Night Train

lupaukset annetaan
pidetään tai
rikotaan

ruumiin tarpeet

ja katseen lämpö,
jossa jokainen
haluisi paistatella

kumma juttu
kuinka rakkaansa
näkeekin aina
kauniina

ihmisellähän
on vain yksi
elämä

vai onko

yhtäkään,
useampia?

tänään valkoinen
huomenna tumma
ja tulevaisuudessa
brunette

olisiko se
sitä todellista
elämää?

tuntea ikänsä
velvoittava sieluntila
tai jämähtää
nuoruuteen

keskinkertaiseen?

se joka ei
saa,
näyttää aina
nälkiintyneeltä

kuolematon
ilman elämää,
se vasta
olisi rangaistus

ja miksi pitää aina
kaivella sanojen takaa,
yltä ja päältä

miksei sitä
sanota jo
suoraan,
tatuoida
heränneeseen

pitääkö jokaisen
toteuttaa tyylissään
runsasta ja rehevää

omassa vartalossaan
sanoissaan
eleissään

olla toisistaan
riippuvaisia eläimiä,
jotka vetävät
aina eri suuntiin

pitäisikö olla
edellytys luoda,
jos on kerran
syntynyt

saanut vapahtajalta
luvan toteuttaa
itseään

eihän silloin
voi antaa ikävän
kasvaa
sietämättömäksi

jos luo ja
nauttii,
leijuu ja
haaveilee
unelmissaan

eihän sen
joka pärjää
tarvitse itkeä

tuntea hien ja
virtsan hajua

tarvitse retkahtaa
haluihin,
antaa pimeyden
nielaista

haaleaan
ystävyyteen
ja myötätuntoon

kuka tahansa
voi ostaa panon,
mutta imu ja
tunteet on ansaittava

onko se
osa seurustelua
ja ihmissuhteita,
moninaista elämää

normaalikuvioista
laimeampaa riippuen
mistä katsoo
ja mitä
alitajuntoja saa
yhteyteensä

onko mikään
koskaan muuttunut

kuinka se
halun perkele
aina addiktio
ja hooveroi kuin
roskan lattialta

yrittäessään sanoa,
että mukavaa oli
mutta….

mutta mitä,
aika nostaa
kytkintä

ja kaikkea hyvää











ja tunnen hänen
läsnäolonsa

uuden ylösnousemuksen

pulssi tai
syke on elämää,
jolla on taas
uusi päämäärä

kaikki sattumat ja
virheaskeleet ovat
taas menneessä
aikamuodossa

haudattu eri
elämiin kuin
ihon kuorikerros,
joka saa uuden
peitteen

värin

silmät joita
suhteet tuovat
ja vievät

ensimmäinen kiintopiste

lapsi
toinen ja
kolmas

kuka niitä jaksaa
laskea,
rakkaita
kiintopisteitä

monia asioita
rekisteröityy
solumuistiin

antaa maailman
ja antaa sen
kadota

kaikissa sama
kaari,
kasvaessaan toiseen
ja ankkuroiduttuaan

ja huomaakin
elävänsä elämää

erillään, jonka
se rakkaudentunteena
alkanut sotkee

toisen silmistä
syöminen,
repii

muuttaa oveksi
uuteen elämään

olla taas vapaa ja
rajaton

olla auki ja
mahdollinen sulautua
uuteen
saumattomuuteen

alkaa se
uusi
väkevä ja kyltymätön

niinä hetkinä mietin
elämää
valkoista
tummaa ja
ruskeaa

kuka kaivautuu
kuka heittäytyy ja
kuinka paljon voisi olla

ja kuinka vähän
on vähän

millaiseen skenaarioon
olin varautunut

millaisen geenikartan
salaisuus tekee aina
ihmisestä yksinäisen

sekoittaa jyvät ja
akanat maalatessaan
huulillaan

rakastuu,
kestämättä arkea
ja katoaa

päivät ovat säröllä,
omatunto itkee
ja taas joku kysyy

mikä elämä

upottava
ei kenenkään maa, jossa
yksinäisyys törmää
riittämättömyyteen

se on kuin
tanssilava,
jossa miestenhaku
muuttuu naisten
hakuun

ele kertoo
wanted

jättää vaan
kertomatta,
dead or alive

koruttoman karua
tämä elämä

kylläpä nyt
taisin sepittää
enemmän kuin
iltasadun

kaipuu osuu aina
ensimmäisen
vastaantulijaan

ja jos rakastelee
rakkaudettomasti
niin mikä se on

mikä sen pitäisi olla

miksei se elämä
ole koskaan sitä
mitä luulee

kulutushyödyke, jolla
ei ole takuuta

on vain parasta
ennen addiktio,
markkinat iskeä,
etsiä ja toivoa
että kolkuttaessa
avataan

kestomagneetti vetäisi
kertakäyttöistä
särkemättä
turvarakennelmia

totuus on,
että ennen
kuristavaa
selibaattiaan
tekee mitä
tahansa
ja
tyydytettyään

arvostaa sitä
miksi oli
lähtenyt
onnettoman
ohuista päivistään

jotka eivät
kutittaneet

ja synnyttivät
elämään sivuraiteita
vaaleita
tummia
ruskeita ja

nyt jopa punaisia

ja silti tuntuu
että olemme
aina toisillemme vääriä

mitä silmäni
näkevätkään,
kauniit naisen
ja juna on
taas raiteillaan

vaihdetta on käännetty

fill my cup
fill my life

I'm on the nightrain

but never get enough


https://www.youtube.com/watch?v=Xs9BY1HD7L4
463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kumpi lähempi, sydän tai iho?

kumpi kauniimpi, runo tai dialogi?

kumpi terveempi, järki tai rakkaus?

Äänestä

No aamen vaan sinne sullekin :))

Nää sun viimeiset ovat hienot, kummatkin. Kuulukohan se haaveilu ihmiskunnan evoluutioon, se että aina on jotain jäänyt tavoittelematta on vienyt/tuonut meidät tähän mitä ollaan. Aina on jossain taatusti vihreämpää ruohoa, jota ei ole vielä maisteltu. Haaveillaan jopa siinä määrin, ettei osata korjata sitä elämää mitä elää.

Ja toisaalta tuli näistä mulle mieleen, (kun ongelma on paikallistettu on järkevää hakea syytä seuraavaksi, eiks ookin, sano joojoo vaan) että ihminen yksinäisimmillään huonossa seurassa. Yksinkään ei tarvitse olla yksinäinen, en mä ainakaan ole. Toiset pelkää yksinoloa, toiset yksinäisyyttä.

Ja kerro muuten heti mistä saa punaista suklaata :)))

Äänestä
  • Joskus törmää ihmisiin, joiden ilmaisu on aika lähellä omaa tai siis kuinka sanat, ajatukset, teot ovat samalla tasolla. Silloin syntyy sellaista keskustelu ja luku nautintoa. Itse koin valaistumisen hetkiä kun luin aikonaan Herman Hessea. Se oli juuri sellaista kuin ajattelisi samoja asioita samanaikaisesti.

    Pointti palautteessa on se, että kun tiet kohtaavat, niin sen huomaa ja kun ne eivät kohtaa, niin siihen ei kannata jäädä.

    Olemalla rehellinen itselleen voittaa, jos menee keinottelemaan, niin häviää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

lupaukset annetaan
pidetään tai
rikotaan

ruumiin tarpeet

ja katseen lämpö,
jossa jokainen
haluisi paistatella

kumma juttu
kuinka rakkaansa
näkeekin aina
kauniina

ihmisellähän
on vain yksi
elämä

vai onko

yhtäkään,
useampia?

tänään valkoinen
huomenna tumma
ja tulevaisuudessa
brunette

olisiko se
sitä todellista
elämää?

tuntea ikänsä
velvoittava sieluntila
tai jämähtää
nuoruuteen

keskinkertaiseen?

se joka ei
saa,
näyttää aina
nälkiintyneeltä

kuolematon
ilman elämää,
se vasta
olisi rangaistus

ja miksi pitää aina
kaivella sanojen takaa,
yltä ja päältä

miksei sitä
sanota jo
suoraan,
tatuoida
heränneeseen

pitääkö jokaisen
toteuttaa tyylissään
runsasta ja rehevää

omassa vartalossaan
sanoissaan
eleissään

olla toisistaan
riippuvaisia eläimiä,
jotka vetävät
aina eri suuntiin

pitäisikö olla
edellytys luoda,
jos on kerran
syntynyt

saanut vapahtajalta
luvan toteuttaa
itseään

eihän silloin
voi antaa ikävän
kasvaa
sietämättömäksi

jos luo ja
nauttii,
leijuu ja
haaveilee
unelmissaan

eihän sen
joka pärjää
tarvitse itkeä

tuntea hien ja
virtsan hajua

tarvitse retkahtaa
haluihin,
antaa pimeyden
nielaista

haaleaan
ystävyyteen
ja myötätuntoon

kuka tahansa
voi ostaa panon,
mutta imu ja
tunteet on ansaittava

onko se
osa seurustelua
ja ihmissuhteita,
moninaista elämää

normaalikuvioista
laimeampaa riippuen
mistä katsoo
ja mitä
alitajuntoja saa
yhteyteensä

onko mikään
koskaan muuttunut

kuinka se
halun perkele
aina addiktio
ja hooveroi kuin
roskan lattialta

yrittäessään sanoa,
että mukavaa oli
mutta….

mutta mitä,
aika nostaa
kytkintä

ja kaikkea hyvää











ja tunnen hänen
läsnäolonsa

uuden ylösnousemuksen

pulssi tai
syke on elämää,
jolla on taas
uusi päämäärä

kaikki sattumat ja
virheaskeleet ovat
taas menneessä
aikamuodossa

haudattu eri
elämiin kuin
ihon kuorikerros,
joka saa uuden
peitteen

värin

silmät joita
suhteet tuovat
ja vievät

ensimmäinen kiintopiste

lapsi
toinen ja
kolmas

kuka niitä jaksaa
laskea,
rakkaita
kiintopisteitä

monia asioita
rekisteröityy
solumuistiin

antaa maailman
ja antaa sen
kadota

kaikissa sama
kaari,
kasvaessaan toiseen
ja ankkuroiduttuaan

ja huomaakin
elävänsä elämää

erillään, jonka
se rakkaudentunteena
alkanut sotkee

toisen silmistä
syöminen,
repii

muuttaa oveksi
uuteen elämään

olla taas vapaa ja
rajaton

olla auki ja
mahdollinen sulautua
uuteen
saumattomuuteen

alkaa se
uusi
väkevä ja kyltymätön

niinä hetkinä mietin
elämää
valkoista
tummaa ja
ruskeaa

kuka kaivautuu
kuka heittäytyy ja
kuinka paljon voisi olla

ja kuinka vähän
on vähän

millaiseen skenaarioon
olin varautunut

millaisen geenikartan
salaisuus tekee aina
ihmisestä yksinäisen

sekoittaa jyvät ja
akanat maalatessaan
huulillaan

rakastuu,
kestämättä arkea
ja katoaa

päivät ovat säröllä,
omatunto itkee
ja taas joku kysyy

mikä elämä

upottava
ei kenenkään maa, jossa
yksinäisyys törmää
riittämättömyyteen

se on kuin
tanssilava,
jossa miestenhaku
muuttuu naisten
hakuun

ele kertoo
wanted

jättää vaan
kertomatta,
dead or alive

koruttoman karua
tämä elämä

kylläpä nyt
taisin sepittää
enemmän kuin
iltasadun

kaipuu osuu aina
ensimmäisen
vastaantulijaan

ja jos rakastelee
rakkaudettomasti
niin mikä se on

mikä sen pitäisi olla

miksei se elämä
ole koskaan sitä
mitä luulee

kulutushyödyke, jolla
ei ole takuuta

on vain parasta
ennen addiktio,
markkinat iskeä,
etsiä ja toivoa
että kolkuttaessa
avataan

kestomagneetti vetäisi
kertakäyttöistä
särkemättä
turvarakennelmia

totuus on,
että ennen
kuristavaa
selibaattiaan
tekee mitä
tahansa
ja
tyydytettyään

arvostaa sitä
miksi oli
lähtenyt
onnettoman
ohuista päivistään

jotka eivät
kutittaneet

ja synnyttivät
elämään sivuraiteita
vaaleita
tummia
ruskeita ja

nyt jopa punaisia

ja silti tuntuu
että olemme
aina toisillemme vääriä

mitä silmäni
näkevätkään,
kauniit naisen
ja juna on
taas raiteillaan

vaihdetta on käännetty

fill my cup
fill my life

I'm on the nightrain

but never get enough


https://www.youtube.com/watch?v=Xs9BY1HD7L4

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu