Jatkuva piipitys, vinkuminen, haukkuminen sisällä

HäädettyPerhe

Minulla on kaksi vuotias leikkaamaton coton de tulear Viivi, jolle on kehittynyt aivan ylitsepääsemätön ongelma: jatkuva vinkuminen, piipitys ja "tylsyys/vahti" haukkuminen. Viivi on perusluonteeltaan erittäin innokas, fiksu ja leikkisä. Koira tottelee hyvin EI-käskyä kaikissa muissa tilanteissa paitsi, jos se kohdistuu vinkumisen lopettamiseen. Tällöin koira alkaa vinkua ja huutaa kahta kovemmin, sekä lisäksi myös haukkua: pomottaa(?). Viivillä on myös eroahdistus: puree lattialistoja, sohvan reunaa tai pöydän jalkaa. Vinkuu, huutaa ja haukkuu. Viivin kanssa ei ole muita ongelmia kuin tämä jatkuva ääntely: käyttäytyy asiallisesti hihnassa, on kaikkien kaveri, tulee luokse käskystä, osaa peruskäskyt. Olemme muuttaneet Viivin takia jo kaksi kertaa, joten apu olisi tarpeen. Kahteen koirakouluttajaan otettu yhteyttä, kumpikaan ei ole vastannut. Aktiivisten kouluttajien yhteystietoja/nettisivuja otetaan vastaan, jotka asuvat pk seudulla! Emme halua luopua Viivistä!

Viivi aloittaa vinkumisen heti herätessä: ruokaa annettaessa ja lenkille lähdettäessä. Koira ei pysy nahoissaan vaan vikisee ja ulisee, jos edes lähestymme jääkaappia. Olemme kokeilleen ingnooraamista, mutta aamuisin siihen ei ole meillä aikuisilla järin aikaa, mutta lapset ovat auttaneet asiassa. Toimi hetken, mutta sitten PAM ja Viivi jatkoi vikinää niin kauan, että sai ruokakupin eteen. Olemme joutuneet heräämään monta tuntia aikaisemmin pelkästään Viivin aamuruokinnan takia, mutta ruokailun aiheuttamasta huutamisesta ja kiljumisesta on tullut ikävää palautetta naapureilta. Lenkille lähdettäessä on myös ongelmia: Viivi näkee hihnan, jolloin hyppiminen, äänekäs haukottelu ja riehuminen voi alkaa huutaminen. Tämän tilanteen laukaisee jo pelkästään vaatteiden pukeminen. Olemme kokeilleet rauhoittaa koiraa odottelulla: ei toiminut (max käytetty aika n.2h). Olemme yrittäneet pukea vaatteita niskaan ja sitten pois toistuvasti ja sattuman varaisesti. Tämä aiheutti hämmennystä, mutta ei loppujen lopuksi toiminut, vaikka käytäntö oli käytössä 2kk. Viivi osasi pentuna istuutua ennen kuin pääsi ovesta ulos: nykyään se yrittää rynniä ovesta, maltti ei riitä istumiseen - etenkään aamuisin. Lenkillä ei kuitenkaan vedä. Ulkoilemme Viivin kanssa päivittäin 3-4 kertaa, yhteensä noin 5h. Käymme myös viikottain agilityradalla, sekä metsässä noin joka toinen päivä. Ulkona kaikki ok. Tottelee käskysjä. Viivi vinkuu myös, jos joku perheenjäsen tai tuttava menee esimerkiksi vessaan, jolloin olen neuvonut, että vessasta ei saa tulla pois ennen kuin Viivi on hiljaa ja rauhoittunut. Viivi saattaa vinkua myös ilman mitään järkeenkäypää syytä: ravaa asunnossa vinkuen montakin tuntia putkeen, vaikka kaikki perheenjäsenet olisivat paikalla. Käväisee välillä nuolemassa jotakuta meistä.

Päivät kuluvat usein siinä, kun lapset leikkivät Viivin kanssa sen leluilla, joita koira retuttaa terrierimäisesti muristen: joskus hyvin äänekkäästi. Tottelee irti käskyä. Viivi kuitenkin saattaa joskus näykkiä nuorinta lasta 10v kädestä innostuessaan liikaa. Myös minua saatta näykkäistä kädestä etenkin leikkien aikana, oli se sitten vahinko tai ei. Olen heittänyt vanhat lelut pois esim. vetolelu, koska se kiihdytti Viiviä liikaa ja pelkäsin tuon hampaiden puolesta. Olen myös neuvonut lapsia ja heidän kavereitaan leikkimään Viivin kanssa rennosti: Viivi ei saa haukkua tai vikistä. Lelua ei anneta koiralle, jos tuo ääntelee. Jos Viivi innostuu liikaa, leikki lopetetaan. Leikkiä ei koskaan aloiteta Viivin aloitteesta, vaikka koira saattaa jopa raapia käsivarsia, jalkoja yms. EI-käsky kuitenkin toimii tässä.

Sitten haukkuminen: Viivi räksyttää kuin mielipuoli, kun ovikello soi. Tyttö räkyttää myös, jos naapurin ovi käy. Tällöin haukkuminen jää myös päälle. Emme itse reagoi mitenkään naapurin oven käymiseen, mutta Viivi räkyttää oikein kunnolla aluksi, jonka jälkeen se alkaa kiertämään ympäri asuntoa "tukahdutetusti" haukahdellen ("wuh") melko hiljaa, mutta häiritsevästi. Onko tämä vahtihaukkumista? Tällöin myöskään EI-käsky ei auta. Toiseen huoneeseen sulkemista emme ole kokeilleet, sillä se luultavasti pahentaisi tilannetta. Vesisuihkusta ei ole apua. Sitruunapantakin toimii joskus, joskus ei. Viivi haukkuu myös esim. kun syömme pöydässä. Koira makaa kerjäämättä pöydän alla tai vieressä, jolloin se joskus aloittaa jälleen "tukahdutetun" haukahtelun, joka kuulostaa vahtihaukulta omasta mielestä. Koiran keho on tuolloin joskus jännittynyt ja korvat pystyssä, toisinaan taas muu keho rentona, mutta korvat pystyssä ja haukunta jatkuu.

Minusta on varsin omituista, että coton de tulear harrastaisi vahtihaukkumista, sehän on seurakoira? Onko kuitenkin kyseessä johtajuusongelma, josta moinen vinkuminen ja haukkuminen voisi johtua? Viivi on eniten kiintynyt minuun, seuraavaksi mieheeni. Apuja otetaan vastaan pikaiseen! KIITOS, jos jaksoit lukea ja vieläpä vastata!

15

8228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 15+3

      "Toiseen huoneeseen sulkemista emme ole kokeilleet, sillä se luultavasti pahentaisi tilannetta."

      Panes kokkeillen, saatat nimittäin yllättyä. Pidä pää kylmänä vaikka sydän ja tunteet sanoisi mitä kun se siellä voi parikin tuntia huutaa. Mutta se hiljenee. Anna olla vielä hetki ennenkuin päästät pois. Ja hyvin todennäköisesti sieltä kuoriutuu uusi, entistä hiljaisempi koira.

      Tee tämä säännöllisesti jokaisesta haukahduksesta. Yhdessä päivässä tuo loppuu. Muista että samassa huoneessa ei saa olla ketään muuta.

      Tehoaa koska koira haluaa olla aina samassa tilassa missä isäntäväkikin on.

    • spanieliiiii

      Victoria Stilwell opastaa mielestäni oivallisesti näissä asioissa. Etsi hänen artikkeleitaan ja videoitaan. Uskon, että ottaa tuollainen hermon päälle, joten rauhoittumisen opettelua olisi teillä tiedossa. Ulos ei mennä, ruokaa ei saa jne., ennen kuin on rauhallinen.

    • Jotain apua

      Koira vaikuttaa huomionkipeältä ja vilkkaalta, eli se pitää opettaa siihen että se saa huomiota olemalla hiljaa ja rauhallinen.

      Neuvona on aina olla antamatta huomiota koiralle kun se metelöi, mutta koskaan ei kerrota missä kohti tulee se rajapyykki kun koiralle voi antaa huomiota ja millä tavalla. Yleensä se menee niin, että ihminen sitten odottaa täydellistä hiljenemistä ja sitähän saa odottaa maailman tappiin asti, kun tilanne on mennyt pahaksi. Sitten jos ihme tapahtuu ja koira hiljenee, aloitetaan hillitön lällytys ja kehuminen joka nostaa koiran kierrokset.

      Oma adhd -koiraksi eli hankaluuteen asti ylivilkkaaksi kouluttajankin taholta luokittelema koirani oli tosi hirveä pentuna. Sillä käytös oli aggressiivista, se repi ja puri jatkuvalla syötöllä. En osannut itse toimintaa lopettaa, joten otin yhteyttä ongelmakoirankouluttajaan. Hän neuvoi tavan opettaa koiralle rauhoittumista. Tämä on vaikea selittää sanallisesti, mutta yritän.

      Kun koira tekee jotain ei toivottua älä katso siihen, mutta jos se hiljenee edes hetkeksi ota siihen katsekontakti joka kestää vain muutaman sekunnin. Tätä teet noin 10 sek. välein kun koira on hiljaa ja rauhallinen eli 2 sek. katsekontakti, katse pois 10 sek. päästä uudelleen katsekontakti jos koira edelleen hiljaa (laske päässäsi kymmeneen, kelloa ei kannata vilkuilla).

      Kun koira alkaa ymmärtää että "jahas, saan huomiota kun olen hiljaa ja yhdessä kohti" voit pidentää katsekontaktin kestoa, mutta heti jos hillumista ilmenee katse pois. Sitten kun alkaa sujua lisäät mukaan "hyvä" mutta vaikka kesken sanan suu suppuun ja katsekontakti pois, jos koira alkaa käydä kierroksilla. Pikku hiljaa alat pidentää kehuja - lässytät ja kehut kuinka hienosti koira osaa olla, mutta edelleen - heti suu kiinni ja katsekontakti pois jos alkaa innostua. Tätä sinun ja koko perheen pitää jatkaa päiväkaudet koko valveillaoloajan. Voitte siinä samalla tehdä ruokaa, lukea lehteä, tehdä läksyjä, katsoa telkkaria jne. jne. kunhan aina noin 10 sek. välein hiljaa ja rauhallisesti olevalle koiralle katsekontakti ja kehut. Tämä pitää tehdä aina niin, että koiran naama on ihmiseen päin, eli ei koiran selän takaa.

      Ja alussa koiran ei tosiaan tarvi olla hiljaa kuin edes hetki, ei puolta tuntia ei minuutteja - sekunti riittää. Omalla sessellä tuo tehosi muutamassa päivässä, mutta aikuisella voi kestää kauemman. Kokeilkaa kuitenkin ja etsikää ongelmakoirankouluttaja, jos ei muuten apua löydy mistään. Eikä mitään kolinapurkki -tätejä tai -setiä, vaan jotain "lempeämpiä" keinoja käyttäviä. Kovat komennot tuskin auttaa, enkä usko että "arestiin" eri huoneeseen laittaminenkaan. Koira voi vain joutua paniikkiin, ja vaikka tässäkin suositeltu Stilwell pätevä kouluttaja onkin, niin hän käyttää tuota "arestia" ihan liikaa ja eräässä jaksossa yksi koira lähes sekosi kun se eristettiin kylpyhuoneeseen sen räksyttäessä muistaakseni televisiolle. Kamalalta näytti kun paniikissa läähättävä koira tuli kylppäristä pois.

    • Kranttu

      Kerroit hyvin ja monipuolisesti tilanteestanne! Johtajuusongelmaa on tuossa varmasti. Koiran hermostuneisuus johtuu siitä, että se kokee olevansa vastuussa perheestänne. Lapsiperheessä on usein vaikeaa olla johdonmukainen koulutuskysymyksissä, koska lapsilta ei sellainen onnistu. Kouluikäiset lapset ovat kuitenkin paljonkin koiran kanssa? Tuntuu, että teillä paljon mennään koiran ehdoilla. Omat koirani ovat kaikki pysyneet rauhallisina 2-3 tunnin ulkoiluilla.
      Uskoisin, että saisitte apua pevi-kouluttajalta, koko perheen pitäisi opetella uudet käytännöt koiran kanssa. Kun johtajuus otetaan koiralta pois, ongelmatkin poistuvat, eikä jatkuvaa kouluttamista tarvita.

      • Kranttu

        Jatkan vielä hieman, kun luin kirjoitustasi uudelleen. Leikittämisestä. Sitä voi tehdä liikaa ja väärällä tavalla. Koira menee yliaktiiviseen tilaan eikä pysty rauhoittumaan. Vähän kritisoisin sellaista nykylinjaa, että koiran pitää saada purkaa energiaa runsaalla aktivoinnilla. Siinä käy helposti päinvastoin: koirasta tuleekin yliaktiivinen, jolle ei mikään riitä.
        Itse en leikitä koiriani sisällä lainkaan, kaikki aktiviteetit pidetään ulkona ja sisällä vain makoillaan.


      • Höpö höpö
        Kranttu kirjoitti:

        Jatkan vielä hieman, kun luin kirjoitustasi uudelleen. Leikittämisestä. Sitä voi tehdä liikaa ja väärällä tavalla. Koira menee yliaktiiviseen tilaan eikä pysty rauhoittumaan. Vähän kritisoisin sellaista nykylinjaa, että koiran pitää saada purkaa energiaa runsaalla aktivoinnilla. Siinä käy helposti päinvastoin: koirasta tuleekin yliaktiivinen, jolle ei mikään riitä.
        Itse en leikitä koiriani sisällä lainkaan, kaikki aktiviteetit pidetään ulkona ja sisällä vain makoillaan.

        Ei mitään helvetin peviä ja kolinapurkkeja ja johtajuuspaskaa!!! Jotkut koirat ei vain jostain kumman syystä osaa rauhoittua ja ne pitää opettaa siihen.

        Älä aloittaja kuuntele noita johtajuushöpinöitä. Etsi joku kunnollinen ongelmakoirankouluttaja, joka osaa neuvoa miten koira opetetaan rauhoittumaan. Siitä tosin olen samaa mieltä, ettei sisällä kovin paljon riehuntaa, vaan sen pitäisi olla paikka missä rentoudutaan ja rauhoitutaan. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että ihmisten pitää opetella rauhoittumaan, sillä monesti levottomat ees taas hilluvat rauhattomat ihmiset tartuttaa oman hermostuneisuutensa koiraan.


      • Kranttu
        Höpö höpö kirjoitti:

        Ei mitään helvetin peviä ja kolinapurkkeja ja johtajuuspaskaa!!! Jotkut koirat ei vain jostain kumman syystä osaa rauhoittua ja ne pitää opettaa siihen.

        Älä aloittaja kuuntele noita johtajuushöpinöitä. Etsi joku kunnollinen ongelmakoirankouluttaja, joka osaa neuvoa miten koira opetetaan rauhoittumaan. Siitä tosin olen samaa mieltä, ettei sisällä kovin paljon riehuntaa, vaan sen pitäisi olla paikka missä rentoudutaan ja rauhoitutaan. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että ihmisten pitää opetella rauhoittumaan, sillä monesti levottomat ees taas hilluvat rauhattomat ihmiset tartuttaa oman hermostuneisuutensa koiraan.

        Nimimerkit höpö höpö ja huyttuyut pätevät siinä väheksymällä toisten antamia neuvoja. Omat neuvot aika heppoisia, ja tuskin itsellä mitään kokemusta pevistä, kunhan omia ennakkoluuloja siinä pitää esitellä.

        Sovitaanko, että aloittaja on kykenevä itse päättämään asioistaan? Ei tarvitse teidän sitä jännittää, jos joku korjaakin koiransa käytöstä teidän mielestä "väärin" opein. Tulokset ratkaisevat.

        Pevillä päästään oikeasti tuloksiin juuri tuollaisissa tapauksissa. Koiran ongelmakäytös on aika moninaista, joten turha käyttää vain -sanaa tässä tapauksessa. Pevi auttaa myöskin eroahdistukseen. Sehän onkin se vaikein ongelma, koska siinä koira on yksin, eikä kouluttajan kanssa.

        www.pevikouluttajat.fi
        Tutustu sivuun.


      • Höpö höpö
        Kranttu kirjoitti:

        Nimimerkit höpö höpö ja huyttuyut pätevät siinä väheksymällä toisten antamia neuvoja. Omat neuvot aika heppoisia, ja tuskin itsellä mitään kokemusta pevistä, kunhan omia ennakkoluuloja siinä pitää esitellä.

        Sovitaanko, että aloittaja on kykenevä itse päättämään asioistaan? Ei tarvitse teidän sitä jännittää, jos joku korjaakin koiransa käytöstä teidän mielestä "väärin" opein. Tulokset ratkaisevat.

        Pevillä päästään oikeasti tuloksiin juuri tuollaisissa tapauksissa. Koiran ongelmakäytös on aika moninaista, joten turha käyttää vain -sanaa tässä tapauksessa. Pevi auttaa myöskin eroahdistukseen. Sehän onkin se vaikein ongelma, koska siinä koira on yksin, eikä kouluttajan kanssa.

        www.pevikouluttajat.fi
        Tutustu sivuun.

        Niin no kaikkihan toki korjaantuu kun lyödään joku rämisevä purkki koiran nokan eteen ja revitään vähän remmistä... Pevi on perseestä ja sillä korkeintaan jo ennestään stressaantunut koira saadaan sekoamaan lopullisesti.


      • huyttuyut
        Höpö höpö kirjoitti:

        Niin no kaikkihan toki korjaantuu kun lyödään joku rämisevä purkki koiran nokan eteen ja revitään vähän remmistä... Pevi on perseestä ja sillä korkeintaan jo ennestään stressaantunut koira saadaan sekoamaan lopullisesti.

        "Nimimerkit höpö höpö ja huyttuyut pätevät siinä väheksymällä toisten antamia neuvoja."

        En ole väheksynyt sinun neuvoja kun en edes katsonut niitä vasta kun nyt..

        Mielestäni koiran eroahdistus tekee sen että menee ylikierroksille..ja silloin on hoidettava alkusyy pois eikä muita oireita.

        Olen kyllä samaa mieltä että kolinapurkit on turhia eli samaa mieltä höpö höpn kanssa. Eli lisää stressiä kun sitä juuri pitäisi vähentää.

        Rauhallisuus ja rauhallinen toiminta ja alkeiden uusi aloitus..on se mikä auttaa mutta vie aikaa koska on menty pahasti metsään.

        Vilkas stressiherkkä yksilö tarvitsee rauhallisen ympäristön ja rauhalliset rutiinit ja rauhallisen jämptin koulutuksen ja eroahdistukseen pitää puuttua heti ja aloittaa alusta sen koulutus.


