Iloisempaa

Iloisempi ilme "lienaseni" ja myös iloisemmat keskusteluyritykset.
Huomaan ettei tuollaisia valitteluviestejä kukaan jaksa lukea, saatikka vastailla, kaikella on rajansa.
Tänään paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja niinpä aionkin tästä lähteä ylös, ulos ja lenkille, Niilo Tarvajärven sanomisia muistellen.

Kuka tulisikaan seurakseni, onko ehdokkaita.
5370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minä lähden iloisinmielin,täällä aurinko paistaa,mutta linnut ei laula enää.On muuten niin selkeä ja kuulas ilma.Lenkkeillen tämäkin päivä käyntiin lähtee,piipahdan vain toriparkissa kahvilla.

Äänestä

Heräsin jo 5 aikaan kun kännykkääni tuli viesti ystävältäni, että hän on taas kotoisella maaperällä parin viikon yhdistetyltä opinto- ja lomamatkalta Kiinassa.
Olen virkeä ja iloinen ja lähden mielelläni pitkälle aamulenkille seuraksesi!
Mitäs jos menisimme tuota järven rantaa vähän matkaa, nousemme sitten harjulle männikön reunustamaa polkua pitkin. Harjulta avautuu upea näköala.
Voimme jatkaa lenkkiämme vanhalle ruukin alueelle, missä kosken varrella olevat rauniot muistuttavat entisistä ajoista, kun tälläkin kylällä oli n 3600 asukasta, tänään vaan 257!

Lenkiltä palattuamme voisimme juoda omenakakkukahvit ja jutella niitä näitä!

Äänestä

Mukaan tulisin mielelläni minäkin, mutta sonnustaudun tässä pojan perheen luokse syöminkeihin.
Oli ostanut pari kirjolohta ja lupasi pihallaan ne grillata ja kanaakin löytyy, sanoi. On se vaan niin hyvä, kun nämä nykyajan nuoret isät tuosta vaan ja iloissaan taikovat perheelleen viihtyisiä ateria-hetkiä. Ihan tekee mieli kätensä ristiä.

Mutta siis kaikille mukavaa menoa poluilla!

Äänestä

oli hiljaista, vain tikan koputtelu kuului kelopuusta, toukkia kai etsi ateriakseen.

Kävin hakemassa suppilovahveroita keittoa varten.
Pienikin aika tuolla raikkaassa syys ilmassa tekee ihmeen pirteäksi, vaikka kumisaappaassa varpaat palelivat, eikä tuo sienien kerääminenkään niin lämmintä käsille ollut.

Siellähän me polulla joka päivä, ainakin kerran, lenkin teemme. Hengitämme raikasta ilmaa ja luontoa katsellessa mielikin seestyy.

Ajatuksiin iloisia asioita, hyvää musiikkia soimaan ja siitä se taas ilokin löytyy.

Loppuun juttu;
- Kirppu tuli baariin, pomppasi tiskille ja tilasi viskit. Se sai lasin, hyppäsi sen sisään, imaisi juoman, maksoi ja lähti.

Kadulle tultuaan se otti vauhtia ja loikkasi komeasti ilmaan, mutta putosikin päälleen katukivetykselle. Jaloilleen päästyään se katseli ympärilleen ja ärisi vihaisena:
" Kuka piru on varastanut koirani?"

Äänestä

Kun luin uudelleen tämän kirjoitukseni, syntyi sellainen mielikuva kuin olisin tarkoittanut muitakin kirjoittajia.

Sen vain halusin ilmoittaa etten todellakaan tarkoittanut kuin omia kirjoituksiani.
Olen rypenyt itsesäälissä ja ne ovat ilmenneet myös tällä palstalla. Yritän olla tuomatta huonoa tuultani tänne, siis YRITÄN.

Hyvää sunnuntaipäivää kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liena kirjoitti:

Iloisempi ilme "lienaseni" ja myös iloisemmat keskusteluyritykset.
Huomaan ettei tuollaisia valitteluviestejä kukaan jaksa lukea, saatikka vastailla, kaikella on rajansa.
Tänään paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja niinpä aionkin tästä lähteä ylös, ulos ja lenkille, Niilo Tarvajärven sanomisia muistellen.

Kuka tulisikaan seurakseni, onko ehdokkaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu