RPG

Tässä on minun hahmoni.
Nimi: Brishen Holland (Brishen tarkoittaa sateen aikana syntynyttä.)
Ikä: 19
Sukupuoli: mies
Kyvyt: Osaa valmistaa käyttöesineitä, kuten kenkiä, vaatteita ja työvälineitä itse. Hyvä muisti, osaa ulkoa yhden kirouksen. (Mitä tehokkaampi loitsu ja mitä näkyvämpivaikutteinen, sitä vaikeammin hallittava se on. Kiroukset ovat vaikeampia kuin onnenloitsut.)
Heikkoudet: Ei ole varsinaisesti tyhmä, mutta on kouluttamaton. Ei osaa lukea eikä kirjoittaa. Viinaanmenevä.
Luonne: Suorapuheinen, eloisa, puhuu paljon ja kertoo aivan liikaa asioita itsestään tuntemattomille.
Ulkonäkö: tummat hiukset, pähkinänruskeat (tietyssä valossa kellertävät) silmät, lyhyt (kuten maalaiset tuohon aikaan olivat,) vaalea iho, karkeahkot kasvonpiirteet.
Kantaa varmuuden vuoksi kaulassaan hallitsevan uskonlahkon tunnusmerkkiä, eli pronssista sormusta, jossa on kaksi toisiinsa kietoutunutta käärmettä.
Tausta: Kotoisin maalta köyhistä oloista. Lähetettiin kaupunkiin ostamaan hylkeennahkoja ja hankkimaan itselleen morsianta, sillä naapuritilan perhe ei suostunut naittamaan tytärtään hänelle. Joutui ryöstetyksi matkalla juotuaan liikaa, ja on nyt haahuillut kaupungissa muutaman päivän voimatta palata kotiin.

(Toivottavasti tämä roolipeli jatkuu.)

No joo.....liikaa aktiivisuutta on sitten turha odottaa ennen kuin saan taiottua sen läppärin.

Nimi: Elise Fowler (muahaa en jaksa Alice Dollya)
Ikä: 17v
Sukupuoli: nainen
Ulkonäkö: säkkäräkiharaiset punaiset hiukset ja siniset nauravat silmät, siellä täällä pisamia.
Menneisyys: Elise eli 15-vuotiaaksi saakka onnellisessa perheessä, mutta sitten hänet lähetettiin ulkomaille vuodeksi opiskelemaan. Hänen koti-ikävänsä oli suuri, mutta kun hän tapasi muuan mukavan pojan, perhe unohtui. Kun Elisen olisi kuulunut palata kotiin, hän ei kestänytkään ajatusta ettei näkisi enää Adamia. Hän alkoi käydä töissä ja jäi asumaan Adamin kanssa. Perheestään hän ei ole kuullut mitään.
Sitten Adam joutui onnettomuuteen ja kuoli sairaalassa. Elisellä ei ollut varaa eikä rohkeutta palata takaisin kotiinsa, mutta hän ei halunnut jäädä Adamin kotiin. Hän muutti vähän matkan päässä olevaan kaupunkiin (joka on siis kaupunki johon roolipelin toiminta keskittyy (?).).

Tält tulloopi minun hahmo
Nimi: Savaric Schneider
Ikä: 21
Sukupuoli: mies
Kyvyt: On nopea liikkeissään ja hyvä väistelemään. On tarkka jousiamapuja ja kohtalainen lähitaistelija. Kantaa mukanaan tikaria.
Heikkoudet: Ei jaksa kantaa raskaita kuormia tai valmistaa itse mitään muuta kuin nuolia.
Luonne: ajattelee kahdesti ennen kuin sanoo asiansa. Pitää päänsä useimmiten kylmänä. Sietää hyvin kipua.
Ulkonäkö: Melkein olkapäille olevat vaaleanruskeat hiukset, puvussa on huppu muttei kaapua. Selässä jousi ja nuolia, vyöllä pieni tikari. Hieman keskimääräispituutta lyhyempi. Kantaa paljon koruja mukanaan (vaihtotavarana). Hieman karkeahkot kasvonpiirteet. Pitää sormessaan vanhaa pronssiseos-sormusta.
Tausta: Syntyi siniveriseen kreivihoviin (orpo) mutta joutui lähtemään jo nuorena tultuaan lavastetuksi kreivin murhayrityksestä. Selviytyi itsekseen varastamalla torilta hedelmiä. (Varasti kreivin koruja ennen karkotustaan)

Toivotaan että roolipeli jatkuu :)

Nimi: Riley Moon (sukunimen todennäköisesti keksinyt itse, kenestäkään sukulaisesta ei ole tietoa.)
Ikä: 23
Sp: Nainen
Ulkonäkö: Normaalia punertavammat hiukset, muuten ovat ruskeat... (sori, suunnittelin aluksi punaisia, mutta Alice ehti ensin... ) Vihertävän harmaat silmät.
Asema: Riippuen kysyjästä, on ennustaja, "viaton ohikulkija", asiantunteva opas ja "viaton tyttö, joka ei tiedä mitään taikuudesta"
Luonne: Njaah... En keksi. Satuilee aika paljon.
Kyvyt: Opiskelee ja kuuntelee tarkasti, mikäli taikuudesta jossain puhutaan. Eli opettelee vielä. Vähääkin monimutkaisemmat jutut menevät yliymmärryksen. Ennustaminen on enimmäkseen ympäripyöreitä vastauksia ja satuilua sekä lasin tapaisesta (huomattavasti kestävämpää kuin lasi) aineesta valmistettu "ennustuspallon" tuijottelua
Aseet: Em. pallon voi kääriä kankaaseen ja huitaista jonkun sen humalaisen päähän, joka erehtyi "norjalaisista leideistä" ennustajaan...

Näillä mennään...

"Menet naimisiin ruman, pienen, köyhän miehen kanssa." julistan tuijottaen ennustuspallooni. Edessäni istuvan blondin siniset silmät laajenivat kauhusta. "Mutta..." aloitan dramaattisesti "Jos halaat ensimmäistä vastaan tulevaa ruskeatukkaista miestä, menet naimisiin naapuritalon Erkin kanssa ja saatte monta tervettä poikalasta."
"Voi kiitos." blondi sanoo ja tunkee käsiini kolikoita. "Kiitos." hän toistaa ja ryntää kadulle.

Työnnän kolikot nauraen taskuuni. Hauskinta oli, että Erkki oli eilen käynyt kysymässä myös tulevaisuuttaan... Keräsin loput kamppeeni ja jäin katsomaan blondin jälkeen...

Nimi: Damon Blackburn
Rotu: ihminen
Sp: mies
Ikä: 35
Ulkonäkö: käyttää koko pään peittävää mustaa maskia. Pitkä ja fyysisesti kehittynyt. Iho arpeutunut ja yllään ruskea takki.
Historia: Kasvatettu orpona. Vanhemmat ilmeisesti kuolleet. Koulutettu etsimään ja tappamaan kaikkea epäuskonnollista inkvisition toimesta. Lopettanut uransa tappamalla kouluttajansa. Etsii tällä hetkellä työtä syrjäisestä kaupungista.

Nimi: Mikael Whitestar
Ikä: 27
Sp: Mies
Ulkonäkö: Vaaleanruskea iho, pituus 187 cm ja paino 85 kg, suorat ja keskipitkät mustat hiukset, merensiniset silmät
Kyvyt: Osaa taikoa jonkin verran, on erittäin vahva ja lihaksikas mutta ei osaa liikkua hiljaa eikä osaa liikkua nopeasti (perus soturi) on hyvä jousiampuja ja kestää hyvin vahinkoa
Heikkoudet: korkean paikan kammo, liian hidas juoksija (max. 20 km/h ja max. Vauhti kestää maks 5 min.)
Luonne: Ymmärtäväinen, herkästi suuttuva ja kostonhimoinen
Kyvyt/voimat: on erittäin hyvä taistelemaan raskailla, kahden käden aseilla mutta ei osaa käyttää kilpeä. Käyttää aina haarniskaa ja on ilman haarniskaa peloissaan.
Ei osaa myöskään käyttää tikaria.
Ei juo alkoholia.
Aseet: Ylisuuri sotavasara, kahden käden isomiekka, oikeassa kädessä kolme teräskynttä (ks. Wolverine)
Varusteet: Levyhaarniska, umpikypärä, hopeasormus, perheensä muotokuva ja taikakynä, jossa on sekä loputon muste että iänikuinen muste ja sillä kynällä voi myös kaivertaa (viimeinen isältään saama lahja)

Historia:
Mikael syntyi esikoiseksi seitsämänlapsiseen perheeseen. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja äitinsä paladiinien suurkomentaja. Hänen äitinsä ja isänsä menehtyivät, kun heidän kaupunkiinsa hyökänneet aarnikotkain veljeskuntalaiset tuhosivat koko kaupungin. Mikael ja hänen siskonsa (joka katosi vuoden tapahtumien jälkeen) olivat ainoat jotka pääsivät pakoon. Mikael oli tuolloin 14-vuotias. Siitä lähtien hän lupasi tappaa jok'ikisen olennon, joka tarkoitti pahaa muille.
Saanut sotakoulutusta äidiltään syntymästään lähtien ja siksi ei pelkää tappamista.
Harhailee nykyään palkkasoturina/-murhaajana isossa kaupungissa (tän roolipelin kaupunki)

(Tämä on lyhyehkö, mutta jatkan myöhemmin.)

Voi saateri. Pyyhin housujeni takamuksesta likaa könytessäni ylös katuojasta. En muista eilisestä häivähdystäkään, paitsi että olin jonkun naisen kanssa. Joo, nainen se oli, onneksi. Helvetin ruma akka. Minulla on hitonmoinen jysäri, joten pelkkä kirkkaassa valossa oleskelu sattuu silmiin. Välttääkseni oksentamisen raahaudun sisään ensimmäisestä avoimesta ovesta ja saavun jonkinlaiseen ennustusmestaan.

(Kokeilen siipiäni. Jos slangi ei toimi, vaihdan. Hahmoni puhe on kuitenkin keskiaikaista.)

Olin juuri lähdössä ulos, kun pahalle haiseva mies könysi ovesta sisään.
"Tulitko kuulemaan kohtaloasi?" kysyn nenääni pidellen.

"Suonette anteeksi, neiti hyvä, tulin tänne vain..." Yskäisen selvittääkseni ääntäni ja yritän palauttaa mieleeni oikean sanan.
"...lepäämään," totean naiselle, joka taisi kysyä minulta jotakin hetki sitten. Lysähdän maahan polvilleni.

Kävelen yksin kadulla ja määränpääni on suuraatelisten hovi. Katson, jospa siellä tarvittaisiin murhaajaa.
Taskussani on vain pari (euroako?) ja siksi olen rahapulassa.

Muuten, missä kaupungissa tää juttu nyt oikein tapahtuu? Käytetäänkö KERP iä apuna?

Olkoot nimi vaikka Abaddon?

"Älä nyt, en minä mitään tarvitse," yritän sopertaa, vaikka laatta lentää lähes välittömästi ämpärin kosketettua käsiäni. Sihti on onneksi kohdillaan. Nainen sanoo jotakin, mutta juuri nyt en voi keskittyä siihen sattuneesta syystä.

Olen jo linnan portilla kun kuulen takaani itkua. Vaikuttaa nuorelta tytöltä. Menen hänen luokseen mutta samalla itku lakkaa ja tyttö juoksee kuin demonin nähnyt.
Pyörittelen silmiäni ja käännyn takaisin.

(Tää on eka kerta että kokeilen foorumiropea, mut muuten rpg:t on tuttuja)

Yritän pysyä katseilta suojissa. Tuskin kukaan tääälläpäin asustava normaali käyttäisi maskia, mutta "lainaamani" lierihattu sopii hyvin sen piilottamiseen. Pyyhkäisen siihen jääneen tuoreen veripisaran pois ja jatkan matkaa. Pitää löytää joku tienoon tunteva ja saada tietoa kaupungista. Poikkean kujalle ja jään odottamaan uhreja.

Avaan silmäni nähden pelkkiä sikoja kapakan läheisyydessä. "Whuush! Eilen taisi mennä vähän överiksi." Nousen ylös mudasta ja lähden kohti toria jos saisi aamupalan puhallettua jostain kojusta.
Hiivin omenakorin luokse ja nappaan pari omenaa. Saman tien joku huutaa: "Varas!!!" Ja minun on pakko lähteä kovaa vauhtia juoksuun. Karistan takaa-ajajat kannoiltani mutta juoksen pitkää ja raamikasta miestä päin. Kyseinen mies ei näytä kovin iloiselta.

Oksennusta ei tullutkaan.

Laitan oman ämpärini sivuun ja katson miestä, joka on kiivennyt sohvalleni. Mietin voisinko jotenkin etikettisääntöjä noudattaen nuijia häntä lasipallolla ja ajaa ovesta ulos... Haalaan miehelle kupin vettä, sillä mitä nopeampaa hän on kävely kunnossa, sitä nopeampaa hän häipyy.
"Juo." töksäytän. Ei pitäisi olla vaikeaa. Hyvinhän se on näyttänyt eilenkin sujuneen.

(vaimo koira XD)

(Änoh nyt kun tähän ei ketään reagoinut "nyyh" niin)
Miehellä on päällään vahvat panssarit ja hän näyttää jonkin sortin vartijalta. En tiedä epäileekö hän minua mutta parempi lähteä silti luikkimaan ja äkkiä. Kiipeän muutaman muurin yli ja kohta olenkin jo katolla. Sitä pitkin pääsen varmasti karkuun. Yhtäkkiä katto sortuu ja putaoan jonkin sortin ennujastan tupaan. Putoan lattialle jalat edellä mutta romahdan saman tien lattiaan.

Yhtäkkiä joku rojahtaa katon läpi. Hienoa. Tämä ei edes ole minun asunto. Laho tämä kylläkin on, joten voin syyttää vesisadetta. Rahaa pitäisi olla tarpeeksi...
"Älä vain sano, että sinäkin olet krapulassa." sanon kummallisen rauhallisena.

"Eh.... en tietääkseni....no ehkä ihan vähän päänsäryn puolesta..." Sanon edessäni seisovalle naiselle päätäni hieroen. Kaivan omenan taskustani ja alan mutustamaan "aamupalaani" vaivautumatta edes nousta ylös.

Mulkoilen miehiä vuorotellen. Toinen alkoi syömään omenaa näyttäen puusta pudonneelta kakaralta ja toinen putosi sohvalta kaataen oksennusämpärin.
"Ja kukas sinä olet?" kysyn omenan syöjältä. "Onko sammunut joku kaverisi?"

Katson toista miestä ihmetellen ja hieman kuvoksuen kunnes nousen ylös ja sanon: "eh... aivan unohdin esittäytyä..." Olen hetken hiljaa kunnes kakaisen suustani ulos: "olen Savaric Schneider ja tuo selvästi pahaati viinan menevä maajussi ei ole tuttujani. Ja te olitte...?"

"Mmm....kyllä kiitos." Sanon hieman epävarmana ja nukuksissa ympärillä tapahtuvasta. Olen valmis omenani kanssa joten heitän sen katossa olevasta reiästä pihalle.

Juon veden yhdellä kulautuksella ja kiitän vielä kerran. Krapula alkaa jo selvetä eikä päätäkään enää särje.

Tulen sisälle linnaan. "Mikael, minulla on sinulle uusi tehtävä", huppupäinen nainen sanoo, "sinun tulisi aiheuttaa kaaosta kun veljenpoikani isoisän lapsenlapsi mestataan. Yritä ampua pyöveli, mutta älä vapauta mestattavaa."
"Mutta kun minä...", yritän sopertaa sillä en itse halua joutua mestatuksi.
"Saat roiman korvauksen", nainen tokaisee.
Kasvoilleni muodostuu hymynpoikanen ja sanon kunnioittavasti: "Teen niin kuin parhaaksi näette".
"Seuraava teloitus on ylihuomenna kello neljältä", nainen tiedottaa kun lähden pois linnan portilta.

(sori; nukahin.mut mun hahmol on vaa lakki, maski ja takki yllää. Panssari ei näy. Mut oletetaa ny...)
Minuun törmää mies ja jatkaa matkaa. Hän nousee jollekkin katolle enkä näe häntä enää. Mutta muutama sotilas juoksee perässä ja pistän itsekkin juoksuksi. Murskaan yhden ikkunan ja hyppään sisään taloon. Sotilaat nenevät ohi. Päätän jäädä autioon taloon vielä joksikin aikaa.

"Öhh tulin katon läpi koskah.... hmm tuota... minut aiottiin...." en saa sanaa oikein suustani koska en ole varma pitäisikö minun luottaa naiseen.

Olen juuri saapunut kaupunkiin. Kävellessäni ihmiset kaikkoavat tieltäni. Johtuukohan se ulkonäöstäni vai siitä, että he jotenkin aistivat, etten ole ihan tavallinen? Ihan sama. Kaupunki on paljon suurempi, kuin vanha kotikyläni. Tiesin sen, mutta silti olen hämmentynyt kaupungin suuruudesta. Minusta tuntuu, että joudun nukkumaan tämän yön taivasalla, koska en ehtinyt hakea kotootani rahaa mukaan, joten ainoa omaisuuteni oli hyvin pieni pussillinen rahaa, jota pidän aina mukana ja tietenkin pari muutakin asiaa, joita kuljetin aina.

Mutta mikä tuo on? Ennustajan maja. Tämä saattaa olla riskipeliä, mutta jos hän on yhtään kiinnostunut oikeasta taikuudesta, voisin maksaa yösijan tiedolla...

Kävelen sisään ennustajan majaan. Täällä näyttää olevan juhlat, ajattelen katsellessani ympärilläni.
"Päivää. Tuota... En kai häiritse?" soperran.

Kiepsahdan ympäri. Joko minut tajuttiin? Otan taskustani vaivihkaan pullon, joka sisältää happoa, joka ei ole mitään äärimmäisen vahvaa, muttei varmaan tunnu kivalta silmissä.
"Minä olen vain vanhus, joka haluaa tietää tulevaisuutensa! Älkää pidättäkö minua!" huudahdan mahdollisimman höperöllä äänellä. Tulevaisuuteni? Ihan kuin joku uskoisi, että eläisin niin kauaa, että tulevaisuuden tietämisestä olisi apua.

"Jos kerron joku toinen kerta käykö?" Sanon ja lähden äkkiä takaoven kautta lipettiin. Pääsen juuri ja juuri huomaamatta ulos mutta lisää sotilaita on tulossa. Parenpi pitää intensiteettiä matalalla. Ja vedän hupun päähäni ja lähden luikkimaan alakaupunkiin. Päädyn räsyiseen kapakkaan ja menen baaritiskille. Tilaan lasillisen viskiä ja shotin pirtua. Kun baarimikko sanelee laskua nappaan häntä kauluksesta kiinni ja pistän tikarin hänen kurkulleen."Olisi hyvin jaloa jos talo tarjoaisi." Sanon hädissään olevalle baarimikolle. "T-tottakai." Baarimikko vastaa. Huudan koko kapakalle: "Talo tarjoaa seuraavat kolme kierrosta!" Ja kapakassa syntyy riemun ja juhlan ääntely.

P.S. (on hyvin imarreltavaa toki mutta en ole Raippari)

IMARTELEVAA!?!

Joo "imartelevaa" XD

Paiskaan likaisenharmaan auton oven kiinni ja vedän sieraimiini raikasta ilmaa. Okei, auto siis ei ole minun. Olen alaikäinen. Minä ikäänkuin....löysin sen tien varresta hylättynä. Tai, puhutaan nyt suoraa totuutta. Auton omistaja oli mennyt tarpeitaan tekemään, ja auto sattui eteeni juuri kun kantapäässäni kirvelevä rakko puhkesi. Päätin että nyt riittää, ja kaahasin autolla pois. Autoksi sitä ei ehkä ihan voi sanoa, pikemminkin romuksi. Mutta kyllä se patikoimisen voittaa.
"Vai tämä siis on Abaddon..." mumisen mietteliäänä ja kiepautan punaisen kiharan omalle paikalleen korvani taakse. Minua pelottaa noitavainot. Punaiset hiukset ja siniset silmät, pisamia siellä täällä. Toivottavasti vielä täällä kaupungissa ei ole noitavillitystä, tuumaan lähtiessäni lampsimaan lähempiä asutuksia kohti. Samalla silmäilen tarkemmin kaupunkia. Se vaikuttaa melko vanhalta, ei lainkaan niin uudelta kuin.....Nyyhkäisy purkautuu huuliltani kun ajattelen Adamia. Polkupyörät ovat juuri muotia (ainakin vanhassa kaupungissa jossa asuin), ja moni on innostunut oikein toden teolla pyöräilystä. Pyörä, käännös, törmäys. Hässäkkä, sairaala, kuolema. Pyyhkäisen kyyneleen kiukkuisesti kasvoiltani. Menneet täytyy unohtaa.

//Okei tä oli ____hyvin_____ sekava mutta eheheh

"Voi saatana helvetti," sihahdan kuullessani äänen. Pääsen joten kuten polvilleni maasta, ja nostaessani katseeni näen kiiltävään haarniskaan pukeutuneen miehen.
"Anteeksi, hyvä herra, olin juuri lähdössä, kun hän..." sanon osoittaen katon läpi pudonnutta miestä.
"rikkoi katon," jatkan ehkä turhankin kovalla äänellä. Esitykseni ei liene kovin vakuuttava, sillä luultavimmin en pysyisi edes jaloillani, jos nyt lähtisin kävelemään.

Etsiessäni vaatteita, kuulen viereisestä talosta mekastusta. Vedän hanskat käteeni ja saappaat jalkaani ja painun ulos. Menen majan seinän viereen ja pistän veitselläni seinään reiän. Painaudun seinää vasten nojaamaan ja kuuntelen. En muuten vaivaantuisi, mutta uusi kaupunki ja pienikin uutinen voi auttaa hahmottamaan aluetta.

Kun olen juuri lähtemäisilläni portista, muistan olevani pennitön ja käännyn huputetun naisen puoleen: "Saisinko etumaksua? Sanotaanko 300 taaleria? (Toivottavasti taaleri on hyvä valuuttavaihtoehto ;))
"Hyvä on, mutta saat luvan suoriutua tehtävästä puhtain paperein", huputettu nainen murahtaa.
Laitan rahat taskuuni ja suuntaan suoraan Abaddonin parhaimpaan baariin. En juo alkoholia, mutta smoothie maistuisi. Näen baariin tultuani että siellä juhlitaan, ja kysäisen eräältä keski-ikäiseltä mieheltä että mitkä menot nyt on meneillään.
Mies vastaa että baariin on tullut "vapauttaja", jonka ansiosta talo tarjoaa juomat ja einekset.
Kysyn että kukas se vapauttaja on ja mies osoittaa tiskillä ryyppäävää ketterän näköistä miestä.
Istahdan miehen viereen ja tilaan ison annoksen pirtelöä muffinssilautasen kera. Kysyn "vapauttajalta": "Mikä mies sinä olet olevinasi? Vai että vapauttaja?
Oletko jo vapauttanut montakin neitosta?" Naurahdan ja sanon: Olen Mikael Whitestar, joka paikan taistelija" ja tarjoan samalla kättä paiskottavaksi.

(Emptyoffical saa jatkaa tuosta ;))

Mulkkaan vieressäni istuvaa kättä tarjoavaa miestä kunnes sanon: "Olen Savaric Schneider ja en minä nyt tiedä olenko minä ni..." samassa joku paiskaa pullon jalkoihini " Ei perkele sanoinko minä että rauhottukaa! Niin mihin jäinkään aivan en minä niin sankari tai pelastaja ole... mitäs itse olet miehiäsi?" Kysyn ja paiskaan kättä.

"Meikä on siis semmone joka paikan soturi", sanon ja esittelen hauiksiani, "Voimankäyttö on erikoisalaani". "Satutko tietämään olisiko tässä kaupungissa... Mikä se nyt olikaan... Ai niin Abaddon! Siis onko täällä Abaddonissa ihmisiä jotka tarvitsevat apua hämminkien aiheuttamiseen?" Yht'äkkiä käännyn vaistonvaraisesti ja otan kiinni tikarin, joka oli juuri lentämäisilläni minua päähän. Nousen ylös ja karjun: "Kuka helvetin saatana se oli joka teki tämän?" Huudan raivoissani ja mulkoilen kaikkia ihmisiä. Tusina ihmisiä osoittaa atleettisen näköistä miestä, joka näyttää katuvan tekoaan. Hytisee ainakin. Kävelen kohti miestä, nostan sen kauluksesta ilmaan ja paiskaan sen seinään.
Istuudun takaisin paikalleni ja sanon: "Suo anteeksi Savaric, en vain siedä kiusankappaleita". Hörppään lasistani ja sanon: Kerropa vähän itsestäsi."

"Noh saattaisi minulla olla muutama tuttu ketkä saattaisivat tarvita palveluitasi... noh sanotaanko vaikka näin että minä otan lain omiin käsiini ja väännän sitä. Tuo oli aika hyvä kaato ajattelitko osallistua turnajaisiin?"

Katson vartijaa odottavast. Lieneekö hän sittenkään täällä minun takiani?

Katson vartijaa odottavast. Lieneekö hän sittenkään täällä minun takiani?

"No jos turnajaisia ajattelet niin sun olis hyvä tietää että jouduin pakenemaan kotikaupungistani koska mursin painikisoissa vastustajani selkärangan. Eikä säännöt kiinnosta muakaan. Mua kutsuttiin kavereiden kesken "Arvaamattomaksi"", Sanon ylpeänä, "Ja ihan syystä" lisään hymyillen.
"Oletko muuten salamurhaaja?"

"En ole varsinaisesti salamurhaaja vaikka olen toki murhannut ihmisiä mutta yritän pikemminkin vain selvitä...jos ymmärrät mitä tarkoitan. " sanoin ja tilasin lisää viskiä. Yhtäkkiä joku tulee koputtamaan olkapäähäni kysyen:"Luuletko olevasi kovakin?" Nousen ylös tuolistani ja vastaan kyseiseöle miekkoselle
:" Älä enää ikinä koske minuun. Oletko nyt aivan varma että haluat saad..." Samalla mies ryntää minua päin mutta saan viime hetkellä väistettyä sen. Lyön kunnon oikealla ensin nyrkillä ja sitten kyynärpäällä miestä naamaan. Perään pyörähdän ja potkaisen häntä päähän toisen jalan pyörähtäen perässä maata pitkin kampittaakseen hänet. Mies kaatuu maahan hämmentyneenä. Hyppään häneen päälleen puukko sojossa ja täräytän puukon tämän pään viereen ja sanon:"Älä enää ikinä koske minuun." Samalla kun kiskon puukkoa lattiasta irti. Palaan tiskille samalla kun laitan puukkoa takasin paikalleen. "Niin mikä sinun nimesi olikaan?" Kysyn vieressäni kokoajan istuneelta mieheltä.

"En ole varsinaisesti salamurhaaja vaikka olen toki murhannut ihmisiä mutta yritän pikemminkin vain selvitä...jos ymmärrät mitä tarkoitan. " sanoin ja tilasin lisää viskiä. Yhtäkkiä joku tulee koputtamaan olkapäähäni kysyen:"Luuletko olevasi kovakin?" Nousen ylös tuolistani ja vastaan kyseiseöle miekkoselle
:" Älä enää ikinä koske minuun. Oletko nyt aivan varma että haluat saad..." Samalla mies ryntää minua päin mutta saan viime hetkellä väistettyä sen. Lyön kunnon oikealla ensin nyrkillä ja sitten kyynärpäällä miestä naamaan. Perään pyörähdän ja potkaisen häntä päähän toisen jalan pyörähtäen perässä maata pitkin kampittaakseen hänet. Mies kaatuu maahan hämmentyneenä. Hyppään häneen päälleen puukko sojossa ja täräytän puukon tämän pään viereen ja sanon:"Älä enää ikinä koske minuun." Samalla kun kiskon puukkoa lattiasta irti. Palaan tiskille samalla kun laitan puukkoa takasin paikalleen. "Niin mikä sinun nimesi olikaan?" Kysyn vieressäni kokoajan istuneelta mieheltä.

Noh miks se nyt kaks kertaa tuli! >:D

Nousen ylös, lähden kävelemään kohti kaupungin lähellä olevaa metsää. Kävelen vähän syrjemmämle metsään ja kiipeän puuhun nukkumaan

"Mikael on nimeni" sanon hämilläni. En osannut odottaa tuollaista ketteryyttä mieheltä, joka ylsi minua olalle.
"Olet kyllä vaarallinen kokoiseksesi", huomautan ja tilaan lasillisen pirtelöä lisää. "Vai että olet murhannut monia..." mietiskelen itsekseni ja sanon: "Me olemme aika samankaltaisa vaikka ulkoa ei niin ajattelisi. Molemmat väheksytään sääntöjä ja ei pelätä kahakoita" Samalla sisään astuu likaisen oloinen mies. "Onko tuo jätekujan asukkaita?" Kysäisen nenääni nyrpistäen. "Muuten, haluatko auttaa minua eräässä tehtävässä?" kysyn. "Saat puolet palkkiostani" lisään.

(Tehdäänkö niin että ensi kerralla jos joku enää ryhtyy tappelemaan niin ratkaistaan kiista nopilla Myrskyn sankarit-roolipelin sääntöjen mukaan? Kysyn koska jos kaksi pelaajaa ottaa yhteen niin.... ymmärrätte varmaan ;))

(Sovitaan että et lähde vielä)

(Ei mul oo mitään sitä vastaan jos mul joku selittää toteutuksesta.:-))

"Vai on Mikael nimi...hmm enimmäkseen saadakseni mitä haluan tai itsepuolustukseksi. Hmm ja mimmoisestahan summasta mahtaa olla kyse?" Sanon ja hörppään viskistäni.

"Kuule, et sinä noidalta näytä, et ollenkaan," huutelen lattialta arvellen, että se on paras keino hankkiutua ulos tilanteesta. Saatan yhtä hyvin olla väärässä. Yritän taas nousta ylös, mutta epäonnistun ja putoan kontilleni katonkappaleiden keskelle.

Olen hermostunut, koska paikalla on noitavainoihin hurahtanut kaupunginvartija ja joku mainitsi satavuotiuden. Enhän minäkään ihan sata ole, mutta näytän vanhemmaltakin. Päätän pitää turpani kiinni, jottei minua muistettaisi.

(Noppajutussa ei mitään valittamista, mutta se ei onnistu. Myrskyn sankarit on muuten pelimekaniikaltaan aika hyvä, mutta tarina valitsee täysin pelaajien tekemiset.)

(Miksei noppa onnistu? Ja tarkoitin Myrskyn sankareiden sääntöjä, en tarinaa)

"No siis sinun osuutesi olisi 2500 taaleria. Mutta voinko luottaa sinuun? Nimittäin tehtävä on aika lailla hengenvaarallinen. Ja sano vielä kuka tuo verelle haiseva mies on?"
Kulautan viimeisetkin kulaukset pirtelöstäni ja sanon vielä: "Tiedätkö yhtään hyvää majataloa jossa voi yöpyä rauhassa?"

(Vastaa tällä kertaa kaikkiin kysymyksiini, kiitos ;p)

"Kyllä voit luottaa minuun. En minä vain tiedä mutta ei herätetä huomiota haiskahtaa vähän vartijalta. En sattumoisin tiedä hyvää majapaikkaa mutta itse yövyn Käytetyssä Kolikossa." (joku random majatalo nimi)

(Anteeksi viivästys, nettiyhteys kusi itsensä ulos pelistä :p)

"Minun nimeni on Brishen Holland," sanon pyyhkiessäni likaa housuistani, olen nimittäin viimeinkin onnistunut pääsemään jaloilleni.
"Mutta tuskin sinä sitä tietoa tarvitset, sillä olin juuri lähdössä tästä," jatkan älyten samalla sekunnilla, että olen jo kertonut nimeni hänelle.

"No, jos suhun voi luottaa niin kerron tehtävän:
Abaddonin suuraatelisten sukuun kuuluvan naisen kaukainen sukulainen mestataan huomenna. Ja minä en ole hyvä tappamaan salaisesti. Joten ajattelin että jos sinä jostain puskasta ampuisit pyövelin kun minä keräisin huomiota? Ja ainiin, teloitusta ei ole tarkoitus estää vaan aiheuttaa kaaosta mestauksessa" sanon vieläkin hiukan epävarmana siitä että teinkö oikein.

(Käykö että nää nukahti baariin? Koska majatalon etsiminen olisi ajanhukkaa)

(Käy) "se on sitten selvä. Suo anteeksi minä lähden majatalooni." Nousen ylös ja kävelen ulos. Oikaisen parin muurin yli ja pian olenkin perillä.

(Miltä muute kuulostaa et jatkettais aina aamullla sitte vikasta viestistä.)

Liityn mukaan! Hahmoni on ES-Jonne, hän osaa juoda eeässän ykösellä ja keulia pyörällä.

Pyöräilen majataloon.

(Nopat eivät onnistu, koska ensinnäkin: Mitkä ovat hahmojen ominaisuuspisteet. Minä en ala arpomaan pisteitä hahmolleni enkä etenkään Myrskyn sankareiden räkäisellä ja hahmoluokkia suosivalla systeemillä. Toisekseen.

"Mun hahmo lyö sun hahmoa ja osumaheitto... 20!"
"Mun hahmo lyö takas ja osumaheitoks tuli 15."
"Mun hahmo lyö taas ja taas kakskytä!"
"Sä huijaat!!!"

Ni. Minä en pysty luottamaan kehenkään täysin edes täällä enkä aio odottaa, että kukaan muukaan pystyisi. Etenkin minun loistavaan noppatuuriini (True story) luottaminen olisi haaste. Ja entäs kun joku oikeasti huijaa? Jos esim. minä päätän huijata, niin te ette kyl huomaa sitä koskaan. Muista en tiedä. Eikä kaikilla taatusti ole kaksikymmentäsivuista noppaa kotona.)

Eipä nimien kertomisesta taida haittaakaan olla...
"Alfred Harrison", sanon.

Minäkin lähden majatalooni.
Törmään kadulla vartijaan ja moikkan sitä. Päätän kokeilla käytettyä kolikkoa.

(Okei, perustelusi oli vakuuttavia)

(sinisiipee ei näy. yliviivataan edelline viesti ja jatketaa siit mihi jäin.)
Majassa kuuluu olevan joku inkvisition koira. Jos alkaa tappelu, tiedän kenen puolella seison, mutta päätän odottaa. Autan heitä jos tulee tarve. Mutta muuten en aio herättää huomiota. Ja sotilaan mentyä voinen kysellä täältä kaupungista.

Herään aamulla pedistäni käytetyssä kolikossa. Krapula ottaa jonkun verran valtaa.

Herään olkisängystäni käytetyssä kolikossa. Mieleeni tulee eilinen tappelu motellin pääkokin kanssa. Mitäpä meni tekemään pilaantunutta muhennosta.
Lähden motellista teloitukseen. "Toivotaan että Savaric tulee ajoissa", murahdan itsekseni. Tuntuu väärältä tappaa pyöveli mutta bisnes on bisnes.

(Kuule, ei niitä noppalukemia tarttee sanoa, kunhan sanoo osuiko ja aiheuttiko kriittisen ja tappoiko ym.)

Juoksen motellista täyttä vauhtia teloitukseen. Heitän kiipeilykoukun muurin päälle ja lähden kiipeämään. Oan hyvän asennon. Otan jousen ja nuolen selästäni ja tähtään...

Odotan pyövelin nostavan kirvettään. Isken Savaricille silmää ja vedän sormeni kaulan poikki merkiksi että nyt voi ampua ja samalla alan sekoilemaan. Huudan ja kiljun, riehun kuin pyörremyrsky. Ihmiset ovat kauhuissaan ja pakenevat minun tieltäni.
Toivon hartaasti että pyövelin huomio kiinnittyisi minuun. Näen samalla pienen tytön juoksemassa kadulla.

Etsin poliisiasemaa. Olin nukkunut yön sivukujalla, eikä se ollut tehnyt hyvää vanhalle ja raihnaiselle keholleni. Joka paikkaa särki. Joku oli myös päättänyt ryöstää minut. Tuli vaan ja puukotti kylmäverisesti selkään. En halunnut aiheuttaa hämminkiä, joten olin esittänyt kuolevani ja antanut roiston viedä tavarani. Onneksi hän oli ilmeisesti luullut -sitä- rihkamaksi ja heittänyt pois. Oli siis helppoa vaan noukkia -se- takaisin ja jatkaa elämääni ilman pelkoa siitä, että joku tuhoaisi -sen- ja samassa sieluni.
"Hyvä herra. Voisitteko neuvoa minut poliisiasemalle?" kysyin eräältä mieheltä, joka neuvoi minulle reitin. Löydettyäni poliisiasemalle, menin sisään.

Viritän nopeasti jouseni ja ammun kohti mestaajaa. Nuoli lentää juuri sopivassa kaaressa...

Näen, kuinka nuoli uppoaa mestaajan selkään. "Hmm, pyövelillä on mahdollisuus selvitä elossa." Ihmiset eivät huomaa salamurhausta. Juoksen nopeasti mestattavan luo, koppaan hänet syliini ja lähden pakoon. Tiedän olevani hidas, ja siksi osoitan Savaricia sormellani ja huudan: Murhaaja!". Muodostan huulillani sanan : Pakene! - ja pinkaisen juoksuun. Tovon hartaadti että savaric ei jää kiinni. Kaksi vartijaa on perässäni. Pysähdyn huohottaen, käännyn ja hyökkään vartijoiden kimppuun. Isken vasarallani toista vartijaa päähän kun samalla viillän kurkun auki toiselta vartijalta teräskynsilläni. Jatkan juoksemista kunnes saavun aatelisten palatsin edustalle. Koputan oveen ja huppupäinen nainen avaa oven. Viskaan pojan sisälle ja vaadin rahojani. Saan 6000 taaleria ja nainen sanoo "Olet ne ansainnut." En jää juttusille vaan lähden juoksemaan käytettyyn kolikkoon.

Pudottaudun noprasti alas muurilta ja ajattelen: "Tämä ei kuulunut sopimukseen. Hän saa luvan maksa 500 taaleria lisää." Juoksen kohti alakaupumgin syövereitä. Juoksen aivan kaupungin laidalla olevaan pikkupuotiin, joka näyttää tyhjältä. Etsin takahuoneesta epätoivoisesti salaluukkua kun huomaan ihmeellisiä esineitä hyllyillä. Seiniltä roikkuu paljon koruja ja riipuksia, hyllyllä on purnukoita joiden sisällöstä en halua tietää. Aivan perällä huoneessa on suuri arkku. Koitan avata arkkua mutta se on lukittu juuri silloin astuessani lattiasta kuulu ontto ääni. Löysin piiloluukun. Hamuilen lattiantasoa sormillani löytääkseni reunan. Kiskaisen luukun auki ja sisällä on aivan pimeää. Nappaan hyllyltä öljylampun ja täytän sen öljyllä. Sytytän sen ja se palaa täydellisesti. Hyppään alas huoneeseen vetäen luukun kiinni.

Saavuttuani käytettyyn kolikkoon kysyn motellinomistajalta että onko hän tavannut savaricia. Omistaja pudistaa päätään. "Perkele!" Huudan epätoivoisena. Olisi pitänyt sopia kohtauspaikka. No, eipä tälle voi mitään. Lähden kuitenkin takaisin mestauspaikalle ja näen pyövelin lavalla. Ketään ei näemmä kiinnosta pyövelin tilanne. Mutta minua kiinnostaa. Lähden auttamaan pyöveliä. Teen parantavan loitsun, ja verenvuoto lakkaa. Sitten irrotan nuolen ja teen umpeutusloitsun. "Oletko kunnossa?" Kysyn pyöveliltä.

(Alkoi omaatuntoa kolkuttamaan toi tappohomma :p)

"Olen se, jonka takia sait nuolen selkääsi". "Tule niin selitän kaiken samalla kun lähdemme käytettyyn kolikkoon".

"Sain siis tehtävän inkvisition kuningattaren sisarelta että minun tulisi pelastaa hänen kaukainen sukulaisensa teloituksen kynsistä. Tai oikeastaan, ei pelastaa vaan aiheuttaa kaaosta teloituksessa mutta piti pelastamistakin yrittää." Sylkäisen kadunkulmaan ja jatkan: "Näit minut baarissa, etkö nähnytkin? Ja kaveri, se hoikempi joka veti humalaisen turpaan, ampui sut mun pyynnöstäni muurin harjalta. Oikeastaan suunnitelmiini kuului myös sinun tappaminen mutta omaatuntoa alkoi kolkuttamaan. Sinähän vain ansaitset elantosi päitä pudottamalla.", naurahdan ja pidän pienen tauon. "Inkvisitio ei ole hyvä hallitus, nimittäin luulin että pääsisin sotilaista eroon mutta kuninkaallisten auttaminen ei avittanutkaan minua eroon rikosrekistereistä. Eli minä olen nyt etsitty rikollinen."

(Tuntuu kuin rpg-into alkaa muilla laantumaan

"Et ole mitään velkaa. Ollanhan me molemmat ihmisiä. Mutta sen ainakin tiedän että inkvisitio saa tietää, millaista on muiden hyväksikäyttäminen. Jos olisin jäänyt kiinni, olisin varmasti seuraava 'asiakkaasi'", sanon vihaisena.

(Missä muut on? Kurpizza, emptyoffikal, faddikti ym?)

(Minulla nyt jäi, sillä en jaksanut puhelimella vääntää kirjoitusta.)

Haukottelen herätessäni ja muistan, että meidän piti mennä poliisiasemalle. Hoffman nukkuu vielä lattialla ja päätän jollakin ilveellä raahata hänetkin mukaan. Nappaan maanviljelijää nilkoista kiinni (?) ja lähden kiskomaan häntä ulos (?).

Herään, kun pääni kolahtaa kynnykseen ja huomaan, että joku raahaa minua jaloista.
"Mitä pirua?!" protestoin, ja huomaan sitten, että tämähän on eilen tapaamani neiti... Rivé? Rayle? Riley. Se se oli.
"Anteeksi, neiti... Riley," yritän kiinnittää hänen huomionsa.

Olen olemassa, mutten keksi mitään. Lähinnä odottelen, että joku muukin löytäisi poliisiasemalle.

"En." vastaan. "Hyvä kun sanoit." Pyörähdän ympäri, niin että olen selin kiskottavaan ja pinkaisen juoksuun. Onneksi poliisilaitos ei ole kaukana. Naapurin kyylä tuijottaa hivenen kummastuneena nenä lytyssä ikkunaa vasten.

"Tirsk!". "Jos toi on sen miehen vaimo, on kylläkin vahvaa tekoa" sanon ja jatkan matkaa. "Sori muute, mikä sun nimes on?" Kysyn älyten että olen jutellut tuntemattoman kanssa koko matkan.

(Valitan mutta ilman nettiä ei ole helppo kirjoitella tänne:p matka tukholmaan Etelä-Ruotsista ilman nettiä nääs. Ja kun sain netin harjoittelin sähkökitaran soittoa. Mutta täällä taas)

Kuuntelen tarkasti korva luukussa kiinni eikä mitään erikoista kuulu. Raotan luukkua, ei ketään missään. "Hyvä, nyt lunastamaan palkkiota." Ajattelen "mutta ensin avaan kyllä tuon arkun. Otan satunnaisen miekan hyllyltä ja väännän arkkua auki. Miekka katkeaa eikä arkku aukea. Potkaisen arkun lukkoa epätoivoisesti. Otan tikarini ja tiirikoin sillä lukkoa. Eka yritys ei auta ja kolmannella on jo hyvin turhautunut olo. "Noh olen aina sanonut että neljäs kerta toden sanoo." Tokaisen itsekseni. Arkun lukko tuntuu avautuneen, mutta saranat ovat pahasti ruostuneet. Tökin ruostetta tikarilla pois niin että se katkeaa. Raivostun ja heitän tikarin jämän pois ja ajattelen: "Täällä on parempi olla jotain arvokasta." Samalla kun revin arkun kantta auki. Kansi löystyy hieman mutta sen avaamiseen tarvitaan selvästi lisää lihasvoimaa."Hmm, paikka näyttää hylätyltä tuskin tänne kukaan tulee." Tuumin ja lähden hiipimään kohti Käytettyä Kolikkoa.

Se eilinen ennustaja tulee sisään ja tervehtii minua.
"Huomenta", vastaan.

"Nimeni on Mikael Whitestar. Oletko sinä muuten nähnyt Savaricia, sitä hoikkaa kaveria joka istui mun vieressäni baarissa?" Kysyn mahdollisimman rauhallisesti.
"Olen sille aika pahasti velkaa. Toivotaan että ei jää kiinni" sanon epätoivoisesti.

"Oletko nähnyt sitä tyyppiä, jolle meidän piti ilmottautua. Ja anteeksi, taisin unohtaa nimenne." sanon vanhukselle. Tähyilen samalla Hoffmanin perään. Ei kai se saakelin idiootti jäänyt jonnekin?

Juuri sillä hetkellä kävelen Käytettyyn kolikkoon ja huudan iloisesti: " Joku on minulle 3000 taaleria velkaa!"

Kävelen Ulfricin kanssa (toivottavasti siekii kävelet, neloth ;p) ja kuulen huutoja. Joku huutaa: "Ottakaa varas kiinni!" Ja käännyn katsomaan. En siedä rosvoja joten juoksen kohti miestä, ja ennen kuin ennätän miehen perään, hän kaatuu silmiään pidellen maahan. Menen kurkistamaan ja näen että pieni tyttö, jonka näin palatsin edustalla (jooko, sinisiipinen?) on saarrettu. (Neloth, sano jos tuut perääni) Katson että onko tyttöä vahingoitettu. Ei ole. Juuri kun olin kääntymäisilläni takaisin niin kuulen sanat: "kirous", "noita" ja "punatukkainen". Säokähdän pahasti sillä tiedän että noidat ovat vaarallisia -kokemuksesta- ja käännyn lähteäkseni. Mutta kun kuulen sanan "pyöveli" niin pinkaisen juoksuun. "Saatanan inkvisitio!" raivoan itsekseni. Lähden juoksemaan kohti käytettyä kolikkoa ja huudan Ulfricille: "Pidä kiirettä, tai muuten meidän käy kalpaten!" "Itse asiassa minun" mutisen itsekseni.

"Jos he näkevät meidät, minusta tulee seuraava 'asiakkaasi'", sanon hädissäni.
Saavun käytettyyn kolikkoon ja näen Savaricin seinään nojanneena.

"Vai että mielenkiintoista", murahdan. "Kyllä, tuo heppu on Savaric, se jolle olen velkaa". "Savaric, tässä on ne 3000 taaleria. Ja ota tämä tikari anteeksipyyntönä siitä että sain sut ongelmiin. Mutta minun oli pakko, muuten olisin nyt haudassa" sanon ja ojennan saman teräksisen tikarin, jonka olin ottanut kiinni baarissa. "Nyt minusta on tullut etsintäkuulutettu eikä asiat Abaddonissa mene muutenkaan hyvin. On näemmä noitia liikkeellä." "Ja tämä on Ulfric, pyöveli".

(Huhuu? Missä muut pelaajat, joiden hahmo on samassa paikassa minun hahmoni kanssa?? Minä kyllä katson aina, kun tänne tulee uusi viesti...)

"Minä voin auttaa sinut pakoon..... mikäli teet minulle palveluksen..." Sanon Mikaelille vakavan näköisenä.

(Sorry! En ole kai käynyt tässä roolipelissä päivään tai pariin.)

"Ei. En ole nähnyt häntä. Ja nimeni on Alfred Harrison. Minä en tiedä, lienenkö edes kuullut sinun nimeäsi", vastaan naiselle.

"Oikeastaan minä en aio pakoon vaan kostaa Abaddononille ja inkvisitiolle sen että he ilmiantoivat minut vaikka lähettivät itse minut pelastamaan sitä jätkää" vastaan vihaisena.
"Mutta sano vain, mikä palvelus on?" Kysyn.

"Noh tarvitsisin apuasi yhd- tule nyt vain mukaani." Sanon ja lähden tepastelemaan kohti alakaupunkia.

"Seuraan hämilläni savaricia. Sanon kuitenkin Ulfricille: "Olet vapaa ihminen. Mene sinne minne haluat tai tule mukaani. Minulla on suunnitelmia invisition pään menoksi".

(Pääsenkö mukaan?)

Olen alakaupungissa etsimässä varastettavaa. Huomaan jonkun jättäneen käsilaukun maahan. Vuoksen sitä kohti, ja nappaan käsilaukun. Kukaan ei huomaa. Katson laukkuun. Ei ruokaa. Jätän laukun maahan, ja katoan.
(Joku voi reagoida)

Seuraan Savaricia Ulfric kannoillani. "Kiitos tuesta" vastaan Ulfricille. Huomaan että Savaric johtaa meidät kohti alamaailmaa. "Mitäs peliä tämä on? Mitä me alamaailmasta haemme?" Kysyn oudokauen.

(Sinisiipinen, missä olet?)

"Em..... näät sitten...." sanon hieman epämääräisesti ja kävelen pitkin sivukujia.

(Jospa mä pelastan sut?)

Vankilalta päin kuuluu melua. Joku hullu juoksee edellä, jota vartijat seuraavat. Nyt on tilaisuuteni. Kävelen läheiselle hedelmäkojulle. "Katsokaa, vankikarkuri!" Kun kaikki kääntyvät katsomaan karkuria, otan nopeasti kojulta pari hedelmää. Juoksen pois kojulta. Syön toisen hedelmän, ja heitän raadot jonkun alle.

"Saavumme alakaupunkiin ja Savaric johtaa minua johonkin luolantapaiseen (käykö?). Kuulen askelia ja sanon: "Joku juoksee meitä kohti! Askeleiden perusteella ei mikään raskasrakenteinen mutta silti joku!"

(No se oli kyllä semmoinen hylätty hökkelö kaupungin laidalla että... jos ei...(?))
"Mit-.." olen sanomassa ja lähden ryntäämän hökkelin perähuoneeseen.

(Olkoot sitten hökkelö)
Otan selästäni ylisuuren taisteluvasarani ja valmistaudun pahimpaan. Näen Savaricin pinkovan jonnekin nurkkahuoneeseen ja kuulen kuinka askeleet lähestyvät.

Sisään juokser pieni tyttö huolimattomalla nopeudella, kuitenkin hän näyttää vikkelältä.

Hämmästyn kun näen että tulokas onkin pieni tyttö. Laitan vasarani selkääni ja kysyn ystävällisesti: "Oletko sinä se sama noita joka piiritettiin sivukujalla? Jos et ole noita, saat kylläkin todistaa sen".

Ihmettelen miten noin pieni tyttö voi olla noin rohkea. "En minä sinua halua vahingoittaa tyttönen, mutta ymmärrät kai että etsityn rikollisen täytyy aina olla varuillaan." "Selitäpäs, jos et kerrankaan ole noita, hiuksesi väri ei minulle sano mitään, mutta jos et ole noita, kuinka ihmeessä sait kirotuksi sen miehen? Älä valehtele vaan kerro minulle kaikki!" Komennan jo vähän vakavemmalla äänensävyllä. "Saat olla varma siitä että jos olet meille rehellinen, niin me olemme sinulle lempeitä, vai mitä kaverit?" Kysyn takanani seisovilta miehiltä. "Ai niin, sano vielä se että kuinka ihmeessä onnistuit pakenemaan vankilasta?" Kysyn ihmeissäni.
(Missä muut on?)

(Odotan HeKeKeetä... Seuraan kyllä...)

"Joo joo tutustaan myöhemmin." Sanon ja kävelen arkulle jatkaen: "Minä tulin avaamaan tämän." Ja koputan arkun kanteen. Katson mikaelia hieman kysyvästi mutta vakavasti

Olisi kivaa jos HeKe kävisi täällä joskus...

"Odota Evelyn" sanon ja lähden kävelemään arkun luo. Saavuttuani arkun luokse otan napakasti arkun reunoilta kiinni ja ponnistan. "On tämä aika pahasti juuttunut, mutta eiköhän tämä nyt aukea", sanon ja avaan lopultakin arkun. Arkku narisee ja sen saranat pettävät. "Noin!"
"No niin neitonen, kerro vielä miten pääsit vankilasta? Abaddonin vankilat ei ole tehty pahvista.", kysyn Evelyniltä.