    • huyttuyut

      Hmm..koiranne menee ns.ylikierroksilla jonka on laukaissut erittäin paha eroahdistus..ja ääristressaantunut :(

      "Lenkille lähdettäessä on myös ongelmia: Viivi näkee hihnan, jolloin hyppiminen, äänekäs haukottelu ja riehuminen voi alkaa huutaminen."

      Haukottelu on rauhoitusele jota yrittää itsekin itselleen tehdä..

      Nyt olisi nollaamisen aika ja uudestaan kaiken aloittamisen eli jos saa tuon eroahdistuksen pois niin koirakin alkaa rauhoittumaan.

      Nyt on tärkeätä ettei koiran kanssa riehuta ollenkaan vaan kaikki perustuu rauhallisuuteen ja rauhallisiin nuuskuttelulenkkeihin (1,5h per pv). Lapsille sanoo ettei koiran kanssa riehuta ollenkaan.

      Jos koira yrittää hallita vikinällä siihen ei missään nimessä pidä mennä..ja jos aivan kierroksilla niin komentaa maahan rauhoittumaan..kaikki koulutus rauhallista mutta päättäväistä. Yksinolotreenit aloitettava kuten pennulla. Aina kun rauhallinen palkitaan ja kun inisee ja vikisee ei reagoida ollenkaan. Haukuntaan ei kannata keskittyä vielä muuten kuin olemalla reagoimatta.

      • huyttuyut

        Aina kun hihna otetaan esiin niin koira ennen sitä istumaan paikalle odottamaan mitään ei jatketa ellei rauhallinen. Samoin ruokaa odottaa rauhallisesti jne..

        niin ja korjaus haukottelun tarkoitus on purkaa stressiä eli rauhoitusele itselle kaikki käytös juontuu stressistä joka saa sen kiihtyneeksi.


    • Tässäpä olis

      Eikös tämä Janne Ruokonen vaikuta pk -seudulla, tai näin olen ymmärtänyt...

      http://www.tassutaiturit.fi/ongelmakoirat.html

      Oli jossain vaiheessa siinä ShowHau -ohjelmassa ja vaikutti todella hyvältä kouluttajalta. Otapa yhteyttä häneen.

    • Helppoa se

      Vedä ulkovaatteet päälle ja sitten meet makaamaan lattialle ja otat päikkärit! Varo ettet vaan laita liian kuumia vaatteita päälle. Asunnossa ei myöskään saa olla muuta aktiviteettia. Vetäkää vaikka kaikki päikkärit.

    • 9999887777788

      Tyypillistä pienen koiran käytöstä. Sillä voi olla huono hermorakenne, tai sitten vaan sillä on ehdottomasti liian vähän aktiviteettiä ja tekemistä. Älyllistä tekemistä. Ja kaksi koiraa vaan lisää ongelmaa. Kun toinen aloittaa, toinen jatkaa. ... Pienet koirat on usein sangen vilkkaita, nopeita ja energisiä. Itse ottaisin myös johonkin todella pätevään ongelmakouluttajaan yhteyttä, mutta olen pessimisti sen suhteen että noissa olosuhteissa, koira koskaan lopettaa haukkumista ja metelin pitämistä. Toki se voi rauhoittua ja vähentyä, ja sekin on jo jotain. Säännöllisen rutiinit ja rauhallinen ympäristö. Se voi olla kerrostalossa, lapsiperheessä, kahden koiran kanssa melkoinen haaste.
      Lykkyä matkaan.

      • grtyrtyr

        "Tyypillistä pienen koiran käytöstä" en sanoisi niinkään vaan tyypillistä eroahdistuneen käytöstä. :(

        on ylistressaantunut jolloin pienikin ärsyke saa sen hermostumaan ja reagoimaan liian voimakkaasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      199
      33063
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      255
      21342
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      434
      10812
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6595
    5. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      72
      5660
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      53
      4805
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      195
      4040
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1597
    9. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      100
      1527
    10. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      52
      1469
    Aihe