Minulla on 8 vuotias tytär, joka haluaisi liittyä jalkapallojoukkueeseen.
Minua vain mietityttää onko lapsen ja tulevaisuudessa nuoren naisen henkiselle terveydelle hyväksi osallistua lesbojen pyörittämään toimintaan? Ainakin olen huomannut, että nämä valmentajat kiroilevat kuin turkkilaiset; enkä haluaisi "tartuttaa" pahoja tapoja ehdoin tahdoin lapseeni. Sama ongelma lienee kaikissa muissakin joukkuelajeissa?
Onko kellään kokemuksia lapsen kehittymisestä tällaisissa olosuhteissa?
Onko terveellistä?
12
242
Vastaukset
- Onko isi piilohomo?
Älä huoli tuskin kaikki poika futaajatkaan homoja on.
- Isi on julkihomo!
Suurin osa taitaa olla
- Ei voi olla totta
Laita seuraan missä miesvalmentaja jos tuo asia nyt tökkii. Mutta vaikuttanee siltä että sun elämässäsi tökkii kaikki muukin. Parempi lienee ois ollut että olisit käyttänyt aikoinaan kondomia niin älytön on avauksesi.
- Idiotimus
Missähän oma "kehitykseksi" on tapahtunut????????
- Huolestunut isä
Onko teidän mielestänne väärin huolestua ympäristön vaikutuksesta lapseen? Lapset imevät vaikutteita ympäriltään ja muodostavat toimintamallejaan näiden ja kokemuksiensa pohjalta.
Noin vastuuttomien "aikuisten" lienee parempi pysyä pullossaan, jossa kasvatuksensa ja koulutuksensa ovat saaneet.
Toivoin asiallista keskustelua, mutta puunhalaajat ja muut rastafarit tännekin tulivat tännekin louskuttamaan.- Fudisfani
En olisi niinkään huolissani tuosta seksuaalisen suuntautumisen vaikutuksesta valmennuksessa, vaan ennemminkin yleisesti huonosta valmennuksen tasosta, joka ei kyllä katso sukupuolta. Erikseen on sitten vielä nämä isä-tytär valmennuskuviot joukkueissa, jotka lähes vääjäämättä johtavat pelaajien eriarvoiseen kohteluun joukkueiden sisällä.
- hahahahh
tuskin nämä lepakot harkoituksissa imuttelevat...
- Tyttö19ves
Minusta on hassua millaisen kuvan olet saanut tyttöfutiksesta. Itse aloitin pelaamaan jalkapalloa ollessani 9v ja pelaan yhä edelleen (19v). Nämä "lesbot" eivät kyllä ole millään tavalla vaikuttaneet minuun. Ja eihän tuo ikäiset vielä ole edes kiinnostuneet. Jalkapallossa pitäisi olla nollatoleranssi eli ei kiroilua, peleissä siitä voi saada varoituksen. kai jokainen täysjärkinen tajuaa ettei 8v seurassa kiroilla. Minulla ollut aina miesvalmentaja. Ja ollut montakin kertaa isä ja tytär samassa joukkueessa eikä sekään ole haitannut. Kannattaa etsiä sellainen joukkue jonka valmentajasta pitää ja joka on hyvä valmentaja. Saahan niissä käydä kokeilemassa, ei se ole heti sitovaa. Ainakin itseäni futis on kasvattanut henkisesti eikä millään tavalla rajoittanut sitä.
- Huolestunut isä1
Hei vain taas!
Löysin mukavan seuran lapselleni. Valmentaja on nainen, mutta tyttäreni luokkakaverin isän kanssa seuraamme harjoituksia ja pelejä vuorotellen ja tytöt ovat nauttineet jalkapallontäyteisestä kesästä.
Kehottaisinkin KAIKKIA vanhempia ohjaamaan lapsensa harrastuksiin, joista LAPSET itse nauttivat, mutta muistakaa silti pitää terve järki mukana (itse tai joku tuttu aina seuraamassa)!
- Tyttö19vee
Itse aloitin futiksen pelaamisen kun olin 9v ja harrastan sitä vieläkin (19v). Minulla kaikki valmentajat ovat olleet miehiä ja on ollut useastikin isä ja tytär samassa joukkueessa eikä se ole haitannut. Tätä lesbojuttua en nyt ymmärrä...vaikka valmentaja olisi nainen ja lesbo niin millä eri tavalla se vaikuttaisi lapsen kasvuun kuin jos nainen olisi hetero? Eihän hän yritä käännyttää lapsia tai käyttäydy mitenkään eri tavalla. Minulla joukkueessa pelaajakavereina lesboja, kavereita hekin ovat eivätkä ole mitään yrittäneet. Eihän tuon ikäiset sitä paitsi ole edes vielä kiinnostuneet. Kannattaa etsiä sellainen joukkue jonka valmentaja ajattelee pelaajien parasta. Jalkapallossa on nollatoleranssi eli kiroilua ei sallita, peleissä voi saada rangaistuksen. Kai jokainen täysjärkinen tajuaa ettei lasten seurassa kiroilla. En tiedä miksi olet saanut tyttöfutiksesta tuollaisen kuvan. Minua futis on ainakin kasvattanut henkisesti eikä rajoittanut sitä. Suosittelen kyllä ehdottomasti.
- Tyttö19vee
Oho tulikin kaksi kertaa
- nii että juu
kai annoit valmentajille (tai seuralle) palautetta huonosti/epäasiallisesti käyttäytyvistä valmentajista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082545
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo411691Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1431315Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2971141Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3161109Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen231063Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe571053- 55946
Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H12875Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S21843