Balaton 73

Ajattelin kantaa korteni kekoon, kun joku täällä haikaili taas vanhojen kunnon juttujen perään. Tässä tätä siis: Tekotaidetta! Angstia! Kliseitä! Päämäärättömyyttä! Itsetehostusta! Mestareiden tummia siivekkäitä varjoja! (kuka keksii, keiden varjoja ajattelen?)

*

BALATON 73


Muistan vielä mainiosti kesän Balatonjärven rannalla vuonna -73: Kuljit sukkahousuissa rantaviivaa ja paloimme kaikki karrelle sinä yhtenä iltapäivänä. Arvelimme, että jokin mahtavista venäläisistä atomivoimalaitoksista oli sanonut sopimuksen irti ja tuprauttanut maailman tuuliin sisuksistaan höyryävän grafiittipilven. Vaikka ei sellaisesta tiedetty. Rusketus vain tuntui ottavan niin hyvin.

Naukkailimme viininlitkua - se oli todella laimea toisinto Bikaverista, luulen -, ajattelimme, miten sula ydin valui kohti Kiinaa ja keltaisia ihmisiä. Olisimme voineet ajatella myös, että kohti Indokiinaa ja viidakkoveitsiä. Ehkä me ajattelimme niinkin.


"Tahdon", sanoit, "että teemme jotain mullistavaa". Kysyin, että mitäköhän se voisi olla. "Luulet, että aion sanoa v-sanan, mutten aio", vastasit.
Seisoimme hetken hiljaa rannan sepelissä. Vanerinen asuntovaunun-kopperomme natisi tuulenpuuskassa. Minulle ei kerrottu, että me teimme tie-elokuvaa.

Mittailin sinua hiljaa. Olit juuri sopivan kokoinen. Ajattelin, että jos Pythagoraan ja Eukleideen mielestä ympyrä ja kolmio olivat jotenkin täydellisiä, niin et sinäkään ollut yhtään hassumpi.

"En tahdo, että tämä loppuuu", ajattelin ääneen. Istuit ruohomättäällä ja katselit minua raukein silmin. "Olet niin pateettinen, mussukka", tokaisit. Pateettinen minä olin, olen. Asetuin viereesi maahan makaamaan. Sisällä vaunussa vesi alkoi kiehua.

"Pane munat reiluun veteen", käskit. Minä könysin sisälle. Uskon, että sinusta oli hauska vähän käskyttää. Oli kummallista, että kaksi dominoivaa persoonaa oli osunut yhteen. Meillä oli ollut ajatus tehdä matkalla töitä. Tämän oli pitänyt olla vain kahden matkustavaisen synergia- ja oman edun tavoittelua.

Jostain syystä olimme liimautuneet yhteen kuin pari likaisia sukkia. Vaikka halveksimme romantiikkaa, vietimme mustalaiselämää. Olisi ollut parempi tarkastella asioita kylmän objektiivisesti.

Näen yhä edelleen kirkkaana ja terävänä kuvana, miten tuo nuori vartalosi vain lojui auringossa keskellä Unkarin kansantasavallan ei-mitään. Olisi sopivaa, että poltit silloin, jotakin. En muista tarkasti, sillä asialla ei ole merkitystä. Keitin viittä täplikästä, surkean pientä maalaiskanan munaa kasarissa ja katselin sinua vaunun räppänämäisen ikkunan lävitse.
7556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Aloitan vain toteamalla, itse itseäni tehostaen, että minun henkilökohtaisesti on vaikeaa, siis hankalahkoa, liittää tätä tekstiä kenenkään mestarin työhön, koska olen siinä prosessissa toivottoman ammattitaidoton. Joten tämä keskustelu ei ainakaan ala niin sivistyneesti kuin ehkä olit toivonut.
Mutta voin kuitenkin kertoa, että tämä teksti sai minut kahdella ensimmäisellä kappaleellaan jälleen vakuuttuneeksi siitä, että osaat jollain maagisella tavalla tehdä tekstistäsi kevyttä kuin se olisi pelkkiä ideoita, muistoja. Ehkä se on sitten niin, että osaat valjastaa tekstin omiin käyttötarkoituksiisi.
Keski- ja loppuvaihe lipuvat nekin nykäyksittäin varsin raikkaasti, mutta varmasti olisit keksinyt paremman lopun tälle. Tai ehkä vertauskuvien etsijät pääsevät vauhtiin. Tai sitten niin, näitä pitäisi vaan olla paljon enemmän ja eri paikoista ja eri vuosiluvut. Siis onhan tämä yhtenä palasena aika tunnelmallinen trippi.

Äänestä

Hupailua....


Directed by
Federico Fellini

Writing credits
Federico Fellini
Ennio Flaiano

Genre: Drama

Complete credited cast:
Anthony Quinn .... Zampanò
Giulietta Masina .... Gelsomina
Richard Basehart .... Il 'Matto'-The 'Fool'
Aldo Silvani .... Il Signor Giraffa-Mr Giraffe
Marcella Rovere .... La Vedova-The Widow
Livia Venturini .... La Suorina-The Sister


Aivan ihastuttavan tunnelmallinen runsaudensarvi : )

Äänestä

Nypin muutamia irtohiuksia pois bleiskastasi:


Tämä oli hyvä dialogi, mutta muuttaisin sitä seuraavasti:
"En tahdo, että tämä loppuuu", ajattelin ääneen. HÄN ISTUI ruohomättäällä ja katseli minua raukein silmin. "SÄ OOT niin pateettinen, mussukka", HÄN tokaisi. Pateettinen minä olin, olen. Asetuin HÄNEN viereeNSÄ maahan makaamaan. Sisällä vaunussa vesi alkoi kiehua."

Toivottavasti sait kiinni pointistasi. Hyvä teksti kerrotaan ikään kuin isommalle yleisölle, ei pelkästään sille leidille.


Tästä pidin tosi paljon:
"Mittailin sinua hiljaa. Olit juuri sopivan kokoinen. Ajattelin, että jos Pythagoraan ja Eukleideen mielestä ympyrä ja kolmio olivat jotenkin täydellisiä, niin et sinäkään ollut yhtään hassumpi."

Äänestä

Pienen ristiriidan poimin tekstistäsi. Jotenkin tuntuu, että selität tämänkin olevan tarkoituksellista:

"...atomivoimalaitoksista oli sanonut sopimuksen irti ja tuprauttanut maailman tuuliin sisuksistaan höyryävän grafiittipilven. Vaikka ei sellaisesta tiedetty." -- > "ajattelimme, miten sula ydin valui kohti Kiinaa ja keltaisia ihmisiä."

Tavallaan kirjoitata ihan hyvin, mutta tavallaan olet liiaksi sidoksissa idoleihisi. Toisaalta olet vielä hyvin nuori, joten ehkä vielä löydät sen "oman juttusi".

Olen huomannut, että sinulla on tapana kertoa kauniita asioita iljettävin vertauskuvin. Tässäkin tekstissä oli tämä "Jostain syystä olimme liimautuneet yhteen kuin pari likaisia sukkia.". Onko tämä keino näpäyttää lukijaa vai viekasta huumoria, se on kai lukijan päätettävissä.

Tekstistäsi tuli lämmin olo. Se kai lienee ollut tarkoituksesikin.

Äänestä

Jos, hyvä herra, nyt suinkin vain sallit minun olla näin röyhkeä, niin jättäisin mielelläni huomioimatta tämän yksittäisen luomuksen ja lausuisin pikemminkin jonkinlaisen yleisen hämärän aatoksen, joka on tässä viimeaikoina syntynyt niiden tuotostesi pohjalta, joista olen 'aikojen saatossa' päässyt nauttimaan. Tiedostan olevani hiukan uhkarohkea (materiaalini ei kuitenkaan ole niin kattava), mutta uskon sinun suhteellisuudentajuusi siinä määrin, että luotan sinun tulkitsevan tätä asemansa mukaisesti sellaisena vajaavaisen maanmatosen horinatuokiona kuin tämä on. Jopa ilman yhtään tämän pidempää apologeettista istuntoa, eiköhän tämä ollut jo tarpeeksi pitkä. Ai niin, ja jos et salli, niin teen sen kuitenkin, mutta saat tietenkin jättää lukematta pähkäilyni. (Jotenkin tosin luulen, ettet malttaisi, sinustahan tässä puhutaan.)

Ymmärtääkseni tämä teksti on tarkoituksella jonkinlainen tyylittely, joten turha pelätä, että minä sen perusteella näitä mietteitä haudon. Ei, hiffasin sen kyllä. En osaa näitä 'varjoja' nimetä, kun en ole kovin lukenut. Enivei, jos menisin asiaan... Sovitaanko nyt näin tässä vaiheessa, että pidämme kirjoitustaitoasi itsestäänselvyytenä? Sovitaanpa, se tekee toisen työn kommentoimisesta kokemukseni mukaan huomattavasti tehokkaampaa, kun ei koko ajan tarvitse olla hokemassa, että 'joo, kyllä sä kirjotat hyvin'. Sovitaan niin, ja edetään muttiin. Pidän teksteistäsi kovin, MUTTA voisin pitää niistä enemmän, jos et olisi usein niin... kliininen. Olet varma sanataiteilija, sivistynyt humoristi ja viileä tarkkailija. Kaikki tämä tekee teksteihisi joskus jopa niin keveän sävyn, että niihin on vaikea... uppoutua. Kun vielä kirjoittaessasi tunnut usein suosivan eräänlaisia 'sisäkohtaisia' rakenteita (esim. juuri minä-kertojaa, joka osoittaa sanansa 'sinulle'), niin kontrastissa tietty ulkopuolisuuden ja vieraantuneisuuden tuntu korostuu.

Harkittuahan tämä varmasti suuresti on ja osa tyyliäsi. Ymmärrän toki myös muita tähän vaikuttavia tekijöitä. Ensinnäkin monet varmasti karttavat emotionaalisesti 'rankimman' materiaalinsa julkaisemista missä vain, se kun sattuu usein olemaan tavalla tai toisella sieltä henkilökohtaisemmasta päästä. Olisin silti tosi vaikuttunut, jos joskus katsoisit meidät sen arvoisiksi, että soisit silmiemme eteen jotain intensiivisempää. En odota/halua sinun olevan mikään kioskipokkarityylinen emotionaalinen revittelijä oman näkemyksesi kustannuksella. Haluaisin kuitenkin nähdä sinut joskus vähän vähemmän... tyylitietoisena, jos ei muuta niin minun huvituksekseni.

Toisekseen tämä on tietenkin makukysymys. Olen vähän moukka, mitä tulee tekstien hienovaraisimpien sävyjen (varsinkin kirjoittajan käytännön sivistyspohjasta kumpuavien) tavoittamiseen. Oletan, että monet täällä pääsevät siinä mielessä syvemmin käsiksi teksteihisi.

Sitten on ikäsi. Mutta ei se ole mikään juttu, olisi ihan pässiä ja pöllöä ja varmaan montaa muutakin eläintä tehdä siitä tässä yhteydessä joku juttu. Toteanpa vaan, että tunnut itse suhtautuvan ikääsi sangen realistisesti. That's fine. Sinä kirjoitat rakkausrunosi leikkimielisesti ja hormoonein hajustettuina joistain pissiksistä ja jätät ne 'ollaan oltu vuosikymmenet yhdessä ja vieläkin tuntuu hyvältä, elämäni rakkaus' -tilitykset niille, joille se tilanne taasen on tutumpi.

Silti kaipaan jotain. Haluatko kuulla mistä teksteistäsi olen henkilökohtaisesti saanut eniten irti? Hyvä, kerron sen silti. Proosan puolelta olen pitänyt eniten Korvakäytävästä. Se on ollut yksi niitä harvoja tekstejä täällä, joihin jätin tietoisesti liiemmin kommentoimatta, koska kokonaisuutena se puhutteli sen verran, etten halunnut käydä analysoimaan sitä. Enkä nytkään osaa sanoa, mikä siinä tyydytti. Jotenkin siinä oli jotain... synkkää. Siis helpommin käden ulottuvilla. Runoistasi olen eniten pitänyt täällä tuosta... Peseytymättä ja vastuuttomastikohan sen nimi oli? Siinä oli jotain -äh- yksinkertaisuutta ja konkretiaa tai jotain, joka nappasi.

Pahoitteluni ryöpytyksestä ja mahdollisesta henkilökohtaiseen terraarioosi tunkeutumisesta. Lisäksi tässä on kyllä lievästi sellainen 'pata kattilaa soimaa' -olo. Noh, pitäkää ihmiset tätä vaikka haasteena. Rohjetkaa lähettää tänne jotain sellaista, jossa sisältö on vahvemmin henkilökohtaisesti koettu kuin muoto!

Äänestä
  • Tuo alla oleva virke:

    "Rohjetkaa lähettää tänne jotain sellaista, jossa sisältö on vahvemmin henkilökohtaisesti koettu kuin muoto!"

    Loistava! Kerrankin joku sanoi sen ääneen.

    Äänestä

  • Häyhiö kirjoitti:

    Tuo alla oleva virke:

    "Rohjetkaa lähettää tänne jotain sellaista, jossa sisältö on vahvemmin henkilökohtaisesti koettu kuin muoto!"

    Loistava! Kerrankin joku sanoi sen ääneen.

    Omaa verta kentälle!

    Kylläpäs saitilla on kiroilu lisääntynyt : )

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


chapeau kirjoitti:

Ajattelin kantaa korteni kekoon, kun joku täällä haikaili taas vanhojen kunnon juttujen perään. Tässä tätä siis: Tekotaidetta! Angstia! Kliseitä! Päämäärättömyyttä! Itsetehostusta! Mestareiden tummia siivekkäitä varjoja! (kuka keksii, keiden varjoja ajattelen?)

*

BALATON 73


Muistan vielä mainiosti kesän Balatonjärven rannalla vuonna -73: Kuljit sukkahousuissa rantaviivaa ja paloimme kaikki karrelle sinä yhtenä iltapäivänä. Arvelimme, että jokin mahtavista venäläisistä atomivoimalaitoksista oli sanonut sopimuksen irti ja tuprauttanut maailman tuuliin sisuksistaan höyryävän grafiittipilven. Vaikka ei sellaisesta tiedetty. Rusketus vain tuntui ottavan niin hyvin.

Naukkailimme viininlitkua - se oli todella laimea toisinto Bikaverista, luulen -, ajattelimme, miten sula ydin valui kohti Kiinaa ja keltaisia ihmisiä. Olisimme voineet ajatella myös, että kohti Indokiinaa ja viidakkoveitsiä. Ehkä me ajattelimme niinkin.


"Tahdon", sanoit, "että teemme jotain mullistavaa". Kysyin, että mitäköhän se voisi olla. "Luulet, että aion sanoa v-sanan, mutten aio", vastasit.
Seisoimme hetken hiljaa rannan sepelissä. Vanerinen asuntovaunun-kopperomme natisi tuulenpuuskassa. Minulle ei kerrottu, että me teimme tie-elokuvaa.

Mittailin sinua hiljaa. Olit juuri sopivan kokoinen. Ajattelin, että jos Pythagoraan ja Eukleideen mielestä ympyrä ja kolmio olivat jotenkin täydellisiä, niin et sinäkään ollut yhtään hassumpi.

"En tahdo, että tämä loppuuu", ajattelin ääneen. Istuit ruohomättäällä ja katselit minua raukein silmin. "Olet niin pateettinen, mussukka", tokaisit. Pateettinen minä olin, olen. Asetuin viereesi maahan makaamaan. Sisällä vaunussa vesi alkoi kiehua.

"Pane munat reiluun veteen", käskit. Minä könysin sisälle. Uskon, että sinusta oli hauska vähän käskyttää. Oli kummallista, että kaksi dominoivaa persoonaa oli osunut yhteen. Meillä oli ollut ajatus tehdä matkalla töitä. Tämän oli pitänyt olla vain kahden matkustavaisen synergia- ja oman edun tavoittelua.

Jostain syystä olimme liimautuneet yhteen kuin pari likaisia sukkia. Vaikka halveksimme romantiikkaa, vietimme mustalaiselämää. Olisi ollut parempi tarkastella asioita kylmän objektiivisesti.

Näen yhä edelleen kirkkaana ja terävänä kuvana, miten tuo nuori vartalosi vain lojui auringossa keskellä Unkarin kansantasavallan ei-mitään. Olisi sopivaa, että poltit silloin, jotakin. En muista tarkasti, sillä asialla ei ole merkitystä. Keitin viittä täplikästä, surkean pientä maalaiskanan munaa kasarissa ja katselin sinua vaunun räppänämäisen ikkunan lävitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu