VIELÄ OUDOMPAA VAI MITÄ?

skepot väittää Tarmo-tukevan näkemiä valopalloja avaruusromuksi
mutta Eihän avaruusromu ole ympäri pyöreää valoa ja käyttäydy sillä tavalla, senhän sanoo järkikin.
75514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Eikö?
Avaruusromuhypoteesi on melko hyvin perusteltu vaihtoehto niillä lähtökohdilla, jota tapauksesta oikeasti tiedetään.

Äänestä
  • kyllä tuon avaruusromuhypoteesin voi huoletta heittää romukoppaan tässä tapauksessa noita valopalloja kun on nähty myös vedenalla ympäri maailmaa joten
    se siitä teidän Tarmo näki avaruusromua höpö höpö väitteestänne.

    Äänestä

  • seli seli kirjoitti:

    kyllä tuon avaruusromuhypoteesin voi huoletta heittää romukoppaan tässä tapauksessa noita valopalloja kun on nähty myös vedenalla ympäri maailmaa joten
    se siitä teidän Tarmo näki avaruusromua höpö höpö väitteestänne.

    Siis saman valopallot, mitä nähtiin Porissa ovat esiintyneet vedea alla ympäri maailmaa, tai ainakin aiheuttaja on ollut sama? Bolidit, joita URSA:n harrastelijoiden automaattikamerat kuvaavat silloin tällöin, eivät ole meteoroideja tai pieniä asteroideja, vaan alienaluksia. Ovathan ne valopalloja. Kiinalaiset lyhdytkään, joista oli oikein video palstalla joitain vuosia sitten, eivät tietenkään olleet kiinalaisia lyhtyjä, vaan alienaluksia, joita nähtiin Porissa ja joita on ympäri maailmaa nähty veden alla. Myös pallosalamat, jotka on kuvattu valopalloiksi ovat tietenkin alien, aluksia.

    Ja sitten joku ihmettelee, miksi UFO-uskoville naureskellaan.
    Koulut loppu ja ala-asteen UFO-logit palstalla. Jos joku näyttää valopallolta, on se alienalus. Erinomaisen viiltävä analyysi asiasta.

    Äänestä

  • Viiltävää analyysiä? kirjoitti:

    tuo uskosi valopalloufoasiassa lyhdyiksi on muuten ihan naurettavaa pskaa sain hyvät naurut äsken enkä väitä että pallosalamat ovat alien aluksia joita esim tukeva valitettavasti joutui kohtaamaan.
    Mutta toi alienalusten lyhdyiksi väittäminen on todella hupaisaa ollu musta aina :)

    Äänestä

  • kuules nyt kirjoitti:

    Joitain vuosia sitten tälläkin palstalla oli kiinalaisia lyhtyjä kuvattu tuubiin ja joku väitti kiven kovaan niiden liikkuvan älykkäästi ja olevan alienaluksia. Vilkas mielikuvitus yhdistettynä haluun nähdä, saa paljon ihmeellisiä asioita aikaan.
    Joten siinäpähän naurat.

    Äänestä

  • åo+uig0u8yfu kirjoitti:

    älä valehtele!

    Äänestä

  • ghjgtt kirjoitti:

    älä valehtele!

    En valehtele. Kyllä tälläkin palstalla vielä moni muistaa jutut. Kas tässä UUden Suomen uutinen 2009:
    "Saksassa koettiin uutenavuotena merkillisten ufohavaintojen sarja, joka tukki outoja taivaan ilmiöitä tutkivan CENAP-keskuksen puhelinlinjat.
    Tuhannet saksalaiset erehtyivät luulemaan taivaalla leijuneita puna-kultaisia valoja avaruusolentojen vierailuksi. Todellisuudessa kyseessä olivat kuitenkin mini-kuumailmapallot. "

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0CB8QFjAA&url=http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/45778-avaruusolennot-tulevat-puhelinlinjat-tukossa-saksassa&ei=vjWlU4yvIJPZ4QTMpYHgCA&usg=AFQjCNGu_jvlQxKQS1KyzDcYgQZP5230tw&bvm=bv.69411363,d.bGE

    Samaan aikaan Suiomessakin tehtiin havaintoja lyhdyistä ja niitä väitettiin alien aluksiksi.

    Äänestä

  • en valehtele kirjoitti:

    kyseessä on disinformaatio?, jolla yritetään peittää alienien olemassaolo.
    Mikä muka todistaa nuo kuumailmapallot ja lyhdyt ?

    Äänestä

  • disinformaatio kirjoitti:

    kyseessä on disinformaatio?, jolla yritetään peittää alienien olemassaolo.
    Mikä muka todistaa nuo kuumailmapallot ja lyhdyt ?

    "Mikä muka todistaa nuo kuumailmapallot ja lyhdyt ? "
    Todistaa sen että on paljon ihmisiä jotka luulevat luonnollisia ilmiöitä alienien aluksiksi.

    Äänestä

  • khkhkhfgs kirjoitti:

    "Mikä muka todistaa nuo kuumailmapallot ja lyhdyt ? "
    Todistaa sen että on paljon ihmisiä jotka luulevat luonnollisia ilmiöitä alienien aluksiksi.

    TODISTA SE

    Äänestä

  • LUON. ALUKSIA kirjoitti:

    TODISTA SE

    Johan se sinulle todistettiin. Ihan lehtiuutinen ja silloin oli samanlaisia uutisia myös Suomesta.
    Et kai kuvittele, etteivät ihmiset tekisi näkemästään vääriä tulkintoja? Kannattaisi tutustua vähän havaintopsykologiaan.

    Äänestä

Nämä "outoa ja vielä oudompaa"-tyyppiset aloitukset,joissa joku multinikki kaivelee esille vanhoja puhkikaluttuja tapauksia,kertoo lähinnä siitä,että jollain on korvien välissä vain yksisuuntaista likennettä ja siellä on myös paljon tyhjää tilaa vuokralla.

Äänestä
  • puhkikaluttuja sinulle, ei kaikille.

    Äänestä

  • sama olet kirjoitti:

    puhkikaluttuja sinulle, ei kaikille.

    Eivätpä nuo hänelle ole puhkikaluttuja?, kunhan vaan teini narsku yrittää vittuilla.

    Äänestä

  • axas1 kirjoitti:

    Eivätpä nuo hänelle ole puhkikaluttuja?, kunhan vaan teini narsku yrittää vittuilla.

    Kyllä kymmenien vuosien takaiset tapaukset ovat niin puhki kaluttuja, ettei niistä mitään uutta tietoa saa. Toinen asia on vielä se, kuinka suurella määrällä nettilegendaa ne on jo ehditty kuormittamaan.

    Äänestä

  • ihan puhki kirjoitti:

    Kyllä kymmenien vuosien takaiset tapaukset ovat niin puhki kaluttuja, ettei niistä mitään uutta tietoa saa. Toinen asia on vielä se, kuinka suurella määrällä nettilegendaa ne on jo ehditty kuormittamaan.

    "Nettilegendaa" toivoo ja viljelee lähinnän debunkkarit Porinkin tapauksen suhteen. Itse tapaus kun on selkeä ufotapaus johon itse silminnäkijöillä ei ole minkäänlaista luonnollista selitystä.

    Ei ole pienintäkään dokumenttia, lausuntoa, raporttia, julkista väitettä tai informaatiota joka kertoisi Porin ufotapauksen olevan luonnollinen tapaus kuten avaruusromua.

    Kaikki debunkkareiden luonnolliset selitykset on edelleen täydellisesti romukopassa eikä minkäänlaista luotettavaa kelvollista luonnollista selitystä ole kuulunut eikä näkynyt.

    Aiheesta keskusteltu taajaan kautta viime vuosienkin. Mysteeri ei ole ratkennut millään tavalla ja on Suomen luotettavin ufotapaus.

    http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/1f3695004b1b9d5ba0d6ac801ae1aaea/Ruotu 9_2012 low.pdf?MOD=AJPERES&CONVERT_TO=url&CACHEID=1f3695004b1b9d5ba0d6ac801ae1aaea

    http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,103401.0.html

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288467657195.html

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12016285

    Äänestä

  • UPDATE_10649139 kirjoitti:

    Esimerkiksi eversti Nikunen otti sen hypioteesin esiin. Kysisellä viedolla toinen tekijöistä piti tapausta melko kevyenä näyttönä yhtään mistään. Avaruusromu on aivan pätevä selitys.

    Äänestä

  • UPDATE_10649139 kirjoitti:

    "Nettilegendaa" toivoo ja viljelee lähinnän debunkkarit Porinkin tapauksen suhteen. Itse tapaus kun on selkeä ufotapaus johon itse silminnäkijöillä ei ole minkäänlaista luonnollista selitystä.

    Ei ole pienintäkään dokumenttia, lausuntoa, raporttia, julkista väitettä tai informaatiota joka kertoisi Porin ufotapauksen olevan luonnollinen tapaus kuten avaruusromua.

    Kaikki debunkkareiden luonnolliset selitykset on edelleen täydellisesti romukopassa eikä minkäänlaista luotettavaa kelvollista luonnollista selitystä ole kuulunut eikä näkynyt.

    Aiheesta keskusteltu taajaan kautta viime vuosienkin. Mysteeri ei ole ratkennut millään tavalla ja on Suomen luotettavin ufotapaus.

    http://www.puolustusvoimat.fi/wcm/1f3695004b1b9d5ba0d6ac801ae1aaea/Ruotu 9_2012 low.pdf?MOD=AJPERES&CONVERT_TO=url&CACHEID=1f3695004b1b9d5ba0d6ac801ae1aaea

    http://www.flightforum.fi/forum/index.php/topic,103401.0.html

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288467657195.html

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12016285

    "Itse tapaus kun on selkeä ufotapaus"
    Niin. Eli kohdetta ei ole pystytty tunnistamaan. Tapaus jää selvittämättömäksi toistaiseksi. Ihmisillä ei ole vieläkään mitään todisteita alieneiden aluksista.

    Äänestä

  • kigfatju kirjoitti:

    "Itse tapaus kun on selkeä ufotapaus"
    Niin. Eli kohdetta ei ole pystytty tunnistamaan. Tapaus jää selvittämättömäksi toistaiseksi. Ihmisillä ei ole vieläkään mitään todisteita alieneiden aluksista.

    Alieneiden alukset mainitsit sinä, en minä.

    Ei minullakaan ole minkäänlaisia todisteita alieneiden aluksista mutta pidän niitä todennäköisimpänä hypoteesina ennen Venusta, aistiharhaa, majakkaa, suokaasua tai tuntematonta luonnonilmiötä.

    Älykkäässä ohjauksessa oleva ihmiselle tuntemattomalla tavalla liikkuva fyysinen alus kun ei erittäin suurella todennäköisyydellä ole ihmisen tekemä niin jäljelle jää silloin kysymys että kenen sitten? Ei ainakaan apinoiden.

    "liikkuva fyysinen alus"
    Missäs nuo ovat aluksiksi osoitettu?

    Äänestä

  • UPDATE_10649139 kirjoitti:

    Alieneiden alukset mainitsit sinä, en minä.

    Ei minullakaan ole minkäänlaisia todisteita alieneiden aluksista mutta pidän niitä todennäköisimpänä hypoteesina ennen Venusta, aistiharhaa, majakkaa, suokaasua tai tuntematonta luonnonilmiötä.

    Älykkäässä ohjauksessa oleva ihmiselle tuntemattomalla tavalla liikkuva fyysinen alus kun ei erittäin suurella todennäköisyydellä ole ihmisen tekemä niin jäljelle jää silloin kysymys että kenen sitten? Ei ainakaan apinoiden.

    Kuten olen aikaisemminkin maininnut Tarmo tukeva ei itse pitänyt niitä teknisinä laitteina, vaan valoina. Valoista on ollut puhetta kaikissa kirjoituksissa ja liikehdintäkin on selitettävissä parallaksin muutoksella. Alkuperäinen kuvaus antaa täydet mahdollisuudet sellaiseen tulkintaan.

    Tämän enempää en viitsi alkaa asiasta enää vääntämään. Mitään uutta valaistusta asiaan ei ole tulossa, mikäli joku ei löydä ilmavoimien alkuperäistä tutkijalautakunnan raporttia, mutta sen kaltaista tavaraa ei säilytetä läheskään noin pitkää aikaa.

    Äänestä

  • Kähmis kirjoitti:

    Kyllä Helakoukku veti taas pisimän korren.Vaikka nainen onkin niin tietä paljon!

    Äänestä

  • kase closed kirjoitti:

    Kyllä Helakoukku veti taas pisimän korren.Vaikka nainen onkin niin tietä paljon!

    Tuostakin voi olla ainakin kahta mieltä.
    "...Venusta, aistiharhaa, majakkaa, suokaasua tai tuntematonta luonnonilmiötä."
    Näitäkö Kähmis esitti vaihtoehdoiksi? Kähmiksellehän Hellis vastasi.
    Mikä sinun mielestäsi viittaa älykkääseen ohjaukseen, tai edes fyysiseen alukseen?
    Kirsikkana kakun päällä: "ihmiselle tuntemattomalla tavalla liikkuva " Millainen on ihmiselle tuntematon liiketapa?

    Huvittava ufouskovaisen uskontunnustus, kun vertaa Kähmiksen kuivan asialliseen kommenttiin.

    Äänestä

  • Olet huvittava kirjoitti:

    Pieni korjaus. Kähmis näköjään tuli ketjuun vasta myöhemmin. Edellisistäkään kukaan ei kirjoitellut suokaasuista ja Venuksesta. Hellari on pelkkä pelle.

    Äänestä

  • Niinpä niin.

    Joillain on eräänlainen pakkomielle löytää edes jostain tapahtumasta jotain ufoihin viittaavaa.

    Tällaista se on ollut ainakin jo vuodesta 1947 lähtien,ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

    Ja näin se tulee jatkumaankin niin kauan,kun maailmassa ufoinnostusta riittää.Tosin tällainen ufoinnostus on ympäri maailmaa vähitellen hiipumassa.

    Mutta tämähän ei estä sitä yhä vähenevää kohderyhmää jotka edelleenkin taistelevat tuulimyllyjä vastaan.

    Äänestä

  • Nihti. kirjoitti:

    Niinpä niin.

    Tuulimyllyjä vastaan taistelee ihan muut kuin hörhöt.

    Perustuukos tuo näkemyksesi pakkomielteestä ja "ufoinnostuksen" vähenemisestä tai hiipumisesta johonkin tutkimustulokseen ja jos perustuu niin laitatkos siihen linkkiä kiitos!

    Minusta kun kovasti näyttää että se on omaa toiveajatteluasi.

    Tilanne kun on täysin päinvastoin eli useat kymmenet maat ovat avanneet ennen salassa pitämiään ufoarkistoja viime vuosina ja monissa maissa ufoilmiöistä keskustellaan täysin avoimesti ja sitä tutkitaan virallisienkin tahojen puolesta ahkerasti.

    Mistä siis tempaisit moiset väitteet?

    "useat kymmenet maat ovat avanneet ennen salassa pitämiään ufoarkistoja viime vuosina"
    Näin on. Salassapitämiseen ei ole enää oikein syytä kun salassapidettävät tiedot vanhenevat ajan myötä.

    Vaikka arkistot ovat nyt julkisia, ei näytä olevan arkistoissa mitään todisteita siitä että maanulkoinen äly olisi vieraillut täällä.

    Ufoilmiöt näyttävät aina vaan jäävän selittämättömiksi ainakin sen 5% osalta.

    Äänestä

  • UPDATE_10649139 kirjoitti:

    Tuulimyllyjä vastaan taistelee ihan muut kuin hörhöt.

    Perustuukos tuo näkemyksesi pakkomielteestä ja "ufoinnostuksen" vähenemisestä tai hiipumisesta johonkin tutkimustulokseen ja jos perustuu niin laitatkos siihen linkkiä kiitos!

    Minusta kun kovasti näyttää että se on omaa toiveajatteluasi.

    Tilanne kun on täysin päinvastoin eli useat kymmenet maat ovat avanneet ennen salassa pitämiään ufoarkistoja viime vuosina ja monissa maissa ufoilmiöistä keskustellaan täysin avoimesti ja sitä tutkitaan virallisienkin tahojen puolesta ahkerasti.

    Mistä siis tempaisit moiset väitteet?

    Tiedebarometri 2013 sivu 83:
    " Vaikka UFO-havaintoja ei ole kyetty tieteen keinoin todentamaan, on selvää, että vierailuja ulkoavaruudesta maahan on tapahtunut"

    Lievää vähenemistä on vuodesta 2001.:
    Täysin samaa mieltä 2001 8% ja 2013 6%.
    Jokseenkin samaa mieltä 2001 11% ja 2013 10 %
    Vaikea sanoa 2001 32 % ja 2013 33 %
    Jokseenkin eri mieltä 2001 22% ja 2013 21 %
    Täysin eri mieltä 2001 27 % ja 2013 31%

    Vankasti tai melko vankasti uskovien osuus on pudonnut 19 % -> 16 %
    Eri mieltä olevien osuus on lisääntynyt 49 % -> 52 %.

    Muutokset ovat melko pieniä UFO ilmiön osalta. Kaikkien tutkittujen ns. kvasi- ja vaihtoehtotieteiden kohdalla , kuten telepatian, homeopatian ja astrologian, trendi on kuitenkin sama, mutta muissa "uskomuksissa" kehitys on ainakin pääsääntöisesti ollut voimakkaampaa kuin ufoilussa.
    Aihetta sivutaan seuraavan linkin julkaisun loppupuolella.

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CB8QFjAA&url=http%3A%2F%2Falusta.uta.fi%2Fjuttuset%2F2013%2F11%2F15%2Ftiedebarometri-2013.html&ei=rp6lU-zDIa6Q4gTXu4HwAw&usg=AFQjCNGMK7AO9XLWiyqSLOJhUWBiq42BsQ&bvm=bv.69411363,d.bGE&cad=rja

    Muutosta saattaa selittää sekin, että osa uskoo ufojen olevan peräisin muualta kuin avaruudesta, kuten Vallée

    Äänestä

  • Risuparta kirjoitti:

    Muutosta saattaa selittää sekin, että osa uskoo ufojen olevan peräisin muualta kuin avaruudesta, kuten Vallée

    Näinkin asiaa voisi tulkita. Tosiasia on tuon tiedebarometrin (kiitos linkistä) mukaan kuitenkin se, että luottamus tieteeseen kasvaa ja kaikkinaiseen hörhöilyyn vähenee. Ja se on hyvä se.

    Äänestä

  • Tiedebaronetti kirjoitti:

    Tottakai luottamus tieteeseen kasvaa koululaitoksien kehittyessä sehän nyt on itsestäänselvyys koska parempaakaan työkalua näkyvien olemassa olevien asioiden tarkasteluun ei ole ja tiede pyrkii totuuteen ja totuus on luotettavaa. Tajuaahan tuon pöljäkin ilman tiedebarometrejä.

    Tiede on kuitenkin vain työkalu ja sitä tekevät ihmiset ja se mihin ihminen ei pysty niin siihen ei pysty tiedekään.
    Tiede ei ole mikään erillinen omaa elämäänsä elävä erehtymätön elin vaan ihmisten keino tarkastella asioita. Jotkut saavat tieteen kuulostamaan suorastaan Jumalalliselta elimeltä.

    Kaikki mikä on olemassa on aina ollut olemassa ilman tieteen hyväksyntää tai tieteellistä tutkimusta. Ilmiötkään kuten esimerkiksi ufoilmiö eivät kysy eivätkä tule koskaan kysymäänkään tieteeltä lupaa ollakseen olemassa.

    On lukuisia asioita joiden edessä tiede on kädetön mutta se ei tarkoita etteikö tieteellisen tutkimuksen tulisi jatkua niidenkin asioiden parissa.

    Tietoisuudesta joku tieteilijä sanoi että emme tiedä siitä juurikaan muuta kuin että se todennäköisesti liittyy enemmän päähän kuin jalkoihin.

    "Kaikkinainen hörhöily" kuulostaa mielenkiintoiselta termiltä.
    Onko kaikki sellainen kaikkinaista hörhöilyä johon tieteellä ei ole vielä työkalua tai tutkimus on keskeneräinen?

    Tuolla perusteella siis kaikki mistä ei ole vielä tieteellistä määritelmää tai tiedemaailman konsensusta on kaikkinaista hörhöilyä. Sittenhän se itse prosessi eli tutkimustyökin on kaikkinaista hörhöilyä ja yliopistotkin tulee muuttaa hullujen huoneeksi etteivät ne harjoittaisi sitä kaikkinaista hörhöilyä siellä päivittäin.

    Miten mikään voisi kehittyä ja mennä eteenpäin jos tyytyisimme nykytilanteeseen tai peräti alkaisimme elää mennyttä aikaa.

    Ihminen kehittyy ja tiede siinä sivussa. Tämän päivän kaikkinainen hörhöily saattaa olla huomenna arkipäivää ja näinhän se on historiassa usein mennytkin.

    Äänestä

  • Tiedebaronetti kirjoitti:

    Näinkin asiaa voisi tulkita. Tosiasia on tuon tiedebarometrin (kiitos linkistä) mukaan kuitenkin se, että luottamus tieteeseen kasvaa ja kaikkinaiseen hörhöilyyn vähenee. Ja se on hyvä se.

    On itse asiassa melko kornia että tiede sanoo itse itselleen olevansa suosittu ja käyttää siitä todisteena ja apuna tiedebarometriä. Kuulostaa melko itseriittoiselta.

    Miksi tilastotiede kelpaa tieteelle todisteeksi omasta suosiostaan mutta miksi se sama tilastotiede ei joidenkin mukaan kelpaa todisteeksi ufojen olemassaolosta? Kuulostaa siltä että tieteen pelisäännöt eivät olekaan samat kun vaihdetaan aihepiiriä.

    Mitä ihmettä taas sähellät? Mielipiteitä kyllä voidaan mitata gallupeilla, ei joidenkin ilmiöiden todenperäisyyttä.
    Satakaan huonoa argumenttia ei vastaa yhtä ainoaa hyvää. Ufojen maan ulkoisesta teknologiasta ei ole ainuttakaan pitävää todistetta.

    Sehän teille huuhareille on yhteistä, että kun tiede esittää argumentteja lempiajatuksianne vastaan, tiede on väärässä ja epäluotettavaa.
    "Teoriani on varmasti oikea. Maailmankaikkeus vaan toimii väärin"

    Äänestä

  • piyhfoufyitdty9 kirjoitti:

    Mitäs horinaa tuo on? Eihän se tiede esitä mitään ufoja vastaan miksi se niin tekisi? Jonkin ilmiön olemattomaksi todistaminen ei kuulu tieteelle vaan debunkkareille ja kieltäjille. Ufoja tutkii ufologit joiden joukossa on monia tiedemiehiäkin.

    Äänestä

  • piyhfoufyitdty9 kirjoitti:

    Mitä ihmettä taas sähellät? Mielipiteitä kyllä voidaan mitata gallupeilla, ei joidenkin ilmiöiden todenperäisyyttä.
    Satakaan huonoa argumenttia ei vastaa yhtä ainoaa hyvää. Ufojen maan ulkoisesta teknologiasta ei ole ainuttakaan pitävää todistetta.

    Sehän teille huuhareille on yhteistä, että kun tiede esittää argumentteja lempiajatuksianne vastaan, tiede on väärässä ja epäluotettavaa.
    "Teoriani on varmasti oikea. Maailmankaikkeus vaan toimii väärin"

    Skeptikko meni juhliin, katsoi tilastojen osoittavan siellä olevan hauskaa ja aloitti hymyilyn koska tieteellisen tutkimuksen mukaan silloin hymyillään kun on hauskaa.

    Äänestä

  • tilastot osoittaa kirjoitti:

    Skeptikko meni juhliin, katsoi tilastojen osoittavan siellä olevan hauskaa ja aloitti hymyilyn koska tieteellisen tutkimuksen mukaan silloin hymyillään kun on hauskaa.

    Oletko noin pöljä, vai pitääkö sinun ihan heittäytyä Ville viisivuotiaaksi?

    Äänestä

Avaruusromu on siitä veikeää porukkaa että tykkäävät leijua lentokentän yllä ja sitten kun hävittäjä ehättää paikalle niin sitten avaruusromulla on jäntskä tapa asettua muodostelmaan ja lähteä siitä sitten pohjoiseen. Avaruusromulla on sellainen hassu tapa vähän hullutella ihmisten kanssa.

Leikki leikkinä.
Yhdysvalloissa eräällä ajanjaksolla havaitun noin 20 tulipallon nopeus oli 13,45–67,2 km/s, keskimäärin 25 km/s.

25 kilometriä sekunnissa saapuvat bolidit eivät todellakaan leijuskele lentokenttien yllä, eivät odottele Fougan saapumista paikalle, eivät asetu muodostelmaan eivätkä lähde pohjoiseen ensin leijuttuaan paikalla.

Bolidit eivät kestä kuin korkeintaan sekunteja ilmakehässä. Bolidisatu voidaan tässä tapauksessa unohtaa.

Äänestä
  • Sinulla ei näköjään ole edellytyksiä ymmärtää, miten Kähmis joitain aikoja sitten ilmiön selitti. Eikä satelliistista tuleva avaruusromu todellakaan liiku 25 km/sek ja lisäksi ilmakehaan tullessaan ja alkaessaan hehkua, sen nopeus alenee jyrkästi.
    Sukkulan tulo ilmakehään vastaa paremmin satelliitin putoamista. Senkin suojakilvet hehkuivat tuliplasman aiheuttamaa valoa.

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0CCUQFjAB&url=http://oh8uv.korpitienkoulu.fi/avaruusfysiikka/paluu2.html&ei=NXimU6vOEcLiywOEpILgDQ&usg=AFQjCNEXL2Zh_GlSYKxFAMRLKCYoYbkzhg&bvm=bv.69411363,d.bGQ&cad=rja

    "Lennon ongelmallisin vaihe on paluu ilmakehään . Tällöin aluksen nopeus pienenee 25-kertaisesta äänennopeudesta laskeutumisnopeuteen 340 km/h. Paluujarrutus tehdään kiertoradalla siten , että alus saapuu ilmakehään 125 km korkeudella hieman yli 8800 km etäisyydellä laskeutumispaikasta. Laskeutuminen kestää noin 32 minuuttia jonka aikana hidastusvoimat pidetään mahdollisimman alhaisina, korkeintaan 1,3g:nä. (kuva1)
    ...Koko sukkulaa ympäröi valtava kuumuus yli tuhannen asteen tuliplasma."

    Näennäisen leijumisen, muodostelman muutoksen ja nopean kiihtymisen kentän koordinaatistosta selittää parallaksin muutos aivan hyvin. Kaikesta huomaa, kuinka pihalla asiasta olet. Kähmisken esitys hakkaa sinut sata nolla. Olet sinä veikeää porukkaa.

    Äänestä

  • Veikeä veikko kirjoitti:

    Sinulla ei näköjään ole edellytyksiä ymmärtää, miten Kähmis joitain aikoja sitten ilmiön selitti. Eikä satelliistista tuleva avaruusromu todellakaan liiku 25 km/sek ja lisäksi ilmakehaan tullessaan ja alkaessaan hehkua, sen nopeus alenee jyrkästi.
    Sukkulan tulo ilmakehään vastaa paremmin satelliitin putoamista. Senkin suojakilvet hehkuivat tuliplasman aiheuttamaa valoa.

    http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=0CCUQFjAB&url=http://oh8uv.korpitienkoulu.fi/avaruusfysiikka/paluu2.html&ei=NXimU6vOEcLiywOEpILgDQ&usg=AFQjCNEXL2Zh_GlSYKxFAMRLKCYoYbkzhg&bvm=bv.69411363,d.bGQ&cad=rja

    "Lennon ongelmallisin vaihe on paluu ilmakehään . Tällöin aluksen nopeus pienenee 25-kertaisesta äänennopeudesta laskeutumisnopeuteen 340 km/h. Paluujarrutus tehdään kiertoradalla siten , että alus saapuu ilmakehään 125 km korkeudella hieman yli 8800 km etäisyydellä laskeutumispaikasta. Laskeutuminen kestää noin 32 minuuttia jonka aikana hidastusvoimat pidetään mahdollisimman alhaisina, korkeintaan 1,3g:nä. (kuva1)
    ...Koko sukkulaa ympäröi valtava kuumuus yli tuhannen asteen tuliplasma."

    Näennäisen leijumisen, muodostelman muutoksen ja nopean kiihtymisen kentän koordinaatistosta selittää parallaksin muutos aivan hyvin. Kaikesta huomaa, kuinka pihalla asiasta olet. Kähmisken esitys hakkaa sinut sata nolla. Olet sinä veikeää porukkaa.

    Ahaa eli se avaruusromu osaa vielä jarruttaakin kaiken muun lisäksi ennenkuin asettuu muodostelmaan lentokentän yläpuolelle ja lähtee pohjoiseen! Wow!

    Enpä olisi tuota arvannut ellet olisi nokkelasti käyttänyt avaruussukkulaa vertauksena vaikken nyt vertausta ymmärtänytkään sillä Porin tapauksessa tuskin oli kyse avaruussukkulasta.

    Ota seuraavaan vertaukseesi vaikkapa helikopteri sillä se laskeutuu vielä hitaammin kuin avaruussukkula.

    Vai hakkaa se "Kähmisken" esitys sata nolla selitykseni. Vähintäänkin sata nolla. Jos kerta niin sanot niin kai se sitten hakkaa juuri tuon mainitsemasi verran.

    On se vaan niin veikeetä tuo avaruusromu että se käyttäytyy aivan kuin älykkäässä ohjauksessa olevat ufot mutta jos kerta peräti sata nolla on tilanne niin sitten se vaan on pakko uskoa että kiertoradallamme seikkailee hullutteluun taipuvaista vekkulia avaruusromua joka on ensin kentän yläpuolella ja sitten lähtee pohjoiseen.

    Mikäli se nimittäin olisi tullut etelästä niin silloin se ei olisi leijunut kentän yläpuolella ennen pohjoiseen lähtöä vaan olisi näkynyt siellä eteläisellä taivaalla mutta kuten sanottu niin tilanne on sata nolla vekkulin avaruusromun eduksi. :)

    Äänestä

  • 100-0 romulle kirjoitti:

    "käyttäytyy aivan kuin älykkäässä ohjauksessa olevat ufot"
    Mistäs tuon voi tietää? Älykkäästi ohjattua "ufoa" kun ei ole kukaan vielä nähnyt eikä ole valokuvaa tai videota.

    Äänestä

  • kjghgsgs kirjoitti:

    "käyttäytyy aivan kuin älykkäässä ohjauksessa olevat ufot"
    Mistäs tuon voi tietää? Älykkäästi ohjattua "ufoa" kun ei ole kukaan vielä nähnyt eikä ole valokuvaa tai videota.

    Aika epeli olet puhumaan koko ihmiskunnan puolesta trollipeikko.

    Äänestä

  • ai ei ole? kirjoitti:

    Aika epeli olet puhumaan koko ihmiskunnan puolesta trollipeikko.

    No laita linkki aidoksi todistettuun kuvaan tai videoon alienin lentoaluksesta.

    Äänestä

  • klhghdfgs kirjoitti:

    No laita linkki aidoksi todistettuun kuvaan tai videoon alienin lentoaluksesta.

    "kukaan vielä nähnyt".
    Sullakaan tietoa..

    Äänestä

  • HOHOHOHO kirjoitti:

    "kukaan vielä nähnyt".
    Sullakaan tietoa..

    Hohottelun sijaan voisit laittaa sen linkin?

    Äänestä

  • lkhjhfdfg kirjoitti:

    Minä olen nähnyt ja minulla on siitä valokuva. Itse asiassa useitakin. Millekään pölhöeinarikieltäjälle en sellaisia ala postailemaan.

    Kummallakaan meistä ei tietoa toisten silmillä nähdystä.

    Äänestä

  • minä olen nähnyt kirjoitti:

    Minä olen nähnyt ja minulla on siitä valokuva. Itse asiassa useitakin. Millekään pölhöeinarikieltäjälle en sellaisia ala postailemaan.

    "Minä olen nähnyt ja minulla on siitä valokuva. Itse asiassa useitakin. Millekään pölhöeinarikieltäjälle en sellaisia ala postailemaan. "

    Eli käsien heilutteluksi meni?

    Äänestä

  • HOHOHOHO kirjoitti:

    Kummallakaan meistä ei tietoa toisten silmillä nähdystä.

    Miksi pitäisi luottaa tai odottaa tieteen lausuntoja tuntemattomasta ilmiöstä? Tiede on valtaapitävien orja eikä mikään autenttisen totuuden elin. Miten se voisi koskaan olla sen luotettavampi kuin ihan tavallisten ihmisten tai viranomaisten havainnot? Ei mitenkään vaan päinvastoin. Tiede on koira joka tottelee isäntäänsä.

    Äänestä

  • Wuff! kirjoitti:

    Tuon enempää ei kai enään voi jossain asiassa väärässä olla. Kyllä näkee ettet tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään.

    Äänestä

  • kaikkea sitä... kirjoitti:

    Tuon enempää ei kai enään voi jossain asiassa väärässä olla. Kyllä näkee ettet tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään.

    "Tuon enempää ei kai enään voi jossain asiassa väärässä olla. Kyllä näkee ettet tiedä tieteen tekemisestä yhtään mitään. "
    Niin. Nyt ollaankin ufopalstalla eli samassa kategoriassa kummittelun, kuuhulluuden, magian ym kanssa. Ei kai taikauskoisilta voi kovin paljon odottaa..

    Äänestä

  • Wuff! kirjoitti:

    Miksi pitäisi luottaa tai odottaa tieteen lausuntoja tuntemattomasta ilmiöstä? Tiede on valtaapitävien orja eikä mikään autenttisen totuuden elin. Miten se voisi koskaan olla sen luotettavampi kuin ihan tavallisten ihmisten tai viranomaisten havainnot? Ei mitenkään vaan päinvastoin. Tiede on koira joka tottelee isäntäänsä.

    Odottaa? minä en odota, näen tai en näe. Olemassa oleva on, näkee sen tai ei. Toisten näkemän voi uskoa tai ei, se on valinta.

    Äänestä

  • 100-0 romulle kirjoitti:

    Ahaa eli se avaruusromu osaa vielä jarruttaakin kaiken muun lisäksi ennenkuin asettuu muodostelmaan lentokentän yläpuolelle ja lähtee pohjoiseen! Wow!

    Enpä olisi tuota arvannut ellet olisi nokkelasti käyttänyt avaruussukkulaa vertauksena vaikken nyt vertausta ymmärtänytkään sillä Porin tapauksessa tuskin oli kyse avaruussukkulasta.

    Ota seuraavaan vertaukseesi vaikkapa helikopteri sillä se laskeutuu vielä hitaammin kuin avaruussukkula.

    Vai hakkaa se "Kähmisken" esitys sata nolla selitykseni. Vähintäänkin sata nolla. Jos kerta niin sanot niin kai se sitten hakkaa juuri tuon mainitsemasi verran.

    On se vaan niin veikeetä tuo avaruusromu että se käyttäytyy aivan kuin älykkäässä ohjauksessa olevat ufot mutta jos kerta peräti sata nolla on tilanne niin sitten se vaan on pakko uskoa että kiertoradallamme seikkailee hullutteluun taipuvaista vekkulia avaruusromua joka on ensin kentän yläpuolella ja sitten lähtee pohjoiseen.

    Mikäli se nimittäin olisi tullut etelästä niin silloin se ei olisi leijunut kentän yläpuolella ennen pohjoiseen lähtöä vaan olisi näkynyt siellä eteläisellä taivaalla mutta kuten sanottu niin tilanne on sata nolla vekkulin avaruusromun eduksi. :)

    Et tosiaan ymmärrä.
    Vaikka Porin tapauksessa ei ollut kyse avaruussukkulasta, ei sitä kukaan kai ole bolidiksikaan väittänyt. Ilmakehässä hajinneeseen satelliittiin ilmiö sopii aivan hyvin, toisin kuin bolidijutuillasi väitit.
    Muodostelmaan asettuminen saattoi aivan hyvin johtua tarkkailukulman muutosksesta kohteiden tullessa lähemmäs.

    Jos ilmiö tuli eteläiseltä taivaalta lähes kohti, ei kulmamuutosta näe pitkään aikaan ja se näyttää pysyvän paikallaan. Lähes kohti lentävän lentokoneen laskeutumisvalo näyttää pysyvän jopa useita minuutteja paikallaan, ennen kuin katsojan ja koneen kulma alkaa muuttua niin, että nopeus ( näennäinen kiihdytys) alkaa näkyä.

    Mutta turha sinulle kai on selittää. Jos olet saanut uskonnollisen varmuuden siitä, että ne olivat vieraan sivilisaation avaruuslaivaston taitolentoryhmä, niin perustelut ovat sinulle aivan saman arvoiset, kuin kressuille perustelisi evioluutiota.
    Loogisesti avaruusromuselityksessä ei ole mitään häikkiä. Sinun bolidisikin ammuttiin alas kuin harakka.

    Äänestä

  • usko mitä uskot kirjoitti:

    Kuronen sanoo - Ne seisovat paikallaan tässä kentän päällä - olisiko korkeus joku 1500-3000 metriä- ja niitä näyttää olevan seitsemän kappaletta, kuvailee Ruotuväki-lehti radiokeskustelua. Kurosella oli aikaa laskea montako niitä oli ja pyysi Tukevaa mennä tarkistamaan.

    Kuronen ei sanonut että ne tulevat jostakin vaan sanoi nimenomaan että ne seisovat tässä kentän yläpuolella.

    "Taivaalla lentänyt Tukeva siirtyi lähemmäs havaintoa ja samassa ne lähtivät kiihdyttämään kohti pohjoista kovalla nopeudella. Lehti kertoo, että esineiden vauhti oli uskomaton, sillä hävittäjä jäi kuin paikalleen seisomaan esineiden poistuessa. Muutaman minuutin jälkeen ne havaittiin 200 kilometrin päässä tutkassa Vaasassa"

    Eli pystysuoran liikkumattoman paikallaan seisovan havainnon olisi pitänyt muuttua 90 astetta vaakasuoraan lentäväksi muodostelmaksi kohti pohjoista kesken putoamisensa.

    Avaruusromu on täysin absurdi selitys eikä kukaan asianosaisista ole todistettavasti koskaan sanonut sanaakaan avaruusromusta.

    Lisäksi Kuronen kertoo: "Havaitsin seitsemän keltaisen pallon tai levyn muotoisen esineen ryhmän seisovan aivan paikallaan kentän yläpuolella ikään kuin tarkkailemassa jotain"

    Kuronenkaan EI VOI mitenkään tehdä tuollaista havaintoa mikäli kyseessä olisi avaruusromu. Se avaruusromu kun ei seiso levyinä odottelemassa kentän yläpuolella "ikäänkuin tarkkailemassa jotakin"

    http://www.ess.fi/arkisto/article1587709.ece

    Tämä on aivan käsittämättömän kova pala pseudoskeptikoille purtavaksi että Suomessa on tapahtunut näin vahvasti todistettu selkeä ufotapaus.

