Shelttikenneleitä?

Shelttiä etsiskelevä

Hei! Olemme etsineet sopivaa shetlanninlammaskoiran pentua jo jonkin aikaa, ja tuntuu että aina kun vaikuttaa että nyt löytyi sopiva, niin joko koiran emässä tai isässä on jotakin vikaa. Kysyisinkin että tiedättekö yhtään shelttikenneliä, mihin olisi mahdollisesti juuri syntynyt/ tai olisi syntymässä tämän kesän aikana pentuja? Haittaako koiran normaalielämää jos lonkat ovat esim. C/C eivätkä A/A? Entäs silmät, jos on vaikkapa
distichiasis? Elikkä, kertokaa noita ( luotettavia) kenneleitä, joissa koirat ovat perheenjäseniä, eivätkä rahavälineitä, sekä omia kokemuksianne nuista lonkista ja silmäsairauksista.:)

2

394

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhdtyhdrt

      Sheltit ovat erittäin suosittu rotu. Parhaiden kasvattajien pennut menevät sisäpiirille, tuoreiden ja vähemmän laadukkaiden kennelien kasvatit taas julkiseen myyntiin. Kannattaa katsella vain sellaisia pentueita, joiden molempien vanhempien nimi ilmoitetaan. Silloin koirien suvut voi käydä tarkastamassa etukäteen.

      Yksittäisen koiran terveystuloksilla ei ole juuri merkitystä. Yksittäinen C-lonkkainen suvussa, jossa kaikilla muilla on A-lonkat, ei ole huolestuttavaa. Tärkeintä on lonkkaindeksin seuraaminen. 100 tarkoittaa rodun keskiarvoa. Alle 90 on jo huomattavan paljon keskitasoa huonompi arvosana (yleisesti ottaen lonkat huomioidaan shelteillä hyvin), kun taas yli 110 on erinomainen ja harvinaislaatuinen indeksilukema.

      A- ja B-lonkat ovat käytännössä ne normaalit. C-lonkat voivat joko haitata koiraa tai eivät; C-lonkissa voi olla niin paljon löysyyttä, että koira sairastuu kivuliaaseen ja parantumattomaan nivelrikkoon. Tai sitten niitä ei edes huomaa koskaan. C-lonkkainen on kuitenkin jo riski!

      Silmäsairauksia on lukuisia ja monen tasoisia. Distichiasis voi tarkoittaa yksittäistä huonosti asettunutta ripseä tai haitata koiraa. Omalla sheltilläni on todettu ektooppinen cilia, jossa silmäripset hankaavat suoraan silmämunaa. Koirani isän sukua ei oltukaan lainkaan tutkittu silmien osalta :/ Vaiva tajuttiin, kun koiran silmät vuotivat jatkuvasti eikä minkäänlainen allergiatutkimus, silmien pyyhintä yms. auttanut. Nykyään haittaavat silmäripset käydään nypityttämässä eläinlääkärillä 2 krt/vuosi... turha kai mainita, kuinka kalliiksi se tulee. Ripsiä ei kuitenkaan erota kotikonstein ja itkeskelevän koiran katseleminen riipaisee sydäntä :(

      Paljon siis riippuu koirasta ja vaivan laadusta. Ainakin omalla koirallani tuntuu olevan korkea kipukynnys, eikä se koskaan valittanut kipeistä silmistään. Silti se muuttui jotenkin reippaammaksi ja rakastavammaksi, kun ripset nypittiin pois. Samoin tuttavapiirissä on lonkkavikaisia yms. shelttejä, joita sairaudet eivät tunnu paljoa haittaavan. Tiedä sitten, kärsivätkö ne vain hiljaa vai ovatko ne oikeasti tyytyväisiä ongelmistaan huolimatta... jokaisen vaivoja helpotetaan silti parhaan mukaan. Kaikenhan voi nykyään fiksata lääkkein ja eläinlääkärikäynnein.

      Hienoa, että pennunostajat ovat valveutuneet! Itse en ollut kuullut valistuksen sanaakaan alkaessani etsiä uutta perheenjäsentä ja sitten tulikin valittua - ihanaluonteinen mutta huolta ja rahanmenoa aiheuttanut - huonompi koira.

      Kannattaa pyytää joku samanmielinen, nettiä käyttävä ja sopivan kriittinen koiraihminen auttamaan pentueen tai kennelin etsinnässä. Itsekseen etsiessä sitä vain lankeaa niihin ensimmäisiin nappisilmiin :)

    • No tämä tämä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1303
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      35
      853
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      797
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      38
      776
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      696
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      637
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      86
      600
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      581
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      565
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    19. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      505
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    Aihe