Kuunnelkaa pelastuaksenne !

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Anonyymi00003 kirjoitti:

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.

Tässä tietoa hänestä.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/pienoinen/91836-aiti-amma-paljastuksia/

Ei kauan sitten joku sekopää kirjoitti saman ”ennustuksen” Sanna Marinista.
Silti uteliaisuudesta luin muutaman otteen tästä, vain voidakseni osoittaa – millaiseen hulluuteen fanaattinen dogmatismi voisi johtaa?

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.

Anonyymi00006 kirjoitti:

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi
Dogmaattisen ihmisen elämä on helppoa. Hänellä on yksi vastaus kaikkiin kysymyksiin. Jos joku halaa ihmisiä – eksytystä. Jos joku tekee hyväntekeväisyyttä – naamioitua eksytystä. Jos joku puhuu rakkaudesta – ovela ansa. Jos joku hengittää liian rauhallisesti, sekin on luultavasti Babylonin salajuoni.
Todisteita ei oikeastaan tarvita. Riittää, että löytää yhden jakeen, irrottaa sen historiallisesta yhteydestään ja liimaa sen mihin tahansa ilmiöön. Tänään se on hindulainen hengellinen opettaja. Huomenna entinen pääministeri. Ylihuomenna ehkä naapurin kissa. Kaava on aina sama: ensin päätös, sitten perustelut.
Tässä logiikassa maailma muuttuu valtavaksi aarteenetsinnäksi, jossa etsitään Antikristusta jokaisen kiven alta. Jos joku käyttää punaista vaatetta, muistetaan Ilmestyskirja. Jos joku ottaa vastaan kukkia, muistetaan Babylon. Jos joku puhuu rauhasta, muistetaan Saatana valkeuden enkelinä. Lopputuloksena kaikki todistaa kaikkea – ja samalla mikään ei todista enää mitään.
Ironisinta on, että tällainen ajattelu muistuttaa juuri sitä, mitä se väittää vastustavansa. Jokainen ele saa ennalta määrätyn merkityksen. Jokainen ihminen muuttuu symboliksi. Jokainen erilainen vakaumus muuttuu paholaisen työkaluksi. Todellisuudesta ei enää etsitä sitä, mitä siinä on, vaan sitä, mitä oma oppijärjestelmä vaatii sieltä löytyvän.

Lue lisää

Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Anonyymi00007 kirjoitti:

Silloin ihminen ei enää tutki maailmaa. Hän metsästää vahvistuksia omille ennakkokäsityksilleen.
Karman oppia voidaan arvostella vakavasti ilman, että jokainen siihen liittyvä ihminen julistetaan pahuuden agentiksi. Samoin kristinuskoa voidaan arvostella ilman, että jokainen kristitty julistetaan inkvisition jatkajaksi. Sivistynyt keskustelu erottaa ajatukset ihmisistä.
Kun kaikki vastustajat muuttuvat Antikristukseksi, sana "Antikristus" menettää merkityksensä. Jos jokainen eri tavalla ajatteleva on Babylonin portto, Babylonia on lopulta kaikkialla. Ja jos kaikkialla on eksytystä, sana "eksytys" ei enää erota mitään mistään.
Dogmaattisuuden suurin paradoksi onkin tämä: se vakuuttaa puolustavansa totuutta, mutta lakkaa kuuntelemasta todellisuutta. Jokainen uusi havainto on vain uusi tilaisuus todistaa vanha johtopäätös oikeaksi.
Silloin ei enää etsitä totuutta. Etsitään ainoastaan lisää syitä olla muuttamatta mieltään.
Ehkä todellinen eksytys ei alakaan siitä, että joku halaa ihmisiä tai puhuu rakkaudesta. Ehkä se alkaa siitä hetkestä, kun ihminen kuvittelee olevansa niin varma omasta tulkinnastaan, ettei yksikään tosiasia voi enää horjuttaa sitä. Siinä vaiheessa ei enää lueta maailmaa – maailmaa pakotetaan lukemaan omaa ennakkoluuloa.

Lue lisää

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

On olemassa ihmisiä, joille maailma on kuin valtava "Missä on Wally?" -kirja. Erona on vain se, että Wallyn paikalla on Saatana.

Hän on joogassa. Hän on halauksessa. Hän on meditaatiossa. Hän on rokotteessa. Hän on internetissä. Hän on musiikissa. Hän on entisessä pääministerissä. Hän on naapurin koirassa, jos se katsoo vähän liian viisaasti.

Jos mitään ei löydy, ei hätää. Etsitään lisää.

Dogmaattisuudella on ihmeellinen ominaisuus: se pystyy muuttamaan jokaisen sattuman todisteeksi. Punainen vaate? Babylon! Hymy? Eksytystä! Hyväntekeväisyys? Ovela ansa! Hiljaisuus? Epäilyttävää. Puhe? Vielä epäilyttävämpää.

Kun vasarana on yksi ainoa oppi, koko maailma alkaa näyttää naulalta.

Kaikkein huvittavinta on, ettei teoria voi koskaan hävitä. Jos todisteita löytyy, teoria voittaa. Jos niitä ei löydy, se todistaa vain, kuinka taitavasti paholainen piiloutuu. Tällainen ajattelu on kuin shakkiottelu, jossa toinen osapuoli siirtelee myös vastustajan nappuloita.

Lue lisää

Lopulta Saatana löytyy kaikkialta – paitsi peilistä, jossa voisi näkyä omien ennakkoluulojen heijastus.

Ehkä maailmassa onkin vähemmän demoneita kuin epäluuloisia mielikuvia. Ehkä suurin eksytys ei ole joogamatto tai halaus, vaan varmuus siitä, että oma tulkinta on niin erehtymätön, että jokainen eri tavalla ajatteleva on osa kosmista salaliittoa.

Silloin todellisuus lakkaa olemasta opettaja ja muuttuu pelkäksi rekvisiitaksi omalle käsikirjoitukselle.

Ja mitä useammin huudetaan "Saatana!", sitä harvemmin tarvitsee perustella mitään. Sana muuttuu yleisavaimeksi, joka avaa kaikki ovet – vaikka niiden takana olisi vain tavallisia ihmisiä elämässä tavallista elämäänsä.

Ehkä kaikkein vaarallisin epäjumala ei olekaan se, jota etsitään kaikkialta. Ehkä se on oma erehtymättömyyden tunne, jota ei etsitä koskaan.

https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

Mind: We Have Met the Enemy
Mieli: Olemme tavanneet vihollisen

Videolla puhuu SCS Mathin Guru Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Anonyymi00011 kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=0zMRMK0DzVE

Mind: We Have Met the Enemy
Mieli: Olemme tavanneet vihollisen

Videolla puhuu SCS Mathin Guru Srila Bhakti Sudhir Goswami Maharaj

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Lue lisää

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi


Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi


Joillekin ihmisille maailma näyttää muuttuneen loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Missä tahansa joku tekee jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa, sieltä löytyy heti paholaisen sormenjälki.

Tällaisessa ajattelussa ei oikeastaan enää etsitä totuutta, vaan vahvistusta omalle ennakkokäsitykselle. Jokainen havainto tulkitaan niin, että se sopii valmiiseen kertomukseen. Jos jokin näyttää viattomalta, se vain todistaa, kuinka taitavasti paha osaa naamioitua. Jos jokin näyttää epäilyttävältä, se vahvistaa epäilyn. Teoria voittaa aina, koska mikään mahdollinen havainto ei voisi koskaan kumota sitä. Silloin kyse ei enää ole tutkimisesta vaan uskomusjärjestelmästä, joka on immuuni todellisuudelle.

Ironisinta on, että tällainen ajattelu alkaa muistuttaa juuri niitä salaliittoteorioita, joita sen kannattajat usein arvostelevat. Kaiken taustalla oletetaan olevan yksi näkymätön voima, joka selittää jokaisen ilmiön. Mitä monimutkaisempi maailma on, sitä yksinkertaisempi selitys tarjotaan. Historia, kulttuuri, psykologia ja ihmisten erilaiset motiivit kutistuvat yhdeksi sanaksi. Saatana. Se on älyllinen oikotie, joka vapauttaa vaikeasta ajattelusta.

Kun kaikki voidaan selittää samalla käsitteellä, mitään ei enää tarvitse todella ymmärtää. Ei tarvitse perehtyä hindulaisuuteen, buddhalaisuuteen, islamiin tai edes omaan uskonnolliseen perinteeseen. Riittää, että liimaa ilmiön päälle oikean leiman. Keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Samalla käsitteet menettävät merkityksensä. Jos jokainen erilainen ihminen on Antikristus, sana "Antikristus" ei enää tarkoita mitään. Jos jokainen uusi hengellinen liike on Babylon, Babylon on lopulta kaikkialla. Jos jokaisen ilmiön taustalla on Saatana, sana "Saatana" lakkaa selittämästä maailmaa ja alkaa vain peittää sitä.

Ehkä suurin ongelma ei olekaan se, että pahuutta nähtäisiin liikaa, vaan se, että omaa tulkintaa pidetään niin ehdottoman oikeana, ettei sitä tarvitse enää koskaan koetella. Siinä vaiheessa todellisuus ei enää opeta ihmiselle mitään. Sen tehtäväksi jää vain vahvistaa se, minkä hän oli päättänyt uskoa jo etukäteen.

Ehkä todellinen eksytys alkaa juuri siitä hetkestä, kun ihminen lakkaa kysymästä, voisiko hän itse erehtyä. Silloin hän ei enää etsi totuutta. Hän etsii vain uusia paikkoja, joihin sijoittaa vanhan pelkonsa. Ja kun pelkoa etsii riittävän kauan, sitä alkaa nähdä kaikkialla – ei siksi, että maailma olisi täynnä demoneita, vaan siksi, että oma mieli on oppinut tulkitsemaan kaiken niiden kautta.

Lue lisää

On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.

Anonyymi00013 kirjoitti:

On ironista, että mitä enemmän ihminen etsii Saatanaa maailmasta, sitä vähemmän hän huomaa omat pelkonsa, ennakkoluulonsa ja vihansa. Hän osoittelee joogaa, halauksia, uskontoja, poliitikkoja ja naapureitaan, mutta ei koskaan pysähdy kysymään, miksi hänen mielensä tarvitsee vihollisen jokaisen ilmiön taakse.

Kun jokainen uusi asia muuttuu Saatanan juoneksi, kyse ei enää ole hengellisestä tarkkanäköisyydestä vaan mielikuvituksen itseään ruokkivasta kehästä. Todellisuus ei enää määrää johtopäätöksiä, vaan johtopäätökset määräävät todellisuuden. Kaikki muuttuu todisteeksi, koska mitään ei enää arvioida avoimesti.

Ehkä suurin harha ei olekaan se, että joku halaa ihmisiä tai meditoi. Ehkä suurin harha on usko siihen, että paha löytyy aina jostakin ulkopuolelta. Silloin oma viha näyttää pyhältä kiivaudelta, oma pelko hengelliseltä valveutuneisuudelta ja oma epäluulo totuuden puolustamiselta.

Jos paholainen olisi olemassa ja haluaisi eksyttää ihmisen, hänen ei ehkä tarvitsisi ilmestyä sarvineen eikä kirjoittaa otsaansa numeroa 666. Riittäisi, että hän saisi ihmisen etsimään pahaa kaikkialta muualta paitsi itsestään.

Silloin ihminen käyttäisi koko elämänsä taistellen kuvittelemiaan vihollisia vastaan ja unohtaisi sen ainoan taistelun, joka todella ratkaisee jotakin: kamppailun omaa ylpeyttä, ahneutta, vihaa, itsekkyyttä ja pelkoa vastaan.

Ehkä todellinen Harmageddon ei tapahdu maailman näyttämöllä vaan ihmisen omassatunnossa. Ja ehkä kaikkein äänekkäimmin Saatanasta puhuvat eivät aina huomaa, että heidän oma pelkonsa on alkanut sanella heidän koko maailmankuvansa.

Vihollinen ei välttämättä ole ulkopuolella. Se voi olla mieli, joka on lakannut tutkimasta ja alkanut vain etsiä vahvistusta omille peloilleen.

Lue lisää

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi



Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.

Anonyymi00014 kirjoitti:

Palautetaan.

Poistettu:
Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi

Fanaattinen kauhudramaturgi kirjoitti äiti Ammasta.


Kun vasara muuttuu maailmankuvaksi



Vain vähän aikaa sitten joku vakuutti täysin vakavissaan, että ne tuntomerkit, joita nyt sanotaan äiri Ammasta, sopivat Sanna Mariniin. Nyt aivan samaa kaavaa sovelletaan Mata Amritanandamayian. Huomenna vuorossa voi olla joku toinen. Kohde vaihtuu, mutta käsikirjoitus pysyy täsmälleen samana.

Kaava on yksinkertainen. Ensin päätetään, että henkilö on eksyttäjä. Sen jälkeen aletaan kerätä irrallisia yksityiskohtia, jotka näyttävät tukevan johtopäätöstä. Kaikki muu jätetään huomiotta. Jos jokin ei sovi teoriaan, sitä ei pidetä vastatodisteena vaan merkkinä siitä, kuinka ovelasti paha osaa peittää jälkensä.

Näin maailma muuttuu loputtomaksi Saatanan etsinnäksi. Jokaisesta ihmisestä voidaan rakentaa Antikristus, kunhan mielikuvitusta riittää. Punainen vaate, halaus, meditaatio, poliittinen puhe, hyväntekeväisyys tai jokin yksittäinen symboli muuttuu ratkaisevaksi "todisteeksi". Kun kaikki on merkki, mikään ei enää oikeastaan ole merkki.

Tällainen ajattelu ei enää etsi totuutta vaan vahvistaa omaa uskomustaan. Se muistuttaa enemmän salaliittoteoriaa kuin kriittistä ajattelua. Johtopäätös on valmis ennen tutkimista, ja tutkimisen tehtäväksi jää vain koristella se raamatunjakeilla, irrallisilla lainauksilla tai symbolisilla yhteyksillä.

Ehkä todellinen ongelma ei olekaan se, että Antikristuksia olisi kaikkialla. Ehkä ongelma on siinä, että joillekin ihmisille niitä täytyy löytyä jatkuvasti. Kun yksi nimi menettää uskottavuutensa, tilalle tarvitaan uusi. Näin pelko ruokkii itse itseään, ja vanha käsikirjoitus saa aina uuden päähenkilön.

Silloin kyse ei enää ole hengellisestä viisaudesta vaan psykologisesta ilmiöstä: mieli näkee sen, mitä se on jo ennalta päättänyt nähdä. Ja juuri siinä dogmaattisuus on vaarallisimmillaan – se lakkaa tutkimasta todellisuutta ja alkaa käyttää todellisuutta pelkkänä rekvisiittana omille ennakkoluuloilleen.

Lue lisää

Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan.

Anonyymi00015 kirjoitti:

Saatana on vertauskuva, kristityt taistelevat tuulimyllyjä vastaan tietämättä, että paha on itse ihmisessä.
Mistä tulee sanonta ”taistella tuulimyllyjä vastaan”? Tarkoittaa turhaa toimintaa. Tulee Miguel de Cervantesin romaanista Don Quijote. Kirjan höperö päähenkilö luulee tuulimyllyjä jättiläisiksi ja alkaa taistella niitä vastaan.
Tietämättömien fanaattisten saarnamiesten vian vuoksi ihmisestä tulee taikauskoinen ja henkisesti sairas. Hän näkee yötä päivää unia numerosta 666.
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan.

Lue lisää

Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.

Anonyymi00016 kirjoitti:

Sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan" tulee Don Quijotesta. Teoksen päähenkilö näkee tavalliset tuulimyllyt valtavina jättiläisinä ja ryntää niitä vastaan miekka kädessä. Hän käy taistelua vihollista vastaan, jota ei todellisuudessa ole olemassa sellaisena kuin hän sen kuvittelee.

Vertaus sopii hyvin tilanteisiin, joissa ihminen käyttää valtavasti energiaa kuviteltujen vihollisten torjumiseen samalla, kun todelliset ongelmat jäävät huomaamatta.

Jos Saatana ymmärretään vertauskuvana ihmisen sisäiselle pahuudelle – vihalle, ylpeydelle, ahneudelle, julmuudelle ja itsekkyydelle – silloin suurin taistelu ei tapahdu ulkopuolista vihollista vastaan, vaan ihmisen omassa sydämessä. On helppoa nähdä paha jossakin kaukana: toisessa ihmisessä, toisessa uskonnossa, toisessa ajattelutavassa tai yhteiskunnallisessa ilmiössä. Paljon vaikeampaa on katsoa itseään ja kysyä: missä minä itse kannan vihaa, ylimielisyyttä tai halua tuomita?

Pelkoon perustuva uskonnollisuus voi joskus tehdä ihmisestä jatkuvan uhkien etsijän. Hän alkaa nähdä merkkejä kaikkialla: symboleissa, numeroissa, nimissä ja tavallisissa arkisissa asioissa. Sama mieli, joka lapsena pelkäsi pimeän kaapin takana olevaa mörköä, voi aikuisena siirtää saman pelon suurempaan kertomukseen.

Lapselle voidaan sanoa: "Ole varovainen, siellä on hirviö." Aikuistuessaan ihminen ei enää pelkää kaapin alla olevaa hahmoa, mutta pelon rakenne voi jäädä elämään. Mörkö vaihtaa vain nimeä. Se muuttuu näkymättömäksi viholliseksi, jonka uskotaan selittävän kaiken pahan maailmassa.

Mutta jos kaikki paha sijoitetaan ulkopuoliseen viholliseen, ihminen voi unohtaa oman vastuunsa. Hän taistelee kuvitteellisia vihollisia vastaan ja samalla jättää kohtaamatta todelliset ongelmat: välinpitämättömyyden, julmuuden, vallanhimon ja kyvyttömyyden rakastaa lähimmäistään.

Suurin vaara ei ehkä olekaan se, että ihminen uskoo pahuuden olemassaoloon. Suurempi vaara on, että hän uskoo pahuuden löytyvän aina jostakin muualta kuin itsestään.

Silloin ihminen nostaa miekan tuulimyllyä vastaan ja kuvittelee pelastavansa maailman, vaikka todellinen taistelu olisi ollut hänen omassa mielessään koko ajan.

Lue lisää

Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?

Anonyymi00017 kirjoitti:

Miksi jonkin toisen uskonnon rituaali tulkitaan helposti epäjumalanpalvelukseksi, mutta omaa uskonnollista toimintaa ei nähdä samalla tavalla? Tähän ei ole yhtä vastausta, koska eri uskonnot määrittelevät epäjumalanpalveluksen eri tavoin.

Kristillisestä näkökulmasta esimerkiksi Raamattun epäjumalanpalvelusta koskevissa kohdissa keskeinen ajatus on, että luodulle asialle annetaan se asema, joka kuuluu vain Jumalalle. Siksi monet kristityt tulkitsevat jonkin ihmisen palvomisen, jumalallistamisen tai jumalallisena välikappaleena pitämisen epäjumalanpalvelukseksi.

Mutta tästä seuraa myös vaikea peiliin katsomisen kysymys: mikä erottaa aidon jumalanpalveluksen epäjumalanpalveluksesta?

Lue lisää

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.


Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Mitä tulee Mata Amritanandamayian, hänen seuraajansa eivät yleensä kuvaa halausta yksinkertaisesti niin, että "ihminen palvoo jumalaa ihmisen muodossa", vaan heidän omassa hengellisessä kehyksessään halaus (darshan) liittyy pyhän läsnäolon kokemukseen ja siunauksen vastaanottamiseen. Kriitikot taas voivat tulkita saman rituaalin jumalallistamiseksi. Kiista syntyy siis osittain siitä, minkä uskonnollisen kehyksen kautta tapahtumaa katsotaan.


Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
"Palvooko joku väärää kohdetta?"

Vaan myös:
"Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.

Anonyymi00018 kirjoitti:

Jos määritelmä on: "Epäjumalanpalvelusta on antaa ehdoton hengellinen auktoriteetti jollekin luodulle asialle", silloin kriittinen kysymys voidaan esittää myös kristinuskon sisällä:

Voiko ihminen tehdä uskonnollisesta johtajasta erehtymättömän?
Voiko oma oppijärjestelmä muuttua niin pyhäksi, ettei sitä enää saa kyseenalaistaa?
Voiko uskonnollinen identiteetti tulla tärkeämmäksi kuin rakkaus, nöyryys ja lähimmäisen kunnioitus?

Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.


Tällöin epäjumala ei välttämättä ole patsas tai henkilö. Se voi olla myös oma varmuus siitä, että minun tulkintani on täydellinen ja kaikki muut ovat eksyneitä.

Mitä tulee Mata Amritanandamayian, hänen seuraajansa eivät yleensä kuvaa halausta yksinkertaisesti niin, että "ihminen palvoo jumalaa ihmisen muodossa", vaan heidän omassa hengellisessä kehyksessään halaus (darshan) liittyy pyhän läsnäolon kokemukseen ja siunauksen vastaanottamiseen. Kriitikot taas voivat tulkita saman rituaalin jumalallistamiseksi. Kiista syntyy siis osittain siitä, minkä uskonnollisen kehyksen kautta tapahtumaa katsotaan.


Sama ilmiö näkyy usein uskontojen välisissä kiistoissa: oma rituaali nähdään helposti pyhänä ja toisen rituaali epäjumalanpalveluksena. Ulkopuolinen tarkkailija voi kuitenkin huomata, että molemmissa tapauksissa ihminen käyttää symboleja, esineitä, henkilöitä ja rituaaleja välittääkseen suhdetta johonkin itseään suurempaan.

Ehkä syvin kysymys ei olekaan vain:
"Palvooko joku väärää kohdetta?"

Vaan myös:
"Onko ihminen kykenevä tekemään mistä tahansa asiasta epäjumalan – jopa omasta uskonnostaan, omasta ryhmästään ja omasta varmuudestaan?"

Tämä kysymys on ollut läsnä myös monissa uskonnollisissa perinteissä: suurin vaara ei aina ole vieraan jumalan palvominen, vaan se, että ihminen alkaa rakastaa omaa kuvaansa totuudesta enemmän kuin itse totuutta.

Lue lisää

Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."



Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.

Anonyymi00019 kirjoitti:

Ehkä kaikkein vaikein epäjumala tunnistaa ei ole vieraan uskonnon jumalakuva, vaan oma varmuus siitä, että vain minä omistan täydellisen totuuden.

Ihminen voi katsoa toisen uskontoa ja sanoa: "Tuo on epäjumalanpalvelusta." Mutta samalla hän voi olla huomaamatta, että hänen oma mielensä on rakentanut toisenlaisen epäjumalan: ehdottoman varmuuden omasta tulkinnastaan.

Jos epäjumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että jokin luotu asia asetetaan Jumalan paikalle, silloin on aiheellista kysyä: voiko myös oma oppi, oma ryhmä, oma tulkinta tai oma tunne erehtymättömyydestä nousta Jumalan paikalle?

Kun ihminen uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain hänen oma yhteisönsä omistaa totuuden, hän ei enää kohtaa muita ihmisiä ihmisinä. Hän näkee heidät symboleina, vihollisina tai eksytyksinä. Silloin totuuden etsiminen voi muuttua oman identiteetin puolustamiseksi.

Ironista on, että ihminen voi taistella epäjumalia vastaan niin kiihkeästi, että hän alkaa palvella omaa käsitystään Jumalasta enemmän kuin sitä Jumalaa, jota väittää puolustavansa.

Ehkä suurin testi ei olekaan siinä, kuinka hyvin ihminen tunnistaa muiden virheet, vaan siinä, kykeneekö hän katsomaan itseään nöyryydellä. Pystyykö hän kysymään: "Entä jos minäkin voin erehtyä?"

Sillä joskus kaikkein vaikeimmin havaittava epäjumala ei seiso temppelissä. Se istuu ihmisen omassa mielessä ja kuiskaa: "Sinä yksin tiedät varmasti."



Ironisinta epäjumalien vastaisessa taistelussa on se, että ihminen voi käyttää koko elämänsä niiden etsimiseen – ja samalla rakentaa itselleen kaikkein huomaamattomimman epäjumalan: oman erehtymättömyytensä.


Hän polttaa kuvitteellisia epäjumalia, mutta sytyttää samalla alttarin omalle tulkinnalleen. Hän varoittaa muita harhasta, mutta ei huomaa, että hänen suurin harhansa voi olla ajatus siitä, ettei hän itse voisi koskaan eksyä.


Hän sanoo puolustavansa Jumalaa, mutta joskus todellisuudessa hän puolustaa omaa kuvaansa Jumalasta. Hän ei enää rakasta totuutta, vaan sitä tunnetta, jonka antaa varmuus siitä, että on oikeassa. Jumalasta tulee silloin kuin peili, josta ihminen näkee vain oman mielipiteensä heijastuksen.

Lue lisää

Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
"Entä jos olenkin väärässä?"

Sillä kaikkein vaarallisin epäjumala ei välttämättä seiso temppelissä, patsaan muodossa tai vieraan uskonnon alttarilla. Se voi olla näkymätön ja paljon lähempänä.
Se istuu ihmisen omassa mielessä.
Se ei käske häntä palvomaan kiveä tai kuvaa.
Se kuiskaa paljon hienovaraisemmin:
"Sinä tiedät jo kaiken. Sinun ei tarvitse enää kuunnella."
Ja juuri siinä hetkessä totuuden etsijä voi lakata etsimästä totuutta ja alkaa puolustaa vain itseään.


Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.

Anonyymi00020 kirjoitti:

Mitä enemmän hän julistaa muiden olevan eksyksissä, sitä vähemmän hän tarvitsee itsetutkiskelua. Jokainen eriävä mielipide muuttuu todisteeksi siitä, että hän on oikeassa. Jokainen kysymys muuttuu epäilyksi. Jokainen keskustelu muuttuu taisteluksi.
Ja siinä on ehkä kaikkein hienovaraisin ironia: ihminen, joka pelkää muiden palvovan epäjumalia, voi itse alkaa polvistua oman varmuutensa eteen.
Hän ei sano: "Minun ajatukseni on Jumala." Hän sanoo: "Minun ajatukseni on Jumalan totuus." Mutta lopputulos voi olla sama. Hänen oma tulkintansa on saavuttanut aseman, jota ei saa kyseenalaistaa.
Ehkä todellinen hengellinen testi ei olekaan siinä, kuinka monta väärää oppia ihminen pystyy tunnistamaan muissa. Se on liian helppoa. Todellinen testi on siinä, pystyykö ihminen katsomaan omaa sydäntään ja kysymään vaikeimman mahdollisen kysymyksen:
"Entä jos olenkin väärässä?"

Sillä kaikkein vaarallisin epäjumala ei välttämättä seiso temppelissä, patsaan muodossa tai vieraan uskonnon alttarilla. Se voi olla näkymätön ja paljon lähempänä.
Se istuu ihmisen omassa mielessä.
Se ei käske häntä palvomaan kiveä tai kuvaa.
Se kuiskaa paljon hienovaraisemmin:
"Sinä tiedät jo kaiken. Sinun ei tarvitse enää kuunnella."
Ja juuri siinä hetkessä totuuden etsijä voi lakata etsimästä totuutta ja alkaa puolustaa vain itseään.


Kun ihminen sanoo löytäneensä ainoan tien totuuteen, hän kohtaa heti vaikean kysymyksen: miksi niin monet muut ihmiset eri puolilla maailmaa ovat päätyneet samanlaiseen kokemukseen oman uskonsa kautta?

Ajatus Jumalan etsimisestä, oikeasta elämästä, moraalista ja ihmisen suhteesta korkeimpaan todellisuuteen ei kuulu vain yhdelle perinteelle. Samat suuret kysymykset toistuvat eri kulttuureissa: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä on hyvä elämä? Miten ihmisen pitäisi kohdella toisiaan? Miten ihminen voi lähestyä Jumalaa tai pyhää?

Myös abrahamilaisissa uskonnoissa – juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa – on vahva ajatus totuudesta, Jumalan tahdosta ja oikeasta elämäntiestä. Islamissa esimerkiksi Koraani korostaa Jumalan ykseyttä, oikeudenmukaisuutta, laupeutta ja ihmisen vastuuta teoistaan. Samankaltaisia moraalisia ja hengellisiä teemoja löytyy myös muista suurista uskonnoista.

Tästä syntyy kiinnostava paradoksi: ihminen voi nähdä oman uskontonsa totuuden merkkinä sen, että se puhuu Jumalasta, rakkaudesta, moraalista ja pelastuksesta – mutta juuri nämä teemat löytyvät myös monista muista perinteistä.

Siksi vaikea kysymys ei ehkä ole vain: "Kenellä on totuus?" Vaan myös: "Miten ihminen suhtautuu toiseen ihmiseen, joka etsii totuutta eri polkua pitkin?"

Jos totuus todella tulee Jumalasta, voisiko siihen kuulua myös nöyryys? Voisiko todellinen usko sisältää ajatuksen, että ihminen ymmärtää aina vain osan suuremmasta todellisuudesta?

Ehkä suurin hengellinen haaste ei ole löytää vihollisia muiden uskontojen joukosta, vaan löytää viisautta siinä, miten ihminen suhtautuu omaan rajalliseen ymmärrykseensä.

Lue lisää

Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.

Anonyymi00021 kirjoitti:

Mutta historia on paljon monimutkaisempi kuin tällainen löytöretki, jossa etsitään samanlaisia sanoja ja julistetaan asia ratkaistuksi.

Ihmiskunta on vuosituhansien ajan kertonut samoja suuria tarinoita eri muodoissa. Ihmiset ovat pohtineet syntymää, kuolemaa, uudestisyntymistä, jumalallista läsnäoloa, hyvän ja pahan taistelua sekä ihmisen pelastumista. Ei ole yllättävää, että eri kulttuureissa syntyy samankaltaisia symboleja.

Ihminen katsoo taivasta ja etsii valoa. Hän kohtaa kuoleman ja kaipaa elämää sen jälkeen. Hän kokee syyllisyyttä ja etsii anteeksiantoa. Hän näkee kärsimystä ja toivoo pelastusta. Näistä kokemuksista syntyy helposti samanlaisia uskonnollisia kielikuvia.




Ehkä todellinen hämmästyttävä asia ei ole se, että eri uskonnoissa on yhtäläisyyksiä. Ehkä hämmästyttävää on se, kuinka samanlaisia ihmiset ovat kaikkialla maailmassa etsiessään merkitystä.

Lue lisää

Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.



Ehkä kaikkein syvin ironia on siinä, että epäjumalanpalvonnaksi tuomitaan muiden usko samalla, kun oma oppijärjestelmä korotetaan erehtymättömäksi totuudeksi. Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain omalla lahkollamme – on totuus. Ironia huipentuu siihen, että jopa muut kristilliset kirkkokunnat julistetaan epäjumalanpalvojiksi. Tällöin palvonnan kohteeksi ei enää nouse Jumala vaan oma tulkinta Jumalasta.


Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä on totuus.

Siinä hetkessä epäjumalaksi ei enää aseteta puusta tai kivestä tehtyä kuvaa, vaan oma oppi, oma tulkinta ja oma varmuus. Juuri silloin epäjumalanpalvonta saavuttaa hienostuneimman muotonsa: ihminen ei enää kumarra Jumalaa, vaan omaa käsitystään Jumalasta.

Anonyymi00022 kirjoitti:

Itse asiassa ei voisi olla voimakkaampaa epäjumalanpalvontaa kuin ajatus, että kaikki muut maailmanuskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain meidän lahkoillamme – on totuus, ja että jopa muut kristilliset kirkkokunnat leimataan epäjumalanpalvojiksi.



Ehkä kaikkein syvin ironia on siinä, että epäjumalanpalvonnaksi tuomitaan muiden usko samalla, kun oma oppijärjestelmä korotetaan erehtymättömäksi totuudeksi. Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä – tai tarkemmin sanottuna vain omalla lahkollamme – on totuus. Ironia huipentuu siihen, että jopa muut kristilliset kirkkokunnat julistetaan epäjumalanpalvojiksi. Tällöin palvonnan kohteeksi ei enää nouse Jumala vaan oma tulkinta Jumalasta.


Vaikea kuvitella voimakkaampaa epäjumalanpalvonnan muotoa kuin usko siihen, että kaikki maailman uskonnot ovat vääriä ja että vain meillä on totuus.

Siinä hetkessä epäjumalaksi ei enää aseteta puusta tai kivestä tehtyä kuvaa, vaan oma oppi, oma tulkinta ja oma varmuus. Juuri silloin epäjumalanpalvonta saavuttaa hienostuneimman muotonsa: ihminen ei enää kumarra Jumalaa, vaan omaa käsitystään Jumalasta.

Lue lisää

Siinä on todellakin suuri ero kristinuskoon verrattuna, sillä me, pahat hindut, entiset kristityt, emme välitä lainkaan siitä, mihin muita uskovat – tai uskovatko he mihinkään lainkaan.

Emme pidä siitä, kun yritätte jatkuvasti tyrkyttää meille uudelleen psykoterrorilla sellaista, joista olemme luopuneet jo kauan sitten.



Ette voi kertoa meille siitä mitään uutta, koska sitä on ollut kokeiltu kaikin mahdollisin tavoin ja se on osoittautunut kauhistuttavaksi. Juuri tämä ahdasmielisyys – jossa kaikki uusi pidetään harhaopina Herätkää jo.

Kaksituhatta vuotta sitten syntyi yksi liike. Sen jälkeen tapahtui jotakin hämmästyttävää: se alkoi jakautua. Ja jakautua. Ja jakautua.

Vuosisatojen kuluessa yhdestä puusta kasvoi kokonainen metsä, jossa jokainen oksa vakuuttaa olevansa se alkuperäinen runko ja kaikki muut hieman väärään suuntaan kasvaneita versoja.

Jokaisella haaralla on oma karttansa, oma tulkintansa ja oma varmuutensa. Jokainen tietää, missä muut menivät harhaan. Jokainen löytää historiasta sen hetken, jolloin toinen oksa kuulemma putosi pois totuuden puusta.

Mielenkiintoista on, että mitä enemmän haaroja syntyy, sitä vahvemmin jokainen niistä voi olla varma olevansa juuri se ainoa oikea.

Syntyy erikoinen kilpailu: kaikki puhuvat samasta juuresta, lainaavat samoja kirjoituksia ja viittaavat samaan perustajaan, mutta silti onnistuvat vakuuttamaan toisensa siitä, että muut ovat ymmärtäneet kaiken väärin.

Välillä riita on niin voimakas, että ulkopuolinen voisi ihmetellä: jos kaikki väittävät puolustavansa samaa uskoa, miksi suurin taistelu käydään juuri saman perheen sisällä?

Ehkä uskonnollisten liikkeiden yksi inhimillisimmistä piirteistä onkin tämä: ihmiset eivät ainoastaan etsi totuutta, vaan he haluavat myös olla varmoja siitä, että juuri heidän löytämänsä polku on ainoa mahdollinen.

Ja mitä enemmän polkuja syntyy, sitä useampi kulkija pitää omaa polkuaan ainoana tienä.

Anonyymi00025 kirjoitti:

Kaksituhatta vuotta sitten syntyi yksi liike. Sen jälkeen tapahtui jotakin hämmästyttävää: se alkoi jakautua. Ja jakautua. Ja jakautua.

Vuosisatojen kuluessa yhdestä puusta kasvoi kokonainen metsä, jossa jokainen oksa vakuuttaa olevansa se alkuperäinen runko ja kaikki muut hieman väärään suuntaan kasvaneita versoja.

Jokaisella haaralla on oma karttansa, oma tulkintansa ja oma varmuutensa. Jokainen tietää, missä muut menivät harhaan. Jokainen löytää historiasta sen hetken, jolloin toinen oksa kuulemma putosi pois totuuden puusta.

Mielenkiintoista on, että mitä enemmän haaroja syntyy, sitä vahvemmin jokainen niistä voi olla varma olevansa juuri se ainoa oikea.

Syntyy erikoinen kilpailu: kaikki puhuvat samasta juuresta, lainaavat samoja kirjoituksia ja viittaavat samaan perustajaan, mutta silti onnistuvat vakuuttamaan toisensa siitä, että muut ovat ymmärtäneet kaiken väärin.

Välillä riita on niin voimakas, että ulkopuolinen voisi ihmetellä: jos kaikki väittävät puolustavansa samaa uskoa, miksi suurin taistelu käydään juuri saman perheen sisällä?

Ehkä uskonnollisten liikkeiden yksi inhimillisimmistä piirteistä onkin tämä: ihmiset eivät ainoastaan etsi totuutta, vaan he haluavat myös olla varmoja siitä, että juuri heidän löytämänsä polku on ainoa mahdollinen.

Ja mitä enemmän polkuja syntyy, sitä useampi kulkija pitää omaa polkuaan ainoana tienä.

Lue lisää

"Teillä on väärä oppi. Meillä on oikea." Siinä on yksi kristinuskonnollisten eri lahkojen kiistojen vanhimmista lauseista. Lyhyt, selkeä ja tehokas. Se ratkaisee kaiken ennen kuin keskustelu ehtii edes alkaa.

Erikoista on, että lause voidaan lausua saman perheen sisällä. Samoista kirjoituksista, Raamatusta, samoista historiallisista juurista ja samoista suurista kysymyksistä keskustellaan – mutta jokainen osapuoli katsoo naapuriaan ja sanoo: "Sinä olet ymmärtänyt tämän väärin."

Silloin yhteinen historia muuttuu riidan näyttämöksi. Sama alkuperä ei enää yhdistä, vaan siitä tulee syy erottautua. Sama kirja ei enää ole yhteinen pohja, vaan taistelukenttä, jossa jokainen etsii kohtaa, joka todistaa juuri oman tulkinnan oikeaksi.

Ja ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että varmuus kasvaa usein sitä mukaa, kun näkemykset eroavat. Mitä enemmän joku toinen ajattelee eri tavalla, sitä vahvemmin oma asema tuntuu oikealta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

"Teillä on väärä oppi. Meillä on oikea." Siinä on yksi kristinuskonnollisten eri lahkojen kiistojen vanhimmista lauseista. Lyhyt, selkeä ja tehokas. Se ratkaisee kaiken ennen kuin keskustelu ehtii edes alkaa.

Erikoista on, että lause voidaan lausua saman perheen sisällä. Samoista kirjoituksista, Raamatusta, samoista historiallisista juurista ja samoista suurista kysymyksistä keskustellaan – mutta jokainen osapuoli katsoo naapuriaan ja sanoo: "Sinä olet ymmärtänyt tämän väärin."

Silloin yhteinen historia muuttuu riidan näyttämöksi. Sama alkuperä ei enää yhdistä, vaan siitä tulee syy erottautua. Sama kirja ei enää ole yhteinen pohja, vaan taistelukenttä, jossa jokainen etsii kohtaa, joka todistaa juuri oman tulkinnan oikeaksi.

Ja ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että varmuus kasvaa usein sitä mukaa, kun näkemykset eroavat. Mitä enemmän joku toinen ajattelee eri tavalla, sitä vahvemmin oma asema tuntuu oikealta.

Lue lisää

Lopulta syntyy paradoksi: kaikki puolustavat totuutta, mutta jokainen määrittelee totuuden omasta kulmastaan.

Ja siinä keskellä seisoo tavallinen ihminen ihmetellen, kuinka monta kertaa yksi perhe voi jakautua ennen kuin kaikki vielä muistavat olevansa sukua.

Kun oppi tarvitsee vihollisen, vihollinen löytyy aina. Ja jos yksi vihollinen ei riitä, tehdään siitä suurempi. Tehdään siitä näkymätön voima, joka liikkuu historian varjoissa, vaikuttaa tapahtumiin ja odottaa kärsivällisesti sopivaa hetkeä. Silloin maailma ei enää ole paikka, jossa ihmiset tekevät päätöksiä, erehtyvät, oppivat ja riitelevät keskenään. Maailmasta tulee näyttämö, jossa jokaisen kulissin takana uskotaan olevan sama ohjaaja.

Saatana on kätevä selitys. Hän ei tarvitse kasvoja, koska kasvottomuus tekee hänestä täydellisen. Jos jotain tapahtuu, hän voi olla siellä. Jos mitään ei tapahdu, hän voi olla vielä ovelammin piilossa. Hän on selitys, jota ei tarvitse koskaan kohdata todellisuuden testeissä, koska jokainen vastaväite voidaan kääntää uudeksi todisteeksi.

Jos joku hyväksyy jotain uutta, Saatana eksyttää. Jos joku vastustaa muutosta, hän voi olla ylpeä. Jos joku puhuu rauhasta, taustalla voi olla petos. Jos joku varoittaa vaarasta, ehkä hänkin on vain osa suurempaa suunnitelmaa.

Kun tällainen ajattelu kasvaa tarpeeksi suureksi, maailmasta tulee salapoliisiromaani, jossa syyllinen on jo tiedossa ennen kuin tutkinta alkaa.

Sama tapahtuu Antikristuksen kanssa. Ensin asetetaan hahmo valmiiksi. Sitten alkaa etsintä. Kuka sopii rooliin? Kuka on riittävän vaikutusvaltainen? Kuka puhuu tarpeeksi kauniisti? Kuka rakentaa yhteyksiä? Kuka näyttää ulospäin hyvältä?

Ja kun sopiva henkilö tai instituutio löytyy, jokainen yksityiskohta alkaa saada uuden merkityksen. Yksi lause muuttuu vihjeeksi. Yksi ele muuttuu symboliksi. Yksi tapahtuma muuttuu todisteeksi.

Ongelma ei ole siinä, että ihmiset kysyvät vaikeita kysymyksiä. Kriittinen ajattelu on arvokasta. Ongelma syntyy silloin, kun vastaus päätetään ennen kysymystä.

Silloin tutkiminen muuttuu metsästykseksi.

Metsästäjä ei enää kysy: "Mitä tässä oikeasti tapahtuu?"

Hän kysyy: "Miten saan tämän sopimaan siihen, minkä jo tiedän?"

Ja siinä vaiheessa jopa hyvä ihminen voi muuttua pelkäksi merkiksi omassa tarinassa. Hän ei enää ole henkilö, jolla on ajatuksia, historia ja motiivit. Hänestä tulee symboli. Hänestä tulee palanen suuresta kertomuksesta, jossa roolit on jaettu ennen kuin näyttelijät edes astuvat lavalle.

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että kun Saatanaa ja Antikristusta etsitään kaikkialta, ihminen voi unohtaa yhden vaikeimman paikan katsoa: itseensä.

On helppo löytää ylpeyttä toisista ja sokeutta toisista ryhmistä. On helppo nähdä eksytys naapurin ajatuksissa. Vaikeampaa on kysyä, voisiko oma varmuus joskus olla niin suuri, ettei enää kuule mitään, mikä häiritsee sitä.

Ehkä suurin vaara ei olekaan siinä, että ihminen ei tunnista pahaa.

Ehkä suurin vaara on siinä, että hän löytää pahaa niin paljon muista, ettei enää huomaa, mitä pelko, viha ja epäluulo tekevät hänen omalle sydämelleen.

Sillä joskus vihollisen etsiminen voi muuttua tärkeämmäksi kuin hyvyyden rakentaminen.

Ja silloin ihminen voi viettää koko elämänsä taistellen pimeyttä vastaan – huomaamatta, että oma varjo kulkee koko ajan mukana.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Lopulta syntyy paradoksi: kaikki puolustavat totuutta, mutta jokainen määrittelee totuuden omasta kulmastaan.

Ja siinä keskellä seisoo tavallinen ihminen ihmetellen, kuinka monta kertaa yksi perhe voi jakautua ennen kuin kaikki vielä muistavat olevansa sukua.

Kun oppi tarvitsee vihollisen, vihollinen löytyy aina. Ja jos yksi vihollinen ei riitä, tehdään siitä suurempi. Tehdään siitä näkymätön voima, joka liikkuu historian varjoissa, vaikuttaa tapahtumiin ja odottaa kärsivällisesti sopivaa hetkeä. Silloin maailma ei enää ole paikka, jossa ihmiset tekevät päätöksiä, erehtyvät, oppivat ja riitelevät keskenään. Maailmasta tulee näyttämö, jossa jokaisen kulissin takana uskotaan olevan sama ohjaaja.

Saatana on kätevä selitys. Hän ei tarvitse kasvoja, koska kasvottomuus tekee hänestä täydellisen. Jos jotain tapahtuu, hän voi olla siellä. Jos mitään ei tapahdu, hän voi olla vielä ovelammin piilossa. Hän on selitys, jota ei tarvitse koskaan kohdata todellisuuden testeissä, koska jokainen vastaväite voidaan kääntää uudeksi todisteeksi.

Jos joku hyväksyy jotain uutta, Saatana eksyttää. Jos joku vastustaa muutosta, hän voi olla ylpeä. Jos joku puhuu rauhasta, taustalla voi olla petos. Jos joku varoittaa vaarasta, ehkä hänkin on vain osa suurempaa suunnitelmaa.

Kun tällainen ajattelu kasvaa tarpeeksi suureksi, maailmasta tulee salapoliisiromaani, jossa syyllinen on jo tiedossa ennen kuin tutkinta alkaa.

Sama tapahtuu Antikristuksen kanssa. Ensin asetetaan hahmo valmiiksi. Sitten alkaa etsintä. Kuka sopii rooliin? Kuka on riittävän vaikutusvaltainen? Kuka puhuu tarpeeksi kauniisti? Kuka rakentaa yhteyksiä? Kuka näyttää ulospäin hyvältä?

Ja kun sopiva henkilö tai instituutio löytyy, jokainen yksityiskohta alkaa saada uuden merkityksen. Yksi lause muuttuu vihjeeksi. Yksi ele muuttuu symboliksi. Yksi tapahtuma muuttuu todisteeksi.

Ongelma ei ole siinä, että ihmiset kysyvät vaikeita kysymyksiä. Kriittinen ajattelu on arvokasta. Ongelma syntyy silloin, kun vastaus päätetään ennen kysymystä.

Silloin tutkiminen muuttuu metsästykseksi.

Metsästäjä ei enää kysy: "Mitä tässä oikeasti tapahtuu?"

Hän kysyy: "Miten saan tämän sopimaan siihen, minkä jo tiedän?"

Ja siinä vaiheessa jopa hyvä ihminen voi muuttua pelkäksi merkiksi omassa tarinassa. Hän ei enää ole henkilö, jolla on ajatuksia, historia ja motiivit. Hänestä tulee symboli. Hänestä tulee palanen suuresta kertomuksesta, jossa roolit on jaettu ennen kuin näyttelijät edes astuvat lavalle.

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että kun Saatanaa ja Antikristusta etsitään kaikkialta, ihminen voi unohtaa yhden vaikeimman paikan katsoa: itseensä.

On helppo löytää ylpeyttä toisista ja sokeutta toisista ryhmistä. On helppo nähdä eksytys naapurin ajatuksissa. Vaikeampaa on kysyä, voisiko oma varmuus joskus olla niin suuri, ettei enää kuule mitään, mikä häiritsee sitä.

Ehkä suurin vaara ei olekaan siinä, että ihminen ei tunnista pahaa.

Ehkä suurin vaara on siinä, että hän löytää pahaa niin paljon muista, ettei enää huomaa, mitä pelko, viha ja epäluulo tekevät hänen omalle sydämelleen.

Sillä joskus vihollisen etsiminen voi muuttua tärkeämmäksi kuin hyvyyden rakentaminen.

Ja silloin ihminen voi viettää koko elämänsä taistellen pimeyttä vastaan – huomaamatta, että oma varjo kulkee koko ajan mukana.

Lue lisää

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.

Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Anonyymi00028 kirjoitti:

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.

Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Vastuu siirtyy tuonpuoleiseen

Kun panokset ovat äärettömät, kaikki keinot alkavat näyttää kohtuullisilta.
Taivasbisnes on epäuskoa, ei uskoa.

Uskonto muuttuu moraaliseksi rikokseksi silloin, kun se tekee hyvästä teosta maksuvälineen ja Jumalasta kirjanpitäjän.

Mutta se on kai hyväksyttävää alkutasolla, mutta edessä on vielä kovin pitkä matka, ennen kuin motiivit ovat jaloja.

Pakottaminen vääristää Totuuden kokemuksen – Jos muoto (uskonnollinen järjestelmä) otetaan totuuden ilmentymäksi, se estää ihmistä näkemästä, että Totuus voi ilmetä monin eri tavoin. Se johtaa uskonnolliseen intoleranssiin, jossa toinen uskonto tuomitaan vääräksi pelkästään siksi, että sen muoto eroaa omasta. Tämä ei ole aito henkinen etsintä — tämä on välineen palvomista ja päämäärän unohtamista.

Lue lisää

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Ikuisen kidutuksen puolustajat ovat kiinnostava ilmiö.
Kuvitellaan hetki tavallinen ihminen. Hän näkee uutisen murhaajasta, kiduttajasta tai sotarikollisesta ja järkyttyy. Hän vaatii oikeutta, mutta samalla hän yleensä katsoo, että rangaistuksellakin pitäisi olla rajansa. Jopa pahimmille rikollisille annetaan elinkautinen, ei loputonta kidutusta. Jopa kaikkein julmimpien tekojen kohdalla ajatus ikuisesta piinaamisesta tuntuu useimmista ihmisistä vastenmieliseltä.
Sitten tapahtuu jotain merkillistä.
Sama ihminen saattaa siirtyä teologiseen keskusteluun ja alkaa puolustaa ajatusta, että ääretön olento ylläpitää tietoista kärsimystä ikuisesti. Ei vuosisataa. Ei miljoonaa vuotta. Ei biljoonaa vuotta. Vaan kirjaimellisesti ilman loppua.
Yhtäkkiä mittasuhteet katoavat.
Jos ihminen tekisi näin, häntä kutsuttaisiin hirviöksi. Jos valtio tekisi näin, sitä kutsuttaisiin rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Jos diktaattori rakentaisi vankilan, jossa rangaistus ei koskaan pääty eikä armoa koskaan anneta, maailma pitäisi sitä pahuuden monumenttina.
Mutta lisää sana "jumalallinen" eteen, niin sama asia muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi.
Tässä kohtaa sarkasmi kirjoittaa itse itsensä.
Ajatellaanpa puolustuspuhetta.
"Jumala on täydellinen rakkaus."
Hienoa.
"Mitä hän tekee niille, jotka eivät hyväksy häntä?"
"No, osa joutuu kärsimään ikuisesti."
"Ahaa. Kuinka kauan ikuisesti?"
"Ikuisesti."
"Eli ilman loppua?"
"Kyllä."
"Ja tämä on rakkautta?"
"Kyllä."
Se alkaa muistuttaa tilannetta, jossa joku yrittää vakuuttaa sinulle, että tuli on vettä ja yö on päivä.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Kun Jumala toimii kirjanpitäjänä:

hyvät teot -kredit

synnit - debet

pelastus - saldo

syntyy paradoksi:

Jumala ei ole enää hyvyyden lähde

vaan maksujärjestelmän ylläpitäjä


Tällainen Jumala ei ole moraalin perusta, vaan sen korruptoija.




Miksi tämä tekee järjestelmästä radikalisoitumisherkän

Radikalisaatio ei ole poikkeama vaan johdonmukainen seuraus, koska:

Palkinto on ääretön (ikuisuus)

Uhka on ääretön (helvetti)

Moraali on välineellinen

Ikuisen kidutuksen puolustajat ovat kiinnostava ilmiö.
Kuvitellaan hetki tavallinen ihminen. Hän näkee uutisen murhaajasta, kiduttajasta tai sotarikollisesta ja järkyttyy. Hän vaatii oikeutta, mutta samalla hän yleensä katsoo, että rangaistuksellakin pitäisi olla rajansa. Jopa pahimmille rikollisille annetaan elinkautinen, ei loputonta kidutusta. Jopa kaikkein julmimpien tekojen kohdalla ajatus ikuisesta piinaamisesta tuntuu useimmista ihmisistä vastenmieliseltä.
Sitten tapahtuu jotain merkillistä.
Sama ihminen saattaa siirtyä teologiseen keskusteluun ja alkaa puolustaa ajatusta, että ääretön olento ylläpitää tietoista kärsimystä ikuisesti. Ei vuosisataa. Ei miljoonaa vuotta. Ei biljoonaa vuotta. Vaan kirjaimellisesti ilman loppua.
Yhtäkkiä mittasuhteet katoavat.
Jos ihminen tekisi näin, häntä kutsuttaisiin hirviöksi. Jos valtio tekisi näin, sitä kutsuttaisiin rikokseksi ihmisyyttä vastaan. Jos diktaattori rakentaisi vankilan, jossa rangaistus ei koskaan pääty eikä armoa koskaan anneta, maailma pitäisi sitä pahuuden monumenttina.
Mutta lisää sana "jumalallinen" eteen, niin sama asia muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi.
Tässä kohtaa sarkasmi kirjoittaa itse itsensä.
Ajatellaanpa puolustuspuhetta.
"Jumala on täydellinen rakkaus."
Hienoa.
"Mitä hän tekee niille, jotka eivät hyväksy häntä?"
"No, osa joutuu kärsimään ikuisesti."
"Ahaa. Kuinka kauan ikuisesti?"
"Ikuisesti."
"Eli ilman loppua?"
"Kyllä."
"Ja tämä on rakkautta?"
"Kyllä."
Se alkaa muistuttaa tilannetta, jossa joku yrittää vakuuttaa sinulle, että tuli on vettä ja yö on päivä.

Lue lisää

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Ajatellaan asiaa hetki ilman koristeita.

Olento luo tietoisia olentoja. Osa näistä olennoista erehtyy, epäilee, uskoo väärin, syntyy väärään kulttuuriin, päätyy vääriin johtopäätöksiin tai yksinkertaisesti kuolee vakuuttumatta.

Rangaistus?

Ei korjaus.

Ei kasvatus.

Ei kuntoutus.

Ei edes armollinen loppu.

Vaan tietoinen kärsimys, joka jatkuu niin kauan, että sana "kauan" menettää merkityksensä.

Ja sitten joku nousee ylös ja sanoo:

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Anonyymi00030 kirjoitti:

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Ajatellaan asiaa hetki ilman koristeita.

Olento luo tietoisia olentoja. Osa näistä olennoista erehtyy, epäilee, uskoo väärin, syntyy väärään kulttuuriin, päätyy vääriin johtopäätöksiin tai yksinkertaisesti kuolee vakuuttumatta.

Rangaistus?

Ei korjaus.

Ei kasvatus.

Ei kuntoutus.

Ei edes armollinen loppu.

Vaan tietoinen kärsimys, joka jatkuu niin kauan, että sana "kauan" menettää merkityksensä.

Ja sitten joku nousee ylös ja sanoo:

"Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Lue lisää

Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Miten ihmeessä?

Jos joku ehdottaisi tällaista järjestelmää työpaikalla, hänet erotettaisiin.

Jos joku ehdottaisi sitä oikeustieteellisessä tiedekunnassa, häntä pidettäisiin vaarallisena.

Jos joku ehdottaisi sitä psykologian luennolla, professorit luultavasti kysyisivät, onko kyse ajatuskokeesta vai satiirista.

Mutta lisää mukaan sana "jumalallinen", ja yhtäkkiä kaikkein äärimmäisin julmuus muuttuu joidenkin silmissä moraaliseksi mestariteokseksi.

Se on hämmästyttävää.

Kuvittele tuomari.

Hänen eteensä tuodaan ihminen.

Syyte?

Väärät uskomukset.

Riittämätön vakuuttuneisuus.

Epäily.

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Ikuisesti.

Ja yleisö puhkeaa aplodeihin.

"Kuinka viisas tuomari!"

"Kuinka rakastava tuomari!"

"Kuinka oikeudenmukainen tuomari!"

Tässä vaiheessa ei enää tiedä, pitäisikö itkeä vai ihailla kielen uskomatonta venyvyyttä.

Sanojen täytyy tehdä valtavasti töitä.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Tämä on täydellistä oikeudenmukaisuutta."

Miten ihmeessä?

Jos joku ehdottaisi tällaista järjestelmää työpaikalla, hänet erotettaisiin.

Jos joku ehdottaisi sitä oikeustieteellisessä tiedekunnassa, häntä pidettäisiin vaarallisena.

Jos joku ehdottaisi sitä psykologian luennolla, professorit luultavasti kysyisivät, onko kyse ajatuskokeesta vai satiirista.

Mutta lisää mukaan sana "jumalallinen", ja yhtäkkiä kaikkein äärimmäisin julmuus muuttuu joidenkin silmissä moraaliseksi mestariteokseksi.

Se on hämmästyttävää.

Kuvittele tuomari.

Hänen eteensä tuodaan ihminen.

Syyte?

Väärät uskomukset.

Riittämätön vakuuttuneisuus.

Epäily.

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Rajallinen ymmärrys.

Tuomio?

Kidutus.

Kuinka pitkäksi aikaa?

Ikuisesti.

Ja yleisö puhkeaa aplodeihin.

"Kuinka viisas tuomari!"

"Kuinka rakastava tuomari!"

"Kuinka oikeudenmukainen tuomari!"

Tässä vaiheessa ei enää tiedä, pitäisikö itkeä vai ihailla kielen uskomatonta venyvyyttä.

Sanojen täytyy tehdä valtavasti töitä.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Lue lisää

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Oikeus tarkoittaa rangaistusta, joka ei koskaan pääty.

Mikä tahansa sana voidaan ilmeisesti saada tarkoittamaan mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Ehkä kaikkein merkillisintä ei kuitenkaan ole itse oppi.

Ihmiset ovat uskoneet kaikenlaisiin asioihin.

Merkillisintä on se into, jolla jotkut puolustavat sitä.

He eivät vain hyväksy sitä.

He eivät vain siedä sitä.

He ylistävät sitä.

He katsovat loputonta kärsimystä ja sanovat:

"Näin kuuluu olla."

Siinä kohtaa jokin tuntuu kääntyneen nurin.

Normaalisti ihmisen moraalinen vaisto reagoi kärsimykseen myötätunnolla.

Lapsi ymmärtää tämän.

Kun joku itkee, lapsi yrittää lohduttaa.

Kun joku kärsii, lapsi haluaa auttaa.

Mutta ikuisen kidutuksen oppia puolustettaessa tapahtuu outo muodonmuutos.

Yhtäkkiä kärsimys ei enää herätä myötätuntoa.

Se herättää puolustuspuheita.

Mitä suurempi tuska, sitä monimutkaisemmaksi selitykset muuttuvat.

Mitä pidempi kärsimys, sitä enemmän tuotetaan teologisia alaviitteitä.

Ja lopulta päädytään tilanteeseen, jossa loputonta kidutusta pidetään moraalisesti ongelmattomampana kuin sen kyseenalaistamista.

Se on suorastaan nerokasta.

Uhri muuttuu ongelmaksi.

Järjestelmä muuttuu ratkaisuksi.


Kärsimyksen lopettamista ehdottava ihminen nähdään epäilyttävänä.

Mutta kärsimyksen ikuisuuden puolustaja nähdään vakaana uskovana.

Täytyy melkein nostaa hattua.

Jos joku sanoisi:

"Minun mielestäni kaikkien kärsimysten pitäisi joskus päättyä."

Häntä saatetaan pitää hengellisesti heikkona.

Mutta jos joku sanoo:

"Minun mielestäni joidenkin kärsimysten ei pitäisi päättyä koskaan."

Häntä pidetään joskus erityisen uskollisena.

Tässä kohtaa maailma alkaa muistuttaa peilisalia, jossa kaikki käsitteet ovat vääristyneet.

Ja ehkä juuri siksi kysymys jää vaivaamaan.

Ei niinkään se, onko helvetti olemassa.

Vaan se, mitä tapahtuu ihmiselle, joka oppii pitämään loputonta kärsimystä hyvänä asiana.

Mitä tapahtuu moraaliselle vaistolle, kun sitä opetetaan kumartamaan sellaista, mitä se luonnostaan kauhistuu?

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Anonyymi00032 kirjoitti:

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

On myönnettävä, että ikuisen kidutuksen oppi on yksi ihmiskunnan suurimmista markkinointisaavutuksista.

Rakkaus tarkoittaa nyt jotain, mikä näyttää rakkauden vastakohdalta.

Armo tarkoittaa järjestelmää, jossa suurin osa tarvitsee pelastusta kauhulta.

Oikeus tarkoittaa rangaistusta, joka ei koskaan pääty.

Mikä tahansa sana voidaan ilmeisesti saada tarkoittamaan mitä tahansa, kunhan sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Ehkä kaikkein merkillisintä ei kuitenkaan ole itse oppi.

Ihmiset ovat uskoneet kaikenlaisiin asioihin.

Merkillisintä on se into, jolla jotkut puolustavat sitä.

He eivät vain hyväksy sitä.

He eivät vain siedä sitä.

He ylistävät sitä.

He katsovat loputonta kärsimystä ja sanovat:

"Näin kuuluu olla."

Siinä kohtaa jokin tuntuu kääntyneen nurin.

Normaalisti ihmisen moraalinen vaisto reagoi kärsimykseen myötätunnolla.

Lapsi ymmärtää tämän.

Kun joku itkee, lapsi yrittää lohduttaa.

Kun joku kärsii, lapsi haluaa auttaa.

Mutta ikuisen kidutuksen oppia puolustettaessa tapahtuu outo muodonmuutos.

Yhtäkkiä kärsimys ei enää herätä myötätuntoa.

Se herättää puolustuspuheita.

Mitä suurempi tuska, sitä monimutkaisemmaksi selitykset muuttuvat.

Mitä pidempi kärsimys, sitä enemmän tuotetaan teologisia alaviitteitä.

Ja lopulta päädytään tilanteeseen, jossa loputonta kidutusta pidetään moraalisesti ongelmattomampana kuin sen kyseenalaistamista.

Se on suorastaan nerokasta.

Uhri muuttuu ongelmaksi.

Järjestelmä muuttuu ratkaisuksi.


Kärsimyksen lopettamista ehdottava ihminen nähdään epäilyttävänä.

Mutta kärsimyksen ikuisuuden puolustaja nähdään vakaana uskovana.

Täytyy melkein nostaa hattua.

Jos joku sanoisi:

"Minun mielestäni kaikkien kärsimysten pitäisi joskus päättyä."

Häntä saatetaan pitää hengellisesti heikkona.

Mutta jos joku sanoo:

"Minun mielestäni joidenkin kärsimysten ei pitäisi päättyä koskaan."

Häntä pidetään joskus erityisen uskollisena.

Tässä kohtaa maailma alkaa muistuttaa peilisalia, jossa kaikki käsitteet ovat vääristyneet.

Ja ehkä juuri siksi kysymys jää vaivaamaan.

Ei niinkään se, onko helvetti olemassa.

Vaan se, mitä tapahtuu ihmiselle, joka oppii pitämään loputonta kärsimystä hyvänä asiana.

Mitä tapahtuu moraaliselle vaistolle, kun sitä opetetaan kumartamaan sellaista, mitä se luonnostaan kauhistuu?

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Lue lisää

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Ja kaikkein ironisinta on tämä:

Monet näistä ihmisistä ovat muuten ystävällisiä.

He ruokkivat nälkäisiä.

He auttavat naapureitaan.

He silittävät koiria.

He lahjoittavat hyväntekeväisyyteen.

He eivät hyväksyisi tunninkaan kidutusta ihmiselle tässä maailmassa.

Mutta kun kärsimys siirretään kosmiseen mittakaavaan, he voivat yhtäkkiä hyväksyä siitä äärettömän version.

Siinä on jotain lähes runollisen omituista.

Ihminen, joka ei voisi katsoa minuuttiakaan todellista kidutusta, kykenee puolustamaan kidutusta, joka ei pääty miljardienkaan vuosien jälkeen.

Ja kaiken tämän keskellä hän lausuu rauhallisesti:

"Tämä on täydellistä rakkautta."

Siinä vaiheessa sarkasmi ei enää edes tiedä, miten kilpailla todellisuuden kanssa.


Minua ei ehkä hämmästytä eniten ajatus ikuisesta kidutuksesta.

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Mitä tapahtuu myötätunnolle, kun sitä pyydetään katsomaan ääretöntä tuskaa ja kutsumaan sitä oikeudeksi?

Ja kaikkein ironisinta on tämä:

Monet näistä ihmisistä ovat muuten ystävällisiä.

He ruokkivat nälkäisiä.

He auttavat naapureitaan.

He silittävät koiria.

He lahjoittavat hyväntekeväisyyteen.

He eivät hyväksyisi tunninkaan kidutusta ihmiselle tässä maailmassa.

Mutta kun kärsimys siirretään kosmiseen mittakaavaan, he voivat yhtäkkiä hyväksyä siitä äärettömän version.

Siinä on jotain lähes runollisen omituista.

Ihminen, joka ei voisi katsoa minuuttiakaan todellista kidutusta, kykenee puolustamaan kidutusta, joka ei pääty miljardienkaan vuosien jälkeen.

Ja kaiken tämän keskellä hän lausuu rauhallisesti:

"Tämä on täydellistä rakkautta."

Siinä vaiheessa sarkasmi ei enää edes tiedä, miten kilpailla todellisuuden kanssa.


Minua ei ehkä hämmästytä eniten ajatus ikuisesta kidutuksesta.

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

Lue lisää

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

On vaikea olla hämmästymättä sitä ekstremismin määrää, jolla dogmaatikot puolustavat järjestelmää, jossa ihmisen korkein moraalinen ihanne muistuttaa lähinnä kosmista bonusohjelmaa. Tee oikein, saat palkinnon. Tee väärin, saat rangaistuksen. Kerää tarpeeksi pisteitä, lunasta ikuinen jäsenyys paratiisiin. Ja tätä kutsutaan vielä hengelliseksi syvyydeksi. Jos sama logiikka esiteltäisiin minkä tahansa muun asian yhteydessä, sitä pidettäisiin lapsellisena käyttäytymisen ohjaamisena, mutta kun siihen lisätään taivas, enkelit ja ikuisuus, siitä tulee muka moraalin huippu.
Vielä erikoisempaa on se, miten tätä järjestelmää kutsutaan oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaiseksi. Sanana se kuulostaa kauniilta, kunnes pysähtyy miettimään, mitä sillä tarkoitetaan. Äärellinen ihminen tekee rajallisia virheitä muutaman vuosikymmenen ajan, ja vastineeksi häntä uhkaa ääretön rangaistus. Tai vaihtoehtoisesti hän hyväksyy oikean oppijärjestelmän ja saa äärettömän palkinnon. Missä kohtaa tätä yhtälöä oikeudenmukaisuus tarkalleen sijaitsee? Se muistuttaa enemmän mielivaltaista kosmista arvontaa kuin mitään moraalifilosofian saavutusta. Mutta ilmeisesti kun laskutoimitukseen lisätään sana "jumalallinen", ristiriidat lakkaavat olemasta ristiriitoja.

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Minua hämmästyttävät ihmiset, jotka katsovat sitä ja sanovat: "Tämä on oikeudenmukaista."

Siinä on jotain syvästi hämmentävää.

Ei siksi, että ihmiset uskovat Jumalaan. Ei siksi, että ihmiset uskovat tuomioon. Vaan siksi, että ihmiset kykenevät kuvittelemaan kärsimyksen, jolle ei koskaan tule loppua, ja näkemään siinä moraalisen täydellisyyden.

On vaikea olla hämmästymättä sitä ekstremismin määrää, jolla dogmaatikot puolustavat järjestelmää, jossa ihmisen korkein moraalinen ihanne muistuttaa lähinnä kosmista bonusohjelmaa. Tee oikein, saat palkinnon. Tee väärin, saat rangaistuksen. Kerää tarpeeksi pisteitä, lunasta ikuinen jäsenyys paratiisiin. Ja tätä kutsutaan vielä hengelliseksi syvyydeksi. Jos sama logiikka esiteltäisiin minkä tahansa muun asian yhteydessä, sitä pidettäisiin lapsellisena käyttäytymisen ohjaamisena, mutta kun siihen lisätään taivas, enkelit ja ikuisuus, siitä tulee muka moraalin huippu.
Vielä erikoisempaa on se, miten tätä järjestelmää kutsutaan oikeudenmukaiseksi. Oikeudenmukaiseksi. Sanana se kuulostaa kauniilta, kunnes pysähtyy miettimään, mitä sillä tarkoitetaan. Äärellinen ihminen tekee rajallisia virheitä muutaman vuosikymmenen ajan, ja vastineeksi häntä uhkaa ääretön rangaistus. Tai vaihtoehtoisesti hän hyväksyy oikean oppijärjestelmän ja saa äärettömän palkinnon. Missä kohtaa tätä yhtälöä oikeudenmukaisuus tarkalleen sijaitsee? Se muistuttaa enemmän mielivaltaista kosmista arvontaa kuin mitään moraalifilosofian saavutusta. Mutta ilmeisesti kun laskutoimitukseen lisätään sana "jumalallinen", ristiriidat lakkaavat olemasta ristiriitoja.

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella. Minä olen valittu. Ego ei katoa mihinkään, se vain puetaan pyhiin vaatteisiin. Itsekkyys ei ylity, vaan sille annetaan kosminen merkitys. Ja tätä kutsutaan joskus nöyryydeksi.
Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.
Sarkastisinta kaikessa on se horjumaton varmuus, jolla tätä puolustetaan. Ei ainoastaan uskota järjestelmään, vaan sitä pidetään täydellisenä. Ei nähdä mitään ongelmaa siinä, että koko ihmiskunnan kohtalo sidotaan oikeisiin uskomuksiin, oikeisiin rituaaleihin tai oikeaan oppiin. Päinvastoin, tätä pidetään korkeimpana mahdollisena oikeudenmukaisuutena. Jos joku kyseenalaistaa logiikan, hän ei muka ymmärrä. Jos joku huomauttaa ristiriidoista, hänen sydämensä on muka sulkeutunut. Ja niin keskustelu päättyy ennen kuin se ehtii alkaa.

Lue lisää

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Anonyymi00035 kirjoitti:

Ja sitten tulee pelastus. Tuo uskonnollisen markkinoinnin kruununjalokivi. Pelastus esitetään ihmiskunnan korkeimpana tavoitteena, vaikka se kuulostaa usein hämmästyttävän paljon henkilökohtaiselta edulta. Minä pelastun. Minä vältyn rangaistukselta. Minä saan ikuisen palkinnon. Minä olen oikealla puolella.

Ehkä kaikkein ironisinta on se, että monet pitävät tätä moraalin huippuna samalla kun he paheksuvat kaikkea maallista kaupankäyntiä. Rahalla ei muka saa ostaa ihmisarvoa, rakkautta tai hyvyyttä. Mutta heti kun kaupankäynnin osapuoleksi vaihdetaan Jumala, koko järjestelmä muuttuu pyhäksi. Hyvät teot muuttuvat sijoituksiksi. Oikea usko muuttuu vakuutukseksi. Kuolema muuttuu tilinpäätökseksi. Ja yhtäkkiä kukaan ei enää huomaa, että moraalista on tullut kirjanpitoa.

Lue lisää

Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.

Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Anonyymi00036 kirjoitti:

Ehkä juuri siinä näkyy dogmin todellinen voima. Ei siinä, että se tarjoaa vastauksia, vaan siinä, että se tekee kysymykset tarpeettomiksi. Kun ihminen alkaa pitää omaa uskomusjärjestelmäänsä täydellisenä, hän ei enää etsi totuutta. Hän vartioi sitä. Hänestä tulee oman maailmankuvansa portinvartija, joka seisoo vuosisatojen takaa perityn linnakkeen muurilla ja huutaa jokaiselle uudelle ajatukselle saman tutun tuomion: harhaoppia. Ja mitä enemmän maailma muuttuu, sitä tiukemmin hän puristaa kiinni vanhoista avaimistaan, sillä jos kysymyksiä sallittaisiin liikaa, voisi paljastua jotakin sietämätöntä: että oikeudenmukaisuudeksi kutsuttu järjestelmä ei ehkä olekaan oikeudenmukainen, ja että pelastukseksi kutsuttu ihanne muistuttaa toisinaan enemmän pelolla ja palkkiolla ohjattua vaihtokauppaa kuin mitään ylevää moraalista oivallusta.

Suurin ongelma ei ehkä ole julmuus itse, vaan kyvyttömyys nähdä sitä julmuutena silloin, kun se on puettu pyhyyden kielelle. Ihminen, joka kauhistuisi epäoikeudenmukaisuutta arjessa, saattaa yhtäkkiä pitää sitä täydellisenä oikeudenmukaisuutena heti, kun sen väitetään olevan jumalallista alkuperää. Sama teko, sama kärsimys, sama rangaistus – mutta koska se on siirretty taivaalliseen kehykseen, sen moraalinen arviointi lakkaa. Kysymykset loppuvat. Epäily muuttuu synniksi. Ajattelu vaihtuu kuuliaisuuteen.
Juuri tässä kohtaa dogmi muuttuu vaaralliseksi. Ei siksi, että se tarjoaa vastauksia, vaan siksi, että se tekee kysymisestä epäilyttävää. Miksi jotkut eivät pysähdy pohtimaan, voiko ääretön rangaistus rajallisista teoista olla oikeudenmukainen? Miksi jotkut eivät kysy, miksi pelko on niin keskeinen osa järjestelmää, jonka väitetään perustuvan rakkauteen? Miksi moraalinen intuitio, joka toimii kaikissa muissa tilanteissa, asetetaan syrjään heti, kun uskonnollinen auktoriteetti antaa käskyn?
On hämmentävää seurata, kuinka ihmiset, jotka muuten korostavat myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, voivat puolustaa ajatuksia, joita he eivät hyväksyisi missään muussa yhteydessä. Jos ihminen ehdottaisi maallista järjestelmää, jossa väärä mielipide tai väärä vakaumus johtaisi ikuiseen kärsimykseen, sitä pidettäisiin hirvittävänä. Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Lue lisää

Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.

On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.
Äänestä

Anonyymi00037 kirjoitti:

Mutta kun sama ajatus esitetään uskonnollisena oppina, se muuttuu joidenkin silmissä pyhäksi viisaudeksi. Ei siksi, että ajatus olisi muuttunut paremmaksi, vaan siksi, että sitä ei enää arvioida samalla mittapuulla.

Ehkä kaikkein surullisinta on se, kuinka helposti pyhyys voi toimia moraalisen arvioinnin korvikkeena. Julmuus lakkaa olemasta julmuutta, jos sille annetaan tarpeeksi ylevä nimi. Epäoikeudenmukaisuus lakkaa olemasta epäoikeudenmukaisuutta, jos sen väitetään palvelevan korkeampaa tarkoitusta. Ja mitä suuremmaksi auktoriteetti kuvataan, sitä vähemmän ihmiset uskaltavat kysyä, onko itse väite moraalisesti järkevä.
Todellinen moraalinen rohkeus ei ole sitä, että puolustaa oppia hinnalla millä hyvänsä. Se on sitä, että uskaltaa kysyä vaikeita kysymyksiä myös silloin, kun ne kohdistuvat omiin uskomuksiin. Sillä aate, joka vaatii luopumaan omasta oikeudentajusta, ei vahvista moraalia – se korvaa sen. Ja sillä hetkellä ihminen ei enää etsi totuutta, vaan opettelee puolustamaan sitä, mitä hänelle on jo valmiiksi kerrottu olevan totta. Juuri silloin julmuudesta tulee mahdollista, ei siksi että ihmiset olisivat luonnostaan pahoja, vaan siksi että he ovat lakanneet kysymästä, onko jokin todella oikein.

On kyllä hämmästyttävää, miten helposti jotkut luopuvat omasta moraalisesta arviointikyvystään heti, kun lauseeseen lisätään sanat "hyvä taivaan Isukki". Yhtäkkiä kaikki se oikeudentaju, jota muuten käytetään jokapäiväisessä elämässä, katoaa kuin savuna ilmaan. Se sama ihminen, joka paheksuisi mielivaltaista rangaistusta, vallankäyttöä tai pelolla hallitsemista ihmisten kesken, alkaa kutsua niitä täydelliseksi oikeudenmukaisuudeksi, kun niiden väitetään tulevan taivaasta. Kuinka kätevää. Moraalinen ongelma ei ratkea – sen ympärille vain piirretään sädekehä.
Äänestä

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Anonyymi00038 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.
Ja jos joku uskaltaa kysyä, kuulostaako tämä todella rakkaudelta, vastaus tulee salamannopeasti: "Kyllä se on oikeudenmukaista, koska Jumala on oikeudenmukainen." Loistava argumentti. Kehä sulkeutuu täydellisesti. Mikä tahansa teko voidaan julistaa hyväksi, koska hyvän määritelmäksi asetetaan etukäteen se, mitä taivaallinen auktoriteetti tekee. Tällöin ei enää arvioida tekoja moraalisesti, vaan moraali määritellään vallan perusteella. Voimakkain voittaa, ja hänen tekojaan kutsutaan hyviksi.
Sarkastisinta on kuitenkin se järkkymätön varmuus. "Pelastus on rakkauden osoitus." "Helvetti on oikeudenmukainen." "Kaikki on täydellistä." Mitään ei tarvitse perustella, koska vastaus tiedetään jo etukäteen. Ja jos et hyväksy sitä, ongelma ei tietenkään voi olla itse opissa. Vika on kysyjässä. Hän ajattelee liikaa. Hän kyseenalaistaa liikaa. Hän käyttää liikaa omaa moraalista harkintaansa.
Mutta juuri siinä piilee vaarallisuus. Jos ihmiselle opetetaan, että jokin on hyvää pelkästään siksi, että auktoriteetti sanoo niin, hän ei enää arvioi väitteitä niiden sisällön perusteella. Hän arvioi niitä sen perusteella, kuka ne lausuu. Ja historia on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka vaarallista tällainen ajattelu voi olla. Kun oma oikeudentaju alistetaan auktoriteetille, ihminen voi päätyä puolustamaan asioita, joita hän ei koskaan hyväksyisi ilman pyhää leimaa niiden päällä.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.

Anonyymi00039 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva. Mutta kummallisen usein tämä rakkaus muistuttaa järjestelmää, jossa hyväksyt oikean uskomuspaketin tai kohtaat seuraukset. Tietenkin kyseessä ei ole uhkaus, ei missään nimessä. Se on vain ääretön rangaistus, joka odottaa väärän valinnan tehnyttä. Täysin eri asia. Eihän kukaan kutsuisi sitä painostukseksi. Se on vain kosmista vapaaehtoisuutta.

Lue lisää

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva.

Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Anonyymi00040 kirjoitti:

Ja sitten kuvaan astuu se kuuluisa ”hyvä taivaan isukki”. Tuo äärettömän rakastava hahmo, jonka kerrotaan olevan hyvyyden lähde ja rakkauden perikuva.

Ehkä kaikkein ironisinta onkin, että monet pitävät tätä uskon vahvuutena. Että ihminen lakkaa kysymästä vaikeita kysymyksiä ja alkaa pitää kuuliaisuutta hyveenä. Ikään kuin moraalinen kypsyys tarkoittaisi sitä, että oma omatunto sammutetaan ja korvataan valmiilla vastauksilla. Sitten hymyillään tyytyväisenä ja vakuutellaan, että hyvä taivaan isukki kyllä tietää paremmin. Ja jos jokin näyttää julmalta, epäoikeudenmukaiselta tai ristiriitaiselta, siitä ei tarvitse huolestua. Koska jos isukki sanoo niin, sen täytyy olla hyvää. Ja juuri siinä kohtaa pitäisi ehkä huolestua kaikkein eniten. Ei siitä, että joku uskoo, vaan siitä, että joku pitää kyseenalaistamisen loppumista hyveenä.

On suorastaan liikuttavaa seurata ihmistä, joka puhuu rakkaudesta taukoamatta mutta näyttää käyttävän kaiken energiansa vihollisten etsimiseen. Aamulla rakkaus, päivällä rakkaus, illalla rakkaus, yöllä rakkaus. Jokaisessa viestissä armoa, anteeksiantoa, laupeutta ja Jeesuksen rakkautta. Ja sitten, heti seuraavassa lauseessa, alkaa loputon luettelo ihmisistä, kulttuureista, uskonnoista ja maailmankatsomuksista, joita pitäisi vastustaa, kumota tai pitää hengellisenä vaarana. Rakkaus näyttää olevan hänelle kuin mainoskatko, joka keskeyttää varsinaisen ohjelman: vihollisten kartoittamisen.
Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi. Ei enää syntisten kalastajaksi vaan Jumalan erityiseksi kirjuriksi. Hän päivystää kellon ympäri taivaallisessa tarkastusvirastossa, merkitsee muistiin väärät uskomukset, laskee harhaopit, luetteloi epäuskoiset ja valvoo, ettei kukaan vahingossakaan ajattele liian vapaasti. Rakkaudesta hän kyllä puhuu, mutta hänen todellinen intohimonsa näyttää olevan hengellinen inventaario. Kuin koko maailmankaikkeuden kohtalo riippuisi siitä, löytääkö hän vielä yhden väärin ajattelevan ihmisen internetistä.

Lue lisää

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Ja mikä merkillisintä, tätä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi. Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä. Mutta jostain syystä puuhun näyttää kasvaneen aivan toisenlaisia hedelmiä: epäluuloa, kaunaa, pakkomielteistä vastakkainasettelua ja loputonta tarvetta julistaa muita väärässä oleviksi. Jos tämä on rauhaa, miltä sota sitten näyttää? Jos tämä on rakkautta, mitä viha enää edes tarkoittaa?

Erityisen ironista on, että ihminen voi kirjoittaa kymmenen kappaletta anteeksiannosta ja käyttää yhdennentoista siihen, että selittää kuinka aikoo käyttää koko loppuelämänsä tietyn ihmisryhmän, uskonnon tai filosofian vastustamiseen. Tässä vaiheessa rakkaus ei enää kuulosta hyveeltä vaan markkinointiosastolta. Julkisivu on täynnä lämpimiä sanoja, mutta konepellin alla käy lakkaamatta sama vanha moottori: pelko, tuomitseminen ja viholliskuvien rakentaminen.
Ehkä kaikkein huvittavinta on se, kuinka usein tällainen ihminen kuvittelee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka hänen koko maailmankuvansa pyörii pahan ympärillä. Hän näkee sitä kaikkialla. Kirjoissa, filosofioissa, kulttuureissa, uskonnoissa, ihmisissä ja ajatuksissa. Maailma muuttuu valtavaksi miinakentäksi, jossa jokaisen kulman takana väijyy uusi harhaoppi. Hän puhuu rakkaudesta, mutta hänen huomionsa ei kohdistu rakastamiseen vaan vihollisten tunnistamiseen. Hän ei tunnu kysyvän: "Kuinka voisin ymmärtää?" vaan: "Ketä vastaan minun pitäisi seuraavaksi taistella?"
Ja juuri siinä piilee tragedia. Rakkaus muuttuu iskulauseeksi. Armo muuttuu koristeeksi. Anteeksianto muuttuu retoriikaksi. Sanoja toistetaan niin paljon, että niiden sisältö katoaa kokonaan. Jäljelle jää vain ihminen, joka julistaa rakastavansa koko maailmaa samalla kun hän käyttää suuren osan elämästään todistaakseen, miksi niin suuri osa siitä maailmasta on väärässä. Se on erikoinen rakkauden muoto: sellainen, joka löytää vihollisen nopeammin kuin lähimmäisen. Sellainen, joka puhuu armosta loputtomasti mutta näyttää antavan sitä kaikkein niukimmin. Sellainen, joka vakuuttaa olevansa rakkauden asialla, mutta jonka ympärillä rakkaus tuntuu olevan aina puheenaihe — ei koskaan lopputulos.

Anonyymi00041 kirjoitti:

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan - nyt hän on "jumalan kirjuri", niin kuin hän itse sen asian ilmaisi.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Ja mikä merkillisintä, tätä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi. Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä. Mutta jostain syystä puuhun näyttää kasvaneen aivan toisenlaisia hedelmiä: epäluuloa, kaunaa, pakkomielteistä vastakkainasettelua ja loputonta tarvetta julistaa muita väärässä oleviksi. Jos tämä on rauhaa, miltä sota sitten näyttää? Jos tämä on rakkautta, mitä viha enää edes tarkoittaa?

Erityisen ironista on, että ihminen voi kirjoittaa kymmenen kappaletta anteeksiannosta ja käyttää yhdennentoista siihen, että selittää kuinka aikoo käyttää koko loppuelämänsä tietyn ihmisryhmän, uskonnon tai filosofian vastustamiseen. Tässä vaiheessa rakkaus ei enää kuulosta hyveeltä vaan markkinointiosastolta. Julkisivu on täynnä lämpimiä sanoja, mutta konepellin alla käy lakkaamatta sama vanha moottori: pelko, tuomitseminen ja viholliskuvien rakentaminen.
Ehkä kaikkein huvittavinta on se, kuinka usein tällainen ihminen kuvittelee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka hänen koko maailmankuvansa pyörii pahan ympärillä. Hän näkee sitä kaikkialla. Kirjoissa, filosofioissa, kulttuureissa, uskonnoissa, ihmisissä ja ajatuksissa. Maailma muuttuu valtavaksi miinakentäksi, jossa jokaisen kulman takana väijyy uusi harhaoppi. Hän puhuu rakkaudesta, mutta hänen huomionsa ei kohdistu rakastamiseen vaan vihollisten tunnistamiseen. Hän ei tunnu kysyvän: "Kuinka voisin ymmärtää?" vaan: "Ketä vastaan minun pitäisi seuraavaksi taistella?"
Ja juuri siinä piilee tragedia. Rakkaus muuttuu iskulauseeksi. Armo muuttuu koristeeksi. Anteeksianto muuttuu retoriikaksi. Sanoja toistetaan niin paljon, että niiden sisältö katoaa kokonaan. Jäljelle jää vain ihminen, joka julistaa rakastavansa koko maailmaa samalla kun hän käyttää suuren osan elämästään todistaakseen, miksi niin suuri osa siitä maailmasta on väärässä. Se on erikoinen rakkauden muoto: sellainen, joka löytää vihollisen nopeammin kuin lähimmäisen. Sellainen, joka puhuu armosta loputtomasti mutta näyttää antavan sitä kaikkein niukimmin. Sellainen, joka vakuuttaa olevansa rakkauden asialla, mutta jonka ympärillä rakkaus tuntuu olevan aina puheenaihe — ei koskaan lopputulos.

Lue lisää

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan. Ei enää tavallinen uskova, ei etsijä, ei oppija, vaan itse "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee. Tehtävänä ei ilmeisesti ole rakastaa lähimmäistä, kehittää nöyryyttä tai kasvaa viisaudessa, vaan pitää taivaallista rikosrekisteriä väärin ajattelevista ihmisistä. Päivät kuluvat harhaoppien laskemisessa, yöt vihollislistojen päivittämisessä. Joku voisi luulla, että hengellinen elämä tarkoittaisi oman sydämen tutkimista, mutta paljon tärkeämpää näyttää olevan muiden ihmisten ajatusten vartioiminen.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Rakkaudesta hän kyllä puhuu lakkaamatta. Rakkaus vilisee jokaisessa tekstissä kuin pakollinen mainoslause tuotepakkauksessa. Mutta mitä kauemmin häntä kuuntelee, sitä vaikeampi sitä rakkautta on löytää mistään muualta kuin sanoista. Sillä rakkaus ei ole sana. Rakkaus ei ole iskulause. Rakkaus ei ole tunnuslause, jonka voi liimata jokaisen vihamielisen puheenvuoron alkuun. Rakkaus näkyy siinä, miten ihmisistä puhutaan ja miten heihin suhtaudutaan.


Siinäkö se on? Siinäkö on vuosien hengellisen kasvun lopputulos? Siinäkö näkyvät rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä? Jos joku olisi kertonut tämän lausunnon ilman uskonnollista kehystä, useimmat tunnistaisivat sen välittömästi pakkomielteeksi. Mutta kun sen ympärille kiedotaan hengellinen sanasto, jotkut alkavat kutsua sitä vakaumukseksi.

Ja ehkä kaikkein paljastavinta on, ettei tällainen ihminen enää tunnu huomaavan ristiriitaa. Hän lausuu sanan "rakkaus" ja lauseen "aion käyttää loppuelämäni tämän ryhmän vastustamiseen" lähes samassa hengenvetossa ilman, että mikään hälytyskello soi. Ikään kuin sanat olisivat korvanneet todellisuuden. Ikään kuin rakkaudesta puhuminen olisi sama asia kuin rakastaminen.

Mutta ei se ole. Jos ihmisen maailmankuva tarvitsee jatkuvasti vihollisia pysyäkseen pystyssä, kyse ei enää ole rakkauden projektista. Se on viholliskuvien projekti, joka on vain puettu hengelliseen kieleen. Ja silloin "Jumalan kirjurin" työ alkaa muistuttaa vähemmän hengellistä kasvua ja enemmän loputonta.

Anonyymi00042 kirjoitti:

Hänet on ylennetty uuteen hengelliseen virkaan. Ei enää tavallinen uskova, ei etsijä, ei oppija, vaan itse "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee. Tehtävänä ei ilmeisesti ole rakastaa lähimmäistä, kehittää nöyryyttä tai kasvaa viisaudessa, vaan pitää taivaallista rikosrekisteriä väärin ajattelevista ihmisistä. Päivät kuluvat harhaoppien laskemisessa, yöt vihollislistojen päivittämisessä. Joku voisi luulla, että hengellinen elämä tarkoittaisi oman sydämen tutkimista, mutta paljon tärkeämpää näyttää olevan muiden ihmisten ajatusten vartioiminen.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."

Rakkaudesta hän kyllä puhuu lakkaamatta. Rakkaus vilisee jokaisessa tekstissä kuin pakollinen mainoslause tuotepakkauksessa. Mutta mitä kauemmin häntä kuuntelee, sitä vaikeampi sitä rakkautta on löytää mistään muualta kuin sanoista. Sillä rakkaus ei ole sana. Rakkaus ei ole iskulause. Rakkaus ei ole tunnuslause, jonka voi liimata jokaisen vihamielisen puheenvuoron alkuun. Rakkaus näkyy siinä, miten ihmisistä puhutaan ja miten heihin suhtaudutaan.


Siinäkö se on? Siinäkö on vuosien hengellisen kasvun lopputulos? Siinäkö näkyvät rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä? Jos joku olisi kertonut tämän lausunnon ilman uskonnollista kehystä, useimmat tunnistaisivat sen välittömästi pakkomielteeksi. Mutta kun sen ympärille kiedotaan hengellinen sanasto, jotkut alkavat kutsua sitä vakaumukseksi.

Ja ehkä kaikkein paljastavinta on, ettei tällainen ihminen enää tunnu huomaavan ristiriitaa. Hän lausuu sanan "rakkaus" ja lauseen "aion käyttää loppuelämäni tämän ryhmän vastustamiseen" lähes samassa hengenvetossa ilman, että mikään hälytyskello soi. Ikään kuin sanat olisivat korvanneet todellisuuden. Ikään kuin rakkaudesta puhuminen olisi sama asia kuin rakastaminen.

Mutta ei se ole. Jos ihmisen maailmankuva tarvitsee jatkuvasti vihollisia pysyäkseen pystyssä, kyse ei enää ole rakkauden projektista. Se on viholliskuvien projekti, joka on vain puettu hengelliseen kieleen. Ja silloin "Jumalan kirjurin" työ alkaa muistuttaa vähemmän hengellistä kasvua ja enemmän loputonta.

Lue lisää

Ja siinä kohtaa syntyy huvittava ristiriita. Hän julistaa olevansa rakkauden asialla, mutta puhuu jatkuvasti siitä, mitä vihaa. Hän kertoo olevansa vapautunut, mutta vaikuttaa olevan täydellisessä riippuvuussuhteessa niihin asioihin, joita vastustaa. Hän sanoo löytäneensä rauhan, mutta käy loputonta sotaa. Hän puhuu anteeksiannosta, mutta ei tunnu kykenevän päästämään irti yhdestäkään kaunasta. Jos tämä on hengellisen kasvun lopputulos, moni saattaa perustellusti kysyä, kannattaako koko kasvuprosessiin edes ryhtyä.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle. Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Kun rakkaudesta tulee pelkkä sana ja vihollisten etsimisestä elämäntapa, tapahtuu jotain nurinkurista. Ihminen alkaa muistuttaa enemmän syyttäjää kuin opettajaa, enemmän tuomaria kuin rakastajaa, enemmän ideologian vartijaa kuin hengellisyyden etsijää. Silloin "rakkaus" ei enää kuvaa toimintaa vaan toimii savuverhona, jonka takana kytee jatkuva tarve jakaa maailma puhtaisiin ja saastuneisiin, oikeisiin ja vääriin, pelastettuihin ja kadotettuihin.

Ja jos puusta todella tunnetaan hedelmät, niin silloin kannattaa katsoa niitä eikä runkoa ympäröiviä julisteita. Jos hedelminä ovat jatkuva kauna, loputon vastakkainasettelu, pakkomielteinen muiden tuomitseminen ja elämänmittainen ristiretki erilaisia ihmisiä vastaan, silloin ongelma ei ehkä olekaan maailmassa. Ehkä ongelma on siinä, että ihminen on oppinut lausumaan sanan "rakkaus" tuhat kertaa päivässä ymmärtämättä siitä yhtäkään.

Hän on "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Anonyymi00043 kirjoitti:

Ja siinä kohtaa syntyy huvittava ristiriita. Hän julistaa olevansa rakkauden asialla, mutta puhuu jatkuvasti siitä, mitä vihaa. Hän kertoo olevansa vapautunut, mutta vaikuttaa olevan täydellisessä riippuvuussuhteessa niihin asioihin, joita vastustaa. Hän sanoo löytäneensä rauhan, mutta käy loputonta sotaa. Hän puhuu anteeksiannosta, mutta ei tunnu kykenevän päästämään irti yhdestäkään kaunasta. Jos tämä on hengellisen kasvun lopputulos, moni saattaa perustellusti kysyä, kannattaako koko kasvuprosessiin edes ryhtyä.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle. Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Kun rakkaudesta tulee pelkkä sana ja vihollisten etsimisestä elämäntapa, tapahtuu jotain nurinkurista. Ihminen alkaa muistuttaa enemmän syyttäjää kuin opettajaa, enemmän tuomaria kuin rakastajaa, enemmän ideologian vartijaa kuin hengellisyyden etsijää. Silloin "rakkaus" ei enää kuvaa toimintaa vaan toimii savuverhona, jonka takana kytee jatkuva tarve jakaa maailma puhtaisiin ja saastuneisiin, oikeisiin ja vääriin, pelastettuihin ja kadotettuihin.

Ja jos puusta todella tunnetaan hedelmät, niin silloin kannattaa katsoa niitä eikä runkoa ympäröiviä julisteita. Jos hedelminä ovat jatkuva kauna, loputon vastakkainasettelu, pakkomielteinen muiden tuomitseminen ja elämänmittainen ristiretki erilaisia ihmisiä vastaan, silloin ongelma ei ehkä olekaan maailmassa. Ehkä ongelma on siinä, että ihminen on oppinut lausumaan sanan "rakkaus" tuhat kertaa päivässä ymmärtämättä siitä yhtäkään.

Hän on "Jumalan kirjuri", kuten hän asian ilmaisee.

Lue lisää

Hän avaa Raamatun kuin todisteaineiston, kopioi siitä lauseita kilometrikaupalla ja asettaa ne palstalle kuin sinettejä todellisuuden ylle. Rakkaus toistuu jokaisessa kappaleessa, armo jokaisessa virkkeessä, anteeksianto jokaisessa lopetuksessa — niin usein, että sanat alkavat kuulostaa vähemmän kokemukselta ja enemmän järjestelmältä, joka täytyy pitää käynnissä.
Ja silti, mitä pidemmälle teksti etenee, sitä vähemmän siinä näkyy sitä, mistä se puhuu. Rakkaus ei ilmene katsomisen tavassa, vaan vastustamisen kohteissa. Armo ei näy siinä miten ihmisiä kohdataan, vaan siinä miten heidät jaetaan oikeisiin ja vääriin ennen kohtaamista. Anteeksianto on olemassa, kunhan ensin on riittävän tarkasti määritelty, ketkä ovat sen ulkopuolella.


Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä — mutta puun oksilla näyttääkin roikkuvan jotakin toista: loputonta varmuutta, joka ei koskaan väsy, ja erottelukykyä, joka aina löytää syyn jakaa maailma kahteen leiriin. Siinä missä rauha lupaa hiljaisuutta, syntyykin jatkuva tarve puhua yli, oikaista ja julistaa. Siinä missä rakkaus lupaa katseen, syntyykin järjestelmä, joka ei katso vaan luokittelee.
Ja ehkä kaikkein oudointa on se, että tämä esitetään rauhana. Että jatkuva sisäinen sota oikeassa olemisen puolesta onkin muka levollisuutta. Että loputon taistelu “väärää” vastaan onkin rakkautta. Että ääni, joka ei koskaan lakkaa määrittelemästä muita, puhuisi samaan aikaan armosta.

Hänen eksplisiittinen vastakkainasettelunsa — esimerkiksi väite jonkin kulttuurisen tai uskonnollisen tradition “kumoamisesta” — ei ole poikkeama tästä logiikasta vaan sen suora seuraus. Kun järjestelmä määrittelee itsensä absoluuttiseksi totuudeksi, muut järjestelmät eivät voi olla vaihtoehtoja vaan virheitä.

Anonyymi00044 kirjoitti:

Hän avaa Raamatun kuin todisteaineiston, kopioi siitä lauseita kilometrikaupalla ja asettaa ne palstalle kuin sinettejä todellisuuden ylle. Rakkaus toistuu jokaisessa kappaleessa, armo jokaisessa virkkeessä, anteeksianto jokaisessa lopetuksessa — niin usein, että sanat alkavat kuulostaa vähemmän kokemukselta ja enemmän järjestelmältä, joka täytyy pitää käynnissä.
Ja silti, mitä pidemmälle teksti etenee, sitä vähemmän siinä näkyy sitä, mistä se puhuu. Rakkaus ei ilmene katsomisen tavassa, vaan vastustamisen kohteissa. Armo ei näy siinä miten ihmisiä kohdataan, vaan siinä miten heidät jaetaan oikeisiin ja vääriin ennen kohtaamista. Anteeksianto on olemassa, kunhan ensin on riittävän tarkasti määritelty, ketkä ovat sen ulkopuolella.


Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä — mutta puun oksilla näyttääkin roikkuvan jotakin toista: loputonta varmuutta, joka ei koskaan väsy, ja erottelukykyä, joka aina löytää syyn jakaa maailma kahteen leiriin. Siinä missä rauha lupaa hiljaisuutta, syntyykin jatkuva tarve puhua yli, oikaista ja julistaa. Siinä missä rakkaus lupaa katseen, syntyykin järjestelmä, joka ei katso vaan luokittelee.
Ja ehkä kaikkein oudointa on se, että tämä esitetään rauhana. Että jatkuva sisäinen sota oikeassa olemisen puolesta onkin muka levollisuutta. Että loputon taistelu “väärää” vastaan onkin rakkautta. Että ääni, joka ei koskaan lakkaa määrittelemästä muita, puhuisi samaan aikaan armosta.

Hänen eksplisiittinen vastakkainasettelunsa — esimerkiksi väite jonkin kulttuurisen tai uskonnollisen tradition “kumoamisesta” — ei ole poikkeama tästä logiikasta vaan sen suora seuraus. Kun järjestelmä määrittelee itsensä absoluuttiseksi totuudeksi, muut järjestelmät eivät voi olla vaihtoehtoja vaan virheitä.

Lue lisää

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Tätä asetelmaa kutsutaan hän itse “hengelliseksi kasvuksi”. Termi on kuitenkin tässä yhteydessä ongelmallinen, koska se kuvaa prosessia, jossa emotionaaliset hyveet (kuten rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä) määritellään läsnä oleviksi, vaikka toimintatasolla näkyy jatkuva konfliktiin orientoitunut tulkinta ympäröivästä maailmasta.

Tällöin syntyy rakenteellinen ristiriita: julistettu arvopohja painottaa rakkautta ja rauhaa, mutta käytännön kognitiivinen malli toimii jatkuvan vastakkainasettelun kautta. Jokainen uusi havainto maailmasta suodatetaan sen kysymyksen läpi, vahvistaako se omaa järjestelmää vai uhkaako sitä.

Seurauksena on vakaalta näyttävä mutta suljettu tulkintajärjestelmä. Sen sisällä kaikki on johdonmukaista, mutta sen ulkopuolella olevia näkökulmia ei voida käsitellä aidosti vaihtoehtoina, vaan ne palautetaan aina samaan luokkaan: virhe, harha tai vastustettava oppi.

Tässä mielessä “rakkaus” ei enää toimi suhteessa toiseen ihmiseen, vaan sisäisen järjestelmän itsekuvauksen osana. Se ei kuvaa toimintaa vaan identiteettiä. Ja juuri siksi se voi esiintyä samanaikaisesti voimakkaan tuomitsevan retoriikan kanssa ilman, että ristiriitaa koetaan sisäisesti ongelmalliseksi.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle.

Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Anonyymi00045 kirjoitti:

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Tätä asetelmaa kutsutaan hän itse “hengelliseksi kasvuksi”. Termi on kuitenkin tässä yhteydessä ongelmallinen, koska se kuvaa prosessia, jossa emotionaaliset hyveet (kuten rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä) määritellään läsnä oleviksi, vaikka toimintatasolla näkyy jatkuva konfliktiin orientoitunut tulkinta ympäröivästä maailmasta.

Tällöin syntyy rakenteellinen ristiriita: julistettu arvopohja painottaa rakkautta ja rauhaa, mutta käytännön kognitiivinen malli toimii jatkuvan vastakkainasettelun kautta. Jokainen uusi havainto maailmasta suodatetaan sen kysymyksen läpi, vahvistaako se omaa järjestelmää vai uhkaako sitä.

Seurauksena on vakaalta näyttävä mutta suljettu tulkintajärjestelmä. Sen sisällä kaikki on johdonmukaista, mutta sen ulkopuolella olevia näkökulmia ei voida käsitellä aidosti vaihtoehtoina, vaan ne palautetaan aina samaan luokkaan: virhe, harha tai vastustettava oppi.

Tässä mielessä “rakkaus” ei enää toimi suhteessa toiseen ihmiseen, vaan sisäisen järjestelmän itsekuvauksen osana. Se ei kuvaa toimintaa vaan identiteettiä. Ja juuri siksi se voi esiintyä samanaikaisesti voimakkaan tuomitsevan retoriikan kanssa ilman, että ristiriitaa koetaan sisäisesti ongelmalliseksi.

Ja ehkä kaikkein merkillisintä on se valtava itsevarmuus, jolla kaikki esitetään.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, tuhansia vuosia filosofiaa, uskontoja, kulttuureja ja erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin lopputulos on se, että juuri hän on päätynyt historian ainoalle oikealle näköalapaikalle.

Kaikki muut ovat eksyneet, mutta hän näkee kirkkaasti. Kaikki muut ovat harhassa, mutta hänellä on totuus. Se on hämmästyttävä saavutus. Ei niinkään siksi, että se olisi vakuuttavaa, vaan siksi, että sellainen varmuus vaatii lähes täydellistä kyvyttömyyttä epäillä itseään edes hetkeksi.

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Anonyymi00046 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Kop, kop, kop!

- Kuka siellä?

Jeesus.

- Tulin pelastamaan sinut.

Miltä?

- Siltä, mitä aion tehdä sinulle, jos et päästä minua sisään.

Koputus ei ole enää vain ääni ovella. Se on rakenne, joka on rakennettu todellisuuden ympärille.

Sanotaan, että tämä on rakkautta. Että Jumala rakastaa sinua niin paljon, että antoi mahdollisuuden pelastua. Mutta samaan hengenvetoon kerrotaan, että jos et tartu siihen mahdollisuuteen, seurauksena on ikuinen helvetti. Ei väliaikainen kuritus. Ei opettava kokemus. Vaan ääretön, päättymätön ero, kärsimys tai tuho.

Sitä kutsutaan rakkaudeksi.

Mutta jos pysähtyy hetkeksi ja riisuu sanat kauniista teologisista kääreistä, jäljelle jää asetelma, joka muistuttaa jotain aivan muuta. Ase ohimolla. Rahat tai henki. Allekirjoita tai kärsit. Suostu tai tuhoudut.

Kun vaihtoehtoihin liitetään äärettömyys, valinta lakkaa olemasta vapaa. Vapaa tahto, joka toimii loputtoman rangaistuksen varjossa, on kuin työntekijä, jolle sanotaan: “Saat vapaasti päättää, pysytkö täällä. Jos lähdet, sinut kidutetaan ikuisesti.” Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei ole rakkauden hedelmä. Se on pelon refleksi.

Lue lisää

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Anonyymi00047 kirjoitti:

"Onko oikeudenmukaisempaa valintaa?"
Kutsumalla kidutusta pyhäksi ei poisteta sen julmuutta, eikä kutsumalla ikuista kidutusta rakkaudeksi poistu sen äärettömyys tai epäoikeudenmukaisuus.


Se muistuttaa sopimusta, joka allekirjoitetaan ase ohimolla. “Rakastan sinua”, sanoo ääretön auktoriteetti, “mutta jos et vastaa oikein, kärsit loputtomasti.” Rakkaus, jonka taustalla seisoo helvetti, ei tunnu lahjalta. Se tuntuu ehdolta.

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Silloin puhe rakkaudesta alkaa kuulostaa ristiriitaiselta. Rakkaus, joka vaatii vastarakkautta ikuisen rangaistuksen uhalla, ei ole ehdotonta. Se on ehdollista äärettömällä panoksella. Se ei sano: “Valitse minut, jos näet minut totena.” Se sanoo: “Valitse minut, tai kärsit loputtomasti.”

Jos ihminen on rajallinen, ajallisesti ja tiedollisesti, miten hän voi ansaita äärettömän tuomion? Miten epäusko – joka voi olla seurausta kasvatuksesta, kulttuurista, traumasta tai yksinkertaisesti rehellisestä epävarmuudesta – muuttuu rikokseksi, joka oikeuttaa loputtoman rangaistuksen?

Tässä kohtaa pelastuksen logiikka kääntyy itseään vastaan. Ihminen tarvitsee pelastusta vain siksi, että järjestelmä sisältää äärettömän uhan. Pelastaja pelastaa siltä, minkä oma oikeusjärjestelmä pitää yllä. Uhka ja ratkaisu tulevat samasta lähteestä.

Kun tätä kutsutaan rakkaudeksi, moni kokee sen nimen väärinkäytöksi. Rakkaus ilman vapautta ei ole rakkautta. Valinta ilman todellista vaihtoehtoa ei ole valinta. Ja usko, joka syntyy pelosta, ei ole luottamusta vaan selviytymistä.

Ase ohimolla ei muutu kukkaseppeleeksi siksi, että sen nimeksi annetaan armo.

Jos moraali tarvitsee ikuisen helvetin toimiakseen, mitä se kertoo moraalista? Jos ihminen tekee hyvää vain välttääkseen äärettömän rangaistuksen, onko se hyvyyttä vai laskelmointia? Ja jos hän rakastaa Jumalaa, koska pelkää helvettiä, onko se rakkautta vai alistumista?

Syvimmillään kysymys ei ehkä ole edes Jumalasta. Se on siitä, millaisen ihmiskuvan tällainen järjestelmä luo. Onko ihminen vapaa, etsivä ja erehtyvä olento – vai olento, jota täytyy ohjata äärettömällä uhalla?

Jos koputus kuuluu, ja sen takana on ääni, joka sanoo: “Avaa, tai kärsit ikuisesti”, kaikkein inhimillisin teko ei ehkä ole totella.

Se voi olla pysähtyä ja sanoa: jos tämä on rakkautta, miksi se kuulostaa kiristykseltä?

Lue lisää

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Anonyymi00048 kirjoitti:

Ikuinen helvetti on äärimmäinen kontrollimekanismi. Se ei jätä tilaa rehelliselle epäilylle. Se ei siedä keskeneräisyyttä. Se ei hyväksy sitä, että ihminen saattaa vilpittömästi olla vakuuttumatta. Jos panoksena on ääretön tuska, kriittinen ajattelu muuttuu riskiksi, ja riskit minimoidaan. Ihminen alkaa mukautua.

Näin syntyy sisäinen sensuuri. Kysymys nousee mieleen, mutta se työnnetään alas. Epäily välähtää, mutta se tukahdutetaan. Ei siksi, että vastaus olisi löytynyt, vaan siksi, että väärä vastaus voi maksaa liikaa. Pelko alkaa ohjata ajattelua. Ja pelko on tehokkain ohjelmointikieli.

Lue lisää

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Anonyymi00049 kirjoitti:

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Lue lisää

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

JEESUKSEN KADONNEET VUODET

Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.


GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.

Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

JEESUKSEN KADONNEET VUODET

Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.


GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.

Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.



GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.



GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Lue lisää

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Lue lisää

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Lue lisää

Karmaan liittyvä seuraus, joka kertyy useiden elämien aikana, poistettiin kokonaan kanonisista kirjoituksista Nikean kirkolliskokouksessa.

Jopa ihmisille, jotka tutkivat tällaista esoteerista tietoa ja henkisyyttä, nämä asiat ovat piilossa. Varhainen kirkko ei halunnut ihmisten ymmärtävän tätä.

Anonyymi00055 kirjoitti:

Karmaan liittyvä seuraus, joka kertyy useiden elämien aikana, poistettiin kokonaan kanonisista kirjoituksista Nikean kirkolliskokouksessa.

Jopa ihmisille, jotka tutkivat tällaista esoteerista tietoa ja henkisyyttä, nämä asiat ovat piilossa. Varhainen kirkko ei halunnut ihmisten ymmärtävän tätä.

Lue lisää

Mitä muita kauhuja varhainen kirkko harjoitti gnostikkojen tukahduttamisen lisäksi? Albigensian ristiretki (vuosina 1209–1229) oli yksi historian julmimmista ihmisten kohteluista missä tahansa ajassa ja paikassa.

Tämän kautta syntyi osa kaikkein armottomimmasta keskiaikaisesta kidutuksesta ihmisten toimesta, jotka pitivät itseään kristittyinä ja pyhinä ihmisinä.

Epämukavan ja kilpailevan hengellisen tiedon poistaminen ei rajoittunut vain varhaiseen kirkkoon. Useimmat ihmiset ovat kuulleet keskiajan kristillisistä ristiretkistä. Näihin sotilaallisiin kampanjoihin kuului kuuluisa Albigensian ristiretki 1200-luvun alussa.

Albigensian ristiretki oli 20 vuotta kestänyt sotilaallinen kampanja, jonka aloitti paavi Innocentius III tarkoituksena tuhota kristillinen lahko nimeltä katarit.

Anonyymi00056 kirjoitti:

Mitä muita kauhuja varhainen kirkko harjoitti gnostikkojen tukahduttamisen lisäksi? Albigensian ristiretki (vuosina 1209–1229) oli yksi historian julmimmista ihmisten kohteluista missä tahansa ajassa ja paikassa.

Tämän kautta syntyi osa kaikkein armottomimmasta keskiaikaisesta kidutuksesta ihmisten toimesta, jotka pitivät itseään kristittyinä ja pyhinä ihmisinä.

Epämukavan ja kilpailevan hengellisen tiedon poistaminen ei rajoittunut vain varhaiseen kirkkoon. Useimmat ihmiset ovat kuulleet keskiajan kristillisistä ristiretkistä. Näihin sotilaallisiin kampanjoihin kuului kuuluisa Albigensian ristiretki 1200-luvun alussa.

Albigensian ristiretki oli 20 vuotta kestänyt sotilaallinen kampanja, jonka aloitti paavi Innocentius III tarkoituksena tuhota kristillinen lahko nimeltä katarit.

Lue lisää

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00057 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

----------------------
Eräälle tuntemalleni fyysikolle, B.S.Swamille, egyptiläisen luostarin munkit näyttivät hänelle alkuperäisiä kristinuskon tekstejä, joita ei ole Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä, ja kristityt munkit tiesivät tämän.

-------------------

Palautetaan taas.

Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

----------------------
Eräälle tuntemalleni fyysikolle, B.S.Swamille, egyptiläisen luostarin munkit näyttivät hänelle alkuperäisiä kristinuskon tekstejä, joita ei ole Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä, ja kristityt munkit tiesivät tämän.

-------------------

Palautetaan taas.

Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Lue lisää

aiempi käsitys naisten tasa-arvoisesta asemasta hengellisen tiedon opettajina poistettiin,naiset olivat aiemmin voineet toimia hengellisinä opettajina siinä missä miehetkin, mutta uusi uskonnollinen järjestelmä muuttui patriarkaaliseksi ja rajoitti naisten asemaa,ne poistettiin erityisesti varhaisten gnostilaisten tekstien, kuten Nag Hammadin kirjaston, syrjäyttämisen kautta.

Anonyymi00059 kirjoitti:

aiempi käsitys naisten tasa-arvoisesta asemasta hengellisen tiedon opettajina poistettiin,naiset olivat aiemmin voineet toimia hengellisinä opettajina siinä missä miehetkin, mutta uusi uskonnollinen järjestelmä muuttui patriarkaaliseksi ja rajoitti naisten asemaa,ne poistettiin erityisesti varhaisten gnostilaisten tekstien, kuten Nag Hammadin kirjaston, syrjäyttämisen kautta.

Lue lisää

Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

He vain korvasivat yhden jumalan toisella antaakseen ihmisille matalamman tason, vesitetyn version omasta uskonnostaan, johon uskoa. He myös loivat vahvasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, joka poisti ja tukahdutti satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjaston, josta puhumme myöhemmin.

Anonyymi00060 kirjoitti:

Suurin isku varhaiselle kristilliselle filosofialle tapahtui pyhien kirjoitusten muuttamisen kautta.

He vain korvasivat yhden jumalan toisella antaakseen ihmisille matalamman tason, vesitetyn version omasta uskonnostaan, johon uskoa. He myös loivat vahvasti sensuroidun kanonisoidun Raamatun tekstin, joka poisti ja tukahdutti satoja hengellistä ja esoteerista tietoa sisältäneitä kirjoja, mukaan lukien Nag Hammadin kirjaston, josta puhumme myöhemmin.

Lue lisää

Heidän tehtävänsä oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää ihmisille valheita. He olivat tavallaan aikansa moderni media. Tässä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana etualalla ja jota yksi papeista loukkaa.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

Anonyymi00058 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

----------------------
Eräälle tuntemalleni fyysikolle, B.S.Swamille, egyptiläisen luostarin munkit näyttivät hänelle alkuperäisiä kristinuskon tekstejä, joita ei ole Raamatussa. Nämä tekstit käsittelivät jälleensyntymistä, ja kristityt munkit tiesivät tämän.

-------------------

Palautetaan taas.

Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Lue lisää

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt. Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Heidän tehtävänsä oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää ihmisille valheita. He olivat tavallaan aikansa moderni media. Tässä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana etualalla ja jota yksi papeista loukkaa.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.


Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon aikana ei saanut edes ajatella ajatusta, että kuolema ei olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämänvaiheen päättyminen — että palaisimme tänne ja jatkaisimme kokemuksia toisessa elämässä.

He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.


He poistivat myös ajatuksen jokaisen yksilön suorasta, välittäjästä riippumattomasta yhteydestä Luojaan ja luomakuntaan. He halusivat sinun tarvitsevan välittäjän sinun ja jumalallisen välille, sinun ja Jumalan välille. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa sinun täytyi kulkea papin kautta.

He myös hävittivät jo olemassa olleen käsityksen naisten tasa-arvosta miesten kanssa heidän oikeudessaan opettaa hengellistä tietoa — toisin sanoen toimia osana pappisluokkaa tai hengellistä opetusluokkaa.

Naiset ovat aivan yhtä kykeneviä tähän kuin miehetkin, mutta tästä uudesta uskonnosta tuli patriarkaalisen kontrollin muoto, koska se alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta näissä tehtävissä.

Anonyymi00063 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.

Heidän tehtävänsä oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää ihmisille valheita. He olivat tavallaan aikansa moderni media. Tässä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana etualalla ja jota yksi papeista loukkaa.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.


Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon aikana ei saanut edes ajatella ajatusta, että kuolema ei olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämänvaiheen päättyminen — että palaisimme tänne ja jatkaisimme kokemuksia toisessa elämässä.

He halusivat ajatuksen siitä, että kaikki tapahtuu vain kerran, eivätkä halunneet ihmisten uskovan, että voisimme oppia asioita ja saada kokemuksia useiden fyysisen maailman elämien kautta.


He poistivat myös ajatuksen jokaisen yksilön suorasta, välittäjästä riippumattomasta yhteydestä Luojaan ja luomakuntaan. He halusivat sinun tarvitsevan välittäjän sinun ja jumalallisen välille, sinun ja Jumalan välille. Uudessa valtion hyväksymässä uskonnossa sinun täytyi kulkea papin kautta.

He myös hävittivät jo olemassa olleen käsityksen naisten tasa-arvosta miesten kanssa heidän oikeudessaan opettaa hengellistä tietoa — toisin sanoen toimia osana pappisluokkaa tai hengellistä opetusluokkaa.

Naiset ovat aivan yhtä kykeneviä tähän kuin miehetkin, mutta tästä uudesta uskonnosta tuli patriarkaalisen kontrollin muoto, koska se alisti naiset ja kielsi heitä toimimasta näissä tehtävissä.

Lue lisää

Heidän tehtävänsä oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää ihmisille valheita. He olivat tavallaan aikansa moderni media. Tässä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana etualalla ja jota yksi papeista loukkaa.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.


Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon aikana ei saanut edes ajatella ajatusta, että kuolema ei olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämänvaiheen päättyminen — että palaisimme tänne ja jatkaisimme kokemuksia toisessa elämässä.

Anonyymi00064 kirjoitti:

Heidän tehtävänsä oli pyyhkiä totuus pois ja syöttää ihmisille valheita. He olivat tavallaan aikansa moderni media. Tässä on kuvaus Nikean kirkolliskokouksesta, jossa Konstantinus hallitsee kuninkaana etualalla ja jota yksi papeista loukkaa.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.


Kaikki tämä poistettiin kanonisista kirjoituksista. Tämän uuden uskonnon aikana ei saanut edes ajatella ajatusta, että kuolema ei olisi tietoisuuden loppu, vaan ainoastaan tämän elämänvaiheen päättyminen — että palaisimme tänne ja jatkaisimme kokemuksia toisessa elämässä.

Lue lisää

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

Jos ymmärrät kristinuskon esoteerisen muodon, sinua ei voida ulkoapäin kontrolloida manipuloijan tai manipuloijaluokan toimesta.

Anonyymi00065 kirjoitti:

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

Jos ymmärrät kristinuskon esoteerisen muodon, sinua ei voida ulkoapäin kontrolloida manipuloijan tai manipuloijaluokan toimesta.

Lue lisää

Tieto tulee ensin, mutta tiedon jälkeen täytyy toimia. Viisaus ei ole pelkkää tietoa – viisaus on sitä, mitä teet tietämäsi asian kanssa.

Ero väärän kristinuskon ja aidon kristinuskon välillä liittyy eksoteerisen ja esoteerisen ymmärtämiseen.

Sana "eksoteerinen" tulee kreikan sanasta, joka tarkoittaa ulkoista tai yleisesti ymmärrettävää. Se tarkoittaa tietoa, joka on tarkoitettu suurelle yleisölle. Esimerkiksi kirkossa käyminen sunnuntaisin, rahalahjoitukset ja rituaalien suorittaminen ovat eksoteerista uskontoa.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Tieto tulee ensin, mutta tiedon jälkeen täytyy toimia. Viisaus ei ole pelkkää tietoa – viisaus on sitä, mitä teet tietämäsi asian kanssa.

Ero väärän kristinuskon ja aidon kristinuskon välillä liittyy eksoteerisen ja esoteerisen ymmärtämiseen.

Sana "eksoteerinen" tulee kreikan sanasta, joka tarkoittaa ulkoista tai yleisesti ymmärrettävää. Se tarkoittaa tietoa, joka on tarkoitettu suurelle yleisölle. Esimerkiksi kirkossa käyminen sunnuntaisin, rahalahjoitukset ja rituaalien suorittaminen ovat eksoteerista uskontoa.

Lue lisää

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt.

Lue lisää

Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00068 kirjoitti:

Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat

Apokryfiset evankeliumit (kuten Tuomaan evankeliumi) tarjoavat mielenkiintoisia lisätietoja Jeesuksen opetuksista, joita ei löydy perinteisistä kanonisista evankeliumeista. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa Jeesus opettaa enemmän persoonallista valaistumista ja sisäistä ymmärrystä, mikä muistuttaa hyvin läheisesti idän filosofioita.



Joitain esimerkkejä apokryfista:

Tuomaan evankeliumissa Jeesus puhuu "sisäisestä valosta" ja "itsen tuntemisesta" – nämä teemat ovat hyvin samankaltaisia kuin buddhalaisessa meditaatiossa tai vedantassa.

"Kun te löydätte itsenne, silloin te löydätte minut. Ja kun te olette löytänyt minut, te löydätte kuninkuuden, ja kun te olette löytäneet kuninkuuden, te menette taivasten valtakuntaan." (Tuomaan evankeliumi, 108)

Muut apokryfiset evankeliumit kuten Maria Magdaleenan evankeliumi ja Filippuksen evankeliumi keskittyvät enemmän Jeesuksen opetuksiin, jotka liittyvät sisäiseen valaistumiseen ja henkiseen vapautumiseen – jälleen, samoja teemoja, joita idän filosofiat käsittelevät.



Raamatun tekstin ja Jeesuksen alkuperäisen sanoman suhde

Tämä on keskeinen kysymys, jonka nostan esille: Raamatun evankeliumeissa ei ole Jeesuksen alkuperäistä opetusta juuri lainkaan, tai erittäin vähän. Monet historioitsijat ja teologit ovat samaa mieltä siitä, että mitä me nykyään pidämme "Raamatun Jeesuksena", on toisen ja kolmannen polven tulkinta siitä, mitä Jeesus alun perin sanoi ja teki.

Raamatun evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) on kirjoitettu noin 30–60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Näissä kirjoituksissa on jo teologista muokkausta ja historiallisia tulkintoja, jotka heijastavat varhaisen kirkon kehitystä, eivätkä ole pelkästään historiallisia faktoja Jeesuksen sanomasta.

Evankeliumit eivät ole Jeesuksen sanakirja. Ne ovat uskon ja opetusten esityksiä, joissa on mukana kirjoittajien henkilökohtaiset tulkinnat, ja ne on käännetty ja muokattu eri kielille. Monet Jeesuksen alkuperäiset sanat ja opetukset ovat jääneet kadoksiin tai muutettuina.



Teologinen kehitys ja dogmaattinen muokkaus

Kristillinen teologia ja dogmaattinen kehitys ovat osittain luoneet kuvan Jeesuksesta, joka poikkeaa alkuperäisestä:

Jeesuksen jumalallistaminen (esim. "Jeesus on Jumalan Poika") kehittyi kirkollisessa teologiassa, ja tätä ei löydy suoraan Raamatun alkuperäisistä teksteistä.

Ristiinnaulitseminen ja pelastusoppi: Vaikka Jeesus varmasti puhui pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta, pelastusoppi on monilta osin saanut dogmaattista muotoa myöhemmin, erityisesti Paavalin kirjeissä, joissa hän painottaa Jeesuksen kuoleman merkitystä maailman syntien sovittajana. Tämä on monin tavoin keskeneräinen prosessi, joka muuttui ajan myötä.



Yhteys idän opetuksiin

Jeesuksen alkuperäinen sanoma, erityisesti rakkaus ja sisäinen muutos, muistuttaa idän filosofioita:
Että kärsimys poistetaan myötätunnon, rakkauden ja tietoisuuden avulla.


Tässä on tärkeä oivallus: Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa.

Anonyymi00069 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat

Apokryfiset evankeliumit (kuten Tuomaan evankeliumi) tarjoavat mielenkiintoisia lisätietoja Jeesuksen opetuksista, joita ei löydy perinteisistä kanonisista evankeliumeista. Esimerkiksi Tuomaan evankeliumissa Jeesus opettaa enemmän persoonallista valaistumista ja sisäistä ymmärrystä, mikä muistuttaa hyvin läheisesti idän filosofioita.



Joitain esimerkkejä apokryfista:

Tuomaan evankeliumissa Jeesus puhuu "sisäisestä valosta" ja "itsen tuntemisesta" – nämä teemat ovat hyvin samankaltaisia kuin buddhalaisessa meditaatiossa tai vedantassa.

"Kun te löydätte itsenne, silloin te löydätte minut. Ja kun te olette löytänyt minut, te löydätte kuninkuuden, ja kun te olette löytäneet kuninkuuden, te menette taivasten valtakuntaan." (Tuomaan evankeliumi, 108)

Muut apokryfiset evankeliumit kuten Maria Magdaleenan evankeliumi ja Filippuksen evankeliumi keskittyvät enemmän Jeesuksen opetuksiin, jotka liittyvät sisäiseen valaistumiseen ja henkiseen vapautumiseen – jälleen, samoja teemoja, joita idän filosofiat käsittelevät.



Raamatun tekstin ja Jeesuksen alkuperäisen sanoman suhde

Tämä on keskeinen kysymys, jonka nostan esille: Raamatun evankeliumeissa ei ole Jeesuksen alkuperäistä opetusta juuri lainkaan, tai erittäin vähän. Monet historioitsijat ja teologit ovat samaa mieltä siitä, että mitä me nykyään pidämme "Raamatun Jeesuksena", on toisen ja kolmannen polven tulkinta siitä, mitä Jeesus alun perin sanoi ja teki.

Raamatun evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) on kirjoitettu noin 30–60 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen. Näissä kirjoituksissa on jo teologista muokkausta ja historiallisia tulkintoja, jotka heijastavat varhaisen kirkon kehitystä, eivätkä ole pelkästään historiallisia faktoja Jeesuksen sanomasta.

Evankeliumit eivät ole Jeesuksen sanakirja. Ne ovat uskon ja opetusten esityksiä, joissa on mukana kirjoittajien henkilökohtaiset tulkinnat, ja ne on käännetty ja muokattu eri kielille. Monet Jeesuksen alkuperäiset sanat ja opetukset ovat jääneet kadoksiin tai muutettuina.



Teologinen kehitys ja dogmaattinen muokkaus

Kristillinen teologia ja dogmaattinen kehitys ovat osittain luoneet kuvan Jeesuksesta, joka poikkeaa alkuperäisestä:

Jeesuksen jumalallistaminen (esim. "Jeesus on Jumalan Poika") kehittyi kirkollisessa teologiassa, ja tätä ei löydy suoraan Raamatun alkuperäisistä teksteistä.

Ristiinnaulitseminen ja pelastusoppi: Vaikka Jeesus varmasti puhui pelastuksesta ja Jumalan valtakunnasta, pelastusoppi on monilta osin saanut dogmaattista muotoa myöhemmin, erityisesti Paavalin kirjeissä, joissa hän painottaa Jeesuksen kuoleman merkitystä maailman syntien sovittajana. Tämä on monin tavoin keskeneräinen prosessi, joka muuttui ajan myötä.



Yhteys idän opetuksiin

Jeesuksen alkuperäinen sanoma, erityisesti rakkaus ja sisäinen muutos, muistuttaa idän filosofioita:
Että kärsimys poistetaan myötätunnon, rakkauden ja tietoisuuden avulla.


Tässä on tärkeä oivallus: Jeesuksen alkuperäistä sanomaa on varjostettu ja muokattu monien historiallisten, kielellisten ja teologisten kehitysten kautta, mutta sen ytimessä on aina ollut rakkaus, myötätunto ja sisäinen herääminen. Tämä tekee Jeesuksen opetuksista monella tavalla yhteensopivia idän filosofioiden kanssa.

Lue lisää

Aikaisemmin kaikki oli toisin: oli rakkautta. Nyt siitä ei ole enää jäljellä mitään, vaan pelkkiä julmuuta. Puhutaan rakkaudesta, mutta samalla uhkaillaan ja käännytetään. Se ei ole enää kristinuskoa; se on täysin vääristynyt muunnos, tekopyhyyttä, jossa puhutaan rakkaudesta ja uhkaillaan samaan aikaan.



Aikaisemmin kaikki oli toisin: oli rakkautta. Nyt siitä ei ole enää jäljellä mitään, vaan pelkkiä julmuuta. Puhutaan rakkaudesta, mutta samalla uhkaillaan ja käännytetään. Se ei ole enää kristinuskoa; se on täysin vääristynyt muunnos, tekopyhyyttä, jossa puhutaan rakkaudesta ja uhkaillaan samaan aikaan.



Siitä syystä ihmiset alkavat tuntea vastenmielisyyttä kristinuskoa kohtaan, vaikkakaan se ei alun perin ollut vastenmielistä; syynä on kristittyjen kuvottava käytös.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Aikaisemmin kaikki oli toisin: oli rakkautta. Nyt siitä ei ole enää jäljellä mitään, vaan pelkkiä julmuuta. Puhutaan rakkaudesta, mutta samalla uhkaillaan ja käännytetään. Se ei ole enää kristinuskoa; se on täysin vääristynyt muunnos, tekopyhyyttä, jossa puhutaan rakkaudesta ja uhkaillaan samaan aikaan.



Aikaisemmin kaikki oli toisin: oli rakkautta. Nyt siitä ei ole enää jäljellä mitään, vaan pelkkiä julmuuta. Puhutaan rakkaudesta, mutta samalla uhkaillaan ja käännytetään. Se ei ole enää kristinuskoa; se on täysin vääristynyt muunnos, tekopyhyyttä, jossa puhutaan rakkaudesta ja uhkaillaan samaan aikaan.



Siitä syystä ihmiset alkavat tuntea vastenmielisyyttä kristinuskoa kohtaan, vaikkakaan se ei alun perin ollut vastenmielistä; syynä on kristittyjen kuvottava käytös.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.

Anonyymi00071 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.

Lue lisää

Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun tarkastellaan Tuomaan evankeliumi sekä Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi, niissä piirtyy kuva Jeesuksesta opettajana, joka korostaa ennen kaikkea sisäistä oivallusta. Näissä teksteissä ihminen ei löydä totuutta ensisijaisesti ulkoisten rituaalien tai auktoriteettien kautta, vaan kääntymällä sisäänpäin ja oppimalla tuntemaan itsensä. Ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, tunnet myös jumalallisen”, on keskeinen teema erityisesti Tuomaan evankeliumissa.

Lue lisää

Kun syvennytään Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi teksteihin, niiden ydin tulee parhaiten esiin juuri sitaattien kautta. Ne paljastavat, kuinka vahvasti näissä kirjoituksissa painottuu sisäinen oivallus, tietoisuus ja henkinen herääminen – teemat, jotka muistuttavat Vedanta-ajattelua.

Tuomaan evankeliumi sisältää erityisen paljon lyhyitä, aforistisia opetuksia:

“Valtakunta on teidän sisällänne ja teidän ulkopuolellanne. Kun opitte tuntemaan itsenne, teidät tunnetaan.”

“Se, joka etsii, älköön lakatko etsimästä, ennen kuin löytää. Ja kun hän löytää, hän hämmästyy, ja hallitsee kaikkea.”

“Jos tuot esiin sen, mikä on sinussa, se pelastaa sinut. Jos et tuo sitä esiin, se, mitä et tuo esiin, tuhoaa sinut.”

“Kun teette kahdesta yhden ja teette sisäisestä ulkoisen ja ulkoisesta sisäisen… silloin te pääsette valtakuntaan.”

Anonyymi00073 kirjoitti:

Kun syvennytään Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi teksteihin, niiden ydin tulee parhaiten esiin juuri sitaattien kautta. Ne paljastavat, kuinka vahvasti näissä kirjoituksissa painottuu sisäinen oivallus, tietoisuus ja henkinen herääminen – teemat, jotka muistuttavat Vedanta-ajattelua.

Tuomaan evankeliumi sisältää erityisen paljon lyhyitä, aforistisia opetuksia:

“Valtakunta on teidän sisällänne ja teidän ulkopuolellanne. Kun opitte tuntemaan itsenne, teidät tunnetaan.”

“Se, joka etsii, älköön lakatko etsimästä, ennen kuin löytää. Ja kun hän löytää, hän hämmästyy, ja hallitsee kaikkea.”

“Jos tuot esiin sen, mikä on sinussa, se pelastaa sinut. Jos et tuo sitä esiin, se, mitä et tuo esiin, tuhoaa sinut.”

“Kun teette kahdesta yhden ja teette sisäisestä ulkoisen ja ulkoisesta sisäisen… silloin te pääsette valtakuntaan.”

Lue lisää

Näissä korostuu ajatus, että pelastus ei tule ulkoapäin, vaan syntyy sisäisestä oivalluksesta – hyvin samansuuntaisesti kuin Vedantan ajatus siitä, että totuus on jo ihmisessä.

Myös Filippuksen evankeliumi tuo esiin tiedon (gnosis) merkityksen:

“Totuus ei tullut maailmaan alastomana, vaan vertauskuvien ja kuvien kautta. Maailma ei voi vastaanottaa sitä muulla tavoin.”

“Tietämättömyys on orjuutta. Tieto on vapaus.”

“Ne, jotka sanovat kuolevansa ensin ja sitten nousevansa, ovat väärässä. Jos he eivät saa ylösnousemusta jo eläessään, he eivät saa mitään.”

Anonyymi00074 kirjoitti:

Näissä korostuu ajatus, että pelastus ei tule ulkoapäin, vaan syntyy sisäisestä oivalluksesta – hyvin samansuuntaisesti kuin Vedantan ajatus siitä, että totuus on jo ihmisessä.

Myös Filippuksen evankeliumi tuo esiin tiedon (gnosis) merkityksen:

“Totuus ei tullut maailmaan alastomana, vaan vertauskuvien ja kuvien kautta. Maailma ei voi vastaanottaa sitä muulla tavoin.”

“Tietämättömyys on orjuutta. Tieto on vapaus.”

“Ne, jotka sanovat kuolevansa ensin ja sitten nousevansa, ovat väärässä. Jos he eivät saa ylösnousemusta jo eläessään, he eivät saa mitään.”

Lue lisää

Tuomaan evankeliumi

“Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

“Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

“Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

Filippuksen evankeliumi

“Ne, joilla on tieto, ovat vapaita.”

“Valo ja pimeys, elämä ja kuolema, oikea ja vasen ovat veljiä toisilleen.”

“Totuus kylvettiin maailmaan kuvien kautta.”

“Ihmiset eivät näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin he ovat.”

“Jumalan valtakunta ei tule näkyvästi… se on jo levittäytynyt maan päälle, mutta ihmiset eivät näe sitä.”

Tässä korostuu:

todellisuuden vääristynyt havaitseminen
tietoisuuden merkitys
vastakohtien ykseys

Jeesus:
Maria Magdaleenan evankeliumi

“Missä on mieli, siellä on aarre.”

“Älkää olko epävarmoja… Armo on kanssanne ja suojelee teitä.”

“Sielu vastasi: ‘Näin sinut, mutta sinä et nähnyt minua.’”

“Se, joka ymmärtää, olkoon ymmärtävä.”

Anonyymi00075 kirjoitti:

Tuomaan evankeliumi

“Jos teidän johtajanne sanovat: ‘Valtakunta on taivaassa’, silloin taivaan linnut ovat teitä edellä… Pikemminkin valtakunta on teidän sisällänne.”

“Kun tunnette itsenne, silloin teidät tunnetaan, ja ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Mutta jos ette tunne itseänne, elätte köyhyydessä.”

“Autuas on se, joka on ollut ennen kuin hän syntyi.”

Filippuksen evankeliumi

“Ne, joilla on tieto, ovat vapaita.”

“Valo ja pimeys, elämä ja kuolema, oikea ja vasen ovat veljiä toisilleen.”

“Totuus kylvettiin maailmaan kuvien kautta.”

“Ihmiset eivät näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin he ovat.”

“Jumalan valtakunta ei tule näkyvästi… se on jo levittäytynyt maan päälle, mutta ihmiset eivät näe sitä.”

Tässä korostuu:

todellisuuden vääristynyt havaitseminen
tietoisuuden merkitys
vastakohtien ykseys

Jeesus:
Maria Magdaleenan evankeliumi

“Missä on mieli, siellä on aarre.”

“Älkää olko epävarmoja… Armo on kanssanne ja suojelee teitä.”

“Sielu vastasi: ‘Näin sinut, mutta sinä et nähnyt minua.’”

“Se, joka ymmärtää, olkoon ymmärtävä.”

Lue lisää

Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi asetetaan rinnakkain Vedanta-perinteen kanssa, yhtäläisyydet tulevat esiin erityisesti siinä, miten todellisuus ja ihminen ymmärretään sisältä käsin.

Tuomaan evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmistä tuntemaan itsensä ja löytämään valtakunnan omasta sisimmästään. Tämä ajatus muistuttaa suoraan Vedantan opetusta siitä, että ihmisen syvin olemus ei ole erillinen perimmäisestä todellisuudesta, vaan samaa olemusta sen kanssa. Vedantassa opetetaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä, hän samalla oivaltaa koko todellisuuden ytimen. Samalla tavoin Tuomaan evankeliumin ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, sinut tunnetaan”, viittaa siihen, että itsen tunteminen on tie jumalallisen ymmärtämiseen.


Filippuksen evankeliumissa korostuu ajatus siitä, että ihmiset eivät näe todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan vääristyneesti. Tämä vastaa Vedantan käsitystä mayasta, illuusiosta, joka peittää todellisen luonnon. Vedantassa ihmistä ei pidetä varsinaisesti syntisenä, vaan tietämättömänä: hän ei näe todellisuutta oikein. Filippuksen evankeliumin ajatus, että tieto tuo vapauden ja tietämättömyys sitoo, on lähes suora rinnakkaiskohta Vedantan opetukselle, jossa vapautuminen tapahtuu juuri tiedon – ei pelkän uskon – kautta.

Maria Magdaleenan evankeliumissa huomio siirtyy vielä hienovaraisemmin sisäiseen kokemukseen. Siinä korostetaan, että todellinen näkeminen ei tapahdu fyysisten silmien kautta, vaan sisäisen tietoisuuden kautta. Vedantassa tämä vastaa ajatusta, että aistit eivät voi tavoittaa perimmäistä todellisuutta, vaan se ymmärretään suoran oivalluksen kautta. Samoin ajatus siitä, että mieli määrittää sen, mitä ihminen kokee todellisena, heijastaa Vedantan näkemystä siitä, että tietoisuus on kaiken kokemuksen perusta.

Näissä kaikissa apokryfisissä teksteissä pelastus ei näyttäydy ensisijaisesti ulkoisena tapahtumana, vaan sisäisenä muutoksena. Ihminen ei pelastu vain uskomalla johonkin ulkopuoliseen, vaan heräämällä siihen, mikä hän jo syvimmiltään on. Tämä on hyvin lähellä Vedantan käsitystä vapautumisesta, jossa ihminen ei “saavuta” mitään uutta, vaan oivaltaa sen, mikä on aina ollut totta.

Samalla myös ajatus vastakohtien ylittämisestä yhdistää näitä traditioita. Tuomaan evankeliumin puhe siitä, että “kahdesta tulee yksi”, voidaan ymmärtää samalla tavalla kuin Vedantan ei-dualistinen näkemys, jossa kaikki erottelut – kuten minä ja maailma, henki ja aine – nähdään lopulta näennäisinä.

Kokonaisuutena nämä tekstit piirtävät kuvan hengellisestä opetuksesta, jossa keskiössä on sisäinen oivallus, tietoisuuden muutos ja todellisuuden ykseyden kokeminen. Vaikka historiallista yhteyttä Vedanta-perinteeseen ei voida osoittaa, niiden tapa kuvata ihmisen suhdetta todellisuuteen kulkee hämmästyttävän samansuuntaisesti: totuus ei ole jossain kaukana, vaan se löytyy, kun ihminen kääntyy sisäänpäin ja näkee oikein.

Anonyymi00076 kirjoitti:

Jeesuksen opetusten ja idän filosofian /tietyt alueet samankaltaisuus:


Kun Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi asetetaan rinnakkain Vedanta-perinteen kanssa, yhtäläisyydet tulevat esiin erityisesti siinä, miten todellisuus ja ihminen ymmärretään sisältä käsin.

Tuomaan evankeliumissa Jeesus kehottaa ihmistä tuntemaan itsensä ja löytämään valtakunnan omasta sisimmästään. Tämä ajatus muistuttaa suoraan Vedantan opetusta siitä, että ihmisen syvin olemus ei ole erillinen perimmäisestä todellisuudesta, vaan samaa olemusta sen kanssa. Vedantassa opetetaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä, hän samalla oivaltaa koko todellisuuden ytimen. Samalla tavoin Tuomaan evankeliumin ajatus siitä, että “kun tunnet itsesi, sinut tunnetaan”, viittaa siihen, että itsen tunteminen on tie jumalallisen ymmärtämiseen.


Filippuksen evankeliumissa korostuu ajatus siitä, että ihmiset eivät näe todellisuutta sellaisena kuin se on, vaan vääristyneesti. Tämä vastaa Vedantan käsitystä mayasta, illuusiosta, joka peittää todellisen luonnon. Vedantassa ihmistä ei pidetä varsinaisesti syntisenä, vaan tietämättömänä: hän ei näe todellisuutta oikein. Filippuksen evankeliumin ajatus, että tieto tuo vapauden ja tietämättömyys sitoo, on lähes suora rinnakkaiskohta Vedantan opetukselle, jossa vapautuminen tapahtuu juuri tiedon – ei pelkän uskon – kautta.

Maria Magdaleenan evankeliumissa huomio siirtyy vielä hienovaraisemmin sisäiseen kokemukseen. Siinä korostetaan, että todellinen näkeminen ei tapahdu fyysisten silmien kautta, vaan sisäisen tietoisuuden kautta. Vedantassa tämä vastaa ajatusta, että aistit eivät voi tavoittaa perimmäistä todellisuutta, vaan se ymmärretään suoran oivalluksen kautta. Samoin ajatus siitä, että mieli määrittää sen, mitä ihminen kokee todellisena, heijastaa Vedantan näkemystä siitä, että tietoisuus on kaiken kokemuksen perusta.

Näissä kaikissa apokryfisissä teksteissä pelastus ei näyttäydy ensisijaisesti ulkoisena tapahtumana, vaan sisäisenä muutoksena. Ihminen ei pelastu vain uskomalla johonkin ulkopuoliseen, vaan heräämällä siihen, mikä hän jo syvimmiltään on. Tämä on hyvin lähellä Vedantan käsitystä vapautumisesta, jossa ihminen ei “saavuta” mitään uutta, vaan oivaltaa sen, mikä on aina ollut totta.

Samalla myös ajatus vastakohtien ylittämisestä yhdistää näitä traditioita. Tuomaan evankeliumin puhe siitä, että “kahdesta tulee yksi”, voidaan ymmärtää samalla tavalla kuin Vedantan ei-dualistinen näkemys, jossa kaikki erottelut – kuten minä ja maailma, henki ja aine – nähdään lopulta näennäisinä.

Kokonaisuutena nämä tekstit piirtävät kuvan hengellisestä opetuksesta, jossa keskiössä on sisäinen oivallus, tietoisuuden muutos ja todellisuuden ykseyden kokeminen. Vaikka historiallista yhteyttä Vedanta-perinteeseen ei voida osoittaa, niiden tapa kuvata ihmisen suhdetta todellisuuteen kulkee hämmästyttävän samansuuntaisesti: totuus ei ole jossain kaukana, vaan se löytyy, kun ihminen kääntyy sisäänpäin ja näkee oikein.

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat


Tuomaan evankeliumi on laajin suora lähde Jeesuksen “sisäisistä” opetuksista
Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi ovat vaikeammin saatavilla kokonaisina netissä suomeksi
niitä löytyy yleensä englanniksi tai kirjoina, ei yhtä selkeinä avoimina sivuina



Gospel of Thomas (täydellinen teksti)

https://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

Tämä on tärkein:

sisältää 114 Jeesuksen lausetta (logionia)
ei tarinaa, pelkkää opetusta
hyvin “sisäiseen oivallukseen” keskittyvä

Esimerkkejä suoraan tekstistä:

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

“When you know yourselves, then you will be known…”

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”


Gospel of Philip

https://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

Tässä Jeesuksen sanat ovat enemmän hajautettuina opetuksiin.

Keskeisiä kohtia:

“Truth did not come into the world naked, but it came in types and images.”

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Gospel of Mary
https://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

Tässä Jeesus opettaa erityisesti:

sisäistä näkemistä
pelon ylittämistä
sielun vapautumista

Esimerkki:

“Where the mind is, there is the treasure.”


http://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

The Gospel of Mary is found in the Berlin Gnostic Codex (Papyrus Berolinensis 8502). This very important and well-preserved codex was discovered in the late-nineteenth century somewhere near Akhmim in upper Egypt. It was purchased in Cairo in 1896 by a German scholar, Dr. Carl Reinhardt, and then taken to Berlin.

The codex (as these ancient books are called) was probably copied and bound in the late fourth or early fifth century. It contains Coptic translations of three very important early Christian Gnostic texts: the Gospel of Mary, the Apocryphon of John, and the Sophia of Jesus Christ. The texts themselves date to the second century and were originally authored in Greek.
http://www.gnosis.org/library/marygos
The Gospel According to Mary Magdalene
Archive | Library | Bookstore | Index | Web Lectures | Ecclesia Gnostica | Gnostic Society

Anonyymi00077 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat


Tuomaan evankeliumi on laajin suora lähde Jeesuksen “sisäisistä” opetuksista
Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi ovat vaikeammin saatavilla kokonaisina netissä suomeksi
niitä löytyy yleensä englanniksi tai kirjoina, ei yhtä selkeinä avoimina sivuina



Gospel of Thomas (täydellinen teksti)

https://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

Tämä on tärkein:

sisältää 114 Jeesuksen lausetta (logionia)
ei tarinaa, pelkkää opetusta
hyvin “sisäiseen oivallukseen” keskittyvä

Esimerkkejä suoraan tekstistä:

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

“When you know yourselves, then you will be known…”

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”


Gospel of Philip

https://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

Tässä Jeesuksen sanat ovat enemmän hajautettuina opetuksiin.

Keskeisiä kohtia:

“Truth did not come into the world naked, but it came in types and images.”

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Gospel of Mary
https://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

Tässä Jeesus opettaa erityisesti:

sisäistä näkemistä
pelon ylittämistä
sielun vapautumista

Esimerkki:

“Where the mind is, there is the treasure.”


http://www.gnosis.org/library/marygosp.htm

The Gospel of Mary is found in the Berlin Gnostic Codex (Papyrus Berolinensis 8502). This very important and well-preserved codex was discovered in the late-nineteenth century somewhere near Akhmim in upper Egypt. It was purchased in Cairo in 1896 by a German scholar, Dr. Carl Reinhardt, and then taken to Berlin.

The codex (as these ancient books are called) was probably copied and bound in the late fourth or early fifth century. It contains Coptic translations of three very important early Christian Gnostic texts: the Gospel of Mary, the Apocryphon of John, and the Sophia of Jesus Christ. The texts themselves date to the second century and were originally authored in Greek.
http://www.gnosis.org/library/marygos
The Gospel According to Mary Magdalene
Archive | Library | Bookstore | Index | Web Lectures | Ecclesia Gnostica | Gnostic Society

Lue lisää

http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

The Nag Hammadi Library

The Gospel of Philip
Translated by Wesley W. Isenberg


A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html




http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

The Gospel of Thomas
Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

(Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

itsen tuntemisesta
sisäisestä valosta
siitä, että valtakunta on jo tässä
tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
Anonyymi00103
2026-04-12 13:03:56

Anonyymi00102 kirjoitti:

http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

The Gospel of Thomas
Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

(Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

itsen tuntemisesta
sisäisestä valosta
siitä, että valtakunta on jo tässä
tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

Tuomaan evankeliumi, logion 70:

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


Kun Jeesus sanoo:

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

Kun Jeesus sanoo:

“When you know yourselves, then you will be known.”

Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

Kun Jeesus sanoo:

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

Kun Jeesus sanoo:

“If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

Kun Jeesus sanoo:

“When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.

Anonyymi00078 kirjoitti:

http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

The Nag Hammadi Library

The Gospel of Philip
Translated by Wesley W. Isenberg


A Hebrew makes another Hebrew, and such a person is called "proselyte". But a proselyte does not make another proselyte. [...] just as they [...] and make others like themselves, while others simply exist.

The slave seeks only to be free, but he does not hope to acquire the estate of his master. But the son is not only a son but lays claim to the inheritance of the father. Those who are heirs to the dead are themselves dead, and they inherit the dead. Those who are heirs to what is living are alive, and they are heirs to both what is living and the dead. The dead are heirs to nothing. For how can he who is dead inherit? If he who is dead inherits what is living he will not die, but he who is dead will live even more.

A Gentile does not die, for he has never lived in order that he may die. He who has believed in the truth has found life, and this one is in danger of dying, for he is alive. Since Christ came, the world has been created, the cities adorned, the dead carried out. When we were Hebrews, we were orphans and had only our mother, but when we became Christians, we had both father and mother.
http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html




http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

The Gospel of Thomas
Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

(Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

itsen tuntemisesta
sisäisestä valosta
siitä, että valtakunta on jo tässä
tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.
Anonyymi00103
2026-04-12 13:03:56

Anonyymi00102 kirjoitti:

http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

The Gospel of Thomas
Translated by Stephen Patterson and Marvin Meyer

(Visit the Gospel of Thomas Collection for other translations and additional information)


Kun luet näitä, kiinnitä huomiota tähän

Näissä teksteissä Jeesus puhuu usein:

itsen tuntemisesta
sisäisestä valosta
siitä, että valtakunta on jo tässä
tiedosta (gnosis), joka vapauttaa

Ja juuri nämä kohdat ovat niitä, jotka muistuttavat eniten Vedanta-ajattelua.

Yksi erityisen “vedantinen” kohta (suosittelen lukemaan heti)

Tuomaan evankeliumi, logion 70:

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Tämä on käytännössä sama ajatus kuin Vedantassa:
totuus ja vapautuminen ovat jo sinussa


Kun Jeesus sanoo:

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

Vedantan näkökulmasta tämä kuulostaa lähes samalta kuin ajatus, että Brahman on kaikkialla – sekä sisäinen että ulkoinen todellisuus. Vedanta opettaa, että ei ole todellista eroa “minun” ja “maailman” välillä, vaan sama perimmäinen todellisuus läpäisee kaiken. Jeesuksen lause voidaan ymmärtää niin, että jumalallinen todellisuus ei ole erillinen paikka, vaan olemisen perusta.

Kun Jeesus sanoo:

“When you know yourselves, then you will be known.”

Tämä muistuttaa suoraan Vedantan ydintä: itsen tunteminen on kaiken tiedon perusta. Vedantassa ajatellaan, että kun ihminen oivaltaa todellisen minänsä (Atman), hän samalla oivaltaa koko todellisuuden. “Teidät tunnetaan” voidaan tulkita niin, että ihminen tulee osaksi tietoista kokonaisuutta – hän ei ole enää erillinen.

Kun Jeesus sanoo:

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Tämä on ehkä lähimpänä Vedantaa. Siinä pelastus ei tule ulkopuolelta, vaan siitä, että ihminen tuo esiin todellisen luontonsa. Vedantassa tämä tarkoittaa sitä, että ihminen oivaltaa olevansa jo perimmäinen todellisuus. Mikään uusi ei tule – vain harha poistuu.

Kun Jeesus sanoo:

“If you do not know yourselves, you dwell in poverty.”

Vedantassa tietämättömyys (avidya) on juuri tämä “köyhyys”. Ihminen elää rajallisena, vaikka hänen todellinen luontonsa on rajaton. Jeesuksen käyttämä kieli on eri, mutta ajatus on hyvin samansuuntainen: tietämättömyys omasta olemuksesta on perimmäinen ongelma.

Kun Jeesus sanoo:

“When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

Tämä voidaan lukea Vedantan ei-dualismin (advaita) kautta. Siinä kaikki kaksinaisuudet – minä ja maailma, henki ja aine, sisäinen ja ulkoinen – nähdään lopulta yhtenä. Jeesuksen lause kuulostaa siltä, että pelastus tapahtuu, kun tämä jako katoaa.

Kun siirrytään Gospel of Philip -tekstiin ja kohtaan:

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Tämä on lähes suora Vedantan perusopetus. Ihminen ei ole sidottu siksi, että maailma olisi sinänsä vankila, vaan siksi että hän ei näe oikein. Vapaus ei ole fyysinen tila, vaan tietoisuuden tila.

Lue lisää

http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

The Nag Hammadi Library

The Gospel of Philip
Translated by Wesley W. Isenberg


http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

Anonyymi00079 kirjoitti:

http://www.gnosis.org/naghamm/gop.html

The Nag Hammadi Library

The Gospel of Philip
Translated by Wesley W. Isenberg


http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html
The Nag Hammadi Library

http://www.gnosis.org/naghamm/gosthom.html

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat




Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

Tuomaan evankeliumi (Logion 3)

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

Vedanta: Brahman ei ole kaukana, se on sekä sisäistä tietoisuutta että koko maailman olemus. Jumalallinen ei ole erillinen, vaan kaikkea läpäisevä.

Tuomaan evankeliumi (Logion 70)

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Vedanta: Vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan oivallus Atmanin (todellisen minän) olemassaolosta. Totuus on jo sinussa, se täytyy vain nähdä.

Tuomaan evankeliumi (Logion 1)

“And he said, ‘Whoever discovers the interpretation of these sayings will not taste death.’”

Vedanta: Kun ihminen ymmärtää oman todellisen olemuksensa, hän ei enää “kuole” tietämättömyyteen; tietoisuus jatkuu ajattomana.

Filippuksen evankeliumi

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Vedanta: Avidya (tietämättömyys) pitää ihmisen sidottuna maya-maailmaan. Vapaus tulee gnosis-tyyppisen ymmärryksen kautta — oivalluksesta todellisesta olemuksesta.

Maria Magdaleenan evankeliumi

“Where the mind is, there is the treasure.”

Vedanta: Mieli/tietoisuus määrää kokemuksen. Jos mieli on kiinnittynyt Atmanin oivallukseen, silloin on aito aarre, sisäinen valo.

Tuomaan evankeliumi (Logion 22)

“When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

Vedanta: Dualismi (minä ja maailma, sisäinen ja ulkoinen) hälvenee, ja tietoisuus kokee ykseyden — advaita.

Anonyymi00080 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat




Jeesuksen opetusten yhteys "idän saatanallisiin oppeihin"

Tuomaan evankeliumi (Logion 3)

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”

Vedanta: Brahman ei ole kaukana, se on sekä sisäistä tietoisuutta että koko maailman olemus. Jumalallinen ei ole erillinen, vaan kaikkea läpäisevä.

Tuomaan evankeliumi (Logion 70)

“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Vedanta: Vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan oivallus Atmanin (todellisen minän) olemassaolosta. Totuus on jo sinussa, se täytyy vain nähdä.

Tuomaan evankeliumi (Logion 1)

“And he said, ‘Whoever discovers the interpretation of these sayings will not taste death.’”

Vedanta: Kun ihminen ymmärtää oman todellisen olemuksensa, hän ei enää “kuole” tietämättömyyteen; tietoisuus jatkuu ajattomana.

Filippuksen evankeliumi

“Ignorance is slavery. Knowledge is freedom.”

Vedanta: Avidya (tietämättömyys) pitää ihmisen sidottuna maya-maailmaan. Vapaus tulee gnosis-tyyppisen ymmärryksen kautta — oivalluksesta todellisesta olemuksesta.

Maria Magdaleenan evankeliumi

“Where the mind is, there is the treasure.”

Vedanta: Mieli/tietoisuus määrää kokemuksen. Jos mieli on kiinnittynyt Atmanin oivallukseen, silloin on aito aarre, sisäinen valo.

Tuomaan evankeliumi (Logion 22)

“When you make the two one… then you will enter the kingdom.”

Vedanta: Dualismi (minä ja maailma, sisäinen ja ulkoinen) hälvenee, ja tietoisuus kokee ykseyden — advaita.

Lue lisää

Tuomaan evankeliumi (Logion 28)

“Know what is in front of your face, and what is hidden from you will be revealed to you.”

Vedanta: Totuus on läsnä, mutta ilman oivallusta se pysyy piilossa. Sisäisen näkemisen kautta maya hälvenee.

Filippuksen evankeliumi

“Those who say they will die first and then rise are mistaken.”

Vedanta: Todellinen ylösnousemus on sisäinen, tietoisuuden muutos. Ei odoteta tulevaa tapahtumaa, vaan vapautuminen on tässä ja nyt.

Tuomaan evankeliumi (Logion 108)

“When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”

Vedanta: Kun ihminen tunnistaa Atmanin, hän ymmärtää olevansa samaa perimmäistä todellisuutta kuin kaikki muutkin.

Maria Magdaleenan evankeliumi

“Do not lay down rules beyond what I have appointed you.”

Vedanta: Ulkoiset säännöt eivät johda totuuteen; tärkeintä on sisäinen ymmärrys ja oivallus.


Kun nämä kymmenen sitaattia asetetaan rinnakkain Vedantan opetusten kanssa, kuvio on selvä: totuus ei ole kaukana, pelastus tai vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan sisäinen oivallus. Tietoisuus ja itsen tunteminen ovat keskiössä, dualismi hälvenee ja maailma nähdään oikeassa suhteessa – juuri niin kuin Upanishadeissa opetetaan. Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

Anonyymi00081 kirjoitti:

Tuomaan evankeliumi (Logion 28)

“Know what is in front of your face, and what is hidden from you will be revealed to you.”

Vedanta: Totuus on läsnä, mutta ilman oivallusta se pysyy piilossa. Sisäisen näkemisen kautta maya hälvenee.

Filippuksen evankeliumi

“Those who say they will die first and then rise are mistaken.”

Vedanta: Todellinen ylösnousemus on sisäinen, tietoisuuden muutos. Ei odoteta tulevaa tapahtumaa, vaan vapautuminen on tässä ja nyt.

Tuomaan evankeliumi (Logion 108)

“When you find yourselves, then you will be known, and you will realize that you are children of the living Father.”

Vedanta: Kun ihminen tunnistaa Atmanin, hän ymmärtää olevansa samaa perimmäistä todellisuutta kuin kaikki muutkin.

Maria Magdaleenan evankeliumi

“Do not lay down rules beyond what I have appointed you.”

Vedanta: Ulkoiset säännöt eivät johda totuuteen; tärkeintä on sisäinen ymmärrys ja oivallus.


Kun nämä kymmenen sitaattia asetetaan rinnakkain Vedantan opetusten kanssa, kuvio on selvä: totuus ei ole kaukana, pelastus tai vapautuminen ei ole ulkoinen tapahtuma, vaan sisäinen oivallus. Tietoisuus ja itsen tunteminen ovat keskiössä, dualismi hälvenee ja maailma nähdään oikeassa suhteessa – juuri niin kuin Upanishadeissa opetetaan. Apokryfiset evankeliumit ja Vedanta puhuvat eri kielellä, mutta sanoma kulkee samaa polkua: katso sisään, näe todellinen olemuksesi, ja vapaus seuraa.

Lue lisää

Jeesuksen alkuperäinen opetus joissain muodoissaan oli hieman impersonalistinen.

Apokryfiset evankeliumit viittaavat impersonalismiin

Tuomaan evankeliumi, Filippuksen evankeliumi ja Maria Magdaleenan evankeliumi korostavat sisäistä oivallusta, itsen tuntemista ja valtakunnan löytymistä sisältä:

“The kingdom is inside of you and it is outside of you.”
“If you bring forth what is within you, what you bring forth will save you.”

Nämä kohdat eivät puhu persoonallisesta Jumalasta, vaan tietoisuuden tai olemuksen löydöstä, mikä muistuttaa Advaita Vedantan ei-persoonallista lähestymistapaa.

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle. Profeetta tavattavissa Harjutori 4 Sunnuntaina kello 18.00"

Ketään sinun profeettasi ei kiinnosta, tämä ei ole kristinsukon palsta!

Anonyymi00084 kirjoitti:

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle. Profeetta tavattavissa Harjutori 4 Sunnuntaina kello 18.00"

Ketään sinun profeettasi ei kiinnosta, tämä ei ole kristinsukon palsta!

Lue lisää

Ketään sinun profeettasi ei kiinnosta, tämä ei ole kristinuskon palsta!

Anonyymi00085 kirjoitti:

Ketään sinun profeettasi ei kiinnosta, tämä ei ole kristinuskon palsta!

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Anonyymi00086 kirjoitti:

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin,

Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?

Anonyymi00087 kirjoitti:

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin,

Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?

Lue lisää

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin, se on idiotismia.

Anonyymi00088 kirjoitti:

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin, se on idiotismia.

Lue lisää

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin, se on idiotismia.

Anonyymi00089 kirjoitti:

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin, se on idiotismia.

Idiootit haluavat taivaaseen, ei muut.

Anonyymi00087 kirjoitti:

"Menkää profeetan luokse hän johdattaa taivastielle."

Kuka ihmeessä sinne taivaaseen on halunnut?

Hindut täällä ei pyri mihinkään taivaisiin tai paratiiseihin,

Kaikki sellainen on infantilismia, materialismia, oman edun tavoittelua, tee näin ja pääset paratiisiin, taivaaseen? Mitä se sellainen on? Aikuiset eivät puhu noin,

Itse asiassa se on uskontoa alimmalla tasollaan, suorastaan rikollisella tasolla. Kyse on vain oman edun tavoittelusta, paratiisin nautinnoista ja ikuisen helvetin pelosta. Ja sellaisesta puhuvat aikuiset ihmiset?

Lue lisää

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat

Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

JEESUKSEN KADONNEET VUODET

Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.


GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.

Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.

Anonyymi00091 kirjoitti:

Palautetaan:

Nag Hammadi
Täällä puhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että teksti säilyy jossain ja on saatavilla myös pitkällä aikavälillä.


Apokryfiset evankeliumit ja Jeesuksen sanat

Täällä npuhutaan kristinuskosta vai sen takia, ekstremistit eivät jätä hinduja rauhaan; muuten kukaan ei olisi sanonut siitä sanaakaan.

JEESUKSEN KADONNEET VUODET

Jeesus hän jätti kotimaansa Juudean pian lapsuutensa jälkeen ja oli poissa useita vuosia ennen kuin palasi syntymämaahansa ja aloitti hengellisen työnsä.


GNOSTILAISTEN TUKAHDUTTAMINEN

Samalla tavalla kuin yritettiin tukahduttaa Aleksandriassa opetettujen mysteerikoulujen uudelleen nousu, uusi Rooman hyväksymä valtionuskonto — virallinen kristinusko, jota kutsun konstantinukseksi — aloitti varhaisten todellisten kristittyjen, gnostilaisten, tukahduttamisen.

Filosofiat, joihin esoteerinen kristinusko perustuu, ovat tuhansia vuosia vanhempia kuin ensimmäisen vuosisadan kertomukset Jeesuksesta.

Gnostilaisuus tulee kreikan sanasta gnosis, joka tarkoittaa tietoa.

Gnostilaisuus oli ensimmäisen ja toisen vuosisadan uskonnollinen järjestelmä, jonka seuraajat kirjoittivat ja harjoittivat kristinuskoa edeltävää filosofiaa, jota Jeesuksen väitetään opiskelleen ja opettaneen.

Luonnollisesti tällainen esoteerinen tieto täytyi poistaa varhaisesta ulkoisesta kristinuskosta varhaisen kirkon toimesta, jotta gnostilaisuuden mahdollisesti muuttava voima ei saisi jalansijaa Rooman valtakunnassa eikä uhkaisi vakiintuneen hallitsevan luokan valtaa.

Nag Hammadin kirjoitukset ja muut gnostilaiset tekstit, kuten Pistis Sophia eli "Usko ja viisaus", sisälsivät ajatuksia, joita tuon ajan hallitsijat eivät varmasti halunneet leviävän laajalle.

Näihin opetuksiin kuului tieto näkymättömästä maailmasta, johon sisältyi käsitys kosmisesta moraalilaista, joka hallitsee vapaan tahdon perusteella tehtyjen tekojen seurauksia.

Gnostilaiset opettivat ja ymmärsivät luonnonlain filosofiansa ytimessä ja paljastivat sen hallinnan, mitä gnostilaiset kutsuivat arkoneiksi.

Arkoneilla tarkoitettiin maan hallitsijoita ja valtaluokkaa.

Lue lisää

Mitä muita kauhuja varhainen kirkko harjoitti gnostikkojen tukahduttamisen lisäksi? Albigensian ristiretki (vuosina 1209–1229) oli yksi historian julmimmista ihmisten kohteluista missä tahansa ajassa ja paikassa.

Tämän kautta syntyi osa kaikkein armottomimmasta keskiaikaisesta kidutuksesta ihmisten toimesta, jotka pitivät itseään kristittyinä ja pyhinä ihmisinä.

Epämukavan ja kilpailevan hengellisen tiedon poistaminen ei rajoittunut vain varhaiseen kirkkoon. Useimmat ihmiset ovat kuulleet keskiajan kristillisistä ristiretkistä. Näihin sotilaallisiin kampanjoihin kuului kuuluisa Albigensian ristiretki 1200-luvun alussa.

Albigensian ristiretki oli 20 vuotta kestänyt sotilaallinen kampanja, jonka aloitti paavi Innocentius III tarkoituksena tuhota kristillinen lahko nimeltä katarit.

Anonyymi00090 kirjoitti:

Idiootit haluavat taivaaseen, ei muut.

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt.


Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Anonyymi00093 kirjoitti:

Nikean kirkolliskokoukseen ja esittää sen tapahtumana, jossa Konstantinus hallitsi tilaisuutta kuin kuningas, kokouksessa poistettiin sellaisia hengellisiä näkemyksiä, joita hallitseva luokka ei hyväksynyt.


Näihin hän lukee esimerkiksi ajatuksen sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana,uusi uskonnollinen järjestelmä ei halunnut ihmisten ajattelevan, että kuolema olisi vain siirtymävaihe tai että tietoisuus voisi jatkaa kokemista useiden elämien kautta fyysisessä maailmassa.

Lue lisää

Hindut eivät halua tulla "pelastetuiksi" taivaaseen; sitä haluavt vain idiootit.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Hindut eivät halua tulla "pelastetuiksi" taivaaseen; sitä haluavt vain idiootit.

Tiedon vuoksi voisimme pysähtyä hetkeksi ja kysyä, mistä Hitler (20. vuosisadan mies) sai idean, että hän voisi kansanmurhata kokonaisen kansanryhmän?

No, hän ei saanut tällaisia ajatuksia hinduilta tai buddhalaisilta, mutta kristinusko on ollut kansanmurhaajien käyntikortti lähes 700 vuoden ajan.

Anonyymi00094 kirjoitti:

Hindut eivät halua tulla "pelastetuiksi" taivaaseen; sitä haluavt vain idiootit.

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

Jos ymmärrät kristinuskon esoteerisen muodon, sinua ei voida ulkoapäin kontrolloida manipuloijan tai manipuloijaluokan toimesta.

Anonyymi00096 kirjoitti:

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

Jos ymmärrät kristinuskon esoteerisen muodon, sinua ei voida ulkoapäin kontrolloida manipuloijan tai manipuloijaluokan toimesta.

Lue lisää

Fanaatikot, kultit ja pseudokristityt

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Anonyymi00098 kirjoitti:

Fanaatikot, kultit ja pseudokristityt

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Lue lisää

Jeesuksen historiallinen hahmo näyttäytyy laajassa uskonnonhistorian ja eksegetiikan tutkimuksessa ennen kaikkea opetuksissaan myötätuntoa, lähimmäisenrakkautta, anteeksiantoa ja ihmisarvon universaalia tunnustamista korostavana henkilönä, hänen eettinen sanomansa (Apokryfeissä)rakentui rakkauden ensisijaisuudelle eikä pelkoon perustuvalle vallankäytölle.
Mutta kristinuskon myöhempi institutionaalinen kehitys on etääntynyt tästä alkuperäisestä eettisestä ytimestä. Kristinskonnolliset traditiot muuttuvat historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen prosessien vaikutuksesta, jolloin alkuperäiset opetukset voivat saada uusia tulkintoja ja käyttötarkoituksia. Ja vallankäyttö, dogmaattinen kontrolli ja pelkoon perustuva uskonnollinen retoriikka heijasta Jeesuksen alkuperäistä eetosta, vaan myöhempien historiallisten kehityskulkujen seurauksia.
Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.

Jeesuksen historiallinen hahmo näyttäytyy laajassa uskonnonhistorian ja eksegetiikan tutkimuksessa ennen kaikkea opetuksissaan myötätuntoa, lähimmäisenrakkautta, anteeksiantoa ja ihmisarvon universaalia tunnustamista korostavana henkilönä, hänen eettinen sanomansa (Apokryfeissä)rakentui rakkauden ensisijaisuudelle eikä pelkoon perustuvalle vallankäytölle.
Mutta kristinuskon myöhempi institutionaalinen kehitys on etääntynyt tästä alkuperäisestä eettisestä ytimestä. Kristinskonnolliset traditiot muuttuvat historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen prosessien vaikutuksesta, jolloin alkuperäiset opetukset voivat saada uusia tulkintoja ja käyttötarkoituksia. Ja vallankäyttö, dogmaattinen kontrolli ja pelkoon perustuva uskonnollinen retoriikka heijasta Jeesuksen alkuperäistä eetosta, vaan myöhempien historiallisten kehityskulkujen seurauksia.
Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

JEESUS OLI EHDOTTOMASTI HYVÄ – EN EDES EPÄILE SITÄ! HÄN OLI RAKASTAVA! MUTTA TODELLINEN KRISTINUSKO ON KAAPATTU. AITOJA KRISTITTYJÄ ON YHÄ, MUTTA HE OVAT HILJAA, HE EIVÄT OLE ÄÄNEKKÄITÄ, EIVÄTKÄ KÄÄNNYTÄ KETÄÄN TAI PAKOTA USKOMAAN PELON TAI RANGAISTUKSEN AVULLA.

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Fanaatikot, kultit ja pseudokristityt

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Anonyymi00099 kirjoitti:

Jeesuksen historiallinen hahmo näyttäytyy laajassa uskonnonhistorian ja eksegetiikan tutkimuksessa ennen kaikkea opetuksissaan myötätuntoa, lähimmäisenrakkautta, anteeksiantoa ja ihmisarvon universaalia tunnustamista korostavana henkilönä, hänen eettinen sanomansa (Apokryfeissä)rakentui rakkauden ensisijaisuudelle eikä pelkoon perustuvalle vallankäytölle.
Mutta kristinuskon myöhempi institutionaalinen kehitys on etääntynyt tästä alkuperäisestä eettisestä ytimestä. Kristinskonnolliset traditiot muuttuvat historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen prosessien vaikutuksesta, jolloin alkuperäiset opetukset voivat saada uusia tulkintoja ja käyttötarkoituksia. Ja vallankäyttö, dogmaattinen kontrolli ja pelkoon perustuva uskonnollinen retoriikka heijasta Jeesuksen alkuperäistä eetosta, vaan myöhempien historiallisten kehityskulkujen seurauksia.
Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.

Jeesuksen historiallinen hahmo näyttäytyy laajassa uskonnonhistorian ja eksegetiikan tutkimuksessa ennen kaikkea opetuksissaan myötätuntoa, lähimmäisenrakkautta, anteeksiantoa ja ihmisarvon universaalia tunnustamista korostavana henkilönä, hänen eettinen sanomansa (Apokryfeissä)rakentui rakkauden ensisijaisuudelle eikä pelkoon perustuvalle vallankäytölle.
Mutta kristinuskon myöhempi institutionaalinen kehitys on etääntynyt tästä alkuperäisestä eettisestä ytimestä. Kristinskonnolliset traditiot muuttuvat historiallisten, poliittisten ja kulttuuristen prosessien vaikutuksesta, jolloin alkuperäiset opetukset voivat saada uusia tulkintoja ja käyttötarkoituksia. Ja vallankäyttö, dogmaattinen kontrolli ja pelkoon perustuva uskonnollinen retoriikka heijasta Jeesuksen alkuperäistä eetosta, vaan myöhempien historiallisten kehityskulkujen seurauksia.
Jeesuksen sanoman autenttisuus ei ilmene uskonnollisen vallan vahvistamisessa, vaan ihmisen moraalisessa muutoksessa, joka perustuu vapaaseen tahtoon, empatiaan ja rakkauteen. Joten kristinuskonnon alkuperäinen eettinen ydin säilyy ensisijaisesti niissä ihmisissä, jotka elävät opetusten mukaisesti ilman tarvetta hallita muiden vakaumuksia tai pakottaa ketään uskomaan.

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

JEESUS OLI EHDOTTOMASTI HYVÄ – EN EDES EPÄILE SITÄ! HÄN OLI RAKASTAVA! MUTTA TODELLINEN KRISTINUSKO ON KAAPATTU. AITOJA KRISTITTYJÄ ON YHÄ, MUTTA HE OVAT HILJAA, HE EIVÄT OLE ÄÄNEKKÄITÄ, EIVÄTKÄ KÄÄNNYTÄ KETÄÄN TAI PAKOTA USKOMAAN PELON TAI RANGAISTUKSEN AVULLA.

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jpg

Fanaatikot, kultit ja pseudokristityt

Aito kristinukoo kaapattu sitä ei enää ole!

Lue lisää

Nikean kirkolliskokous karsi pois kaiken tiedon, joka käsitteli sellaista hengellisyyttä, jonka hallitseva luokka kielsi. Joitakin heidän sensuroimiaan käsitteitä olivat muun muassa ajatus sielun jälleensyntymisestä useiden elämien aikana.

JEESUS OLI EHDOTTOMASTI HYVÄ – EN EDES EPÄILE SITÄ! HÄN OLI RAKASTAVA! MUTTA TODELLINEN KRISTINUSKO ON KAAPATTU. AITOJA KRISTITTYJÄ ON YHÄ, MUTTA HE OVAT HILJAA, HE EIVÄT OLE ÄÄNEKKÄITÄ, EIVÄTKÄ KÄÄNNYTÄ KETÄÄN TAI PAKOTA USKOMAAN PELON TAI RANGAISTUKSEN AVULLA.

Ihmisille on myyty väärennetty tuote, eli nykyinen kristinusko!

https://www.nwpastorate.org.uk/wp-content/uploads/2021/06/fanatic.jp


https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM
VALEKRISTITYT - OSA 1/2

https://www.youtube.com/watch?v=O8BHzcBi5mc
VALEKRISTITYT - OSA 2/2

https://www.youtube.com/watch?v=io5oO2UDYWM