(Empty, päätä sie mitä on arkun sisällä)

Alan hullun kiilto silmissä kaivamaan arkkua. Arkussa on vanha viitta, pronssikoruja, pussillinen käteistä sekä iso paksu kirja. (Taikakirja)

Nimi: Apep Runihura
Skp: mies
Ikä: 42
Ulkonäkö: terävät hampaat ja melkein posketon suu. Silmät kellertävät ja pää kalju. Lihaksikas ja kookas. Kämmenet kookkaat ja sormien väliin muodostunut kudosta, niinkuin jalkoihinkin. Iho alkanut suomuilla ja paksu nahka näyttää sillointällöin kuolleelta.
Voimat: Eläimelliset taistelukyvyt. Puree mielellään ja raatelee viholliset. Kannibaali. Leukalihakset voittamattomat ja voi murskata luut vain puristamalla.
Kyvyt: Mestariuimari. Pidättää hengitystään veden alla puolisen tuntia parhaimmillaan. Saanut voimia jo syntyessään epäjumalilta.
Heikkoudet: Hänestä ei ole vastusta nopeille iskuille. Vihaa valoa sen kuivattaessa hänen ihonsa. Tarvitsee vettä jokapäivä, tai korvaa sen verellä. Ellei saa vettä, kuivuu ja kuolee.
Muuta: Syntyi ja sai epäjumalilta siunauksen, mikä maksoi lapsuuden, sillä hänet hylättiin ulkonäkönsä vuoksi. Elänyt hylkiönä ja tappanut joitain ihmisiä kotipuolessaan etelässä. Sai nimensä kylän asukkailta murhien alettua. Lähtenyt etsimään uutta reviiriä vallattavaksi ihmisten loputtua.

Nousen pintaan nähdessäni rannan tuntumassa kaupungin, Abaddonin vai mikä sen nimi olikaan, ja sinne johtavan joen. Kaupunki on suurempi kuin edellinen ja keräämieni tietojen perusteella sen alla on luolia pesäksi. Näen joen päällä sillan, ja sen kaiteella istuskelevan miehen. Painun veden alle ja sukellan lähemmäs. Mies ei näe minua, joten otan vauhtia ja hyppään vedestä, tarraten hänestä kiinni ja vedän miehen veden alle. Puren kaulan auki ja alan ottamaan häneltä vaatteita. Mies oli hintelä ja vain housut menevät päälleni. Päästän ruumiin pintaan ja jatkan matkaa jokea pitkin syvemmälle Abaddoniin.

(Sama kuin Kurpizzalla. Odotan, että voisin tehdä jotakin.)

Jään odottamaan kunnes Savaric saa tarvitsemansa arkusta. "Mitä sanoitkaan, Ulfric? Että joku tulee... saattaa tullakin." "Vipinää kinttuihin, kaverit! Nyt lähdetään keräämään tietoa inkvisition seuraavasta siirrosta" sanon ja lähden hölkkäämään kohti Abaddonin päärakennusta. "Tai siis halukkaat voivat tulla mukaan" lisään. 'Eipä tässä kaupungissa parane kirkkoherrojen tahtoihin taipua', ajattelen ja jatkan matkaani. "Evelyn, jos et halua Ulfricin kirveen alle päätäsi, tule mukaani" huikkaan vielä hyvästiksi.

(Taitaa olla aktiivisuus kortilla hekhekeellä)

Kerään arvotavarat arkusta ja lyön paksun kirjan mikaelin käteen ja sano: "Minulle ei mahdu ja tuo näyttää arvokkaalta. Ota se nyt mennään."

Joki jatkuu ja se kiertää hieman kaupunkia. Joen keskellä on ohuempi puusilta, jonka alle päätän jäädä odottamaan uhreja; äskeisellä ei ollut muuta kuin vaatteet mukanaan. Joen toisella puolella näyttää olevan jonkin sortin hökkeli ja toisella alkaa kaupunki, jonne joki kaartaa seuraavasta mutkasta.

(Ei helvetti, uskallakin yrittää syödä minua, Apeb)

(Otin jo kirjan ja sanoin okei)

"Tulette siis mukaani". "Hyvä, kiitos" sanon ja läksin kohti siltaa"

Joku lähestyy siltaa. Menen veden alle ja valmistaudun ponkaisemaan sillan läpi miehen kävellessä sille. En pure heti, vaan päätän vain vetäistä hänet jokeen. Hökkelin luota näyttää tulevan muitakin.

(Hihii! Egyptiläinen kaaoksen ruummillistuma... Ja eipä ollutkaan vaan epäjumalan lapsi... X) )

Näen kuinka Ulfric syöksyy (miehen?) kimppuun ja lävistää hänet miekallaan. "Kiitos, ja kyllä vaan, juostaan!" huudan ja kiihdytän vauhtia.(Kuka on edellä? Minä olen viimeinen nopeusrajoitukseni takia :p)
Jään jälkeen mutta se ei minua haittaa. Kuulen vartijoiden hilparien kalinat ja -kauhukseni- kavioiden kopsetusta. "Ratsuväki saapuu!" Karjun ja hiljennän vauhtia. Hyppään puskaan piiloon ja jään vaanimaan hevosia. (Sori mutta joku muu saa joutua sen sekasikiön ruuaksi ;))

(Pidä kissa mukana sinisiipi. Ja ei käy kuinkaan. Ohjailetko niitä?)

Näen pikkuisen tytön kiipeävän sillan alle, kuin tarjottimelle. Nousen pintaan hitaasti, ettei hän pelästy ja raotan hampaitani. Sitten kuulen naukaisun, kun kissa tuijottaa minua. Kotipuolessa kunnioitettiin kissoja. Ne ovat kuin jumalia. Ja se näyttää seuraavan tätä tyttöä. Ehkei ole tarkoitus, että tapan hänet. Vilkaisen tyttöä, hän taisi nähdä minut.

Näen piilostani että takaa-ajajamme ovat jo lähellä. 4 soturia hilpareineen päivineen ja yksi ratsusotilas etunenässä. Odotan kunnes ratsusotilas on riittävän lähellä, kuiskaan "Perheeni vuoksi" ja hyökkään rajusti kahden käden isomiekallani (siinä on puolen metrin kahva ja kahden metrin terä ;p) ratsastajan kimppuun. Hevonen korskahtaa kun katkaisen siltä etujalat ja lävistän ratsastajan kun se kaatuu eteenpäin. Juuri kun saan miekkani irti ratsastajasta, sotilaat ärjyvät: "Villimies!", ja hyökkäävät kimppuuni. Mestaan toisen sotilaista mutta tunnen selässäni kovan iskun. "Perkele!" karjun ja käännyn ottamaan vihhollistani päiviltä. Mutta silloin kaksi sotilasta, kuin yhteisestä sopimuksesta, työntävät miekkansa kohti minua. Hyppään pois viime hetkellä ja lyyhistyn maahan kivun turruttamana. Kaksi miekkamiestä pistävätkin minun sijastani minua vahingoittanutta sotilasta ja voitan aikaa. Heitän miekkani toista sotilasta kohti ja miekkani lävistää miehen rinnan. Hilparin isku luultavasti mursi oikean kylkeni, ajattelen. Toinen sotilas ehtii pois alta ja kävelee minua kohti. Hän osoittaa miekallaan minua ja sanoo: "Viimeiset hetkesi ovat käsillä! Näin käy niille, jotka niskuroivat inkvisitiolle!" Sotilas valmistautuu surmaniskuun ja nostaa miekkansa ilmaan...

(Apua!)

Tyttö näki minut. Varmasti. Hänessä on jotain erikoista. Nousen pinnan tuntumaan, jotta vain hahmoni näkyy pinnan läpi. "Bastet? Oletko Bastet?" Kysyn tytöltä.

Katson taakseni ja näen ulfricin auttavan mikaelia ylös. Sitten huomaan sen pikkutytön sillan alla ja jonkun otuksen..... "Tyttö on pulassa." Sanon itsekseni. Viritän joustani ja vedän nuolta taaksepäin tähtään otuksen selkään. Ammun ja nuoli osuu muttei selvästikkään lävistä otusta. Hyvä jos edes tunsi sen. "Paskat! Mikael! Ulfric! Sillan alla!" Sanon ja lähden kiertämään siltaa kohti.

(Niinkuin assassin sanoi. Sääli ettei hän pelaa. Ja kumpaan pitäisi vastata. Neloth on sillalla.)Katselen pelokkaan näköistä tyttöä, kun mies ilmestyy sillan viereen ja tunnen jotain. Raavin selkääni ja katson miestä. "Teillä on täällä helvetin outoja paarmoja." Katkaisen nuolen ja nousen vedestä. "Pysy siellä Bastet." Sihahdan tytölle ja kävelen maalle miehen eteen hyökkäysvalmiudessa.

"Kiitos Ulfric!", huokaisen, "Nyt olemme tasoissa". Kylkeni on edelleen murskana mutta muistan taikakirjan jonka sain Savaricilta. Otan kirjan esiin ja alan selaamaan kirjaa kuumeissani. Näen kun Savaric ampuu jotakin suohirviön varitaatiota ja otus nousee uhkaavasti vedestä. "Tässä, lohikäärmeen luusidokset", sihahdan. Kuulen kavioiden kopseita ja sotilaiden hälinöintiä. Lausun taian ja karjaisen kivusta kun luuni sulautuvat kiinni toisiinsa. Taitan kirjan sivun yläkulman ja laitan sen poveeni. Otan miekkani esiin, naksautan niskani ja alan hölkkäämään hirviön kimppuun. "Vangitkaa hänet, elävänä tahi kuolleena!" Sotilaskenraali huutaa täyttä kurkkua. "Evelyn, onko sinulla aseita?!", kysyn hädissäni huutaen. "Kirous, Evelyn, lausu kirous!", huudan Evelynille. 'Olen jäänyt väliin, enkä tiedä ketä vastaan taistella. Savaric parka' ajattelen suruissani. Olen jo 15 metrin päässä hirviöstä.

Kauempaa saapuu sotilaita ja miehen ystävät lähestyvät. Bastet pysyköön suojassa. Lipaisun huuliani ja vilkaisen miehen olemusta. "En ole syönyt muutamaan päivään ja tämä taitaa olla ensimmäinen kunnon ateria." Totean miehelle. Hänen olettamani ystävät lähestyvät ja yritän tarttua mieheen kourallani.

Saavun paikalle mutta liian myöhään. Otus mikä lie tarttuu ulfriciin mutta ulfric onnistuu vahingoittamaan (luulisin) olentoa. Tai ei sittenkään. Hirviö vääntää ulfricin miekan mutkalle ja lipoo huuliaan yhä kiivaammin. Pyöräytän miekkani ilmassa ja isken sen täysin voimin otuksen kaulaan.

(Mie kun luulin että Apepin tähtäimessä omi emptyoffical)

Ammun sotilaita kohti juosten ympäri sekamellakkaa. Huomaan jonkun muunkin ampuvan mutta nyt ei ole aikaa ihmettelyyn.

Otus kumartuu viime hetkellä ja sotilaat tulevat avuksemme. Olento kaataa minut maahan ja joudun nousemaan maasta aika vaivalloisesti. Onni ettei miekka katkennut, ajattelen. "Kiitos kohteliaisuudesta", kuulen hirviön sanovan. "Osaatko sinä puhua?!", kysyn lähes säikähtäneenä. Sitten kun juuri olin tappamaisillani yhden sotilaista, se kaatuukin maahan nuoli olassa. Etsin katseillani Savaricia ja huomaan että hän on taistelemassa. Ulfric on myös taistelemassa, mutta ei näytä hyvin sujuvan. "Ulfric, ota tämä!", huudan ja heitän ulfricille kaatuneen sotilaan lyömämiekan. "Kuule otus mikä lie olet, jos sulla on nälkä niin nuo oranssipukuiset herrat jotka riehuvat (sotilaat) ovat parempaa saalista. Ja evelynin sinä unohdat tai muuten löydät pääsi vierestäsi!" Karjun mellakan yli olennolle. Sitten muistan evelynin. "Evelyn, oletko missä?!" "Evelyn?!" Evelyn?!", karjun ja etsin kuumeissani tyttöä. Laitan miekan selkääni ja taistelen sotavasarallani. Miehiä lentää ja veri roiskuu kun vasarani murskaa tieltäni kaikki jotka yrittävät olla edessäni. "Evelyn!", huudan vielä kerran. 'Jos hänelle käy jotakin, en anna itselleni koskaan anteeksi', ajattelen sillä mieleeni tulee evelynistä vuosi sitten kadonnut yhdeksänvuotias siskoni, josta en onnistunut kantamaan vastuuta. Tapan silmittömästi sotilaita ja lisää tulee koko ajan.

Nuolen päättävät loppua joten pistän jouseni takaisin selkään ja lähden tikarilla viiltämään kurkkuja auki.

Elvytetäänkö?

Odotan Nelothia

(En jaksanut vaihtaa tiliä, joten niin.)

Koska HeKeKee ei vaikuta olevan tulossa kovin äkkiä ja hahmoni on hänen kommentistaan riippuvainen, teen uuden hahmon, jolla pelaan. (Vanhaakin käytän, jos HeKe tulee.

Nimi: Kashmir (Mulla oli joskus sen niminen hahmo jossain muussa Roolipelissä.) Blood
Sukupuoli: Mies
Ikä: 21
Ulkonäkö: Pitkä nuori mies, jolla on mustat pitkät hiukset, joita hän pitää poninhännällä.
Luonne: Kashmir tunnetaan kohteliaana, mutta hieman outona ja sulkeutuneena. Kashmir on myös hyvin älykäs tietyllä tavalla. Lisäksi hän pitää paljon musiikista.
Kyvyt: Kashmir on saanut opetusta tappelemisesta aseilla ja ilman aseita. Päätyessään taisteluun hän saattaa kylmästi tappaa avuttomankin vastustajan julmasti ja piittaamatta juuri mistään.
Historia: Kashmir syntyi rikkaaseen perheeseen, joka asui Abaddonissa. Hänen vanhempansa eivät juurikaan pitäneet hänestä. Kashmir oli perheen ainoa lapsi ja hänen vanhempansa vaativat häneltä paljon ja jopa liikaa. Yleensä häntä piestiin vähintään kerran päivässä melko tyhjänpäiväisistä syistä. Kerrankin hänen isänsä löi hänen päänsä seinään rangaistukseksi siitä, kun Kashmir oli ollut ostoksilla, mutta hänen rahansa oltiin ryöstetty. Lopulta Kashmir lähetettiin teininä opiskelemaan toiseen kaupunkiin. Nyt Kashmir on palaamassa Abaddoniin. (Asiaan perehtyneet saattavat tajuta, miten tässä käy.)


Istun liikkuvissa vaunuissa. Vaunut lähestyvät entistä kotiani. Hymy nousee väkisin huulilleni. Jos joku näkisi minut tässä kulkemassa kotia kohti hymyillen, hän luulisi kai, että ikävöin kotiin. Kodissani ei ole mitään vikaa, mutta vanhempani... He saavat vielä nähdä, kenelle ovat ryppyilleet koko lapsuuteni. Hymyni näyttää taatusti normaalilta. Olenhan harjoitellut niin kovin.
Vaunut pysähtyvät. Nousen vaunuista ja menen tapaamaan vanhempiani. Tämä yö tulee olemaan hauskin yöni aikoihin, ajattelen ja hymyni levenee. Hyvä niin.

(Mä oon tehny oman osani, siks oon hiljaa)

Katotaan nyt, jos jaksan aloittaa siellä... On kuitenkin vissiin aika pitkälle jo pelattu, enkä millään jaksaisi lukea yli sataa viestiä, joista osa todennäköisesti romaaneja.

(Taas?)

Ok. Ymmärsin :)

Saan miehen kauemmaksi ja isken katseeni mieheen joka etsii tyttöä. "Älä koske häneen. Jumalaan ei saa ihmiskäsi kajota." Rykäisen ja juoksen miehen taakse. Painan käteni nyrkkiin ja yritän huitaista kaikilla voimillani miehen jokeen.

"Aah!", huudan kun olento tönäisee minut jokeen. Tarraan otuksen kaulasta kiinni ja vedän sen mukanani veteen.

Rimpuilen otuksen otteissa ja yritän päästä vapaaksi. Nostan käteni pintaan varmuuden vuoksi ja näytän typerää ilmettä hirviölle. Sitten näytän hirviölle kieltä ja isken silmää, yrittäen epätoivoisesti hämätä otusta, ja juuri kun olen pyörtymäisilläni, isken kolme teräskynttäni otuksen suusta sisään. Sitten pyörryn hapenpuutteeseen.

Hän ei voi mitään. Ylhäältä putoaa joku muukin jokeen, mutta pitelen kiljukaulaa täällä vaikka kuunkierron. Juuri kun hän on pyörtymässä, mies iskee jotain terävää suuhuni. Se tekee viillot kurkkuni perälle ja potkaisen miehen kauemmas ettei terä ehdi syvemmälle. Se jää kuitenkin kiinni kurkkuun ja alan puristaa sitä katki hampaillani.

(En ole edelleenkään tajuissani ja haarniska painaa minut pohjaan ja vielä kolme vuoroa niin kuolen. Joten APUA!)

Katkaisen terän ja lähden uimaan pitkin jokea. Liikaa näkeviä silmiä. Liikaa ihmisiä. Ja lihaa saa helpomminkin. Löydän Abaddonin alakaupungin alta suurehkon luolan, jonne joki virtaa maanalaisia kuiluja pitkin. Tänne jään ja teen tästä uuden tukikohtani. Bastetin voin etsiä lähipäivinä. Kissat haisevat, eivätkä ne miehet ole tarpeeksi älykkäitä häntä kiinni saamaan.

"Päästä irti, ötus, hömmömmöm...", mutisen puolipökerryksissä.