Suomen hintataso on noin neljänneksen korkeampi kuin EU-maiden k

Kallis maa

Suomessa asuva maksaa lähes kaikista tavaroista ja palveluista enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tilastokeskuksen julkistaman kansainvälisen hintavertailun mukaan Suomen hintataso on noin neljänneksen korkeampi kuin EU-maiden keskiarvo.

Viime vuonna alle EU-keskihintatason Suomessa jäivät tietoliikennepalveluiden hinnat. Myös sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden hinnat jäivät aavistuksen EU-keskiarvon alapuolelle.

Vertailussa oli mukana yhteensä 37 Euroopan maata eli muutama myös EU:n ulkopuolelta. Hintatasoerot on kuitenkin suhteutettu EU-keskiarvoon.

Hintavertailusta käy ilmi, että erilaisten verotuskäytäntöjen vuoksi hintatasoerot olivat Euroopan maissa selkeimpiä alkoholijuomissa ja tupakassa.

Hintatasoerot olivat suuria myös hotelli- ja ravintolapalveluissa sekä liikennepalveluissa niihin sisältyvien työvoimakustannusten takia.

Suomessa alkoholijuomat ja tupakka olivat viime vuonna 35 prosenttia kalliimpia kuin EU-keskitaso. Hotelli- ja ravintolapalvelut olivat 28 prosenttia kalliimpia ja liikennepalvelut 34 prosenttia kalliimpia.

Sen sijaan huonekalujen, kodinkoneiden ja viihde-elektroniikan hinnat olivat Suomessa viime vuonna melko lähellä EU-keskiarvoa – Suomessa ne kuitenkin olivat hieman kalliimpia. Hintavertailussa todetaan, että näissä tuoteryhmissä hintataso oli Euroopassa yhtenäinen. Syynä on se, että näissä kaikissa tuoteryhmissä on melko paljon vahvoja kansainvälisiä tuotemerkkejä.

Euroopan maista kalliimpia olivat Sveitsi ja Norja. Suomi oli vertailun viidenneksi kallein eli Suomen ohi menivät myös Tanska ja Ruotsi.

Yle Uutiset

1

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe