. Niin ja omistusasunnossa asun joka on minun ei pankin.
sun myyä se äänieristämätön lääväsi jollekin muulle riesaksi ja ostaa vaikka omakotitalo jostain saimaan rannalta tai lapin jänkhältä?
- omaa rauhaaaaaaaaaa
äänet kuuluu kerrostaloelämään.se on luontainen etu että kuulee onko naapuri vielä hengissä.me kyllästyimme naapurielämään kerrostalossa.myytiin osakkeet pois ja ostettiin komia iso tiilitalo 220 neliötä.on kaksi keittiötä kaksi vessaa.on kamareita 6kpl olohuone 8x5,iso takkahuone sauna pesuhuone.autotalli erikseen johon mahtuu neljä autoa,käyttöautot on pihalla.kruisailu autot tallissameitä on vain kaksi henkeä.nyt ei ahdista petoniseinät eikä naapurit.joskus on mentävä pihalle katsomaan että onko naaput kotona jos näkyy auto pihassa tietää että on kotona.on omaa rauhaa vaikka päivällä nokoset ottaa ei kuulu naapuri seinän takaa
- yrewyyrtyet
Turhaa kitinää kirjoitti:
"Kaupunkien keskustoista ei paljoa muita löydy kun vanhoja kerrostaloja ja kaikki kuuluu mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin yöllä."
Entä sitten, jos ei kelpaa aina voi muuttaa pois, aivan oma valinta.Muuttaa minne?
Kuka jossain kerrostalossa asuisi ensinkään jos olisi vaihtoehtoa? - 19+3
yrewyyrtyet kirjoitti:
Muuttaa minne?
Kuka jossain kerrostalossa asuisi ensinkään jos olisi vaihtoehtoa?Vaihtoehtoja on paljonkin. Ääniyliherkkä voi muuttaa maaseudulle, missä saa asuntoja lähes ilmaiseksi.
Asun Helsingissä, vuokrarivarissa vm.-87, onneton äänieristys, lähes kaikki naapurin normielämän äänet kuuluu seinän läpi.
Onneksi meillä on päätyasunto ja aika hiljaiset naapurit. - 205
jölkj kirjoitti:
Ei varoitusta turhan päiten anneta. Ei riitä, että yksi valittaa , nimiä täytyy olla useampia , ennen kuin varoituksen sa. Eli katsopa peiliin sanremo
Niin ja nää valittajat ovatMEKA kyylääjiä.Ei kannata pierassa edes,niillä on aina lista mukana,että voi kerätä nimiä.
- tomppeli!
19+3 kirjoitti:
Vaihtoehtoja on paljonkin. Ääniyliherkkä voi muuttaa maaseudulle, missä saa asuntoja lähes ilmaiseksi.
Asun Helsingissä, vuokrarivarissa vm.-87, onneton äänieristys, lähes kaikki naapurin normielämän äänet kuuluu seinän läpi.
Onneksi meillä on päätyasunto ja aika hiljaiset naapurit.Ei se työpaikka mukana muuta.
- bieber56
vanha = huono kirjoitti:
Hahhah, noissa pula-ajan kerrostaloissa ei hirveästi kannata äänieirstyksellä yms. keulia. Pahimmissa taloissa asukkaat valittaa, ettei voi edes puhelimessa keskustella lääkärin kanssa, kun naapuritkin kuulee!
Ja nuohan ne vasta on lätkitty vauhdilla läjään...
Nykyaikaisen kerrostalon rakentamiseen kuluu 1-1½ vuotta, vaikka runko tehtäisiinkin elementeistä. Kyllähän se runko nousee jopa alle kuukaudessa harjakorkeuteen, kun on ensin käytetty 3 kk pohjatöihin ja perustuksiin, ja tähän kuukausi lisää, niin on vesikatto päällä ja ikkunat paikoillana ja vielä 1 kk, niin on jo ulkopintakin rapattu. Eli asiaa tuntemattomasta voi näyttää, että talo valmistui 3 kuukaudessa, vaikka työt tontilla alkoivat jo 6 kk aiemmin.
Mutta tuon jälkeen alkaa aikaa palaa, kun ensin kuivatellaan rakenteita ja sitten alkaa sisustustyöt. Näihin meneekin vähintään puoli vuotta. Ex asuintaloni edistymistä seurasin ensimmäisestä kaivinkoneen kuopaisusta lähtien. Työt alkoi vuodenvaihteessa, talot (2 kpl) harjakorkeudessa toukokuun lopulla ja päällisin puolin täysin valmiin näköisiä (parvekkeiden lasitukset yms. paikoillaan) elokuun lopulla. Mutta muuttopäivä oli just ennen pääsiäistä!
On muuten äänieristyskin aivan eri planeetalta kuin noissa vanhoissa pula-ajn mörskissä tai 70-luvun taloissa. Noin niinkuin keskimäärin en tiennyt, onko edes naapurit kotona. Täysin osattomaksi jäi siis heidän perheriidoistaan ja musiikkimaustaan.Paska puhetta! Meidän talo on kivestä tehty.. seinät on paksut..huomasin kun peruskorjauksia tehtiin 2009. Asunto on nykyaikanen arkkitehtuuriltaan upea. .ei mikään betonibunkkeri joka kasataan valmiiksi hutastuista elementti laatikoista!!! !!Joten lopetappa ne lörinät " äänieristetyistä"lähiöboxeista ... pankin tai OMAN hah!!!
- Korvatulpaton
jölkj kirjoitti:
Ei varoitusta turhan päiten anneta. Ei riitä, että yksi valittaa , nimiä täytyy olla useampia , ennen kuin varoituksen sa. Eli katsopa peiliin sanremo
Joo - kunnon varoitusta ei ekalla kerralla voi antaa, mutta tiedoksianto ja huomautus kuitenkin ja varoitus sitten, jos ei huomautus tehoa: ja tämä isännöitsijän toimesta!
Itse asun myös 70-luvun kerrostalossa, jossa eristykset eivät ole kovin häävejä, mutta naapureista ei juuri häiriötä ole ollut. Yhteen tosin paloi käämit täysin muutama kesä sitten, kun se huudatti pidemmän pätkän stereoita/telkkaria aamusta aina yötä myöten, niin että bassot särisivät seinäelementeissä ja möly tuli vielä stereona sisälle avonaisen parvekkeenoven kautta, kun oli pakko helteillä yrittää saada pientä ristivetoa aikaiseksi.
Taloyhtiössämme on pääosin omistusasuntoja, mutta muutamat yksiöt on hankittu kaupungin omistukseen ja niihin sitten on laitettu jos jonkinmoista juoppo-pummiakin asumaan (kuten tämä seinänaapurini). Useat naapurit olivat tälle heebolle huomauttaneet möly-jaksojen ollessa käynnissä (joko naamatusten tai kirjeitse), että menoa pitäisi rajoittaa ja muita huomioida, sekä noudattaa järjestysääntöjä - mutta tällä oli vain lyhytaikaista tehoa ja taas alkoi möykkääminen!
Lopulta paloi käämit, kun tuntui että korvissa soi ja päätä jomotti - joten laitoin sähköpostia isännöitsijälle kaikkien naapureiden nimissä - hän sitten tuosta infosi, ettei heti voi varoitusta antaa, mutta laittoi kuitenkin huomautuksen, josta oli onneksi apua - liekö mennyt häiskällä vähän pupu pöksyyn, kun saattaisi joutua häädetyksi, jollei meno rauhottuisi pidemmän päälle! - Erilainen rivari
19+3 kirjoitti:
Vaihtoehtoja on paljonkin. Ääniyliherkkä voi muuttaa maaseudulle, missä saa asuntoja lähes ilmaiseksi.
Asun Helsingissä, vuokrarivarissa vm.-87, onneton äänieristys, lähes kaikki naapurin normielämän äänet kuuluu seinän läpi.
Onneksi meillä on päätyasunto ja aika hiljaiset naapurit.Aika outoa, itse asun vuoden 1984 rivarissa Vantaalla ja vetänyt sähkökitaralla niin, että itselläkin aikanaan korvissa inisi tunnin soiton jälkeen ja kukaan ei ole koskaan sanallakaan valittanut. Edes pattereiden lonkse ei kuulu, ainoa on, jos ulko-ovia paiskoo, niin kuuluu sisälle ikkunat kiinnikin, samoin saunasta kuuluu hyvin ala-portaan raavinta, kun sitä siirrellään ja jos lyö saunan ovea. Ikinä ei ole kuulunut toisen telkkarit tai musiikki, vielä vähemmän puhe, ei edes huutokaan.
Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein majailet vai oletko varma, että äänet tulevat naapurista eikä korvien välistä, jos sieltä kuuluu kaikkea vessan vetämisestä, kuorsaukseen, pieremiseen, kusemiseen ja seksiin ja saunomiseen jne?
Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi kuulla ja tietää, mitä naapurissa puhutaan. - tsirppis
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Nimimerkille Rauhallista on.
Asun kotikaupunkimme keskustassa, kaupungin parhaimmalla ja arvostetummalla alueella. Asun myös osakkeessa, siis en vuokratalossa. Yllätys, yllätys äänieristys taloissa on olematon. Alakerran tyttö ihmetteli miten olen voinut kuulla musiikin makuuhuoneeseeni, kun he sitä kovaa ja korkealta soittivat olohuoneessa. Ja kellon aika 23-24. Laulujen sanat kuuluivat selvästi. Puhekin kuuluu, varsinkin kun tyttönen on aika kovaääninen. Äänet päiväsaikaan eivät häiritse, eli ellei se ole jatkuvaa ja kovaäänistä. Yöelämä on asia erikseen.
Mutta asian pointti on se että oli sitten vuokratalo tai osaketalo niin äänet kuuluvat yhtälailla. Kaikki riippuu rakennuksen rakenteesta. Elementtitalot ovat mm hyvä kaikupohja, varsinkin jos eristykseen ei ole viitsitty laittaa rahaa, vaan on rakennettu mahdollisimman nopeasti ja edullisesti ja ihmisiltä vain rahat pois. - Sullon vaan
Erilainen rivari kirjoitti:
Aika outoa, itse asun vuoden 1984 rivarissa Vantaalla ja vetänyt sähkökitaralla niin, että itselläkin aikanaan korvissa inisi tunnin soiton jälkeen ja kukaan ei ole koskaan sanallakaan valittanut. Edes pattereiden lonkse ei kuulu, ainoa on, jos ulko-ovia paiskoo, niin kuuluu sisälle ikkunat kiinnikin, samoin saunasta kuuluu hyvin ala-portaan raavinta, kun sitä siirrellään ja jos lyö saunan ovea. Ikinä ei ole kuulunut toisen telkkarit tai musiikki, vielä vähemmän puhe, ei edes huutokaan.
Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein majailet vai oletko varma, että äänet tulevat naapurista eikä korvien välistä, jos sieltä kuuluu kaikkea vessan vetämisestä, kuorsaukseen, pieremiseen, kusemiseen ja seksiin ja saunomiseen jne?
Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi kuulla ja tietää, mitä naapurissa puhutaan.mahtavan hyvähermoiset ja hiljaa asuvat naapurit. Jos alkaisivat elämään samalla tyylillä, kuin itse elät ja metelöit, niin sulta loppus hermot muutamassa viikossa.
Tuon hermojen loppumisen osoitus on tuo, että jos kiinnität huomion JO joihinkin tahattomiinkin ääniin, kuten oven kolaukseen tai rappuralliin. Ne sentään on ihan elämään kuuluvia toisin kuin tinnitusta aiheuttavalla voimakkuudella sähkökitaran soittaminen. (jonka vahvistimeen voisit kytkeä laadukkaat kuulokkeet ja kukaan muu ei kuulisikaan kun soitat. Itseäsi lukuunottamatta) - Sirot elefantit
Erilainen rivari kirjoitti:
Aika outoa, itse asun vuoden 1984 rivarissa Vantaalla ja vetänyt sähkökitaralla niin, että itselläkin aikanaan korvissa inisi tunnin soiton jälkeen ja kukaan ei ole koskaan sanallakaan valittanut. Edes pattereiden lonkse ei kuulu, ainoa on, jos ulko-ovia paiskoo, niin kuuluu sisälle ikkunat kiinnikin, samoin saunasta kuuluu hyvin ala-portaan raavinta, kun sitä siirrellään ja jos lyö saunan ovea. Ikinä ei ole kuulunut toisen telkkarit tai musiikki, vielä vähemmän puhe, ei edes huutokaan.
Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein majailet vai oletko varma, että äänet tulevat naapurista eikä korvien välistä, jos sieltä kuuluu kaikkea vessan vetämisestä, kuorsaukseen, pieremiseen, kusemiseen ja seksiin ja saunomiseen jne?
Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi kuulla ja tietää, mitä naapurissa puhutaan.Rivitalossa saadaan sentään pois yksi pääsyyllinen meluun eli yläkerta. Yläkerran norsujen tömistelyt saadaan toki pois myös kattohuoneistoilla.
Uskonpa että suurin osa kerrostalojen metelistä tulee aina sieltä ylhäältä. Häiriömetelöinti on asia erikseen ja voi tulla mistä tahansa.
Uskokaa pois että kerrostaloissa alakerran asukit saattaa tuntea erittäin hyvin ylhäällä asuvien ihmisten käytöksen vakiintuneet käyttäytymismallit. Ne tietyt toistuvat rutiinit joita he eivät välttämättä itsekään tiedosta.
Seilaaminen lattialla edes takasin tietyssä järjestyksessä, menemällä aina tietyn asian jälkeen toiseen tiettyyn paikkaan. Tietynlaisen äänekkään puheen jälkeen seuraa siirtyminen tiettyyn kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla. Tietynlainen äänekäs reaktio esim nauru puolestaan johtaa jatko toimenpiteenä siirtymiseen toiseen kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla, raivo puolestaan johtaa taas siirtymiseen jne...
Niitä asioita ei ihminen vain rekisteröi itse itsessään ollessaan muka täysin omassa rauhassa turvallisessa luontaisessa tilassaan. Alakerrassa saattaa olla ihmisiä jotka ovat vastentahtoaan huomanneet nuo käyttäytymismallit. - sattumaako
sanremo kirjoitti:
Jepp asun 2000 rakennetussa talossa,,naapuri kyttää ja hommailee varotuksia turhaan sain 3 kappaletta vaikka en ollut edes kotona mutta sain kumminkin toisen asunnon,,vituttaa tuommoiset kyttääjät eikös,,kerrostalossa on aina joku ilon pilaaja,,katsoisivat peliin ja lopettasivat paskan ja juoruamisen ,,odotan tätä nuorta juippia joka luulee olevansa oikein juudas talossa,,en vastaa kyllä mitä sille hepulle keksin mutta jotain oikein sellaista,,t
Ei tarvitse olla kyttääjä.Harva nukkuessaan välittää toisten asumistavoista. Mutta jos heräät viikonloppuisin opiskelijat juhlii meluun, ja pauke korvissani, ei liene alla asuvan vika .Kuuluu kun pullo lasketaan lattialle ,kävellä tömistetään humalassa,kaatuu jokunen huonekalukin,eikä mielytä isojen ihmisten kuse..minen voi sitä lorinaa,kun viisikin miestä saa aikaan.Se kestää kunnes sammuvat ehkä viiteen kuuteen aamulla, Sittenpä onkin noustava töihin alakerran asukkaan,osake oma joten yläkerran vuokralaiselle ,hyvät oltavat , voi rauhassa juhlia.Kyllä se vain omistus asunto on rajoitus elämäntavoille, vuokraiselle eri oikeudet, eihän hevillä saa poiskaan moisia
- kanakakka <> kivi
bieber56 kirjoitti:
Paska puhetta! Meidän talo on kivestä tehty.. seinät on paksut..huomasin kun peruskorjauksia tehtiin 2009. Asunto on nykyaikanen arkkitehtuuriltaan upea. .ei mikään betonibunkkeri joka kasataan valmiiksi hutastuista elementti laatikoista!!! !!Joten lopetappa ne lörinät " äänieristetyistä"lähiöboxeista ... pankin tai OMAN hah!!!
Kivestä rakennettuja taloja ei Suomessa montaa ole.
50-luvun mörkän tapauksessa "kivi" on usein tiiltä ... eli ns. puolen kiven seinä huoneistojen välillä ja, pahimmillaan, 1/4- kiven seinä eli lappeelleen muurattuja tiiliä komeroiden kohdalla. Sitku komero muutetaan kylppäriksi tai sen asunnon puoleiset seinät puretaan lisätilan saamiseksi saadaan aikaiseksi huoneistojen välinen seinä, josta ei sentään läpi näy, mutta siinä se yksityisyys sitten olikin.
Toki muitakin rakenneratkaisuja on, esim. kanankakkaseinät. Ja välipohjathan näissä voi myös olla "paperinohuet" eli kokonaispaksuus 15 cm luokkaa. - "kivitalojen" jekut
kanakakka <> kivi kirjoitti:
Kivestä rakennettuja taloja ei Suomessa montaa ole.
50-luvun mörkän tapauksessa "kivi" on usein tiiltä ... eli ns. puolen kiven seinä huoneistojen välillä ja, pahimmillaan, 1/4- kiven seinä eli lappeelleen muurattuja tiiliä komeroiden kohdalla. Sitku komero muutetaan kylppäriksi tai sen asunnon puoleiset seinät puretaan lisätilan saamiseksi saadaan aikaiseksi huoneistojen välinen seinä, josta ei sentään läpi näy, mutta siinä se yksityisyys sitten olikin.
Toki muitakin rakenneratkaisuja on, esim. kanankakkaseinät. Ja välipohjathan näissä voi myös olla "paperinohuet" eli kokonaispaksuus 15 cm luokkaa.Näistä 50-luvun "kivitaloista" on duunikaverit kertoneet hauskoja juttuja, esim.
- porasin taulukoukulle reikää seinään ja pora meni vahingossa läpi -> piti mennä paikkaamaan naapurin OH seinä
- seinällä törttötti iso rautanaula, johon oli aiemmin ripustettu jotain, en tarvinnut sitä enää, joten nykäisin naulan pois -> naapurin puolella romahti astiakaappi lattialle - Älyvapaata
Sirot elefantit kirjoitti:
Rivitalossa saadaan sentään pois yksi pääsyyllinen meluun eli yläkerta. Yläkerran norsujen tömistelyt saadaan toki pois myös kattohuoneistoilla.
Uskonpa että suurin osa kerrostalojen metelistä tulee aina sieltä ylhäältä. Häiriömetelöinti on asia erikseen ja voi tulla mistä tahansa.
Uskokaa pois että kerrostaloissa alakerran asukit saattaa tuntea erittäin hyvin ylhäällä asuvien ihmisten käytöksen vakiintuneet käyttäytymismallit. Ne tietyt toistuvat rutiinit joita he eivät välttämättä itsekään tiedosta.
Seilaaminen lattialla edes takasin tietyssä järjestyksessä, menemällä aina tietyn asian jälkeen toiseen tiettyyn paikkaan. Tietynlaisen äänekkään puheen jälkeen seuraa siirtyminen tiettyyn kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla. Tietynlainen äänekäs reaktio esim nauru puolestaan johtaa jatko toimenpiteenä siirtymiseen toiseen kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla, raivo puolestaan johtaa taas siirtymiseen jne...
Niitä asioita ei ihminen vain rekisteröi itse itsessään ollessaan muka täysin omassa rauhassa turvallisessa luontaisessa tilassaan. Alakerrassa saattaa olla ihmisiä jotka ovat vastentahtoaan huomanneet nuo käyttäytymismallit.Kyllä meillä kuuluu alakerrasta sairasta töminää, kun pennut juoksee joka ilta n. klo 17.30- 22.30 lähes taukoamatta pitkin kämppää ja kun he lopettavat aikuiset käveleväy sitten kuin norsut, varmaan kantapäillä ja eukko ulisee, kun sataman hinaaja klo 3 yöllä.Kyllä aamulla on sitten hiljaista.
- Mielisairasta touhua
Älyvapaata kirjoitti:
Kyllä meillä kuuluu alakerrasta sairasta töminää, kun pennut juoksee joka ilta n. klo 17.30- 22.30 lähes taukoamatta pitkin kämppää ja kun he lopettavat aikuiset käveleväy sitten kuin norsut, varmaan kantapäillä ja eukko ulisee, kun sataman hinaaja klo 3 yöllä.Kyllä aamulla on sitten hiljaista.
Kuvittele mikä meteli siitä kaikesta kuuluu alapuolelle. Sen voi kertoa vähintään kahdella siitä mitä ylöspäin kuuluu.
Ei kerrostalo asuminen ole muuta kuin sairasta pilaa. - assssssssss
Rauhallista on kirjoitti:
2011 rakennetussa talossa ei puhe kuulu toiseen asuntoon. Todella isolla volyymillä soitettu musa nyt jotenkin kuuluu, mutta ei tavanomainen telkkarin katselu eikä muut äänet. Siis kyseessä on omistusasunto, ei mikään vuokrakasarmi.
Eiköhän kaikissa uudemmissa kerrostaloissa ole jo hyvä äänieristys.
Itselläni asunto on vm. 1968 elementtitalo. Eipä tänne oikein mitään enää kuulu, mutta äänieristys on huono. Hiljaisuus johtuu naapureista. Tämä on isohko päätyasunto. Täytyy kai korostaa: Talo ei ole vuokrakasarmi. Tässä A-portaassa on todella vähän vuokra-asuntoja. B-portaassa on enemmän, ja siellä onkin kaikenlaista rempallaan, saunoja myöten, mutta ei A-portaassa. - 19+3
tomppeli! kirjoitti:
Ei se työpaikka mukana muuta.
Kiitos,
olen ehkä "tomppeli", mutta pystyn hoitamaan duuniani myös etätyönä, mikäli nopeat nettiyhteydet, yleensä löytyy. Työpaikka siis aina mukana!
Viihdyn kuitenkin pääkaupunkiseudulla, siksi vakiasunto täällä.
Naapureista en ole valittanut, tosi mukavia ihmisiä. Asunnon äänieristys vain syvältä jostain... Korvatulpaton kirjoitti:
Joo - kunnon varoitusta ei ekalla kerralla voi antaa, mutta tiedoksianto ja huomautus kuitenkin ja varoitus sitten, jos ei huomautus tehoa: ja tämä isännöitsijän toimesta!
Itse asun myös 70-luvun kerrostalossa, jossa eristykset eivät ole kovin häävejä, mutta naapureista ei juuri häiriötä ole ollut. Yhteen tosin paloi käämit täysin muutama kesä sitten, kun se huudatti pidemmän pätkän stereoita/telkkaria aamusta aina yötä myöten, niin että bassot särisivät seinäelementeissä ja möly tuli vielä stereona sisälle avonaisen parvekkeenoven kautta, kun oli pakko helteillä yrittää saada pientä ristivetoa aikaiseksi.
Taloyhtiössämme on pääosin omistusasuntoja, mutta muutamat yksiöt on hankittu kaupungin omistukseen ja niihin sitten on laitettu jos jonkinmoista juoppo-pummiakin asumaan (kuten tämä seinänaapurini). Useat naapurit olivat tälle heebolle huomauttaneet möly-jaksojen ollessa käynnissä (joko naamatusten tai kirjeitse), että menoa pitäisi rajoittaa ja muita huomioida, sekä noudattaa järjestysääntöjä - mutta tällä oli vain lyhytaikaista tehoa ja taas alkoi möykkääminen!
Lopulta paloi käämit, kun tuntui että korvissa soi ja päätä jomotti - joten laitoin sähköpostia isännöitsijälle kaikkien naapureiden nimissä - hän sitten tuosta infosi, ettei heti voi varoitusta antaa, mutta laittoi kuitenkin huomautuksen, josta oli onneksi apua - liekö mennyt häiskällä vähän pupu pöksyyn, kun saattaisi joutua häädetyksi, jollei meno rauhottuisi pidemmän päälle!Tässä talossa jengi piti säännöllisesti discoa viikonloppuisin. Normaali puhuminen
ja vetoaminen järjestyssääntöihin ei auttanut yhtään. Sitten kutsuttiin poliisit katso-
maan meininkiä. Isännöitsijältä lähti ensimmäinen varoitus. Ja lupaus, että kolman-
nen varoituksen jälkeen tulee häätö. Kohta tuli viikonloppu ja kovemmat bileet.
Taas kutsuttiin virkavalta hiljentämään porukkaa. Vähän aikaa oli hiljaista, mutta
ei kauan. Sitten olikin edessä viimeiset bileet ja häätöilmoitus. Teki mieli mennä sanomaan, että aiotteko jatkaa samaa rataa seuraavassa asunnossa. Onneksi näitä
tapauksia on harvoin. Olen asunut tässä 16 vuotta ja tämä oli ensimmäinen. Kiva
talo tämä on.
Nimimerkki Lukutoukka- 111!
19+3 kirjoitti:
Kiitos,
olen ehkä "tomppeli", mutta pystyn hoitamaan duuniani myös etätyönä, mikäli nopeat nettiyhteydet, yleensä löytyy. Työpaikka siis aina mukana!
Viihdyn kuitenkin pääkaupunkiseudulla, siksi vakiasunto täällä.
Naapureista en ole valittanut, tosi mukavia ihmisiä. Asunnon äänieristys vain syvältä jostain...Kaikki ei valitettavasti pysty tehdä töitään etänä... Esim hoitajat, lääkärit, siivoojat, kaupan myyjät... yms.
- Erilainen rivari
Sullon vaan kirjoitti:
mahtavan hyvähermoiset ja hiljaa asuvat naapurit. Jos alkaisivat elämään samalla tyylillä, kuin itse elät ja metelöit, niin sulta loppus hermot muutamassa viikossa.
Tuon hermojen loppumisen osoitus on tuo, että jos kiinnität huomion JO joihinkin tahattomiinkin ääniin, kuten oven kolaukseen tai rappuralliin. Ne sentään on ihan elämään kuuluvia toisin kuin tinnitusta aiheuttavalla voimakkuudella sähkökitaran soittaminen. (jonka vahvistimeen voisit kytkeä laadukkaat kuulokkeet ja kukaan muu ei kuulisikaan kun soitat. Itseäsi lukuunottamatta)Tuskin ne yhtään sen hyvähermoisempia ole kuin muutkaan. Tuosta sähkökitaran luukutuksesta on aikaa kymmeniä vuosia ja naapuritkin vaihtuneet molemmilta puolilta, vaikka ei todellakaan sen takia ja nämä todella äänekkäät soittokerrat oli sormilla laskettavissa ja inhimilliseen aikaan. Kaikissa vahvistimissa ei tosiaan ole minkäänlaista kuulokekytkentää, varsinkaan vanhemman tekniikan putkikoneissa, mutta toisaalta laadukas vahvistin, kitaralle ja stereoille aukeaa pienellä volyymillä ja soi nätisti, niin ei tarvitse huudattaa nupit kaakossa. Valitettavasti kaikilla ei vain ole varaa ostaa A-luokan premium vahvareita ja hifikuulokkeita. Nykyisin soitan selvästi hiljempaa ja varjelen omaakin kuuloani, tuo on korvaamaton soittamisessa ja musiikista nauttiessa ja kommunikoinnissakin on apua aika lailla.
En minä kyttää naapurien menemisiä tai tekemisiä, mutta jos naapurissa lyödään raskas saunan ovi vauhdilla kiinni, kun apinat eivät tajua voidella ja säätää lukkoja ja saranoita, totta halvatussa se kuuluu meille runkoja tai ainakin patteriputkia pitkin, heidän saunasta tulee suoraan meidän huoneen patteriin linja. Sama oli varsinkin ennen, kun 130kg mies joka jumalan aamu laskeutui rapulta rallille, haki postin ja tuli takaisin. Sitä ei voinut olla kuulematta, ei siihen tarvita kyttäämistä, jollei ole jokin media päällä.
Mulla on lehmänhermot monen asian suhteen, että kiitos kysymästä, mutta se myönnetään, että jos nyt joutuisi muuttamaan jonnekin vuokrakerrostaloon, mikä täynnä mamuja ja mustalaisia jne. , pelkään pahoin, etten kestäisi sitä kakaroiden jatkuvaa huutoa pihamaalla ja juoksemista rappukäytävässä, täysin jalallisten ja patalaiskojen mannejen autoilla pihaan ajamista ja ovien paiskomista keskellä yötä, nämä keskellä yötä toimitettavat yhteis"laulu"illat ja siihen päälle eläimellistä panemista aamuun asti, kun kumpikin huutaa kuin hinaaja. Viidakon mölyapinoiden melskaamisessakin on todennäköisempää nukkua kuin näiden helvetin itsekkäiden, haistakaa muut vi#tu- asenteella olevien mamujen ja mannejen kanssa. Sitten tulee viikollakin naapurin työtön nuorimies aamuyöllä baarista ja katsoo oikeudekseen vetää Metallicaa täysillä aamuneljältä, jollei ole löytänyt itselleen seksiseuraa huudatettavaksi meidän muiden iloksi. Musta tosiaan tuntuu, että tuollaiseen taloyhtiöön en halua, vaikka saisin ilmaisen kämpän sieltä. - Erilainen rivari
Sullon vaan kirjoitti:
mahtavan hyvähermoiset ja hiljaa asuvat naapurit. Jos alkaisivat elämään samalla tyylillä, kuin itse elät ja metelöit, niin sulta loppus hermot muutamassa viikossa.
Tuon hermojen loppumisen osoitus on tuo, että jos kiinnität huomion JO joihinkin tahattomiinkin ääniin, kuten oven kolaukseen tai rappuralliin. Ne sentään on ihan elämään kuuluvia toisin kuin tinnitusta aiheuttavalla voimakkuudella sähkökitaran soittaminen. (jonka vahvistimeen voisit kytkeä laadukkaat kuulokkeet ja kukaan muu ei kuulisikaan kun soitat. Itseäsi lukuunottamatta)Jäi kesken naapureista, meinaan vastapäätä takapihan puolella asuu sellaiset naapurit, missä ensinnäkään tuollaiset n.13-16v perheen nuorimmaiset eivät pääse koulun jälkeen edes sisälle, kun vasta vanhempien tultua, hyvä jos 21.00 ja silloinkin heille heitetään matot tampattavaksi telineelle. Itsekin tamppaan tosi usein, mutten koskaan iltamyöhään viikonloppunakaan. Tästäkös meidän naapurit kilahtivat ja tekivät valituksenkin. No, eihän se kivaa ole harva se ilta, jos katsot tai kuuntelet uutisia, niin sama läpse kuuluu. Ei tuolloin 21-22 aikoihin enää ole mielestäni sopiva aika mäiskiä mattoja toisten ikkunoiden alla, ihan sama, mitä järjestyssäännöt sanovat. Ja tuon ymmärtäisi joskus, mutta on parikin kertaa viikossa. Itse olen sitä mainitsemillasi huonoilla hermoilla sietänyt ja sitä, että naapurin kersa ajaa kovamuovisilla renkailla polkuautoa edes takaisin ikkunani alla aamuvarhain arjet ja pyhät, mutta... se on silti normaalia elämää ja sopivana ajankohtana, vaikka itse haluaisi edes viikonloppuna nukkua kunnolla. Toisessa naapurissa vasta sietämistä onkin, tulevat takapihalle leikkimään leikkimökkiin, niin ei mene varttiakaan, kun joku rääpäleistä huutaa suoraa huutoa, ei mitään itkua vaan sellaista rähjäävää raivoitkua, kun leikissä ei mene mielensä mukaan. Odotan vain aikaa, että rääkkä kasvaisi isommaksi, mutta pelkään, että nuorempi sisar saa samalla lailla kaikki huutamalla tahtomansa läpi. Vika ei ole lapsissa tai minussakaan, vaan kusipäisissä vanhemmissaan, jotka ovat aivan tuuliajolla kasvatuksessa oman itsensäkin suhteen. Tuosta tamppausperheen nuorista tullaan tekemään sosiaaliviranomaisiin ilmoitus, jos taas jatkuu, että seisovat pihamaalla talon nurkalta kurkkien, josko pääsisi ennen 21-22 edes kotiinsa valmistautumaan kuoleman väsyneenä ja tuskin edes syöneenä seuraavaan helvettikoulupäivään.
Kyllä kerrostalosunnossa häirikön saa suht nopeastikin ulos vaikka omistuskämpästä, kun taloyhtiö lunastaa sen ja myy sopivaksi katsomalleen, ei se ole mikään suoja, että sitten saa riehua ja terrorisoida muita yökaudet huudattamalla musaa täysillä joka yö ja porukkaa ravaa ovia paiskoen ja huutaen kännissä pihamaalla ym. Känniläinenhän omasta mielestään kuiskii, kun muista on melkein suoraa huutoa.
Velipojalla asui naapurissa suomalainen blondilikka, joka oli kovin perso mustien miesten perään ja veli ei pysynyt laskuissa, keitä siellä käy kiksauttamassa sitä ja kuka asuu jne. Toisella naapurillaan oli omasta mielestään täysi oikeus vaihdella nojatuolin, kirjahyllyn ja kaappien paikkoja 03-04 aamulla joka yö.
Sitten ovat nämä norsuihinkin verrattavat kantapääastujat. Mummollani kävi kotiavustajana sellainen, että keskellä päivääkin tuulikaapista kylppäriin meno oli ihan kun puuvasaralla vetelisi parkettiin, niin hirveä kopse edes takas. Ja tämä siis 45-50kg nuori nainen, joten 120kg ihminen saa aikaan kamalaa ryskettä tuolla kävelytavalla. Onneksi heillä on monesti tosi paksut jalat ja jalkakaari painosta laskeutunut, niin melun aiheuttavat ihan muut tyypit. Kaverinikin on hiljaa yöllä liikkuessaan, vaikka 135kg järkäle. Melkein kuiskitaan kylässä ollessani, etteivät vaan naapurit häiriinny, vaikka välillä naapureista kuuluu aika älämölöä. Siksi en ymmärrä hiiskumista. - Käypä toteemassa
Erilainen rivari kirjoitti:
Aika outoa, itse asun vuoden 1984 rivarissa Vantaalla ja vetänyt sähkökitaralla niin, että itselläkin aikanaan korvissa inisi tunnin soiton jälkeen ja kukaan ei ole koskaan sanallakaan valittanut. Edes pattereiden lonkse ei kuulu, ainoa on, jos ulko-ovia paiskoo, niin kuuluu sisälle ikkunat kiinnikin, samoin saunasta kuuluu hyvin ala-portaan raavinta, kun sitä siirrellään ja jos lyö saunan ovea. Ikinä ei ole kuulunut toisen telkkarit tai musiikki, vielä vähemmän puhe, ei edes huutokaan.
Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein majailet vai oletko varma, että äänet tulevat naapurista eikä korvien välistä, jos sieltä kuuluu kaikkea vessan vetämisestä, kuorsaukseen, pieremiseen, kusemiseen ja seksiin ja saunomiseen jne?
Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi kuulla ja tietää, mitä naapurissa puhutaan."Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi tietää, mitä naapurissa puhutaan."
No Lahdessa, Esikonkadulla. Siellä on vuonna 1980 rakennetut rivarit, joissa paperiseinät. Hyvin kuuluu. - shaghd fga
Mielisairasta touhua kirjoitti:
Kuvittele mikä meteli siitä kaikesta kuuluu alapuolelle. Sen voi kertoa vähintään kahdella siitä mitä ylöspäin kuuluu.
Ei kerrostalo asuminen ole muuta kuin sairasta pilaa.Aivan. Meillä yläkerran naapurin kersalla oli joku älyvamma fyysisen vamman lisäksi ja kiljui joka aamu ja ilta, rutiinimaisesti ja lujaa. Kaksossiskonsa oli normaali ja hiljainen lapsi. Nyt on tullut vauvakin kuvioihin, mutta se ei kilju. Sen sijaan kuuluu jo aamuvarhaisesta asti jumputusta, kun kakarat tömistää pitkin lattiaa, juoksukilpailut varmaan.
Ja kun meillä tehtiin remonttia, jotta päästäisiin kidutusluolasta pois, ja käynnistettiin joku laite juuri sillä hetkellä, kun melukersa uinahti päiväunilleen, penskojen äiti tai isä ilmaantui ovelle 'kärsivällisesti' selittämään, että nyt, kello yksi iltapäivällä, ei voi meluta, kun heidän lapsensa tarvitsee päiväunensa. Me olisimme tarvinneet yöunemmekin. No, minä käytin tietysti korvatulppia heidän takiaan, joka yö, mutta ilman niitä ei unta olisi tullut. Kaiken lisäksi molemmat nuoret vanhemmat tupakoivat jatkuvasti tuuletusparvekkeella. Jotkut ovat liian itsekeskeisiä kerrostaloon. - Meluton Vastuullinen
No hyvä, jos sinulla on noin hervottomat unenlahjat.
Monella muualla ei ole.
Eikä kyse ole mistään "valinnasta" vaan ihmiset ovat erilaisia,
sekä ulkoisesti että sisäisesti.
Jos et tuota usko, mene kadulle ja etsi alkuun vaikka viisi kappaletta ulkoisesti samannäköistä.
Meluherkkyys on todellinen ominaisuus, jonka suhteen ihmiset myös ovat erilaisia.
Meluherkkyys on PYSYVÄ ja perityvä ominaisuus!
Yhtä järjetöntä, kuin olisi arvostella ja haukkua diabeetikkoja tai astmaatikkoja
"luulet vain", "muuta maalle" tms., yhtä järjetöntä on arvostella meluherkkää!
Kyllä vastuu on sillä, joka ei pysy oman asuntonsa puitteissa,
vaan meluttaa niin, että saaste leviää toisenkin kotiin!
Eihän roskistakaan käydä kippaamassa naapuriin!
Miksi naapuriin saisi kipata melusaasteen!?
https://www.google.com/search?q=meluherkkyys&ie=utf-8&oe=utf-8
http://www.tsr.fi/tutkimustietoa/tata-tutkitaan/hanke?h=103459
http://www.tesso.fi/content/melu-käy-hermoille-ja-haittaa-hyvinvointia
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/melu_vie_hengen_ja_hermot
http://www.terve.fi/sepelvaltimotauti/naisen-meluherkkyys-kasvattaa-sydantautiriskia
http://www.hs.fi/terveys/a1365571267906 - rauhaaaaa!!!
Erilainen rivari kirjoitti:
Aika outoa, itse asun vuoden 1984 rivarissa Vantaalla ja vetänyt sähkökitaralla niin, että itselläkin aikanaan korvissa inisi tunnin soiton jälkeen ja kukaan ei ole koskaan sanallakaan valittanut. Edes pattereiden lonkse ei kuulu, ainoa on, jos ulko-ovia paiskoo, niin kuuluu sisälle ikkunat kiinnikin, samoin saunasta kuuluu hyvin ala-portaan raavinta, kun sitä siirrellään ja jos lyö saunan ovea. Ikinä ei ole kuulunut toisen telkkarit tai musiikki, vielä vähemmän puhe, ei edes huutokaan.
Missä ihmeen pahvilaatikossa oikein majailet vai oletko varma, että äänet tulevat naapurista eikä korvien välistä, jos sieltä kuuluu kaikkea vessan vetämisestä, kuorsaukseen, pieremiseen, kusemiseen ja seksiin ja saunomiseen jne?
Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi kuulla ja tietää, mitä naapurissa puhutaan.Erilainen rivari, vi..u säkö se oot joka kitaraas ja koko taloyhtiötä oot rääkänny, soittanu poppivehettä, laulanu, mölynny, kännänny, hässiny niin että kyllä susta on kuule keskusteltu!! Häädön sietäsit saada.
- Toi on nähtävä!!!!
Käypä toteemassa kirjoitti:
"Haluaisin nähdä sellaisen rivarin, missä äänet kuuluvat kuin tyhjää ja voi tietää, mitä naapurissa puhutaan."
No Lahdessa, Esikonkadulla. Siellä on vuonna 1980 rakennetut rivarit, joissa paperiseinät. Hyvin kuuluu.Haluan todella nähdä ja kuulla sellaisen rivitalon huoneistossa, missä todella oikeasti kuuluu kaikki kuin tyhjää vain ihmiselämän normaalit äänet, puheesta yskimiseen, pieremiseen, kusemiseen, rakastelut, vessassa käynnit, saunat ja suihkut.
Jos tällainen rivitalo on olemassa, olen enemmän kuin halukas tulemaan paikan päälle. Tuota on vielä vaikeampi uskoa senkin takia, että asun itse 1980-luvun alun rivitalossa ja kyllä täällä on huoneistojen väliset seinät edes jonkin sortin tiiltä, en ole avannut ja katsonut, mutta naapureista ei kuulu juuri mitään, jollei ole musa täysillä tai poraa tiiliseinään tai piikkaa lattiaa auki, kuten yksi naapureistamme onneksi sentään keväällä, joutui lähtemään mökilleen evakkoon, se lattian piikkaus oli kuin paikat lähtisivät hampaista ja sitä tehtiin monta päivää ja ei annettu kunnolla kuivua ja tulivat alas ja eikun taas hommiin. - Mukavat muistot
hankikorvatulpat kirjoitti:
Mitä se nyt on jos puhe auton kesärenkaista kuuluu. Odota, kun se raahaa jonkun kimman kämpilleen ja alkaa kuulua n.imisen äänet. Jos sattuu vielä kovaääninen ja vaatelias nainen, niin nuku siinä sitten. Jos hakkaat seinään, niin meno sen kuin kovenee, kun tietävät olevan "yleisöä".
Hahhahhaa. Mulla oli just tollanen tilanne kun tein väikkäriä. Tyttöystävä oli tosi kiimanen ja kyllä mä sitä sit paninkin. Naapureille täydet pisteet vaikka talossa oli ns. kananpaskaseinät niin eivät valittaneet, paitsi yhden kerran oli alakerran naapurilta mennyt hermot. Ei se suoraan meidän seksielämään viitannut mutta siitä se kyllä oli kimpaantunut. Toinen naapuri teki remontin keittiössään ja laittoi lisäeristyksen meikän puoleiseen seinään.
- Julmasti sanoja
tomppeli! kirjoitti:
Ei se työpaikka mukana muuta.
Sitten se on voi voi...voit valita hyppäätkö tuntemattomaan ja saat kaipaamasi rauhan vai suvaitsetko jotain normaaleja elämisen ääniä ja pidät työpaikkasi, turhaa kitinää.
- kpeå¨dfmpåasmfä
Sirot elefantit kirjoitti:
Rivitalossa saadaan sentään pois yksi pääsyyllinen meluun eli yläkerta. Yläkerran norsujen tömistelyt saadaan toki pois myös kattohuoneistoilla.
Uskonpa että suurin osa kerrostalojen metelistä tulee aina sieltä ylhäältä. Häiriömetelöinti on asia erikseen ja voi tulla mistä tahansa.
Uskokaa pois että kerrostaloissa alakerran asukit saattaa tuntea erittäin hyvin ylhäällä asuvien ihmisten käytöksen vakiintuneet käyttäytymismallit. Ne tietyt toistuvat rutiinit joita he eivät välttämättä itsekään tiedosta.
Seilaaminen lattialla edes takasin tietyssä järjestyksessä, menemällä aina tietyn asian jälkeen toiseen tiettyyn paikkaan. Tietynlaisen äänekkään puheen jälkeen seuraa siirtyminen tiettyyn kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla. Tietynlainen äänekäs reaktio esim nauru puolestaan johtaa jatko toimenpiteenä siirtymiseen toiseen kohtaan/huoneeseen tietyllä askeltavalla, raivo puolestaan johtaa taas siirtymiseen jne...
Niitä asioita ei ihminen vain rekisteröi itse itsessään ollessaan muka täysin omassa rauhassa turvallisessa luontaisessa tilassaan. Alakerrassa saattaa olla ihmisiä jotka ovat vastentahtoaan huomanneet nuo käyttäytymismallit.luulin pitkään, että metelöinti kuuluu yläkerrasta, mutta syyksi osottautuikin alakerrassa asuvat. Äänet kuuluvat pattereiden kautta.
- Etel. Rauhalantie 19
Toi on nähtävä!!!! kirjoitti:
Haluan todella nähdä ja kuulla sellaisen rivitalon huoneistossa, missä todella oikeasti kuuluu kaikki kuin tyhjää vain ihmiselämän normaalit äänet, puheesta yskimiseen, pieremiseen, kusemiseen, rakastelut, vessassa käynnit, saunat ja suihkut.
Jos tällainen rivitalo on olemassa, olen enemmän kuin halukas tulemaan paikan päälle. Tuota on vielä vaikeampi uskoa senkin takia, että asun itse 1980-luvun alun rivitalossa ja kyllä täällä on huoneistojen väliset seinät edes jonkin sortin tiiltä, en ole avannut ja katsonut, mutta naapureista ei kuulu juuri mitään, jollei ole musa täysillä tai poraa tiiliseinään tai piikkaa lattiaa auki, kuten yksi naapureistamme onneksi sentään keväällä, joutui lähtemään mökilleen evakkoon, se lattian piikkaus oli kuin paikat lähtisivät hampaista ja sitä tehtiin monta päivää ja ei annettu kunnolla kuivua ja tulivat alas ja eikun taas hommiin.Kyllä noita rivitaloja on paljonkin. Itse asuin sellaisessa Loviisassa. Talo tehty 1975 ja ainakin yht'ä huonosti kuin nykyäänkin. Valojen päällenapsauttaminenkin naapurissa kuului täysin selvästi. Samoin joka ainoa vesihanan aukaisu. Puhumattakaan siitä, mitä alkohoisoituneen ex-rouvan touhut kulloisenkin kapakkalöytönsä kanssa aiheuttivat.
Soitettuani poliisit riittävän monesti paikalle hiljentämään (puhelinkoppi 100 metrin päässä) nämä kertoivat mitä tehdä. Niinpä hommasin rouvalle hallitukselta varoituksen. Seuravana yönä taas melua ja soitin poliisit. Rouva kirjoitti lapulle, että milläs todistat. Minä samalle lapulle, että nuo viimeyön hiljentäjät lupasivat todistaa. Siihen loppui metelöinti ja rouva muutti Helsingin seudulle. Kuoli muutaman kuukauden päästä viinan aiheuttamaan sisäiseen verenvuotoon. - Oli pakko opetella
Tiera kirjoitti:
Tässä talossa jengi piti säännöllisesti discoa viikonloppuisin. Normaali puhuminen
ja vetoaminen järjestyssääntöihin ei auttanut yhtään. Sitten kutsuttiin poliisit katso-
maan meininkiä. Isännöitsijältä lähti ensimmäinen varoitus. Ja lupaus, että kolman-
nen varoituksen jälkeen tulee häätö. Kohta tuli viikonloppu ja kovemmat bileet.
Taas kutsuttiin virkavalta hiljentämään porukkaa. Vähän aikaa oli hiljaista, mutta
ei kauan. Sitten olikin edessä viimeiset bileet ja häätöilmoitus. Teki mieli mennä sanomaan, että aiotteko jatkaa samaa rataa seuraavassa asunnossa. Onneksi näitä
tapauksia on harvoin. Olen asunut tässä 16 vuotta ja tämä oli ensimmäinen. Kiva
talo tämä on.
Nimimerkki LukutoukkaYksi varoitus riittää lain mukaan. Ellei tehoa, toisesta saa jo häädön.
- Oli pakko opetella
sattumaako kirjoitti:
Ei tarvitse olla kyttääjä.Harva nukkuessaan välittää toisten asumistavoista. Mutta jos heräät viikonloppuisin opiskelijat juhlii meluun, ja pauke korvissani, ei liene alla asuvan vika .Kuuluu kun pullo lasketaan lattialle ,kävellä tömistetään humalassa,kaatuu jokunen huonekalukin,eikä mielytä isojen ihmisten kuse..minen voi sitä lorinaa,kun viisikin miestä saa aikaan.Se kestää kunnes sammuvat ehkä viiteen kuuteen aamulla, Sittenpä onkin noustava töihin alakerran asukkaan,osake oma joten yläkerran vuokralaiselle ,hyvät oltavat , voi rauhassa juhlia.Kyllä se vain omistus asunto on rajoitus elämäntavoille, vuokraiselle eri oikeudet, eihän hevillä saa poiskaan moisia
Aivan yhtä helposti saa häiriköt pois olivat ne sitten osakkeenomistajia tai vuokralaisia. Tässä asiassa ei ole mitään eroa asukkailla.
- Se hiljainen naapuri
Kantsiskos kirjoitti:
sun myyä se äänieristämätön lääväsi jollekin muulle riesaksi ja ostaa vaikka omakotitalo jostain saimaan rannalta tai lapin jänkhältä?
Omituinen ilmiö. Kaikki häiriköt kehoittaa toisia muuttamaan jonnekin keskelle eimitään. Vain häirikötkö saavat asua missä vain?
Minusta tuo on perusteellinen luonnevika tai mielen sairaus. Psykopatiaako? - Välimainio
Se hiljainen naapuri kirjoitti:
Omituinen ilmiö. Kaikki häiriköt kehoittaa toisia muuttamaan jonnekin keskelle eimitään. Vain häirikötkö saavat asua missä vain?
Minusta tuo on perusteellinen luonnevika tai mielen sairaus. Psykopatiaako?Sama koskee (melkein?) kaikkia tupakoivia ja koiranomistajia. Tehkääpä kävelykierros missä tahansa taajama-alueella nyt lumien aikaan niin mitä näettekään: kaikki tien- ja kadunvarret ovat keltaisenaan koiran kusta ja paskakikkareita kirjavanaan. Ainakin täällä Oulussa. Missään muualla en ole moista kusen ja paskan tulvaa nähnyt vaikka olen sentään asunut yli 20 paikkakunnalla.
- Anonyymi
booooa kirjoitti:
Aloittajalle:
Voi jumankauta että on vaikeeta nyt kun vähän kuuluu seinän läpi puheensorinaa, hah!Jotkut tekevät keskittymistä vaativia töitä kotona puhelimessa ja teamsissa.
- Osmo Espoosta
Uudessa on parempi äänieristys, nykymääräysten vuoksi, oma ilmanvaihto, paksummat seinät ja välipohjat ym
1927 rakennetussa kivitalossa kuului pienikin puhe läpi, samoin -64 ja -76 rakennetussa elementtitalossa ja 95 rakennetussa elementtitalossa, nyt 2013 rakennetussa, mitään ei kuulu, erittäin hyvä talo.- Paap
Ei pidä paikkaansa, tänä päivänä säästetään missä mahdollista. Rakennusmateriaalit ovat ihan p.eesstä.
Asun talossa, joka on rakennettu 40-luvun loppupuolella, melkein metriset tiiliseinät, voi vaikka hakata lekalla, ei kuulu viereiseen huoneistoon. Putkiremonttiin tehtiin joskus kymmenen vuotta sitten, kun nykyisillä tarvikkeilla tehdään parinkymmenen vuoden välein.
Eli niinkuin kaikessa, vanhassa vara parempi - ohutseinää
Paap kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa, tänä päivänä säästetään missä mahdollista. Rakennusmateriaalit ovat ihan p.eesstä.
Asun talossa, joka on rakennettu 40-luvun loppupuolella, melkein metriset tiiliseinät, voi vaikka hakata lekalla, ei kuulu viereiseen huoneistoon. Putkiremonttiin tehtiin joskus kymmenen vuotta sitten, kun nykyisillä tarvikkeilla tehdään parinkymmenen vuoden välein.
Eli niinkuin kaikessa, vanhassa vara parempivoi olla että naapurin seinästä puuttuu kokonaan eristeet kun ne ei ole ulkoseiniä.eristys laitetaan vain ulkoseiniin.kerran kävi niin että naapuri kiinnitti taulun ruuvia seinään ja porasi seinän läpi naapuriin reiän,kävin laastilla paikkammassa reiän ja kärsineen osapuolen seinän maalaus naapurin piikkiin.ohuet seinät eivät ole kantavaa rakennetta jossa ei ole eristeitä.rautakaupasta saa valmiiksi pinnoitettua eristeää liimaa seinään ja levyt seiniin jo mäkätys loppu naapurista
- betonia ovat
ohutseinää kirjoitti:
voi olla että naapurin seinästä puuttuu kokonaan eristeet kun ne ei ole ulkoseiniä.eristys laitetaan vain ulkoseiniin.kerran kävi niin että naapuri kiinnitti taulun ruuvia seinään ja porasi seinän läpi naapuriin reiän,kävin laastilla paikkammassa reiän ja kärsineen osapuolen seinän maalaus naapurin piikkiin.ohuet seinät eivät ole kantavaa rakennetta jossa ei ole eristeitä.rautakaupasta saa valmiiksi pinnoitettua eristeää liimaa seinään ja levyt seiniin jo mäkätys loppu naapurista
En tiedä muista eristeistä mutta asuntojen väliset seinät on betonia ainakin missä minä asun. Paksua betonia. Ruuvit ei kyllä mene sellaisesta läpi.
- vanha = huono
ohutseinää kirjoitti:
voi olla että naapurin seinästä puuttuu kokonaan eristeet kun ne ei ole ulkoseiniä.eristys laitetaan vain ulkoseiniin.kerran kävi niin että naapuri kiinnitti taulun ruuvia seinään ja porasi seinän läpi naapuriin reiän,kävin laastilla paikkammassa reiän ja kärsineen osapuolen seinän maalaus naapurin piikkiin.ohuet seinät eivät ole kantavaa rakennetta jossa ei ole eristeitä.rautakaupasta saa valmiiksi pinnoitettua eristeää liimaa seinään ja levyt seiniin jo mäkätys loppu naapurista
Eli taas pukkaa tarinaa jostain 50 luvun tjsp kerrostaloista kanankakka- tai 1/4-tiilen seinineen.
Siis ehtaa HildaRanea, koska hänenen mielestään normi kerrostalo on rakennettu 20-50 luvulla ja 60-70 .luvun talot ovatkin jo upouusia.
Tuoreemmista ei ole haisuakaan mutta vanhoilla opeilla mennään = kirjoitellaan satuja 2012 rak. talon kolisevista hissin ovista (koskaan automaattiovia nähnytkään) ja lastulevyseinistä...
- g gwr r g g r
Äänieristyksissä eroja juu.
Asiaa voi kyllä korjailla asunnossa. Tarvitaan vähän asiantuntemusta ja rahaakin. Lopputulosta kukaan voi taata.Periaate kuitenkin, tarvitaan massaa ympärille. Ongelmat kaikenlaisissa ilmastointikanavissa jne. Niille hankalampi tehdä mitään. Mutta asunnon saa kyllä hiljaisemmaksi tehtyä aina.
Mun kokemus muuten sellanen. Ympäristöt erilaisia. Ihmiset erilaisia. Ja melussa myös kyse että jotain nyt häiritsee jokin melu enenpi, kuin jotain toista. Subjektiivinen asia. Jotkut asuu ikänsä meluisissa asunnoissa, jotkut ei kestä asua hetkeäkään, jos jotain muuta, kuin itse tuotettua melua kultavissa. Ja ihmisten kuuloaisti, siinäkin eroja.
Että otappa iisisti, tutkaile, häiritseekö se melu pitemmän päälle sinua. Jos häiritse, kätevintä muuttaa. Meluntorjuta tosiaan mahdollista, mutta se oma asiansa. eikä naapura voi estää elämästä elämäänsäkkään.- hiljaa hyvä
Onko se melon tuottaminen sitä elämää???
ja tapahtuuko se eläminen asunnon seinien sisäpuolella??? - KRÄÄÄ
Missä predikaatit?! Missä kieltosanat?! Jumalauta, jotain rotia siihen tekstiin! :D
- Sama vika
70-luvun elementtitalo jossa äänet kuulu seinien läpi selvästi. Silloin kun asuu rauhallista porukkaa niin kaikki suunnilleen ok. Mutta porukka tässä talossa hyvin herkistynyttä, kaikkiin ylimääräisiin ääniin reagoidaan voimakkasti, sellasiinkin jotka eivät jossain muussa talossa herättäisi mitään tunteita. Vähän sellainen perseelle ammttujen karhujen talo tämä on.
- Se siitä
No ei todellakaan bilettäjät kasarmiasunnoissaan kavereitaan häiritse sama meno joka asunossa. Kyllä se vaan on asuinalueet ja asunnot jakautuneet omistajien mukaan.
- muuddaja
72-rakennetussa rivitalossa nyt asunut muutaman vuoden ja jos naapurilla tippuu jotain (laminaatti) lattialle niin kuulostaa melkein siltä kuin omassa asunnossa olisi pudonnut. Ja kuulee selvästi kun naapurin etuovi käy ja eteisessä jalat kopisee. Muuten ollut hiljaista, mutta yhtenä päivänä kun naapurissa kävi joku akka kakaroineen niin keittiön röörien kautta kuului kaikki kattiloiden kolinat ja mölinät taas kuin olisi samassa huoneessa ollut. Ilmeisesti naapurin äijä ei koskaan ole edes käynyt keittiössä kun mitään ei ole kuulunut. Pihaltakin kuuluu puhe aivan selvästi sisälle. Aivan olemattomat äänieristykset.
Nyt muuttamassa 80-rakennettuun kerrostaloon ekaan kerrokseen jossa naapurieita joka puolella ja vähän jännityksellä odotan millaista ääntelyä siellä tulee olemaan, saako pian taas olla muuttamassa kun ei hermot kestä. Olen kyllä yrittänyt ajatella ettei ne äänieristykset enää tästä voi huonontua eikä uuteen asuntoon kyllä kuulunut mitään erikoisempia ääniä kun kävin myöhään iltapäivällä katsomassa, vaikka saattoihan ne naapurit olla vielä silloin poissa. Hittovaan kun ei sitä älynnyt katsoa että oliko naapurien ovissa mitään ulkomaalaisilta tai mustalaisilta vaikuttavia sukunimiä. - Se siitä
muuddaja kirjoitti:
72-rakennetussa rivitalossa nyt asunut muutaman vuoden ja jos naapurilla tippuu jotain (laminaatti) lattialle niin kuulostaa melkein siltä kuin omassa asunnossa olisi pudonnut. Ja kuulee selvästi kun naapurin etuovi käy ja eteisessä jalat kopisee. Muuten ollut hiljaista, mutta yhtenä päivänä kun naapurissa kävi joku akka kakaroineen niin keittiön röörien kautta kuului kaikki kattiloiden kolinat ja mölinät taas kuin olisi samassa huoneessa ollut. Ilmeisesti naapurin äijä ei koskaan ole edes käynyt keittiössä kun mitään ei ole kuulunut. Pihaltakin kuuluu puhe aivan selvästi sisälle. Aivan olemattomat äänieristykset.
Nyt muuttamassa 80-rakennettuun kerrostaloon ekaan kerrokseen jossa naapurieita joka puolella ja vähän jännityksellä odotan millaista ääntelyä siellä tulee olemaan, saako pian taas olla muuttamassa kun ei hermot kestä. Olen kyllä yrittänyt ajatella ettei ne äänieristykset enää tästä voi huonontua eikä uuteen asuntoon kyllä kuulunut mitään erikoisempia ääniä kun kävin myöhään iltapäivällä katsomassa, vaikka saattoihan ne naapurit olla vielä silloin poissa. Hittovaan kun ei sitä älynnyt katsoa että oliko naapurien ovissa mitään ulkomaalaisilta tai mustalaisilta vaikuttavia sukunimiä.1 kerros on kuitenkin epäkiitollinen asuinkerros et jokaisen kerroksen asukkaat ramppaa siitä läpi vaikka kuinka olisi eristetty.
- tahtoo muuttaa
muuddaja kirjoitti:
72-rakennetussa rivitalossa nyt asunut muutaman vuoden ja jos naapurilla tippuu jotain (laminaatti) lattialle niin kuulostaa melkein siltä kuin omassa asunnossa olisi pudonnut. Ja kuulee selvästi kun naapurin etuovi käy ja eteisessä jalat kopisee. Muuten ollut hiljaista, mutta yhtenä päivänä kun naapurissa kävi joku akka kakaroineen niin keittiön röörien kautta kuului kaikki kattiloiden kolinat ja mölinät taas kuin olisi samassa huoneessa ollut. Ilmeisesti naapurin äijä ei koskaan ole edes käynyt keittiössä kun mitään ei ole kuulunut. Pihaltakin kuuluu puhe aivan selvästi sisälle. Aivan olemattomat äänieristykset.
Nyt muuttamassa 80-rakennettuun kerrostaloon ekaan kerrokseen jossa naapurieita joka puolella ja vähän jännityksellä odotan millaista ääntelyä siellä tulee olemaan, saako pian taas olla muuttamassa kun ei hermot kestä. Olen kyllä yrittänyt ajatella ettei ne äänieristykset enää tästä voi huonontua eikä uuteen asuntoon kyllä kuulunut mitään erikoisempia ääniä kun kävin myöhään iltapäivällä katsomassa, vaikka saattoihan ne naapurit olla vielä silloin poissa. Hittovaan kun ei sitä älynnyt katsoa että oliko naapurien ovissa mitään ulkomaalaisilta tai mustalaisilta vaikuttavia sukunimiä."naapurissa kävi joku akka kakaroineen niin keittiön röörien kautta kuului kaikki kattiloiden kolinat ja mölinät taas kuin olisi samassa huoneessa ollut. Ilmeisesti naapurin äijä ei koskaan ole edes käynyt keittiössä kun mitään ei ole kuulunut."
Niin. Akat eivät osaa asua kerrostalossa. - melu saastetta
Nykysin on melua jokapaikassa mihin menet,kaupoissakin musiikki suurella voluumilla,pankeisa ym.Olisihan se kivaa jos kotona olisi hiljaista.
- muuta vaan
tahtoo muuttaa kirjoitti:
"naapurissa kävi joku akka kakaroineen niin keittiön röörien kautta kuului kaikki kattiloiden kolinat ja mölinät taas kuin olisi samassa huoneessa ollut. Ilmeisesti naapurin äijä ei koskaan ole edes käynyt keittiössä kun mitään ei ole kuulunut."
Niin. Akat eivät osaa asua kerrostalossa.Olen akka ja en tuota minkäänlaista meteliä koska asun YKSIN niinkuin tuo naapurissasi asuva äijä. Ihmehän tuo olisi jos yksinasuja mölisisi itsekseen. Myöskään kattiloita ei tarvitse kolisuttaa kun ei tarvitse porukalle ruokaa tehdä. Syön einekset suoraan pahvirasiasta kuten naapurinäijäsi.
Perheellien ukkokaan ei osaa asua kerrostalossa. - Perin kyllästynyt
muuta vaan kirjoitti:
Olen akka ja en tuota minkäänlaista meteliä koska asun YKSIN niinkuin tuo naapurissasi asuva äijä. Ihmehän tuo olisi jos yksinasuja mölisisi itsekseen. Myöskään kattiloita ei tarvitse kolisuttaa kun ei tarvitse porukalle ruokaa tehdä. Syön einekset suoraan pahvirasiasta kuten naapurinäijäsi.
Perheellien ukkokaan ei osaa asua kerrostalossa.Niin mutta kun yksinelävä nainen tuo yöllä kapakasta miehen kämpilleen on ulina melkoista, siihen kyllä herää. Vähän pienempää ääntä, sänky ainakin irti seinästä. Koko talo herää kun sänky hakkaa seinään.
- muuta vaan
Perin kyllästynyt kirjoitti:
Niin mutta kun yksinelävä nainen tuo yöllä kapakasta miehen kämpilleen on ulina melkoista, siihen kyllä herää. Vähän pienempää ääntä, sänky ainakin irti seinästä. Koko talo herää kun sänky hakkaa seinään.
Sama homma kun yksinelävä mies tuo naisen yöllä kapakasta kotiin. Miehen asunnosta kuuluu ulinaa. Olipa ulina kumman tahansa.
Itse en tuo ketään kotiini.. menen miehen asuntoon ulisemaan mieluummin.
Teillä ei ilmeisesti myöskään naida koskaan kun äänet kuuluu aina naapurista... :D - koko talo kuuntelee
Perin kyllästynyt kirjoitti:
Niin mutta kun yksinelävä nainen tuo yöllä kapakasta miehen kämpilleen on ulina melkoista, siihen kyllä herää. Vähän pienempää ääntä, sänky ainakin irti seinästä. Koko talo herää kun sänky hakkaa seinään.
Kateeksi käy! Siis sitä naapurin naista.:)
- Perin kyllästynyt
muuta vaan kirjoitti:
Sama homma kun yksinelävä mies tuo naisen yöllä kapakasta kotiin. Miehen asunnosta kuuluu ulinaa. Olipa ulina kumman tahansa.
Itse en tuo ketään kotiini.. menen miehen asuntoon ulisemaan mieluummin.
Teillä ei ilmeisesti myöskään naida koskaan kun äänet kuuluu aina naapurista... :DKyllä seksiä harrastetaan mutta ei sitä tarvitse koko taloa herättää eikä edes lähimpiä naapureita.
Sinä menet miesten asunnoille ulvomaan ja naapurit herättämään. Mahdat olla ylpeä käytöksestäsi? - hahhah!!!
Perin kyllästynyt kirjoitti:
Kyllä seksiä harrastetaan mutta ei sitä tarvitse koko taloa herättää eikä edes lähimpiä naapureita.
Sinä menet miesten asunnoille ulvomaan ja naapurit herättämään. Mahdat olla ylpeä käytöksestäsi?Ei se ulvominen sitten kovin yleistä ole kun teilläkään ei ulvota. Eli ei yleistetä tuotakaan asiaa. Ulvonta on yleensä feikkiorgasmia.. En harrasta sellaista joten en ulvo oikeasti. Sama mitä miehille selittää. Kaikki menee täydestä.
- Eka kerroksessa
Se siitä kirjoitti:
1 kerros on kuitenkin epäkiitollinen asuinkerros et jokaisen kerroksen asukkaat ramppaa siitä läpi vaikka kuinka olisi eristetty.
tuon muun väen ramppaamisen lisäksi on madoton ovien pauke kun ovipumput sulkee kulkijoiden jälkeen ovet. Yleensä vähintää pari ovea paukkaa. Rappukäytävän ulko-ovi ja kellarikäytävän yleensä raskas palo-ovi.
Noiden lisäksi voisi tietty olla pyörävaraston ovikin.
Niin ja ne kaikki pamahtaa tai lojahtaa kiinni ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Kulkeminen mihin aikaan vuorokaudesta tahansa myös kuuluu normaaliasumiseen ja -elämiseen.
- rakennettu 1978
Juu, valitettavasti kuuluu! Eläkeyhtiö ELO:n vuokratalo, joka muutoin kivalla alueella, upea pihapiiri puineen ja lintuineen -mutta se äänieristys tai oikeammin sen puute!
Meillä kaksio jonka vieressä heti yksiö, siten että se yksiö "työntyy" osittain huoneistoomme. Seinäeristykset ja elementtisaumat vissiin olemattomat, ja ilmakanavia pitkin tulee myös ääntä. Nyt seinänaapurina nuorehko nainen, joka asunut vajaan vuoden. Hän on ollut tähän saakka melkoisen huomaamattoman hiljaa, mutta nyt ekan kerran mieskaveri eilen mukanaan. Äijän matala puhe kuuluu selvästi läpi, ja joku mamu-arabi joilla siis luonnostaan kova äänentaso. No sitten alkoi naisenkin paneskeluvoihkimiset kuulumaan ja sitten alkoi olla se jo vähäsen liikaa. Tuli tunne että ollaan jossain kehitysmaassa halpishotellissa.
Alapuolelta ne äänet vasta kuuluvatkin. Edellinen naapuri, vanhempi nainen, puhui kännykkäänsä ja kuultiin makuuhuoneeseen kaikki puheenaiheet. Nyt siinä asuu nuorehko arabipariskunta joille syntyi keväällä lapsi. Ja se nainen lässyttää ja laulaa kakaralleen suunnilleen että "tui tui tui" ja "iu iu iu iu" kymmeniä kertoja peräkkäin kiljumalla ja mies välillä matalalla äänellä mumisee selvästi jotain islam-rukoustaan.
Meidän ratkaisu on tähän saakka ollut toimiva: yöksi makuuhuoneessa iso korkea tuuletin päälle humisemaan. Peittää muuten kivasti muualta tulevia ääniä -uskon etten olisi voinut enää muutoin asua vuosiin tuossa kun olen vaimooni verrattuna todella arka hälyäänille. Silti alkoi eilen illalla telkkaria katsoessa suoraan sanoen veetuttamaan se seinänaapurin panovoihkimiset ja ukon murahtelut ja jatkuvakin puheensorina, ja aloin ahdistua ja miettimään muuttoa. Mutta, jos vuokralle muualle hakeutuu et tiedä mikä melupesä siellä odottaa, omistusasuntoa emme Hgin alueelta osta kun ei ole varaa (emmekä 5-kymppisinä lainaa enää sellaista määrää ota). Asumisoikeusnumero on niin suuri ettei silläkään ole hyvää mahista saada laadukkaampaa asuntoa äänieristyksen osalta (eikös ne uusimmat talot ala olla vasta sen osalta hyviä?).
Joten, kohtalotovereita ollaan!- Ihme asukkaita.
Teillä ei sitten panna ollenkaan ei seksielämää vai laitatko tyynyn muijasi naamalle panon ajaksi ettei vaan tule huokaustakaan?
Jee suomen ensimmäinen äänetön panomies. Ja pieraisu päälle. - REVENGE
rakennettu 1978, nauhoita panoääniä ja laita äänitiedosto niiden postiluukusta.
- vihreä femakko
"Äijän matala puhe kuuluu selvästi läpi, ja joku mamu-arabi joilla siis luonnostaan kova äänentaso. No sitten alkoi naisenkin paneskeluvoihkimiset kuulumaan ja sitten alkoi olla se jo vähäsen liikaa. Tuli tunne että ollaan jossain kehitysmaassa halpishotellissa."
Ihanaa, kulttuuri rikastuu! Ajatelkaa miten ikävää ja impivaaralaista oli elämä ennen kuin saimme nauttia eri kulttuurien ihanuudesta! Onneksi näitä työvoimapulan paikkaajia saadaan tuhansittain lisää taas tänäkin vuonna! - onko joku hätä?
naisten pitäs olla hiljempaa, saman huomannut,ei tiedä kaikki mistä kysymys,puheesta kyllä tietää
- onko joku hätä?
ei tarvii naisten olla hiljaa, kunhan pelleilin jo aamusta, eli elä ja anna toistenkin elää..
- jostajuisvaikka
Äänet kuuluu mutta vajakit ei ymmärrä sitä, useimmat ei häiritse tahallaan mutta ei tiedä asiasta kun kukaan ei kerro mitään.
Edellisessä kämpässä kuuli jos naapurin-naapuri pieraisi. Se ei haitannut kun kaikki asukkaat tiedosti asian ja olivat hiljaa.
Kun naapuriin tuli vieraita niin joku akka kälätti 100db ja kävi keittiössä hakemassa vettä.
Keittiömme on vastakkain ja ääni kuului kuin omasta keittiöstä, koira hyökkäsi keittiöön ja karjaisi HAU, kun luuli jonkun olevan siellä. Kaikki ääni loppui ja loppuillan oli ihan hiljaista.
Koiran haukku kuului koko taloon mutta sekin haukahti vain outoa kälättäjää.
Jos naapurin ääni kuuluu niin huuda vaikka että: Täällä on aika huono äänieristys! - klonks
Todellakin kuuluu kaikki äänet meidän kerrostalossa naapurista, vessan lorinat ja pöntön vetämiset, tv:n äänet ja ihan normaali puhekin. Käytävästä kantautuvat ovien kolahdukset ja hissin äänet. Yläkerrasta kuuluvat kolinat ja askeleet oikein tehostettuna tänne alakertaan. Ja siellä ei asukaan mikään hiljainen pariskunta, vaikka supisuomalaisia ovatkin. Miten ihmiset voivatkin koko päivän mölistä, liikutella huonekaluja ja kolistella, ei voi ymmärtää. Ja sama jatkuu päivästä toiseen. Valitus on varmaan tehtävä, että jotain kotirauhaa edes olisi. Ärsyttää viettää vapaapäivää kotona, kun ei hetkenkään hiljaisuutta. Parasta tietenkin olisi, jos kerrostalot rakennettaisiin kohtuullisella äänieristyksellä, voisin vaikka maksaa ekstraa jos takuuhiljaiseen asuntoon pääsisi.
- pienetonmurheet
Mä asun Espanjassa erään kaupungin pääkadun varrella. Baari on alakerrassa. Talojen välipohjat on rakennettu ontelotiilistä, kun yläkerran asukkaiden lapset juoksevat ja rouva kävelee kopisevilla korkokengillä edestakaisin yömyöhään niin siinä vasta meteliä on.
- !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Joo toi huonekalujen liikuttelu on kyllä helvetin ärsyttävää!Edellisessä kämpässä,joka oli -89 rakennettu rivarikaksio,naapurin työtön yh-vosu,siirteli mööbeleitä joka saatanan YÖ!!Ja kaiken huipuksi,se kävelikin niin,että menee varmasti lattiasta läpi joku päivä!!
- Ei ymmärrä
!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
Joo toi huonekalujen liikuttelu on kyllä helvetin ärsyttävää!Edellisessä kämpässä,joka oli -89 rakennettu rivarikaksio,naapurin työtön yh-vosu,siirteli mööbeleitä joka saatanan YÖ!!Ja kaiken huipuksi,se kävelikin niin,että menee varmasti lattiasta läpi joku päivä!!
Taitaa asua nykyään minun yläkerrassani - kaksi kerrosta ylempänä! On meinaan jokaöinen huonekalujen siirtely ja huoneesta toiseen käveleminen - kantapäillä kuinkas muuten.
Viime vuoden heinäkuussa tämä mölyperhe asuntoon muutti, joten tässä on runsas vuosi tuota siirtelyä kuunneltu. Huomautuksesta innostuivat vaan lisää.
Kaikenlaiset vasaroinnit ja poraukset tekevät myös mielellään klo 22 jälkeen. Nyt oli kesällä 2 kk rauhallista, kun viettivät sen ilmeisesti kotimaassaan.
Yläkerran asukkini pelkää, että alkavat kiusata, jos hän laittaa nimensä valituspaperiin. Että semmosta "antakaa elää" -meininkiä.
Kiinnostavaa olisi kuulla niiltä, jotka tuota huonekalujen lattiaa pitkin vetämistä harrastavat, että miksi? Ja miksi öisin? Eikö huonekalut voisi siirtää oikeille paikoilleen jo päivällä, ettei yöllä tarvitse siirrellä?
- ÄänekäsKotitonttuVas
Itse laitoin akustokaton lasten huoneeseen, kun yläkerran immenen valitti lasten äänistä
. Turha vaiva, kun hän kuuli ääniä vaikka emme olleet kotona , toisella paikkakunnalla .- kuuluujavetää
Munkin sukulaisen asunnossa kuuluu ilmastointilaitteen ääni ja veto tuntuu, vaikka mitään sellaista laitetta ei olekaan koko talossa. 60-luvulla rakennettu arava. Ikkunan päällä karmissa on ilmankiertoaukko joka on suljettu. Sukulainen on 91v ja melko heikkokuuloinen.
- muuttanut
Olin mökillä viikkoja,kukkienkastelija sai välituksen ,käski olla minun hljempaa ,viimeyönäkin olin melunnut hänen luulojen mukaan.Valituksen saanut kävijä oli kehottunut tarkistaa päänsä naapuri. KUN OLIN SADAN KILSAN PÄÄSSÄ,HÄN VUORALLA, MINULLA OMASUNTO, SEKÖ KATEUS ..vai luulotauti..Vai suunta häiriö valittajalla
- 4586094053953409
Itsellä asuu jokin muslimiperhe seinän takana, ja joka vitun ilta ja yö (alkaa siinä 21 aikoihin ja loppuu 01:00 aikoihin) laulavat jotain uskonnollisia lauluja ja kuuluu oikein hyvin seinien läpi ja siinä metelissä pysty nukkumaan. Olen monesti käynyt sanomassa heille, että hiljaisuus on 22-07 mutta tuo joikaaminen kuulemma kuuluu heidän uskontoonsa joten heillä on kuulemma oikeus rääkyä ja pilata muiden yöt. Kerran meni yöllä kokonaan hermot niin pistin jotain death metallia soimaan aivan saatanan lujaa niin, että varmana kuulisivat ja häiritsisi heidän joikujaan. Ei aikaakaan kun sieltä naikkonen alko hakkaamaan ovea ja pimpottamaan ovikelloa hullun lailla. Menin avaamaan ja hän kertoi kuinka minun pitää lopettaa meluaminen, he eivät kuule omaa lauluaa. Kerroin vain, että tämä kuuluu minun uskontooni ja minulla on oikeus häiritä teitä. Jatkoin tätä joka yö kunnes noin 1kk myöhemmin muuttivat pois. Nyt on hiljainen noin 25v pariskunta jolla on pieni lapsi naapurina. Hyvä kun enää edes kuulee mitään, sen verran hiljaista on.
- DeathMetalReligion
Hähähä :D Well done!
- rtm
Hyvä!
- jjjjj--
Hahha en usko! Väkisin haluat lietsoa ärtymystä ulkomaalaisia kohtaan :D Vai että muslimiperhe laulaa tuntikaupalla yö-yhteen asti.....
- -mari
Mistä tiedät, että ovat uskonnollisia lauluja......? :D Ehkä osaat arabiaa, persiaa tms.
Tai sitten taisit keksiä KOKO TARINAN.
- Merenpuolen asukas
Kotkansaaren1925 rakennetussa hirsitalossa ei kuulu edes naapurin vessan vetoa, eikä kantaudu muutkaan äänet. Laivojen koneiden jumputus ja jäiden kolina joskus talvella kuuluu, mutta ainoastaan unettavasti. Toista oli ennen Stadin vuokraluukuissa, joissa naapurin Malmin Tillikassa juotujen kaljakusien lorina kaikui koko talossa.
- Stadi stadilaisille
4586094053953409, itselläni asuu naapurina maaltamuuttajaperhe ja joka ilta ja yö he jollottavat virsiä klo 21-01. He myös tunkevat postiluukustani Paavin allekirjoittamia pedofiliaan yllyttäviä flaikkuja. Heidän teininsä käy öisin mellakoimassa, käyttämässä huumeita, polttelemassa autoja ja levittämässä AIDS:ia. Landepaukut eivät kerta kaikkiaan sovi elämään modernissa kaupunkiympäristössä.
- ....................
Stadi stadilaisille kirjoitti:
4586094053953409, itselläni asuu naapurina maaltamuuttajaperhe ja joka ilta ja yö he jollottavat virsiä klo 21-01. He myös tunkevat postiluukustani Paavin allekirjoittamia pedofiliaan yllyttäviä flaikkuja. Heidän teininsä käy öisin mellakoimassa, käyttämässä huumeita, polttelemassa autoja ja levittämässä AIDS:ia. Landepaukut eivät kerta kaikkiaan sovi elämään modernissa kaupunkiympäristössä.
No ei voisi kyllä vähempää kiinnostaakaan asua missään "stadin" neukkukuutiossa, lol. Kiitos, mutta ei kiitos...
- WiviL
Tuon ajan taloille on tyypillistä äänten siirtyminen rakenteissa ja ilmastointikanavissa. Kovat pinnat sekä äänilähteen asunnossa että omassasi pahentavat asiaa. Ääniongelmista tuli suurempi riesa kun laminaattilattioista tuli muoti-ilmiö ja alkuun niitä asenneltiin ilman askeläänieristeitä. Jotkut talonyhtiöt ovat päätyneet kieltämään laminaattilattiat.
Ensiapuna voit kokeilla lisätä asuntoon ääntä absorboivia materiaaleja. Helpoin tapa on lisätä verhomassaa ja paksuja mattoja. Nykyisin on saatavana myös kauniita sisustuksellisia akustoivia seinäelementtejä.- hooooooooiiiiiiiiiii
Huusiko naapuri ,voivoi
- 7755666++???
Yksi 75-mallin kerrostalokaksio jossa pitkään asuin oli pitkään suht. häiriötön, mutta siinä vaiheessa kun yläkertaan laittoivat jonkun parketin tai laminaatin, ja vielä ilmeisesti jotain pöytätennistä siellä pelasivat alkoi ainainen pingispallojen kopina kuulua ja myös askeleet tietenkin kuuluivat. Lisäksi jotain ihme jousijuttuja vedettiin joka ilta, olisiko ollut joku kasattva sänky tai sitten bodailulaitteita, sekin ääni oli hyvin häiritsevä. Lisänä tietenkin se kun äijät kusivat pönttöön seisaaltaan ja erittäin usein. Se on tämä pönttöön korkealta kuseminen sellainen joka kuuluu todella hyvin alsapäin ainakin kaikissa vanhemmissaa kerrostaloissa. Se olisi helposti korjattavissa kun alkaisi vaan kusta siinä istualtaan, ei sen pitäisi niin vaikeata olla. Lisäksi seisaaltaan korkealta kusten vesi ja kusi myös aina roiskuukin vähän pytyn ympärille, niin että tästäkin syystä se olisi hyvä totutella istualtaan kusemaan.
- WiviL
hooooooooiiiiiiiiiii kirjoitti:
Huusiko naapuri ,voivoi
Mikähän kommenttisi tarkoitus oli? Minulla ei ole ongelmia kerrostaloasumisen kanssa mutta ajattelin ystävällisesti tarjota ilmaisia neuvoja aloittajalle, koska ratkon työssäni juuri näitä samaisia ongelmia...
- virtsaajat
7755666++??? kirjoitti:
Yksi 75-mallin kerrostalokaksio jossa pitkään asuin oli pitkään suht. häiriötön, mutta siinä vaiheessa kun yläkertaan laittoivat jonkun parketin tai laminaatin, ja vielä ilmeisesti jotain pöytätennistä siellä pelasivat alkoi ainainen pingispallojen kopina kuulua ja myös askeleet tietenkin kuuluivat. Lisäksi jotain ihme jousijuttuja vedettiin joka ilta, olisiko ollut joku kasattva sänky tai sitten bodailulaitteita, sekin ääni oli hyvin häiritsevä. Lisänä tietenkin se kun äijät kusivat pönttöön seisaaltaan ja erittäin usein. Se on tämä pönttöön korkealta kuseminen sellainen joka kuuluu todella hyvin alsapäin ainakin kaikissa vanhemmissaa kerrostaloissa. Se olisi helposti korjattavissa kun alkaisi vaan kusta siinä istualtaan, ei sen pitäisi niin vaikeata olla. Lisäksi seisaaltaan korkealta kusten vesi ja kusi myös aina roiskuukin vähän pytyn ympärille, niin että tästäkin syystä se olisi hyvä totutella istualtaan kusemaan.
Ei roisku pelkästään "vähän" pöntön ympärille, vaan paljon. Virtsaajan omille vaatteille ja seinille. Noin virtsaajan vyötärön korkeudelle asti.
Peseppäs joskus pöntön ympärysseinät niin huomaat. - wirtsaaja
virtsaajat kirjoitti:
Ei roisku pelkästään "vähän" pöntön ympärille, vaan paljon. Virtsaajan omille vaatteille ja seinille. Noin virtsaajan vyötärön korkeudelle asti.
Peseppäs joskus pöntön ympärysseinät niin huomaat.En ole koskaan tajunnut että miksi kaikkien pitää kusta keskelle sitä pöntön allasta niin että lorinan kuulee australian serkutkin. Itse pienestä lähtien kussut siihen pöntön (sisä)seinämään jolloin ääntä ei tule juuri lainkaan, kun sen oman kusemisenkin lorina kuulostaa jotenkin vastenmieliseltä. Onnistuu vuosien harjoituksen jälkeen jopa seisaaltaan niin ettei mene ohi.
- Nussiminen kuuluu
Mun seinästä kuuluu läpi naapurin puhe ja kaikki. Jos kuuluu välillä 7-23, se on laitonta ja silloin hakkaan nyrkillä seinään.
Muutama naapuri sitten kyseisessä asunnossa asui nainen, joka sekstasi äänekkäästi poikaystävänsä kanssa. Hänen voihkintansa kuulosti kissan naukumiselta. Kerran he kokeilivat anaaliseksiä ja sen jälkeen, kun kuulin naisen parahduksen munan mennessä perseeseen, olen vähän epäillyt, ettei anaali aina taida olla naisten mielestä kovin miellyttävää.- huh huh.
Jätkä veti karheeseen kyllä liukuvoide olis pitänyt olla vaikka flooraa, vähäsuolaista.
- Nussiminen kuuluu
huh huh. kirjoitti:
Jätkä veti karheeseen kyllä liukuvoide olis pitänyt olla vaikka flooraa, vähäsuolaista.
Nimim "huh huh," harmi, kun se muutti pois. Näin sen muijan rapussa pari kertaa (huom, A--rapussa hahaha hohhoh), ni oisin voinut vaivihkaa antaa sille vaikka joululahjaksi liukuvoiteen. Nykyinenkin naapuri on muija ja niiden sekstaus ei ole kuulunut.
- :))))
Nussiminen kuuluu kirjoitti:
Nimim "huh huh," harmi, kun se muutti pois. Näin sen muijan rapussa pari kertaa (huom, A--rapussa hahaha hohhoh), ni oisin voinut vaivihkaa antaa sille vaikka joululahjaksi liukuvoiteen. Nykyinenkin naapuri on muija ja niiden sekstaus ei ole kuulunut.
Huomauta niitä. Reklamaatio. Tiputa lappu postiluukusta, että mitä eikö teillä ole seksielämää! Että jos ei ala kuulua ulinaa ja seksin ääntä teet ilmoituksen isännöitsijälle. Huomauta myös että B-rappua on kokeiltava edes kerran elämässä.
- Nussiminen kuuluu
:)))) kirjoitti:
Huomauta niitä. Reklamaatio. Tiputa lappu postiluukusta, että mitä eikö teillä ole seksielämää! Että jos ei ala kuulua ulinaa ja seksin ääntä teet ilmoituksen isännöitsijälle. Huomauta myös että B-rappua on kokeiltava edes kerran elämässä.
Näin teen, kunnon ukaasi: jos ei ala kuulumaan ulinaa ja huutoa, soitan isännöitsijälle!
- KPM1
Kyllä kuuluu naapureiden puheet ja meluamiset selvästi. Ei kannata muuttaa ennen 2000-luvun rakennettuihin taloihin ollenkaan. Niissä ei todellakaan ole minkäälaista äänieristystä. Todettu on karvaasti tämä asia. Laminaattilattiat narisee ja kolisee minkä kerkiää. Ei kannata asentaa niitä ollenkaan.
- laatu
Ei kannata muuttaa ennen 2000-luvun rakennettuihin taloihin ollenkaan.
Vasta kun Suomi liittyi EU: n ruvettiin rakentamisessa noudattamaan EU rakennusmääräyksiä ja siirtymä aikahan oli se viisi vuotta.
- ei kerrostaloon
ei sielä pakko oo asua ja valittaa ihmisten elämästä jokaisessa talosta kuuluu aina jotakin ääntä, niin kerrostalosta,rivitalosta kun omkotitalostakin, aina on jokin ihminen lähellä joka ei jaksa kuunnella tai on elämäänsä kyllästynyt ja valittaa jokaisesta pienestäkin asiasta joka alueella ja kyttää.
- ----------------
Missä ei ole pakko asua ,paikkakunta ?mitä siinä nitiset itse!
- HEL$INKI
---------------- kirjoitti:
Missä ei ole pakko asua ,paikkakunta ?mitä siinä nitiset itse!
Nimim ----------------, kuten "ei kerrostaloon" sanoi, ei ole pakko asua kerrostalossa, jos ei halua. Jos olet itse jättänyt opiskelematta, on ihan oma mokasi, jos et voi edes päättää, missä asut.
Ja vittu jos maaltamuuttaja ei osaa asua kerrostalossa, maaltamuuttaja voi muuttaa takaisin maalle. - asuja-
Tässähän ei varmaan ole kysymys elämäänsä kyllästyneestä,voisit olla asiallisempi kirjoituksistaan.Varmaan ihan asiasta valitetaan.
Kantsii roudaa kamansa johonki korpeen ja budjata siellä. Sillee, et naapuriin on pari kilsaa niin saat olla rauhassa. Varo susia ne voi ulvoo ja häiritä ruususen untas.
- 7777
TAITAA ITSE HÄIRIKKÖ SKRIVATA TÄNNE?
- ei häiritse
1958 rakennettu talo ja seuraavat äänet kuuluu:
- vessan veto
- suihku
- huonekalujen kolistelu
- kovaääniset bileet/basso
- pesukone
Nämä EIVÄT kuulu ELLEI ole tosi hiljaista joka paikassa:
- puhe
- televisio tai normaali musiikki
- kävely asunnossa- 6345dfgdfg
69 rakennettu kerrostalo ja kuuluu:
Päivisin(kun radio tai tv päällä, puhetta jne taustaääntä omassa kodissa):
- pianon soitto jostain naapurista, ei viereisestä
- jos jotain tipahtaa naapurin lattialle, esim. astia
- huonekalujen siirrot lattiaa pitkin
- joku yskii lujaa
- jos vierusnaapurissa(sivussa tai ylä/alapuolella) on kovaäänistä puhetta tai musiikkia
Näiden lisäksi yöllä kuulee(kun taustaäänet minimissä):
- hissin kulun rapussa ja asuntojen ulko-ovien sulkeutumiset n. 2-3 kerroksen päästä
- vähän kovemmat yskäisyt, kolahdukset
- todennäköisesti alemmasta asunnosta virtsaamisen ääni ja vessan veto
Naapurin aika rauhallisia, ei riitelyitä, haukkuvia koiria tai huutavia ipanoita joten vaikka nuo kuuluu, aika rauhassa saa olla. Olen asunut asunnossa jossa äänieristys oli huonompi, oli rakennettu 80-luvun alussa. Toisaalta asunut myös 60-luvun alussa rakennetussa ja 2000-luvun luhtitalossa joissa eristys parempi. Myös kokemusta rivitaloista, ja ainakin yhdessä 70-luvulla rakennetussa äänieristys oli sen verran huono että lasten huudot, kolahdukset tulivat läpi asuntojen välisestä seinästä.
- asiantuntija.
Ääntä vastaan voi taistella menestyksekkäästi vain massalla. Ontelolaatat ovat onttoja, ja vaikka 26.5 cm paksu välipohja onkin 70-90-luvulla, niin siinä on heikoimmillaan vain kaksi 5 cm paksuista betonilaattaa välillä ja ilmaa loput. Lattia voi olla vielä muutaman sentin paksumpi, jos siihen laitettu lattialaattoja päälle. Mutta katto taatusti ohutta. Aivan eri asia kuin 20 cm paksu seinä, joka ei ole ontto.
Lisäksi huono rakentaminen tietää heikkouksia saumauskohdissa.
60-luvun talojen välipohjien paksuus voi olla 20 cm, mutta kun nekin ovat onttoja, niissä menee mm. putket. Muistan kun Pasi Viheraho demosi kerran videossaan miltä aukaistu lattia näyttää 60-luvun talossa; no se oli niin ohut alapuolestaan se välipohja, että siinä menisi katon läpi jos siinä kävelisi, eli ei edes sitä 5 senttimetriä. - d.i.y
Huomaamattomista reijistä ja aukoista ne äänet pahiten läpi menee. Esim. siellä huoneiden nurkissa on koteloita, joissa patterien putket menee kerroksesta toiseen. Putkien läpivientejä ei usein ole tukittu mitenkään ja äänet tulee läpi. Korjaus ja tiivistäminen ei ole vaikeaa, mutta vaatiihan se vähän purkamista..
Toinen on alaslasketut katot, meilläkin oli joskus sellainen 1. kerroksen asunnon eteisessä. Ihmeteltiin, miksi rappukäytävän äänet kuuluivat meille selvästi ja miksi eteinen on talvella kylmä.. Selvisihän se, hieman omatoimisuutta vaan vaadittiin.
Meidän eteisestä johti rappukäytävään (molemmissa siis alaslasketut katot) varmaan ½ neliiön aukko, josta meni jotain putkia. Tuon kun tukin, niin sen jälkeen tuintui kuin eri talossa olisi asunut. - tsiisus
Koko ajan arvostellaan naapurin ääniä, jopa kattiloiden kolinaa keittiössä. Mutta syyllinen on kuitenkin itse rakennus. Arvostelijan pitää muistaa, että myös hänen itsensä aiheuttamat äänet kuuluvat naapuriin.
Asunut kerran talossa, jossa äänieristys 0. Joka aamu heräsin (en tarvinnut herätyskelloa) klo 06, kun yläkerran mies toimitti vatsaansa, joka ähinästä päätellen kovalla. Lähinnä huvitti.
Ei siinä kannata alkaa naapureille räksyttämään, ainoa vaihtoehto on etsiä toinen asunto. Tai sitten kestää. - Haistakaa eliitti
Aikanaan "viisaat" päättivät valita vääränlaista rakennuselementtiä joka sittemmin myönnettiin olleen virhe. Palikoista rakennettiin satoja kerrostaloja teollistuvan suomen asumistarpeita tyydyttämään.
Tällainen välinpitämättömyys on edelleen olemassa kun jotain pitää tehdä alemmassa asemassa olevalle yhteiskunnan jäsenelle. Ihmetellään miksi Tommi ryyppää, on äkäinen, ei jaksa olla työssään.
Kukkahattu; kokeile itse elää peltitynnyrissä jota apinat hakkaa nuijin. Maksa korkeaa vuokraa ja veroja suu messingillä. - yö rauha....
Joo muistan joskus v 1980 luvulla kun oli omistusasunto talossa vuokralainen nainen, jolla ravasi miehiä ja hän joko tietoisesti huusi naidessaan kuin susi.
Ikävää on silloin jos aamu yön tunneille saakka yksi henkilö saa terrorisoida koko taloa panollaan. No lopuksi tämä seköpää lempattiin !!- naimatonna onni
Arvioidaan sanomaa ... onxs hää naimisisa vieläxs...
Mulla asu yläkerrassa ukko joka käveli niin, että töminä kuului. Lisäksi kun oli ulkomaalaistaustainen niin puhui äänekkäästi puhelimeen tai skypeen. Sitten ravasi jatkuvasti tupakalla ja jatkoi äänekästä tarinonitia puhelimeen parvekkeellakin. Eikä tässä vielä kaikki. Riiteli jatkuvasti muijansa kanssa ja nimitteli tätä huoraksi jne. Onneksi keväällä muutti pois ja nyt tilalle on tullut hiljainen nuori tyttö. Ei kuulu enää jalkojen töminää eikä jatkuvaa puheen sorinaakaan :)
- Uhmed
Se nuori tyttö ottaa mamumiehen ja sitten alkaa öiset panoäänet.
- Mito-74
Vanhoissa kivitaloissa 20-40 luvun asuessani, kaikki puhe kuului naapurista läpi, samoin 60 luvun talossa, myöskin 90 luvun aso-asunnoissa oli kehno eristys, vessaäänet ja suihkut kuuluivat ja osin puhekin.
Nyttemmin asunut kahdessa oikeasti uudessa 2008 ja nyt 2012 valmistuneessa ja paljon parempi äänieristys, kuin vanhemmissa, puhetta ei kuulu, ei suihkun , eikä vessanääniä, koska ne on eristetty, eli kehitystä on tapahtunut, välipohja on paljon paksumpi kuin vanhemmissa ja ilmanvaihto oma, eli ei röörejä naapureihin missään. - Merenpuolen asukas
Meillä tehtiin viime kesänä vessaan viemäri-ja putkiremontti. Kun itse purin vessan ja vaatehuoneen lattian auki, siellä oli alakerran naapurin kattoon asti 50 senttiä sahanpurua ja vanhoja sanomalehtiä. Putkimiesten tehtyä hommansa mätin purut ja lehdet takaisin ja laatoitin lattian ja seinät ja nostin kattoa sen verran ylemmäksi, että sain suihkukaapin asennettua. Meidän vessa on asunnon vanha ruokakomero ajalta ennen jääkaappeja. Ihanan hiljainen talo. Takka olkkarissa ja säilytystiloja kellarin verstas mukaanlukien lähes 80 neliötä. Merinäköala ja hiekkaranta kadun toisella puolen. Oma puutarha ja oma vene näkyy ikkunasta.Kilometri Kotkan keskustasta. Kesällä lähin kapakka soutumatkan päässä Varissaaressa.Ei todellakaan ole ikävä Stadin kuppaisiin lähiöihin.
- simpppa
ihana kuunnella naapurista sextailua ja samalla itse nam... kivitalot parhaita...
- nauti pois
Virtuaali sekstailua. Pitäiskö siitä maksaa liikevaihtoveroa.
- Luomupiparia saan.
nauti pois kirjoitti:
Virtuaali sekstailua. Pitäiskö siitä maksaa liikevaihtoveroa.
Kyllä. Arvonlisäveroa 24% tilitettävä suoraan verottajalle. Esimerkiksi mällin hinnaksi voi laskea kuvitteellinen 100 euroa mikä menee tasokkaaseen h u o raan Tallinnassa, niin 24 euroa pitää laittaa verottajalle.
Liikevaihtoveroa LVV ei ole enää olemassakaan. On tuo nykykuppausvero NKV eli Arvonlisävero.
- missä empaattisuus
Minäkin asuin Espoon Kivenlahdessa sellaisessa kerrostalossa, jossa makuuhuoneeni yläpuolella naapurini soitteli yöllä pianolla ukkonooaa. Koiraakin he ulkoiluttivat yöllä ja puukengillä piti aina kolistella rappukäytävässä. Kovia olivat vielä viinaa ottamaan ja juhlimaan. Eihän tuollaista viitsinyt enempää kestää, kuin neljä vuotta. Ostin ison tontin Espoosa ja rakensin sinne itse talon ja kotirauhaa on riittänyt, vaikka muille jakaa. Kaiken kukkuraksi nyt tuon tontin rakentamatta jääneiden neliöiden rahallinen arvo on noussut ja pitäisi kiinteistöverotuksen takia rakentaa toinen talo. Kuitenkin rauha ja yksityisyys menee edelle rahan ja tämän takia olen tyytynyt vain leikkaamaan ruohoa.
- hataratalo
naapurista kuuluu joka ilta kauheaa pauketta, kun sängyn pääty hakkaa seinään .
taulut on pudonneet seinältä ja unta ei millään saa .
se naapurin isotissinen sinkkunainen harrastaa jotain voimistelua vissiin.
ja välillä se kijuu ja voihkii ,kun mikäkin.
kyllä tää elämä on yhtä kärsimystä , kun ei voi muutakun kulli kädessä hinkata lapaseen ja unelmoida ,että se olis seinän toisellapuolella .
kyllä sitä on aamulla aika vsyksissä ,kun sitä ryskettä yöt kuuntelee. - Turhis turhis
On.
Onpa turha ketjunavaus - Kyttääjä-napisija
Asun 70 luvulla rakennetussa 7 kerroksisessa kivitalossa Oulussa ja äänieristys on paljon parempi kuin 35 vuotta uudemmassa rivitalossa missä olin vuokralla 4 vuotta. Siellä oli niin tyhmästi rakennettu, että naapurin keittiöseinä oli makuuhuonettani vasten. Heräsin joka aamu viideltä viikonloppuisinkin kun naapurin eläkeläinen alkoi puuronkeittoon ja löi kattilan hellalle, yms. Täysin mahdotonta nukkua edes korvatulpat korvissa. Samoin sauna oli sitä seinää vasten. Kun meni saunaan ja halusi rentoutua niin kuului TV:n mökä ja astioiden kolina seinästä ym. Päällisin puolin oli uuden ja siistin näköinen talo.
- Rakennustutkija.
90 luvun rivareissa ja kerrostaloissa on tosi onnettomasti kyhättyjä viritelmiä, samoin 60-70 luvunkin, 2000 lukua kun mennään pitemmälle, niin löytyy huomattavasti parempaa ääieristystä, koska talotekniikka on kehittynyt ihan eri kuosiin, läpivedot, ilmanvaihto ja rakenteet eri maailmaa, kuin vielä muutama vuosi sitten
- reikapaa
asun 1960-luvun kerrostalossa.vessan äänieristyksiä ei ollenkaan vessassa.kun käy paskalla niin naapuri kuulee kaiken!samoin kusemisen kanssa.en tiedä onko asunnot valmistumisen jälkeen eroteltu pienemmiksi.
- Oma valinta
Onko pakko asua slummin purkutaloissa. Eihän kukaan normaali henkilö asu vanhassa lähiömurjussa.
- Sosiaalisetä
Yleensä nämä vanhat kerrostaloasunnot ovat vuokrakasarmeja, joihin majoitetaan kaikenlaiset sosiaalitapaukset, jotka eivät pysty itse hommaamaan saatikka maksamaan vuokriaan. Sitten, jos näissä vanhoissa taloissa olisikin omistusasuntoja, niin ne ovat sen verran halpoja, että niihin pääsevät kiinni pienempituloisetkin. Nämä juuri ovat usein niitä, jotka juuri ja juuri pystyvät maksamaan asuntolainansa työttömyys- ja muilla korvauksillaan. Ja, jos ei käydä töissä, niin on aikaa yöllä valvoa ja juhlia ja häiritä muita asukkaita. Sillä- asuu näissä vanhoissa kerrostaloasunnoissa toki joitakin kunnollisiakin ihmisiä. Useimmiten ovat sellaisia, jotka ovat jo ikääntyneitä ja asuneet samassa talossa jo kymmeniä vuosia. Nämä kärsivät eniten.
Onneksi näitä sosiaalitapauksia levitetään nykyisin ympäri kaupunkia asumaan etteivät keräänny samoihin taloihin kaikki. Se rauhoittaa tilannetta jonkin verran. Muuten ei kyllä kannata ostaa asuntoa vanhasta kerrostalosta. Kannattaa valita asuntonsa jostain 2000- luvun puolella rakennetusta, koska ne ovat paljonkin paremmin äänieristettyjä ja kalliimpia, joten niihin eivät pesiydy sosiaalitapaukset.
Olen huomannut työni puolesta, että, jos vanhemmassakin kerrostalossa on vain yksi tai kaksi häirikköperhettä tai asujaa, niin tällaisen porukan muut saavat pidettyä kurissa, ja se on edistystä muutaman vuoden takaisiin asioihin.
Meidän kaupungissamme on sitten alkoholisteille ja muille syrjäytyneille ( etupäässä miehiä ) rakennettu kaupungin laidalle pari parakkia, siis rivitalon tapaista asuntolaa, ja se on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Yllättävää kyllä nämä ihmiset eivät juurikaan häiritse naapureitaan, vaikka aivan lähellä ei ketään asukaan, mutta lähin on kuitenkin noin 150 metrin päässä eikä juuri ole valittanut. Sano kerrna minulle, että " ei ne juuri haittaa, toisiaan ne vaan mukiloivat humalassa ja saattavat jopa tappaa toisiaan " tietävät, että lähtö tulee, jos naapureita alkavat häiritä. Periaatteessa tällaisissa asuntoloissa ei saisi edes ryypätä.
No- meni vähän asian sivuun, mutta idea on se, että kannattaa aina hakeutua kunnon asuntoon, maksaa siitä vähän enemmän ja nauttia elämästään!! Itse en asuisi kerrostalossa tosin mistään hinnasta! Rivitaloasuminen on minun juttuni, mutta jokainen valitsee itse asumismuotonsa. - Turhaa kitinää
Aloittaja muuttakoon korpeen keskelle ei-mitään. Ei omakotitalossakaan ainakaan kasvukeskuksissa ole omaa rauhaa. Mopot pärisee, naapuri leikkaa nurmikkoa, koirat haukkuvat, humalaiset grillaa keskellä yötä ja mekastaa. Kun makkari on 10-15 metrin päässä ei naurata. Tosin ei korven keskelläkään hiljaista ole. Varis raakkuu, sudet ulvoo, parasta jos teet asunnon maan alle, bunkkerin. Siellä on hiljaista.
- viihtyvyyttä...
Myös noihin vanhoihin taloihin saisi laittaa äänieristettä sillä on aika ikävää kuulla väkisin naapurin jopa ne yksityisemmätkin asiat. Ja joo kaikilla ei ole varaa asua uusissa taloissa vaikka kuinka haluaisi. Onneksi itse pääsin pois kerrostaloelämästä.
- Turhaa kitinää
Ei ennen sotia rakennettuihin kerrostaloihin kannata alkaa äänieristystä korjaamaan, tulisi tuhottoman kalliiksi. Seinät ns. kananpaskaseiniä, välipohjat ohuet, täytteenä rakennusjätettä, koksikuonaa, sammalta, ties mitä. Fiksuinta olisi laittaa nurin ja rakentaan uutta mutta kun ovat osaketaloja ei niin tapahdu. Siinä ovat maailman tappiin saakka.
Se nyt vaan on niin että jos vanhan asunnon vuokraa tai ostaa niin äänieristys on mitä on. Aivan oma valinta. Eikä missään asumismuodossa, edes ok-talossa korvessa ole hiljaista jos äänet häiritsee. Variksen raakkuu, sudet ulvoo jne.
- urts
Pahiten valvottaa naapurin seinän takana harrastettava rivakka sukupuoliyhdyntä kovalla kiljumisella ja huudoilla terästettynä ja yleensä naiset harrastavat tätä äänisaasteen tuottamista jolloin voi, aivan oikein, todeta ettei kyseinen nainen ole kerrostalomallia. Se vasta kyrsii jos itse joutuu olemaan ilman oman pihtarinsa vieressä ja naapuri porskuttaa kuin sika vatukossa.
- Anna palaa lanka.
:DDDDD
Vaihda se oma pihtari naapurin anteliaaseen :D
Ainakin olet rehellinen.
- ääntä mahtuu
Meillä yhtä vanha talo, mutta ei täällä kuulu mitään. Hiljaa ptiää olla 10 jälkeen, eikä täällä kuulu muutenkaan yhtään mitään, ellei ikkuna ole auki ja ulkoa tuleva meteli. Ei kuulu.
Ja olen sitä mieltä, että kun kerrostalossa asutaan, se ei voi olla äänetöntä. En ymmärrä, miksi ihmisiä häiristsee äänet? Eri asia on häiriöäänet, mutta normaalit äänet ei pitäisi ketään häiritä.
Jos musiikki soi kovaa, käy sanomassa naapurille, hän ei ilmeisesti tiedä että se kuuluu, jos on aina itsellään kovalla.
Yhtä meidän talossa asuvaa mummelia häiritsee hissin ääni!!!! Valitaa kun on kova meteli. Kukaan muu ei siitä häiriinny. Jokainen tietää että siitä lähtee ääntä.
Ainahan voi valittaa kaikesta mitättömästä, jopa vessan vetäminen häirisee joitakin. - xyz1
Itse asun vuonna -68 rakennetussa kerrostalossa, ylin kerros. Nytkin kuuluu selvästi kun alakerran huonokuuloisella mummelilla on vieraita kylässä. Eli kovaääninen puhe kuuluu selvästi ja television ääni. Onneksi laittaa telkkarin kiinni kymppiuutisten jälkeen. Ja keittiön hormien kautta kuuluvat myös kaikki äänet.
Kova ääninen musiikin soittaminen yöllä ei kuulu normaalin elämisen ääniin, mutta valitettavan harva noudattaa enää järjestyssääntöä, joihin kuuluu yörauha klo 22 - 07 välillä: - gustavo_1987
jaahas, no tuohon en osaa vastata, että on sitten huonot äänieristykset, jos kaikki melu kuuluu seinän läpi , ja lisätköön tuohon ,että kannattaa sitten muuttaa jonnekkin muualle jos meteli häiritsee.. ihan vinkki mielessä, ja hyvää kesää kaikille.. ps, kohta on heinäkuu...
- Miten nyt lienee
Asuin aikoinani kerrostalossa, ja kerrosnaapurini oli reipasääninen humalikko.
Tilipäivänä hänellä oli tapana pitää moraalisaarnoja perheelleen ja kertoa, kuinka huonosti he käyttäytyvät ja vaati kunnioitusta ja arvonantoa.
Hänen etunimensä oli Urho. Kasvatus kuului meillekin oikein hyvin, ja niiltä ajoilta hyvä käytökseni onkin peräisin.
Alakerrassa asui Sulo, joka kävi sanoista tekoihin, kun sille päälle sattui. Pari kertaa kutsuin poliisit, ja muutaman kerran näin parvekkeeltani, kuinka Sulon perhe ja vieraat kiirehtivät peräkanaa kohti taksiasemaa Sulon paiskiessa tavaroita.
Kolmannen naapurini kanssa meillä oli yhteinen vessan seinä. Joskus istuskelimme yhtä aikaa omilla puolillamme. Venttiilit sentään oli omat kummallakin. - Nestettä piisaa...
3-kerroksisessa kerrostalossa vm-78, naapurin kuseskelun lotina kuuluu öisin kahden kerroksen läpi niin rankasti, että kuulostaa samalta kuin korvan vieressä kaadettaisiin ämpärillinen "vettä" toiseen sankoon.. En tiennyt aiemmin, että ihmiseen mahtuukin noin paljon.. :D
- Poliisiko paikalle
Asun 1985 rakennetussa talossa. Ja muuten ollut äänetöntä Normaalit arkiäänet tietysti. Mutta nyt kevääästä alkaen ,alkanut kuulua hirveä musiikki täysillä. Alkaa usein 22 jälkeen jatkuen aamu 6.Välillä soi täysillä , välillä hiljemmin.Arkisin ja viikonloppuisin.Yrittänyt saada selville kuka asukas on.Kävisin jututamassa.Kohta alan väsymään , kun itse herään musiikin äänen yöllä 01,.Aamulla herätys töihin 5.45.
- Bixton
Sun kannattaa hankkia kämppäkaveri ja kuunnella mitä hän sanoo vaikka rakkaudesta niin et kuule naapuria vaan kuulet rakkauden äänen tai tunnusta hänelle rakkautesi.
- Kuuluu ääniä
Määräysten mukaan seinän paksuus pitää olla sellainen, että korva seinään painettuna on suurinpiirtein kärryillä, mitä naapurissa juorutaan.
...
Kerrataanpa taas klassikko:
Yläkerrassa, siis yläkerrassa, asunut erään vaneritehtaan pieni pomo,&pieni ihminen jota harmitti kun ei varat riittäneet kaksiota isompaan, teki suuren numeron siitä, kun kuuli _alakerrassa_ asuvan askeleet.
Keskellä kirkasta päivääkin olisi kuulemma pitänyt hiipiä. - Kerros.
Asuin kerran kerrostalossa, jossa eräs asukas - ilmeisesti jollain lailla mielenterveysongelmainen - alkoi vainota minua sillä perusteella, että kantapääkävelyni häiritsee kuulemma koko ajan. Aina minut nähdessään tuli aggressiivisesti huutamaan ja uhkailemaan ja kehitti lopulta muitakin "ääniä", jotka häiritsivät häntä ja olivat nimenomaan minusta lähtöisin. Onneksi pääsin pois kerrostaloelämästä luonnon keskelle asumaan oikeaan taloon.
- terve terve
Tulihan se sieltä,ei tarvitse olla mielenterveysongelmainen,jos kärsii toisten metelistä.
Jep, selvästi oli mielenterveyshäiriöinen kuka lieneekin.......niistä ei knnta edes välit-tää, antaa van huudella, multa menee tollaset sekoilut aina toisest korvasta sisään ja toisest ulos. Piupaut vaan mokomille hulluille !! Olisit ottanu jonkun kaverisi mukaan, vaikka isommnkin porkuan, ja sit ne olis voineet todistaa, et joku selkoilee siellä ja et voisivat ilmottaa hullujen huoneelle sen, et tulisivat hakeen sen takas, ku se on sielt selvästi karannu.........ja miten sellanen hullu on voinu saada sieltä edes asuntoa ?? Säälistä, kai........ku ei se muualle kelpaa...........mun toises työpaikas on yks vahtaa-ja, joka ei vaan käsitä, et mä en oo siiitä läskistä kiinnostunu millään tavalla !! Ei kä-sitä läski, et ei saa vahdata toista.....se vaan vahtaa mua, kun mä oon siellä, että kuola valuu, kuin koiralla........se ei vahtaa ketään muuta, vaikka on siellä muitakin naisia, kun mä ! Sille on kuulemma sanottu monta kerta, et ei saa vahdata, mut ei se ymmärrä, mitä lie prinssiä se leikkii.........se luulee olevansa niinkin komea, mutta a-sia on täysin päinvastoin !! Mä en enää usko, et ne on kertoneet sille, et vahtaami-nen loppuu tähän, se pitää sanoa mun ja muiden kuullen, että se menis ehkä perille. Mä kohta värjään hiukseni mustiksi ja otan käyttöön kunnon piilolinssti, sellaiset, jot-ka on tietyn väriset.....eiköhän se lopu sitten.......... Temppiä vain sulle sinne, ja sinu -na kyllä tekisin noin, kuten ehdotin.......
- Stadinkundi101
Asuttiin omakotitalossa missä oma rauha. ja sen jälkeen uusissa ja vanhoissa kerrostaloisa3 kpl. ja yks saneerattu rivari. Kaikissa ihan älyttömän huono äänieristys.
Nyt uusi rivari ja ihme ihan törkeen hyvät eristykset:)
Äänestäkää ihmiset jaloillanne ja kiertoon kämpät missä
kaikki kuuluu läpi. Ei sellaisessa voi asua. Kokemusta ON.
Oikeasti ainut missä ei hirveesti naarurit häiritse on OMAKOTITALO:)- sopii puolikuuroille
HAAHHHAAAHAAA.
Etenkin vanhemmissa (70-luku jne) oma- ja rivitaloissa on seinät melkein paperin ohuet ts. ainakin vähän äänekkäämpi puhe kuuluu sisältä ulos ja päinvastoin. Eli kadulle asti kuuluu, jos jossain on perheriita tai vähän musiikkia luukutetaan.
Sisällä saa vastavuoroisesti nauttia naapurin oksasilppurin, ruohonleikkurin, painepesurin tai moottoripyörän pärinästä. Ja joka yö saa herätä monta kertaa, kun joku rysäyttää kadulla olevan hidestetöyssyn yli peräkärryn kanssa. - Koirannahkakinttaat
sopii puolikuuroille kirjoitti:
HAAHHHAAAHAAA.
Etenkin vanhemmissa (70-luku jne) oma- ja rivitaloissa on seinät melkein paperin ohuet ts. ainakin vähän äänekkäämpi puhe kuuluu sisältä ulos ja päinvastoin. Eli kadulle asti kuuluu, jos jossain on perheriita tai vähän musiikkia luukutetaan.
Sisällä saa vastavuoroisesti nauttia naapurin oksasilppurin, ruohonleikkurin, painepesurin tai moottoripyörän pärinästä. Ja joka yö saa herätä monta kertaa, kun joku rysäyttää kadulla olevan hidestetöyssyn yli peräkärryn kanssa.Jos omakotialueella on muuten hiljaista, niin vähintään yksi naapuri hankkii koiran räkyttämään, kusemaan ja paskomaan naapurien "iloksi". Tämä on niin taivahan tosi, että!
- a666
Jos naapurin asunnosta tulevat äänet häiritsee nii ostaa omakotitalon 20km päästä muusta asutuksesta. Ei tarvii enää miettiä naapurin melua.
- Käyttäkää aivoja :)
Omakotitalo. Naapureiden ikkunat metrin päässä.
Mutta että on oma ja velkaa riittää!- a662
mulla ei kyllä näy omakotitalon ikkunasta naapurin ikkuna... johtusko siitä että lähinpään naapuriin 500m.
velkakin on maksettu eikä kuluja juurikaan ole.
Mieluummin maksoin omaa asuntoa pankille kuin jollekkin vuokratalon omistajalle vuokraa saamatta ikinä mitään vastinetta rahalle. velalla saa kuitenkin asunnon omaksi. :)
- Omia kokemuksia
Meillä on kokemusta useista eri asunnoista Helsingistä viime vuosilta, koska asummme pysyvästi ulkomailla ja Suomessa lomilla käydessämme emme asu hotelleissa, vaan huoneistohotelleissa (eli siis tavallisissa kerrostaloissa joissa täysin varusteltu asunto; asuminen ei siis eroa mitenkään siitä mitä se olisi jos asuisi kyseisessä talossa vakituisesti).
Ylivoimaisesti kaikkein surkein äänieristys on ollut Yrjönkadulla sijainneessa 1900-luvun alun kivitalossa. Nukkuminen oli yhtä tuskaa, sillä ensinnäkin kaikki kadun äänet kuuluivat, ja vielä pahempana naapurin kaappikello!! Nyt naurattaa mutta silloin ei kyllä yhtään, kun helvetin kello löi tunnin välein yöt läpeensä (tietysti päivät myös mutta eihän se niin häirinnyt). Heräsimme valehtelematta joka ikisen kerran kun se alkoi lyödä. Naapuri oli vielä lomalla joten ei voinut edes pyytää hiljentämään kelloa.
Ehdottomasti paras äänieristys puolestaan on ollut Kampin keskuksen talojen asunnoissa (kokemusta on monesta eri asunnosta). Sen keskemmälle meluista ja kiireistä Helsinkiä ei pääse, mutta inahdustakaan ei tullut sisälle kun ikkunat olivat kiinni. Samaten muista asunnoista ei ikinä kuulunut hiiskahdustakaan. Nuo Kampin talot on rakennettu 2005 ja käsittääkseni erityisen laadukkaasti äänieristyksen suhteen.- hehh.
"Me asumme ulkomailla"
Nyt äkkiä Jaakko Pavunvarsi tekemään teidän saavutuksestanne jakso YLE:lle! - Omia kokemuksia
hehh. kirjoitti:
"Me asumme ulkomailla"
Nyt äkkiä Jaakko Pavunvarsi tekemään teidän saavutuksestanne jakso YLE:lle!Outo reaktio. Kyseessä tuskin on mikään saavutus koska suomalaisia asuu muissa maissa satoja tuhansia. Minusta tieto oli kuitenkin hyvä antaa selittämään ensimmäistä lausetta "Meillä on kokemusta useista eri asunnoista Helsingistä viime vuosilta" koska muuten joku elämästä syrjäytynyt, omasta mielestään hyvinkin fiksu olisi tullut aukomaan päätään siitä, miksi muutamme niin usein asunnosta toiseen.
Mutta eipä noilta reaktioilta voi näköjään millään välttyä. - Inhimillistä
Omia kokemuksia kirjoitti:
Outo reaktio. Kyseessä tuskin on mikään saavutus koska suomalaisia asuu muissa maissa satoja tuhansia. Minusta tieto oli kuitenkin hyvä antaa selittämään ensimmäistä lausetta "Meillä on kokemusta useista eri asunnoista Helsingistä viime vuosilta" koska muuten joku elämästä syrjäytynyt, omasta mielestään hyvinkin fiksu olisi tullut aukomaan päätään siitä, miksi muutamme niin usein asunnosta toiseen.
Mutta eipä noilta reaktioilta voi näköjään millään välttyä."En malta olla mainitsematta"
- Omia kokemuksia
Inhimillistä kirjoitti:
"En malta olla mainitsematta"
Se, että sinä pidät ulkomailla asumista jotenkin niin outoja ja hienona asiana että ajattelet jonkun sen oikein erityisesti tahallaan mainitsevan, kertoo kyllä huomattavasti enemmän sinusta kuin minusta. Minulle asia on niin itsestäänselvä ja tavallinen että ei tullut edes mieleen että sitä ei voisi sanoa, kun kerran sen sanominen selvästi oli tarpeen lisätiedon antamiseksi.
- Kupletin juoni
Omia kokemuksia kirjoitti:
Se, että sinä pidät ulkomailla asumista jotenkin niin outoja ja hienona asiana että ajattelet jonkun sen oikein erityisesti tahallaan mainitsevan, kertoo kyllä huomattavasti enemmän sinusta kuin minusta. Minulle asia on niin itsestäänselvä ja tavallinen että ei tullut edes mieleen että sitä ei voisi sanoa, kun kerran sen sanominen selvästi oli tarpeen lisätiedon antamiseksi.
Viaton kommentti, koirat älähtää.
- Omia kokemuksia
Kupletin juoni kirjoitti:
Viaton kommentti, koirat älähtää.
Kiitos kuitenkin siitä että jälleen kerran muistutit minua siitä miksi aikanaan lähdin ja miksi edelleen pysyn poissa. Rakastan Suomea ja käyn siellä lomalla ainakin kahdesti vuodessa, mutta sinun kaltaisiasi suomalaisia en voi sietää.
- retjtjg
TURHA KETJUN AVAUS.
Kysy vaikka myös;
- Onko jollain kokemusta wc:ssä käymisestä
- Onko joku joskus ajanur Renault-merkkistä ajoneuvoa
- Onko jollain tippunut ketsuppia puserolle - Laadunvalvoja.
Saman ikäisten talojen äänieristyksissä valtavia eroja. Asuin aiemmin radiomastojen kaupungissa, lähellä keskustaa ns, kovan rahan talossa jossa siis omistusasuntoja äänieristykset oli hyvät, seksin äänet saattoi joskus vaimeasti kuulua. Toista on kaupungin vuokrataloissa, seinissä ei eristyksiä kai lainkaan koska kaikki kuuluu läpi kuorsaus, pieraisu.
Eläköön-70 luvun kennoelementti talot,asuin yhdessä jossa oli yksi elementti asennettu väärinpäin,jonka huomasin partsilla ollessa.Hommaa kämpppä -50 luvun talosta niin saat puolimetriset seinät ja naapuri saa pitää kemut huoletta ei kuulu kun ikkinoista koska ovet on yleensä tuplattu ja umpi eteisellä varustettu irti asunnosta,oli sen ajan energia ratkaisu.
- Urpoot
Pieni korjaus, 50 luvun taloissa on yleensä huoneistojen väliset seinät 10 cm kananpaskaa, tämä oli yleinen rakenne 20-60 luvulle asti ja näissä kuului pienikin puhe naapurista asuttu on tälläisessä ja tiedetään, mitä uudempi sen parempi, tämäkin koettu.
- paha juttu???
70-luvun taloissa,, niin meilläkin , kuuluu äänet ilmastointikanavia pitkin....tarkista ne ja laita vaikka fylliä venttilien kohdista putkiin,,, saataa auttaa...
- Ei mitään fylliä
Ei niitä ilmastointeja huvikseen ole asennettu vain siksi että joku saisi ne tukkia. Ei ihme että kerrostalot on päin persettä kun kaikki tekee omia säätöjä.
- Muutto edessä
Tiesitkö että mm. kerrostaloasuminen on läheisriippuvaisten asumismuoto. Sama on rivitalot ja paritalot ja muu kommuuniasuminen.
Asut väärässä paikassa. Vertaisin tuota kerrostaloasumista kimppakämppä- / kimppataloasumiseen joka on todella surkea. Miten joku voi edes asua tai edes harkita kerrostaloasumista. Hirveä löyhkä ja jauhotoukat ja muut kiipijät leviää asunnosta toiseen. Luulisi että ihmiset pitävät yksityisyydestään ja muusta huolta. Eihän tuosta tulee mitään jos ei saa olla rauhassa.
Omasta kaveripiiristä kohta kaikki on muuttanut pois kokonaan Suomesta ja osa rauhalliseen paikkaan täällä kotimaassa. Kyselin kavereiltä että mikä ulkomailla asumisessa kiinnostaa. Kaverit perheineen vastasi että ulkomailla on halpaa asua ja muutenkin hintataso on matala. Ruoka on myös halpaa. Töitä on myös. Tulot on paljon paremmat kuin täällä. Verotus on myös matala. Käteen jää todella hyvin kun vertaa Suomessa asumiseen ja muuhun. Jos ei ole töitä, ei ole tulevaisuutta. Asuminen on kuulema paljon laadukkaampaa. Saa olla omassa rauhassa eikä mitään häiriöitä ole. Suomen mätäpolitiikka (teatteripolitiikka) on myös yksi jota Suomalaiset ei siedä. Olen samaa mieltä. Kaveri kertoi kertoi että yhteinen vanha koulukaveri oli myös muuttanut Suomesta 2005 ja on pärjännyt hienosti. Muutti pois kun sai tarpeekseen tästä Suomen touhusta.
Itse olen myös suunnitellut muuttoa ulkomaille. Tarkoitus on lähteä katselemaan paikkoja mikä voisi olla itselleni mieluisin. Pari muutakin perhettä on kiinnostunut sinä määrin että ovat jo varanneet matkan. Itselläni tuo muutto ja tuohon asiaan perhetyminen on vielä alussa mutta vuoden sisällä pääsen jo asiassa alkuun ja tutustumaan eri kohteisiin. - simpalle
Sama täällä, nautin kun naapurin rouvva ulisee ja pyytää lisää ja kovempaa. Samalla kun ise naimme, niin saa lisää virikkeitä omiin puuhiimme.
- teukki.tumppunen
kiitti teille ulisevat susipariskunnat. saan minäkin virikkeitä täällä yläkerrassa.
ihanko te takaapäin kuin koirat konsanaan vai pappisseminaariasentoa lähetyssaarnaajassa ulisten?
- saunakauha
Pitkään työttömänä ollut Tero plaaplaaplaa
- Näin se vaan on
Kaikki suomalaiset sodan jälkeen rakennetut kerrostalot ovat neukkukuutioita, joissa on olematon äänieristys.
Rakennustekniikkana on Neuvostoliitosta kopioitu elementtirakentaminen, sokerina pohjalla vielä yleensä ontelolaatat. Aivan uusissakin taloissa on huono äänieristys.
Jos et halua menettää hermojasi, on muutettava ok-taloon.- Tämä pitää
Näin se vaan on, älä jauha paskaa. Olen koko ikäni, 46 vuotta asunut pelkästään kerrostaloissa, aika monessa. Ainoastaan Kalliossa asuessani pienessä yksiössä 1990-luvun alussa naapurin äänet joskus viikonloppuisin herättivät. Eipä silti, tuli sitä siihen aikaan itsekin aika usein kotona juhlittua.
Muuten olen saanut nukuttua oikein hyvin eikä päivälläkään ole ollut mainittavia häiriöitä. Minä en minnekään ok-parakkiin keskelle ei-mitään ikinä muuta. Sinulla ilmeisesti on pakettitalo parakkikylässä myynnissä eikä mene kaupaksi. Kaipa tuo on omanlaista myynninedistämistä.
- mikil
Kyllä minullakin kuului edellisessä asunnossa tosi hyvin kun vaikka joku kuorsasi mutta minä totuin siihen kuitenkin ja asuin kämpässä 8vuotta kuitenkin. Sekin oli rakennuttu joskus 70 luvun lopulla... Joten neuvon että älä kuuntele niin tarkasti tai laita yöksi korvatulpat.
- kaiken kokenut
Alle 50 neliön asunnossa ei voi paeta mihinkään nurkkaan, mistä ei kuulisi naapurin tavallista elämää, suihkua, w.c:n käyttöä, ruoanlaittoa jne., mutta kauheinta on se yöllinen häiritseminen josta tulee unen puute ja sairauskin.
- Liri,liri,prööt,plos
Me asumme 1992 rakennetussa luhtitalossa ja kaikki mitä meidän huussollissa tapahtuu niin kuuluu kadulle ja pihalle.
Häiritsevin ja epämieluisin asia on se kun joku perheejäsenistä istuu veskin pöntöllä niin joka ikinen äänähdys mitä tarpeiden teosta syntyy kuuluu ulos.Liri-liri- nipottajako
samaan aikaan rakennetussa luhtitalossa minäkin asun,paitsi että lorinat ja muut normaalit asumisen äänet eivät häiritse mutta yölliset pileet jotka alkavat ilta kymmenen jälkeen ja loppuvat aamu kuudelta 3-4päiv/viikko.välillä tuntuu että kannattaisi muuttaa paikallisen räkälän yläkertaan siellä se mekastus loppuu jo kahden aikaan.kiva käydä töissä kun ei ole saanut nukkua 48 tuntiin.olen kyllä sanonut asiasta naapurille joka uhkailee vain ja pyytelee selvinpäin anteeksi jatkaen meteliä seuraavana yönä.todella kiva yrittää nukkua kun rappaukset rapisee ja ikkunat heläjää onkuin asuisi maratoni airopic salin alakerrassa johon ei hulita alle 150 kiloisia.ikäni olen asunut kerrostaloissa mutta ei siellä tämmöistä ollut.nissähän oli järjestyssäännöt että ei turhaa meteliä klo 22.00-06.00 aikana.10 vuotta sai aika rauhassa asua mutta viimeiset neljä on ollut yhtä helvettiä.mistä apua kun naapuri ei järkiinnyt?
- austerism1
nipottajako kirjoitti:
samaan aikaan rakennetussa luhtitalossa minäkin asun,paitsi että lorinat ja muut normaalit asumisen äänet eivät häiritse mutta yölliset pileet jotka alkavat ilta kymmenen jälkeen ja loppuvat aamu kuudelta 3-4päiv/viikko.välillä tuntuu että kannattaisi muuttaa paikallisen räkälän yläkertaan siellä se mekastus loppuu jo kahden aikaan.kiva käydä töissä kun ei ole saanut nukkua 48 tuntiin.olen kyllä sanonut asiasta naapurille joka uhkailee vain ja pyytelee selvinpäin anteeksi jatkaen meteliä seuraavana yönä.todella kiva yrittää nukkua kun rappaukset rapisee ja ikkunat heläjää onkuin asuisi maratoni airopic salin alakerrassa johon ei hulita alle 150 kiloisia.ikäni olen asunut kerrostaloissa mutta ei siellä tämmöistä ollut.nissähän oli järjestyssäännöt että ei turhaa meteliä klo 22.00-06.00 aikana.10 vuotta sai aika rauhassa asua mutta viimeiset neljä on ollut yhtä helvettiä.mistä apua kun naapuri ei järkiinnyt?
"mistä apua kun naapuri ei järkiinnyt? "
Jos asut vuokralla, ilmoita vuokranantajalle tietty isännöitsijälle. Ei tuollaista tarvitse sietää. - nipottaja edelleen
austerism1 kirjoitti:
"mistä apua kun naapuri ei järkiinnyt? "
Jos asut vuokralla, ilmoita vuokranantajalle tietty isännöitsijälle. Ei tuollaista tarvitse sietää.isännöitsiä sanos että:häntä ei kiinnosta vaan hoida asia itse?
- Taas kolhoosissa asu
nipottaja edelleen kirjoitti:
isännöitsiä sanos että:häntä ei kiinnosta vaan hoida asia itse?
Taloyhtiön hallituksen kuuluu antaa varoitus. Isännöitsijä vain korkeintaa toimittaa sen perille. Jos ensimmäinen varoitus ei tehoa, niin seuraavaksi saa antaa häädön. Näin on laki ja se toimii. Olen joutunut itse turvautumaan tuohon.
- Katri-Helena
PIERU on suolen laulua.......
- Kuulee,jos kuuntelee
Olisit mennyt soittamaan ovikelloa,ja pyytänyt ystävällisesti menemään ulos puhumaan autonrenkaista,kerran sua reppanaa noin paljon moinen asia ärsyttää?
- matkarakastaja
Etelän hotelleissa on puolestaan täydellinen äänieristys. Edes lintu ei pääse lentämään ikkunan rakosista sisään. Et Kyl siihen nähden surkeimmissakin vuokraluukuissa on loistava äänieristys.
Mä asun joskus vuonna 1994 tai vanhemmassa tai nuoremmassa talossa, jossa mun entinen naapurinäijä yks yö huudatti jotakin ihmeen hirveetä vaakkunaa hiljai-suuden jälkeen, luuli varmaan, et ei se sama laki koske minua, olen niin paljon muita paremmassa osassa......mutta se sama laki koskee jokaista asukasta, myös lapsia ! Jos ei ole sovittu naapureiden jokaisen kanssa jostakin, niin se tietysti on eri juttu ! Tottahantoki toisen mökääminen ärsyttää jokaista, ja se ukko joutu lähteen veke sieltä alta viikon. Kumma, kun ne ei voi olla äänieristettyjä taloja, et naapurin mökä ei kuulu muihin asuntoihin........sit jokainen asukas sais mökätä omas asunnossaan niin paljon, kun lystää, eikä se häiritse muita. Meillä on se hiljaisuus joka päivä, ke-sät talvet sama, eli kello 22:00-07:00. Mä en asu siis kerrostlossa, vaan se on sellai-nen asuinalue, kaikki talot on 1-kerroksisia, ne on rivitaloja. Joo, ne äänieristykset on ihan vauvankengissään vielä lähes jokaisessa paikassa...... Sit siihen viereen tuli jo-ku läski muija, joka luuli, et sen ei tarvitse maksaa vuokraa, kun se kuuluu johonkin ihmeen sukuun, joka omistaa jonkun mulle ainkin tuntemattomn jotkin pyyheyrityk-sen tai vastavan.........ja sekin häipyi siitä alta kuukauden......ja sit siihen muutti yksi inhottava vahtaaja............onneks se on nyt vähentäny sitä sen vahtaamista........... Ja joka ei kuulemma tunne kelloa, mutta osaa olla hiljaakin silloin, kun pitää......
- mrrhhh!
1990 rakennettu ja mitään ei jää kuulumatta tässä korttitalossa
- Arttu T
2013 rakennettu, paikalla valu osin ja vesikiertoinen lattialämmitys, 6 krs, mitään ei kuulu naapureista, mukavaa näissä uusissa kun ei kuulu suihku, eikä vc äänet, eikä puheet, kuten kuului 1990 luvun taloissa ja sitä vanhemmissa.
Erityisen honoja olivat puheäänien suhteen vanhat kerrostalot, mm 1925 ja 1937 rakennetuissa kivitaloissa puhe kuului seinien läpi erittäin kiusallisesti ja hajut tulivat myös naapureista. - kotri
no pelkkä musa ei vielä haittaa mut kunalkaa kotiteatterit pauhaan ja basso jumputtaan niin siinä onkin kestämistä ja varsinkin kun on melkein joka yö.
kerrostalo rakennettu 1969 ja kun ei sivuttain kuulu mitään vaan samassa pystylinjassa vaan. - No Life
Miksi asut siellä. Muuta muualle, kaupunkielämä ei tee hyvää kenellekään
- uusstadilainen
Asuin aikoinaan lyhyen aikaa 60-luvun elementtitalossa. Naapureita ole yllä, alla ja molemmilla sivuilla. Yläpuolella asui pari opiskelijapimatsua, jotka rellestivät vähintään pari kertaa viikossa - ei hyvä. Lisäksi talvella lumiauria mekasti sisäpihalla aamuyöllä, ja ikkunat olivat juuri sinne.
Seuraavaksi muutin 40-luvun lopulla rakennettuun jämäkkään kivitaloon ylimpään kerrokseen. Oli molemmilla puolilla naapurit. Toinen oli onneksi hiljainen (opiskelijatyttö). Toisessa naapurihuoneistossa asui about viisikymppinen pariskunta, jotka intoutuivat aina toisinaan ryypiskelemään, ja äijä mökäsi ja itkeskeli kännipäissään. Myös tässä asunnossa lumiaurat haittasivat. Nimittäin talon vieressä kulki isohko katu, jota lumiaurat jyräsivät. Lisäksi talon lähellä oli paikka, johon kerättiin lunta ja jossa sitä lastattiin kuormureihin. Se on suht. helvetillistä, kun lumiauran ääni ja jyrinä kulkeutuu seiniä ja rakenteita pitkin, ja sitten perään kuuluu se hemmetin piippaus, kun kaivuri peruuttaa, ja seuraavaksi kuorma-auto kaahaa paikalta pois. Tämä siis keskellä yötä.
Seuraava asunto oli 80-luvulla rakennettu opiskelijaläävä, mutta ihme kyllä siellä olivat naapurit suht. hiljaisia ja paikka muutenkin rauhallinen.
Sitten tuli taas muutettua 40-50-luvun taloon. Muutaman kerran naapurin opiskelijapimatsu piti bileet, ja kun kämppä ei riittänyt, bileet levisivät rappukäytävään. Silloin oli pakko mennä rähjäämään. Lisäksi alapuolella asui känniläiseukko, jonka luona kävi aina välillä joku äijä. Ryyppäsivät ja tappelivat, ja metakka kuului asuntooni ilmastoinnin kautta. Sinne piti kerran soittaa kytät, kun soittivat musaa ihan helvetin lujaa ja samalla huutaa riitelivät. Eivät meinanneet ensin avata kytille.
Nykyinen asunto on 30-luvun kivitalossa alimmassa kerroksessa - itse asiassa katutasossa. Naapurina on R-kioski ja yläpuolella yksi naapuri. Kämpän ikkunat ovat sisäpihalle, joten edes raitiovaunut eivät juuri kuulu, vaikka talon edessä on pysäkki. Toisaalta ratikoiden ääni on toistuva ja kuuluu äänimaisemaan, joten se ei senkään takia häiritse. R-kioskista kuuluu välillä jotain, kun roudaavat tavaroita, mutta yöaikaan on tietysti hiljaista. Yläkerrasta ei hirveästi kuulu, paitsi toisinaan tavaroiden siirtelyä - ja taannoin kuului välillä aina toisinaan ääni, joka muistutti sitä, että lattialle heitetään kourallinen marmorikuulia. Onneksi moinen on kuitenkin lakannut.
Eilen yläkerrasta kuului hetken todella omituista joskin melko hiljaista ääntä, ja kävin käytävässä kuulostelemassa. Vasta silloin kuulin, että joku piti kunnon bileitä. Käytävään asti kuului hirveä metakka haisi rööki, mutta ei siis kuulunut meikäläisen kämppään - onneksi ei. No, yläkerran asunnon kummallinen ääni loppui.
Mutta siis kyllä kerrostalossakin pitää osata ottaa naapurit huomioon. Tuollainen helvetin moinen bilettäminen on todella syvältä. Toinen on se, että rappukäytävässä hoiltaan ja huudetaan.- suntio
Minä ostin pianon ja soitin sitä käytävässä, jotta muutkin kuulisi. Keräsin kolehin, eihän sitä nyt yöllä ilmatteeksi soiteta.
- Pettynyt.
Asun 2007 valmistuneessa kerrostalossa. Naaapureista kuuluu vessasta ja keittiöstä ääniä, kantapäätöminää ja lasten parkumista. Joskus viikonloppuisin myös jonkin verran puhetta ja huutelua jos naapurit ovat innostuneet juopottelemaan. Ulkoa ei juurikaan kuulu meteliä.
Luulisi että näissä tällä vuosituhannella rakennetuissa asunnoissa olisi parempi äänieristys, mutta ei.- 2000-luvun talo
Kenen rakentama talo? YIT, Skanska, joku muu?
- Pettynyt.
2000-luvun talo kirjoitti:
Kenen rakentama talo? YIT, Skanska, joku muu?
YIT
- .....
1995 vuonna rakennettu yh:n talo ja äänieristys on huono.
- Rakva.
Omat kokemukset vahvistavat sen, että mitä uudempi sen parempi, kaikissa vanhoissa 1900 luvun alun ja 60-90 luvun talojen äänieristys olematon.
Uusissa siis alkaen 2006, on ilmanvaihto omalla koneella tai keskitetty lämmötalteenotolla ja siinäkään ei ole puheputkia keittiön tai kylppärin kautta, myöskin askeläänieristys paljon parempi, puhetta ei kuulu, ellei jotain vikaa rakenteessa ja silloin se on rakentajan 10 vuotisvastuun piirissä.
Välipohjat ovat paksummat, ontelolaatta P-370 mm tai paikalla valu 270-320mm, kun 70-2000 luvun alku oli ontelolaatta P-265mm.
Vanhoissa 60 luvun taloissa jos oli paikalla valu, niin vain 200 mm, tai sitten elementti, joka oli ohut viritelmä, myöskin seinät olivat ennen ohuet, 10cm vanhemmissa, 60-70 luvun taloissa 15 cm ja 70-2006 18 cm, nykyään uusissa huoneistojen väliset seinät 20 cm.
Uusissa viemäri ja vesiäänet elimoitu, vetämällä nousujohdot rappukäytävään , tai tehokkaasti eristetty hormissa.
Uusissa pattereiden läpivedot eristetty, samoin sähkövedot ja näihin on tiukat määräykset, jotka tulivat voimaan 2000 luvulla. - Espoolainen1
Koko ikäni asunnut omakotitalossa nyt ekaa kertaa kerrostalossa. Eihän tämä asumismuoto ole elävää ihmistä varten. Olla kun jossain hytissä ja odottaa milloin pääsee satamaan. Kaikki kiva on kielettyä ja aina joutuu kyttäämään kelloa. Miten ihmiset voivat viihtyä kerrostalossa? Olen muuttamassa takaisin omakotitaloon. Ihana oma rauha ja hiljaisuus ja ennenkaikkea se VAPAUS.Saa elää.
- Tämä pitää
"Kaikki kiva on kielettyä ja aina joutuu kyttäämään kelloa. Miten ihmiset voivat viihtyä kerrostalossa? "
Espoolainen1 kertoo mikä kaikki kiva muka on kielletty? Turha kuvitella että ok-talossa ja etenkään sen pihassa saat tehdä "kaikkea kivaa" kun naapuri on mökki on 10-20 metrin päässä. Tulee äkkiä poliisit lopettamaan aamu-öiset grillijuhlat jos sana ei tehoa. - dsgdfh
Tämä pitää kirjoitti:
"Kaikki kiva on kielettyä ja aina joutuu kyttäämään kelloa. Miten ihmiset voivat viihtyä kerrostalossa? "
Espoolainen1 kertoo mikä kaikki kiva muka on kielletty? Turha kuvitella että ok-talossa ja etenkään sen pihassa saat tehdä "kaikkea kivaa" kun naapuri on mökki on 10-20 metrin päässä. Tulee äkkiä poliisit lopettamaan aamu-öiset grillijuhlat jos sana ei tehoa.Itsellä ainakin heti tulee mieleen ettei kerrostalossa voi edes kaverin kanssa istua iltaa musiikkia kuunnellen kun alkaa joku eläkeläinen hakkaamaan seinään. Kaikkeen kivaanhan kun kuuluu yleensä sosialisointi ja jonkinlainen äänen tuottaminen. Itse vasta muutin kerrostaloon ja eniten häiritsee rappukäytävän ovi joka päästää äänet huoletta läpi, siinähän raikuu koko rappu jos pihinävolyymiä kovemmalla jotain kuuntelee. Aloin miettimään että tulikohan tehtyä virhe.
Vaikuttaa siltä että kerrostalot on tarkoitettu sellaisille joilla ei ole minkäänlaista elämää eli voivat hiljaa hiihdellä kämpässään 24/7 kun ei edes kavereita käy kylässä mesoamassa. - Tämä pitää
dsgdfh kirjoitti:
Itsellä ainakin heti tulee mieleen ettei kerrostalossa voi edes kaverin kanssa istua iltaa musiikkia kuunnellen kun alkaa joku eläkeläinen hakkaamaan seinään. Kaikkeen kivaanhan kun kuuluu yleensä sosialisointi ja jonkinlainen äänen tuottaminen. Itse vasta muutin kerrostaloon ja eniten häiritsee rappukäytävän ovi joka päästää äänet huoletta läpi, siinähän raikuu koko rappu jos pihinävolyymiä kovemmalla jotain kuuntelee. Aloin miettimään että tulikohan tehtyä virhe.
Vaikuttaa siltä että kerrostalot on tarkoitettu sellaisille joilla ei ole minkäänlaista elämää eli voivat hiljaa hiihdellä kämpässään 24/7 kun ei edes kavereita käy kylässä mesoamassa.Musiikin huudattaminen on kivaa, vai niin. Sitten pitää muuttaa omakotitaloon, siellä saa huudattaa niin kovaa kuin tahtoo. Tai ei sentään, jos naapuri on 10-20 metrin päässä tulee varmasti sanomista (ja poliisit) jos keskellä yötä stereot on täysillä.
- 2000-luvun talo
Näitä juttuja kun lukee, niin ei kyllä enää yhtään ihmettele että suomalaiset on aika masentunutta ja viinaan menevää kansaa. Kai se nyt rasittaa kun ei vuosikausiin saa nukuttua kunnolla, umpihumalassa ehkä joskus sammuu kunnolla. Miten helkkarissa niitä paremmin äänieristettyjä kämppiä piti odottaa 2000-luvulle asti? Ja jotkut täällä väittää ettei nekään kaikki ole kunnolla äänieristettyjä.
Omassa kämpässä ei tarvitse hiipiä, kuiskailla eikä varoa pieniä kolahduksia, normaali elämän äänet eivät kuulu naapuriin (tai siis itse en niitä ainakaan kuule naapurista). Unilääkkeiden käyttö jäänyt melkein kokonaan pois sinä aikana kun täällä asunut.- 40 vuotias <> uusi
Odottaa..? Sotien jälkeen raha oli tiukassa, joten rakentamisen laadusta oli pakko tinkiä. Tinkimistä harjoitettiin niin huonekorkeuden kuin ilmanvaihdonkin (ei enää korvausilmaventtiileitä poistoa joka huoneessa) suhteen. Ja pitihän asunnot pikavauhtia löytää myös evakoille. Mikään muu maa ei ole joutunut siirtämään kertalaakista yhtä suurta osuutta väestöstään.
Seuraavaksi oli vuorossa maaltamuutto eli piti taas saada nopeasti ja halvalla kämppää pystyyn. 60 ja 70 -luvulla alkoi jo tulla käyttöön tarkempia säädöksiä ja ainakin 70-luvun taloissa on jo äänen kulkeutumista huoneistosta toiseen yritetty hillitä. Esim. välipohjat eivät ole yhtä ohkaisia kuin jossain 50-luvun taloissa pintamateriaalina käytettiin askelääntä vaimentavaa muovimattoa. Myös seinäelementit ovat tarpeeksi tuhteja (olikosenyt 18 cm tjsp.) eristääkseen ääntä.
Kaikki ei vain mennyt aina ihan tuubiin noissa elementtiajan alun taloissa
- elementtien välisiin juotosvaluihin ei ollut vielä sopivia aineita tarjolla, joten saumoihin tungettiin (yritettiin tunkea) normi betonia/hiekkaa tms. .... pienikin rako heikentää ääneneristystä huomattavasti
- ilmanvaihtokanavat (yhteispoisto) tai patteriverkko saattoi toimia myös äänen kulkureittinä
- etenkin 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa oli erittäin muodikasta teettää kämppään jo rakennusvaiheessa mosaiikkiparketti, joka taidettiin tuolloin liimata suoraan alustaan (ainakin se tuntui kivikovalta vrt. nykyiset kelluvat parketit, jotka joustavat selvästi) -> hups, siinä sivussa tuhottiin askeläänieristys
Noita mokia on pikkuhiljaa paikkailtu eli on tullut kelluvat parketit, äänen siirtymistä ehkäisevät liittimet patteriverkkoon, kerroskorkeus on nostettu 3,0 -> 3,2 m, mikä mahdollistaa paksummat ja paremmin ääntä eristävät välipohjat (etenkin ontelolaattoja käytettäessä), iv- kanaviin on tullut äänenvaimentimia jne. Useimmat näistä ovat tulleet käyttöön (käsittääkseni) 90-luvun aikana. Itselläni ei ole tämän aikakauden taloista kokemusta, mutta ilmeisesti niissäkin on isoja eroja (kuten on vanhemmissakin, etenkin 70-luvun alun taloissa) ts. aina ei ole mennyt ihan putkeen... Esim. äänieristystä on aina välillä yritetty tehdä kelluvalla lattiarakenteella, mutta se kelluvuus on pilattu käyttämällä liian pehmeää villaa (joka painuu kasaan -> pintalaatta ei kellu) tai valamalla pintalaatta kiinni väliseiniin tai patterin putkiin.
90-luvun lopulla alettiin vissiin tosissaan kiinnittämään asiaan huomiota eli on jo tehty oikeasti mittauksiakin. Samalla tuntuu ratkaisut pikkuhiljaa vakiintuneet eli työvirheille alttiit kelluvat pintalaatat katosi ja tilalle tuli paksumpi välipohja pelkän pintamateriaalin (parketti) kellutus.
2000-luvulla tuli sitten se seuraava suurempi muutos oli koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Ei enää "puheputkia" kämppien välillä eikä ulkoseinänkään ääneneristystä tarvitse enää pilata korvausilmaventtiileillä. Myös vesijohtoverkosto rakennetaan nykyään eri tavalla (syynä mm. tarve huoneistokohtaiseen mittaukseen), joten veden kohinakaan ei enää naapuriin kuulu.
Joskus 2000-luvun alkupuolella kerrotiin suomalaisten vaatimusten huoneistojen väliselle äänieristykselle olevan maailman tiukimmat! Mutta tuosta on jo jokunen vuosi ja saattaa olla, että muut ovat kirineet samalle tasolle/ohikin. Mutta ei siis todellakaan onni ja autuus tämän asian suhteen aukene ulkomailla - päin vastoin, muualla voi uudetkin talot olla kehnompia, vanhoista puhumattakaan. Ainakin yksi HS toimittaja kertoili kokemuksistaan Pariisissa, että melunsietokykyä siellä asumisessa tarvitaan...
Taitaa taas tämä pääongelma olla monella valittajalla ihan korvien välissä - ruikutetaan huonosta äänieristyksestä uudessa talossa ja sitten kun vähän taustatietoja kyselee, niin tämä "uusi" on ihan äskettäin eli 70/80-luvulla rakennettu ;-D Eli ikää on vasta 40 vuotta...
Pahasti täytyy olla päässä vikaa, jos kuvittelee 40-vuotiaan talon olevan uutta vastaava.
- vanhaa paskaa
Vanha Jugendtalo rv-1908 ja askeleet ja puhe kuuluvat yäkerrasta, samoin sivulta ja vessassa voi puhua naapurin kanssa, mua ei naurata
ite asun vuonna -73 rakennetussa betonikolossissa ja öisin ja aikaisin aamulla kuuluu jopa naapurin yskäisyt ja jonkun raskaammin askeltavan askeläänet, jopa jalkapohjien narskunta lattiaa vasten yhtä selkeästi kuin omasta kämpästä kuuluisi.. mut suuren perheen lapsena olen tottunut ettei aina olekkaan hiljaista.
päivisin ei huomaa kuin kovimmat äänet kun on sen verran taustahälyä itselläkin (tv/radio tai liesituuletin vähintään päällä)
yhden ainoan kerran olen joutunut käymään sanomassa, kun kuljin töissä mihin piti herätä jo 04.30 aamulla, ja vielä puolenyön aikaan kuului äänekästä mölähtelyä ja höpötystä yhdestä kerrosta alempana olevasta asunnosta.
hauskinta oli kerran kun olin juuri tullut töistä, joku naapureista kuunteli 'rock me amadeusta' siihen asti luulin olevani ainoa joka siitä biisistä tykkää..- Homoa turpaan !!!!
Täällä Hollolassa on kaikkein kusipäisin naapuri ja kaikki kuuluu !
- P.V
Ai tarkoitatko Asematie 4 asukasta :)))))
- Homoa turpaan !!!!
P.V kirjoitti:
Ai tarkoitatko Asematie 4 asukasta :)))))
Ei ole asematiellä.
- P.V
Homoa turpaan !!!! kirjoitti:
Ei ole asematiellä.
Kai kuitenkin tiedät ketä siellä tarkoitin?
- Homoa turpaan !!!!
P.V kirjoitti:
Kai kuitenkin tiedät ketä siellä tarkoitin?
En !
- poralla perseeseen
Mun seinänaapurina on vanha äijä ja aina kun se käy paskomassa niin kuuluu se pöntön veden plumsahtelu kun paskat tippuu veteen :( siis tos ällöttävää, vessa on tässä mun seinän takana just ja kaiken lisäksi tää äijä antaa paskat olla pytyssä ja pesee rauhassa ensin kätensä ja sitten vetää haisevan pytyn? Arvatkaa vaan tuleeko käytävään hajut kun sieltä avataan ovea pian tuon session jälkeen. Alko niin vituttamaan tuo juttu niin varasin porakoneen, metallilevyn ja aloin aina kun kuulin äänet niin vittu porata sitä metallia kiviporalla :)) karmeat saundit kyllä lähti, äijä varmaan viimein tajus, tai en tiedä tajusko koskaan ku niin seko oli kuitenki.
- Koodari
Ei välttämättä tajunnut. Tarvii aika paljon asiantuntemusta eri kielistä että tuota kieltä osaisi tulkita.
- Äänetöntä
Itselle ei kuulu naapureiden äänet: ihanaa. Asunto on kulmahuoneisto ylimmässä kerroksessa pihan puolella. Mutta toisaalta en tiedä miten paljon
omat äänet kuuluu naapuriin. Vanha mosaiikkiparketti, kuuluuko askeleet alas.
Keittiöni takana naapurin makuuhuone ja vessani takana naapurin olohuone.
Toisaalta en liiku enkä käy vessassa klo 22 jälkeen...Olen aika paljon pois kotoa, niin sitten kun olen pesen pyykkiä useita koneellisia...Nautin hiljaisuudestani yleensä hiljaa ollen. - häirikkö?
Meillä 2012 valmistunut talo josta kuuluu kaikki äänet ilmastoinnin kautta. Yläkerran naapuri hakkaa innoissaan meidän kattoa kun kuvittelee metelin tulevan meiltä. tämä on jo aiheuttanut turhia syytöksiä ja huomautuksen isännöitsijältä. Ärsyttää oikein tälläinen, kiva tietää että tuntemattomat ihmiset ovat tietoisia henkoht. asioista.
Että joo, on näitä ongelmia uusissakin taloissa.- Läpimätä valhe
Pikkuinen valhe, 2012 rakennetussa ei ilmastinnin kautta kuulu, nyt puhut 10 vuotta vanhemmasta talotekniikasta, 2012 on asunnoissa oma Ilto-kone, tai keskitetty, joka ei yhdisty naapureihin, joten keksit jutun.
- vdfb
Läpimätä valhe kirjoitti:
Pikkuinen valhe, 2012 rakennetussa ei ilmastinnin kautta kuulu, nyt puhut 10 vuotta vanhemmasta talotekniikasta, 2012 on asunnoissa oma Ilto-kone, tai keskitetty, joka ei yhdisty naapureihin, joten keksit jutun.
Asun 1980 rakennetussa kerrostalossa ja jopa täällä on asuntokohtainen ilmanvaihto, ilmeisesti jossain vaiheessa jälkiasennettu.
- häirikkö?
Läpimätä valhe kirjoitti:
Pikkuinen valhe, 2012 rakennetussa ei ilmastinnin kautta kuulu, nyt puhut 10 vuotta vanhemmasta talotekniikasta, 2012 on asunnoissa oma Ilto-kone, tai keskitetty, joka ei yhdisty naapureihin, joten keksit jutun.
No voi, ehkä ne äänet sitten onkin vain pään sisällä. Ja tuo räppänä huoneen seinällä on vain joku turhake jolla voi salakuunnella naapureita. Tahtoi tai ei.
- weeekkkilä
On kokemusta vaikka kirjan verran, vaan en kerro tähän. A joko kärsit tai B muutat pois.
- kyllätepsi
Black Sabbaht soimaan täysillä,kun naimisen äänet yöllä yllättäää,joka kerta ja sama biisi,esim WAR PIGS :)....
- Tyyris Yamaha
Minä soitan kinalaista operetti- tai oopperamusiikkia. Kyllä se akan kiljunta kuuluu naapuriinkin, kun kääntää nuppeja kaakkoa kohti. Mittausnormista riippuen 2x45 W tai 2x135 W kuuluu: sillä lastulevy- ja kipsilevyseinät rikkoo oikealla taajuudella...
Kerran vain jouduin kokeilemaan ja tehosi.
- Kaikki kuuluu
1930 rakennettu pula-ajan talo, välipohjat jotain palkkia ja sanomalehtiä ja seinät kanankakkaa, ulkoseinät paksut, mutta kun tehtiin ikkunaremppa yhtiössä, niin tuli karmiventtiilit, äänet kuuluu ulkoa ja ylhäältä ja molemmista seinänaapureista.
Täyttä paskaa vanhassa talossa. - dfhrtjfgn
Pahin ongelma suomalaisessa kerrostaloasunnossa on se, että asukkaat sijoitetaan sikin sokin kämppiin ilman minkäänlaista profilointia. Ideaalitilanne olisi, että nuoret ja muut hankalat asukkaat sijoitetaan omiin kerrostaloihinsa "möykkäämään" siinä missä rauhallisempaa elämää viettävät saisivat olla omassa talossaan. Ja lapsiperheille omat talot myös.
Tämä ratkaisisi suurimman osan naapuriongelmista, mutta jotenkin tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä ottaa käytäntöön!- ei mua oo sijoitettu
Siis kuka niitä asukkaita sijoittaa? Ainakin silloin kun minä ostin kerrostalosta osakkeen, niin kyllä oli aika itsestäänselvyys, että muutin juuri siihen asuntoon, jonka olin ostanut. Aika omituinen ajatus, että joku olisi tullut sanomaan, että menepä tuohon toiseen taloon, kun siellä asuu kaltaistasi väkeä, ja sinun ostamaan asuntoon laitetaan joku naapurien kaltainen. Vai olisiko ennen kämpän ostoa ottaa selville kaikkien naapurien tavat ja jättää ostamatta, jos ei satu sopivat.
- Miiri-89
Käsittämättömän huono eristys, 1964 rakennettu paikalla tehty kerrostalo, seinät kananpaskaa, asun ylimmäsä kerroksessa, alhaalta kuuluu puhe ja töminä, samoin seinänaapurista, ruoan ja tupakan haju tunkee sisään lisäksi ikunoista tulee kylmä veto ja myös tupakan haju.
Kunpa pääsisi uuteen, kokemusta uudestakin on, kun asunut veljen kämpässä tämän kissaa hoitamassa ja siellä on ihanan rauhallista, kun miltei uusi talo.- Hartelan huijaama
Kuuluu se mökä uusissakin taloissa vaikka ei yhtä pahasti kuin vanhoissa. Ja joka toinen ikkunan nurkka vuotaa. Fenestra varannut tiivisteille pari milliä liikaa tilaa ja rakentaja asentanut ikkunat vinksalleen niin johan vetää. Huoneistokohtainen sauna on, mutta sen seinissä ja katossa ei ole lämpöeristeitä. Puolentoista tunnin lämmitys nostaa sisälämmön 60 asteeseeen. Löyly häipyy kolmessa sekunnissa. Poistoilmaventtiili ei ime mitään, pätkä putkea puuttuu. Huoneiston tilankäyttöä ei ole suunniteltu mitenkään. Lämminvesiputket rakenteitten sisällä eristämättä. Sadevesiviemärit liian pinnassa, jäätyvät talvella. Pihan kallistukset seinustoilla väärään suuntaan. Talon alla täytemaana Rautaruukin masuunikuonaa, josta pohjavesi liuottaa kalkin joka kulkeutuu pois ja tilalle jää tyhjää. Tämän takia alakerran lattiat painuu. Ynnä paljon muuta.
- näin.
Olen kuullut tapauksesta, jossa jopa aamuinen sanomalehden lukukin kuului naapurin puolelle.
Kolinat ja paukkeet kuuluu tavallisesti kerrostaloissa, ainakin vähän vahemmissa. Ne ovat normaalia kerrostalon elämää. Sitä ei etenkään moni (häiriintynyt) vanhja ukko tai mummo ymmärrä, että vessassa tai suhkuissa täytyy esim. vuorotyöläisen käydä klo 3 yöllä.
Korvatulppia joutuu yleensä käyttämään, niin tuollainen muukaan meteli ei häiritse, ellei kyseessä voimakas rakenteita pitkin resonoiva bassojumputus. - Kortteeri tai koti
Vanhoissa taloissa ei ollut mitään äänieristysmääräyksiä, siksi niitä on rakennettu miten sattuu, tosi huonoja ja joitakin vähemmän huonoja
Vasta 2000 luvulla ryhdyttiin kiristämään äänieristysmääräyksiä ja niissäkin oli siirtymäaika, jos rakennuslupa oli haettu aiemmin.
Abaut, vanha voi olla virallisesti asuinkelvoton, mutta ihmisten on asuttava, moni kakku päältä kaunis, sisältä ohutta höttöä.
Minä en enää vanhaan taloon muuta, kun uuteen pääsin, oma rauha on puoliruokaa. - 4+4
Asun -66 rakennetussa betonielementtitalossa. Pari vuotta sitten muutin tähän ja oli kyllä melkoinen yllätys, kuinka huono äänieristys voi olla.
Onhan se paljon naapureistakin kiinni. Jotkut osaavat elää hiljaa ja toiset eivät sitten millään.
Eka vuosi oli mulla tässä aika rauhallista, kun yläpuolellani asui vuokralla vanha mummo. Ei kuulunut paljon mitään muuta kuin vessan vetäminen.
No sitten mummo kuoli (kai) ja kämppään muutti kaksi ählämisählämiä. Toisella on perhettäkin. Karvakäsiä vilisee rappukäytävässä koko ajan, pitävät kovaa mölinää ja paiskovat ovia. Pojat pitävät pizzeriaa tuossa kylällä...
Ps. Saako kerrostalossa pitää kotieläimiä? Huomasin kerran, kun Abdul ja kaveri roudasi lammasta asuntoon. Sen jälkeen on kuulunut aika ajoin bää-ä bää-ä ja sorkat kopisevat lämpöpattereihin...- Hollolan Homo
Asut siis Hollolassa.
- Abdul
Mina pitä lammas, sinä olla rasismi, ei puutu minu asia senkin perssu.
- näinainakinitäsuomes
Asun vuonna 2013 valmistuneessa. Kuulen, jos ylä-tai alakerrassa puhuu esim. kaksi ihmistä, tosin vaimeasti ja epäselvästi, mutta kuitenkin. Yläkerran kantapää-askeleet, lattialle putoamiset ja kaappien kolahtamiset kuuluvat aivan selkeästi. Jonkun naapurin popitus kuuluu aivan selkeästi, laulukin saattaa honottaa ilkeän kuuloisesti minulle saakka. Ulko-oven sulkeminen yläkerrassa kuuluu todella selkeästi. Lisäksi seinistä kuuluu outoa metallista ritinää paikoin, ikään kuin joku naapuri siirtelisi verhoja tai henkareita hattuhyllyn tangolla.
Väittäisin, että selvästi huonompi äänieristys korkeussuunnassa kuin edellisessä talossa, joka oli 70-luvun puolivälistä. Onneksi en omista tätä, ei tartte koko ikäänsä tällaisessa betoniluukussa asua. Akustiikka on muutenkin karsea, kun katossa ei ole mitään materiaalia. Kun ne rakennettujat tajuaisivat, että sillä saataisiin vaimennettua muuallekin kuuluvia ääniä...
Raikkaan ilman tulo on alkovissa ja se on muutenkin erittäin kaikuva betoni & gyproc -viritelmä, nukahtaminen on vaikeaa, kun suhisee ja kaikki äänet kämpästä korostuvat sen kulmissa. Ilmoitin asiasta, mutta sille "ei mitään voi". Paikoin kärsin jopa unettomuudesta tämän takia, tai ainakin nukahtaminen saattaa venyä aamun tunneille saakka..
Niin hyvää suomalaista arkkitehtuuria ja rakentamista.- Kokemuksesta tiedän.
"Näinainakiniitäsuomes" et asu v, 2013 talossa. Koko juttu on mielikuivtusta. Kuvauksesi kuulostaa 1990-l. lama-ajan talolta. Siellä suhisi, paukkui, lorisi. Eli mikään ei jäänyt kuulematta.
Itselläni on kokemusta monen ikäisistä taloista. PARHAAT OVAT RV:2005 JÄLKEEN RAKENNETUT TALOT! Niissä ikkunat eristävät myös ulkoilmaäänet, kun ei ole suoria ilmanvaihtoaukkoja ulos. HUONOJA OVAT VANHAT TALOT !! Tarkoitan 1900-l alun ja 1920-40l. rakennettuja taloja. 1950-70-l.talojen äänieristys oli surkea. 1980-l.joissakin taloissa oli parempi äänieristys. 1990-l. taloissa kuului kaikki, surkeaakin surkeampi äänieristys. 2000-l. alusta äänieristys on parantunut, tosin vuoden 2004 talo oli pettymys. Oman kokemukseni mukaan vuoden 2006 jälkeen rakennetut talot ovat äänieristykseltään parhaimpia. Ei kuulu lirinät, lorinat, ei veden suhinat. En uskaltaisi ostaa enää ENNEn v, 2006 rakennetusta talosta itselleni asuntoa. VANHOISTA TALOISTA on todella HUONOJA KOKEMUKSIA!! - heppasettis
Kuulostaa ikävän tutulta kaikki mitä sanoit, uudessa talossa itselläkin kokemus. ihmetyttää miten tälläisiä pääsee vielä valmistumaan. Gyproc-betoni yhdistelmä kaikuu oudosti. Seinääkin tarvitsee vain hieman hipaista ja naapuri kuulee sen, oli ala, ylä tai sivunaapuri. Askeleet, verhojenveto, innostunut keskustelu, nauraminen, pienetkin kopsahdukset, musiikki, jos kuuntelee stereoilla, imurointi, vedenkäyttö, ovipuhelin ynnä muuta. Pahinta ovat usein kuuluvat kopsahdukset, sekä ovien sulkemiset, alakerrasta, yläkerrasta ja omasta kerroksesta, ja talon ulko-ovi.
Tämän nyt kestää joten kuten, jos on rauhallisia naapureita, mutta kaikki mitä kuuluu naapureista, kuuluu myös itseltä naapureille. Kaventunut yksityisyys ja rauha, joutuu elämään epämieluisassa jännityksessä; "kuuluukohan tämä naapureille?". Tiedän, että normaalissa kerrostalossa on aivan toisenlainen äänieristys, niissä oikeasti pystyy rentoutumaan ja elämään huolettomammin.
Kuten joku sanoi, niin kyllä kotona pitäisi olla oikeus rauhaan ja yksityisyyteen, kun koko päivän joutuu kaupungin vilinässä ja hektisyydessä oleskelemaan. Puskutraktoreille olisi töitä tälläisissä taloissa.
- No huh ja huh
Ennen kun eristin oman pääni lääkkeillä niin jopa naapurin ajatukset kuului seinän läpi. Ei hemmetti tälläisia paperiseiniä enää 2000 luvulla. Käsittämätöntä.
- PIIPPII and KIIKKII
näin se on ---- erilaisia tiedemiehiä asianharrastajien area 51 tapaan, käytännöllinen rikollisuus ja kiusaaminen ................... kirjasissa mainitaan uskontokunnissa kohelletaan ja on profeettaa ja on henkilöä jossa on tietäjähenki ja on sotaa, rauhaa, rakkautta, rahaa, omaisuutta, varallisuutta, vihaa, kateutta, on sellaisia käsittelemättömiä ... salakuuntelu ja kehitelty kidutus ja NSA ja salakuuntelua ja .... parhaimmin omaa yksityisyyttä
- .......
Kerrompa tässä muutamasta kämpästä joissa olen asunut.
Ensimmäinen asunto oli yksiö vuonna 1955 rakennetussa kerrostalossa ja naapureista ei kuulunut oikeastaan mitään. Alapuolelta kuului joskus kovaäänistä puhetta ja tv:n ääni jos oli volyymit huipussaan mutta hyvin harvoin, ylhäältä ei kuulunut mitään eikä myöskään seinänaapureilta.
Sitten muutin yksiöön vuonna 1910 rakennettuun kerrostaloon ja se oli virhe. Mulla oli vain kaksi naapuria, yksi yläpuolella ja yksi seinänaapuri. Yläkerrasta kuului ihan kaikki läpi, siis ihan kaikki pieruista lähtien. Seinänaapurista kuului seinään upotettujen kaappien avaaminen ja joskus jotain epämääräistä kolinaa mutta ei puhetta, askelia tms. Onneksi yläkerrassa asui eläkeläisnainen joka oli todella hiljainen.
Nyt asun vuonna 1995 rakennetussa kerrostalossa. Mun asunnon ja toisen seinänaapurin välissä on betoniseinä josta ei kuulu mitään läpi mutta toisen seinänaapurin kanssa jaamme jonkinlaisen vanerilevyn ilman minkäänlaista äänieristystä eli kaikki kuuluu. Yläkerrasta kuuluu joskus todella vaimeita askelia ei muuta. Alakerrasta kuuluu askeleet ja kaikki kolinat tms kun ilmeisesti siellä on laminaattilattia. Koen että tämä on ehkäpä meluisin kämppä jossa olen asunut, osaksi siksikin että naapurit ovat kaikki nuoria.
Omakotitalossa kasvaneena haaveilen saavani joskus asumisrauhan vaikkapa hyvin äänieristetyn rivitalon muodossa mutta kerrostalossa en voi kuvitella koko elämääni eläväni - en siksi että äänet rasittavat vaan siksi että mua lähinnä ahdistaa ajatus että naapurit saattavat kuulla mun ja avokin väliset keskustelut, puuhailut jne. - vuokraan alennus het
EIKÖ ASUKKAILLA OLE VUOKRANALENNUKSEEN OIKEUS.
jos melu kuuluu toisesta huoneesta eli tavalliset arjenäänet,niin se on rasite eli 2xelämä elettävänä ehkä 4x
ENTÄ KUN EI LOLE VÄLIOVIA !!!!! !!!.
kaikki on kuin kovänisessä TORVESSA
. - korpi jaakko
Kai nyt se pitäisi tietää, että vanhassa laulussakin oli sanat "seinilläkin on korvat". Ei täällä Suomessa tarvi käyttää monimutkaisia teknoleluja toisten seuraamiseen, riittää kun panee korvansa seinään kiinni niin kuulee "mitä naapurissa tehdään". Ja kun porraskäytvää nuuhkii tietää mitä ruokaa missäkin taloudessa tehdään ja syödään.
Suomen rakennusmääräykset ovat tehneet naapurin seuraamisen varsin helpoksi kerrostaloissa. Näin rahat säästyy ylimitoitettujen lainojen ja yhtiövastikkeiden tai vuokrien maksuun kun ei tarvi hankkia niitä kallita teknoleluja vakoiluun.
Ainahan voi muuttaa haja-asutusalueelle jossa naapuri voi olla vielä riittävän kaukana, mutta huolehdi sitten omista liikennekuluistasi koska auto on aivan välttämätön. - linnutkin laulaa
Kammottava kerrostalo, jossa asus paljon ihmisiä, mutta mistään ei kuulus mitään?
- 1111111111111
Haista iso hevon paska!
- Dildo Vakinainen
asunnoissa laajenemisvara varasto käytössä sama harrastuskerho -
- ei päässy kouluun...
Kaikki kuuluu naapurista, perheriidat varsinkin, hyvin henk.koht,. asioita . Perheriitoja ja puhe sen mukaista. Kaikki kovat äänet kuuluu myös wc käynnit, aivastus, pierut.
- Truthvault
kerrostalossa eläminen ei ole elämää.. se on täydellistä helvettiä.. päättäjät odottaa että ihmiset jaksaa tehdä muuta kuin alkoholistua, syrjäytyä ja msentua kun asuinolot ovat näin surkeat? ettekö te helvetin matikat osaa rakentaa taloja kunnolla?? minkä takia tälläisissä asioissa pitää säästää??? KUKA TÄMÄN PÄÄTÖKSEN TEKI ETTÄ PITI RAKENTAA NÄIN HUONOJA ASUNTOJA? TÄMÄ HERRA LUULTAVASTI ITSE ASUU HULPPEASSA OMAKOTITALOSSA. ennemmin kaikki apurahat suomalaisille.. sitten kun meillä on asiat hyvin autetaan muita.
- oma tupa
Asun nykyään tämmösessä rivarinpätkässä vuonna 2005 rakennetussa ja kyllä mä sanon että tässä kuuluu millon naapuri tekee pökäleen pönttöön..edellisessä kerrostalossa oli tosi hyvät äänieristykset se oli rakennettu 2007..kyllä uudemmissa kerrostaloissa on hyvät äänieristykset..
- törkeyksiä vielä
kuka huutajille rakentaa, ei eristykset auta.
- rauhottukaa jo
Mikä HÄTÄ kovasti on kirjoitettu ,laidasta laitaan hullusta humalaan ym,sekavaa kirjoitusta.
- bbkwksb
Ite kuulen joka päivä ku naapuri menee runkulle ja sänky natisee aika inhottavaa -:o
- Läskit vispaa
Onneksi et sentään näe. Oman asuntoni vastapäänaapuri ei edes verhoja laita kiinni kun hän alkaa treenaamaan käsitoistojaan alapää painolla.
- kirkonkylällä
Täälläpä on sellainen 1976 rakennettu krs-talo hiljainen kuin hautausmaa.Oikein kaivataan että edes jotain pientä elämisen ääntä kuuluisi,mutta ei niin mitään. Asukkaat vaan hiihtelevät kodeissaan villasukissa.
---tällainen elo epätodellista ! - laatu
Miten helkkarissa niitä paremmin äänieristettyjä kämppiä piti odottaa 2000-luvulle asti? Siksi että Suomella omat määritelmät rakentamisesta ennen EU sääntöjä.
- 2000-luvun talo
Suomessa ei ole tainnut olla koskaan kovin selkeitä määritelmiä - tai ainakaan niiden valvontaa. Kai ne sodanjälkeiset kämpät on ymmärrettävästi aika surkeita, mutta jotain 80- ja 90 -lukujen olemattomia äänieristyksiä tai pikaisesti hometta kerryttäviä taloja ei voi perustella sodalla. Osaamattomuutta ei tietenkään kukaan halua tunnustaa.
- Heinästä haloksi
Yleensä kerrostalossa asuu toisten äänistä häiriintyvät asukkaat ja ne häiriintymättömät, jotka tuottavat ne häiriöäänet.
Häiriintymättömät kehottavat muita muuttamaan maalle, mutta eivät todellakaan tajua, että naapurit tietävät tämän elämästä enemmän kuin ikänä haluaisivat. Naapurit ovat vain hiljaisempia sen vuoksi, että eivät halua omien naapureiden kuulevan vastaavia asioita heidän omasta elämästään.
Minulla asuu häirikkö yläkerrassa. Valitin yläkerran asukkaalle kolme kertaa ja sitten isännöitsijälle. Seurauksena on vessa turhat vetämiset ja kannen vauhdikas sulkeminen, entisestään lisääntynyt kantapäähakkaaminen, koiran lejujen heittäminen "keilapallomaisesti" matottomalla lattialla, tarvaroiden tiputteleminen, uunipeltien paukuttelu, huonekalujen raahaamista öiseen aikaan... ja tietenkin sen saamperin sähköllä toimivan melulähteen siirtäminen liesikuvun läheisyyteen.
Toiset vain eivät osaa asua kerrostalossa ja heille parempi paikka olisi jokin laitos, jossa henkilökunta laittaa illalla nukkumaan.
Käsittämätöntä, että nukutaan päivällä ja omavalintaisesti häiriköidään öisin. Sitten vielä vaaditaan yöunet menettävää naapuria hyväksymään kolinat normaalina elämisen ääninä, vaikka päivälläkin ne olisivat selvä osoitus lääkityksen unohtamisesta.- fyffefifi
Eiköhän se mene niin, että kerrostalot ovat erityisesti köyhien, heik'osaisten ja jotenkin ongelmallisten ihmisten pääasumismuoto, koska on halvin vaihtoehto. Ne joilla on varaa ja ovat terveitä, asuvat omakotitaloissa.
- Kerroshelvetit
fyffefifi kirjoitti:
Eiköhän se mene niin, että kerrostalot ovat erityisesti köyhien, heik'osaisten ja jotenkin ongelmallisten ihmisten pääasumismuoto, koska on halvin vaihtoehto. Ne joilla on varaa ja ovat terveitä, asuvat omakotitaloissa.
Niinhän se menee mutta pitäähän jotkin säännöt olla köyhienkin asunnoissa kun ei täältä niin vain poiskaan päästä.
Pitäiskös tässä vaan rikkaaksi alkaa ja ostaa omakotitalo? Kerro toki miten se yhtäkkiä onnistuu.
Päivällä saa kolistella mutta yöllä ei tod saa. Ja se vasta ärsyttävää onkin että se yökolina on yleensä sitä että se kestää sen 10 sekuntia. Mitenkäs siitä valitat? No herääminen siinä ajassa silti tapahtuu. - köyhien savimajat
fyffefifi kirjoitti:
Eiköhän se mene niin, että kerrostalot ovat erityisesti köyhien, heik'osaisten ja jotenkin ongelmallisten ihmisten pääasumismuoto, koska on halvin vaihtoehto. Ne joilla on varaa ja ovat terveitä, asuvat omakotitaloissa.
Uudet kerrostaloasunnot maksavat PK-seudulla väh. 4000 €/m² eli kaksio reilut 200 000 €. Vanhoja saa toki vähän halvemmalla ... mutta hintaero ei ole niin iso kuin pitäisi, kun huomioidaan ero asumismukavuudessa (äänieristys) ja tulevissa korjauskuluissa.
Aika ison lautahökkelin saa savelta ostettua keskimääräisen kerrostalokämpän hinnalla.
Joten savella asuu ne, jotka haluaa ison kämpän, mutta rahat ei riitä sellaisen ostoon kaupungista.
http://www.talouselama.fi/uutiset/pitka tyomatka aiheuttaa avioeroja lihavuutta kipua unettomuutta stressia/a2079858 - Dantes kerrosinferno
köyhien savimajat kirjoitti:
Uudet kerrostaloasunnot maksavat PK-seudulla väh. 4000 €/m² eli kaksio reilut 200 000 €. Vanhoja saa toki vähän halvemmalla ... mutta hintaero ei ole niin iso kuin pitäisi, kun huomioidaan ero asumismukavuudessa (äänieristys) ja tulevissa korjauskuluissa.
Aika ison lautahökkelin saa savelta ostettua keskimääräisen kerrostalokämpän hinnalla.
Joten savella asuu ne, jotka haluaa ison kämpän, mutta rahat ei riitä sellaisen ostoon kaupungista.
http://www.talouselama.fi/uutiset/pitka tyomatka aiheuttaa avioeroja lihavuutta kipua unettomuutta stressia/a2079858Köyhä mikä köyhä.
Paljonko maksaa uudet omakotitalot PK seudulla? 200 000 eurolla ei saa muuta kuin lautakauppiaalta turpaan.
Omakotitaloa ei tietysti saa aivan ydinkeskustaan, mutta ei ne niin hirvittävän kaukana sieltä keskustasta ole. - köyhien savimajat
Dantes kerrosinferno kirjoitti:
Köyhä mikä köyhä.
Paljonko maksaa uudet omakotitalot PK seudulla? 200 000 eurolla ei saa muuta kuin lautakauppiaalta turpaan.
Omakotitaloa ei tietysti saa aivan ydinkeskustaan, mutta ei ne niin hirvittävän kaukana sieltä keskustasta ole.Niin juuri. Jos haluaa uuteen asuntoon, niin kerrostalokaksiostakin pitää maksaa 200-300 tonnia ja isosta asunnosta puoli miljoonaa. -> Ne, joilla tällaiseen ei ole varaa, muuttavat jonnekin kauas savimaalle.
- assssssssss
fyffefifi kirjoitti:
Eiköhän se mene niin, että kerrostalot ovat erityisesti köyhien, heik'osaisten ja jotenkin ongelmallisten ihmisten pääasumismuoto, koska on halvin vaihtoehto. Ne joilla on varaa ja ovat terveitä, asuvat omakotitaloissa.
Paitsi Helsingissä.
- Kokemusta on,,,,,,
Oltiin matkalla Itä-Euroopassa.Siellä hotellissa seinä läpi kuului nussimisen ryske. Rupesi itselläkin tekemään mieli.
- Vagina Vallalla
Kiinnostavaa, ettei vain täällä Suomessa tiettyinä vuodenaikoina, sanotaan vaikkapa kaupungin tyhennyttyä kesälomakuukausiksi, tai käyttää kulttuuri aarretta huojuvaa äänitetekniikkaa, onhan näitä orkesterimusiikin harrastajia ... Itä Euroopan maiden kulttuurista olemme nyt vapaa markkinoilla ja Suomessa olevilla tarjoajilla, sanoisin kokemattomana pysyttävän paremmalla puolella aisaa
jooo je- uusin osoite [email protected].................. esim. [email protected] ei käytettävissäni, oli heti ilmi salasanat ja nimisanat ja teonsanat ja kuuluisuus uskovaisille ja hyväksikäytettäville, joita kiinnosti lähestyä kautta rantain kuuluisuuttani kokee ja ylhäisyytäni ja rikkauttani tai koenko epämiellyttävänä sosisaalisen (SOSIAALISTATUS) statukseni ...tai Simson Daanilainen tai daanila .... olen esittänyt omasta asumis-osaamisen epäonnistuneena siellä täällä, sanotaan parhaimmin ennätettäessä miten menee ... ainakin yrittää asua toisaalla etsiä asuntoa tai työpaikkaa ja - kuntaa vaihtaa ... pahimmin minua kysyy puimaan olemassa olon mielevyyttä ne keinotekoiset tai aidot ja osaavat seuranhakua seximatkalle kaiken kaupungin (METROPOLIN) silmien alla... äänittet joita varmasti on katsellen vaikka ympärilleen asun useasa eri paikassa yhtä aikaa ja vihjailen erämatkailun puolesta ja
- routariproosas
Ymmärsinkö oikein tässä? Kysymyksessä olevassa? Onko äänitetekninen laite ja häirinnän ja hämäyksen mahdollistanut nyky aikainen asuminen, niinkuin kuvittelen tai luulen, uskon osaltai todella saatavan kerrostalo asuminen viihtyisämmäksi, ellei yksikään kyttää vaan arvioisi seuraavaa ja mahdollista mennyttä seuraa kaikille maassa, minä Ihmettelen esivallan ja Jumalan väliintuloa. Kyllä tässä ohjelmalle alustus, missä se korkea tasoinen äänitetasoinen tasapainottava äänitetekniikka erilaisiin ihmisen kasvu ja kasvuhäiriötilanteisiin, osallistujille nappia painamalla, sopiva ohjelma kuultavaksi ja seuraavaksi nappia painamalla erilaisille naapureille lähetettäväksi, näin routa porsaat kotiin ajaa ---------- aaah mikä
- Oskula
Asuin kymmenisen vuotta sitten talossa, jossa oli todella huono äänieristys (50-luvulla rakennettu). Monina öinä kuului niin paljon ääniä, että lähdin nukkumaan sukulaiseni luo, joka asui muutaman kilometrin päässä. Vitutti pyöräillä sinne pakkasessa. Usein kuulin myös naapurin äänen sanovan: "Joo-o! Nimeni on kyllä Matti Ilmari Virtanen (nimi muutettu)!" En tiedä kenelle hän henkilöllisyyttään todisteli.
- in si si si yeah
se viimeinen esine jota on useimmat käyttäneet aikoina jolloin on kysymyksessä oma asumisen rauha, edelläkävijänä voisi olla kysellä halpaa äänieristeistä arkkutyyppistä uninoimista ja oman käden muhinoimista ja
- TELKKARINEN
in si si si yeah kirjoitti:
se viimeinen esine jota on useimmat käyttäneet aikoina jolloin on kysymyksessä oma asumisen rauha, edelläkävijänä voisi olla kysellä halpaa äänieristeistä arkkutyyppistä uninoimista ja oman käden muhinoimista ja
Hän sanoo " osoitta suunnittelevansa sellaisen ääni eristeisen pienemmän arkkusen sinne .... asumisen edellyttävään lattiatilaan tai vaatii eristeillä kevyesti siirrettävissä olev kärru, kokeilee ensin ankkurilla vetää tai tehostaa äänite omaa käyttöä varten ja ajelee näin ympäri kylppäriäkin tai ainakin osoittaa ettei nyt enää käytettävissä ja omaa musiikkia vain lisää vaikka näitä omasuunnitelmia korvausbvaateinennn "
- eriste jä ääni
melutaso ja ääni eriste mittauksissa on todettu jo voitavan liikehtiä äänieristeisillä taajuuksilla, uskon niin, siten se ääni saaste ja äänettömyys on voitava... jatkuu
- ASUMINEN TILL MIG
ei niitä ole ja mitä se sinulle kuuluu .... Herra! .... rukous asia ja äänieriste/äänieristeettömyys nähdä, kuulla, haistaa - KOKEA IHONVÄRIN JA "LÄÄKÄRIKIRJAT" .... lipsuvaa tyttöystävän lihaa ja limaa "I AM A MAN" ... rukoilemme sen lääketeollisen ja lääketieteellisen perustan .... mitä saisi olla eristeet kysymyksessä, mihinkin .. puolestani .. ettei se mitä se sinulle, minulle , hänelle kuuluu .... kuuluisikaan eriste tapauksia ... ilma eriste, lämpö eriste ... kiviseinää ja kiven olemassa olevaa eristemahdollisuuksia, onko olemassakaan kerrostaloja käyttäää, pienempää ja joka lähdön eristää ääntä, pieni komero uniimeille äänille ja suurille äänille kysyttävää yleisö OSSASSTOLLA............. rukous yhden pojan puolesta ja aikamiespojan äidin puolesta ,,,,, ,,,,, ,,,,,, ,,,,,, ,,,,,, ,,,,,,,, ,,,,,,,,,,,,, niin,avaruus ei ole äänetön ja ei eristettävissä vaikka asuisinkin korkeammalla kerrostalossa, Jumalani?
- asunnoton
jooo asuminen minullekkin ........
- Espoolainen1
Kerroin että olen asunnut koko ikäni omakotitalossa ja nyt ekaa kertaa kerrostalossa missä kaikki kiva on kielettyä.Kuten esim.aamukahvit omalla pihalla luonnon rauhassa,grillaminen, ystävien kanssa seurustelua musikin kuuntelua. Matot ja pyykit ulos raittiseen ilmaan. Auton voi pestä ja vahata omalla pihalla kaikkea kivaa pientä puhastelua ja nikkarointia milloin halua ilman että häiritsee ketään.Eli toisin sanoen kaiken voi tehdä omassa kodissa,pihalla tai autotallissa. Kerrostalossa ei voi tehdä mitään kun vain pitää tavaroiden säilytyspaikkana.Kyllä ahdistaa ja syvästi. Onneksi täältä pääsee taas omakotitaloon.Tervetuloa elävä elämä takaisin. Hyvästi kerrostalo asumiseen.
- phoneata
Jotkut hotellit mainostavat huoneitaan malliin: panostettu erityisesti äänieristykseen.
- Itsekäs idiootti
Totesin, että helpommalla pääsee, kun muuttaa itse pois. Naapuri oli idiootti, itsekäs, yksinkertaisen oloinen poikamies, joka luukutti typerää musiikkiaan täysillä kaikki vapaa-ajat. Ei suostunut avaamaan kenellekään oveaan. Olisin vain kertonut, että kuulokkeet on keksitty. Sinne jäi imbesilli omaan koppiinsa. Toivon, että entiseen asuntooni muutti naapuriani pahempi mölyapina, jotta sai maksaa omaa lääkettään. Pahoittelut tietenkin rapun muille asukkaille.
- Mites Mahtaa Olla?
Asuitko Hollolassa ?
- "naapuri"
Itse asiassa erittäin rauhallinen naapuri siihen muutti, eikä tule rimputtelemaan ja koputtelemaan ovea, vitun kusipää.
- olikin se toinen
Mulla taas toisin päin. Sillon tällön soitan kovempaa, sekin muutaman minuutin, mutta naapuria se vissiin ottaa kaliin oikein kunnolla. Istuu kait kaiket päivät kuuntelemassa luukussaan muiden tekemisiä ja aloittaa kiusanpäin kolistelun sitten hiljaisuuden alkamisen jälkeen, ikään kuin kostona. Tulisi edes sanomaan ongelmansa, mutta kun raukkis on, niin alentuu lähinnä kaikkien häirintään sitten hiljaisuuden aikaan, jolloin itsekin olen hiljaa. Tuollaiset naapurit pistävät suorastaan sapettamaan, foliohatut päässä ja valituskirjelmätkin varmaan jo valmiiksi kirjoitettuna. Ihmettelen, ettei mitään saisi edes päiväsaikaan tehdä.
- Normipäivä Homolassa
olikin se toinen kirjoitti:
Mulla taas toisin päin. Sillon tällön soitan kovempaa, sekin muutaman minuutin, mutta naapuria se vissiin ottaa kaliin oikein kunnolla. Istuu kait kaiket päivät kuuntelemassa luukussaan muiden tekemisiä ja aloittaa kiusanpäin kolistelun sitten hiljaisuuden alkamisen jälkeen, ikään kuin kostona. Tulisi edes sanomaan ongelmansa, mutta kun raukkis on, niin alentuu lähinnä kaikkien häirintään sitten hiljaisuuden aikaan, jolloin itsekin olen hiljaa. Tuollaiset naapurit pistävät suorastaan sapettamaan, foliohatut päässä ja valituskirjelmätkin varmaan jo valmiiksi kirjoitettuna. Ihmettelen, ettei mitään saisi edes päiväsaikaan tehdä.
asut siis Hollolassa. Ihan normaalia.
- Ei oo vaikeeta
"naapuri" kirjoitti:
Itse asiassa erittäin rauhallinen naapuri siihen muutti, eikä tule rimputtelemaan ja koputtelemaan ovea, vitun kusipää.
Ihmisellä on oltava tietyntasoinen älykkyysosamäärä, jotta ymmärtää kerrostalossa asumisen idean. Yksinkertaista: elä niin, ettet häiritse muita.
- Laatua elämään
Hei vaan ja 'osanottoni' sinulle Ärtynyt!
Nimittäin asuin n. 10 v. sitten samalaisessa kerrostalossa, ja kuulin aivan selvästi, niinkuin sinäkin, alapuolella asuvan nuoren pariskunnan keskustelut hyvinkin selvästi omaan asuntooni. He olivat vuokralaisia, sillä omistaja vuokrasi osakkeensa heille.
Minusta oli ihmeellistä, että heidän täytyi aloittaa keskustelunsa keskellä yötä mitä helakammalla ja mörisevämmällä äänellä. Eikö ollut aikaa jutella keskinäisiä asioitaan päiväaikaan tai valvonta-aikaan. Kerrostaloissa alkaa hiljaisuus klo 23.00, tarkoittaa sitä, että kaikenlaista naapureita häiritsevää ääntä tai metelöintiä on vältettävä!
Heidän tupaantuliaisensa tai vastaavat kinkerinsa olivat aikaisemmin oikea metelöintiyö.
Oli vanhempaa porukkaa ja nuorempaa porukkaa ja örinä ja pauke oli erit. rasittavaa kuunneltavaa. Koputin kerran lattiaan, niin sieltä öristiin, että onkos täällä vakoilijoita!!? Kyllä ihmettelin ja aloin aavistelemaan, ettei tänä yönä tarvitse nukkua!
Lopulta hälytin paikalle hallituksen puh.johtajan ja hän kävi heidän luonaan. Tulos oli plus miinus nolla.
Niinpä kuuntelin alapuolen asukkaiden örinöitä ja tuolien kaatamisia ja paukkeita, parvekkeellaan tupakalla hilppaamisen ääniä ym, ym, ym....ja olin väsymyksen uuvuttama ja samalla erittäin äkäinen.
Tulipahan valvottua se yö kuunnellen alakerran porukan äänekästä elämää.
Ajan kuluessa jonkin aikaa asia kehittyi siinä rapussa niin pitkälle, että minusta tehtiin nihilisti ja 'en ymmärtänyt muka nuoria ja kyllähän sitä ihmisten täytyy saada sentään puhua'!
Puhua ja keskustella keskellä yötä niin että naapuri yläkerrassa kuulee kaiken!!
Voi niitä elementtitalojen riemuja.
Niinpä niin, viisainta oli sellaisesta 'kieroutuneesta' talosta lähteä pois, sillä asunnon omistajat keplottelivat minut syylliseksi hallituksen puheenjohtajaa ja hänen rouvaansa ja muita asukkaita 'myöten'.
Lohdukseni ajattelen, että kunhan se nuori pari saa lapsia ja kun he juuri uneen vaivuttuaan heräävät naapurista kuuluvaan meteliin ja 'keskusteluun' tai ovat sairaita ja nukuttaminen on työn ja tuskan takana. Saattaa silloin mieleen juolahtaa, että mitenkäs sitä tuli aikoinaan itse möykettyä ja kun olimme vielä vuokraemäntämme suosiossa ja saimme elää kuin muita ei siinä rapussa olisi asunutkaan...
Niin se on: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
Sinä 'Ärtynyt, jos tiedät jossain uuden eli toisen asunnon, lähde mahdollisemman äkkiä, jotta saat laadukkaamman ja inhimillisemmän asunnon ja elämän itsellesi. - Loppu hyvin :-)
Mulla oli mielenkiintoiset kokemukset Heinolassa Tommolankadulla jossa asuin 4 vuotta. Naapurin viriili pari pani valehtelematta 4-5 kertaa joka yö.. Alussa se nauratti, kun sängyn nitinän, voihkinnan jne.. Saattoi kuulla vaivatta. Ajattelin jopa, että hienoa kotiporno taattu, ei tarvii katsella netistä, kun kuulee kaiken seinän takaa.. Lopulta olin totaali pihalla, olisin voinut tappaa ne jos olisin saanut tilaisuuden.. Kun valvoo 72 tuntia putkeen, eikä poliisi auta vetoaa vain kiireeseen niin mieli alkaa vähitellen itselläkin pirstoutua! Onneksi löysin naisen Espoosta ja muutin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni kerrostaloon, jonka akustinen eristys on huippuluokkaa.. On, kuin taivaaseen olisi kirjaimellisesti muuttanut. 3 vuotta avoliitossa ja nauttien hiljaisuudesta!
- Soitto soi solkenaan
Joo kyllä tuollaiset kesäkumien vaihtamiset ja nuorien naisien naurattamiset pitäisi lailla kieltää. Ainakin kerrossängyissä natisettelut ja rytmikäs takaa päin tuleva veturin tuksuttelu aamu yöstä saa hien pintaan ja on taas vaihdettava asentoa.
Apinamiehet nostavat naaraan haaraan ja seivästävät seisoaltaan se ei paljoa naapuria häirihte.
Nauru ohjelmat ja kuorsaavat naapurit ovat toinen riesa. Seksiä on naapurin vanhalla piialla niin harvakseltaan ettei siitä juuri haittaa ole. Toisinaan kuuntelen mielellään mitä heille kuuluu ja millä mallilla on raha assiat.
Kun se vihdoin tulloo kuuluupi ujellus ja lemmen äänet maukkaasti makuukammarista. Välillä siirrän kupin toiseen korvaan ja yritä kuulla jos joitain nimiä mainitaan. Asetan kellon herättämään kun tavallisesti on naapurissa lemmen yö.- varsinainenkyyläolet
Turha valittaa huonoa äänieristystä, jos noin paljon kiinnostaa muiden äänet ja vieläpä nautit niistä
- tuiituii
varsinainenkyyläolet kirjoitti:
Turha valittaa huonoa äänieristystä, jos noin paljon kiinnostaa muiden äänet ja vieläpä nautit niistä
aaawww!
- Hiljaisuus huudettu
Palvelutalossa, armeijassa tai saattohoitolassa tahikka vaivaistalossa jos rupiaa metelöimään väärään aikaan siellä kyllä hiljennetään..
Ennenvahaan hullujenhuone/vaivaistalo systeemi oli yhdistetty ja saatiin selvää säästöä kunnan veronjaksajille. - Otan selvää
Jos nyt joutuisin muuttamaan uuteen kerrostaloon, ensimmäisenä katsoisin rappukäytävän sukunimilistan. En ole mikään rasisti, mutta jos minä laitan asuntooni toistasataatuhatta, totta helvetissä minä itse päätän, keitä naapurissani asuu tai en mene sellaiseen, missä naapureina Ahmed Mohammed Mohamad tai Hagerteja ja Lindemaneja. Tämä olisi vasta ensi askel ennen näyttöön menemistä. Sitten vasta kysyisin naapureista tarkemmin. En ole melulle arka ollenkaan normaalissa kellonajoissa, mutta nymfomaanin, piripään tai jonkin ankarasti bailaavan Metallica-fanin naapurissa en asuisi, jos tämä saa pöhinöissään timantti-idean pistää killerinsä täysille aamuneljältä.
Ei minun tai kenenkään taloyhtiössä tarvitse sietää, että apinat pitävät näitä karseita mukayhteislauluöitään tai juostaan rappukäytävässä kuin päivällä ja paiskotaan rapun ovia, ajellaan autolla rapulle ja taas auton ovia heitellään ja jäädään örisemään kovaan ääneen toisten ikkunoiden alle.
Kyllä mölyapinat saadaan aktiivisella taloyhtiön hallituksella helvettin muita terrorisoimasta aika pian, kun tulee varotukset täyteen. Sitten saa apina muutta vaikka Suomen persereikään eli Turun Runosmäkeen, missä ei tarvitse edes kotiovi olla ehjä ja ei ole niin nokon nuukaa, vaikka kämppä uisi paskassa ja homeessa kattoa myöden. Musaakin saa huudattaa mielin määrin, jos vain on maksanut sähkölaskunsa tai hakenut sossusta pattereihin rahaa.- mamuja turpaan saata
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/04/27/sukunimen-vaihtaminen-yleistyy---tallaisia-nimia-on-turha-yrittaa-saada-lapi
"Yksi syy määrän kasvuun voi olla maahanmuuton lisääntyminen. Moni haluaa vaihtaa nimensä sellaiseksi, että sitä on Suomessa helppo käyttää.
Maahanmuuttajien nimihakemuksia tulee käsittelyyn melko paljon, mutta erikseen niitä ei tilastoida. Muualta tulleiden nimien taustoja on usein vaikea selvittää."
Eli siinähän sitten arvuuttelet että onko naapurinen Virtanen sittenkin entinen Ahmed Mohammed Mohamad.
- Sovitkoedes asumaan
kerrostaloon?
http://www.kotitalolehti.fi/kotikone/
;) - kerrostalot on surke
olen asunut/käynyt monissa kerrostaloissa ja todennut, että jokaisessa asunnossa on kuulunut ääntä, mutta toki se on vaihdellut jokaisessa riippuen miten hyvin talo on rakennettu (seinien paksuus esim.), mutta olen todennut senkin asian, että naapurit joko saavat viihtymään sut asunnossa tai pilaavat sen. Huono naapuri saa paskalla käytöksellä hyvänkin asunnon tuntumaan surkealta, varsinkin, kun tietää, että töiden jälkeen ei pysty rentoutumaan,koska tömistellään ja paukotaan kamoja ja siihen ei materiaalit tai rakennustaidot voi vaikuttaa, yksikään kerrostaloasunto ei ole hiljainen jos naapuri/naapurit niin päättävät. Sitten on toki sellaisia asuntoaj joissa ei ole ollenkaan äänieristystä, joissa saa ihmisten puheesta selvän vaikka he puhuisivat normi voluumilla tai kuulee televisio ohjelman selvästi, olen asunut yhdessä sellaisessa kerrostalossa ja en tiedä miten joku pystyy asumaan kyseenlaisessa talossa. Jos mun olisi ollut pakko jäädä sinne niin kyllä olisi pää seonnut ja alkoholisoituminen olisi ollut edessä. Kun käytte asuntoa katsomassa niin kannattaa vähän kuunnella, että kuuluuko esim. puheääntä läpi helposti.
- Uneton ......
Ootahan ,kun saat asunnon senioritalosta.Silloin vasta kuuluukin ! Minulla on ihan normaali kuulo vielä,mutta ilmeisesti kaikki muut on kuuroja.Telkkari huutaa yölläkin ,kun nukahtavat sen viereen.
Parivuotta tässä on nyt volvottu,alkaa käymään kunnon päälle !
Korvatulpistakaan ei juuri apua ole,sekin on kokeiltu ! - Onpahan harakanpesä
Onko oikeasti olemassa niin haperoa kerrostaloa, rivitaloa tai muuta vastaavaa paritaloa, missä muka kuulisi kaiken normaaliäänisenpuheen ja elämisen äänet yskimisestä vessassa ja suihkussa käynteihin ja tietää äänistä päätellen, mitä telkkariohjelmia katsotaan ja musaa siellä kuunnellaa ja kaikki yölliset äänet ovat kuin tulisi metrin päästä kuten rakastelu, vessassa käynnit, huonekalujen kolahdukset ja siirtelyt, kantapääastunta, kyljen vaihto tai kuorsaus ja herätyskellot jne. ?
Jos tällainen asunto on oikeasti olemassa, haluan enemmän kuin valtavasta mielenkiinnosta nähdä ja eritoten kuulla.- k-okemus.
On niitä mm 20-60 luvun kanankakkaseinätalot ja sitten 90-luvun halpis aravatalot, näissä näitä ongelmia on ollut, oikeasti uusissa eli 2006 jälkeen valmistuneissa äänieristys kiitettävä ja aivan uusissa vieläkin parempi. Kokemusta löytyy.
- ojiohn
No täälläpä sellanen, 1980 rakennettu 2-kerroksinen betonilaatikko. Rapusta nyt kuuluu tietysti normisti kaikki vaikka on väliovi ja tiivistettä tungettu ja kaikkea mahdollista ja toisten etuovien paukkeet kulkee rakenteita pitkin mukavasti. Makuuhuoneen seinän takana rykii joka helvetin päivä joku tupakkispede keuhkojaan pellolle aamuisin ja iltaisin ja välissä ei tunnu olevan kuin ohut betoniseinä joka ei vaimenna mitään. Kuulostaa samalta kuin jos sulla olis kaveri vieressä yskimässä ja laitat väliin jonkin 6mm vanerin. Kusemiset kuuluu jostainpäin melkein kuin samassa huoneessa lorottaisi. Naapurit kun saa vieraita niin ainakin niiden eteisestä asti kuuluu kälätykset aika kovana, samaten yläkerrasta katon läpi. Normaalisti täällä ei varmaankaan sitten kukaan puhu eikä tee mitään kun ääniä ei kuulu, ollaan vaan jossain horroksessa ja odotetaan vieraita saapuvaksi. Mutta sitten kun niitä vieraita tulee niin paljastuu aina se äänieristyksen taso. Äärimmäisen hämäävää jos tätäkin joku seuraava muuttoraukka käy ihailemassa naapureiden horrosaikaan, tätähän luulee hyvin eristetyksi taloksi. Jos itse joudun kämppää esitellä (vuokralla kun olen kunnalla) niin aion kyllä haukkua tämän aivan suoraan enkä kehuskella vaan niinku kaikki jostain syystä näyttää tekevän niinkuin omaansa möisivät.
- ojiohn
ojiohn kirjoitti:
No täälläpä sellanen, 1980 rakennettu 2-kerroksinen betonilaatikko. Rapusta nyt kuuluu tietysti normisti kaikki vaikka on väliovi ja tiivistettä tungettu ja kaikkea mahdollista ja toisten etuovien paukkeet kulkee rakenteita pitkin mukavasti. Makuuhuoneen seinän takana rykii joka helvetin päivä joku tupakkispede keuhkojaan pellolle aamuisin ja iltaisin ja välissä ei tunnu olevan kuin ohut betoniseinä joka ei vaimenna mitään. Kuulostaa samalta kuin jos sulla olis kaveri vieressä yskimässä ja laitat väliin jonkin 6mm vanerin. Kusemiset kuuluu jostainpäin melkein kuin samassa huoneessa lorottaisi. Naapurit kun saa vieraita niin ainakin niiden eteisestä asti kuuluu kälätykset aika kovana, samaten yläkerrasta katon läpi. Normaalisti täällä ei varmaankaan sitten kukaan puhu eikä tee mitään kun ääniä ei kuulu, ollaan vaan jossain horroksessa ja odotetaan vieraita saapuvaksi. Mutta sitten kun niitä vieraita tulee niin paljastuu aina se äänieristyksen taso. Äärimmäisen hämäävää jos tätäkin joku seuraava muuttoraukka käy ihailemassa naapureiden horrosaikaan, tätähän luulee hyvin eristetyksi taloksi. Jos itse joudun kämppää esitellä (vuokralla kun olen kunnalla) niin aion kyllä haukkua tämän aivan suoraan enkä kehuskella vaan niinku kaikki jostain syystä näyttää tekevän niinkuin omaansa möisivät.
Niinjoo, oletan myös ettei 80-luvulla ollut tällaisissa taloissa vielä mitään huoneistokohtaisia ilmanvaihtoja, joten tuon ilmanvaihtomööpelin täytyy olla sitten jälkiasennettu. En kyllä oikein ymmärrä mitä hyötyä siitä on muuten näin harvassa talossa missä kaikki kuuluu seinien läpi, siinä nyt ei paljoa enää haittaisi vaikka jostain ilmastointirööreistäkin joku huutelisi.
- Kyllä löytyy!
Aikoinaan oli omistusasunto Joensuussa Rantakylässä, Pursitie 9 D:ssä, yksiö. Valmistunut v.1976. Jumaliste että oli hatara äänieristys! Naapurista kuului eteisestään selvästi lankapuhelimessa puhuminen, sai selvän aiheista. Yskimiset jne kuuluivat myös. Ja entäs yläkerran yksiö: se oli kaupungin omistama ja sinne asutettiin sossun tukemat vapautuvat vangit. Voi jösses että sattui 3 kpl fakkingidiootteja asumaan. Yksi huudatti 3.00 yöllä Irwin Goodmania täysillä ja kuului 200 m päähän ulkona. Sisällä aivan kuin olisin ollut konserttilavan vieressä. Örddeporukka _kusi parvekkeelta alas ja neste tippui tietenkin meikäläisen parvekkeen reunalle. Isännöitsijä puuttui asiaan ja sai häädön. Seuraava ex-vanki oli Joen skinejä ja porukkaa aina iltaisin/öisin siellä varmaan 10 hlöä. Keittivät pontikkaa ja kiljua ja möykkäsivät ja särkivät aina tullessaan alakerran lasioven. Kolmas ex-vanki oli tärähtänyt tampio joka laski patteria ilmatessaan varmasti pari sangollista vettä lattialle joka valui lattian raosta minun asuntoon ikkunalasia pitkin! Pääsin tuurilla tuosta helvetistä eroon eikä onneksi enää voi seuraava ostaja vedota mihinkään virheeseen rakenteissa. Kammottavat muistot. Tuo asunto herkisti minut varmasti yliherkkkyydelle melussa.
Nyt v.1978 valmistunut kerrostalo ja sama homma äänieristyksen osalta, kaikki kuuluu. Onneksi suurin osa naapureista ollut normaalisti asuvia, paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Miten tällaisia pahvitaloja voidaan rakentaa???
- 8. kerroksenasukki
Asun vuonna 1974 valmistuneessa kerrostalossa. Ylimmässä kerroksessa. Talossa on kahdeksan kerrosta. Äänet kuuluu läpi. Alempien kerrosten tupakansavut tulee parvekkeelle ja vähänkään äänekkäämpi keskustelu kuuluu meille.
Mutta on asennekysymys,välittääkö noista.
Itse olen kovettanut korvani ja päättänyt olla välittämättä äänistä ylipäätään.
On oma valinta,häiriintyykö jostakin vai ei.
Itse päätin olla välittämättä.
Aikaisemmin kuulin kaiken ja teki mieli kirkua kun möykkää tuntui kuuluvan joka puolelta.
Sitten tajusin,ettei hermoileminen mitään auta ja päätin vain olla kuulematta.
Nykyään reagoin vain kovimpiin biletysmekkaloihin.
Ja laitan hissiin lapun,jossa YSTÄVÄLLISESTI kerron asianlaidasta...
Lienee tehonnut,sillä isommat möykät ovat tuiki harvinaisia.
Seinänaapurini kun onneksi ovat hiljaisia olleet ainakin tähän asti..
Melun kokeminen on oman pään sisällä.
Jos annat itsellesi luvan häiriintyä pienestäkin,sinähän häiriinnyt.
Psykologiaa.
Jos päätät olla kuulematta,sekin onnistuu.
Ja niin pitäisikin,sillä hiljaista kerrostaloa ei ole olemassakaan.
Sellaisen metsästäjä pettyy taatusti.
Elämä on ja sinun olisi syytä oppia sitä.
Kärsivällisyys on hyve,sanotaan. Osin pitää paikkansakin.
Mielenterveys pelastuu kun ei säiky ihan kaikkea ja osaa suhtautua asioihin rennosti. - Kaun kesti selvitys
http://www.metro.fi/uutiset/a1387806456234
Pianonsoitto aiheutti naapurikiistan Vantaalla – tutkimukset kumosivat epäilyn terveyshaitasta
Vantaan ympäristölautakunta käsitteli torstaisessa kokouksessaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöstä pianonsoittoon liittyvässä naapurikiistassa.
Pianonsoitosta tehtiin hallintokantelu Etelä-Suomen aluehallintovirastoon lokakuussa vuonna 2013. Kantelija epäili Vantaan terveydensuojeluviranomaisen toimintaa asunnon terveyshaittojen tutkimisessa. Kantelijan mukaan pianonsoitto aiheutti terveyshaittaa.
Asunnosta, josta pianonsoittoa kuului, tehtiin tutkimuspyyntö Vantaan ympäristökeskukseen jo maaliskuussa vuonna 2009. Pyynnön tehneen asukkaan mukaan viereisessä asunnossa tapahtuva pianonsoitto aiheutti melua.
Asuntoon tehtiin useita tarkastuksia ja mittauksia melun voimakkuuden selvittämiseksi. Terveyshaittaa tutkimuksissa ei todettu.
Myös taloyhtiö ryhtyi toimeen. Yhtiössä mitattiin asuntojen välinen ääneneristävyysluku. Luku täyttää terveyshaitan arvioinnissa käytettävän vaatimustason.
Pianonsoiton ei selvitysten perusteella voitu katsoa aiheuttavan terveyshaittaa. Siksi taloyhtiölle ei voitu myöskään asettaa korjausvelvoitteita.
Aluehallintovirasto antoi kanteluun päätöksensä kesäkuussa. Päätöksen mukaan Vantaan kaupungin terveydensuojeluviranomaisen toiminnassa ei ole lainvastaisuutta tai muutenkaan moitittavaa.
Kantelu ei myöskään anna aluehallintovirastossa aihetta enempiin toimenpiteisiin. Päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla. - asennemuutos
Minuakin häiritsi kuivaushuoneen tuulettimen ääni iltaisin, kunnes ajattelin asiaa uudelleen.
Milloin saa työssä kyvä pyykit kuiviksi ja kaikki ei ole eläkkeellä. - 5 desibeliä
mulla alakerrassa normaalissa kerrostalossa kuntosali, jota tilaa ei ole rakennettu kuin esim´. toimistokäyttöön joka siinä aiemmin olikin), mutta joku viisas antoi luvan kuntosalin perutamiseen. Pauke ja jyske on kauhistuttava yläpuolen asunnoissa neljässä asunnossa, jotka ovat samalla pohjalaatalla.Painoja pudotellaan jatkuvasti lattialle, jolloin koko talo tärähtää, mutta paukehan kuuluu tietysti meille pahiten, joiden asunnot sijaitsevat suoraan yläpuolella. Hallitukselle valitukset eivät auta-hoitavat vain asioita, jotka tuovat heille etua. poliisi ei puutu asiaan, koska pauke tapahtuu päivällä. naapurin kissa ja minun koira joutuvat syömään rauhoittavaa lääkettä ja itse olen joutunut turvautumaan unilääkkeisiin-uni ei tule ,kun joutuu kuulemaan häirintää 21:n. NEUVVOKAA JA AUTTAKAA PLEASE!!
- älä kysy tyhmiä
9mm Burana, kaulakiikku, muutat pois?
- Anonyymi
Valitus isännöitsijälle.
viime yönä illalla ajattelin sitä ihmettä K - Kaupassa ja K - Kaupoissa tai asunnottomana - :::::::::::::::: Jumalalle Tietäväksi ::::::::::::::::
- 2010-luvun rakennus
Uusissa taloissa samaa vikaa. Meidän talossa asuu työtön nuorehko pariskunta, joka pitää äänten kantautumista asunnosta toiseen ja rappukäytävästä asuntoihin naapureiden vikana. Jatkuvaa naputtelua, koputtelua, ovien paiskomista.
Pilaavat koko talon ilmapiirin.
En keksi mihin kerrostaloasuntoon heillä olisi mahdollisuus sopeutua. Tuskin mihinkään, aina samat ongelmat vastassa. - Amin Inssi
Uusissa on hyvä äänieristys, vanhoissa huono, paljon koettu ja asuttu, 20-60 luvun huonoja, samoin 70-90 luvun, kun puhutaan uusista 2010 jälkeen ja pari vuotta sitä ennen, niin rupeaa olemaan aika asiallinen äänieristys, talotekniikka melkoisen kehittynyt.
- 2010-luvun rakennus
Meillä pesukoneäänet ja keittiöstä ruuanlaittoon liittyvä kolina kantautuu, samoin puhe. Vessassa käynnit kuuluu. Ovien avaamiset ja sulkemiset rappukäytävässä.
Jokaisessa kerrostalossa kuuluu jotain ääniä. Itseäni ei haittaa, koska olen koko ikäni asunut kerrostalossa. Ihmetyttää vaan naapurit, jotka koputtelee pienistäkin äänistä, kuten esim. vihannesten leikkaamisesta keittiössä, TV:n katselusta normaalivolyymilla tms.
Missään kerrostalossa ei ole hiirenhiljaista, vaikka rakennustapa olisi mikä. Se ei ole naapurien vika. - Anonyymi
2010-luvun rakennus kirjoitti:
Meillä pesukoneäänet ja keittiöstä ruuanlaittoon liittyvä kolina kantautuu, samoin puhe. Vessassa käynnit kuuluu. Ovien avaamiset ja sulkemiset rappukäytävässä.
Jokaisessa kerrostalossa kuuluu jotain ääniä. Itseäni ei haittaa, koska olen koko ikäni asunut kerrostalossa. Ihmetyttää vaan naapurit, jotka koputtelee pienistäkin äänistä, kuten esim. vihannesten leikkaamisesta keittiössä, TV:n katselusta normaalivolyymilla tms.
Missään kerrostalossa ei ole hiirenhiljaista, vaikka rakennustapa olisi mikä. Se ei ole naapurien vika.Heittäydyt tekopyhäksi. Puhutaan äänistä, jotka aiheutetaan aikaan, jolloin on jo järjestyssääntöjen mukaan yörauha. Silloin ei biletetä, remontoida, huudateta tv:tä tai rampsta kolme kertaa tunnissa ulos tupakalle.
- Ami inssi
Uskoo ken haluaa, taitaa olla sinun 2010 rakennettu, joko 90 luvun talo, tai sitten 2001 valmistunut, nimittäin 2010 valmistuneessa ei kyllä puhe kuulu, kun ei ole naapureihin yhteistä ilmanvaihtoa, kuten vanhemmissa ja jos rakennettu uusien määräysten mukaan, niin seinätkin ovat paksummat, samoin välipohjat ja kaikki viemärit ja vesijohdot eristetty, eli ei kuulu vesiääniä, kuten vielä 10 v sitten valmistuneissa.
Täytyy olla siis vakava rakennusvirhe kyseessä ja rakentajan vastuu voimassa, kolinat toki saattavat kuulua, mutta ne ovat pieniä.- 2010-luvun rakennus
Joo naapuritalosta on kuulemma oikeusjuttuja meneillään, sama rakennuttaja. Talotekniikan asiantuntijat tutkineet asiaa, rakennusvirheitä tehty.
- Joojoo.
2010-luvun rakennus kirjoitti:
Joo naapuritalosta on kuulemma oikeusjuttuja meneillään, sama rakennuttaja. Talotekniikan asiantuntijat tutkineet asiaa, rakennusvirheitä tehty.
HEH, Aikas epätoivoinen selitys, ÄLÄ VALEHTELE ja keksi noita juttujasi, vanhassa paskassa, jossa asut kuuluu kaikki läpi, uusien talotekniikka kehittynyt, esim. suihku ja vessaäänet eivät kuulu uudessa talossa, sen mahdollistaa nykypäivän talotekniikka.
- Loviisa Hartela
Joojoo. kirjoitti:
HEH, Aikas epätoivoinen selitys, ÄLÄ VALEHTELE ja keksi noita juttujasi, vanhassa paskassa, jossa asut kuuluu kaikki läpi, uusien talotekniikka kehittynyt, esim. suihku ja vessaäänet eivät kuulu uudessa talossa, sen mahdollistaa nykypäivän talotekniikka.
Tekniikka kyllä mahdollistaa, mutta grynderin ahneus ei.
Minä kuulen 2007 lopussa valmistuneessa asunnossani ala-ja yläkerran kolinat, isommat TV:n ja stereon äänet, vessaäänet, suihkuäänet jne. Porraskäytävän äänet eivät kuulu paitsi satunnaiset ovien paiskomiset. Huoneistokohtaisesta ilmanvaihdosta kuuluu sen omaa melua sekä ilmeisesti poistopuolen yhteiskanavasta joku resonanssimelu.
Ja minulla on todettu meluvamma molemmissa korvissa. Johtuu 30 -vuotisesta työpaikan ilmastoinnin melusta, jolle ei tehty mitään, kun ei se konttorilla melunnut.
- ddbsdbsd
En voi ymmärtää kuka tällasissa taloissa voi pitempään asua. Noin pari kk itse asunut tässä ja edelleen heräilen vittuuntuneena yläkertalaisten vessa-asiointiääniin, tottuuko tähän muka joskus? Tosi kiva tietää milloin siellä käydään kusella ja paskalla. Suunnitelmissa kyllä hommata parempi kämppä eikä kyllä enää mitään kerrostaloa vaikka miten hienolta ja hiljaiselta vaikuttaisi alkuun. Näillä kerrostaloäänillä kun näyttää olevan tapana ilmestyä asteittain vasta sisäänmuuton jälkeen mitä nyt muutamat tututkin kerrostaloissa asuneet. Ensimmäisen viikon tai parin aikana on hiljaista mutta sitten ilmeisesti naapurit ei enää ujostele uutta asukasta ja päästää elämän äänet valloilleen?
- ddbsdbsd
Niinjoo ja on kokeiltu korvatulppien kanssa pelleilyäkin. Tuloksena että kun ne vaahtomuovikorkit tunkee korviin niin ettei vessaäänet kuulu, ei kuulu herätyskellokaan. Puolitan tulpat niin että kello kuuluu, kuuluu kusemisäänetkin. Vaikeeks menee.
- piilevä
Kyllä ääniin tottuu, mutta elimistölle ne siitä huolimatta ovat haitallisia, vaikkei tietoisuuden huomioon enää tarttuisikaan.
- debadbb
piilevä kirjoitti:
Kyllä ääniin tottuu, mutta elimistölle ne siitä huolimatta ovat haitallisia, vaikkei tietoisuuden huomioon enää tarttuisikaan.
Tämän vanhan kerrostalon ääniin ei totu, talo tehty 30-luvun pula-ajalla, seinät jotain kanankakkaa ja puhe ja paukut kuuluvat läpi, 94 rakennetussa vuokraasunnossa taas kuului suihkun kohina ja vessan veto,että sillai ja ympäri, uusissa taloissa on nykyään parempi äänieristyskin, mutta niihin, eivät kaikki vaan mahdu, eikä kykene.
- Ahmed hki
debadbb kirjoitti:
Tämän vanhan kerrostalon ääniin ei totu, talo tehty 30-luvun pula-ajalla, seinät jotain kanankakkaa ja puhe ja paukut kuuluvat läpi, 94 rakennetussa vuokraasunnossa taas kuului suihkun kohina ja vessan veto,että sillai ja ympäri, uusissa taloissa on nykyään parempi äänieristyskin, mutta niihin, eivät kaikki vaan mahdu, eikä kykene.
Mina asua 2013 rakennettu talo, ei kuulu meteli. Asunto saa myos nopeasti heti kun tarvitse kaupunki.
- dduutt
ddbsdbsd kirjoitti:
Niinjoo ja on kokeiltu korvatulppien kanssa pelleilyäkin. Tuloksena että kun ne vaahtomuovikorkit tunkee korviin niin ettei vessaäänet kuulu, ei kuulu herätyskellokaan. Puolitan tulpat niin että kello kuuluu, kuuluu kusemisäänetkin. Vaikeeks menee.
Varmasti herää kun hankkii kelloradion.
- Anonyymi
Näin se aina menee.
Parasta oli, kun ensimmäisenä yönä naapuri piti todella äänekkäät bileet ja asuntoni tuli vielä täyteen tupakansavua. Bileet jatkuivat vielä seuraavankin yön. Sellasia ne sairaanhoitajat on. Nykyään hakkaa muuten vaan kalusteitaan yöllä, ryyppääminen = biletys vähentynyt, mutta käytävän ovi raikaa tunnin välein kun tupakalle on päästävä. ”Ihana ja lämmin” hoitsu.
Ei ole valitukset isännöitsijälle auttaneet. - Anonyymi
piilevä kirjoitti:
Kyllä ääniin tottuu, mutta elimistölle ne siitä huolimatta ovat haitallisia, vaikkei tietoisuuden huomioon enää tarttuisikaan.
Et totu sinäkään niihin ääniin, mitä tässä asunnossa kuuluu. Et oikein hahmota, mitä on kun joku mölyää jatkuvasti.
- faktaaaa
50-luvun lopun kerrostalo.
Kaikki kuuluu läpi. Normaali puhe, jopa kuorsaus ja yskiminen, käveleminen, verhojen vetäminen, kaappien normaali sulkeminen, vessan pönttöön kuseminen, vessan vetäminen, aivan kaikki kuuluu läpi.- ikävä kyllä
Kuulostaa normaalilta kerrostalolta.
- +4953459034
Normaaleihin ääniin öisin kuten suihkussa käyntiin tai vessan vetämiseen tottuu ja pitääkin tottua, mutta mites nämä musiikin huudattajat, huutajat sun muut hullut, ei se ole enää normaalia
- Anonyymi
Odotas kun yläpuolellesi tulee asumaan ADHD levoton Eestiläinen alkukantainen kanta-astuja, joka tömistää & jytistää ympäri asuntoa kaiket päivät!!!
- naapurin koira
Koiran ulvonta kuuluu aina, pitäisikö heittää naapurille postiluukkuun lappu, jos ette saa sitä pikkupa-skaa hiljenemään niin tappakaa se... ulvoo haukkuu aina kun jää yksin aamuyöllä ja iltapäivällä. Ihme ihmisiä kun ottaa koiran mutta sitten koiran avulla terrorisoivat koko taloa.
- ontelolaatta rules
Vuonna -93 rakennettu rivitalo, jossa on äänieristys aivan olematon. Napurista kuuluu ihan kaikki seinän läpi: paneminen, piereskely, puhuminen, hengitys, kuseminen ja valokatkaisimen napsahdus. Naapurin idiootti kaikesta huolimatta kusee siihen keskelle pönttöä, että varmasti kuuluu lorina. Kuvittele tilanne, että menet lattialle makaamaan toinen korva ylöspäin, pyydät kaveriasi täyttämään oluttuopin pohjalle vähän vettä ja asettamaan tuopin korvasi päälle, jonka jälkeen kaveri kusta lorottaa siihen lasiin. Sellaiselta kuulostaa elämä täällä.
Jos olisi taipuisampi ja pidempi käsi, niin kylpyhuoneen tuuletusräppänän kautta pystyisi kättelemään naapuria.
Kyllä virolaisia rakennusmiehiä haukutaan, mutta ei suomalaiset osaa itsekään tehdä mitään kunnolla. Vuonna -93 ei ole tätäkään taloa ole olut virolaiset tekemässä. Hävetkää, kun tällaista sekundaa teette! Halvalla halvalla, kaikki pitää tehdä mahdollisimman halvalla, että rakennusliike saa valtavat voittonsa lihavien johtajien palkkoihin. Tavallinen tallaaja sitten maksaa tällaista taloa koko elämänsä ja kaupan päälle saa mielisairauden.
Jos joku kävelee pihalla, niin sekin kuuluu sisälle. Lumen narskunta kengän alla kuuluu erittäin selvästi jos on hiljaista. Itse sitä elelee korostetun hiljaa. Naapurissa nainen senkun voihkii ja ulvoo kuin pornoleffassa konsanaan. Oma vaimo osaa sentään pitää tyynyä suun edessä.- ahahaha vtun urpo
Minulla lopetti naapuri pöntön keskelle kusemisen kun soitin poliisit, ne löi pampulla kyrvän juureen niin että oppi!
Ja sit mä heräsin. - Näinkö on?
En ole monta naista pannut, mutta ei yksikään ole mitään meteliä pitänyt naidessa. Ehkä he eivät ole pornoleffoista oppineet?
Nyt ei enää edes seiso joten se siitä.
- Bullettipaskaa
90 luvulla rakennettiin todella halvasti ja huonosti, kokemusta löytyy, vanhoista huonoista 20-60 luvun kerrostaloista ja 90 luvun , niin rivari kuin kerrostaloista, aivan skeidaa, , sitten melko uudessa kerrostalossa ei kuulunut äänet, nyt melko uudessa rivarissa ei kuulu äänet ja en tarkoita uusilla näitä 90 luvun hökkeleitä, kun hormeissa ja vesijohdoissakaan ei ollut minkäänlaista eristystä.
- hiirulainen
1957 rakennettu kerrostalo, eikä kuulu äänet. Hyvä on ihmisen elellä.
- Väsähtänyt
Eikä ainakaan parane,mitä enemmän tulee ikää.Asun kans kerrostalossa Helsingissä ja tässä asuu paljon vanhoja ihmisiä.
TV: t ja radio huutaa päivällä sekä yöllä,ettei saa nukuttua. Sunnuntaisin kuunnellaan kaikki jumalanpalvelusta.
Korvatulppienkin läpi tulee äänet . - fdddddddd
ddgxxxxxxxxx
- wooxmään
Mä ainakin toivoisin että äänieristys olisi mahdollisimman huono. Noh, täällä Oulunkylässä asustelen, ja oiskohan jotain 70-luvun tuotantoa tääkin. Seinien läpi kyllä kuuluu jotain, mutta joutuu korvan painamaan seinään kiinni että saa sanoista selvää. Tätä harrastan aika paljon, kuuntelen naapureita, josko kuulisin naima-ääniä. Vetelen käteen tottakai samalla. Harmikseni naima-ääniä kuuluu vain harvoin, ehkä kerran pari kuukaudessa. Mutta se on sitäkin jännempää, kun sitä oikein odottaa että koska niitä naima-ääniä alkaa kuulumaan.
Kuunteluun jää koukkuun. Monesti sitä aloittaa korva kylmässä betoniseinässä kiinni, että josko vain hetken kuuntelisi, varmuuden vuoksi, että josko joku alkaisi nussimaan. Mutta ei, epämääräistä kolinaa, hiljaisuutta, kopistelua, rapinaa, hiljaisuutta. Siitä huolimatta ei malta lopettaa, pitää kuunnella aina vaan, aina vaan, ja vielä vaan.
Monesti sitä huomaa että iltakuudesta lähtien on istunut korva kiinni seinässä, ja kello käy jo yöllä kahta. Useasti olen unohtanut itseni siihen, enkä ole välttämättä muistanut edes kunnolla syödä. Monesti joku hyvä teevee ohjelmakin on mennyt sivusuun, kun olen korva kiinni seinässä. Alkuun sain kramppeja kaulaani, koska korva kiinni kylmässä betoniseinässä, samassa asennossa, koettakaapa, on aika luonnoton asento pitemmän päälle. Mutta kun ei malta lopettaa.
Eikä siitä ole montaa päivää, kun kuulin naima-ääniä. Voi sitä odotuksen riemua. Sydän pamppailee joka kerta, kun naima-ääniä alkaa tulla. Sitä kuvittelee vaikka mitä samalla, ja on melkein jopa osallisena siinä. Kyllä sperma lensi taas aika äkkiä, melkein heti kun alkoi naima-ääniä kuulua. Lattialla on vieläkin kuivanut spermatahra. Tulen aivan kauhean kiimaiseksi kuullessani naima-ääniä. Toki olen aina kiimassa korva seinää vasten, välillä luulen kuulevani naima-ääniä, ja sitten petyn kun ne ei ollutkaan. Mutta koko ajan elän toivossa, että josko kohta pillu litisee.
En toki käy töissä, enkä varmaan pystyisikään. Menen aamulla joskus 3-4 aikoihin nukkumaan, ja nukun jonnekin puoleen päivään. Sitten heräilen, haen pizzan ja syön sen suihini. Olen jo 35, ja moni sanoo että olis hyvä olla joku työpaikka. Mutta mua ei vaan työ oikein nappaa. Olin joskus reilu 8 vuotta sitten töissä, tein kaikenlaista paskaduunia, mitä työkkäristä nyt sattui tulla. Huomasin sitten ettei se ole mun juttu. Mieluummin elän yksin kämpässäni, nukun pitkään, ja syön pizzaa suihini. Ei ole naista, vaikka kivahan se jonkunlainen panoreikä olisi olla olemassa. En varmaan jaksaisi kuitenkaan naisen määräilyä yms, eikä kukaan nainen mua varmaan kestäiskään. Mulla on tapana etten siivoa lainkaan, nytkin lattialla on varmaan miljoona tyhjää pizzalaatikkoa sielä sun täälä. Ei jaksa eikä kiinnosta. Poltan sisällä ja juon kaljaa sekä viinaa pitkin päivää, ja yötä. Menisköhän päivässä ainakin se 10-15 tölkkiä, en ole missään vaiheessa kännissä, mutta en oikein selväkään. Viinaa otan lähinnä heräämiseen, sellaisen pitkän hörpyn jokakerta.
En toki liho paljoa, kun en ehdi kuuntelultani oikein iltapäivisin syödä mitään. Kaljanjuonti toki onnistuu helposti siinä samalla, laatikko on vieressä siis. Onhan tää varmaan jonkun mielestä yksitoikkoista elämää. Mutta kun ei oo ystäviä eikä oikein ketään. Niin meneehän tää tälleenkin. Kotona siis lähinnä oleilen, hörpin kaljaa ja kuuntelen seiniä, korva tiukasti kiinni. Kaupassa käyn joka on kovin lähellä sekin. Sieltä saa kaljaa, mikroruokaa, karkkia. Sitten pizzapaikkoja riittää, välillä tilaankotiin, ja välillä haen itse. Syön ruuakseni lähinnä pizzaa ja mikroruokia ja lihapiirakkaa. Herätessäni syön paahtoleipää ja kahvin. Salaattia en syö ollenkaan, on pahaa. En montaa sanaa päivässä puhu, kaupassa ja pizzaa hakiessa lähinnä. Mutta enpä minä sellaista kaipaakaan. Elämä menee korva seinässä kiinni, välillä tulee kramppeja mutta ne menee ohi. Pitää vain tottua kylmään betoniseinään. Välillä kokeilin lämmintä hernepussia, mutta se vain pahensi kramppeja.
Mutta kyllä kuuntelu on poikaa. Sitä naimis-ääntä kun odottelee viikkokaupalla, ja kun sitä voihkintaa ja sängyn natinaa alkaa tulemaan, niin sitten alkaa minullakin tulemaan. Voi sitä rouvaa tai neitiä, joka siellä seinän takana voihkii ja nai, kunpa tietäisi että häntä joku minunlaiseni pervo kuuntelee, ja VETÄÄ VIELÄ KÄTEEN samaan aikaan, ikään kuin läsnäollen. Oijoi sentään.
Taas kuului jotain. Mutta se ei ollut naintia. Taisi olla vessassa käynti. Ehkä pillussa oli satiaisia. - Anonyymi
Rauhaisaa on Myyrmanni Vantaa 70 lukunen elementti kerros talo. Naapurissa somali perhe ja joskus huuto kaikaa mutta muuten ei. Mies kaveri kuorsaa kovaa joskus ja se herättää mutta talo on hyvä. Huonoja on taas uudet 2000 lukuset joissa surkea laatu kun virulaiset ukot söheltää ne kasaan. Ja ontelo laatta edelleen ohkanen.
t. erik.rak.mest.- Anonyymi
Multi*Hildarane se taas on kaivanut savikiekkonsa esiille ja veivaa samaa laulua. Hildan tarinoissa "uusi" tarkoittaa 60-luvulla rakennettua Tampereen Hervantaa ja "nykyinen" Kallion kanankakkataloja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Multi*Hildarane se taas on kaivanut savikiekkonsa esiille ja veivaa samaa laulua. Hildan tarinoissa "uusi" tarkoittaa 60-luvulla rakennettua Tampereen Hervantaa ja "nykyinen" Kallion kanankakkataloja.
No mutta olenhan nähnyt moni vuosi kymmenten kestäneen uran aikana rakentamisen kirjon. Vielä 60 luvulla oli huonoa laatua kun elementti rakentaminen oli lapsen kenkissä mutta 70 luvulla jo osattiin. Paras innovaatio oli 70 lukusen talon kylpy huone moduli jossa pinnat peltiä ja ne kesti kosteutta hyvin ja jos vielä kylpy amme niin ei ole kosteus juttuja. Kylpy ammeessa on mukava kylpeä mies kaverin kanssa vaahdossa. Oli pitkä ura rakennus mestarina työn johdossa ja 2000 lukuset on surkeita. Ilma hormit ja iv koneet aiheuttaa ongelmaa ja elementit liitetty hutasten. Rako venttiili ikkuna karmissa paras iv väline.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta olenhan nähnyt moni vuosi kymmenten kestäneen uran aikana rakentamisen kirjon. Vielä 60 luvulla oli huonoa laatua kun elementti rakentaminen oli lapsen kenkissä mutta 70 luvulla jo osattiin. Paras innovaatio oli 70 lukusen talon kylpy huone moduli jossa pinnat peltiä ja ne kesti kosteutta hyvin ja jos vielä kylpy amme niin ei ole kosteus juttuja. Kylpy ammeessa on mukava kylpeä mies kaverin kanssa vaahdossa. Oli pitkä ura rakennus mestarina työn johdossa ja 2000 lukuset on surkeita. Ilma hormit ja iv koneet aiheuttaa ongelmaa ja elementit liitetty hutasten. Rako venttiili ikkuna karmissa paras iv väline.
Noniin, MultiHildaRane pisti taas parhaansa peliin. Korkeinta rakentamisen laatua hälle edustaa 70-luku, koska tämän uudemmissa ei ole päässyt käymään. Mutta kateus on kova ja selitykset sen mukaiset.
- Anonyymi
Asuin 1975,,alakerran kolli huuto karjuu keskellä yötä, muutenkin eli todella kovaäänisesti, nyt 1969, vähän rauhallisempi, mut kyllä kuuluu puheet, töminät yms kanssa
- Anonyymi
Aah tuota kerrostaloelämää, linkissä tyypilliset alakerran naapurit pääkaupunkiseudulla: https://www.youtube.com/watch?v=GQu9r5c3_-g
- Anonyymi
Joo, näin ekaa kertaa meidänkin yhtiön yhden rapun ilmoitustaululla kauhistuneen asukkaan kyhäämän lappusen jossa pyydeltiin anteeksi jos on kanta askeltanut ja häirinnyt alakerran asukasta, ei tiennyt kuka valittanut selitteli ettei tahallaan ja toivotti hyvää jatkoa.
Eka kerta 70 luvulla rakennetussa talossa. Tässä rapussa asuu erittäin kova hallituksen jäsen joka suoltaa kirjeitä asuntoihin ja käyttää komentavaa ja rumaa kieltä. Yksityisyyttä ei enää ole vaan ollaan kuin hänen komentamassaan laitoksessa.
Taloyhtiössä on muutaman vuoden ollut pelon ja vihan ilmapiiri, isännöitsijätkin pelkäävät eivät puutu mihinkään.
Hallituksen jäsen on järjestänyt saunavuorot niin että saa ilmaisen vuoron toisen käytöskoviksen kanssa parhaaseen aikaan peräkkäin. Ekaa saunoja saa olla vuorollaan pelon vallassa.
Aikaisemmin oli ihanat naapurit ja hyvä henki. Nyt viimeiset hyvät tyypit laittavat asuntojaan myyntiin.
Asukkaiden kyttäämisessä ja haukkumisessa mennään henkilökohtaisuuksiin, mikä aikaisemmin ei olisi tullut kuuloonkaan ja kunnianloukkauksia ei aikaisemmin tapahtunut.- Anonyymi
Kuulostat lapselta, joka ei käsitä, että asukkaat muuttavat silloin pois, kun asunnossa ei ole kaikki hyvin. Ei kukaan muuta pois, jos taloyhtiöön saadaan sinne kaivattua järjestystä. Paitsi ehkä häiriköt.
- Anonyymi
Täällä kuuluu kaikki. Kun tähän muutin, huusin ja hakkasin seinään (typeryyttäni) kun oli mieli vähän herkillä. Sitten alkoi yläkertakin huutamaan samaan malliin, jeeeeee, skabat!
Sanon vain, että jos ei kestä kerrostalo elämää, kannattaa vaihtaa suuntaa. - Anonyymi
Asun 2023 valmistetussa talossa riittävän hiljainen mitkään tavalliset jutut eivät kuulu mihinkään suntaan. uudet ja jotkut vanhat talot parhaita.
- Anonyymi
1965 rakennettu talo ja tiili väliseinät ja valettu lattia ,äänieristys on todella huono
- Anonyymi
Olen asunut monissa 60-70 luvun asunnoissa ja valitettavasti pakon edestä jouduin muuttamaan 78 kerrostaloon...kaikki kuuluu läpi onneksi yöt ovat rauhallisia ja asukkaat fiksuja eläjiä. Eri asia on sitten vastapäinen kerrostalo jossa asuu ties mitä porukkaa kesäisin ulkona remuavat ja huutavat, ikkunat pitää pitää kiinni ja siltikin kuuluu meteli ulkoa. Korvatulpat auttanut osittain.
- Anonyymi
90-luvulla alettiin äänieristykseen kiinnittämään enemmän huomiota määräyspuolella (mm. kerroskorkeuden kasvattaminen 2,8 -> 3,0 m jotta saatiin tilaa paksummille ja paremmin ääntä eristäville ontelolaatoille). Mekkoa käyttäville erikoisrakennusmestareille tiedoksi: paksumpi ontelolaatta on jäykempi eikä siksi toimi rumpukalvona, kuten 50-luvun talojen 15 cm paksuiset välipohjat.
Kommenttien perusteella ei 90-luvulla hommat silti menneet aina ihan putkeen. Äänieristyksenhän saa aina pilattua sillä, että rakenteisiin jää rakoja. Joista myös kulkee hajut ja tupakansavu läpi. Ja pääsee palo leviämään.... Nämä palo-osastoinnit voikin olla vähän niin ja näin aika tuoreissakin taloissa. Ehkä viimeiset 10 vuotta on tämä asia vasta otettu tosissaan.
Ylipäätään pitäisi aina kommenteissa "kuuluu läpi" vähän ottaa kanta siihen, kuin pahasti kuuluu. Se ettei kuulu pihahdustakaan on aika mission impossible. Jos normaali, hiljainen puhe kuuluu ymmärrettävästi läpi, äänieristys on luokattoman surkea. Jos puhe kuuluu epäselvänä mutinana (sanoista ei saa selvää) se häiritsee paljon vähemmän kuin ymmärrettävä puhe. Aina ei kiinnoistaisi humalikkojen aivoitukset/musiikkimaku tai naapurin kyyhkyspariskunnan päivittäinen perheriita. Onneksi omiin käsiin osuneet 70-luvun kämpät eivät olleet aikakauden pahimmasta päästä, joten ymmärrettävästi kuului läpi vain äänekäs puhe/huuto.
80/90-luku jäikin vieraammaksi, mutta 2000 luvun puolelta kokemusta 2008, 2012 ja 2023 valmistuneista taloista, Kaikissa huikeasti parempi äänieristys. Esim.
- kertaakaan ei ole kuulunut puhe/huuto ymmärrettävästi läpi naapurista, ei edes silloin, kun alakerrassa "lätkästudio" jääkiekon mömmökisojen tiimoilta (ääntä kuului, mutta niin hiljaa, ettei selvää saanut..... vaikka kommentaattorit eivät todellakaan olleet selvinpäin!)
- näissä taloissa ei vauvat itke, ikinä (nyt yläkerrassa ilmeisesti lapsiperhe, jos omassa kämpässä ihan hiljaista, saatan just ja just kuulla vekaran juoksentelun)
- samoin imuroinnit (lattialistojen kolistelut yms), pesukoneen linkoamiset kuulee, jos omassa kämpäss hiljaista (ei radiota auki/APK päällä tms).
Tasan yhden kerran on viimeisten 14 vuoden aikana tullut herättyä naapurin aiheuttamaan häiriöön - alakerran naapuri sai varmaan baarireissun jälkeen kuningasidean alkaa testailemaan subbaria (taajuuspyyhkäisyjä ym.) klo 04. Matalien äänten vaimentaminen on vaikeampaa kuin korkeiden, joten nämä tulevat helpommin rakenteista läpi.
Vrt. 70-luvun taloissa sai herätä tyyliin kerran viikossa. Eikä tarvinnut häiriölähteen edes olla suoraan oman kämpän kyljessä, vaan ääni saattoi tulla esim. 1. kerroksesta kolmanteen tai naapurirapusta ja kerrosta ylempää. Korvatulpat tuli aina pidettyä käden ulottuvilla.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742502Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721802Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461467Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2671465- 851292
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3921255Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3431232Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3681208- 1281185