Venäjä ei kauan katsele Suomen poliitikkojen vit tui lu a

Varotuksia on jo annettu. Kohta on myöhäistä kohentaa kurssia.
EU:lle on Suomen haistatettava. Se pilaa suomen ja venäjän
kauppasuhteet ja muutkin suhteet. Siellä kyyristelevät ja suomi
vastaa pakotteista. Apua ei Suomelle tule EU:n suunnalta.
366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

UKK osasi hoitaa Venäjä suhteet ja rahaa virtasi Suomeen.
Nää nyky set pas kat ottaa sel fi eitä ja haukkuu venäjää.
Mitä sekin on, että ei mennä sovittuun tapaamiseen.
Vi tun kusipäät. Herra isohammas huomaa pian, että
ei politiikan teko pääministerinä ole riemukulkua hampaat
esillä. Vaimonsa taitaa olla saanut jo tarpeeksi miehestä.
Ihan oikein, että lähtivät lasten kanssa rokkikonserttiin ja
jättivät isohampaan ihmettelemään omaa hienouttaan.

Äänestä
  • Onko tapahtunut mitään hyvää Kekkosen jälkeen?
    Ei taida muistua mieleen?
    Kyllä se vaan oli sellaista aikaa, jonne moni ikäpolvemme ihminen on juuttunut kuin sitkeään saveen.
    Neuvostoliittokin hajosi, kun ei Kekkosta enää ollut.

    Äänestä

Tuskimpa 80 vuotiaden päällimmäisin huoli noin keskimääräisesti ottaen kuuluminen EU:n, jossa olemme olleet jo toista vuosikymmentä.
Venäjä on aikoja sitten sopeutunut EU alueeseen, varsinkin kun venäjän fossiilisten energiatuotteiden ostajat löytyvät EU:alueelta.

Jo 10 vuoden kuluttua moni meistä, allekirjoittanutta myöten kuulumme mitä todennäköisimmin atomitason toimijoihin, pouta -ja ukkospilvien välimaastossa.

Eräille suomalaisille maamme on viheliäisin kolkka maapallolla. Eikö näillä muutoshakuisilla olisikin houkuttelevaa joko toimia demokraattisin keinoin olojemme parantamiseksi - tai herran isä, muuttaa sinne jonnekin onnelaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jali... kirjoitti:

Varotuksia on jo annettu. Kohta on myöhäistä kohentaa kurssia.
EU:lle on Suomen haistatettava. Se pilaa suomen ja venäjän
kauppasuhteet ja muutkin suhteet. Siellä kyyristelevät ja suomi
vastaa pakotteista. Apua ei Suomelle tule EU:n suunnalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu