Otsikko on aika rankkaa tekstiä, herkkänahkaiset saavat ehkä omantunnontuskia, siis ehkä.
Lähtisin ajatuksesta liikkeelle, sanotaanhan ahdistuksen tuovan kuolemanpelon esille, "pelätä kuollakseen".
Esi-isiemme ajoista lähtien kuolemaan suhtaudutaan erittäin vakavasti. Paljon kuultuna on muistutettu että olen kuolevainen, elämä loppuu siihen. Eikö sittenkään?
Pohdin taas minne joutuu kuoleman jälkeen, astutaan toiseen maailmaan,sovitellaan nyt elämässä tapahtuvia asioita.
Kuoleman edellä uskoisin kaikkien tuntevan jonkinlaista pelkoa, ehkä olen väärässä?
Lähtisin ajatuksesta liikkeelle, sanotaanhan ahdistuksen tuovan kuolemanpelon esille, "pelätä kuollakseen".
Esi-isiemme ajoista lähtien kuolemaan suhtaudutaan erittäin vakavasti. Paljon kuultuna on muistutettu että olen kuolevainen, elämä loppuu siihen. Eikö sittenkään?
Pohdin taas minne joutuu kuoleman jälkeen, astutaan toiseen maailmaan,sovitellaan nyt elämässä tapahtuvia asioita.
Kuoleman edellä uskoisin kaikkien tuntevan jonkinlaista pelkoa, ehkä olen väärässä?
Vastaukset 35
Vanhimmat
Sorry, Harry, mutta mistä asian yhteydessä pitäisi tuntea omantunnontuskia?
Kuolema meidät kaikki korjaa, ajallaan.
Kuolemaa enemmän pelkään siihen johtavaa aikaa.
Tietenkin kaikki jollain lailla pelottaa mistä ei mitään tiedä, kun kukaan ei ole tullut sieltä jostain kertomaan.
Tämän päivän uskollani uskon, että viimeisen hönkäykseni jälkeen, that's it.
Kyllä käy mielessä mut ei pelkona vaan tuntuu et olis vielä paljon koettavaa, kun nauttii elämästä niin joskus tulee surku miksi on elo rajallinen on ikävä jättää tää ei pelon takia
Kuolema lähestyy,
en varsinaisesti pelkää ,
odottaminen on vain pitkästyttävää,
kuvittelen kuinka se tulee, luulen että se on kuin joku sammuttaisi valot huoneesta,
tulee pimeys ja piiiiitkä uni, josta ei herätä, en haluaiskaa enää herätä,
kunhan ei tarttis loppuaan kitua, kerta laakista mieluiten lähtisin
polttohautauksen tahdon mieluummin kuin mätänemisen ja madot
Minusta kans tuntuu et jos nyt kuolisin, kesken lähtisin. Itse kuolema ei pelota. Lähinnä surettaa että lapset jäisivät ilman heille maailman parasta äitiä turhan varhain :). Ja vanhukset..............................
Olen nähnyt lapseni ensimmäisen ja viimeisen hengenvedon. Kuoleman pelko loppui siihen, suhtautuminen tuli yhtä luonnolliseksi kuin syntymä.
En tiedä onko kuoleman jälkeen mitään, olisi ihanaa nähdä kaikki rakkaat siellä. En mieti sitä puolta, kukaan todella oikeasti kuollut ei ole tullut kertomaan. Kliininen kuolema ei vielä tarkoita oikeaa kuolemaa mistä ei ole enää paluuta.
Sanon kyllä rehellisesti että vain Jeesuksen Kristuksen kanssa on turvallista kohdata kuolema. Vain Hän on meidän lunastajamme, sovittajamme: välimies Isän Jumalan edessä. Ihminen on langennut olento, yhteys Luojaan tulee kuntoon vain Kristuksen lunastustyön kautta.
Kaikki muut lorinat tänne jälleensyntymisestä ja elämän ja tekojen paranteluista seuraavissa elämissä ovat suorannaista petosta ja puppua.
Olen nähnyt useiden ystävien ja sukulaisten levon ja rauhan kuoleman lähestyessä, kun heillä on ollut tämä Kristuksen antama rauha ja pelastuksen sinetti sydämessään.
Sinä pelkäävä, käänny jo tänään Jeesuksen Kristuksen puoleen, niin voit kohdata kuoleman turvallisesti mutta myös elää päiväsi iloiten loppuun asti maan päällä.
kaikki ei vaan nyt usko näihin satuolentoihin
ärsyttää kun pitää olla huomaavainen kaikkia uskotoja kohtaan, mutta uskovaiset eivät välitä olla pätkän vertaa huomaavaisia meitä uskonottomia kohtaan
huomaavaista osii olla tyrkyttämättä uskontoaan näillä saiteilla jotka eivät ole uskonnon tuputtamiseen tarkotettuja
Kyllä sinä RR saata puolestani pitää uskosi. Olet kuitenkin hyvin itsekäs ihminen, kunhan itselläsi menee hyvin niin ei ole väliä niillä jotka eivät ole koskaan kuulletkaan "Kristuksen lunastustyöstä". Saavat kärventyä helvetissä.
Jos vähänkään ajattelee, ei tuollainen uskonto ole muuta kuin pelkoa oman nahkansa puolesta.
En tiedä onko Jumalaa, sen tiedän, jos on, hän ei vaadi palvontaa kuin joku narsisti, antaa luonnon hoitaa tehtävänsä eikä kiusaa ihmisiä kaikenlaisilla turhilla säännöillä. Eikä ainakaan tekisi ihmisen pelastumista noin monimutkaiseksi että ainoan pojan on kärsittävä kidutettu kuolema. Kyllä häneltä jokin parempi konsti löytyisi.
jos kaikkitietvä Jumala ei ihmistä luodessaan tiennyt että ihminen lankeaa, hän ei olekaan kaikkitietävä, antoi tahallaan sellaisen kiusauksen jossa ihminen oli etukäteen tuomittu häviämään.
Olen nähnyt useiden ystävien ja sukulaisten levon ja rauhan kuoleman lähestyessä, kun heillä on ollut tämä Kristuksen antama rauha ja pelastuksen sinetti sydämessään.
Luepa kirja Maurice Rawlings: Kuoleman tuolla puolen, niin tiedät ehkä enemmän.
Pätkä sydänsairauksien erkoislääkärin kertomusta:
"Olin elvyttämässä potilasta, joka kauhistuneena kertoi olevansa helvetissä. Hän pyysi minua päästämään hänet sieltä, niin ettei hän kuolisi. Kun tajusin, kuinka aidosti kauhuissaan ja peloissaan hän oli, minäkin pelästyin. Nyt olen varma siitä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen eikä yksinomaan hyvänä." Itse koko tapahtuman selostus on pitempi...
ERÄS tuttu sai sydäninfarktin, hän palasi tajuihin elvytyksen jäleen, hän sanoi järkyttyneenä nähneesä paljon sarvipää piruja,
herra henkilö eli vielä noin kaksikymmentä vuotta kohtauksen jälkeen, hänen sydänvikaa voitiin hoitaa lääkkeillä,
hän kuoli äkisti palvelutalossa, siellä ehti asua vain yhden vuoden,
varmaan pääsi luojan luo, hän sisimältään oli hyvä ihminen, vaikka oliki räiskyvä persoona,
Mitä? Että oli elävänä helvetissä ja sieltä huuteli? Anna mun kaikki kestää. Jotkut sanoo, että vasta kuoltuaan joutuu sinne. En usko sitäkään.
Kyllä se varmaan voi helvetiltä tuntua, kun rinnassa polttaa. Tiedän yhden, jolla oli keuhkoveritulppa. Hän sanoi, että se kipu oli yhtä helvettiä, mitä hän ei haluaisi pahimmalle vihamiehelleenkään.
joo o,
kerto tajuttomana ollessaan nähneensä sarvipäisiä piruja, oli kauhuissaan,
niitä oli ollu paljon
Ja valtaosa niistä, jotka ovat olleet tajuttomina, eivät ole nähneet enkeleitä eikä piruja. Mistäköhän se johtuu? Siinä tajuttomuuden rajamailla alitajunta syöttää kaikenlaisia näkyjä. Vielä jos on kovat kivut, niin helvetissä luulee käyneensä.
Tieteellisesti on todistettu, että jos sydän on pysähdyksissä, aivot eivät voi tuottaa hallusinaatioita.
Silloin ei ole tajuttomana, jos unia ja harhoja näkee. Kysyin yhdeltä, jolla oli ollut sydänpysähdys, että mitä siellä toisella puolella näkyi. Hän sanoi, että ei yhtään mitään, ei kerrassa mitään, ei näkynyt, ei kuulunut, ei tuntunut. Viimeisenä kuuli, ei löydy enää pulssia ja seuraavana kuuli nyt näkyy pulssi.
Omakohtainen pieni kuolema noin 3 tuntia kestäny ohitusleikkaus,
olin ollu kuolleena jonkin aikaa ohitusta tehdessä,
en nähnyt yhtään mitään en nähnyt näkyjä, en kirkkautta, vain pimeyttä tai ei mitään kuten joskus ihminen nukkuu syvää unta eikä näe eses unta,, tietoisuus oli täysin kadonnu,
teho-osatolla joskus heräsin, en tiedä oliko kulunu vuorokausi vai kasi,
mutta pettymys oli suuri, kun tajusin että en ollukkaa kuollut,
ajattelin että taas tätä elämän helvettiä pitää jatkaa, '
siitä on nyt kymmenen vuotta,
ei elämä enään niin helvettiä olekkaa, mutta yksinäistä on, siihen olen kyllästyny,
mutta en jaksa alottaa uutta parisuhdettakaa enään,
odottelen kuolemaa se tulee aikanaan,
sitä ennen nautin yksinäisestä vanhuudesta kykyni mukaan,,
jos näkee helvettiä ja piruja koomassa tai tajuttomana ollessaan on pelännyt niitä jos aikaisemmin. Ihmisen alitajunta on ihmeellinen. Minäkin olen kokenut unihalvauksia, jokin kammottava paholainen yrittää tehdä pahaa, en voi huutaa enkä liikahtaakaan. Herään yleensä omaan hirvittävään tukahtuneeseen mölinääni.
Kyllä minä uskon siihen, että joku on voinut nähdä sarvipäisiä piruja, mutta ei tajuttomana ollessaan. Ihmisen aivot ovat ihmeelliset ja alitajunta tuottaa kaikenlaisia hallusinaatioita. Muutamassa sekunnin murto-osassa voi nähdä mitä kummallisempia asioita juuri tajunnan rajamailla.
Mistä mytologiasta muuten on se, että pirulla on sarvetkin? Kai se netiltä löytyy, jos alkaa etsimään. Minä olen ollut siinä käsityksessä, että Raamattu olisi se kirja, mihin kristinusko perustuu. Olen lukenut sen, kuin myös Koraanin ja Kalevalankin. Mistään ei tule mieleen Raamatussa kerrottavan sarvipäisistä piruista. Jospa ne oli lehmiä, mitä hän näki?
En pelkää kuolemaa. Jos nyt sen kohtaisin olisin surullinen, lasteni ja lapsenlasteni vuoksi. Onneksi tapaan heidät tänään :)
Tietysti pelkään.
Jokainen pelkää, ainakin jos on terve.
Jotkut sairaat toivovat että kuolisi jo, ei se tämän pahempaa voi olla.
Kysyin kerran Jesseltä että mites minä tällä kertaa lähden?
Hän sanoi vain, että tutkimattomat ovat nuo herrojen tiet.
Siitä huolimatta hurjastelen autollani.
On se niin riemukasta panna menemään luisussa kurveja.
Ja joo, Jesse sanoi että kuoleman pelko on herran alku.
Otsikko rankaa tekstiä?
Salli mun nauraa.
Taas kerran.
H.
Nauru ennen kuolemaa.
Aika monet meidän ikäiset sanovat, etteivät pelkää kuolemaa vaan kuolemista, kivuliasta lähtöä. Sitä minäkin pelkään.
Kuolemanjälkeistä aikaa en osaa pelätä. Jos Jumala on rakastava Isä, miksi hän jättäisi ketään armonsa ulkopuolella ?
Tuosta reppuriikan vakuutuksesta olen hiukan eri mieltä, kokemuksen pohjalta.
Sodassa haavoittunut serkkuni oli kerrotun mukaan suunnattoman ahdistunut kuolinhetkellään, nuorukainen, joka oli elänyt niin nuhteettomasti kuin kukaan voi.
Tuttu hoitaja, uskova ihminen itsekin, oli joskus ymmällään nähdessään, että epäilys saattoi vallata koko ikänsä uskoneen ihmisen vielä lähdön hetkellä.
Mika Waltari, koko ikänsä uskonkysymysten kanssa kamppailleena, katsoi, että uskokin on armoa. Etsivä ei aina löydä vaan joutuu jättämään asioita auki...
Lyhyesti sanoen ,en pelkää kuolemaa en vaan haluais sen tulevan juuri nyt.
Vaikeitten vuosien jälkeen olen saanut rauhan ja tajuan eläväni elämäni parasta ja vapainta aikaa.
Mun kuolemassa ei oo pimeyttä ,ei helvetin lieskoja ,mun kuolemassa edellä menneet on orottamassa ja sit lähetään kohti uusia seikkailuja.
Kuoleman pelkääminen on elämästä luopumisen tuskaa.
Juuri näin. Siksi nuoret kammoavat kuolemaa, se ahdistaa ja pelottaa, kun elämä on vielä edessä. Jos vanha, iäkäs ihminenkin vielä loppumetreillään pelkää, niin jotain on jäänyt väliin elämän pituisella matkalla, kun ajatus luopumisesta ei ole tullut tutuksi.
Woody Allen totesi osuvasti; "En minä pelkää kuolemaa. En vain halua olla paikalle kun se saapuu"
Mitäpä se muille kuuluu
mitä ihminen tuntee ?
Kuolemanpelkoa helpottaa se että niin moni läheinen on kuollut ennen minua.
Rohkeutta se kai vaatii, ja nöyryyttä... jollet sitten kuole silmänräpäyksessä.
Joku on sanonut mielestäni hyvin
"Kuolema on viimeinen suuri elämänkokemus"
Olin tien päällä helteellä parikymmentä vuotta sitten. Tuli sellaista pahaa oloa kuin silloin kun enellisen kerran kuolin. Piti pysäyttää auto pitkälle metsätaipaleelle. Kokeilin, ei minkäänlaista pulssia tuntunut ranteessa eikä kaulalla.
Tuli tunne, että Noutaja oli siinä vieressä valmiina.
Olisin minä joutanut siitä lähtemään, mutta sitten tuli mieleen, että vieläköhän se lapsi tarvitseisi isää. Oli alle 10 -vuotias.
Kai se Noutaja sittenkatsoi, että tarvitsee kun hiljallen alkoi olo parantumaan ja pääsin taas jatkaman matkaa.
Lomamatkan jälkeen asiaa tutkittiin. Ei mitään vikaa löytynyt.
Vuosia myöhemmin itse diagnostoin, että olin kuivumassa..
"Mä täältä että erkanen, sen katson voitokseni"
Jos sydän on pysähtynyt, et siinä pulsseja itseltäsi kykene mittailemaan.
Olenkohan minä kuollut? En tunne pulssia mistään, en kaulalta, enkä ranteesta! Apuva!
Elänkö vai olenko kuollut?
Uupumus saattaa aiheuttaa heikotustilan joka tuntuu kuin elimistö pysähtyisi.
Ihminen pysähtyy lepoon joka taas on edellytys sille että voima hiljalleen palaa.
Kyllä nestehukka voi olla syyllinen heikotukseen. Suolan puute ehkä.
Pohdiskeluni sai aikaan edelläolevan autoilijan kertomus.
Ei ole pelkoa, sillä tavallaan ei ole kuolemaa vaan kaikki on jatkuvaa tosin kuinka sitä ei kukaan tiedä omalla kohdalla eikä muidenkaan.
Tavallaan kaikki voi nähdä jos olemme (minä 67) ja siihen 20 lisää on luonto tehnyt asian, tietenkin tuurilla voi tulla lisää tuskin mitään hauskaa elämää.