    Äänestä

  • vielä kerran: kirjoitti:

    Tauno Tukevan sota (7)

    18 pv jäljellä

    Jakso 3/3
    Kesto: 44 min

    Jaa

    Draamasarjan päätösjakso. 3/3. Sota tulee yhä lähemmäksi Tukevan perhettä. Vihollisen panssarivaunu yllättää töpinän. K: Laila Hirvisaari, Eve Hietamies. O: Heidi Köngäs. Tuotanto YLE Draama. (U).

    Äänestä

Aihe käsittelee siis sitä mitä Tarmo Tukeva mahdollisesti näki?
Miksi valopallot joita nähdään, eivät voisi olla esim.ET aluksista lähetettyjä tiedusteluluotaimia. Meidän näkökulmasta kaiken pitäisi olla aina jotain kiinteää ja hyvin fyysistä, jotta se voisi olla todellista, jotta siihen voitaisiin uskoa. Se mitä ei ymmärretä, sitä monelle ei ole olemassa, sellainen ei voi olla todellista kovinkaan monelle. Voiko toisesta ulottuvuudesta tänne tuleva alus näkyä meille aivan samanlaisena, kun miltä se näyttää omassa ympäristössään omassa ulottuvuudessaan, vai onko niin ettei ole mahdollista tuoda alusta aivan samannäköisenä alempiin, hitaammin värähteleviin ulottuvuuksiin. Korkeammin värähtelevässä maailmassa alus olisi siis eteerisempi, vähemmän kiinteä, kuin valon värähtelyä. Eteerisemmästä ulottuvuudesta matalampana ja kiinteämpään siirryttäessä tarvittaisiin siis paljon energiaa jotta tuo eteerisempi figuuri saataisiin kiinteämpään muotoon. Myöskin aikaa tarvittaisiin jonkin verran, eli puhuttaisiin varmasti kymmenistä minuuteista ellei tunneista. Kuitenkin ufohavainnot ovat enimmäkseen hyvin lyhyitä kestoltaan, muutamista sekunneista muutamaan minuuttiin. Toki poikkeuksiakin on esim. tuo Phoenixin tapaus.

Äänestä
  • Mahtaako ns. ektoplasma liittyä tähän? Senhän on väitetty olevan materialisoitua eetteritason ainetta. Eetteritaso on lähinnä fyysistä tasoa.

    Tuo plasma on usein vaaleata pilvimäistä ainetta, jota tuulikin voi kuljettaa mennessään. Erityisesti on huomattu, että se hajoaa nopeasti lämmössä ja auringonvalossa. Tuota plasmaa ei voi säilöä sen nopean hajautumisen vuoksi.

    Mikä tuossa materiassa on sellaista, että auringonvalo saa sen hajoamaan?
    Tätä ei ole tiede tutkinut, yhtään plasmantuottajaa (ns. meediota) ei ole saatu laboratorioon, tai edes haluttu saada tutkittavaksi.

    Osa Hessdalenin ilmiöistä tällaista materialisoitunutta plasmaa fyysisen maailman hienojakoisemmalta tasolta? Plasmailmiöitä on havaittu myöskin Paasselällä Suomessa.

    Äänestä

  • Plasmailmiöt kirjoitti:

    Mahtaako ns. ektoplasma liittyä tähän? Senhän on väitetty olevan materialisoitua eetteritason ainetta. Eetteritaso on lähinnä fyysistä tasoa.

    Tuo plasma on usein vaaleata pilvimäistä ainetta, jota tuulikin voi kuljettaa mennessään. Erityisesti on huomattu, että se hajoaa nopeasti lämmössä ja auringonvalossa. Tuota plasmaa ei voi säilöä sen nopean hajautumisen vuoksi.

    Mikä tuossa materiassa on sellaista, että auringonvalo saa sen hajoamaan?
    Tätä ei ole tiede tutkinut, yhtään plasmantuottajaa (ns. meediota) ei ole saatu laboratorioon, tai edes haluttu saada tutkittavaksi.

    Osa Hessdalenin ilmiöistä tällaista materialisoitunutta plasmaa fyysisen maailman hienojakoisemmalta tasolta? Plasmailmiöitä on havaittu myöskin Paasselällä Suomessa.

    Hessdalen on hyvinkin luonnolliselta vaikuttava ilmiö ja hyvin todennäköisesti kyse on jonkinnäköisestä pallosalaman kaltaisesta ilmiöstä joka tapahtuu suotuisissa olosuhteissa.

    Porin tapauksessa ei ole kyse siitä sen pitkäkestoisuuden ja käyttäytymisen vuoksi. "Levyt" olivat nähtävissä kentän yläpuolella siihen saakka kun Kuronen ja Tukeva ehättivät paikalle. Vasta tällöin objektit karkasivat "uskomatonta" nopeutta pohjoiseen.

    Jos niiden nopeus olisi ollut uskomaton koko ajan ja ne olisivat tulleet eteläiseltä taivaalta niin tilanne olisi ollut ohi ennenkuin se alkoikaan.

    Onhan meilläkin työn alla scifiltä vaikuttavia juttuja kuten kvanttitietokoneita ja on onnistuttu lasersäteen teleportaatiossakin. Jokin meitä reippaasti edellä oleva tekniikka siellä Porissa vipelsi. Muuta siitä ei voi päätellä.

    Äänestä

  • Portaation Tele kirjoitti:

    Niinhän tuosta Porista sanoo Kuronen itse:

    1) Esineet eivät olleet varmasti lentokoneita

    2) Esineet syöksyivät vastatuuleen (100 solmua), joten ilmapallo ei voi tulla kysymykseen

    3) Havainnot tehtiin samaan aikaan ainakin kolmesta eri pisteestä

    Kymmenien lentäjien vahvistama havainto on arvoitus ilman tavanomaista selitystä. Virallisesti ne olivat ufoja.

    Kiinnittäkää skeptikot erityinen huomio viimeiseen lauseeseen. "Virallisesti ne olivat ufoja"

    "Ei minulla ole mitään lisättävää siihen, mitä olen aiheesta aikaisemmin todennut. Tulkintoja siitä on tehty sittemmin aika vapaalla kädellä. Jos niihin lähtee antamaan vastauksia, sitä saa tehdä lopun ikäänsä. On tapahtunut, mitä on tapahtunut ja sellaisena olen sen kirjaan julki tuonut, Kuronen toteaa"

    Äänestä

  • Kuronen ite sanoo kirjoitti:

    Porin tapaus on top kymmenen joukossa maailman vahvimmin todistetuista ufotapauksista. Täysin vastaanlaittamaton.

    Äänestä

  • best in finland kirjoitti:

    By the way, kuuluuko Roswell mielestäsi top kymppiin ?

    Äänestä

  • ruusuja velliin kirjoitti:

    By the way, kuuluuko Roswell mielestäsi top kymppiin ?

    Kyllä se kuuluu. Sijoitus on jossakin seitsemän paikkeilla. Omani on omassa top listassani kakkosena Porin jälkeen. Siitä kun on aikaa 35 vuotta enkä dokumentoinut asiaa muuta kuin muistiini niin luotan enemmän Porin tapauksen autenttisuuteen.

    Äänestä

  • best in finland kirjoitti:

    Porin tapaus on top kymmenen joukossa maailman vahvimmin todistetuista ufotapauksista. Täysin vastaanlaittamaton.

    Siis tunnistamattomia lentäviä kohteita. Ei Kurosenkaan mukaan alienien lentolaitteita.

    "Tulkintoja siitä on tehty sittemmin aika vapaalla kädellä. "

    Äänestä

  • 1992 on väärä, dokumenttihan ilmestyi 1991, tai 90, mutta Ufot ja paranormaalit ilmiöt ilmestyi 1992.

    Äänestä

  • hjfgghgfdj kirjoitti:

    1992 on väärä, dokumenttihan ilmestyi 1991, tai 90, mutta Ufot ja paranormaalit ilmiöt ilmestyi 1992.

    Kaikissa hävittäjissä ja muissa vastaavissa on toisesta maailmansodasta lähtien ollut varusteena tykkikamera.

    Sillä voidaan kuvata myös ilman että hävittäjän aseita käytetään.

    Myös Porin "tapauksessa" mukana olleissa Fouga Magister-harjoitushävittäjissä oli tykkikamera.

    Miksi yksikään lentäjistä ei käytänyt sitä?

    No,syy lienee melko varmasti siinä,ettei ilmassa ollut mitään niin poikkeuksellista että sitä olisi kannattanut kuvata.

    Äänestä

  • Näin. kirjoitti:

    Laitapas dokumenttia siitä että noissa koneissa oli tykkikamera ja laita sitten silminnäkijöiden lausunnot siitä tykkikamerasta tai kertomus miksi sitä ei käytetty. Kukaan kun ei nääs ole puhunut sanallakaan mistään tykkikamerasta niin veikkaan että ainoa tykkikamera on tällä kertaa mutuun perustuvassa mielikuvituksessasi.

    Mainitsiko Kuronen, Tukeva tai muut tykkikameran? Ei maininnut.

    Äänestä

  • housussas on tykki kirjoitti:

    Nykyaikoina eräät ovat näemmä niin uusavuttomia etteivät itse viitsi netistä tonkia esille tietoja koskien mm.nykyistenkin hävittäjien sekä harjoitushävittäjien varustusta.

    Tällainen touhu ei heille ollenkaan sovi,vaan heille kaikki on tarjottava valmiiksi pureskeltuna.

    Eräs perussyy sellaiseen avuttomuuteen piilee ilmeisesti siinä,etteivät he näissäkään suhteissa edes halua hakea netistä tietoa koska silloin joidenkin kuvitelma edes yhdestä "aidosta ufotapauksesta" karahtaisi kiville.

    Tuosta voi sellaisen kameran vaikka ostaa itselleen:

    http://www.huuto.net/kohteet/tykkikamera-ex-venalainen-suhoi-23-maataistelukoneen/317884186

    Vaan mahtoiko niissä olla harjoituslennoilla filmiä?

    Äänestä

  • Näin. kirjoitti:

    Nykyaikoina eräät ovat näemmä niin uusavuttomia etteivät itse viitsi netistä tonkia esille tietoja koskien mm.nykyistenkin hävittäjien sekä harjoitushävittäjien varustusta.

    Tällainen touhu ei heille ollenkaan sovi,vaan heille kaikki on tarjottava valmiiksi pureskeltuna.

    Eräs perussyy sellaiseen avuttomuuteen piilee ilmeisesti siinä,etteivät he näissäkään suhteissa edes halua hakea netistä tietoa koska silloin joidenkin kuvitelma edes yhdestä "aidosta ufotapauksesta" karahtaisi kiville.

    No puhuikos joku tapauksen tiimoilta tykkikamerasta vai ei vai olikos se pelkkää mutuilua?

    Onkos kukaan muutes nähnyt ilmavoimien julkaisemaa videomateriaalia lukuisista onnettomuuksista joita ilmavoimille on sattunut Fougille, Hawkeille, Horneteille ja muutamille muille? Minä en ainakaan ole nähnyt. Jos sellaista materiaalia on niin sitä ei ole julkaistu.

    Porin tapauksen luonnolliseksi perustelu ihan itse oletetuilla olemattomilla tykkikamerakuvilla menee jo paradoksaalisuudessaan huipputasolle.

    Yhtä hyvin voidaan sanoa että tapauksen ufot on todistettu koska materiaalia ei ole julkaistu mutta se olisi ihan sitä samaa mutuilua.

    Skepakot ne ei kerta kaikkiaan hallitse muuta kuin ne kuuluisat huonot heitot jotka perustuvat musta tuntuu aivoituksiin.

    "Hahaa lehmillä on kellot kaulassa ja ne olisi kilisseet voimakkaasti jos uffolaiset olisi lehmää silponeet eli lehmiä ei ole silvottu koska poikkeuksellisia lehmänkellonkilinäraportteja ei ole kuulunut hahaa" :)

    Äänestä

Eiköhän Tukevalla ole ollut täysin riittävä ammattitaito arviota tehdessään.

Äänestä
  • Useita muitakin havainnoitsijoita vaikka yleisesti puhutaan vain Kurosesta ja Tukevasta.
    Kolmesta eri havainnointipisteestä sama havainto. Kaikki olivat ilmailualan ammattilaisia ja sää oli tapahtumahetkellä selkeä.

    Suomen ilmavoimat on myöntänyt havainnon. Tukikohdan päällikkö totesi haastattelussa itse: Tässä meillä on ufotapaus sanan varsinaisessa merkityksessä.

    Äänestä

Vanha kunnon klassinen väittely jossa ei unohdettu havaintopsykologiaa eikä avaruussukkuloita.

Äänestä
  • Väittelystä ei ole edes kyse, eräs hellakoukku ainoastaan otti pataansa kiistäessään asian jonka asian tuntevan ihmisen eli oikeasti paikalla olleen tuntenut toi julki. Helliksen antipatiasta Kähmistä kohtaan voi itse kukin asian tunteva ja suomalaista ufopuuhastelua seurannut päätellä helliksen henkilöllisyyden. On se tosin muutenkin tiedossa mutta jätetään nyt toistaiseksi kertomatta ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

rrr1 kirjoitti:

skepot väittää Tarmo-tukevan näkemiä valopalloja avaruusromuksi
mutta Eihän avaruusromu ole ympäri pyöreää valoa ja käyttäydy sillä tavalla, senhän sanoo järkikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu