Olenko hirveä ja itsekäs ihminen?
Minulla on hyvä ystävä jonka kanssa vietän paljon aikaa ja on minulle hyvin tärkeä ihminen.
Tosin viime aikoina olen katsonut kuinka hän juttelee jollekkin pojalle ja sitten taas toiselle ja joka kerta hän tuntuu olevan hyvin ihastunut heihin. Kuuntelen häntä ja neuvon parhaani mukaan kun hän käy myrskyä päässään näiden poikien takia.
Itse olen sinkku ollut jo kohta 18 vuotta ja kertaakaan elämässäni yksikään miespuolinen ei ole sanonut edes pitävän minusta tai rohjennut tosissaan kehumaan kauniiksi. Tämän "elämän kokemuksen" kautta tunnen itseni koko ajan vain huonommaksi ja kuvottavimmaksi ihmiseksi maan päällä kun ystäväni kertoo kuinka hän kaipaa tai suorastaan tarvitsee jonkun kun toisaalla hän juttelee miehille jotka tosissaan todistavat kiintymystään ja ovat valmiita tekemään melkein mitä vain ystäväni puolesta.Tai kuinka hänen entiset poikaystävät haluavat hänet takaisin.
Olen ehdottomasti iloinen ja onnellinen hänen puolestaan ja tuen hänen päätöksissään. Ja hän on ihminen joka tosiaan ansaitsee hyvän miehen rinnalleen!!
Silti kaiken onnellisuuden ja suhdekoukeroiden välissä itsetuntoni yllättää kerta kerralta kuinka alas se voi mennä ja tunnen itseni hirvittäväksi hylkiöksi joka ei ansaitse kenenkään huomiota. Samalla myös poden huonoa omatuntoa kun näin itsekkäästi ajattelen.
Minulla on hyvä ystävä jonka kanssa vietän paljon aikaa ja on minulle hyvin tärkeä ihminen.
Tosin viime aikoina olen katsonut kuinka hän juttelee jollekkin pojalle ja sitten taas toiselle ja joka kerta hän tuntuu olevan hyvin ihastunut heihin. Kuuntelen häntä ja neuvon parhaani mukaan kun hän käy myrskyä päässään näiden poikien takia.
Itse olen sinkku ollut jo kohta 18 vuotta ja kertaakaan elämässäni yksikään miespuolinen ei ole sanonut edes pitävän minusta tai rohjennut tosissaan kehumaan kauniiksi. Tämän "elämän kokemuksen" kautta tunnen itseni koko ajan vain huonommaksi ja kuvottavimmaksi ihmiseksi maan päällä kun ystäväni kertoo kuinka hän kaipaa tai suorastaan tarvitsee jonkun kun toisaalla hän juttelee miehille jotka tosissaan todistavat kiintymystään ja ovat valmiita tekemään melkein mitä vain ystäväni puolesta.Tai kuinka hänen entiset poikaystävät haluavat hänet takaisin.
Olen ehdottomasti iloinen ja onnellinen hänen puolestaan ja tuen hänen päätöksissään. Ja hän on ihminen joka tosiaan ansaitsee hyvän miehen rinnalleen!!
Silti kaiken onnellisuuden ja suhdekoukeroiden välissä itsetuntoni yllättää kerta kerralta kuinka alas se voi mennä ja tunnen itseni hirvittäväksi hylkiöksi joka ei ansaitse kenenkään huomiota. Samalla myös poden huonoa omatuntoa kun näin itsekkäästi ajattelen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En sanoisi, että olet itsekäs tai hirveä ihminen, vaikutat pikemminkin ihan kivalta tyypiltä.
Oon ite 20 v mies ja välillä inhoan itseäni kans todella paljon. Muistan ku yläasteella oli yks tyttö, joka vaikutti tykkäävän musta, yritti yks kerta puhuakin mulle, mut mä kävelin vaan aina sen ohi, ku en tohtinu mennä jutteleen.
Se juttu jäi sit semmosiin turhiin katseen vaihtamisiin, eikä edenny mihinkään.
Sit ku 9 luokka loppu, niin aika moni siinä koulus piti mua itsekkäänä kusipäänä, ku ne luuli et se ei kelpaa mulle.
Poden myös huonoa itsetuntoa siitä, ku en oo käyny armeijaa.
Olin 9 päivää kajaanis ja rupes sit ahdistamaan se juttu niin paljon, et vaihdoin sivariin, jota nyt oon suorittamas. Oon nyt melkeen joka päivä aatellu, et olis sittenkin pitäny jäädä sinne, vaikka tiedän että sille asialle ei voi enää mitään tehdä. "Typeryys myydään halvalla ja se tulee kalliiksi."
Mielestäni podet turhaan huonoa omatuntoa, en näe ajattelutavassasi mitään itsekästä. Oikeastaan sinulle tekisi hyvää olla vähän itsekkäämpi ja vaativampi, sillä pieni itsekkyys on vain hyväksi.
Mua on kiusattu koko peruskoulun ajan ja vielä ammattikouluskin, joka on johtanu siihen, et mun on hankala luottaa uusiin ihmisiin, mut oon silti yrittäny olla hyvä ihminen toisille ja tehdä asiat parhaani mukaan, mut aina se ei vaan riitä. Muista kuitenkin, et jokainen on oman onnensa seppä.