Masaru

Minkälaisia kokemuksia hotelli Masarusta Puerto de la Cruzissa?
Olisi yksi vaihtoehdoista marraskuun lomalle.
1418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Useita lomia siellä aikoinaan vietetty, pidempiä ja lyhyitäkin lomia. Ei huonoa sanottavaa. Parasta kaikesta on hotellin puutarha allas-alue, pikku paratiisi. Iso uima-allas ja pikkuinen lasten allas leikkipaikkoineen.
Ruoka ihan tavanomaista, aamiainen saisi olla vaihtelevampi. Toki voi itse aamiaisen tehdä. Lähellä, kadun toisella puolen on leipomoliike ja myös hotellin lähellä on jokseenkin hyvä isompi kauppa Sparmarket, sieltä jo saa kaikki tarvitsemansa.
Huoneet pidetään siisteinä, palvelu, no joskus saisi olla hieman ystävällisempää.
Alakerrassa on baari josta saa pikku ruoka-annoksia ellei halua mennä muualle hotellista, myös hotellin ravintola on käytettävissä.
Pyyhepalvelu, panttirahat saa luovutettaessa pyyhkeet takaisin, vaihto käytön aikana luonnollisesti kuuluu palveluun.
Pidän yksiöistä puutarhan suuntaan, vuoristokylät valoineen on miellyttävää katseltavaa, liikenteenkään melu ei sille puolen rakennusta kovinkaan kuulu.
Rauhallinen hotelli, myös yksityis omistuksessa olevia huoneistoja.
Tarpeellinen määrä astioita jos jotain tykkää kokata. Jääkaappi johon mahtuu reilusti elintarvikkeita ja juomia,( ei minibaari).
Parveke tilava, siellä myös pyykinkuivausteline.

Hotelli on kauniissa kaupungin osassa, palvelut lähellä, kasvitieteellinen myös lähellä. Useita hyviä ruokapaikkoja. Kulkeminen alakaupunkiin joko katujen kautta tai suorempaa portaiden kautta, taksin käyttö on edullista. Bussipysäkki Sparmarketin lähellä josta on helppoa lähteä vaikka Santa Cruziin tai vaikkapa La Orotavaan, lähikaupunki joka hurmaa kauneudellaan. No, tässä tuli vähän muutakin kuin tietoja hotellista:)

Hyviä matkan suunnitelmia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tjäre kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia hotelli Masarusta Puerto de la Cruzissa?
Olisi yksi vaihtoehdoista marraskuun lomalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu